Mun on aivan pakko kysyä..

miettinyt ihan samaa pitäisihän sen kait riittää että ihmiset yleensä haluaa olla yhdessä:) ei kai sitä tarvitse millään liitoilla käydä todistelemaan.

En jaksa uskoa, että puoliso tai rakkaus silloin mihinkään muutuu, KUN on kyseessä väkivalta.
Olen itse käynyt läpi avioliiton, jossa oli väkivaltaa, enkä voi sanoa, että mies tai rakkautemme mitenkään muuttui, otteet vain kovenivat, kun aikaa kului.

Kaikki väkivallan, hallitsemisen ja alistamisen merkit ovat olemassa tähän taipuvaisella henkilöllä jo ennen liittoa. Ei se ole mikään yhtäkkinäinen päätös, että ahaa, rupeanpas hakkaamaan muijaa! Näitä merkkejä ei huomioida eikä oteta tosissaan. Pitäisi kyllä.

Osittain asia johtuu siitäkin, että suhteen alussa on myös sillä väkivallattomalla puolella hurja miellyttämisen tarve, joka sittemmin katoaa. Ehkä ei pitäisi niin suunnattomalla innolla pyrkiä siihen avioliittoon vaan katsella ja koetella sitä puolisoa.

Omasta erostani on kulunut 16 vuotta, ja eheytymiseni alkoi jo avioliiton aikana, muuten en olisi edes lähtenyt.

Etta kirjoitti:

En jaksa uskoa, että puoliso tai rakkaus silloin mihinkään muutuu, KUN on kyseessä väkivalta.
Olen itse käynyt läpi avioliiton, jossa oli väkivaltaa, enkä voi sanoa, että mies tai rakkautemme mitenkään muuttui, otteet vain kovenivat, kun aikaa kului.

Kaikki väkivallan, hallitsemisen ja alistamisen merkit ovat olemassa tähän taipuvaisella henkilöllä jo ennen liittoa. Ei se ole mikään yhtäkkinäinen päätös, että ahaa, rupeanpas hakkaamaan muijaa! Näitä merkkejä ei huomioida eikä oteta tosissaan. Pitäisi kyllä.

Osittain asia johtuu siitäkin, että suhteen alussa on myös sillä väkivallattomalla puolella hurja miellyttämisen tarve, joka sittemmin katoaa. Ehkä ei pitäisi niin suunnattomalla innolla pyrkiä siihen avioliittoon vaan katsella ja koetella sitä puolisoa.

Omasta erostani on kulunut 16 vuotta, ja eheytymiseni alkoi jo avioliiton aikana, muuten en olisi edes lähtenyt.

muija oli kans kova pettämään. petti koko liiton ajan. luulin kans että se muuttu sellaises, mutta nykyinen vaimoni sanoi samaa kuin sä. merkit on ilmassa jo ennen liittoa.

minämies kirjoitti:

muija oli kans kova pettämään. petti koko liiton ajan. luulin kans että se muuttu sellaises, mutta nykyinen vaimoni sanoi samaa kuin sä. merkit on ilmassa jo ennen liittoa.

