Seurusteltu ollaan kolme vuotta..tähän aikaan on mahtunut paljon..haluan kertoa tarinani muille,koska jos edes yksi nainen tajuaa tämän lukiessaan paeta perhehelvetistä, olen saanut edes jotain hyvää aikaan. Siis, aloimme seurustella kolme vuotta sitten. Jo tätä aikaa ennen olimme seurustelleet lyhyemmän ajan..mies oli minulle tuttu. Ehkä n. puoli vuotta "uuden" alkumme aloittamisesta alkoivat ensimmäiset fyysiset väärät teot. Ensin se oli vain pientä avokämmenellä läiskimistä. Eihän se tietenkään siihen jäänyt, minä idiootti kun siihen uskoin. Otteet kovenivat vuosi vuodelta. Olen käynyt laitattamassa lastaa käteeni terveyskeskuksessa, ottanut vastaan monet kymmenet nyrkiniskut, mustan silmän, kuristamiset, tappouhkaukset, hiuksista repimiset, potkimiset, kaiken sen henkisen väkivallan..alistamisen, haukkumisen...todellakin joskus ihmettelen miten olen vielä hengissä!en voi käsittää mitä hakkaajan päässä liikkuu. miten samalle kämmenelle voi mahtua rakastaminen ja hakkaaminen?...kaikista parasta tässä kuitenkin on että seurustelen edelleen kysyisen ihmisen kanssa...hulluutta..sairautta..molempia!ehkä vielä joskus pääsen tästä suhteesta...toivon että yksikään tämän lukeva ei käy väittämään tätä feikiksi..nii sairas kun minäkään en ole, että kävisin tälläisellä asialla leikkimään...kiitos..
melkein kaiken kokenut...
eerika_
365406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
haluan sanoa että mies ei juo, eli siitä väkivaltaisuus ei johdu..hän ei myöskään enää kadu tekojaan..eikä ole kai koskaan kunnolla katunutkaan..hänen mielestään kaikki on ollut minulle täysin oikein..
ikä on siis 18
Miksi jatkat suhdetta hänen kanssaan?
Äitini entinen poikakaveri hakkasi häntä ja me lapset jouduimme sitä näkemään. Sinulla ei ole mitään syytä jatkaa huonoa suhdetta.
nyt ja heti...kiiresti pois.Tapatat itsesi...tai huomaat parikymppisenä oleva ihmisraunio...jos edes sitten mitään enää älyät.
Joten kerää kimpsut ja kampsut..ja äkkiä pois!!
Tuommonen mies ei ikinä lopeta.. otteet vaan kovenee!
Tää on just tätä. Mä ymmärrän sua eerika, ettet lähde pois. Sä olet alistunut 'kohtaloosi'. olet vielä niin nuori.. itse olen 21v. nuori nainen.. ja minun väkivaltainen suhde on kestäny välillä katkolla ollen kolmisen vuotta.
En pidä siitä että kun tänne kirjoittaa niin haukutaan idiootiksi. tää on keskustelu-palsta, ja meidän kaltaiset typerät naiset etsii täältä apua ja tukea ja neuvoja.
kyllä minäkin tiedän että pitäisi lähteä, mutta mä tunnen niin vahvasti.
ja nyt on hyvä kausi meneillään.. eikä mun ole tarvinnu lastoitella kättäni.. mulla vaan mustelmia siellä sun täällä. ei nyt kylläkään. sulla tilanne vaikuttaa vaan tosi pahalta. sun pitäis ensin aloittaa itsetuntos kasvattamisesta. käyttääkö mies henkistä väkivaltaa?? Kohteleeko se sua muuten hyvin? onko se pettäny sua koskaan?
mä toivon että sä selviät tosta helvetistä, sitä se on..
sanonut, että pois pitää lähteä, etten ymmärtäisi...sillä noin se alkoi minullakin...ja sitä on kestänyt..
ei kadu vieläkään vaikka on 65-vuotias.
