Olen seurustellut tiivisti mieheni kanssa vuoden verran, olen alkanut puhua yhteen muutosta, vihjaillen ja suoraan.. mutta ei tunnu tehoavan! Olemme alle 30.v..työssä käyviä, normaaleja ihmisiä..
...miten saan miehen lämpiämään ajatukseen että meillä olisi joskus yhteinen koti?
Tuntuu pahalle kun hän suunnittelee jonkin ison tavaran hankkimista omaan kotiinsa.. ajattelen heti tietenkin, että jaahas.. "mitän toivoa ei ole.."
Haluaisin hirveästi tiiviin, rakkauden täyteläisen suhteen, normaalia elämää.. normaalia parisuhde elämää.. olen kyllästynyt pomppimaan asuntojen välillä.. viemään tavaroita ees taas..pähkäilemään kumman luona ollaan jne.
(olen muutamia kertoja avautunut asiasta hänelle ja hän siihen, että tulen sitten luoksesi...niin ettei minun tarvitse lähteä hänen luokseen..)
Olen varma, että hän tietää kyllä mitä minä haluaisin..
Neuvokaa kanssa sisareni tai veljeni...mikä siis neuvoksi ja jos teillä on kokemusta asiasta..??
Olisin kiitollinen =)
...miten saan miehen lämpiämään ajatukseen että meillä olisi joskus yhteinen koti?
Tuntuu pahalle kun hän suunnittelee jonkin ison tavaran hankkimista omaan kotiinsa.. ajattelen heti tietenkin, että jaahas.. "mitän toivoa ei ole.."
Haluaisin hirveästi tiiviin, rakkauden täyteläisen suhteen, normaalia elämää.. normaalia parisuhde elämää.. olen kyllästynyt pomppimaan asuntojen välillä.. viemään tavaroita ees taas..pähkäilemään kumman luona ollaan jne.
(olen muutamia kertoja avautunut asiasta hänelle ja hän siihen, että tulen sitten luoksesi...niin ettei minun tarvitse lähteä hänen luokseen..)
Olen varma, että hän tietää kyllä mitä minä haluaisin..
Neuvokaa kanssa sisareni tai veljeni...mikä siis neuvoksi ja jos teillä on kokemusta asiasta..??
Olisin kiitollinen =)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo ei pääty hyvin! Mies ei halua sitoutua, eikä ottaa vastuuta asioista. Sinun on tehtävä ratkaisusi, mutta älä missään tapauksessa roiku enää tyypissä. Kokemusta löytyy itseltäkin (valitettavasti!) Miehillä ei ole "munaa" koskaan tehdä päätöstä ihmissuhteissa; ei suuntaan eikä toiseen.
laita mies ymmärtämään, että suhteen tulee kehittyä oikeaksi parisuhteeksi ja perhe-elämäksi. Jos ei mene jakeluun, on tyhmä mies eikä sellaiseen kannata tuhlata aikaa.
Itsekin suostuin aikanaan elämään tuota repun kanssa kulkemista kunnes tajusin, ettei sellaiseen tarvitse suostua.
Kun se oikea sitten tuli kohdalle, hän vuoden päästä kysyi, mennäänkö naimisiin ja laitetaan oma koti. Olin tippua penkiltä, mutta suostuin kuitenkin eikä ole kaduttanut vielä viidenkään vuoden jälkeen. :)
Aluksi pitää sanoa, että onnea sinulle, kuulosti aivan ihanalle =)
... omalla kohdallani.. en haluaa mitään naismisiin tms.. en edes kihloihin.. ainakaan vielä.. Minusta olisi vain ihana viedä suhdetta pikkuhiljaa eteenpäin, uusiin ulottuvuuksiin..
Kun keskustelen hänen kanssaan asiasta, siirtyy asia ihan 'vahingossa' toisiin aiheisiin tai hän ei jaksa (lue väsynyt) alkaa keskustelemaan syvällisiä... ohittaa aiheen tavallaan...
