Kerrotaan tähän aloitukseen tarinoita ja vitsejä.
Kerron itse tositapauksen, Olin senioreiden voimistelu ryhmässä, vieressäni ähkyi "hieman" ylipainoinen kaveri.
Meille annettiin seuraavanlainen liike, maattiin lattialla selällään, ja jalat käskettiin vetää koukkuun käsillä, vatsan päälle.
Voi taivas kun vierellä olijalta pääsi mahdoton pieru, en eläissäni ennen enkä jälkeen ole kuullut niin valtavaa pamausta.
Minua olis naurattanut, mutta purin poskilihakset rikki sisäpuolelta.Oli hänkin nolo.
Tarinat ja vitsit
34
5181
Vastaukset
Kaupungissa asuessani kävin säännöllisesti kuntosalilla.
Eräänä aamuna kun istuin laitteessä, missä vahvistin jalkalihaksiani,
tuli käytävän toiselle puolelle (iäkkäämpi) mies ja asettui mahalleen
penkille, missä hän vahvisti reisilihaksiaan potkaisemalla painon taaksepäin.
Hänellä oli jalassa kiiltävät koripallohousut, joista oli ilmeisesti ratkottu
verkkovuori pois...
Joka kerta kun hän potkaisi taaksepäin, heilahti pallerot mukana lahkeesta....
Voi, että oli vaikeata pitää naama peruslukemilla kun näköalat oli niin arabialaiset!
Kun mies sitten oli tehnyt liikesarjansa, oli hän aivan hikinen, pyyhki otsaansa
ja sanoi: - Huh, huh!
- Huh, huh, sanoin minäkin ja hymyilin leveästi.- iloksemme
Kertokaapa te, joilla on hyvä vitsimuisti, meille muille päivän piristykseksi ja iloksi, mukavia (murjaisuja).
Tai tarinoita elämästä.- AnniKKi
Nuori kaunis nainen nousi kylvystä ja ojensi kätensä ottaaksensa naulasta pyyheliinan, kun hän huomasi ikkunanpesijän, joka katsoi suoraan häneen ikkunaruudun takaa.
Nuori nainen tyrmistyi niin ettei pystynyt hievahtamaankaan, seisoi vain ja tuijotti miestä silmät suurina.
"Mikä nyt, neiti?" mies kysyi. "Ettekö koskaan aiemmin ole nähnyt ikkunanpesijää?"
----------------------------------
"Kertoisitteko miksi karkasitte leikkaussalista" sairaalan ylilääkäri kysyi tuskastuneelta potilaalta.
"Koska hoitaja sanoi; Rohkeutta vain! Umpisuolen poisto on aivan yksinkertainen toimenpide."
"Nii-in."
" Niin, niin. Hän puhui kirurgille."
- Suvi2
Niinhän se on, että köyhän ilo ei tule kalliiks
ko pierasoo ja naoraa!- sisko
Olen tässä miettinyt pääni puhki, kuinka austraalialaiset saavat heitettyä pois vanhan ja kuluneen bumeranginsa.
Kertokaa se hänelle. - lenasalo
sisko kirjoitti:
Olen tässä miettinyt pääni puhki, kuinka austraalialaiset saavat heitettyä pois vanhan ja kuluneen bumeranginsa.
Kertokaa se hänelle.tositarina lasten maailmasta: 6 vee Taavi meni pihatrampoliinille ja kutsui minut katsomaan hyppimistä: "Ensin tulee 2 pierua ja sitten alkaa näytös" ja niin myös tapahtui. Kyllä mummoa nauratti.
nuo tarinat ,minulle saattui,tapaus joka ei hauskakaan mutta opettava
poikani alta kymmenen vuotias,alkoi kauppareissulla matkimaan vammasta, veti jalkaa perässä ja mällistelija päätä pyöritti jäi jälkeen ja huusi että oota että hän ei pysy perässä ,
minä huusin jotain karjasin että ala tulla ,että saat kuule vaikka mitä kun tulen hakemaan,
vanha setäkin käveli takana ,aatteli että on raaka äitä huutaa vammaiselle pojalle,vielä kassalla mällisteli ja kompuroi,minä koetin ihmisten vúoksi sanoa nätisti, vakka teki mieli karjua, sanoin sitten nätisti että älä pilkkaa sattuu omaan nilkkaan
enkä arvannut,samana iltana poika särki nilkkansa ja joutui olemaan kipsissä kuukauden,
se oli opetus meille kaikille että mitään ei voi tehdä ettei joku kuule ja näe ja antaa ajallan palkan,- serkkutyttö
Tässä lauantai-illan viihteeksi otos:
"Kuulostaako tutulta!?"
1. NIMET
Kun Laura, Liisa, Elisa ja Marja menevät ulos lounaalle he kutsuvat
toisiaan Lauraksi, Liisaksi, Elisaksi ja Marjaksi. Kun Marko, Kalle,
Esko ja Tomi menevät ulos, he viittaavat toisiinsa nimillä Läski,
Godzilla, Pölkkypää ja Pelle.
2. ULKONA SYÖMÄSSÄ
Kun lasku saapuu, Marko, Kalle, Esko ja Tomi heittävät jokainen
pöytään kaksikymppisen, vaikka lasku ei tee yhteensä kuin 32.50?