sanoi että jeesus on aikoinaan antanut anteeksi kun tivasin häneltä 40-vuotiaana milloin on tullut uskoon. oli ollut uskossa koko ikänsä, hakannut meitä koko ikänsä. mutta ei se mitään kaikki oli anteeksi annettu.
kauheaa miten totta ja velikin tappoi lopulta itsensä melkein nelikymppisenä. oli tivannut ikänsä isältä että miksi ei voi pyytää anteeksi kun hakannut ja potkinut. ei pyytänyt.
jeesus kristus kaikkein pyhin oli kaiken jo valmiiksi anteeksi antanut ja aamen.
ei tarvinnut ihmisen ihmiseltä pyytää anteeksi kun jeesus kristus jumalan poika oli sen jo verellään sovittanut ja aamen.
Lähde nyt jo ihmeessä pois tuollaisesta suhteesta!
Anteeksi nyt vaan kun sanon näin, mutta itekkin typerä olet kun et ole jo eronnut hänestä. Eroa, mene vaikka jonkun ystäväsi luokse vähäksi aikaa asumaan, vaihdat puhelinnumeron, elämäsi tulee olemaan vaan yhtä helvettiä jos et tajua/halua erota..
Toivottavasti pääset eroon siitä ihmisestä, toivon todellakin voimia sinulle. aivan varmasti se tulee olemaan vaikeaa mutta eipä sinulla muutakaan mahdollisuutta ole jos haluat elää elämääsi vielä onnellisena. voimia:)
Jos haluat tuon pedon tiilenpaita lukemaan niin jatkakaa vain yhdessa.
Ei varmasti kesta enaa kauaa kunnes hanen iskunsa osuu kuolettavasti. Siihen loppuu sinun kauhuhetket.
onko teistä kukaan henkilökohtaisesti kokenut perheväkivaltaa?puhuin tuossa juuri naisten linjan henkilön kanssa ja hän sanoi, että usein juuri ystävät ym. syyllistävät syytöntä. Tarkoittaen sitä, kun te juuri sanotte, että olen idiootti kun en pakene suhteesta!!!Se ei todellakaan ole niin yksinkertaista!!!En voi vain lähteä, on ollut myös hyviäkin aikoja...yrittäkää käsittää
Ja vaikka tekisi mieli ottaa yhteyttä, älä ota. Ethän ole naimisissa? Joten helppoa ja oikeutettuakin on siten lähteä. Et ole sitoutunut rakastamaan häntä. Ja jos hän todella rakastaisi, ei hän löisi. Ja tekojaan tietysti katuisi.
Keksi jotain muuta tekemistä. Katsele muita miehiä... Kun olet pari viikkoa saanut ottaa eteäisyyttä, niin uskoisin, että sen jälkeen helpottaa. Ajattele, että vaikka sinnillä kaksi viikko. Ota päivä kerrallaan, vaikkapa jokaisen päivän jälkeen syö jotain itsellesi mieluista, anna lupa itsesi hemmotteluun. Palkkioksi siitä, ettet ottanu yhteyttä!
hyvä tyttö, tämä palsta on pullollaan ihka oikeita kertomuksia elävästä elämästä. Ei täällä mitkään sosiaalitantat nau´u (enimmäkseen), vaan naiset jotka ovat olleet yhtä hölmöjä kuin sinä ja ottaneet turpiinsa aivan syyttä suotta.
Niin minäkin, mutta enää en! Ymmärrän hyvin kuviot mitkä pitävät kiinni, mutta niistä on vain riuhtaistava itsensä irti.
Ajattele edes ulkonäköäsi. Onko kiva kulkea loppuikä tekareissa? Tai naama vinossa, kun poskiluu on perusteellisesti murskattu?
Tai hapata arkussa pari metriä multaa päällä?
MInä valitsin toisin, ja olen siitä joka ikinen päivä kiitollinen!
Luepa minun tarinani, kirjoitettu 17.8. Ole vahva!
minä en elämässäni kadu mitään niin paljon, kuin sitä etten ole osannut lähteä...oli sitten hyviä ja huonoja hetkiä vuorotellen.
