Muutimme vaimoni kanssa asumaan erilleen vuoden alussa, mietiskelemään hieman asioita. Olemme olleet yhdessä 13 vuotta, joista neljä vuotta naimisissa ja meillä on 2 lasta. Minä olen 29 vuotta ja vaimoni 27, joten aloitimme seurustelun varsin nuorina.
Kyllähän meillä jo aiemminkin oli ongelmia, mutta ei mitään ylipääsemätöntä, ja jokaiseen suhteessa kai ongelmiakin on. Viime syksynä kuitenkin ongelmat kärjistyivät, vaimoni alkoi olla yhä enemmän poissa kotoa, perjantai-illan pelireissut alkoivat venyä pitkälle yli puolenyön ja muutenkin alkoi tulla yllättäviä ”hautausmaallakävelyreissuja”. Aloin epäillä että vaimollani on ehkä jotain vispilänkauppaa työkaverinsa kanssa. Epäilyt vain vahvistuivat kun hän jäi kiinni valehteluista ja sain kuulla että hän oli käynyt tämän miehen luona vaikka oli muuta väittänyt. Pari kertaa vaimoni yöpyikin miehen luona vaikka sanoi menevänsä ystävänsä luoksi. Asumme pienellä paikkakunnalla joten sana leviää varsin nopeasti.
Vaimo vakuutti kerta toisensa jälkeen, että epäilen aivan turhaa, he ovat vain ystäviä. Viimein hän sanoi että hän ei jaksa enää epäilyjäni vaan haluaa miettiä asioita ja toivoisi että etsisin väliaikaisen asunnon itselleni. Vuoden alussa sitten muutimme erillemme. Sen jälkeen nuo tapaamiset tihenivät ja vaimoni jäi yhä useammin kiinni valheesta. Viimeinen pisara oli se kun he majoittuivat työpaikan seminaarimatkalla samaan huoneeseen, vaikka siellä oli varattu yksittäisiä huoneita naisille. Vaimo sanoi että heidän oli pakko mennä samaan huoneeseen kun esimies oli niin määrännyt. Kysyin suoraan häneltä että onko heillä suhde ja sain taas kuulla että he ovat vain ystäviä ja epäilen aivan turhaa, mietitään asiaa vielä hetki ja katsotaan jos vaikka palattaisiin yhteen. Seuraavalla viikolla postiluukusta kolahti yllättäen ilmoitus, että vaimo hakee eroa.
Isku oli minulle kova ja tietysti kysyin että mistä päätös johtuu. Vaimo sanoi että hän ei enää jaksa kun minä jatkuvasti epäilen hänellä olevan suhde tähän mieheen, he ovat vain ystäviä, ”hän ei enää halua tulla päähänpotkituksi, hänellä on nyt oma elämä”. No aikani asiaa pohdiskelin, itkeskelin ja kävin juttelemassa psykologin kanssa ja tajusin etten asialle voi mitään. Jos hänellä on suhde tähän mieheen, se ei minulle kuulu. Nyt olen siitä päässyt yli ja olen sanonut asiasta monta kertaa vaimolleni että ei hänen tarvitse salata enää niitä reissuja ja menoja, sillä kuulen niistä kuitenkin jossain vaiheessa pojilta. Haluaisin unohtaa menneet kaunat ja olla hänen ystävänsä. Vaimo ei kuitenkaan koskaan kuulemma voi antaa anteeksi sitä, että epäilin häntä. Toisaalta taas epäilykseni kyllä osoittautuvat oikeaksi… Nyt on ongelmana se, että vaimo ei halua olla missään tekemisissä kanssani ja rajoittaa kontakteja myös lapsiini, koska hänen ja poikien elämä ja tekemiset ei minulle kuulu. Meillä on lapsista yhteishuoltajuus ja pojat ovat joka toinen viikonloppu luonani. Kuinka siis saisin vaimoni uskomaan että minua ei enää kiinnosta hänen tekemisensä, vaan poikien asiat, jotka valitettavasti liippaavat läheltä häntä. Ei minusta välttämättä ole kovin kiva kuulla poikien suusta että äiti ei halua olla kanssani kun äiti tykkää toisesta, mutta hyväksyn sen ja hänenhän se valinta on. Alan olla jo epätoivoinen, en jaksa enää tapella vaan haluaisin olla ystävä. En jaksa sitä että minä olen se paha ja hän hyvä, ja minua voi kohdella kuin koiraa. Lopullinen ero astuu voimaan lokakuussa.