Kenelläkään ei ole pienempää, eikä kukaan viitsi myöntää haluavansa
vaihtorahaa takaisin.
Kun tytöt saavat heidän laskunsa, kaivavat he salamannopeasti
taskulaskimensa esiin.
3. RAHA
Mies maksaa 2 e yhden euron hintaisesta tavarasta, jos hän tarvitsee
sitä. Nainen maksaa yhden euron 2 e:n hintaisesta tavarasta, jota
hän
ei tarvitse, mutta joka on alennusmyynnissä.
4. KYLPYHUONEET
Miehellä on kuusi tavaraa kylpyhuoneessaan: hammasharja ja -tahna,
partavaahto ja -höylä, saippuapala ja mainospyyhe. Keskiarvo
tavaroitten lukumäärälle tavallisen naisen kylpyhuoneessa on 337.
Mies ei
todennäköisesti pystyisi tunnistamaan suurinta osaa näistä
tavaroista.
5. VÄITTELY
Nainen saa viimeisen sanan joka väittelyssä. Mitä tahansa mies tämän
jälkeen sanoo tarkoittaa, että hän aloittaa uuden väittelyn.
6. KISSAT
Naiset rakastavat kissoja. Miehet sanovat rakastavansa kissoja,
mutta
kun naiset eivät näe, he potkaisevat niitä.
7. TULEVAISUUS
Nainen on huolissaan tulevaisuudesta, kunnes löytää aviomiehen. Mies
ei
ole koskaan huolissaan tulevaisuudesta, ennen kuin löytää vaimon.
8. MENESTYS
Menestynyt mies on sellainen, joka tienaa enemmän kuin hänen
vaimonsa
pystyy kuluttamaan. Menestynyt nainen on sellainen, joka löytää
tällaisen miehen.
9. AVIOLIITTO
Nainen avioituu miehen kanssa olettaen, että tämä muuttuu, vaikka
näin
ei tapahdu. Mies avioituu naisen kanssa olettaen, että tämä ei
muutu,
vaikka näin tapahtuukin.
10. LAITTAUTUMINEN
Nainen laittautuu kaupassa käyntiä, kukkien kastelua, roskien
vientiä,
puhelimeen vastausta, kirjan lukua ja postin hakemista varten. Mies
laittautuu häitä ja hautajaisia varten.
11. LUONNOLLISUUS
Miehet heräävät yhtä hyvännäköisinä kuin he menivät nukkumaankin.
Naiset jollain tavalla levähtävät yön aikana.
12. JÄLKELÄISET
Ah, lapset. Nainen tietää kaiken lapsistaan. Hän tietää
hammaslääkärivarauksista ja romansseista, parhaista kavereista,
lempiruuista, salaisista peloista, toiveista ja unelmista. Mies on
suurin piirtein tietoinen hänen kotonaan asuvista lyhyistä
ihmisistä.
13. PÄIVÄN AJATUS
Jokaisen aviollisen miehen tulisi unohtaa tekemänsä virheet. Ei ole mitään syytä kahden ihmisen muistaa samaa asiaa.- BilMan
Näinkö se sitten olikin?
- serkkutyttö
BilMan kirjoitti:
Näinkö se sitten olikin?
... - tai ainakin suurin piirtein! :)
- Ikädonna
Hymyä harmaaseen päivään:
Martat vs. Tosinaiset
Marttojen Tapa 1:
Sullo mini-vaahtokarkki jäätelötötterön pohjalle estämään sulan jäätelön
tippuminen pohjan läpi.
Tosinaisen Tapa:
Imaise vain jäätelö tötterön pohjan läpi, hyvänen aika sentään.
Todennäköisesti
makaat kuitenkin sohvalla, jalat ylhäällä, syömässä sitä.
Marttojen Tapa 2:
Estääksesi perunoiden itämisen, laita omena perunapussiin.
Tosinaisen Tapa:
Osta perunamuusijauhetta, joka säilyy vuoden.
Marttojen Tapa 3:
Kun kakkureseptissä kehotetaan jauhottamaan kakkuvuoka, käytä vähäsen
kuivakakkujauhetta sen sijaan, jolloin valmiin kakun pinnassa ei ole
valkoista sotkua.
Tosinaisen Tapa:
Mene leipomoon. He jopa koristelevat sen sinulle.
Marttojen Tapa 4:
Jos vahingossa lisäät liikaa suolaa ruokaan, kun se on vielä kypsymässä,
lisää sinne kuorittu peruna ja se imee liian suolan ruoasta hetkessä.
Tosinaisen Tapa:
Jos ylisuolaat ruoan, kun se on vielä kypsymässä, huono homma.
Toistakaa perässäni Tosinaisen motto:
Siten kuin valmistan sen, siten syöt sen, ja siten pidät siitä.
Marttojen Tapapa 5:
Kiedo selleri alumiinifolioon, kun laitat sen jääkaappiin, ja se pysyy
hyvänä viikkoja.
Tosinaisen Tapa:
Selleri? Ikänä kuullutkaan.
Marttojen Tapa 6:
Sudi hieman vatkattua kananmunaa piirakkakuoren päälle saadaksesi kauniin
kiiltävän viimeistelyn.
Tosinaisen Tapa:
Pakastepiirakoiden ohjeissa ei lue mitään kananmunilla sutimisesta, joten
hyppään sen yli.