Tulee aika, jolloin taivaallisetkaan hyvät hetket ei peitä niitä huonoja...ja muistoja ei vie mikään.
..kukaan ihminen ei ansaitse tulla kekenkään pahoinpitelemäksi ja kukaan ei ole niin hyvä, että voisi toista "kouluttaa" lyömällä.
Miksi täällä sitten yrität saada apua, jos kerran et halua lähteä tuollaisesta suhteesta,, se on todellakin tappavaa ajan kanssa.
Itse lähdin, ja hain apua, vaikka mies uhkasi tappaa, jos jätän hänet, kuten lapsenikin tappaisi,(ei ole lasteni isä, onneksi).
Mutta kun tapasin uuden miehen, niin ei uskaltanut missään vaiheessa lähestyä minua, vielä kun valehtelin, mieheni veli on poliisi ja toinen vartija,,, eli vahva.
Nyt tuo mies kuoli syöpään, ja en sure yhtään. Vaikka paha tämä on sanoa, hymyilin, kun näin hänen kuolinilmoituksensa,,, niin pahasti oli kohdellut minua,,, en tuntenut mitään, kuin vain iloa, sori.
Kuulemma syöpään kuoli.
Nyt tunnen vieläkin enemmän olevani vapaa, ei tarvii pelätä enää yhtään, jos tuleekin vastaan, kun liikun yksin,, lapsieni ei tarvii enää pelätä...
Äitini sanoikin, etten olisi selvinnyt siitä suhteesta elävänä, jos sitä olisin jatkanut. Eivät he muutu, heissä on kaksi persoonaa,, ja se toinen tulee esiin,, pienestäkin syystä,, jota toinen ei voi käsittää.
Lähde ihmeessä! Itselläni on tilanne, jossa mies ei anna arvoa, ja käyttää toisinaan henkistä väkivaltaa ym.ym.ym. mutta lyömisasteelle hän ei vielä ole mennyt, tosin kerran kun hajotin vahingossa TV:n osan joka lojui lattialla, hän sai raivarin ja kaatoi lettutaikinan, heitteli lautasia lattialle ja ohimennessään raapaisi minua rikki menneellä osalla.
Olen hänelle tehnyt jo alkuaikoina selväksi, että jos lyöt niin minä lähden. Se on minulla kynnys jota EI ylitetä.
Totta on että jos et lähde ajoissa, voi joskus olla se viimeinen pahoinpitelykerta. Ethän jää sitä odottamaan?? Luulisi että rakkauskin on kuollut suhteestanne tuollaisen kohtelun vuoksi, ettet sen takia roiku enää miehessä kiinni? Olet varmaan juuri niitä naisia, joista tilastoissa puhutaan että eivät jätä miestä vaikka joutuukin pahoinpitelyn kohteeksi. MIKSI??????
Kyllä se siitä rauhoittuu.
Kyllä jos oikeesti miestään rakastaa niin nainen kestää muutaman nyrkin iskun.
Ja kun on saanut vauvan, niin sen syntymän jälkeen kaikki yleensä muuttuu parempaan. Ei mies kehtaa moksia esim. raskaana olevaa naista, ainaskaan niin paljon .
Rakkaus parantaa luonnevikaisen miehen, kaikkihan sen tietää. Täytyy vain ymmärtää miestä kun se lyö, sillä on paha olla.
Ja ne "hyvät hetket" on sitten nannaa.Kun on saanut vähä pelätä.
Noh, huh huh!!