En tietenkään itsekkään elä niin että ajattelisin elämää päivän kerrallaan. Tottakai suunnitella täytyy jo yksistään seuraavaa päivää. Lähinnä tarkoitin sitä, että ongelmista selviää paremmin kun ajattelee asiaa lyhyemmällä mittapuulla. Kun avioliitossa tai missä tahansa asiassa tulee ongelmakohta on huomattavasti helpompaa suoriutua yhdestä päivästä kerrallaan; ajatella että huomenna on uusi päivä. Kuin että ottaa tähtäimeen jonkun kymmenen vuoden periodin, että kyllä se sitte sujuu.
Nykyään tuntuu että ihmiset antaa joko liian helposti periksi tai ovat liian itsekkäitä. Tottakai oma elämä pitää olla. Omat harrastukset ja kaverit on tärkeitä, mutta on osattava mennä sen toisenkin paikalle ja miettiä miltä siitä tuntuu. Nykyään on taas paljon perheitä joissa toinen on työttömänä kotona. Työssäkäyvä ei voi ajatella että lasten kanssa kotona oleva on ns. lomalla. Tai toisaalta kotona oleva ei voi vaatia että se joka tulee töistä kotiin neljältä hoitaa kaikki kotityöt "tasa-arvon nimissä" Jos aikoo elää toisen kanssa loppuelämänsä on pakko hyväksyä se tosiasia että kompromissejä on tehtävä ja toisen luonne on se mikä on. Naimisiin ei kannata mennä sillä vanhalla kaavalla että molemmat asuu vanhempiensa kanssa ja kun pappi on sanonut aamenen muutetaan yhteen. (Näitäkin pareja on vielä paljon.) On hyvä nähdä mikä se toinen on ennen lapsia ja virallisia kaavoja. Jos silloin tuntuu että tästä ei tule mitään niin loukattavia on paljon vähemmän.
Yksi käytetyimmistä repliikeistä avioerotilanteissa taitaa olla että kun kaikki kärsi, lapsetkin kärsi. Onko lasten ajatuksia kuitenkaan punnittu tässä tilanteessa tarpeeksi.
Kaikkea ei tarvitse lastenkaan takia sietää. En varmasti kauan vierestä kattelis jos oma siippa alkais kulkea vieraissa tai tulis kotiin joka toinen ilta kaatokännissä. Mutta paljon olen nähnyt työni puolesta niitä lapsia jotka todella ikävöivät vuosia toista vanhempaansa jota näkevät ehkä joka toinen viikonloppu, kun ennen eroa ovat olleet yhdessä jokapäivä.
En ole tätä palstaa seurannut, en tiedä onko keskusteluissa ollut nykyajan avioerojen määrä. Mistä johtuu että joka toinen liitto päättyy eroon. Onko prosessi jotenkin helpottunut, onko kannsaihmisiä niin paljon enemmän että se vaihtoehto on helpompi vai mennäänkö nykyään heppasemmin perustein naimisiin?
Tästäkin vuodatuksesta löytyy epäkohtia, asioita jotka lukija ajattelee pidemmälle ja pääsee eri lopputulokseen ja huomaan olevani jälkimmäisen kanssa samaa mieltä. Tällainen tuuliviiri olen. Onneksi omassa liitossa ylitsepääsemättömiä ongelmia ei ole vielä tullut. Sivusta seuraavat ovat voineet ajatella että olen liian nöyrä ja myötäilevä, mutta kun toiselta sivulta seuraa niin huomaa, että tasapuolisesti tässä molemmat pyrkii asioihin kantansa sanomaan. Toinen meistä on sellainen että asiat puhutaan selviksi tässä ja nyt ja toinen odottelee että päästään neljän seinän sisään selvittämään oikea katsantokanta. Huumorilla pääsee monesti pitkälle ja sillä että hyväksyy että toi nyt on tollanen, mutta siksihän minä siihen aluksi ihastuinki...

Minttu kirjoitti:

En tietenkään itsekkään elä niin että ajattelisin elämää päivän kerrallaan. Tottakai suunnitella täytyy jo yksistään seuraavaa päivää. Lähinnä tarkoitin sitä, että ongelmista selviää paremmin kun ajattelee asiaa lyhyemmällä mittapuulla. Kun avioliitossa tai missä tahansa asiassa tulee ongelmakohta on huomattavasti helpompaa suoriutua yhdestä päivästä kerrallaan; ajatella että huomenna on uusi päivä. Kuin että ottaa tähtäimeen jonkun kymmenen vuoden periodin, että kyllä se sitte sujuu.
Nykyään tuntuu että ihmiset antaa joko liian helposti periksi tai ovat liian itsekkäitä. Tottakai oma elämä pitää olla. Omat harrastukset ja kaverit on tärkeitä, mutta on osattava mennä sen toisenkin paikalle ja miettiä miltä siitä tuntuu. Nykyään on taas paljon perheitä joissa toinen on työttömänä kotona. Työssäkäyvä ei voi ajatella että lasten kanssa kotona oleva on ns. lomalla. Tai toisaalta kotona oleva ei voi vaatia että se joka tulee töistä kotiin neljältä hoitaa kaikki kotityöt "tasa-arvon nimissä" Jos aikoo elää toisen kanssa loppuelämänsä on pakko hyväksyä se tosiasia että kompromissejä on tehtävä ja toisen luonne on se mikä on. Naimisiin ei kannata mennä sillä vanhalla kaavalla että molemmat asuu vanhempiensa kanssa ja kun pappi on sanonut aamenen muutetaan yhteen. (Näitäkin pareja on vielä paljon.) On hyvä nähdä mikä se toinen on ennen lapsia ja virallisia kaavoja. Jos silloin tuntuu että tästä ei tule mitään niin loukattavia on paljon vähemmän.
Yksi käytetyimmistä repliikeistä avioerotilanteissa taitaa olla että kun kaikki kärsi, lapsetkin kärsi. Onko lasten ajatuksia kuitenkaan punnittu tässä tilanteessa tarpeeksi.
Kaikkea ei tarvitse lastenkaan takia sietää. En varmasti kauan vierestä kattelis jos oma siippa alkais kulkea vieraissa tai tulis kotiin joka toinen ilta kaatokännissä. Mutta paljon olen nähnyt työni puolesta niitä lapsia jotka todella ikävöivät vuosia toista vanhempaansa jota näkevät ehkä joka toinen viikonloppu, kun ennen eroa ovat olleet yhdessä jokapäivä.
En ole tätä palstaa seurannut, en tiedä onko keskusteluissa ollut nykyajan avioerojen määrä. Mistä johtuu että joka toinen liitto päättyy eroon. Onko prosessi jotenkin helpottunut, onko kannsaihmisiä niin paljon enemmän että se vaihtoehto on helpompi vai mennäänkö nykyään heppasemmin perustein naimisiin?
Tästäkin vuodatuksesta löytyy epäkohtia, asioita jotka lukija ajattelee pidemmälle ja pääsee eri lopputulokseen ja huomaan olevani jälkimmäisen kanssa samaa mieltä. Tällainen tuuliviiri olen. Onneksi omassa liitossa ylitsepääsemättömiä ongelmia ei ole vielä tullut. Sivusta seuraavat ovat voineet ajatella että olen liian nöyrä ja myötäilevä, mutta kun toiselta sivulta seuraa niin huomaa, että tasapuolisesti tässä molemmat pyrkii asioihin kantansa sanomaan. Toinen meistä on sellainen että asiat puhutaan selviksi tässä ja nyt ja toinen odottelee että päästään neljän seinän sisään selvittämään oikea katsantokanta. Huumorilla pääsee monesti pitkälle ja sillä että hyväksyy että toi nyt on tollanen, mutta siksihän minä siihen aluksi ihastuinki...

Nappasin väärän otsikon johon vastasin.

Kannattaa elää tätä päivää eikä tulevaisuutta. Muuten huomaa että se elämä meni jo...

Minttu kirjoitti:

Kannattaa elää tätä päivää eikä tulevaisuutta. Muuten huomaa että se elämä meni jo...

Sitähän minäkin oon järkeillyt että kun asetetaan hirveät ennakkopaineet liitolle ni mönkään menee!Enkä nyt puhu mistään alkoholin väärinkäytöstä ja väkivallasta,ne on päteviä syitä eroon,toista kun ei koskaan opi tuntemaan täysin ja ihminen voi muuttua sellaiseksi myöhemmin ku aamenet on jo sanottu.

Itsestä se muutos aina lähtee pienissä ja suurissa asioissa,toisen sisintä ei pysty/saa mennä"räpläämään".

Mutta kaveruudesta sen verran että kun sitäkin kuulee niin usein että "oltiin vain hyviä ystäviä"niin edelleenkin kysyn ihmisiltä et mitä hittoa muuta sitten??Syvä ystävyys on tavoittelemisen arvoista,se että voi uskoutua toiselle hyvässä ja pahassa ja tukea toista aina.Kuka on niin aasi että ajattelee loppuelämää koko ajan,päivä kerallaan niinku sinäki sanoit!Muutenhan sitä pian iskee jokaiselle paniikki..

Tässäpä näitä mun mietteitä tuli lisää. :0I

katryh kirjoitti:

Sitähän minäkin oon järkeillyt että kun asetetaan hirveät ennakkopaineet liitolle ni mönkään menee!Enkä nyt puhu mistään alkoholin väärinkäytöstä ja väkivallasta,ne on päteviä syitä eroon,toista kun ei koskaan opi tuntemaan täysin ja ihminen voi muuttua sellaiseksi myöhemmin ku aamenet on jo sanottu.

Itsestä se muutos aina lähtee pienissä ja suurissa asioissa,toisen sisintä ei pysty/saa mennä"räpläämään".

Mutta kaveruudesta sen verran että kun sitäkin kuulee niin usein että "oltiin vain hyviä ystäviä"niin edelleenkin kysyn ihmisiltä et mitä hittoa muuta sitten??Syvä ystävyys on tavoittelemisen arvoista,se että voi uskoutua toiselle hyvässä ja pahassa ja tukea toista aina.Kuka on niin aasi että ajattelee loppuelämää koko ajan,päivä kerallaan niinku sinäki sanoit!Muutenhan sitä pian iskee jokaiselle paniikki..

