Voiko rehellisin mielin sanoa että suhde päättyy oikeista syistä jos se päättyy toisen menneisyyden takia, joka ei ole enää ollut kuvioissa vuosikausiin. Lähinnä valokuviin ja kirjeisiin, jotka aiheutti niin pahaa mieltä ettei asialla ollut mitään rajaa.
Kahden vuoden suhde kariutuu nyt tähän ja muuttoa erilleen ollaan parasta aikaa tekemässä. Vaikka itsekin kuinka ymmärrän, ettei tällaista ritelyä kannata jatkaa, olen huolissani siitä miksi nämä asiat näin suuresti pääsi suhdetta tuhoamaan.
Itse olin juuri eronnut avomiehestäni, nelivuotisesta suhteesta, kun tapasin tämän nykyiseni. Kolme kuukautta olin kerinnyt haavojani nuolla ja olin aivan hajalla pettymyksestä, jonka ex-avoliittoni tuoma petturuus minulle aiheutti. Vieläkin näin mielikuvissani exäni uuden naisensa kainalossa onnelisempana kuin koskaan. Vaikeuksia uudessa ihmissuhteessa ei alkuun ollut, luulin voivani parannella haavojani hellyydessä ja läheisyydessä, vaikka sanoinkuvaamattomalla tavalla kaipasinkin syvällisempää yhteyttä kuin mitä uusi suhde tarjosi. Arkielämä sujui, mutta ajatuksentaso ei mielestäni välillä ollut yhtä korkealentoista kuin olisin toivonut. Yömyöhään keskustelut ja toisen mieleen sukeltaminen kummitteli ajatuksissani ex-suhdetta ajatellen.
Poikakaverini oli minulle rehellinen edellisestä, ensimmäisestä pitkäaikaisesta tyttöystävästään, josta hänkin oli eronnut puoli vuotta aiemmin. Hän kertoi minulle silloin ehkä liikaakin, asioita jotka jäivät kummittelemaan mieleeni, mutta jotka kuitenkin painoin taka-alalle. Suhteen alkuhuumassa kuvittelin olevani kuitenkin jotain ainutlaatuisen ihanaa, ja pidin hänen ex-tyttöystäväänsä teinisuhteena, joka ei voisi haitata yhteiseloamme millään lailla.
Kunnes…löysin poikakaverini kirjoittamia rakkausrunoja entiselle tyttöystävälleen, jotka oli kirjoitettu eron jälkeen. Niin kauniita sanoja menetetystä satuprinsessasta ja mailman suurimmasta aidosta rakkaudesta että sydäntäni korvensi tuska. Sen jälkeen eteeni sattui laatikollinen kirjeitä, jotka entinen tyttöystävä oli lähettänyt poikakaverilleni vuosien varella. Teinisuhde tai ei, tajusin kuinka hellää ja rakkaudentäyteistä heidän yhdessäolonsa olikaan ollut. Keskittymiseni siihen hetkeen oli sen jälkeen mennyttä. On vaikea kuvailla, mitä tuo kaikki sai minusa aikaan. Noiden runojen ja kirjeiden lauseet olivat ensimmäisenä aamulla mielessäni, ja viimeisenä illalla nukkumaan mennessäni. Vertasin itseäni ja meidän yhteisiä tilanteita kaikkiin noihin, ja mietin, voiko tämä olla todellakaan mitään parempaa. Itse en edellisessä suhteessa ollut kokenut vastaavaa ja sekin sai minut vihaiseksi, olin todella mustasukkainen menneisyydelle ja sen mukanaan tuomille tyhmille kuvitelmilleni.
Etsin käsiini ex-tyttöystävän valokuvat, sillä minun oli pakko saada tunteelleni kasvot. Sitä ei varmaan olisi pitänyt tehdä. Tunnustin asian poikakaverilleni, joka suuttui, vaikka tuskassani halusinkin olla vain rehellinen. Tämän jälkeen kaikki alkuaikoina puhutut asiat saivat aivan uuden mittakaavan, joka riidassa esille kaivettiin ”exäsi ei varmaan olisi tehnyt näin” ja kaikki kaipauksesta kertovat biisit joita poikakverini tykkäsi kuunnella yhdistin automaattisesti hänen entiseen elämäänsä.
