Olen luultavasti tulossa hulluksi tämän ongelmani kanssa... Aina kun olen alkanut seurustelemaan jonkun miehen kanssa josta pidän aivan oikeasti... Tulee minulle kamala ahdistus ja joudun katkaisemaan suhteen ja sitten mies alkaa ihmetellä omituista käyttäytymistäni.. Kun en tiedä itsekkään syytä. En enää kestä tätä että aina suhteeni jäävät niin lyhyiksi (itsehän olen aina ollut jättäjä)... Olen miettinyt että voiko kyseessä olla tunnevamma...? Lisäksi ihmettelen itseäni kun ahdistun siitä jos joku alkaa takertua minuun... inhoan riippuvaisuutta! olen pitänyt välistä taukoa että en ole ollut parisuhteessa kenenkään kanssa mutta se ei auta... Onko kenelläkkään neuvoja tai omakohtaisia kokemuksia joita voisi jakaa kanssani?
paha ongelma!
maria
15781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
mielestäni sinulla ei ole mitään ongelmaa. Sisäinen puolustusmekanismisi vaan ilmoittaa ettei hän ole se oikea sinulle.
Kirjoituksestasi ei käynnyt ilmi ikääsi, mutta päättelin sinun olevan alle 30? Silloin kun se Mr Right osuu kohdallesi, ei pitäisi "mikään" ahdistaa.
Onnea etsintääsi:)
tuota olen miettinytkin... ehkä kaikki johtuu luottamuksen puutteesta... en tarkoita tällä luottamuksella nyt sitä että pelkään miehen pettävän minua yms..yms...koska minuun sellaiset asiat eivät nyt hirveästi satu..(joku saattaa pitää minua hulluna mutta tuo on tosiasia)...jokin puolustusmekanismi se varmaan on...=/
... ihmettelelen minäkin. En ole vieläkään löytänyt sitä oikeaa itselleni. Ihmistä, johon voisin luottaa ja jota voisin rakastaa. Ja ennen kaikkea jonka kanssa voisin olla onnellinen. Aina jossakin vaiheessa huomaan ettei tämäkään ole sellainen kuin haluaisin. Jokin on alkanut tökkimään. Joskus se on ollut kiire, työ, harrastukset jotka ovat vieneet toisen osapuolen aikaa liikaa ja ovat olleet tärkeämpiä kuin minä. Toisinaan taas lähempi tutustuminen on paljastanut arvojen erilaisuuden,joka taas on estänyt suhteen kehittymisen syvällisemmälle tasolle. Toki ymmärrän ettei täydellisiä ihmisiä ole, enkä sellaisia etsikään. Vielä en ole ihan kokonaan luovuttanut, vaikken enää uskokaan tyydyttävään parisuhteeseen omalla kohdallani. Taidan olla ikuinen etsijä.... rakkauden kerjäläinen!
Olen alkanut miettiä että mitä rakkaus oikein on! Tutustuin eilen aivan ihanaan mieheen mutta jo nyt minua ahdistaa kun ajattelenkin että hän soittaa tms... en voi ymmärtää tätä! haluaisin tuntea joskus olevani sitoutunut johonkin ihmiseen...en kuitenkaan liian! tuntuu että kukaan ei voi ymmärtää... rakkaus on aivan ihana lahja ja ne ihmiset jotka ovat sen saaneet ovat onnekkaita! itse taidan olla tunnepuolelta hieman kylmä... En jaksa enään uskoa rakkauteen koska en ole ikinä saanut kokea sitä kunnolla...
tunnen täysin samalla tavalla! Ajatuksesi oli kuin suoraan omasta päästäni. Jotenkin lohduttavaa huomata ettei elä "ongelmiensa" kanssa yksin. Meidän lisäksi on varmaan monia jotka tuntevat samoin.
Ei heitetä pyyhettä vielä kokonaan kehään. Uskotaan että meillekin on varattu se oikea jonka kanssa voimme kokea onnea ja rakkautta! Niin kauan kun on elämää, on myös toivoa! Luotetaan siis siihen!
Niin.. Sitäkun vaan jaksaisi vielä etsiä. Tahtoisin niin kovasti rakastaa oikein kunnolla ja oikeastaan unohtaa tämän päivän hetkeksi! Olen niin kyllästynyt olemaan aina jalat maassa vaikka näin pystyn näkemään asiat ehkä selvemmin... Hyvät jatkot sinulle! Pakkohan sen onnen on joskus osua meidänkin kohdalle!
Niinpä! Uskotaan että meitäkin Onni kerran potkaisee. (tai polkaisee, ihan miten vaan) ;-) Joka tapauksessa hyvää ja romanttista kesää sullekin!
Tunnevammanen huora!
... huomaa heti että hän on henkisesti terve ja tasapainoinen ja kaiken lisäksi vielä älykäskin. Hänen miehisyytensä on huippulaatua! Ja testosteroonin määrää on vaikea kuvitellakaan... Tuollaisen MIEHEN kun saisinkin!! Uhh!! :-) Tsemppiä Keke! Olet real man!!
Tästä nyt enää muuta puuttunutkaan, kuin homokeken kommentti.
Ehkä pelkäät panna itsesi likoon koska voit tulla jätetyksi. Siksi jätät ensin. Toisen läheisyys alkaa ahdistaa kun joutuisitkin paljastamaan itsestäsi enemmän, menemään sille alueelle jota pidät vain omana tietonasi.