Leena L!!! Oletko tosiaan tuota mieltä? Nimimerkkisi on varmasti feikki tai et oikeasti ole kokenut elämässäsi kuin sen kauniin puolen. Kenelläkään ei ole oikeus lyödä tai satuttaa toista, kenelläkään ei ole velvollisuutta kestää väkivaltaa. Kaiken se kestää ja kaiken se .. joopa joo. Kaikkea ei tarvitse kestää. Jokainen ihminen on yhtä arvokas. Ketään ei saa satuttaa. Tilastojenkin mukaan raskaana olevia naisia pahoinpidellään aika paljon. Rakkaus ei paranna ketään. Ketään ei voi muuttaa, jollei muutos tule sisältäpäin, sitä ei tapahdu. Moni mies näyttelee hetken kiltimpää, että saisi naisen kierrettyä sormensa ympärille, mutta siihen lankaan ei pidä mennä.
Maailmassa on onneksi olemassa suurimmaksi osaksi kunnollisia ihmisiä, kohdatessasi rentun väisty hänen tieltään äläkä yritä häntä parantaa. Sinulla on vain yksi elämä. Jokainen meistä kuolee joskus, mutta millä tavalla, siihen voi sentään hieman itsekkin vaikuttaaa.
ET VOI OLLA TOSISSASI!!! Nyrkin iskut eivät kuulu parisuhteeseen eivätkä yleensäkään ihmisten väliseen kanssakäymiseen! Moni kuvittelee että lapsi voisi muuttaa kaiken, mutta yleensä se on harhaluulo, monesti voi käydä jopa niin että lapsi tuo lisää riitaa pariskunnan välille koska itkee varsinkin alkuaikoina valtavasti kun ei osaa muulla lailla tarpeitaan tuoda esille!
Rakkaus ei tosiaankaan paranna luonnevikaista miestä, mies voi itse yrittää vaikuttaa omaan luonteeseensa ja käytökseensä mutta toinen ihminen ei sitä voi tehdä "muutakuin Jumalaa rukoilemalla" kuten olen joskus aikoinaan kuullut jonkun sanovan. Pitänee paikkansa.
Jos miehen on PAHA OLLA, niin purkakoot pahaa oloaan jonnekkin muualle kuin vaimoonsa tai naisystäväänsä, kyllä naisellakin voi olla paha olla mutta ei sitä heti käydä käsiksi lähinnä olevaan ihmiseen!!!
Jos minä olisin tuo pahoinpidelty nainen, en tosiaankaan edes haluaisi niitä "hyviä hetkiä" sellaisen hullun miehen kanssa, vaan inhoaisin häntä sydämestäni ja pyrkisin pääsemään mahdollisimman pian eroon. On nimittäin olemassa myös oikeasti IHANIA miehiä, joita kohtaan ei tarvitse tuntea pelonsekaista kunnioitusta ja joilta saa aitoja ja oikeita "hyviä hetkiä" ilman pelkoa selkäsaunasta.
usko elävä erkkikään...tai..ainakaan minä..
voisin kertoa jotakin...mutta tiedän, että siitä ei ole apua kellekkään....mutta sen sanon, että voit olla synnyttämään mennessäsi, vaikka mustelmien peitossa...kukaan ei kysy, eikä huomioi asiaa mitenkään..
Et voi olla tosissasi!? Ethän??
Leenaa hiukan makttia Siis lapsi tähän pesään, en voi edes uskoa sanomaasi. Pieni lapsi sehän on jos vastoin kaikkea muuta. Haluaisitko lapsen näkevän muksimista tai tulla muksituksi. Kuinka nainen voi ajatella edes noin huh...
Erika, sinun on herattava sairaasta horroksestasi ja havaittava suhteesi petomaisuus!
JOKAINEN ihminen on arvokas kokonaisuus, sinulla yksinkertaisesti ei ole oikeutta antaa toisen tuhota temppeli jossa sielusi asustaa.
Haveilla muutamista hyvista hetkista tappouhan alla on ... ei vain sairasta mutta jo rikollisuuteen haivahtavaa. Rikollisuuteen sinun omaa itseasi kohtaan.
On niin helppo uskotella etta "on vaikea lahtea". Tuo on se iisi tie kuolemaan, se kuoleman isku tulee, todennakoisesti jo ennemmin. Joko jaat rammaksi tuon pedon runtelemana tai elosi loppuu kokonaan.