Poikaystäväni ei osannut auttaa minua ja ajattelin että se on vain merkki siitä ettei hän välitä. Kapinoin lisää, janosin rakkautta, samanlaista mitä heillä oli aiemmin ollut. Poikaystäväni oli lahjonut exäänsä useilla koruilla ja lahjoilla, joita minä en koskaan saanut. Koi olevani vähäpätöinen, ruma, ilkeä ja huono ihminen, enkä kelvannut millään lailla tähän suhteeseen.
Muutimme keväällä yhteen, huonoin tuloksin. Asiat vain jatkoivat samaa rataa, lisäksi tuli kotitöiden valtataistelu poikaystäväni siivoushulluuden takia. En osannut olla enää kotonkaan normaalisti, töistä kotiin tullessa mietin vain olenko jättänyt laseja pöydälle, vaatteita tuolille, onko siistiä, kerkiänkö siivota ennenkun hän tulee kotiin… Aloin olla totaalisessa tyhjiössä ja paniikkitilassa ajatusteni kanssa. umppanista ei ollut juttuseuraksi tähän pahaan oloon ja meinasin jo irtisanoa itseni töistä koska luulin että vika on työpaikassani.
Nyt viimeinen niitti tuli viime viikolla, hirvittävän riitelyn päätteeksi taas kerran. Hän sanoi että ei täsät mitään tule ja minä sanoin että ei sitten. Tavallaan olen helpottunut, pääsen pois tuosta kaikesta, saan rauhassa unohtaa poikaystäväni ja hänen entiset suhteensa kaikkine ihanuuksineen. Pääsen vihdoin omaan rauhaan jota kukaan ei määräile.
Silti pelottaa, voiko tällainen oikeasti kaataa parisuhteen? Eikö kaksi aikuista ihmistä ja järkevät lauseet ole tarpeeksi vahvoja haalistuttamaan menneisyyden haamut? Eihän se voi näin mennä.
Olen tullut siihen lopputulokseen, että elämä ajoi meidät erilleen, koska emme vain sopineet yhteen. Meille halutaan näyttää jotain muuta. Silti vähän pelottaa se miten tästä eteenpäin, kun asiat meni noin hirvittävään solmuun.
Kahden vuoden suhde kariutuu nyt tähän ja muuttoa erilleen ollaan parasta aikaa tekemässä. Vaikka itsekin kuinka ymmärrän, ettei tällaista ritelyä kannata jatkaa, olen huolissani siitä miksi nämä asiat näin suuresti pääsi suhdetta tuhoamaan.
Itse olin juuri eronnut avomiehestäni, nelivuotisesta suhteesta, kun tapasin tämän nykyiseni. Kolme kuukautta olin kerinnyt haavojani nuolla ja olin aivan hajalla pettymyksestä, jonka ex-avoliittoni tuoma petturuus minulle aiheutti. Vieläkin näin mielikuvissani exäni uuden naisensa kainalossa onnelisempana kuin koskaan. Vaikeuksia uudessa ihmissuhteessa ei alkuun ollut, luulin voivani parannella haavojani hellyydessä ja läheisyydessä, vaikka sanoinkuvaamattomalla tavalla kaipasinkin syvällisempää yhteyttä kuin mitä uusi suhde tarjosi. Arkielämä sujui, mutta ajatuksentaso ei mielestäni välillä ollut yhtä korkealentoista kuin olisin toivonut. Yömyöhään keskustelut ja toisen mieleen sukeltaminen kummitteli ajatuksissani ex-suhdetta ajatellen.
Poikakaverini oli minulle rehellinen edellisestä, ensimmäisestä pitkäaikaisesta tyttöystävästään, josta hänkin oli eronnut puoli vuotta aiemmin. Hän kertoi minulle silloin ehkä liikaakin, asioita jotka jäivät kummittelemaan mieleeni, mutta jotka kuitenkin painoin taka-alalle. Suhteen alkuhuumassa kuvittelin olevani kuitenkin jotain ainutlaatuisen ihanaa, ja pidin hänen ex-tyttöystäväänsä teinisuhteena, joka ei voisi haitata yhteiseloamme millään lailla.