Kyllähän meillä jo aiemminkin oli ongelmia, mutta ei mitään ylipääsemätöntä, ja jokaiseen suhteessa kai ongelmiakin on. Viime syksynä kuitenkin ongelmat kärjistyivät, vaimoni alkoi olla yhä enemmän poissa kotoa, perjantai-illan pelireissut alkoivat venyä pitkälle yli puolenyön ja muutenkin alkoi tulla yllättäviä ”hautausmaallakävelyreissuja”. Aloin epäillä että vaimollani on ehkä jotain vispilänkauppaa työkaverinsa kanssa. Epäilyt vain vahvistuivat kun hän jäi kiinni valehteluista ja sain kuulla että hän oli käynyt tämän miehen luona vaikka oli muuta väittänyt. Pari kertaa vaimoni yöpyikin miehen luona vaikka sanoi menevänsä ystävänsä luoksi. Asumme pienellä paikkakunnalla joten sana leviää varsin nopeasti.
Vaimo vakuutti kerta toisensa jälkeen, että epäilen aivan turhaa, he ovat vain ystäviä. Viimein hän sanoi että hän ei jaksa enää epäilyjäni vaan haluaa miettiä asioita ja toivoisi että etsisin väliaikaisen asunnon itselleni. Vuoden alussa sitten muutimme erillemme. Sen jälkeen nuo tapaamiset tihenivät ja vaimoni jäi yhä useammin kiinni valheesta. Viimeinen pisara oli se kun he majoittuivat työpaikan seminaarimatkalla samaan huoneeseen, vaikka siellä oli varattu yksittäisiä huoneita naisille. Vaimo sanoi että heidän oli pakko mennä samaan huoneeseen kun esimies oli niin määrännyt. Kysyin suoraan häneltä että onko heillä suhde ja sain taas kuulla että he ovat vain ystäviä ja epäilen aivan turhaa, mietitään asiaa vielä hetki ja katsotaan jos vaikka palattaisiin yhteen. Seuraavalla viikolla postiluukusta kolahti yllättäen ilmoitus, että vaimo hakee eroa.
Isku oli minulle kova ja tietysti kysyin että mistä päätös johtuu. Vaimo sanoi että hän ei enää jaksa kun minä jatkuvasti epäilen hänellä olevan suhde tähän mieheen, he ovat vain ystäviä, ”hän ei enää halua tulla päähänpotkituksi, hänellä on nyt oma elämä”. No aikani asiaa pohdiskelin, itkeskelin ja kävin juttelemassa psykologin kanssa ja tajusin etten asialle voi mitään. Jos hänellä on suhde tähän mieheen, se ei minulle kuulu. Nyt olen siitä päässyt yli ja olen sanonut asiasta monta kertaa vaimolleni että ei hänen tarvitse salata enää niitä reissuja ja menoja, sillä kuulen niistä kuitenkin jossain vaiheessa pojilta. Haluaisin unohtaa menneet kaunat ja olla hänen ystävänsä. Vaimo ei kuitenkaan koskaan kuulemma voi antaa anteeksi sitä, että epäilin häntä. Toisaalta taas epäilykseni kyllä osoittautuvat oikeaksi… Nyt on ongelmana se, että vaimo ei halua olla missään tekemisissä kanssani ja rajoittaa kontakteja myös lapsiini, koska hänen ja poikien elämä ja tekemiset ei minulle kuulu. Meillä on lapsista yhteishuoltajuus ja pojat ovat joka toinen viikonloppu luonani. Kuinka siis saisin vaimoni uskomaan että minua ei enää kiinnosta hänen tekemisensä, vaan poikien asiat, jotka valitettavasti liippaavat läheltä häntä. Ei minusta välttämättä ole kovin kiva kuulla poikien suusta että äiti ei halua olla kanssani kun äiti tykkää toisesta, mutta hyväksyn sen ja hänenhän se valinta on. Alan olla jo epätoivoinen, en jaksa enää tapella vaan haluaisin olla ystävä. En jaksa sitä että minä olen se paha ja hän hyvä, ja minua voi kohdella kuin koiraa. Lopullinen ero astuu voimaan lokakuussa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toisun juttu pisti hieman miettimään. Sun vaimo kyllä todellakin petti sua monta kertaa. Oletko kattonut viikonloppusin substv:eeltä rysän päältä ohjelman jos et oo niin kantsii kattoo. Siinä ohjelmassa käsitellään näitä juttuja.