Tässäpä näitä mun mietteitä tuli lisää. :0I

Ihmiset eivät taida tänä päivänä sitoutua enää mihkään!

30 vuotta liitossa mennyt, ylä- ja alamäet.

Edelleen yhdessä. Ja olen nyt taas tyytyväinen.
Välillä oli vaikeaa ja eroakin duunasin. Mutta kun sopivan parin löydät, niin ei siitä noin vain erota. Kai jotenkin kasvaa yhteen.

Molemmilla silti omat jutut, emme niin yhteen silti koskaan ole kasvaneet :=) Ja se kai pelastanut turhalta avioerolta.

katryh kirjoitti:

Sitähän minäkin oon järkeillyt että kun asetetaan hirveät ennakkopaineet liitolle ni mönkään menee!Enkä nyt puhu mistään alkoholin väärinkäytöstä ja väkivallasta,ne on päteviä syitä eroon,toista kun ei koskaan opi tuntemaan täysin ja ihminen voi muuttua sellaiseksi myöhemmin ku aamenet on jo sanottu.

Itsestä se muutos aina lähtee pienissä ja suurissa asioissa,toisen sisintä ei pysty/saa mennä"räpläämään".

Mutta kaveruudesta sen verran että kun sitäkin kuulee niin usein että "oltiin vain hyviä ystäviä"niin edelleenkin kysyn ihmisiltä et mitä hittoa muuta sitten??Syvä ystävyys on tavoittelemisen arvoista,se että voi uskoutua toiselle hyvässä ja pahassa ja tukea toista aina.Kuka on niin aasi että ajattelee loppuelämää koko ajan,päivä kerallaan niinku sinäki sanoit!Muutenhan sitä pian iskee jokaiselle paniikki..

Tässäpä näitä mun mietteitä tuli lisää. :0I

Just samaa olen miettinyt kuin sä...

"Me oltiin niin kuin sisarukset", "oltiin vaan kavereita" ym. Ystävyydeksi suhde muuttuu varmasti ajan myötä. Intohimoa saa kokea, jos itse jaksaa tehdä työtä suhteen eteen ja haluaa sitoutua.. haluaa, että suhde toimii.

henna kirjoitti:

Just samaa olen miettinyt kuin sä...

"Me oltiin niin kuin sisarukset", "oltiin vaan kavereita" ym. Ystävyydeksi suhde muuttuu varmasti ajan myötä. Intohimoa saa kokea, jos itse jaksaa tehdä työtä suhteen eteen ja haluaa sitoutua.. haluaa, että suhde toimii.

Heh, taisi ylläolevat olla haluttomien akkojen puhetta ta sellaisten jotka ei ole ikinä oikeaa puutetta kokeneet, sori vaan. Kokeilkaapa olla nuoria ja nättejä, pitää huolta kunnosta, ulkonäöstä, kodista, koulutuksesta, työstä, lapsesta ja miehen tyydytyksestä, harrastaa samoja asioita, tukea kuin paras ystävä, olla oma itsenne omine puutteinenne - ja sitten huomata olevanne vuosikausia tilanteessa, jossa aviomies torjuu kaikki seksuaaliset lähentymiset ja muun fyysisen hellyyden, ensin joka päivä, sitten kerran viikossa, sitten kerran kolmessa kuussa... kauniita sanoja tai muita huomionosoituksia on tietysti turha odottaa paikkaamaan ammottavaa yhteisyyden ja jakamisen aukkoa. Vuosien perheterapiat ei auta, koska miehen asenne on ja pysyy ja on aina ollut, hän nyt vain on tällainen, ei seksi eikä romantiikka kiinnosta eikä minkään tarvitse muuttua koska hän ei muuta tarvitse. Tee siinä sitten YKSIN töitä intohimon eteen! Ja yhdessä pysytään kunnes kuolema erottaa, aamen.