Kunnes…löysin poikakaverini kirjoittamia rakkausrunoja entiselle tyttöystävälleen, jotka oli kirjoitettu eron jälkeen. Niin kauniita sanoja menetetystä satuprinsessasta ja mailman suurimmasta aidosta rakkaudesta että sydäntäni korvensi tuska. Sen jälkeen eteeni sattui laatikollinen kirjeitä, jotka entinen tyttöystävä oli lähettänyt poikakaverilleni vuosien varella. Teinisuhde tai ei, tajusin kuinka hellää ja rakkaudentäyteistä heidän yhdessäolonsa olikaan ollut. Keskittymiseni siihen hetkeen oli sen jälkeen mennyttä. On vaikea kuvailla, mitä tuo kaikki sai minusa aikaan. Noiden runojen ja kirjeiden lauseet olivat ensimmäisenä aamulla mielessäni, ja viimeisenä illalla nukkumaan mennessäni. Vertasin itseäni ja meidän yhteisiä tilanteita kaikkiin noihin, ja mietin, voiko tämä olla todellakaan mitään parempaa. Itse en edellisessä suhteessa ollut kokenut vastaavaa ja sekin sai minut vihaiseksi, olin todella mustasukkainen menneisyydelle ja sen mukanaan tuomille tyhmille kuvitelmilleni.
Etsin käsiini ex-tyttöystävän valokuvat, sillä minun oli pakko saada tunteelleni kasvot. Sitä ei varmaan olisi pitänyt tehdä. Tunnustin asian poikakaverilleni, joka suuttui, vaikka tuskassani halusinkin olla vain rehellinen. Tämän jälkeen kaikki alkuaikoina puhutut asiat saivat aivan uuden mittakaavan, joka riidassa esille kaivettiin ”exäsi ei varmaan olisi tehnyt näin” ja kaikki kaipauksesta kertovat biisit joita poikakverini tykkäsi kuunnella yhdistin automaattisesti hänen entiseen elämäänsä.
Poikaystäväni ei osannut auttaa minua ja ajattelin että se on vain merkki siitä ettei hän välitä. Kapinoin lisää, janosin rakkautta, samanlaista mitä heillä oli aiemmin ollut. Poikaystäväni oli lahjonut exäänsä useilla koruilla ja lahjoilla, joita minä en koskaan saanut. Koi olevani vähäpätöinen, ruma, ilkeä ja huono ihminen, enkä kelvannut millään lailla tähän suhteeseen.
Muutimme keväällä yhteen, huonoin tuloksin. Asiat vain jatkoivat samaa rataa, lisäksi tuli kotitöiden valtataistelu poikaystäväni siivoushulluuden takia. En osannut olla enää kotonkaan normaalisti, töistä kotiin tullessa mietin vain olenko jättänyt laseja pöydälle, vaatteita tuolille, onko siistiä, kerkiänkö siivota ennenkun hän tulee kotiin… Aloin olla totaalisessa tyhjiössä ja paniikkitilassa ajatusteni kanssa. umppanista ei ollut juttuseuraksi tähän pahaan oloon ja meinasin jo irtisanoa itseni töistä koska luulin että vika on työpaikassani.
Nyt viimeinen niitti tuli viime viikolla, hirvittävän riitelyn päätteeksi taas kerran. Hän sanoi että ei täsät mitään tule ja minä sanoin että ei sitten. Tavallaan olen helpottunut, pääsen pois tuosta kaikesta, saan rauhassa unohtaa poikaystäväni ja hänen entiset suhteensa kaikkine ihanuuksineen. Pääsen vihdoin omaan rauhaan jota kukaan ei määräile.
Silti pelottaa, voiko tällainen oikeasti kaataa parisuhteen? Eikö kaksi aikuista ihmistä ja järkevät lauseet ole tarpeeksi vahvoja haalistuttamaan menneisyyden haamut? Eihän se voi näin mennä.
Olen tullut siihen lopputulokseen, että elämä ajoi meidät erilleen, koska emme vain sopineet yhteen. Meille halutaan näyttää jotain muuta. Silti vähän pelottaa se miten tästä eteenpäin, kun asiat meni noin hirvittävään solmuun.
