Alan olla epätoivoinen miesystäväni kanssa, enkä enää usko niin vakaasti yhteiseen tulevaisuuteen, kun äidille pitää soittaa joka päivä, ellei äiti soita ensin.
Onko kenenkään mammanpoika -mies päässyt irti äidistään? Miten onnistui, jos onnistui ollenkaan, vai erositteko? Kannattaako edes toivoa?
Onko kenenkään mammanpoika -mies päässyt irti äidistään? Miten onnistui, jos onnistui ollenkaan, vai erositteko? Kannattaako edes toivoa?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Aluksi haluaisin kysyä, minkä ikäinen miesystäväsi äiti on? Itse olen jo aikuinen, avioliitossa elävä nainen ja soittelemme äitini kanssa päivittäin. En ole mikään "äidintyttö" jonka napanuora ei ole katkennut vaan yhteydenpitoihin on selvä syy. Äitini on jo sen verran iäkäs, ja hän asuu yksin että haluan joka päivä tietää että hän voi hyvin. Yksinäisyys ja sairaudet alkavat painaa ja on mielestäni nyt minun vuoroni "pitää hänestä huolta" myös päivittäisten kuulumisten kyselemisellä. Tämä käytäntö on osoittautunut ainakin meillä hyväksi. Sivuavatko tällaiset asiat teidän tilannettanne?
Onhan tietysti totta, että on olemassa myös mammanpoikia joiden napanuora ei todellakaan tunnu katkevan koskaan ja ymmärrän sellaisissa tilanteissa että asia rassaa varmasti. Onko miesystävälläsi ollut aina kiinteä suhde äitiinsä? En tiedä, olenko vähän vanhanaikainen tällaisten asioiden suhteen, mutta ainakin kun vanhemmilla tulee ikää, on hyvä että lapset ovat aidosti kiinnostuneita vanhempiensa hyvinvoinnista ja kuulumisista. Ovathan hekin hoitaneet meitä "läpi elämänsä". Roikkuminen väkisin sen sijaan puolin ja toisin voi aiheuttaa kitkaa. Mutta vanhemmatkaan eivät elä ikuisesti.
vai mikä siinä niin paha on että äidilleen soittaa? Se voi olla ainoastaan tapa ja siinäkään ei ole mielestäni mitään väärää jos hyvät suhteet vanhempiinsa ylläpitää. Usko pois kyllä se ajanmyötä jää vähemmälle. Minullakin on kaksi poikaa ja soitamme hyvässä lykyssä muutaman kerran kuukaudessa. Alussa pojat pitivät tiiviisti yhteyttä minuun päin ja kävivät syömässäkin monta kertaa viikossa. Samoin pakkasin heille eväät niitä päiviä varten kun eivät tulleet. Joskus kyllä itse ajattelin onko muilla samanlaista. Siitä se sitten pikkuhiljaa väheni. Alussa minulle kerrottiin halusin sitten tai en kaikki asiat, ja nyt jos jotain kysyn toiselta tulee välittömästi mitä se sinulle kuuluu.
Kuitenkaan kumpainenkaan ei todella ollut mikään mamman poika, sillä en ole koskaan antanut siihen mahdollisuutta. Minulla ja miehelläni poikien isällä on oma elämämme omine harrastuksineen ja ystävineen.
Oma anoppini oli sellainen irtipäästämätön äiti, välillä ärsytti välillä ei. Mutta sitten kun olin itse äiti ymmärsin anoppiani enkä puuttunut hänen soittamisiinsa pojalleen.
Kun on puhelimet, niin soitellaan.
Tätähän elämä on, ihmisten kanssa yhteispeliä.
Mitäs varten täällä elettäisiin, jos ei me ihmiset toisistamme välitettäisi.
Ilmeisesti sinulla itselläsi on vielä itsenäistymiskehitys kesken, joten olet arka ja tarkka sen asian suhteen.
Kun on tarpeeksi itsenäinen, ei ole huolissaan pienistä reviirinylityksistä.
Itse soitan 80-vuotiaalle isälleni joka päivä. Ja minun aikuiset poikani taas soittavat minulle lähes päivittäin. Vaihdellaan melko neutraaleja kuulumisia. Ei sen enempää. Sekin tuntuu hyvältä.
