Täällä käviöistä kuinka moni:
1) On pettänyt ja jäänyt kiinni?
2) On pettänyt/pettää eikä ole jäänyt kiinni?
3) Ei ole pettänyt?
Aloitan itse:
3 (mutta tällä hetkellä olen hyvin lähellä siirtymistä 1-2 kastiin)
1) On pettänyt ja jäänyt kiinni?
2) On pettänyt/pettää eikä ole jäänyt kiinni?
3) Ei ole pettänyt?
Aloitan itse:
3 (mutta tällä hetkellä olen hyvin lähellä siirtymistä 1-2 kastiin)
Vastaukset 48
Vanhimmat
Kohta 3.
Tosin paras ystäväni on naispuolinen, enkä pidä siitä, että vaimoni lukee kysymättä sähköpostejani, joten monien mielestä varmaan kuulun kastiin 2 :)
Kuulun 2 sarjaan. Vielä. Pian varmaan siirtyminen ykkösluokkaan...
kastissa 2 ja varotaan joutumasta kastiin 1 ;-)
2, siitä on jo aikaa kauan.
Olen jäänyt kerran kiinni ja silloin saanut anteeksi, eli käynyt kohdassa 1. Nyt kohdassa 2, pettäminen jatkuu mutta en jää kiinni ;)
joo-o on tullut käytyä kastissa 1 ja tällä hetkellä kuulun kastiin 2.
Kuulun kolmanteen ryhmään.
Eroa ensin, niin ei tarvitse pettää. Muistathan, että rakastuminen kestää korkeintaan kaksi vuotta - voiko tunne tähän toiseen kasvaa rakkaudeksi tuotettuasi puolisollesi niin paljon tuskaa pettämällä ja jättämällä hänet?
Rikottua ei saa ehjäksi jälleen.
Ihan asiallinen ihminen olen.
on ollut uskoton.. Itse kuulun ryhmiin 1 ja 2 ja vähän muutakin: 1) olen siis pettänyt ja jäänyt kiinni, 2) pettänyt/petän enkä jäänyt kiinni ja näiden lisäksi myös minua on petetty. Sitä saa mitä tilaa...
Ja niin kauan tuota jatkuu kunnes sunlaisille ihmisille laitetaan kuula kalloon.
Mitäs mieltä olet varkaista, huumekauppiaista, rattijuoposta ja valehtelijoista?
Rikollista toimintaa kaikki. Pettäminen pitäisi saada rikoslain alaiseksi. Myös kolmasosapuoli saisi saada tuomion.
Siis kannatatko sä oikeasti kuolemantuomiota? Sitä samaa mitä ne tekee Teksasissa?
Oletko aivan varma siitä, mitä sanoit? Jos esimerkiksi kolmen pienen lapsen isä erehtyy pettämään lastensa äitiä ja vaimoansa, pitäisikö hänet oikeasti teloittaa? Kuka siitä hyötyisi? Pienet lapsetko?
Muutama vuosi sitten Helsingissä tapahtui kuuluisa mustasukkaisuusmurha, jos vaimo tappoi aviomiehensä salarakkaan, kääri ruumiin mattoon ja kuljetti sen jonnekin. Salarakkaan sisarukset ja muut läheiset surevat vielä tänäkin päivänä.
Oliko tämä oikeudenmukainen rangaistus, kuten ilmaisit asian itse? Mitä, jos sinun sisaresi, veljesi tai ystäväsi teloitettaisiin, jos hän pettäisi tai olisi tyhmyyksissään jonkun salarakas? Sähkötuoliinko?
Suomen kieli. Ja kommenttina: "Painu helevittiin."
Jos olisit fiksu, pyytäisit anteeksi tyhmää kielenkäyttöäsi. Täällä voi olla ihmisiä, joiden läheiset ovat joutuneet syystä tai toisesta henkirikoksen uhriksi. Olipa esim. oma lapsi tehnyt mitä tahansa tyhmää, läheiselle tehty henkirikos on maailman kauhein asia.
Onko sulla varaa puhua noin? Onko ketään sun läheistä tapettu? Vai eikö sun läheisille voi vaan käydä niin?
Tuo saattoi olla sun mielestä kevyt ja kiva heitto, ja saatathan tuota puolustella että on se pettäminenkin henkinen murha. Säkään et ole kuitenkaan niin tyhmä, ettet ymmärtäisi että kyse on eri asioista.
Näytä selkärankasi ja pyydä anteeksi. Sä olet sen velkaa.