Saattaa olla, että miehellä on Pikkainen sitoutumiskammo.. mutta kuinka kauan sitä jatkuu..missä vaiheessa se alkaa kaikota..itse en jaksa leikkiä asiassa kissaa ja hiirtä..
Hyvä esimerkki on esim. hänen asuntonsa avain.
Omani olen hänelle antanut jo suhteen alkuvaiheilla, koska se helpottaa huimasti asioita.. mutta hän ei ole minulle avaintaan antanut... sanoo kyllä aina että juujuu, hommaan sen.. mutta ei ole tähän mennessä avainta kuulunut, joka kerta kun olen asiasta maininnut (en usein, muutaman kerran vuoden aikana) sanoo hän unohtaneensa asian, kattia kanssa!
..eli todettakoon vain, että seurustelen aikuisen mihen kanssa, joka ei osaa sitoutua... hienoa!
Vuosi on lyhyt aika. Minulle itselleni vuoden seurustelun jälkeen yhteenmuutto olisi kuulostanut idiootilta, tosin olin aika paljon nuorempi. Sinun pitää punnita itse, haluatko ennemmin odottaa vain lähteä saman tien tiirailemaan muita maisemia. Minä en vielä vuoden kohdalla hätääntyisi... toiset lämpiävät hitaammin.
Olisiko mahdoton ajatus sinun pistää ajatuksesi paperille? Kirjoita ukolle kirje jossa kerrot kuinka toivoisit asioiden olevan, mitä suhteeltanne toivot ja mitä tunnet. Monesti keskustelu aiheesta on helpompi aloittaa näin - voit vaikka kirjoittaa että olet yrittänyt aiheesta puhuakin, mutta hän tuntuu sinusta aihetta väistelevän?
Älä väsytä itseäsi odottelemalla ihmettä! Miehesi ei ole ajatustenlukija. Kerro mitä haluat niin voit sen kenties saadakin. Miehellesi nykyinen käytäntö voi olla toimiva seuraavat 20 vuotta. Hän ei kenties paremmasta tiedä kun muutos tuntuu liian pelottavalta?
Sinulla on suorastaan velvollisuus kertoa jos tilanne tuntuu jo pahalta. Ketä hyödyttää katkeroitua hiljalleen omien turhien toiveiden kanssa? Anna toiselle mahdollisuus toteuttaa ne toiveet!
Dumppaa heti tollanen törky. Ota tilalle vaikka joku kunnon alko, ne eivät turhaan jahkaile (ja ovat muuten petoja pedissä). Kokemusta on!
Seurustelua takana neljä ja puoli vuotta, siitä ollaan se puoli vuotta asuttu mieheni kanssa saman katon alla, ei olla kihloissa.
Tosin mainittakoon, että olen vasta 20-v ja hän 22-v, mutta olisi ollut mahdollisuus yhteiseen kotiin jo ainakin puolitoista vuotta sitten.
Niinkuin joku muukin jo sanoi: minustakin vuosi on varsin lyhyt aika, mikä kiire sulla on?
..palstoja aiemmin? Täällähän on paljon tarinoita nimenomaan siitä kuinka "ensin meni niin hyvin ja sitten muutettiin yhteen ja nyt toinen on ahdistunut, eikä haluakkaan olla yhdessä" jne. jne..
Joskus on tehnyt mieli sanoa, että muutitte yhteen ehkä liian nopeasti sen toisen mielestä, mutta turhahan semmosia on sanoa kun on jo muutettu.
Sun mies ei vissiin ole valmis, eikä vuosi ole todellakaan pitkä aika. Tiedän pareja jotka parin vuoden jälkeen ovat yhdessä huomanneet, että oliskohan parempi asua samassa kämpässä eikä ravata edestakaisin. Siis nimenomaan yhdessä huomanneet!
Jos nyt alat painostamaan tai ahdistamaan ja mies sitten vastahakoisesti sinua miellyttääkseen muuttaa saman katon alle...Haluatko edes miehen pakosta muuttavan avoliittoon? Empä usko.
Kyllä mun mielestä molempien pitää ollaa ehdottoman varmoja asiasta, sillon tulevaisuuskin voi näyttää valoisalta.