Koska tällaisessa tapauksessa on virhe edes mennä naimisiin, ehdotan ratkaisuksi kahden ERI yhteiskunnallisen instituution pystyttämistä: avio- ja kaveriliiton. Voivat jälkimmäisessä sitten legitimoida suhteensa hautaan asti nämä aseksuaalit.

erikseen kirjoitti:

Heh, taisi ylläolevat olla haluttomien akkojen puhetta ta sellaisten jotka ei ole ikinä oikeaa puutetta kokeneet, sori vaan. Kokeilkaapa olla nuoria ja nättejä, pitää huolta kunnosta, ulkonäöstä, kodista, koulutuksesta, työstä, lapsesta ja miehen tyydytyksestä, harrastaa samoja asioita, tukea kuin paras ystävä, olla oma itsenne omine puutteinenne - ja sitten huomata olevanne vuosikausia tilanteessa, jossa aviomies torjuu kaikki seksuaaliset lähentymiset ja muun fyysisen hellyyden, ensin joka päivä, sitten kerran viikossa, sitten kerran kolmessa kuussa... kauniita sanoja tai muita huomionosoituksia on tietysti turha odottaa paikkaamaan ammottavaa yhteisyyden ja jakamisen aukkoa. Vuosien perheterapiat ei auta, koska miehen asenne on ja pysyy ja on aina ollut, hän nyt vain on tällainen, ei seksi eikä romantiikka kiinnosta eikä minkään tarvitse muuttua koska hän ei muuta tarvitse. Tee siinä sitten YKSIN töitä intohimon eteen! Ja yhdessä pysytään kunnes kuolema erottaa, aamen.

Koska tällaisessa tapauksessa on virhe edes mennä naimisiin, ehdotan ratkaisuksi kahden ERI yhteiskunnallisen instituution pystyttämistä: avio- ja kaveriliiton. Voivat jälkimmäisessä sitten legitimoida suhteensa hautaan asti nämä aseksuaalit.

samassa tilanteessa,pahempaa en voisi kuvitella.Tarkoitin vain lähinnä sitä että jos MOLEMMAT sitoutuvat lupaamiinsa asioihin niin liiton pitäisi onnistua.Mutta ilmeisesti sinun(?)tapauksessasi miehesi jättää/jätti työt sinulle ja eihän se homma toimi niin.

Avioliitto on kahden työmaa,jossa molemmilla pitäisi olla HALUA rakastaa.. :0(

erikseen kirjoitti:

Heh, taisi ylläolevat olla haluttomien akkojen puhetta ta sellaisten jotka ei ole ikinä oikeaa puutetta kokeneet, sori vaan. Kokeilkaapa olla nuoria ja nättejä, pitää huolta kunnosta, ulkonäöstä, kodista, koulutuksesta, työstä, lapsesta ja miehen tyydytyksestä, harrastaa samoja asioita, tukea kuin paras ystävä, olla oma itsenne omine puutteinenne - ja sitten huomata olevanne vuosikausia tilanteessa, jossa aviomies torjuu kaikki seksuaaliset lähentymiset ja muun fyysisen hellyyden, ensin joka päivä, sitten kerran viikossa, sitten kerran kolmessa kuussa... kauniita sanoja tai muita huomionosoituksia on tietysti turha odottaa paikkaamaan ammottavaa yhteisyyden ja jakamisen aukkoa. Vuosien perheterapiat ei auta, koska miehen asenne on ja pysyy ja on aina ollut, hän nyt vain on tällainen, ei seksi eikä romantiikka kiinnosta eikä minkään tarvitse muuttua koska hän ei muuta tarvitse. Tee siinä sitten YKSIN töitä intohimon eteen! Ja yhdessä pysytään kunnes kuolema erottaa, aamen.

Koska tällaisessa tapauksessa on virhe edes mennä naimisiin, ehdotan ratkaisuksi kahden ERI yhteiskunnallisen instituution pystyttämistä: avio- ja kaveriliiton. Voivat jälkimmäisessä sitten legitimoida suhteensa hautaan asti nämä aseksuaalit.

Tekstistäsi tulee lähinnä mieleen, että olet pyrkinyt miellyttämään toista omista tunteistasi huolimatta. Vai halusitko harrastaa samoja asioita sen takia että pidit samoista asioista?

"koska miehen asenne on ja pysyy ja on aina ollut, hän nyt vain on tällainen, ei seksi eikä romantiikka kiinnosta eikä minkään tarvitse muuttua koska hän ei muuta tarvitse."

Eli ennen avioliittoa jo. Miksi siis mennä ylipäätään naimisiin ihmisen kanssa joka on kylmä ja tunteeton? Nuorella ja nätillähän olis varmaan ollut muitakin ottajia? Eri se on kun on tällainen romuluinen kaapin kokoinen matroona. On pakko perehtyä ennen liittoa siihen sisimpään, kun ulkonäöllä ei ole taipumusta vanhemmiten parantua. Siitä huolimatta puuttestakaan ei ole tarvinnut kärsiä ;)