Vastaukset 22
Vanhimmat
niinkin voi käydä, vaikka syynä ei varsinaisesti olekaan se menneisyys vaan ilmeisesti mustasukkaisuutesi, joka omassa erotuskassasi on saanut luonnottomat mittasuhteet. Et olmeisesti ole käsitellyt edellistä suhdetta juuri lainkaan vaan kuten muussakin yhteydessä kerroit, olet lykännyt asiat takalalle. Ne nousevat varmasti esiin jossain vaiheessa.
Mitä runoihin tulee, ne lienevät poikaystäväsi tapa työstää eroa, jokainen kun tekee sen omalla tavallaan. Edellinen suhde saattoi olla hänen suuri rakkautensa, mutta päättyi ehkä vastoin hänen tahtoaan, se sinun on vain hyväksyttävä. Se ei silti tarkoita etteikö uusi suhde voisi olla yhtä onnistunut. Asiat pitää vain hyväksyä ja oppia näkemään erillisinä asioina. Edellinen suhde on ihan eri asia kuin olemassa oleva. Ehkä runot kuitenkin laukaisivat lisäämään sinussa huonommuuden tunnetta, onhan itsetuntosi vielä rikki edellisen suhteen jäljiltä. Ihmismieli on ihmeellinen vyyhti, joka toimii omalla tavallaan ja ahdistuksen hetkellä ei kyetä pimeydestä näkemään kuin se oma tuska ja järki unohtuu. Haluaa vain rakkautta särkyneelle sydämelle, ehkä kyseenalaisin keinoin.
Ehkä molemmat sukelsitte suhteeseen liian varhain, tosin uusi suhde voi auttaa haavojen paranemisessa, mutta toisen olisi jo syytä olla selvillä vesillä. Kenties on parempi, että jatkatte matkaa eri suuntiin jos kyseiset asiat vievät kaiken huomion varsinaiselta suhteeltanne tai sitten istutte pitkän illan puimassa asioita ja jatkatte samaan suuntaan. Mutta kannattaa muistaa, että sydämelle on annettava aikaa, se ei seuraa aina järjen ääntä, vaikka järki on jo askeleen edellä.
Teit ihan oikein kun selvitit asiaa ja poikakversi käyttäytyi TÖRKEÄSTI kun kirjoitteli yhtään mitään exänsä kanssa teidän yhdessäoloaikana. hän ei ollut sulle rehellinen koska ei kertonut siitä mitään..
ero on ihan aiheellinen teidän tapauksessa, vaikkakin se aina satuttaa. saa hänkin miettiä mitä elämältään haluaa..........
kirjoittamalla. Sehän oli tapahtunut ennen tapaamista, samoin kirjeenvaihto. Eihän tässä uskalla tehdä mitään jos joutuu pelkäämään tulevaa eroa ja mahdollisuutta siitä, että siihen liittyvää tulee julki. Kullakin tapansa työstää juttujaan. Kuten totesin, saattaa olla että menivät yhteen liian aikaisin. ei kumpikaan ollut päässyt entisestä yli, aikaa saattaa kulua jopa vuosia. Mutta jos joku haluaa ruoskia itseään toisen menneisyydellä ja rypeä entistä enemmän itsesäälissä, niin se kullekkin suotakoon.
Kyllä, tervettä on tietää JOTAIN toisen entisistä suhteista ja käyttäytyä korrektisti jos exä kävelee kadulla vastaan. Mikäs siinä, eletylle elämälle ei mitään voi.
Sen sijaan sairasta on kaivella kaikki mahdollinen tieto toisen exästä esiin. Tottakai tulet mustasukkaiseksi, jos tiedät pienetkin yksityiskohdat suhteesta ja alat mielessäsi tehdä enemmän tai vähemmän todellisia vertailuja exän ja sinun välillä.