Mutta kuten sanottu, ei huomisesta kukaan tiedä, turha sitä on murehtia, joten keskity tähän päivään.
Me olemme seurustelleet 1v 10 kk ja samankaltainen tilanne kuin teilläkin, eli minä haluaisin muuttaa jo yhteen, mutta mies kärsii sitoutumiskammosta. Otin asian ensimmäisen kerran puheeksi yli vuosi sitten. Silloin mies sanoi, että vuoden päästä muutetaan yhteen.Sen jälkeen meni muutama kk kunnes taas otin asian esille. Mies sanoi että kyllä muistan väärin, kahdesta vuodestahan hän puhui.Ja sitten kaksi kuukautta sitten kun taas otin asian puheeksi, hän sanoikin, ettei välttämättä halua koskaan muuttaa kenenkään kanssa yhteen, koska pelkää suhteen huononevan, ja rakkauden kaatuvan arkeen, ja että on niin tottunut olemaan yksin, kun on asunut yksin jo 18 vuotta.Silloin harkitsin vakavasti eroa, olin ihan kahden vaiheilla, ei tuntunut olevan enää mitään syytä jatkaa.
Mutta kuukausi sitten hän sanoikin, että on ajatellut asiaa enemmän, ja että ei itsekään oikein tajua sitä, mutta on alkanut haaveilla yhteisestä kodista kanssani, koska rakastaa minua enemmän kuin ketään muuta koskaan on rakastanut. Ja sanoi että noin vuoden päästä. On kyllä tietty mahdollsita että ensi vuonna asia taas lykkääntyy hänen toimestaan..
Mutta olen ajatellut, että minulla ei ole mihinkään kiire. Biologinen kello ei tikitä, ja olemme ihan onnellisia näinkin, vaikka meillä on virallisesti eri osoitteet. Tiedän kuitenkin että hän rakastaa minua paljon.Olen siis päättänyt vielä antaa miehelle aikaa sopeutua ajatukseen yhteisestä kodista kanssani, ja olen myös päättänyt olla painostamatta häntä. On ihana huomata, kuinka hän päivä päivältä antaa yhä enemmän vihjeitä sopeutumisestaan; Koko ajan vietämme hänen aloitteestaan yhä enemmän aikaa yhdessä.Enää en nuku yksin kotonani kuin viitisen yötä kuussa, vuosi sitten määrä oli vielä n. 10 yötä kuussa. Hänellä on puolet isompi asunto kuin minulla, ja tätä nykyä käytännössä katsoen asun hänen luonaan. Minulla on muutama hyllyllinen vaatteita hänen kaapeissaan, ja muitakin tavaroitani.Hän itse ehdotti tuossa nelisen kk sitten, että hän voisi raivata minulle tilaa kaapeistaan, niin ei minun tarvitsisi vaatteita repussa aina säilyttää. Siivoamme jo yhdessä,kokaamme, käymme kaupassa yms. , alussa mies suorastaan kammoksui kaikkea em. normaalia arkitoimintaa kanssani. Avaimensakin hän antoi minulle puolisen vuotta sitten.On ihanaa huomata että sitoutumiskammoinenkin voi rakastaa toista niin paljon, että alkaa pikkuhiljaa sopeutua ajatukseen yhteisestä kodista.
Neuvoisin, että olisit siis kärsivällinen, antaisit miehellesi reilusti aikaa, ja ennenkaikkea et painostaisi häntä.Ja jos hän rakastaa sinua todella, uskon että sinä myös saat huomata kuinka pikkuhiljaa hän ottaa sinua yhä enemmän mukaan jokapäiväiseen elämäänsä. Jos hän ei niin tee, niin sitten hän ei pidä sinua itselleen oikeana. Mielestäni ei ole olemassakaan sitoutumiskammoa, joka ei pikkuhiljaa menisi ohi, kun se oikea ihminen sattuu kohdalle.Muussa tapauksessa rakkaus ei ole aitoa,ja silloin kannattaa nostaa kytkintä. Mutta mielestäni sinun kannattaa vielä katsella rauhassa.Kaikkea hyvää teille!