2 - mutta vain kerran. Kiinni ei voi jäädä, koska kukaan muu ei tiedä ja tyyppi jonka kanssa petin ei edes tiedä mun sukunimeä saati muuten tunne mua.
ja jäin kiinni koska tunnustin ja lopetin suhteen. Nykyään omaan selkärangan.
olen pettänyt kaksi kertaa ja kummallakin kerralla jäänyt kiini loppujenlopuksi, vaikka mahdollisuudet olis ollu selvitäkkin niistä..
varmaan lähes kymmenen vuotta tuohon kastiin kuulunut.
eikä vielä ole käry käynyt.
tiedän kyllä että onni joskus pettää
vaan en nyt ole kyllä valmis tuota juttua lopettamaankaan, ennenkuin pakko on
Niin, alle 40 ikää - mies. Naimisissa 3 vuotta ei lapsia vielä, mutta tulossa on. Jostain ihmeen syystä parikertaa on pitänyt käydä katsastamassa josko ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella...
Kuulun kastiin nro 2.
Ei kovin helposti tee enää mieli jatkaa tätä uskottomuutta, se nimittäin laittaa omantunnon aikas koville...
En ole pettänyt koskaan ketään, enkä aio jatkossakaan. Ei tosin nyt oo edes sitä ketä vois edes teoriassa pettää.
Kolmanteen kastiin siis kuulun ja siellä aion pysyäkin.
Itse olen saanut tuta, miltä tuntuu tulla petetyksi ja sitä tunnetta en koskaan halua rakkaimpani joutuvan kokemaan.
Te jotka ette ole pettäneet, niin mitä ihmettä te teette tällä palstalla? Ymmärrän ne jotka ovat tulleet petetyiksi, mutta onko täällä sellaisia ihmisiä jotka eivät ole pettäneet, eivätkä aijo. (Kielletty hedelmä taitaa jollakin tavalla kihelmöidä?)
En ole pettänyt, en aio seuraavassakaan suhteessa, jos ja kun sellainen tulee. Kielletty hedelmä ei edes voi kihelmöidä tässä tilanteessa. Mitäkö teen tällä palstalla? Olen utelias. Kiinnostunut ihmisistä ja heidän "metkuistaan".
"Ei ole pettänyt, enkä aio." Ne kuuluisat viimeiset sanat, kunnes...
Ei vaan, arvostan periaatettasi. En minäkään ole varsinaisesti avioliittomme aikana pettänyt. Mutta kun mies masentui, niin otin ja ihastuin aika rajusti. Ensin kaikki alkoi keskustelusta, sen jälkeen ihastuin "kotipsykologiini". Masentunut läheinen on aika rasittava, joten sain tehdä aika paljon duunia etten sortunut seksiin vieraan miehen kanssa.
Periaatteita on hyvä olla, mutta sunkin kannattaa muistaa ettei elämä mene aina ihanteiden mukaisesti.
...että tiedän että elämä ei mene läheskään aina suunnitelmien mukaan! Kuitenkin, ei voi kuin elää ja toimia sen mukaan mihin uskoo ja mitä pitää oikeana. Silti ihminen tekee virheitä. Kyllä minullakin oli houkutuksia avoliitossani (kesti 8 vuotta) mutta toistaiseksi olen onnistunut pysymään kaidalla polulla.
Olen itse ollut AINA juuri tälläinen - en ole koskaan pettänyt, enkä koskaan petä! ja olen tästä muillekkin saarannnut. Nyt 9 yhteisen vuoden jälkeen huomaan, että ajattelen toista naista. Vahingossa hänet näin eikä ollut todellakaan tarkoitus ihastua. Minkäs teet. Yksi päivä voi kaiken muuttaa. Mitään muuta ei ole vielä tapahtunut kuin yhteydenpitoa. Vanhasta en halua luopua. Suhde on edelleen mielestäni hyvä, mutta ei riitä osaamista lopettaa tunteita uuteen. Hankala tilanne. Olen oppinut sen, että tämä pitää itse kokea, ennenkuin voi tajuta kuinka hankalaa on joskus toimia 'niinkuin pitää'.
Tunteilleen ei paljon voi, ainoastaan siihen voi vaikuttaa mitä noiden tunteiden inspiroimana tekee. Ihastumisia tai rakastumisia tulee ja menee, riippuu nyt luonnollisesti ihmisestä miten paljon ja miten se vaikuttaa. Rakkaus pitkässä suhteessa on tahdon asia. Tahdonko ponnnistella, pinnistellä, kestää ja kohdata vaikeuksia tämän suhteen ylläpitämiseksi.