Marttojen Tapa 7:
Päänsäryn parantamiseksi: Ota limetti, leikkaa se kahtia ja hiero
puolikkaita
otsaasi. Jyskytys katoaa.
Tosinaisen Tapa:
Ota limetti, sekoita joukkoon vähän Tequilaa jne. Jäähdytä ja juo. Sinulla
saattaa olla edelleen pää kipeä, mutta viis siitä.
Marttojen Tapa 8:
Jos sinulla on vaikeuksia saada purkkeja auki, kokeile lateksisia
tiskikäsineitä. Ne antavat lipsumattoman otteen joka tekee purkin
avaamisesta
helppoa.
Tosinaisen Tapa:
Pyydä "Hyödytöntä" tekemään se, samalla kun istuu löhöillen katsomassa
teeveetä.
Marttojen Tapa 9:
Älä heitä pois kaikkea jäljelle jäänyttä viiniä. Jäädytä se jääkuutioiksi
tulevia patoja ja kastikkeita varten.
Tosinaisen Tapa:
Jäljelle jäänyttä viiniä?- mumeli
heh heh hee heee hihi hiii vattaan koskee toi oli tosi hyvä juttu.pakko tulostaa...
- Mitä huumoria
Tosi hyvää huumoria, saa nauraa oikein sydämen kyllyydellä.:))))
- serkkutyttö
KUINKA SE OIKEIN MENIKÄÄN...?
Olen jo pitempään miettinyt, miksi nykyisin aika ei tahdo riittää mihinkään... mutta sitten tuli DIAGNOOSI: ITTVH:n oireet.
Vähän aikaa sitten minulla havaittiin ITTVH - Iän Tuoma Tarkkaavaisuuden
Vajaus -Häiriö
Näin se ilmenee:
Päätän pestä autoni.
Lähtiessäni kohti autotallia huomaan postia eteisen pöydällä. Päätän
selata postin läpi ennen kuin menen pesemään autoa. Tarkistan myös
puhelimen
vieressä olevat postiin menevät kutsukortit. Laitan autonavaimet
pöydälle ja rypistän roskapostin roskakoriin, joka on pöydän alla.
Silloin huomaan roskakorin olevan täynnä.
Niinpä päätän laittaa kutsut takaisin pöydälle ja käydä tyhjentämässä
roskakorin.
Mutta sitten tajusinkin, että kun kerran olen viemässä roskia ulos ja
roskalaatikko sattuu olemaan lähellä postilaatikkoa, voin aivan hyvin
laittaa kutsuihin ensin postimerkit ja viedä ne samalla laatikkoon.
Otan postimerkkikuoren esiin ja huomaan, että jäljellä on vain yksi
postimerkki. Lisää postimerkkejä on pöytälaatikossa työhuoneessani,
joten lähden kohti työpöytääni, jonka päällä huomaan kokistölkin, jota
olin ollut juomassa. Jotta en merkkejä etsiessäni kaataisi kokista
pitkin pöytää, siirrän sitä hieman syrjään. Huomaan, että kokis on
alkanut hieman lämmetä ja päätän viedä sen jääkaappiin.
Matkalla jääkaapille huomaan ikkunalla kukan, joka kaipaa pikaista
kastelua.
Lasken kokiksen ikkunalaudalle ja huomaan lukulasini, joita olen etsinyt
koko aamun. Ajattelen, että on varminta viedä lasit työpöydälleni heti
sen jälkeen, kun olen kastellut kukan.
Lasken lasit takaisin ikkunalaudalle ja menen täyttämään kastelu-
kannua, kun siinä samassa huomaan TV:n kaukosäätimen. Joku on jättänyt sen
keittiön pöydälle. Tajuan, että illalla katsellessani telkkaria tarvitsen
kaukosäädintä, mutta todennäköisesti en muista, että se on keittiön
pöydällä, joten päätän viedä sen oikealle paikalleen kunhan vain ensin
kastelen kukat.
Kaadan vähän vettä kukalle, mutta suurin osa läiskyy lattialle. Joten,
laitan kaukosäätimen takaisin keittiön pöydälle ja haen pyyhkeitä, joilla
kuivaan läikyttämäni veden. Matkalla liinavaatekaapille yritän muistaa,
mitä olin tekemässä.
Päivän lopuksi: autoa ei ole pesty, kutsuja ei ole postitettu,
roskista ei ole tyhjennetty, lämmin kokis on edelleen ikkunalaudalla,
kukkia ei ole kasteltu, postimerkkejä on edelleen vain yksi, en löydä
television
kaukosäädintä saatikka lasejani, enkä muista minne olen laittanut
autonavaimet.
Miettiessäni, miksi mitään hommaa ei ole hoidettu tänään, olen todella
hämmentynyt, sillä olen ollut kiireinen koko päivän ja olen todella
väsynyt.
Jos et vielä tunnistanut tästä itseäsi, niin voit olla varma, että
sekin päivä saattaa tulla....
VANHENEMINEN ON PAKOLLISTA,
AIKUISTUMINEN ON VAPAAEHTOISTA,
ITSELLEEN NAURAMINEN ON TERAPEUTTISTA!
- - -- Remmari
Minulla on sitten ilmeisesti ollut sellainen lapsesta asti koko ikäni.