Se, mitä tapahtui tapahtui. Ei sinulla ole oikeutta olla vihainen siitä, että poikaystäväsi on työstänyt kirjoittamalla tunteitaan monivuotisen suhteen kaaduttua. Hän on varmasti tahtonut suojella sinua, eihän hän itse ole näyttänyt kirjeitä, runoja tai valokuvia! Koska ne eivät kuulu tähän suhteeseen. Ne ovat osa menneisyyttä, koettuja tunteita. Ja tietysti tärkeän suhteen päätyttyä kirjoittaminen on auttanut häntä työstämään tunteet ja jatkamaan elämää eteenpäin. Laatikossa pölyttymässä ne ovat vain muistoja jostakin vanhasta, jossa on ollut myös paljon hyvää! Et sinä varmasti itsekään tahdo unohtaa vanhan suhteesi hyviä muistoja. Poikaystäväsi kirjoitukset ovat varmasti auttaneet häntä selvittämään itselleen suhteen hyvät ja huonot puolet sekä opettamaan hänet suremaan. Ensimmäinen suhde on usein monella tapaa romanttisin (lahjat yms.) ja siitä eroaminen on rankkaa koska vastaavaa kokemusta ei vielä ole. Ensimmäinen suhde on usein myös epärealistisin. Siihen liitetään helposti toiveita ja odotuksia, jotka eivät toteudu missään parisuhteessa. Siksi toiveiden romahtaminen tuntuu tuskalliselta. Poikaystävälläsi on ollut oikeus surra ja ihmetyttää, miksi sinä kiellät sen. Miksi yleensäkään tahdot tietää hänen suruprosessistaan kaiken? Tieto loukkaa!
Minä olen työstänyt niin eroja kun muitakin kipeitä tai iloisia asioita kirjoittamalla ja loukkaantuisin jos joku suuttuisi teksteistä löydettyään ne. Ne ovat olleet minun tunteitani, silloin. Ei niistä ole kenelläkään oikeutta suuttua. Ei se tarkoita sitä, että ne tunteet olisivat edelleen olemassa. On vain ollut helpompaa puhua paperille ja jäsentää tapahtumat siten.
Kyllä tuollainen voi kaataa suhteen. Vaarassa on minunkin suhteeni loppua juuri sen takia, että koen ettei minua ole suojeltu riittävästi menneisyydeltä. Minusta mennyttä aikaa täytyy käsitellä todella kliinisesti, asiallisesti ja ponnettomasti. Kumppanin tehtävä on suojata uutta rakastaan omalta menneisyydeltään ja katsoa helvetin tarkkaan ettei sitä revitetä kipeällä tavalla toisen eteen!
Ajatellaanpa, että joutuisit katsomaan videon, jossa miehesi harrastaa seksiä jonkin entisensä kanssa. Miten sellaisen voi saada koskaan pois päästänsä!? Miksei sitten romanttiset valokuvat ja rakkauskirjeet aiheuttaisi valtavaa tuskaa (TUNNE merkitsee kuitenkin vielä enemmän kuin SEKSI). Minusta on täysin itsestäänselvää, että kuvat ja kirjeet ovat saanet sinussa pahan olon aikaan. Mutta ihmettelen miehesi reaktiota. Eikö hän koskaan vakuutellut sinulle sinun merkitystäsi!!!
Toisaalta jos hän olisi sanonut että menneet ovat menneitä, hän rakastaa sinua ja haluaa olla aina sinun kanssasi, olisiko se auttanut? Minua tuollaiset sanat auttavat (oikeassa paikassa sanottuna) hetkeksi. Joskus menee päivä, joskus kaksi viikkoa, kun kaaos taas palaa...Ja joka kertaa suhteemme saa vähemmän happea sen kaaoksen alta!
Ymmärrän sinua. Niin täysin. Käyn aivan samanlaisten tunteiden kanssa sotaa, ja oikeastaan alan jo luovuttaa. Tiedän, etten koskaan pääse ajatuksissani sille tasolle, että on vain minä. Ja varmasti ei edes ole vain minä: miehellä on muistot, fantasiat ja tarpeensa, eikä se tietenkään liity kaikki minuun. Minä vain en sitä kestä.
Itse yritän käsitellä omia tunteitani koettamalla kehittää omaa menetettyä itsetuntoani. Koitan tehdä asioita, jotka tuottavat minulle hyvää oloa ja onnistumisen kokemusta -sellaisia joihin vain itse voin vaikuttaa eivätkä se ole toisesta ihmisestä (lue: miehestäni) riippuvaisia asioita. Olen myös ymmärtänyt kuinka paljon menneet kokemukset ovat jättäneet minuun patoutunutta vihaa ja tiedän, että puran myös niitä pettymyksiä mieheeni. En vain tiedä, miten pystyn kaiken käsittelemään, vaikka tiedänkin, että omaa ajatusmaailmaani muuttamalla saisin meidän suhteemmekin pelastettua.