Olen minäkin ollut ihastunut avoliittoni aikana toiseen mieheen (en kuitenkaan pettänyt). Vaikeaahan se oli. Suloisen katkeran tuskaista. Ihastuksen kutkutuksesta voi nauttia mutta siihen ei kannata takertua, eikä rakennella pilvilinnoja. Ihastuminen kaikeassa valtavuudessaan on kuitenkin "vain" tunne, niinkuin muutkin tunteet. Nykyisin (puhun nyt yleisesti, en tarkoita sinua) on niin valtava hehkutus ihastumisen ja rakastumisen ympärillä, tämän ajan ajattelutavan mukaan kai ihastumisen tunne antaa oikeutuksen toimintaan. On suorastaan synti jos ei toteuta hetkellistä hekuman halua. Kuitenkin, ei ole hyväksyttyä reagoida kaikkiin tunteisiin kuten haluaa, esimerkiksi tinttaista sitä ärsyttävää tyyppiä jota näkee aina töissä/koulussa/harrastuksessa (juu, tiedän jotkut tekee näinkin). Minusta on kyse samasta asiasta, saa olla vapaasti erimieltänkin.
No tulipa tästä vuodatus... :>
Tiitu puhuu asiaa.
Tottahan se on että ihmiset hallitsevat jokapäiväisessä elämässä tunteitaan muutenkin. Miksei sitten tässäkin asiassa. Toisaalta tulee sellainen fiilis, että miksen minä saisi viedä tätä hekumaalista fiilistä loppuun saakka. Eihän se ole keneltäkään pois, jos kukaan muu ei saa siitä koskaan tietää. Korkeintaan itse kärsin ja tunnen huonoa omatuntoa. Miksi minun pitää tukahduttaa? Miksi minun pitää kärvistellä tämän asian kanssa? Alkaa tuntumaan siltä, että antaa omatunnon sitten painaa. Enemmän kärsin siitä, että jättäisin tämän asian tähän.
Tiitu. Mieti miten mahtavan kokemuksen olisit saattanut saada? Kyllä, olisit tehnyt väärin, mutta entä sitten. Jos asiat hoitaa oikein, niin kukaan ei koskaan saa tietää mitään. Miksi aina pitää tehdä oikein muiden kannalta?
Miksi saa ihastua ja se kuuluu elämään, mutta sitten ei saa tehdä mitään muuta? Miksei samalla kielletä, että ei saa ihastua? Yhtä luonnonvastaista on se että kun ihastuu, niin ei saa tehdä ihastuksen kohteelle mitään. Kuka on vastuussa, että joutuu taistelemaan tälläisiä haluja vastaan? Kysyn vaan. Kuka siitä nyt sitten tulee loppujen lopuksi onnelliseksi jos pystyn taistelemaan näitä tuulimyllyjä vastaaan ja lopulta voitan? Alkaa pinna olemaan jo aika kireällä täällä! ja tuntuu että puhuri eikun vaan yltyy.
Ihan yleisesti ajatellen uskollisuus/pettäminen ei ole moraalisesti oikein tai väärin. Siis jos puhutaan filosofisesta näkökulmasta. Uskonnon ja yhteiskunnan moraalin mukaan se useimmiten tietenkin on väärin. Mielestäni se on valintakysymys: millaisessa maailmassa haluan elää? Jos minusta on ok, että minua petetään, voin kai silloin sallia sen itsellenikin.
Olisihan se varmasti ollut mahtava kokemus ja elämys. Onhan sekin valinta, että jätän hetkellisen hekuman suklaalevyn hyllyyn vaikka kuinka himottaisi. Tällaista pidättymistä arvostetaan tässä yhteiskunnassa. Ei tässä ole suurta eroa minusta. Mielestäni on oikein _itseni_ kannalta että en petä, koska en halua itselleni sitä syyllisyyden taakkaa. En halua joutua tilanteeseen, jossa en voi olla vapaasti avoin oma itseni vaan minun pitää piilotella jotain niin merkittävää.
Kyllähän sitä saa ihastua, vihastua, harmistua, hermostua tai vaikka ilahtua. Ei tunteita voi kieltää ja tukahduttaa tai käy huonosti. Niiden kanssa on "vain" osattava elää. Oman valinnan tai yhteiskunnan sääntöjen mukausesti. Taitolaji sekin ;)
>Olisihan se varmasti ollut mahtava kokemus ja >elämys.
Voitko kertoa rehellisesti, että onko kertaakaan kaduttanut? Varsinkin nyt kun teidän suhde meni nurin muutenkin. Ehkä joskus pitää vaan viedä asiat loppuun. Hyvin useinhan asiat ovat jonkun kannalta huonoja ja jonkun toisen kannalta hyviä. Tai sitten jotain siltä väliltä. Oikea voi olla myös väärä.
Ja Tiitu, kerroppa miten tunteiden kanssa 'eletään'?