Kun esim: mies epäilee vaimonsa pettäneen häntä, hän tekee ilmoituksen tähän ohjelmaan, Sit ohjelman kuvaajat vakoilevat tätä vaimoa missä se käy ja pettääköse, ja vaimo sitten suutelee ja nussii toista miestä parkkpaikoilla ja miehen kotona. Sit ohjelman lopussa näytetään filmi sille aviomiehelle jonka kuvaajat . Ovat kuvanneet, ja tiätysti otetaan vaimo kiinni itse teosta ja soviteellan jutut kameran edessä.
Tohon sun juttuun vielä sanoisin että, sun vaimosi ta paremminkin ex-vaimosi on pitäny sua tyhmänä ja KÄYTTÄNY SUA HYVÄKSEEN. Voisit pyytä ex-vaimoltasi että tapaitsitte sun kotona tai hänen kotona. kaks-sisteen ja puhuisitte kaikki asianne rauhassa mikä mieltänne painaa ja ette huuda ja riitele.
No kyllä niitä naisia on ympäri tellus (maapallo) planeettaa. Jotka etsii sinun kaltaisia miehiä, joten ei kannata haaveilla entisestä vaimosta.
HYVÄÄÄ AURINKOISTAAA KESÄÄÄLOOOMMAAA.
PS. anttilan posti myynnistä voi tilata hienoja kesä säitä JA VIELÄ JOPA EDULLISEEN HINTAAN.
En väitä olevani mikään ihmissuhde-ekspertti, mutta mielestäni ei ole vaikea vetää johtopäätöksiä vaimosi puuhista kirjotuksesi perusteella... Tosin en tiedä taustojanne eli tosiaan kommentoin vaan kirjottamasi pohjalta. Ensinnäkin, jos vaimosi olisi hiukankaan ajatellut tunteitasi, ei hän olisi jatkanut yhteydenpitoa työkaverinsa kanssa (saati sitten majoittunut samaan huoneeseen!). Tietääkseni naimisiin mennessä luovutaan tietyistä vapauksista - olipa se vaikka vaan ystävyyssuhde vastakkaiseen sukupuoleen siinä tapauksessa jos tämä herättää kumppanissa epäilyksiä. Tämä pätee siis jos oletetaan että kumpikaan ei ole sairaalloisen mustasukkainen (tällöinhän toisen täytyisi lähes eristäytyä muusta yhteiskunnasta...)
Ex-vaimosihan suorastaan viljeli epäilyksen siemeniä; tuskin hän oli niin sinisilmäinen että kuvitteli valheiden pysyvän salassa? Jos suhde olisi todella ollut vain kuvitelmaasi, olisi vaimosi jollain tavalla yrittänyt saada sinut tajuamaan se (muutoin kuin vähättelemällä tuntemuksiasi). Olisi vaikka tuonut tyypin kylään jos kerran niin kavereita kerran olivat!