Voimia sinulle PALJON. Kaikella on jokin tarkoitus, "oppimistehtävä" ihmisen elämänkaaressa. Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Kiitokset kommenteistanne. Ero on tosiasia, huomenna muutan omaan asuntoon.
Tottakai yksinolo taas pelottaa hiukan, mutta samalla huikaisevan häiäisevä vapauttava olotila valtaa mieleni ja huomaan jopa hymyileväni.
Olen niin uupunut tuohon kaikkeen ja haluan antaa poikaystävällenikin vapauden tehdä mitä haluaa, ehkä seuraava tyttöystävä osaa käsitellä asioita paremmin. Ex-tyttöystävä on ollut niin kiinteä osa ajatusmaailmaani että tuntuu kuin luopuisin kahdesta ihmisestä.
Mustasukkaisuuden ollessa pahimmillaan en edes kunnolla osannut katsoa poikaystävääni, näin hänessä hänen entisensä.
Todellakin, se satutti ettei hän koskaan vakuuttanut minulle rakastavansa minua, eikä kertonut kuinka arvokas hänelle olen. Tästä päättelin että en kai sitten ollut, mihin sitten homma kaatui.
Ei enää paluuta takaisin. Tulevaisuus kertokoon mitä meille on varattu tuolla suuressa maaailmassa.
Kuule Mindi, minusta poikakaverisi olisi pitänyt selvittää suhteensa exäänsä, ennenkuin aloittaa uuden suhteen. Minusta on loukkaus sinua kohtaan, että kaverisi pitää sinua jonkinlaisena "tunnehautomona", että pääsee exänsä yli.
Jos suhteeseen ruvetaan, entisen pitää olla selkeästi "menneen talven lumia", ei sitä voi haikailla sinne sun tänne ja pitää toista ihmistä vähän niinkuin varalla.
Salaista kirjeenvaihtoa exän välillä vielä kun on uudessa suhteessa ?! Kyllä tälle pojulle on parempi mennä ehkä äidin helmoihin takaisin.
Äiti ei petä eikä jätä, aina on tervetullut.
Miehillä on tämä tyyli aika yleinen.
Kun ressukat pelkäävät niin olla yksin, pidetään joka suuntaan "rauta kuumana" varmuudeksi, eikä tiedetä mitä halutaan eikä eletä missään oikein kunnolla täydesta sydämestä.
Mindi, odotit paljon, annoit kaikkesi, sinulla on oikeus tuntea niinkuin tunnet.
Ymmärtäisiköhän poikaystäväsi, jos asiat olisivat toisin päin.
Miksi naisten täytyy aina uhrauta ja toiset naiset vielä syyllistävät ?!
Hienoa hienoa. Kun alkuperäinen viesti luetaan tarpeeksi hyvin väärin, niin mihin tahansa viestiin saadaan loistava vastaus: "Miehet on pahoja ja heikkoja".
Luepa nyt järjen kanssa se alkuperäinen viesti.
Joskus on vaikea löytää syytä itsestäänkin. Se koetaan silloin syyllistämisenä, vaikka kukaan ei sellaista ole tarkoittanut. Etenkin huonon itsetunnon omaavat kokevat kaiken kritiikin tai hyvää tarkoittavankin kirjoittelun syyttelynä. Silloin ei olla vielä valmiita henkiseen kasvuun. Se joka tämän on kokenut omakohtaisesti ymmärtää mitä tarkoitan, eikä ota ainakaan hernettä nenäänsä. Muuhun en ota kantaa!
nyt siihen, että miehiä pitää aina ymmärtää ja paapoa.
Toivoisi, että naiset joskus maailmassa antaisivat ihmisarvon itselleenkin.
Ei teitä elämä ajanut erilleen, vaan poikaystäväsi haihattelu ja keskenkasvuisuus !
Olet huomattavasti fiksumpi häntä !
Mindi kertoi, että hän oli
- aloittanut nyksänsä kanssa saadakseen lohtua eroonsa
- penkonut nyksänsä tavaroita ja löytänyt sieltä kirjeitä, joita oli lähetetty ennen kuin Mindin ja nyksän suhde oli alkanut
- lukenut ko. kirjeet, vaikka hänellä ei ollut niihin mitään oikeutta
- kirjeistä suivaantuneena etsinyt nyksänsä exän valokuvia, jotta saattoi surkutella omaa ulkonäköään sen jälkeen.