Parisuhde ei onnistu ennen kuin uskaltaa ottaa riskin, panna itsensä likoon niin että toinen voi niin halutessaan haavoittaa pahastikin. Kun oikea ihminen osuu kohdalle, hän ei tietenkään haavoita. Parisuhteessa vaaditaan että toisiin voi luottaa ja kovin muodollinen suhde on silloin, jos toisille ei ole edes avauduttu kunnolla. Hollywoodliitto.
Tietenkään toiseen ei kannata luottaa suin päin, vaan ajan kanssa. Ehkäpä sinun tilanteessasi tunnin tutustumisen jälkeen ei ole viisasta seurustella. Itsekin kirjoitin aikoinani kirjeitä entiselle tyttöystävälle (nykyiselle vaimolle)kuukausitolkulla eikä muut paitsi vaimon kotiväki tienneet siitä. Ei ahdistanut läheisyys...
Jos hakee rakkautta, sitä ei löydy hakemalla. Toisekseen rakkaus ei ole mikään ihmeportti, näkeehän sen tuhansista perheistä joissa tapellaan hampaat irvessä. Jotkut tosin ihastuvat rakastumisen tunteeseen, silloinhan pitääkin vaihtaa kumppania kuin mustalainen hevosta.
Ehkäpä moni ongelma johtuu suomalaisesta "tässänythetipaikallamullekaikki"-kulttuurista. On unohdettu että "Erossa oleminen vähentää keskinkertaista rakkautta mutta lisää suurta, niinkuin tuuli joka sammuttaa kynttilän mutta sytyttää nuotion."
Tuossa voisi ollakin perää mutta en usko että siitä on kyse sillä olen lähes aina toivonut että "jättäisipä tuo jätkä minut" jottei minun tarvitsisi pahoittaa hänen mieltään. Eli toisinsanoen haluan päästä irti parisuhteesta lähes heti kun olen siihen alkanut. En usko että kyse on riippuvaisuudesta kun sanoit että ehkä pelkään tulevani jätetyksi. Kun olen joutunut lopettamaan suhteen, olen ajatellut enemmän miehen tunteita kuin omiani... Uskon että rakkaus on eräänlainen riippuvaisuussuhde tai ainakin riippuvaisuus on osa sitä mutta ongelma onkin siinä että minä olen aika itsenäinen ihminen enkä oikeastaan halua olla riippuvainen (mistäköhän tämäkin johtuu..), jos esimerkiksi jätkä alkaa olemaan liian tunkeileva (soittelee jatkuvasti ym..);minä ahdistun... En vain yksinkertaisesti kestä sitä! Haluaisin mieluiten aika avoimen suhteen eli ei liikaa rajoitteita (en tarkoita tällä mitään seksisuhdetta tai suhdetta jonka aikana voi olla muidenkin miesten kanssa), haluaisin suhteen joka olisi tietenkin herkkä ja rakastaisin miestä... mutta mies ei saisi takertua sillä se yksinkertaisesti tappaa kiinnostukseni... Mistäköhän tällainen mies löytyy? ei varmaankaan mistään... Yleensä kun olen "ihastunut" johonkin mieheen, olen onnellinen silloin kun saan ihailla häntä kaukaa enkä edes välttämättä halua päästä hänen kanssaan tekemisiin (omituista eikö totta)... Olen todellakin outolintu mutta minkäs tiikeri raidoillensa voi?
ettei noilla edellytyksillä taida miestä löytyä. Eihän yksinelävän osa ole sen huonompi, joten sinulle se ehkä sopii paremmin.
Jos oikeasti rakastuu, toisen läheisyys ei kyllä ahdista ja silloin haluaa katsoa läheltä, eikä kaukaa. Niinhän tarinakin kertoo seuraavsti: Rakastuneet istuivat puun alla ja poika katsoi tyttöä silmiin; sanoi että sinun silmistäsi näen koko maailman. Samaan aikaan oli isäntä etsimässä kadonnutta lehmäänsä, ja ärähti: "Sano sitten missä se meidän lehmänkanttura on!"
voi olla... En minä tahdo että mies täyttäisi kaikki "toiveeni" mutta luulen että se ei ole paljoa pyydetty että saisin myös hieman omaa tilaa, vai? Sitä vain ei tahdo kukaan ymmärtää... Ei yksinelämisessäkään mitään pahaa ole, en pode minkäänlaista yksinelämiskauhua... Tulen toimeen ominpäin vallan mainiosti tosin ainahan niitä pikku kuoppia on matkan varrella... Itse kuitenkin yritän vielä uskoa että löydän miehen joka on samaa mieltä siitä että parisuhteessa osapuolet tarvitsevat myös omaa tilaansa... Olen huomannut että vanhemmat miehet tajuavat sen paremmin mutta nuoret ja innokkaat pojan kloppanat tahtovat roikkua kuin takiaiset.. Heh...en tahdo kuitenkaan yleistää!=) No, rakkauselämäni sattuu nyt olemaan yhtä suurta vitsiä mutta kaipa minä joskus löydän itseni ja mieheni..=) Yhdyn lauseesi jossa sanoit että jos oikeasti rakastuu, toisen läheisyys ei kyllä ahdista... Olisimpa vain joskus rakastunut niin voisin kokea tuon läheisyyden hyvänä asiana...=)
Tuo sinun ongelmasi oli just jossain radio-ohjelmassa. Siinä haastateltiin Birgitta Juntumaata. Joku parisuhdeterapeutti. Muistaako joku muu mitä hän sanoi ao. ongelmasta.