Olen oravanpyörässä, esimiestason hommissa. Palkka kohtuullisen hyvä, vakipaikka. Työn sisältö stressaava, uusi homma, haastava työyhteisö, valtavan laaja asiamäärän hallinta, alana semmoinen ettei ole itseäni kamalan kiinnostavaa.
Olen ajatellut vakavissaan irtisanoutumista, ansiosidonnaisella henkeä vetää, ja miettiä mitä jatkossa tekisin. Vaan en uskalla, en. Karenssi 3 kk tästä ainakin seuraisi, ja vielä sen jälkeen eka rahojen odotteluaikaa joten menisi pahimmillaan puoli vuotta ilman tuloa. Sen aikaa pitäisi pärjätä huippunuukasti vähillä säästöillä. Vuokra ja muut menot (ruoka yms)pois, niin ei jäisi rahaa kuin kk-bussilippuun, ei mihinkään muuhun.
Noh, vaikka kuinka etsisi uutta hommaa, olisi siinä vaikeuksia. Maistereita on hesassa työttömänä pilvin pimein, ja kielitaitoisia, maailmaa nähneitä, tupla- ja triplatutkinnolla olevia uraohjuksia, ei mahdollisuuksia samalla viivalla. Siis: työtömyysaika pitenisi, ja niukkuus jatkuisi. Jos mieli tekisi käydä vaikka keskustassa kahvilla, ei raaskisi. Jos pitäisi paikkauttaa hammas, ei raaskisi mennä yksityiselle eikä kunnalliseen pääse. Jos ensi-illassa menisi hyvä leffa, ei raaskisi käydä. Ainoat huvitukset fillarointi, ilmainen liikunta, kirjasto, teevee, kaupoissa ostamatta kiertely. Vaikken ole kulutushullu, enkä toisaalta juoppo, niin tylsää tuollainenkin elämä -toimettomana- olisi. Voisi todella asia kääntyä päälaelleen, eli tylsistyä ja syrjäytyä, ainakin työttömyyden pitkittyessä.
Mahdolliset teoreettiset työpaikatkin olisivat arvoitus: olisiko työn sisältö mielekkäämpää, työyhteisö sen parempi, palkkatasokin näyttää nykyisin olevan uudelle tulokkaalle aiempaa alhaisempi (työnantajan markkinat). Siis ei sieltäkään onnea löytyisi välttämättä-ainakin riski joutua yhtä pahaan ja pahempaankin paikkaan olisi ilmeinen.
Entä työttömyyden pitkityminen? Ansiosidonnaiselta tippuminen työmarkkinatuelle ei enää naurattaisi. Sossuun ja kelaan kerjuulle lähtö ei ainakaan houkuttaisi, jos vertaa stressaavaankin työpaikkaan josta hyvä säännöllinen palkka sentään.
Niin. Näitä vaihtoehtoja vakavasti usean yön yli nukuttuani olen päättänyt jatkaa oravanpyörässä, lohtuna se että ajan mittaa uuden homman oppii perusteiltaan ja siltä osin hiukan helpottaa. Kun ajatteli toista vastakohtaista tilannetta eli työttömyyttä pahimmillaan, niin jaksan ja jatkan.
Tämä vain eräänä näkökulmana samojen asioiden parissa painiskeleville. Tsemppiä teille!
Olen ajatellut vakavissaan irtisanoutumista, ansiosidonnaisella henkeä vetää, ja miettiä mitä jatkossa tekisin. Vaan en uskalla, en. Karenssi 3 kk tästä ainakin seuraisi, ja vielä sen jälkeen eka rahojen odotteluaikaa joten menisi pahimmillaan puoli vuotta ilman tuloa. Sen aikaa pitäisi pärjätä huippunuukasti vähillä säästöillä. Vuokra ja muut menot (ruoka yms)pois, niin ei jäisi rahaa kuin kk-bussilippuun, ei mihinkään muuhun.