Mindin nyksän suurin virhe oli se, että hän oli rehellinen menneisyytensä suhteen. Lisäksi vaikuttaa siltä, että nyksä haluaa pitää kodin siistinä.
Siis kuka tuossa suhteessa on se haihattelija ja keskenkasvuinen?
Kiitos teille kaikille vastanneille! Ihanaa että jotkut jopa ymmärtää tällaisiakin ajatuksia, jotka itsestä niin hassuilta tuntuu. Omia tunteitaan on niin vaikeaa tulkita, mutta kuitenkin sitä sisimmässään tuntee mikä ratkaisu on oikea. Tämä on. Päätöksen teon jälkeen olen ollut levollinen ja rauhallinen.
Tämä ratkaisu on minulle oikea. Tiedän että elämä tuo vielä paljon ihania asioita, jotka ei tuntuisi niin ihanilta jos en olisi tätä kaikkea kokenut.
Tämä oli minun kasvun paikkani, jonka opin otan visusti talteen ja käytän sitä matkani varrella. Kiitos ja kumarrus hyvistä hetkistä, ja sitten suuntaan kohti tulevaa.
suhde karille on alkaa tonkimaan toisen menneisyyttä. Ja pisteenä I:n päälle on se, että kysyy vie toiselta, olenko parempi/huonompi kun se edellinen ja etenkin sängyssä.
Sen poikakaverisi kannatta ehdottomasti erota sinusta. Tiesitkö ettei sinulla edes ole minkäänlaista oikeutta lukea kenenkään toisen kirjeitä. Et ehkä tajua kuinka tuollainen kusipäinen toiminta voi satuttaa toista.
Tarinanne vaikuttavat saman tytön kirjoittamilta.
Olen ihastunut erääseen tyttöön, jonka tarina kuulostaa samalta. En tiedä heidän olevan eroamassa.
Voisitko Mindi kertoa mistäpäin Suomea olet? Itseni takia toivoisin sen olevan sinä.
Olet tehnyt läksysi, kyllä kirjoitin tuonne toiselle forumille eri nickillä. Kuinka tiedät tarinani? Suomen ollessa pieni maa voi olla ihan hyvin mahdollista että tunnetkin minut. Tosin en usko että kukaan voi olla minuun ihastunut, enhän edes ole käynyt juuri missään viime aikoina, saati sitten kenellekkään näistä asioista puhunut..paitsi muutamille..
Mieleeni tulee kyllä eräs henkilö, mutta tuskin se olet kuitenkaan sinä?
Sanottakoon että asun Etelä-Suomessa, mutta en ole täältä kotoisin.
jos luet toisten rakkauskirjeitä ja sulla menee pää sekaisin...niin eihän siitä sitä äijää voi syyttää, vaikka se siivoiskin ihan helvetisti. Tää menee mielestäni sinun piikkiisi, ei siinä mies voisi paljoakaan voi tehdä, jos jotkut rakkauskirjeet tekevät sihun tuollaisen vaituksen.....ja lukemani perusteella aika turha sanoa, että elämä ajoi teidät erilleen.
Voi jeesuksen kevät mitä noi kakarat aina keksii.
Sää et kuule ole ihan normaali. Sun ajatukset ei ole normaaleja. Sun teot ei ole normaaleja, ja lisäksi vielä laittomia.
Se, että sä et omaa normaalin ihmisen itsetuntoa on harmillista, sillä siitä joutuvat kärsimään niin monet muutkin.
Ainoa positiivinen asia on, että tiedät itsekkin olevas vähän sairas. Sitten jotkut feministi-nuttura-perseet vielä jaksaa toitottaa kuinka se jätkä teki väärin. Jos ei ole valmis elämään jonkun kanssa hyväksyen sen kokonaan, on parempi olla tosiaan yksin. Ja se kokonaan hyväksyminen tarkoittaa myös menneisyyden hyväksymistä. Menneisyys on menneisyyttä, tuleva tulevaa, ja ainut millä merkitystä on tämä hetki.
siitä voiko sanoa että suhde päättyi oikeilta syiltä eroon jos syyt oli nuo edellä mainitut.