Lapsenlapseni soittelevat myös muutaman kerran viikossa.
Myös ystäväni soittelevat, paras ystävä joka päivä.
Mieheni soittaa silloin tällöin töistään.
Naapuri soittaa, mutta harvemmin. Mieheni setä soittaa kerran vuodessa.
Sinä kai haluaisit poikaystävällesi niin, että hänen äitinsä olisi kuin kaukainen setämies.
Ja vielä unohtui! Anoppi ei soita enää, on dementikkona hoitokodissa.
Kokisin suurta iloa, jos eräänä päivänä kuulisin puhelimesta anopin äänen:" Hei! Mitä kuuluu?"
Elämäntilanteesi on hiukan erilainen kuin vasta tavanneella nuorellaparilla. Silloin todellakin on vielä epävarma omista kyvyistään, ja haluaa pesintärauhan. Muistelepa vaan. Eikä silloin muuten ollut kännyköitä ja tätä jatkuvaa pakkoa olla tavoitettavissa ympäri vuorokauden ja vaikka Etelänavalta.
Pitäisi aina pohjustaa asiaa pitkällä kirjoituksella, kun ymmärretään aivan toisin. Ensinnäkin mammanpoika asuu edelleen äitinsä kanssa arkiviikot ja on meillä vain viikonloppuisin. Mies on 35, eikä koskaan virallisesti asunut poissa kotoa. Puhelujen sisällöt koskevat lähinnä naapurien tekemisiä ja sitä, koska poika palaa kotiin.
Alussa oli puhetta suhteen vakinaistamisesta, mutta ilmeisesti aihe on haudattu pikku hiljaa, kun mies (ja äiti) on tyytyväinen järjestelyyn. Joku tuossa oletti minun olevan kypsymätön, mutta eiköhän 35 ikävuotta, kahdeksan vuoden yksinhuoltajuus, pitkäaikaissairas lapsi ja yliopisto-opinnot ole sen verran kypsyttäneet, että en ihan pikkuasioista natkuta.
Sinällään minulle on aivan sama, soittaako mies äidilleen vai ei. Kyse on siitä, että mies on edelleen kiinni äidissään. Alempana oleva Viirin kirjoitus osuu aika tavalla nappiin. Mutta loppuuko tämä ikinä ja kannattaako odottaa?
Hukkaat aikaasi sen kanssa.
Täysin samaa mieltä. Tuhlaat todellakin elämääsi, koska elät nyt äidin varjossa ja auta armias ku äiti menee ja kupsahtaa niin mies alkaa muokata sua äitinsä kaltaiseksi. Vai oletko valmis holhoamiseen ja siihen et tekemisiäsi verrataan tähän esikuvaan..Ja vaikka tekisit asiat paremmin niin et kuitenkaan tarpeeksi hyvin. Mieti nyt olet vielä hyvässä iässä.
Olisit vaan hyvilläsi,et miesystäväsi pitää äitiinsä yhteyttä,kun on sellaisiakin miehiä joilla ei edes ole äitiä enää.....
Joten ite oon tosi tyytyväinen,että avomieheni pitää yhteyttä äitiinsä,kun on luonani.Koskaan ei ole häirinny minua.Ja heillä kumminkin on välimatkaa,kun avo on luonani.
Samalla tavoinhan,hän voisi vetää "herneet nenää" minulle,kun juttelen miltei päivittäin äitini kanssa ja meillä on VAAN n.6 km välimatkaa =))
Herätkää ihmiset jo turhasta mustasukkasuudesta joka on alkamassa "anoppeja" kohtaan.Se ei kannata.
Kummallista jauhamista tyhjänpäiväisyyksistä.
Kai sitä nyt mieluummin tekee jotakin järkevämpää kuin istuu perseellään ja toistelee samoja asioita joka päivä. Tylsääkin tylsempää elämää.
Ei aina tarvii ollakkaa asiaa vaan voihan muutoinkin soittaa ja sanoa vaikka,että Äippä oot tärkeä mulle.
Jokainen meist elää omalla tavallaa......Ja hyvä niin.
vaan näytä, että olet suvaitsevainen sinnekin päin etkä vain tyrkytä omaa kantaasi jokapäiväisestä soittelusta.