HÄNEN KANSSANSA. Elämän onni?

1. ALKUPALA.

Nimimerkki eilisen teeri - hih - tuossa vähän alempana aloitti keskustelun "arvosta". Ilmeisesti kyse ei ole arvoista (moraalisista ja eettisistä) tämän palstan nimen mukaisesti vaan ihmisen arvosta ja erityisesti siitä kuinka hän (siis ihminen) omaa arvoaan peilaa toisten kautta.
Kun palstalla nyt kuitenkin suurin osa keskusteluista ei sivua tai sivuaa vain vähän palstan varsinaista aihetta, niin sopiihan joukkoon tuollainenkin. Arvoista on sitten kyse ainakin siinä kuinka käyttäydymme kokiessamme itsemme arvottomiksi tai kun joku ihminen kohtelee meitä (ainakin omasta mielestämme) arvoamme loukkaavalla tavalla.
Jos meillä on arvoja niin heijastelemme noita arvoja juuri siinä kuinka vastaamme toisten välinpitämättömyyteen ja/tai arvosteluun ja/tai kohtuuttomaan kohteluun.
Tämä niinkun aluksi.




2. KOHTI AIHETTA. REHELLISYYS MAAN PERII?

Mitä etsin elämässäni? Mikä on päämääräni?
Kristitylle tämä on tärkeä kysymys. Tavoittelenko onnea - vai jotakin muuta? Ja nyt tullaankin sitten niihin arvoihin. Mitä minulle uskovana ihmisenä merkitsee totuus?

Kuuliaisuus?

Mitä arvoa annan esimerkiksi rehellisyydelle.
Mitä arvoa on rehellisyydellä minulle silloin, kun sen tähden joudun elämässäni ehkä kärsimään, tahdonko silloinkin puhua totta?




3. VARSINAINEN AIHEENI.

Kumpi on minulle tärkeämpää, elää onnellinen elämä vai elämä jossa kokosydämisesti seuraan sitä, mikä on totta ja oikeaa?
Vielä: mitä todellinen onni - jossa olen sopusoinnussa aidoimpien, syvimpien tarpeideni kanssa - on, kuinka se löytyy ja säilytetään.

Nimimerkki toretin kysymykseen
> Kumpiko on tärkempää: se että elää yksinäisenä ja kuuliaisena Jumalalle; vai se että elää jumalattomien kanssa ja tottelemattomana Jumalalle? <
vastasi nimimerkki orggi:
> Minä elän mieluiten onnellisen elämän, kuin onnettoman. Kumman sinä valitset? Elämä on jumalan lahja (mikäli on olemassa) ja sen tuhlaaminen on jumalan pilkkaa. <

No niin. Kun listaamme meille henkilökohtaisesti tärkeitä asioita ja laitamme niitä arvojärjestykseen, niin jonkun mielestä tärkeintä on elää onnellinen elämä. Ok.

Mutta. Jos onni ei ole totuudessa ja moraalissa, jotka arvoina menevät ohi tunne-elämän hetkellisten halujen ja inhimillisten toiveidemme, silloin onni on jossakin muualla.
Käytännössä usein: tämän tai tuon haluamani asian saavuttamisessa. Kun onni sitten löytyy, tulee uusia tarpeita: nyt täytyy saavuttaa tuo ja tuo, ollakseni onnellinen?
Ja sitten on vahdittava vielä sitä, ettei kukaan astu varpailleni eikä riko minun onneani. Näin käy kun onni on kiinni näissä ajallisissa tavoitteissa ja muuttuvissa olosuhteissa!

Mielestäni tärkeintä ei ole onni. Tärkeintä on elää Jumalan rakkaudessa. Totuudessa. Se merkitsee kokosydämistä kiinnittymistä siihen Persoonaan joka Jumala on. Elämää seurustelusuhteessa Hänen kanssaan.
Mutta elämä on rakennettu sillä tavalla että tästä juuri seuraa todellinen onni.
Sillä pohjimmiltaan onni on jotakin joka kiinnittyy totuuteen ja moraaliin. Vain moraalisesti oikeanlaatuinen elämä voi olla kestävästi onnellista elämää.




4. AIHEEN KÄSITTELYÄ. KAUPANKÄYNTI?

Onni joka ei kiinnity totuuteen eikä moraaliin saattaa johtaa esimerkiksi sellaiseen tilanteeseen, että natsiupseeri joutuu vääntämään kaasukammion vipua ja surmaamaan ihmisiä koska muussa tapauksessa hänen uransa, sen myötä toimeentulonsa ja ehkä koko elämänsä olisi vaakalaudalla.
Mutta kuinka hän säilyttää itsekunnioituksensa tämän jälkeen - jos hänellä on hiukkaakaan oikeudentuntoa ja moraalia kaiken sen propagandan alla, jolla hänet on kasvatettu natsismin aatteeseen. Ja sodan jälkeen? Mihin henkilökohtaisen onnen säilyttäminen - ja sen vuoksi oikeudentunnosta tinkiminen - hänet johtaa, tai - voimme kysyä nyt: johti?
Siihen että hän oli syytettynä rikoksesta ihmiskuntaa vastaan ja sai kuolemantuomion, mahdollisesti.
Oliko se onnellista?