On ollut hauskaa lukea miesten mielipiteitä sikäli, koska se näyttää osoittavan vain sen kuinka samasta puusta miehet todellakin tuntuvat olevan veistettyjä. Sanottakoon että kyseessä ei ollut ensimmäinen suhteeni ja en koskaan aiemmin ole joutunut tällaisten tunteiden valtaan missään parisuhteessa. Mielestäni olen kuitenkin sen verran rauhallinen ihminen että kanssani voi keskustella aikuisten tapaan, kuten toivoin näidenkin tilanteiden kohdalla käyvän.
En odota oikeutusta teoilleni, mutta en ole mitään myöskään tehnyt ketään satuttaakseni. lähinnä olen aiheuttanut pahaa mieltä vain itselleni. Kunpa ihmisen pää toimisikin moodilla "ÄLÄ mieti". Minä en ole sellainen. Minä mietin ja haluan että myös kumppanini miettii asioita, kykenee ajattelemaan kanssani samalla tasolla.
Ihmissuhteessa on tärkeää, että avoin keskustelu säilyy ja että sitä on. Tuntuu että poikakaverini, voisi kai sanoa jo nykyinen eksäni oletti että kun vain löytyy se oikea puoliso elämä on yhtä auringonlaskuun ratsastamista ja ruusunnupun tuoksua. Hän syyllisti minua tunteistani eikä halunnut asettaa minua tuon kaiken yläpuolelle. Päinvastoin, tipahdin kaiken tuon sonnan alapuolelle ja ihmissuhteessa sieltä on hiton vaikeaa yksin nousta jos toinen ei tue eikä kannusta.
Miksei päinvastoin voisi nostaa mörköä pöydälle, jos suhteessa jokin asia vaivaa, ylitetään se yhdessä. Vaikka sitten selattaisiin yhdessä läpi ne vanhat valokuvat hymyssä suin kummankin osapuolen tajutessa "se oli sitä aikaa". Miksi paisutella mitättömistä asioista suuria murheita, vai onko se vain lopputulos siitä että ehkä asianosainen ei ole itsekään kunnolla selvitellyt tunteitaan?
Uskon kuitenkin rakkauteen, joka ylittää kaiken. Sellaisen joka kiinnittyy normaalielämään luottamuksen ja vahvan parisuhteen muodossa, eikä jätä toiselle liian suurta taakkaa yksin kannettavaksi.
Turha on ketään tuntematta tuomita. Uskon että kohdallani tämä oli vain syy-seuraussuhde haavoista jotka ei olleet vielä täysin parantuneet.
Uskomattoman upea fiilis valtasi minut tänä iltana kun menin uudelle asunnolleni moirani kanssa ja teimme iltalenkin lähikallioille. Siellä nuuhkin ilmaa hymyssä suin, onnesta soikeana tajuten että rukouksiini vastattiin näin. Niin monena yönä pyysin jotain merkkiä, apua, jotain jonka avulla uskaltaisin tehdä päätökseni ja lähteä pois kuluttavasta ihmissuhteesta. Niin monena yönä kyynelsilmin katsoin itseänoi peilistä ja sanoin "Sinä olet rakkauden arvoinen".
Huikaiseva onnentunne valtasi minut kun ilta-auringon säteet osui silmiini puiden välistä. Ajatus siitä että olen omillani, kohti parempaa huomista saa minut hihkumaan riemusta. Tottakai taustalla on hiukan surua menetettyjä asioita kohtaan, mutta kohti huomista vaan matkataan.
Uskon taas elämään. Mikä siinä on että silloin kun kaikkein eniten koetellaan, koko maailma ympärillä tuntuu heräävän eloon? Ihmiset tulevat puhumaan, kohtaa upeita tyyppejä ja huuikeita elämyksiä. Mistä kaikesta jäisinkään paitsi jo s en tähän olisi uskaltautunut.
Elämässä on vihdoin järkeä, vihdoin uskallan jälleen nauttia ja unelmoida!
Tiedoksi niille jotka edellisen viestini luettuaan alkoivat selata eläinlaji -kirjaa tuon sanan kohdalla. :)