TUON paatoksen pitaisi olla se iisi paatos.
ja tappajissa on myös näitä "hyviä" miehiä, jotka eivät hakkaa kännipäissään, vaan aivan selvin päin.
Olen samaa mieltä kun moni muukin vastaaja että lähde pois ja pian..asiat vain pahenevat koko ajan. Olen itse kokenut samaa joten tiedän mistä puhun. eron tekeminen kesti vain meillä kaksi vuotta koska mies ei kovin helpolla suostunut lähtemään, ja itse en periaatteessa lähde asunnosta minkä olen itse ostanut ja kovalla työllä maksanut, mutta odottaminen kannatti lopulta. Muistoksi tästä "parisuhteesta" sain vioittuneen sormen, huonot muistot, huonon itsetunnon sekä huonontuneen muistin mikä on seurausta monista lyönneistä päähän...jos olisin antanut jutun jatkua, lista olisi vielä pidempi. Eli häipykää kaikki naiset väkivaltaisen miehen luota!! tällä hetkellä olen onnellisesti avoliitossa miehen kanssa joka ei heiluttele nyrkkejä eikä alko ole perheenjäsen..tapasimme itse asiassa suomi24:n treffien kautta...eli tsemppiä kaikille!!
ensimmäinen lyönti on liikaa ja viimeistä iskua ei kannata jäädä odottamaan...ajatelkaa, edes te nuoret naiset..näin!!
Erika. En tiedä onko tästä mitään apua tilanteeseesi, mutta annan muutaman neuvon ja keinon joilla itse pääsin irti väkivaltaisesta miehestä.
Tiedän tarkalleen, mitä tarkoitat sillä, että "kun niitä hyviäkin aikoja on ollut". Itselläni samat asiat pyöri mielessä eroa suunnitellessa ja erityisesti eron jälkeen kun mies ruikutti tekstiviesteillä ja maililla palaamaan takaisin. Monesti tuli sellainen tunne (eron jälkeen) että jospa hän olisikinm nyt oikeasti muuttunut. Teki mieli jopa palata takaisin. En palannut. onneksi.
Eroon pääseminen lähti käyntiin niin, että suunnittelin käytännön asiat mahdollisimman hyvin. Hankin tilapäismajoituksen ystäväni luota pariksi viikoksi (tais olla kuukausi) ja tein listan tavaroista/tärkeistä papereista/vaatteista yms jotka tarvitsin mukaani. Järjestin myös niin, etten ollut taloudellisesti riippuvainen miehen tuloista (siis huolehdin siitä, että mitään ylimääräisiä kuluja ei syntynyt ja oma palkka riitti menoihin). Käänsin myös postini tulemaan ystäväni osoitteeseen.
Sitten eräänä päivänä miehen ollessa pois kotoa keräsin kamani listan mukaisesti ja menin ystäväni luo asumaan. Jätin miehelle lapun pöydälle, että se on ohi nyt ja hommaa ittelles asunto (yhteinen asuntomme oli meidän yhteisesti vuokraama ja toivoin, että olisin voinut jäädä siihen asumaan).
Mies ei (tietenkään) suostunut hankkimaan asuntoa itelleen, joten irtisanoin oman osuuteni vuokrasopimuksesta ja hankin uuden asunnon.
Tärkeintä eron jälkeen on se, ettet (ainakaan ennenkuin sulla on oma kämppä) suostu "juttelemaan" miehen kanssa. Sillä on todennäköisesti henkinen yliote susta ja saattaa jopa saada sut palaamaan takaisin tyhjillä lupauksilla.
Toivottavasti saat, Erika, elämäsi järjestykseen.