Pitäisikö sitten ajatella niin, että olemme oikeudentuntoisia ja moraalisia vain jos siitä pitkällä tähtäimellä seuraa meille jotakin hyvää? Eli: natsiupseeri olisi kieltäytynyt kaasukammionhoitajan tehtävästä jos olisi ennalta voinut tietää että hän näin välttää tulevan oikeudenkäynnin ja saa säilyttää elämänsä?
Eikö tällainenkin ole vain kaupankäyntiä - ei todellista moraalia.

Juuri tällä tavalla jotkut uskovat käyvät kauppaa Jumalan kanssa, tyyliin: maksan kymmenykset jotta Jumala siunaisi raha-asiani, vastustan kiusausta langeta ryyppäämään, etten sen seurauksena menettäisi joitain siunauksia jne. Eihän tässä sinänsä ole mitään pahaa tai huonoa välttämättä, ehkä se on vain tervettä itsekkyyttä. Vai?
Kyllä. Kuitenkin, jos emme tekemisissämme ja valinnoissamme kasva tekemään oikeita ratkaisuja rakkaudesta Jumalaa kohtaan, jossain kohdin tulee aina tilanne jossa mieluummin (henkilökohtaisten, pinnallisten intressiemme tähden) valitsemme lyhytnäköisesti. Niin käy kun elämä alkaa pyöriä oman navan ympärillä...




5. AIHEEN KÄSITTELYÄ. YDIN.

Ajatellaan vielä natsisaksan tilannetta.
Oli siis ihmisiä joiden täytyi valita henkilökohtaisen onnensa ja sisimpänsä moraalisten ja/tai hengellisten vaatimusten välillä.
Eräs näistä oli hollantilaisen kellosepän tytär Corrie ten Boom. Hänen perheensä asetti etusijalle sen minkä koki oikeaksi. He majoittivat ja pitivät piilossa juutalaisia.
Joutuivat toiminnastaan kiinni ja keskitysleirille.

Jos näiden ihmisten elämän arvo olisi ollut onnellisuus sinänsä niin he olisivat jatkaneet omaa sievää, idyllistä kelloseppäperheen elämäänsä. Miehityksestä huolimatta kaunis, rauhallinen koti ja sen mukava ilmapiiri olisi säilynyt. Oltaisiin eletty keskenään, käyty kyläilemässä, katseltu lasten kasvamista jne. Mutta tämän onnellisuuden tilan säilyminen olisi edellyttänyt ovien kiinnipitämistä apua tarvitsevilta lähimmäisiltä.

Kelloseppäperheen vastakohtana oli niitä jotka elivät omaa elämäänsä onnellisuuttaan varjellen ja sulkivat silmänsä muiden hädältä. Onnensa koskemattomuuden varmistaaksen he ilmiantoivat juutalaisia auttavia naapureitaan, jotta heitä ei missään tapauksessa olisi yhdistetty näiden salaliittoon ja vastarintatoimintaan.

Corrie ten Boom tuli myöhemmin tunnetuksi kristittynä evankelistana ja kirjailijana.

Oliko hänen elämänsä onnetonta?
Jos ajatellaan elämää keskitysleirissä - jossa Corrie joutui näkemään kuinka hänen rakas siskonsa rääkättiin kuoliaaksi - se ei varmasti inhimillisten mittapuiden mukaan ollut onnellista.

Nyt tulemme asian ytimeen.
On olemassa onni jota ei voi riistää mitkään keskitysleirinkään olosuhteet, ja tämä onni on riippuvainen yksinomaan siitä mikä on suhteemme Jumalaan. Kuinka ehdottomasti olemme sitoutuneet Häneen?
Onko suhteemme Häneen sellainen rakkaussuhde, joka saa säteillä kaikkeen käyttäytymiseemme, ei jonakin ulkokohtaisina uskonnollisina vaateina - kun olen uskova, minun pitää tehdä näin ja näin - vaan suhteena, jota elämme todeksi? Elämäni on Kristuksen ja kuuluu Hänelle - ja tämä totuus on minulle kaikkea henkilökohtaista onneani tärkeämpi asia.