Koko ajan mielessä se auton pesu, ja tekee kaikkea muuta tärkeämpää ennen ikävään työhön ryhtymistä. Aikaisemmin sitä nimitettiin korviketoiminnaksi.
Hyvä, että sillekin on jo keksitty diagnoosi. Varmaan löytyy kohta geenikin, joka sen aiheuttaa. Sitten voi olla hyvällä omallatunnolla: "Se on geenivirhe. En voi tälle mitään. Miksi minun pitäisi pestä jokin hemmetin auto?" - näinkin
Remmari kirjoitti:
Minulla on sitten ilmeisesti ollut sellainen lapsesta asti koko ikäni.
Koko ajan mielessä se auton pesu, ja tekee kaikkea muuta tärkeämpää ennen ikävään työhön ryhtymistä. Aikaisemmin sitä nimitettiin korviketoiminnaksi.
Hyvä, että sillekin on jo keksitty diagnoosi. Varmaan löytyy kohta geenikin, joka sen aiheuttaa. Sitten voi olla hyvällä omallatunnolla: "Se on geenivirhe. En voi tälle mitään. Miksi minun pitäisi pestä jokin hemmetin auto?"Tähän väliin muistuu mieleen, miten aikanaan ns. rationalisointiaikoina neuvottiin työpinosta tekemään ensitöikseen ne ns. hankalimmat "tapaukset", sillä jos ne aina vain siirsi pinon alimmaksi, kuluttivat ne alitajunnassa tarpeettomasti henkisiä voimavaroja ja työtehokkuus oli heikompaa. Piti muuten paikkansa.
Nyt ei enää paljonkaan hetkauta, missä järjestyksessä askareensa tekee, laistaako, vai onko vain tekevinään ITTVH.
No, leikki sikseen, mene pesemään se autosi!;)
(kannustaen) - Remmari
näinkin kirjoitti:
Tähän väliin muistuu mieleen, miten aikanaan ns. rationalisointiaikoina neuvottiin työpinosta tekemään ensitöikseen ne ns. hankalimmat "tapaukset", sillä jos ne aina vain siirsi pinon alimmaksi, kuluttivat ne alitajunnassa tarpeettomasti henkisiä voimavaroja ja työtehokkuus oli heikompaa. Piti muuten paikkansa.
Nyt ei enää paljonkaan hetkauta, missä järjestyksessä askareensa tekee, laistaako, vai onko vain tekevinään ITTVH.
No, leikki sikseen, mene pesemään se autosi!;)
(kannustaen)Kyllä sen tuntee omissa nahoissaan, miten tekemätön työ kuluttaa energiaa. Onneksi olen oppinut selittämään kaiken parhain päin, ja osaan teeskennellä empaattisuutta ja kohteliasuutta.
Minä ajattelen, että "alkuviikosta" tarkoittaa keskiviikkoa ja "ensi viikolla" tarkoittaa perjantaina klo 16. Kun on liikaa töitä, niin keksii vaikka minkälaisia pelasturenkaita itselleen. Ikävä kyllä nykyisten puhelimien aikana ei uskalla enää sanoa "olen yrittänyt tavoittaa".
Nauran usein itselleni, joskus suutun itselleni. Jonkin ajan kuluttua pahakin moka on hauska kahvipöydän keskustelun aihe. Kuten nyt sekin, että viime viikolla en asiakkaan luona muistanut oman firmamme toimitusjohtajan nimeä. (Itse asiassa en muista sitä nytkään.) - ja hauskaa lukemista
Remmari kirjoitti:
Kyllä sen tuntee omissa nahoissaan, miten tekemätön työ kuluttaa energiaa. Onneksi olen oppinut selittämään kaiken parhain päin, ja osaan teeskennellä empaattisuutta ja kohteliasuutta.
Minä ajattelen, että "alkuviikosta" tarkoittaa keskiviikkoa ja "ensi viikolla" tarkoittaa perjantaina klo 16. Kun on liikaa töitä, niin keksii vaikka minkälaisia pelasturenkaita itselleen. Ikävä kyllä nykyisten puhelimien aikana ei uskalla enää sanoa "olen yrittänyt tavoittaa".
Nauran usein itselleni, joskus suutun itselleni. Jonkin ajan kuluttua pahakin moka on hauska kahvipöydän keskustelun aihe. Kuten nyt sekin, että viime viikolla en asiakkaan luona muistanut oman firmamme toimitusjohtajan nimeä. (Itse asiassa en muista sitä nytkään.)Onpas tosi hauskoja tarinoita, oikein mielellään näitä lueskelee.
Leikki on saanut sijansa, huumorinkukalla pääsee pitkälle.
Nauru pidentää ikää.
- Helena04
Mukavaa, aurinkoista päivää kaikille ihmeellisille naisille!
Tarinoista yksi tässä, vaikka aamun avaukseksi:
"Siinä vaiheessa, kun Jumala oli luomassa naista, hänellä oli menossa
ylitöiksi jo kuudetta päivää. Paikalle ilmestyi enkeli ja kysyi: Miksi sinä
kulutat niin paljon aikaa juuri tähän tehtävään?