Voi hyvä tyttö,miksi siedät tuollaista käytöstä. Yksi paikka jos sinulla ei ole paikkaa minne mennä on turvakoti, sinne pääsee myös ilman lapsia ja sieltä saa myös apua arjen uudelleen järjestelyyn. Numeron saa vaikka numerotiedustelusta. Poikaystäväsi on pahasti mieleltään häiriintynyt. Yksistään sen takia ei kannata jäädä että on ollut hyviäkin aikoja. Voimia sulle ja lähde heti.
kiitos oikein paljon kaikille minua täällä tukeneille ja opastaneille!Toisaalta ihana huomata, etten ole ongelmani kanssa yksin,ei sillä että väkivalta olisi muuten hyväksi kenellekään. Teen eroa päivä kerrallaan. En voi vain lähteä. En yksinkertaisesti pysty. Kun olen aikani saanut tätä sulatella, olen vahvempi, ja pystyn lähtemään. Vielä lisäykseksi, mies ei ole kohdellut minua väkivaltaisesti viimeiseen 8 kuukauteen, vaikka sitä ennen kiinni käymiset olivat arkipäivää...kuitenkin, kiitos kaikille!Teillä on sydän paikallaan
Lähde ihmeessä ja nopeasti tuosta suhteesta!!! Itse seurustelin väkivaltaisen ja alistavan miehen kanssa ennen nykyistä avomiestäni. Pelkäsin ja pelkään edelleen omani ja rakkaideni puolesta. Muutaman kerran kun olin toipunut kuristamisesta ja väistänyt hänen autoaan kun tyyppi yritti ajaa ylitseni, juossut paljain jaloin lumihangessa ukko perässään niin ymmärsin miten vaiettu asia perheväkivalta suomessakin on. Joten; lähde hyvä ihminen pois, hanki lähestymiskielto jos et muuten pääse eroon ja älä usko että se rakastaa sua!! Itse uskoin liian pitkään. Voimia kaikille..:)
Otan osaa kokemaasi.
Itselläni vähän samanlaisia kokemuksia..
Ekaksi oli vain tönimistä ja läpsimistä, käsivarsista puristusta.
Koko ajan mennyt pahemmaksi, lasitaulusta tullut päähän, päätä hakattu betoniseinään yms.
En uskalla jättää miestäni, koska hän on uhkaillut..että mitäköhän sitten kävisi!
Kaikilla kerroilla hän on ollut juovuksissa, hän on katunut kyllä kaikkia kertoja ja pyytänyt anteeksi ja yrittäny hyvittää tekonsa..
Nytten hän on onneksi parantanut tapojaan, ei ole kuukausiin käynyt tollaista, ja juominen on vähentynyt todella paljon!
Voimia sinulle jaksamiseen, yrittäkää puhua ongelmista, kerro omista tunteistaa ym..
Ihmettelen mikä saa naisen yleensäkin alottamaan seurustelun juopon ja väkivaltasen miehen kanssa?Jo pienistä eleistä ja teoista huomaa millanen on miehen luonne.Yhtäkään nyrkin iskua eikä henkistä väkivallan tekoa saa sietää siis vielä kerran ei YHTÄKÄÄN.Ongelma on siinä et väkivaltasille miehille annetaan liikaa tilaa ei ne anteeksi pyynnöt muuta asiaa miksikään on pahin loukkaus,että käydään fyysisesti käsiksi sitä ei voi pyytää anteeksi.Kummallisia noi jutut"on niitä hyviäkin hetkiä ollu"jos mun rakas löis mun naaman murskaks ois aika helvetin vaikea hetkeäkään sen jälkeen kuvitella olevani 100m lähempänä sitä ihmistä.En ymmärrämiten naiset on opetettu vinnkinä on se älkää antako kertaakaan periksi mies vaihtoon ekasta kerrasta.Väkivaltaset miehet elää siitä,että niitä siedetään ainut keino on osottaa se heti ettei yhteiskunta siedä sellasta käytöstä.Tunteisiin vetoaminen on hölmöä ei sellasilla miehillä ole mitään annettavaa.