Juuri tällaisessa asenteessa, jossa Jumala on rakkautemme ensimmäinen kohde ja josta käsin sitten rakastamme kaikkea mitä rakastamme, löydetään konkreettisen arkielämän tasolla se olosuhteista riippumaton onni, jonka Daavid ilmaisee psalmissa 73, jae 28:
"Mutta minun onneni on olla Herraa lähellä..."




6. HENKILÖKOHTAINEN ELÄMÄN TODISTUS.

Laitan tämän aloituksen ajatellen lähinnä niitä jotka jo ovat kristittyjä. Pysähdytään miettimään elämämme perustaa ja todellisia arvojamme. Helposti kyllä sanomme että Jeesus on meille ykkönen tai että pidämme totuutta arvokkaampana kuin mikään muu - mutta pysähdytään Herran edessä ja pyydetään että Hän valaisee sydämemme nähdäksemme, onko tosiaan niin vai meneekö jokin muu elämässämme käytännössä Jeesuksen ja Hänen rakkautensa edelle?

Mieluummin valitsen elämän jossa tunne-elämäni tarpeet ja toiveeni jäävät toteutumatta ja ehkä joudun elämään yksin ja tuntemaan kipeää kaipausta kuin elämän jossa kaikki inhimilliset tarpeeni tyydyttyvät ja voin kokea iloa ja elämän onnea toisen kanssa. JOS.
Jos Herran seuraaminen johtaa minut siihen. Jos sillä tiellä voin paremmin palvella Jumalaa. Silloin onneni olla Herraa lähellä säilyy - silloinkin kun tuntuu kipeältä ja inhimillisesti kaipaan.

Mitä olen huomannut?
Olen huomannut että kun asenteeni on tämä voin elää vapautettua elämää jossa Kristus joka päivä vuodattaa hyvyyttään tyhjiin käsiini lahjana. Jokainen päivä on uusi mielenkiintoinen haaste. Hän ei sano: "Nyt kun annoit koko elämäsi minulle ja luovuit omista oikeuksistasi, minä teen elämästäsi tosi kurjaa eikä sinulla ole oikeutta edes kapinoida." Ei tietenkään näin! Vaan mitä Hän sanoo: "Kuten annoit itsesi minulle, niin minäkin annan itseni sinulle - kaikki mikä on minun, on myöskin sinun." Kaikki mitä anon Jeesuksen nimessä annetaan minulle - mutta koska tahdon elää lähellä Jumalaa ja Hänen rakkaudessaan, toki Pyhä Henki vaikuttaa myös siihen mitä anon, niin että voin vapautuneesti sanoa: TAPAHTUKOON SINUN TAHTOSI. Se on onnellista elämää pohjimmiltaan. Ei elämää jossakin suorituksissa ja lakihenkisyydessä vaan - elämää lähellä Herraa.

Jumala on todistanut minulle henkilökohtaisesti että on jotakin paljon tärkeämpää kuin onni. Onnea tärkeämpi on elämä. Elämään itseensä on ikäänkuin sisäänkirjoitettuna tietyt periaatteet. Se johtuu tietenkin siitä että kaikki on suhteessa Jumalaan. Jos suhde on vääränlainen eli elämme tavalla jossa loukkaamme Jumalaa, toimintamme rikkoo elämää itseään vastaan. Ei voi elää synnissä tuhoamatta samalla itseään ja omaa sisäistä kykyään erottaa oikea ja väärä jumalallisella tavalla.
Kaikkea muuta tärkeämpää on siis elämä yhteydessä Jumalaan. Se ei aina ole onnellista elämää - inhimillisesti - mutta se on elämää jossa on oikea elämisen tuntu. Se on sopusointua Jumalan ja oman itsensä kanssa.




7. MITÄ RAAMATTU SANOO TÄSTÄ ASIASTA?

Paavali kirjoittaa 2.Kor.6:10 mielenkiintoisesti:
"...murheellisina, mutta aina iloisina..."

Elämässä kohtaat monia asioita jotka tekevät sinut murheelliseksi. Joskus saatat joutua kieltäytymään ajallisesta onnesta etkä ymmärrä miksi. Herra ei kuitenkaan väheksy kipujasi, tunne-elämäsi ristiriitoja ja niitä tarpeita, joiden olisit halunnut täyttyvän. Hän ymmärtää sinut ihmisenä. Saat kaiken mielipahasi kanssa käydä Hänen luokseen ja itkeä itkusi Hänen ymmärtävässä ja lohduttavassa sylissään.
Niin...
Kaiken murheemme, vastoinkäymistemme ja ahdinkojemme keskellä on meillä se ilo, että kanssamme on Herra.