Jumala vastasi: Olet kai nähnyt naisen rakennemääräykset? Hänen on oltava
täysin pesunkestävä, mutta ei muovinen; hänessä on oltava 200 liikkuvaa
osaa, joista kaikki uusiutuvia; hänen on pysyttävä käynnissä mustalla
kahvilla ja ruuantähteillä; hänellä on oltava syli, johon mahtuu kaksi
lasta kerrallaan, mutta vatsan on kadottava naisen noustessa seisomaan;
hänen suudelmansa on parannettava kaikki vaivat polven naarmusta
särkyneeseen sydämeen, ja hänellä on oltava kuusi paria käsiä..
Enkeli hämmästeli tämän luotavan yksilön vaatimusten määrää: Kuusi paria
käsiä! Ei kai sentään! enkeli huudahti.
Jumala vastasi: Voi, eivät ne kädet ole mikään ongelma. Mutta kun äideillä
pitää olla kolme silmäparia.
Ja puhumme nyt siis koko ajan ihan standardimallista? enkeli tiedusteli.
Jumala nyökkäsi myöntävästi. Jep. Yksi silmäpari on tarkoitettu näkemään
suljetun oven läpi samalla, kun äiti kysyy lapsiltaan, mitä he ovat
tekemässä, vaikka hän tietää sen kysymättäkin. Toinen pari on niskassa,
jotta hän tietäisi, mitä hänen täytyy tietää, vaikka kukaan ei usko hänen
tietävän. Ja kolmas silmäpari on kasvoissa. Niiden tarkoitus on katsoa
hairahtunutta lasta ja kertoa sanaakaan sanomatta, että äiti ymmärtää ja
rakastaa häntä.
Enkeli yritti keskeyttää Jumalan touhut. Tässä on kyllä liikaa töitä
yhdeksi päiväksi. Tee loput huomenna.
Mutta kun minä en voi! Jumala vastusteli.Olen ihan juuri saamaisillani
päätökseen tämän luomistyön, joka on niin lähellä omaa sydäntäni.
Nainen pystyy jo parantamaan itsensä ollessaan sairas ja ruokkimaan
perheensä.
Enkeli hivuttautui lähemmäs ja kosketti naista. Oletpa sinä tehnyt hänestä
pehmeän, Herra.
Pehmeä hän kyllä on, Jumala myönsi, mutta olen minä tehnyt hänestä
kovankin. Et voi kuvitellakaan, mihin hän pystyy.
Pystyykö hän ajattelemaan? enkeli tiedusteli.
Jumala vastasi: Ei ainoastaan ajattelemaan - hän pystyy myös järkeilemään
ja neuvottelemaan.
Silloin enkeli huomasi jotain, ojensi kätensä ja kosketti naisen poskea.
Hupsista. Mallissasi näyttää olevan jokin vuotokohta. Sanoinhan minä
sinulle, että yritit saada liikaa juttuja mahtumaan tähän yhteen
kappaleeseen.
Ei se ole vuoto, Jumala kiisti, se on kyynel!
Mikä tarkoitus kyyneleellä on? enkeli kyseli.
Jumala vastasi: Kyynel on naisen tapa ilmaista iloa, surua, tuskaa,
pettymystä, yksinäisyyttä, murhetta ja ylpeyttä.
Enkeli oli vaikuttunut. Sinä olet nero, Herra. Olet ottanut kaiken
huomioon, sillä naiset toden totta ovat ihmeellisiä.
Naisilla on voimia, jotka saavat miehet ällistymään. He kantavat lapsia, he
kantavat taakkoja, he kamppailevat vastoinkäymisten kanssa, mutta
säilyttävät silti onnen, rakkauden ja ilon. He hymyilevät silloin, kun
haluaisivat huutaa. He laulavat silloin, kun haluaisivat itkeä. He itkevät
ollessaan onnellisia ja nauravat ollessaan hermostuneita. He taistelevat
sen puolesta, mihin uskovat. He vastustavat epäoikeudenmukaisuutta. He
eivät suostu luovuttamaan silloin, kun uskovat, että asiaan on olemassa
ratkaisu. He jättävät ostamatta uudet kengät itselleen, jotta heidän
lapsensa saisivat kengät. He menevät lääkäriin pelkäävän ystävän seuraksi.
He rakastavat ehdoitta. He itkevät ilosta, kun heidän lapsensa
kunnostautuvat; he riemuitsevat, kun heidän ystävänsä saavat palkintoja.
Heidän sydämensä murtuu ystävän kuollessa. He surevat perheenjäsenen
menetystä, mutta ovat vahvoja vielä silloinkin, kun luulevat kaikkien
voimiensa jo loppuneen.
He tietävät, että halaus ja suukko voivat parantaa särkyneen sydämen."- PäiviPerho
Nythän sen ymmärtää, miksi Hänenkin piti yhtenä päivänä levätä ja jättää loppu luomistyö tälle ihmeelliselle olennolle. :)
- tarina
Liekö totta, olen sen totena kuullut.
Vanhempi pariskunta päätti
ryhtyä rakastelemaan.
Homman loputtua , mummu sanoi
papalle: mutta oli se hyvvää,
Pappa vastas: ihmekös tuo,
kun se oli kaksin kerroin.- BilMan
Sattuipa yhtenä kellonlyömällä samaiseen ratikkaan kaksi toisistaan poikkeavaa ihmistä:
Jo ennestään istui takasillalla herrasmies, oikea sellainen; kravatti ,valkoisen kauluksen peittämä, puku tyylikäs ja muodin mukainen.