Olen itse elänyt reilun vuoden väkivaltaisessa suhteessa, josta nyt olen melkein päässyt irti. Ensinnäkin tiedän, että sitä kokemusta ei ole helppo selittää muille. Ja olen itsekin kohdannut sellaisia kommentteja, että olet tyhmä ja miksi jäät siihen suhteeseen. Mutta se ei ole niin helppoa... itse jäin suhteeseen koska todella luulin ja uskoin siihen hyvään ihmiseen joka siellä väkivallan verhon alla on. Tiedän edelleenkin, että siellä jossain on se hyvä ja ihana, rakastava ihminen, johon rakastuin syvästi. Rakkaudesta luopuminen oli raskainta. Raskasta on myös käsitellä sitä tosiasiaa, että tuossa rakastamassani ihmisessä asuu se piru, joka minua lyödessään katsoo tyhjillä silmillä ja silmistä ei näy muuta kuin raivo ja viha... Erostamme on kulunut jo useampi kuukausi ja edelleen mieleen palaa ne ihanat ja hyvät hetket... mutta silloin kun tekis mieli laittaa viesti, että tule takaisin kannattaa ajatella niitä pahoja hetkiä, koska tiedän ettei tämä ihminen halua muuttua. Hän ei koskaan pyytänyt anteeksi, eikä itse asiassa myöntänyt edes tekemisiään koskaan, kun seuraavana päivänä kysyin. Asian myöntäminen on ensimmäinen ja pakollinen askel tervehtymiseen. Olisin ollut valmis menemään vaikka terapiaan, mutta jos toinen ei myönnä tehneensä mitään väärää, niin se ei onnistu.
Samoin myös minulla eli väkivalta alkoi pienistä läpsyistä ja paheni koko ajan. Kerran teeskentelin iskun jälkeen menneeni tajuttomaksi ja huomasin kuinka minua kiskotaan makuuhuoneesta olohuoneeseen ja aletaan käärimään mattoon... eli ne tilanteet oli tosi sairaita joskus. Mutta pahimmalta ei todellakaan tuntuneet iskut vaan se henkinen väkivalta ja omantunnon mureneminen... Miten minä järkevä ihminen en pääse tästä eroon, ajattelin usein. Ajan kuluessa huomasin että iskut kovenivat, koska hän ei saanut sitä tyydytystä mitä väkivallalla halusi ja silloinhan täytyy otteita koventaa.
sen voin kokemuksesta sanoa, että mitä pidemmälle menet niin se tulee pahenemaan ellei hän myönnä tekemisiään ja halua hakeutua hoitoon tms. Mitä kauemmin olette yhdessä, sen vaikeampi myös sinun on suhteesta lähteä... Se sattuu IHAN SAATANASTI pitkän aikaa, voin sen sanoa. Omalla kohdallani asiaa auttoi se, että en ollut vielä menettänyt ihania ystäviäni, vaikka heihin yhteydenpito olikin tosi vaikeaa. En jäänyt tyhjän päälle. Itsetunto ja kunnioitus murenee jokaisen iskun ja kommentin jälkeen ja niiden säilyttäminen olisi tärkeää, että pääsee omille jaloilleen.
Kaikkea hyvää!
Totta joka sana jonka sanoit. Todellakaan ihminen joka ei ole väkivaltaa henkilökohtaisesti kokenut, ei voi koskaan täysin ymmärtää, miltä sen kokeminen tuntuu.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että ne nyrkiniskut eivät todellakaan ole sitä pahinta, vaan juuri ne sanat...
Ja niinhän meillä ihmisillä on tapana, me suljemme ikävät asiat mielestämme pois(tai ainakin yritämme) ei aina niinkään tietoisesti, jotta elämä sujuisi helpommin. Väkivaltaisen tilanteen jälkeen..esimerkiksi seuraavana päivänä, ei aina välttämättä tule edes otettua asiasta puhetta...
Häpeä, voimattomuus...kaikki ne tunteet yhdessä lamaannuttavat, ja tuntuu helpommalta unohtaa koko asia ja muistella ja alkaa elää taas sitä hyvää kautta...
Tosiasia, jota maassame tapahtuu aivan liian paljon...