Noh, vaikka kuinka etsisi uutta hommaa, olisi siinä vaikeuksia. Maistereita on hesassa työttömänä pilvin pimein, ja kielitaitoisia, maailmaa nähneitä, tupla- ja triplatutkinnolla olevia uraohjuksia, ei mahdollisuuksia samalla viivalla. Siis: työtömyysaika pitenisi, ja niukkuus jatkuisi. Jos mieli tekisi käydä vaikka keskustassa kahvilla, ei raaskisi. Jos pitäisi paikkauttaa hammas, ei raaskisi mennä yksityiselle eikä kunnalliseen pääse. Jos ensi-illassa menisi hyvä leffa, ei raaskisi käydä. Ainoat huvitukset fillarointi, ilmainen liikunta, kirjasto, teevee, kaupoissa ostamatta kiertely. Vaikken ole kulutushullu, enkä toisaalta juoppo, niin tylsää tuollainenkin elämä -toimettomana- olisi. Voisi todella asia kääntyä päälaelleen, eli tylsistyä ja syrjäytyä, ainakin työttömyyden pitkittyessä.
Mahdolliset teoreettiset työpaikatkin olisivat arvoitus: olisiko työn sisältö mielekkäämpää, työyhteisö sen parempi, palkkatasokin näyttää nykyisin olevan uudelle tulokkaalle aiempaa alhaisempi (työnantajan markkinat). Siis ei sieltäkään onnea löytyisi välttämättä-ainakin riski joutua yhtä pahaan ja pahempaankin paikkaan olisi ilmeinen.
Entä työttömyyden pitkityminen? Ansiosidonnaiselta tippuminen työmarkkinatuelle ei enää naurattaisi. Sossuun ja kelaan kerjuulle lähtö ei ainakaan houkuttaisi, jos vertaa stressaavaankin työpaikkaan josta hyvä säännöllinen palkka sentään.
Niin. Näitä vaihtoehtoja vakavasti usean yön yli nukuttuani olen päättänyt jatkaa oravanpyörässä, lohtuna se että ajan mittaa uuden homman oppii perusteiltaan ja siltä osin hiukan helpottaa. Kun ajatteli toista vastakohtaista tilannetta eli työttömyyttä pahimmillaan, niin jaksan ja jatkan.
Tämä vain eräänä näkökulmana samojen asioiden parissa painiskeleville. Tsemppiä teille!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Näillä palstoilla huokuu varsin yleisenä henki, että työssä on joitain vähemmän miellyttäviä ominaisuuksia. Voi hyvänen aika!
Tietysti olisi kivaa jos kaikki olisi kivaa mutta ei se sitten enää olisikaan kivaa.
Kyllä pitäisi hieman tarkastella asioita Maslowin tarvehierarkian pohjalta ja hyväksyä tosiasiat, että jos runsas toimeentulo ei lähde itsensä toteuttamistoimista niin sitten tulee muita tasoja vastaan.
Kaipa tämä mukavuuden kaipuu on kotikasvattamuuden tulosta!?
Kotikasvatus on eri kuin työmoraali. Luonnekysymys puhtaasti. Ainakin minä tiedän perheitä joissa toinen lapsista voi olla työtä vieroksuvaa sorttia ja toinen kovakin työmyyrä.
oletko miettinyt vuorotteluvapaalle jäämistä, voishan siinä vähän hengähtää.
Muissakin viesteissä on ollut että tyyliin 'päivärahan saaminen kestää kuukausia'.
Mies vei viime ti lomautuslaput ja nyt pe on rahat tilillä (Sähköliitto).
Toimihenkilöunionissa omalla kohdalla meni kolmisen viikkoa käsittelyyn.
Taitaa olla jotain häikkää liitoissa tai sitten paperit ei ole kunnossa jo kuukausia vie.
Minä tein päätöksen. Jätin oravanpyörän, muuten olisin tullut hulluksi. Sain 3 kk:n karenssin. Olen tuplamaisteri ja nyt olen työttömänä. Työelämä on mennyt niin hulluksi että tässä tulee hulluksi. Taidan vaihtaa alaa.