Seuraten kiinnostuneena pysäkiltä sisään tulevia, pitkäänkin, silmillä syvin.
Ja nousipa hesperian pysäkiltä värikäs, milteipä "irokeesi". Noin parikymppinen.
Tukka harjaksi nostettuna, päälaelta töyhtöksi kammattuna. Muutoinkin värikkäästi pukeutuneena.
Istahtipa sinne takasillalle ratikan. Herrasmiehen vierustaan.
Vetäisi syvään henkeä, ja katsoi vierustoveriaan pitkään tokaisten.
Etkö sinä ole nuoruudessasi koskaan elänyt , toteuttanut itseäsi, siten elänyt kuin milesi on halunnut?
Herrasmies yskäisi, sanoiksi sai kootuksi vaivoin;
Olen kerran, pikkuisen huppelissa,
reilu parikymmentä vuotta sitten.
Matkoillani reissaten.
Panamassa rakastelin papukaijaa.-
Voisit olla poikani. - Magda
BilMan kirjoitti:
Sattuipa yhtenä kellonlyömällä samaiseen ratikkaan kaksi toisistaan poikkeavaa ihmistä:
Jo ennestään istui takasillalla herrasmies, oikea sellainen; kravatti ,valkoisen kauluksen peittämä, puku tyylikäs ja muodin mukainen.
Seuraten kiinnostuneena pysäkiltä sisään tulevia, pitkäänkin, silmillä syvin.
Ja nousipa hesperian pysäkiltä värikäs, milteipä "irokeesi". Noin parikymppinen.
Tukka harjaksi nostettuna, päälaelta töyhtöksi kammattuna. Muutoinkin värikkäästi pukeutuneena.
Istahtipa sinne takasillalle ratikan. Herrasmiehen vierustaan.
Vetäisi syvään henkeä, ja katsoi vierustoveriaan pitkään tokaisten.
Etkö sinä ole nuoruudessasi koskaan elänyt , toteuttanut itseäsi, siten elänyt kuin milesi on halunnut?
Herrasmies yskäisi, sanoiksi sai kootuksi vaivoin;
Olen kerran, pikkuisen huppelissa,
reilu parikymmentä vuotta sitten.
Matkoillani reissaten.
Panamassa rakastelin papukaijaa.-
Voisit olla poikani.Mistä noin törkyinen juttu mieleesi välähti? Vitseille nauran, mutta tuo herrasmies juttu on niin syvältä maan sydämestä, että thyi sentään!
- istui
BilMan kirjoitti:
Sattuipa yhtenä kellonlyömällä samaiseen ratikkaan kaksi toisistaan poikkeavaa ihmistä:
Jo ennestään istui takasillalla herrasmies, oikea sellainen; kravatti ,valkoisen kauluksen peittämä, puku tyylikäs ja muodin mukainen.
Seuraten kiinnostuneena pysäkiltä sisään tulevia, pitkäänkin, silmillä syvin.
Ja nousipa hesperian pysäkiltä värikäs, milteipä "irokeesi". Noin parikymppinen.
Tukka harjaksi nostettuna, päälaelta töyhtöksi kammattuna. Muutoinkin värikkäästi pukeutuneena.
Istahtipa sinne takasillalle ratikan. Herrasmiehen vierustaan.
Vetäisi syvään henkeä, ja katsoi vierustoveriaan pitkään tokaisten.
Etkö sinä ole nuoruudessasi koskaan elänyt , toteuttanut itseäsi, siten elänyt kuin milesi on halunnut?
Herrasmies yskäisi, sanoiksi sai kootuksi vaivoin;
Olen kerran, pikkuisen huppelissa,
reilu parikymmentä vuotta sitten.
Matkoillani reissaten.
Panamassa rakastelin papukaijaa.-
Voisit olla poikani.ratikassa n:o 10.
Käytävän toiselle puolelle istahti irokeeshi-kampauksen ja mustan asun omaava mies, joka kysyi leideiltä: "Ettekö minua tunne?"
Lähempänä istuva vastasi: "En tunne, mutta kun menen kotiin, katson lintukirjasta." - BilMan
Magda kirjoitti:
Mistä noin törkyinen juttu mieleesi välähti? Vitseille nauran, mutta tuo herrasmies juttu on niin syvältä maan sydämestä, että thyi sentään!
Kaikenlaisia juttuja sitä maailmalla kiertääkin.
- huumorilla
BilMan kirjoitti:
Sattuipa yhtenä kellonlyömällä samaiseen ratikkaan kaksi toisistaan poikkeavaa ihmistä:
Jo ennestään istui takasillalla herrasmies, oikea sellainen; kravatti ,valkoisen kauluksen peittämä, puku tyylikäs ja muodin mukainen.
Seuraten kiinnostuneena pysäkiltä sisään tulevia, pitkäänkin, silmillä syvin.
Ja nousipa hesperian pysäkiltä värikäs, milteipä "irokeesi". Noin parikymppinen.
Tukka harjaksi nostettuna, päälaelta töyhtöksi kammattuna. Muutoinkin värikkäästi pukeutuneena.
Istahtipa sinne takasillalle ratikan. Herrasmiehen vierustaan.
Vetäisi syvään henkeä, ja katsoi vierustoveriaan pitkään tokaisten.
