Olen tavannut harrastuksen kautta ihanan miehen. Olemme pitäneet yhteyttä mm. tekstiviestein ja soittelemalla. Hän on hetki sitten eronnut ja kahden alle kouluikäisen lapsen yh-isä. Itselleni tämä ei ole millään muotoa ongelma, mutta ystäväni ovat järjestään ihmetelleet "suvaitsevaisuuttani" lasten suhteen! Miksi ihmeessä? Lapsilla on oma äitinsä, ei minun tarvitse sitä paikkaa heidän elämässään täyttää, vaan olla ennenkaikkea heille mukava ja ystävällinen. Ja mikä tietenkin tärkeintä - minun kuuluu välittää heidän isästään.
Mies on kohta kolmekymppinen, minä puolestani melkein 10v. nuorempi. Ehkä siksi ystäväni ihmettelevät asennettani, kun heillä ei kenelläkään ole vielä mielessäkään lapset ja perhe-elämä. En voi väittää, että itse olisin elämäni miestä ajatellessani lisännyt kuvioon hänen lapsensa entisestä liitostaan, mutta ei tämä mikään kynnyskysymys voi olla! Kummastuttaa.
Onko samanlaisia kokemuksia aiheesta?
Mies on kohta kolmekymppinen, minä puolestani melkein 10v. nuorempi. Ehkä siksi ystäväni ihmettelevät asennettani, kun heillä ei kenelläkään ole vielä mielessäkään lapset ja perhe-elämä. En voi väittää, että itse olisin elämäni miestä ajatellessani lisännyt kuvioon hänen lapsensa entisestä liitostaan, mutta ei tämä mikään kynnyskysymys voi olla! Kummastuttaa.
Onko samanlaisia kokemuksia aiheesta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ota selvää, haluaako mies vielä tulevaisuudessa lapsia...jos ei halua ja sinä haluaisit niin kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin jatkaa.
Ikäeroa teillä jonkin verran on, eikä oikeastaan ole kauankaan siitä kun sinä olit teini-iässä. Elämänkokemukset on erilaisia ja tuo kymmenen vuottakin tekee aika paljon ja varsinkin kun miehellä on lapsia. Sulla voi olla vielä menokausi tuoreimmillaan, nuori kun olet ja tuolla miehellä se voi olla jo ohi tai voi olla ainakin rauhallisempi - oot kai ehtiny tutustua sen verran, että tiedät?
Paljon riippuu myös ex-vaimosta, millainen mahdollinen suhteenne tulee olemaan. Jos sulla ei ole kokemusta ennestään avioeroperheistä ja niiden lapsista, voi olla hyvinkin tuskallinen kokemus, jos ex-vaimo sattuu olemaan sieltä pirullisimmasta päästä - ainakin oma itsetuntosi joutuu koetukselle...katsos, kun sellaisten mustasukkaisten ex-naisten mielestä "me lapsettomat" emme tiedä lapsista mitään, että "on aivan turha yrittää sellaisen miehen elämäänkään"..Jos sinussa on yhtään omapäisyyttä ja itsekkyyttä, uskon ettei edes pirullisinkaan exä pääse sinun ja miehen väliin. Kannattaa siis selvittää asiat mahdollisimman tarkkaan ennen kuin alkaa millekään, suosittelen - omasta kokemuksesta!
Itselläni on kokemusta samantapaisesta, aloin seurustella 20 vuotiaana 30 vuotiaan kanssa, joka oli ollut naimisissa aikaisemmin ja eronnut yhden tyttölapsen isä. Lapsi oli äidillä. Mies ei ollut tekemisissä ex-vaimonsa kanssa, lapsen äiti ei ollut halunnut antaa lasta miehelle edes käymään.
Menimme naimisiin, jonka jälkeen jossain vaiheessa lapsi alkoi 10 vuotiaana käymään meillä aina kun koulusta oli vapaata. Hyvin meni, ystävystyin tyttöön. Haimme lasta aina äidiltä meille omalla autolla. Jossain vaiheessa ex-vaimo kyllä oli valittanut miehelle, että miksi tuot uuden vaimosi näytille, on minullakin tunteet! Lisäksi eräässä tilaisuudessa ex-vaimo sattui myös olemaan paikalla, ja tuli luoksemme itkien, ilmeisesti mustasukkaisena. Emme oikein edes saaneet selvää hänen puheestaan.