Oman keittiöpsykologiani mukaan voisin kuvitella että vaimosi jopa saattoi provosoida sinua, jotta alkaisit epäilemään uskottomuutta ja tällä saisi hyvän syyn hiillostaa sinut pois elämästään. Aika julmaa vai?! Toisaalta jos hän ei ole näin häikäilemätön, vaimon syyllisyydentuskat kenties saivat hänet ylireagoimaan epäilyksiisi ja puolustautumaan apinan raivolla. Ehkä hän ei tämän syyllisyyden takia kykene näkemään enää sinua...
Liikkuipa vaimosi päässä mitä hyvänsä, ei hän voi rajoittaa sinua tapaamasta omia lapsiasi sen perusteella että olet epäillyt puolisoasi uskottomuudesta!! Vaikka epäilykset olisivat aiheettomiakin, ei toisen ylpeys voi rajoittaa sinun oikeuksiasi isänä. Tietenkin olettaen että et ole tyyliin hakannut vaimoasi, jolloin tämän käytös olisi ymmärrettävää...
Älä hyvä mies alistu kynnysmatoksi, vaan vaadi oikeuksiasi. Ei kenenkään tarvitse sietää tuollaista paskaa! Toivotan sinulle voimia ja aurinkoista kesää - kaikesta huolimatta =)
Minä taas luulen ja jotenkin se paistaa sun tekstistäsi, että olet väkivaltainen luonne ja siksi sinulle ei voi sanoa mitään suoraan. Vain yrittää vakuutella että kaikki on hyvin kunnes on päässyt turvaan. Noin niillä on tapana sitten itkeskellä jälkeen päin ja 'eivät käsitä mitään' miksi pitää valehdella.
Luin kertomuksesi ja mieleeni tuli,että teidän suhteessanne on ollut kaksi aivan erilaista osapuolta:vaimosi on epärehellinen ja valheessa elävä ja sinä rehellinen ja vastuuntuntoinen.Mielestäni vaimoosi ei voi luottaa ja hänhän keksii kaikkia tekosyitä puolustaakseen itseään ja hän siirtää kaikki syyt sinun niskaasi.HÄN VALEHTELEE eli ei ole luottamuksesi arvoinen.Mielestäni parisuhteessa ja kaikissa ihmissuhteissa elämässä luottamus on kaikkein tärkein asia.Täytyy kertoa ääneen missä mennään.En tiedä minkä ikäisiä lapsesi ovat,mutta älkää käyttäkö lapsianne tiedon välikätenä,vaimosi on lastesi äiti oli hän minkälainen tahansa.Lapset rakastavat häntä silti ja tarvitsevat häntä.En voi tietää millaisia ongelmia suhteessanne on ollut,että vaimosi alkoi kulkea vieraissa vai rakastuiko hän vain työtoveriinsa eikä ajatellut seuraamuksia.Tuntuu ettei hän haluaisi myöntää itselleen et on pettänyt sinua,koska valehtelee sinulle että ei mitään ole tapahtunut,vaikka todellisuus on toinen.Mielestäni hän ei elä todellisuudessa.Pitää itseään "pulmusena".Olisi kiva tietää millainen hän on ihmisenä...persoonana...Kyllä vaimosi oppii elämän virheistä,siihen voi kulua vain aikaa et hän saa opetuksen,hänen elämämsä ei tule olemaan helppo...katumus kalvaa varmaan jossain vaiheessa elämää,kun hän huomaa asian vakavuuden.Ainahan uusi ihminen on mielenkiintoinen ja sekoittaa pään ettei nää mitään muuta.Mä toivon sulle hyvää jatkoa ja hyvää Juhannusta!
P.S.Hyvä voittaa aina pahan,vaikka se ei aina tunnu siltä!