Etkö sinä ole nuoruudessasi koskaan elänyt , toteuttanut itseäsi, siten elänyt kuin milesi on halunnut?
Herrasmies yskäisi, sanoiksi sai kootuksi vaivoin;
Olen kerran, pikkuisen huppelissa,
reilu parikymmentä vuotta sitten.
Matkoillani reissaten.
Panamassa rakastelin papukaijaa.-
Voisit olla poikani.Eteenpäin huumorilla, vanha herra lausui näin mielipiteensä. Ei siinä mitään paheksuttavaa, on niitä härskimpiäkin juttuja.
Lisää vaan hauskoja tarinoita. istui kirjoitti:
ratikassa n:o 10.
Käytävän toiselle puolelle istahti irokeeshi-kampauksen ja mustan asun omaava mies, joka kysyi leideiltä: "Ettekö minua tunne?"
Lähempänä istuva vastasi: "En tunne, mutta kun menen kotiin, katson lintukirjasta."tämäkin, meidän naapurissa oli ennen kun lavatansseja järjestettiin käymässä Katri Helena, istui pirtissä naapurin isäntä tuli pistäytymään pirttiin ja kysyi että no kenen tyttärie se sinä olet,
- näinkin
huumorilla kirjoitti:
Eteenpäin huumorilla, vanha herra lausui näin mielipiteensä. Ei siinä mitään paheksuttavaa, on niitä härskimpiäkin juttuja.
Lisää vaan hauskoja tarinoita.Kannanottomainen vastaus. Ja vastaus mieheltä!
- niin noin,
pääsky kirjoitti:
tämäkin, meidän naapurissa oli ennen kun lavatansseja järjestettiin käymässä Katri Helena, istui pirtissä naapurin isäntä tuli pistäytymään pirttiin ja kysyi että no kenen tyttärie se sinä olet,
sitten se vasta ois haaskaa ollunna.
- my.mm.eli
Jokaisen Finnairin lennon jälkeen koneen kapteeni kirjoittaa virheraportin, jos
lentokoneessa on ollut jotain vikaa. Virheraportti annetaan mekaanikoille,
jotka huoltavat koneen kuntoon. Kun vika on korjattu, mekaanikot kirjoittavat
raportin kääntöpuolelle, mitä he ovat tehneet, ja lentäjät lukevat merkinnät
ennen seuraavaa lentoa.
Kukaan ei voi väittää, että huoltohenkilökunnalta puuttuisi huumorintajua.
Lukekaa vaikka nämä aidot merkinnät, jotka Finnairin lentäjät ovat tehneet vioista
ja mekaanikot niiden korjauksista.
Uskokaa tai älkää, kyseisen yhtiön koneet eivät ole kuitenkaan koskaan joutuneet
vakavaan lento-onnettomuuteen.
O: Lentäjän ilmoittama ongelma.
V: Mekaanikon vastaus.
O: Vasen sisäpyörä pitäisi melkeinpä vaihtaa.
V: Vasen sisäpyörä melkeinpä vaihdettu.
O: Koelento sujui muuten hyvin, mutta automaattinen laskeutuminen oli melko raju.
V: Tähän koneeseen ei ole asennettu automaattista laskeutumisjärjestelmää.
O: Potkurin numero 2 voitelujärjestelmä on epäkunnossa.
V: Potkurin numero 2 voitelu toimii. Potkurien 1, 3 ja 4 sen sijaan ei.
O: Jokin ohjaamossa on irti.
V: Jokin ohjaamossa kiinnitetty paikalleen.
O: Tuulilasissa on kuolleita hyönteisiä.
V: Elävät hyönteiset olivat päässeet loppumaan.
O: Automaattiohjaus laskee lentokorkeutta 200 jalkaa, kun korkeuden pitäisi lukittua.
V: Minkäs minä sille täältä maasta käsin voin.
O: Vuodon merkkejä oikeassa laskeutumistelineessä.
V: Merkit poistettu.
O: Radiolaitteistossa uskomattoman kova ääni.
V: Ääni laskettu uskottavalle tasolle.
O: Kitkalukko lukitsee kaasukahvan paikalleen.
V: Ehkäpä lukko on olemassa juuri siksi...
O: Arvelen, että tuulilasissa on särö.
V: Arvelen, että saatat olla oikeassa
O: Moottori numero 3 puuttuu.
V: Moottori löydetty oikeasta siivestä lyhyen etsinnän jälkeen...
O: Lentokone käyttäytyy hassusti.
V: Lentokonetta käsketty ryhdistäytymään, lentämään kunnolla ja olemaan vähän
vakavamielisempi.
O: Tutka mörisee.
V: Tutka ohjelmoitu puhumaan selvästi.
O: Hiiri ohjaamossa.
V: Kissa asennettu. - kirjar ilman rek.
Ihmisen ruumis on kauneuden puolesta täydellisempi kuin eläinten, paitsi hevosen, hirven ja paratiisilinnun.
Ihmisen ruumis on jakaantunut moneen osaan ,joista toiset ovat tarpeellisia.
Iho peittää ruumista ja sen tarkoitus on se, ettei veri vuoda maahan.
Selkäranka on siksi että ne jotka haluavat, voivat istua suorassa.
Kaula on siksi, että voi laittaa ravatin kaulaan, varsinkin miehillä.
