Hermoilleni käy se, että anoppini suhtautuu minuun kuin lapseen. Hän vertailee minua mieheni kouluaikaiseen tyttökaveriin ja kertoilee avoimesti, kuinka hän tuntui aivan omalta tyttäreltä. Eikä hän suuttunut, jos anoppi välillä joutui ruokapöydässä kieltämään liialta jutustelulta. Minä olen hänen mielestään liian asiallinen.
Tuntuu kuin olisin eläkeläisenä lastentarhassa, enkä osaisi askarrella.
Toinen asia on, että työni on minulle hyvin tärkeä ja opiskelin vuosia sen saamiseksi. Anoppini taas on aina ollut kotona, eikä ole eläissään joutunut kilpailutilanteeseen, esim. työtä hakiessa, joten hän ei aina ymmärrä millaista on käydä töissä.
Hänen miehensä laittaa hänen tililleen kuukausittain tietyn rahasumman. Tietääkseni heidän suvussaan on kovin vähän työssäkäyviä naisia.
Myös tämä edellinen tyttökaveri on samanlaisesta perheestä. Hänen isänsä osti hänelle kynsistudion
ja sen vierestä asunnon, jotta tytär pääsisi alkuun. Ja tätäkös anoppi jaksaa kehua, että on siinä reipas nainen.
Miksi anopille on vaikeaa, etten olekaan lapsi? Ja miksi kaikki mikä poikkeaa hänen omasta elämäntyylistään on paheksuttavaa?
Tuntuu kuin olisin eläkeläisenä lastentarhassa, enkä osaisi askarrella.
Toinen asia on, että työni on minulle hyvin tärkeä ja opiskelin vuosia sen saamiseksi. Anoppini taas on aina ollut kotona, eikä ole eläissään joutunut kilpailutilanteeseen, esim. työtä hakiessa, joten hän ei aina ymmärrä millaista on käydä töissä.
Hänen miehensä laittaa hänen tililleen kuukausittain tietyn rahasumman. Tietääkseni heidän suvussaan on kovin vähän työssäkäyviä naisia.
Myös tämä edellinen tyttökaveri on samanlaisesta perheestä. Hänen isänsä osti hänelle kynsistudion
ja sen vierestä asunnon, jotta tytär pääsisi alkuun. Ja tätäkös anoppi jaksaa kehua, että on siinä reipas nainen.
Miksi anopille on vaikeaa, etten olekaan lapsi? Ja miksi kaikki mikä poikkeaa hänen omasta elämäntyylistään on paheksuttavaa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
tai anna asian olla jos itse tiedät elämäsi suunnan. Et tarvitse siihen anoppisi hyväksyntää.