Ei, ei ole kaduttanut :) Ehkä olen vain tämmöinen kuivahko, intohimoton akateeminen käppänä ;) tai se hetkauttava mies ei tullut vastaan mutta katson edelleen tehneeni oikein. Minulle hetken hurmio ei kuitenkaan ole sen arvoista. Muut tehkööt oman makunsa mukaan :)
Tunteiden kanssa eläminenkö? En voi puhua kuin itsestäni: tunteisiin ei kannata takertua, se tulee ja menee, se kirpaisee tai säväyttää. Tunteiden pitää antaa tulla ja sitten mennä. Keskittyä (tai yrittää ainakin :) siihen mitä tekee ja mihin pyrkii. Minulla toimii enimmäkseen, ehkä jollekin toiselle ei sovi ollenkaan. Jos oikein vääntää, kirjoitan runon ;)
Nyt täytyy mennä. Hyvää jatkoa sinulle :)
Jatkan taistelua...
Kiitän vastausksista ja samoin hyvät jatkot!
Ihastumista ei voi oikein kieltää, kun sille ei yleensä voi mitään. Tosin jos suhteessa kerrot ihastuneesi toiseen, aika usein reaktio saattaa olla: "Mitä sä olet mennyt tekemään?" mutta lopulta ehkä sen aika moni hyväksyy.
Pettäminen (puolison tietämättä tapahtuva avo/avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen kanssakäyminen) on helpompi kieltää, koska se on myös vältettävissä. Sen perusteella ollaan myös tyypillisesti herkemmin lopettamassa suhdetta.
Neuvoja ilmeisen hankalaan tilanteeseesi en voi antaa, sori.
Ja siitä olen onnellinen!
Mutta en enää koskaan enää hankkiudu sellaiseen elämäntilanteeseen jossa tarvitsisi...
Kastiin 2 varmaankin kuulun...
Jutusta on aikaa yli 10 vuotta, eikä siihen kuulunut seksuaalista kanssakäymistä. Pahalta tuntui sen jälkeen, otin asiasta opikseni vaikka ei käry käynytkään, enkä enää sorru moiseen
1. kasti (kertaluontoinen juttu vuonna 2001, suhteen alussa)
Täytyy kyllä sanoa, että ihailen niitä ihmisiä, jotka pystyvät sitoutumaan ja asettumaan suhteeseen aidosti. Minäkin haluaisin olla semmoinen nainen kuten useimmat ystäväni: kotielämä ja oma mies riittää hyvin.
Eniten olisin elämässäni halunnut olla kiltti, pullantuoksuinen äiti, joka saa tyydytyksensä kotielämästä ja omasta miehestään. Minä en vain valitettavasti pysty sellaiseen. Aviomieheni haluaisi jo omakotitalon, tila-auton ja lapsia. Minä vain haluan opiskella ja pitkittää nk. "itsekästä peliaikaa". Ajatukseni ja sydämeni on aina muualla, vaikka olen toiminut päällisin puolin moitteettomasti.
Haluan vain matkustaa, mennä ympäri kaupunkia, tutustua aina vaan uusiin ihmisiin. Vaikka sitä ei päälle päin huomaa, niin olen suunnattoman levoton ihminen ja mua hävettää se. Jotenkin musta myös tuntuu, ettei asia tule koskaan muuttumaan.
2. ja sillä tiellä olen jo..hmm hetkinen varmaan suhde on ollut joku 4vuotta toisen naisen kanssa.
Asumme eri kaupungeissa,välimatkaa 300km
molemmilla omat mukavat elämät - tavataan varmaan
5-6 krt/vuodessa jolloin vietetään vuorokausi tai kaksi yhdessä. Toimii loistavasti
En ole koskaan pettänyt. Nykyisessä parisuhteessa olen ollut yli yhdeksän vuotta. Vaadin itseltäni uskollisuuden saralla hyvin paljon, en voisi elää itseni kanssa, jos pettäisin. En ole pettänyt, enkä petä.
1 ja 2.
Sarjassa 2. mennään ja lujaa mutta minä en petä muita kuin ehkä itseäni.. Olen se pahamaineinen kolmas nainen...
olen ykkösessä ja kakkosessa. eli olen pettänyt ja jäänyt kiinni, mutta olen ovelasti selittänyt puolisolleni jotain paskaa ja hyvin on uponnut! Eli en ole jäänyt kiinni, enkä aio tulevaisuudessakaan.. hah!
Olet paska kasa,kiero kusipää.
Näinhän se on.
Ensin oli nro 3
sitten 2
sitten 1
nyt taas pari kertaa 2
Eli joistain jäin kiinni kaikista en mutta nyt ollut parisen vuotta uskollinen sillä kyllästyttää yhdenyön jutut sekä salasuhteet ja haluan jotain paljon aidompaa. Kerran myös rakastin mutta en omaa miestäni.. hänkin on pettänyt minua... Emme ole oikeat toisillemme ja siksi haenkin eroa:>
En ole pettänyt enkä petä. senverran kunnioitan itseäni ja rakastan poikaystävääni.