Ihmisen iho on karvaton, paitsi päässä ja miehillä.
Ihmisen rungosta lähtee ulokkeita joita ovat nenä, poskiluut, leuka ja muutamia raajoja.
Päässä on tärkeitä osia, isot ja pienet aivot esimerkiksi ja päätä ei voi leikata pois ilman haittaa, niin kuin raajoja, kukaan ei voi elää ilman päätä, paitsi hullut.
Keuhkot on pussissa etteivät ne halkea ja että voi hengittää. Ilmaankin voi kuolla jos ei hengitä.
Naisen ruumis on erilainen kuin miehen, ne elävät kauemmin ja huonommin.
Luut ovat siksi hyvät, kun ne eivät liho vaikka söisi liikaa makeaa.
Ihmisen ruumis oli silloin vahvempi kun piti kiivetä puussa ja tappaa eläimiä käsillä.
Jalat on siksi, kun pitää joskus juosta pakoon ja ne on siksi tarpeelliset.
Paljon muuta en nyt ihmisestä voi sanoa, mutta vaikka ruumis olisi heikkokin se kestää koko elämän ajan, paitsi pitaalisilla. - eltk
Tarina nuoresta maalais tytöstä, joka lähti suurkaupunkiin rahaa tienaamaan, sillä maailman vanhimmalla ammatilla. Tytär ei ollut hetkeen ottanut yhteyttä kotiinsa. Isä ajatteli lähteä ottamaan hieman asioista selvää. Hän saapui tyttären asunnolle, ja sanoi etkö tunne? Tytär vastasi: voip olla hyvinnii tuttu, mutta ei voi tuntee.
- serkkutyttö
Tässä yhden sortin kertomaa ystävyydestä:
Kukaan ei ole kyyneliesi arvoinen.
Ainoa joka on, ei ikinä halua saada sinua itkemään.
Ystävät kuulevat mitä sanot.
Parhaat ystävät kuulevat sen, mitä et sano.
Jos kaikki ystäväni hyppäisivät sillalta,
en hyppäisi heidän kanssaan.
Haluaisin seistä alhaalla ottamassa heidät kiinni.
Älä murjota ja ole katkera, et koskaan tiedä
kuka ihastuu hymyysi!
Eilinen on historiaa, huominen on yllätys.
Tämä päivä on lahja.
Vie yhden minuutin ihastua johonkuhun,
tunti pitää jostakin ja yhden päivän rakastua johonkuhun.
Mutta vie koko eliniän unohtaa joku.
* * * - my.mm.eli
ja oikeinkirjoituksesta yms. on täällä palstoillakin aika-ajoin valiteltu, mutta sattuu niitä - sanoisinko "kirjoitusvirheitä" pitemmän koulutuksen saaneillekin ;)) josta laitan tähän muutamia esimerkkejä.
Aitoja potilaskertomuksia:
Potilaan lopetettua tupakoinnin on hänen hajunsa palannut.
Tulee vastaanotolle, koska on lyönyt vasemman isovarpaansa melkein irti. Henkilökunta ei saa kuitenkaan vetää varvasta irti, koska se sattuu.
Potilaan sydän todettiin hyväksi, mutta häntä kehoitettiin tulemaan uudelleen, jos hän menettäisi tajuntansa.
Potilaalla on mandoliininkokoinen eturauhanen.
Nämä potilaat jäivät lojumaan työpöydälleni.
Selkäkipu ilmenee, kun potilas makaa pitkällään molemmat jalat selän päällä.
Potilas on raskaana 19. kuukaudella.
Potilaan mielestä oikea isovarvas roikkuu alempana kuin muut sormet.
Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet.
Potilaan ollessa väsynyt voivat kasvot vääntyä oikealle ja nytkähdellä jonkin aikaa.
Vaimon oksentelu hävisi iltapäivällä, samoin mies.
On ollut tunturivaelluksella kunnon parantamiseksi. Jouduttu tuomaan alas helikopterilla.
Potilas on todettu epäyhtenäiseksi.
Tulee vastaanotolle allergisten vaivojen takia. Tulkkina toimii mies joka on vatsastapuhuja.
Jäi 1974 kaivinkoneen alle. Siitä lähtien korvat ovat oineet.
Ulosteessa pieniä verisiä ruokalusikallisia jopa 15-20 krt/pv.
Potilaalla on aikaisemmin ollut korvat, mutta ne ovat pudonneet pois.
Potilas on ollut koirien päivähoitopaikassa Porvoossa sosiaalitoimen avustuksella.
Siteen läpi tyngästä vuoti verta, minkä vuoksi se vaihdettiin.
Hyvässä kunnossa oleva kuorma-autonkuljettaja, joka ajaa tavallisesti 10 km hengästymättä.
Ei saa taivutettua leukaa päätä kohti.
Kehotetaan tulemaan uudelleen, jos vaiva uusiutuu, ja soittamaan kuukautta ennen.
Tuli kävellen vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen riippui vapaasti.
Isä ja äiti kuolivat kun potilas oli 12-vuotias. He eivät ole missään yhteydessä potilaaseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2055054Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy374443Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2002721Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171342310- 601921
Maailman laiskin eläin: persu
Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s1121811- 671794
- 2081664
Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1521222Martina tienaa itse rahansa
Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.241964