Jos nyt saisin valita, en olisi sotkeutunut jo edellisen parisuhteen kokeneeseen mieheen, jolla vielä lisäksi lapsia. Aina on mahdollista että miehelle ja ex-vaimolle tulee kinaa lapsiin liittyvistä asioista ja varsinkin kun mies on vasta hiljattain eronnut. Huomaat kohta että olet sen kaiken mahdollisen riidan keskellä. Lisäksi ainakin minä totesin olevani ihan "lapsi ja raakile" miehen rinnalla, koska hänellä oli jo entinen elämä takana, minulla ei vielä mitään vastaavaa kokemusta eikä myöskään omia lapsia.
Mielestäni ihanteellisinta olisi kun löytäisit itsellesi lähemmäs oman ikäisesi miehen jolla ei ole ollut avioliittoa takanaan. Ainakin minä olen eräällä lailla katunut päätöstäni. Jos nyt saisin valita uudelleen, en todennäköisesti ottaisi eronnutta.
Koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan, jotkut eroavat ja vanhemmalla iällä "joutuvat tyytymään" ns. "käytettyyn" kumppaniin, mutta sinun iässäsi on vielä hyvät mahdollisuudet löytää toinen yhtä "viaton" ja parisuhdemenneisyyttä kokematon kaveri. Tätä mieltä minä olen.
Minä (lapseton) olen aloittelemassa parisuhdetta suht ikäiseni miehen kanssa, jolla on vanhasta ex-avioliitosta kaksi lasta ja ex-hoidon kanssa yksi lapsi. Suhtaudun asiaan suht avoimesti. Olen joskus vuosia sitten tavannut nuo 2 lasta, ja luulen, että heidät tulen ottamaan avosylin vastaan. Siitä yhdestä en ole tokikaan niin ihan varma. Mutta uskon, etten sitten kuitenkaan voi vastustaa pientä viatonta lasta. Toisinaan toki ihmettelen itsekkin, miksi ihmeen sosiaalitädiksi olen ryhtymässä, kaippa sitä vähemmän käytettyjäkin tyrkyllä olisi minullekkin, mutta jos miehen kanssa vaan synkkaa niin en usko että tämä liian suureksi kynnykseksi asettuu! Jännityksellä jäänkin odottamaan lasten tapaamista...
Kiitos edellisistä. En voi väittää tuntevani miestä vielä hyvin, mutta tarpeeksi uskaltautuakseni suhteeseen hänen kanssaan. Lapsista vanhemman olen tavannut, ja tiedän että hänen kanssaan tulen toimeen valtavan hyvin. Miehen lapsilla on eri äidit ja tämä vanhemman lapsen äiti oli miehen "nuoruudenrakkaus", he saivat lapsen aika nuorena. Äidillä on nyt oma uusi perhe, ja heidän yhteishuoltajuutensa toimii loistavasti.
Enemmän askarruttaa nuoremman lapsen äiti, josta mies erosi siis vasta hiljattain.. Nainen oli vain ottanut ja lähtenyt yhtäkkiä, entä jos hän vähän bailattuaan haluaakin palata takaisin auvoiseen perhe-elämään? Todellakin mietin sitä, että jos olenkin vain "terapiaa" ja heti jos ex:ä näyttää vihreää valoa, mies heittää minut yli laidan. Itse kuitenkin olen todella kiinnostunut, pitkään aikaan ei ole "kolahtanut" näin kovaa.
Ikäerosta.. Vaikka olenkin vasta hieman parinkympin "paremmalla" puolella, olen mennyt ja tullut ihan tarpeeksi. Takana on niin yhden illan juttuja kuin pari pidempää seurustelusuhdettakin ja nyt vaan tuntuu niin oikealta. Sitä on vaikea kuvailla tarkemmin :)
Kyllä nyt näyttää että tunteet jyräävät järjen alleen...
Minä myös olen rakastunut yksinhuoltajaisään. Itse olen myöskin yksinhuoltaja. Jos olisin tiennyt mitä vaikeuksia tulee eteen olisin ehkä miettinyt kaksi kertaa. Tyttäret ovat teini-ikäisiä molemmilla ja luulisi olevan helpompaa vaan omat on vaikeutensa kuitenkin.
Eli vastauksena aloittajalle -helpommalla pääsisit kun miehellä ei olisi lapsia.
Mutta kun olet jo sydämesi menettänyt lienee varoituksen sana liian myöhäistä. Onnea rakkaudelle, rakkaus on ihanaa mutta myös vaikeaa.