Siksi Paavali - kirjoittaessaan vainoista, siitä kuinka kristittyjä häpäistiin, riisuttiin alastomiksi kaikkien silmien edessä, ruoskittiin ja runneltiin kuoliaiksi - toteaa:
"Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat..."
Ja:
"Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?"
Sitten Paavali kirjoittaa tuskasta, ahdistuksesta, vainosta, nälästä, alastomuudesta, vaarasta ja miekasta - ettei mikään niistä voi erottaa uskovaa Kristuksessa olevasta rakkaudesta. Ja loppupäätelmä on tämä:
"Näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut."
Edelleen:
"Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
(Roomalaiskirjeen kahdeksas luku).

Siis päteekö tämä käytännössä? Vai ovatko nämä vain korulauseita?
Jumalan sanat ovat totuuden sanoja. Aina siellä missä Sanaa kunnioitetaan ja eletään todeksi saadaan kokea kuinka se varjelee, eheyttää ja ravitsee. Jumalan sana on elämää tuottavaa ja sitä ylläpitävää sanaa.
Raamattu sanoo että Pyhä Henki on totuuden Henki. Tästä seuraa että kun Sanaa tahdotaan totella ja toteuttaa, silloin Pyhä Henki aina tulee mukaan ja johtaa niin että Jumalan ohjeet kuuliaisuutemme kautta alkavat tuottaa hedelmää.
Jos vain keskipisteemme on oikea. Ei "minä ja minun kuuliaisuuteeni" vaan "Kristus ja Hänen ihanuutensa". Tähän Jumalan Henki johtaa.

Siksi Corrie ja hänen siskonsa ylistivät Jumalaa keskitysleirin kauhuissakin.
Sellaista saa aikaan Rakkaus.




8. ELÄMÄN TÄHDEN.

Todellakin! Meillä on vain tämä yksi elämä - ja parasta mahdollista elämää on elää Jeesuksen yhteydessä.
Mitä ajallisella, näkyväisellä ja aisteihin vetoavalla maailmalla olisi tarjottavana parempaa - sellaista josta voisimme sanoa:
"Tässä on onni. Tämän tähden käännän selkäni Jumalan rakkaudelle."

Epäilen että jos joku sanoo elämänsä tulleen kurjaksi sen tähden että antoi itsensä Jeesukselle ja lähti ristin tietä kulkemaan, hän ei vielä ole todellisesti lähtenyt ristin tietä kulkemaan vaan pitää vielä käsissään jotain, omia pyyteitään, omia oikeuksiaan, uskaltamatta antaa kaikkea Herransa hyviin käsiin...

Mutta Jumala näkee vajavaisuutemme. Hän katsoo sydämeen. Jos meillä on se mieli että tällaisina vajavaisina ja monta kertaa kapinallisina tahdomme kuitenkin kulkea Hänen seurassaan ja elää totuudessa, niin Hän meitä kyllä johtaa näkemään itsekkyytemme myöskin ja vie sille ratkaisun paikalle, jossa ymmärrämme viimeinkin luovuttaa kaiken Pyhän Hengen hallintavaltaan...
Mitä nopeammin se pääsee kohdallasi tapahtumaan, sen pikemmin pääset kiinni yltäkylläiseen, kokonaisesti siunattuun elämään, jossa sinun ei enää tarvitse juosta onnesi perässä.
Onni annetaan sinulle. Lahjana.

"Onneni on olla Herraa lähellä."




9. PALUU ALKUPALAAN.

Kun tahdon kristittynä elää totuudessa ja rakkaudessa alan myös sisäisesti eheytyä ja pystyn kokemaan että olen arvokas.
Arvoni ei ole riippuvainen ihmisten käyttäytymisestä minua kohtaan. Siksi voin - jos elämä sitä minulta joskus edellyttää - alistua ikäänkuin toisten kynnysmatoksikin. Eikä minun tarvitse mustasukkaisesti vahtia omaa reviiriäni, sillä tiedän ettei arvoni ole riippuvainen tällaisista asioista. Ihmisten vääryyksien keskelläkin voin katsoa Herraani kysyen: Jeesus, kuinka sinä tahtoisit minun käyttäytyvän juuri nyt?
Herra, vuodata läsnäoloasi sydämeeni, ohjaa Pyhän Sanasi ja Henkesi kautta toimimaan oikein.

Elämän arvot ja niiden mukainen käyttäytyminen löytyy mielen uudistumisen kautta, yhteydessä Kristukseen.
"Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne UUDISTUKSEN kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä." Roomalaiskirje 12:2.

Kun todellinen arvomme (se mitä pidämme arvokkaimpana) on Jeesus ja Hänen rakkautensa, silloin Jumala pääsee uudistamaan sisintämme ja mieltämme armon olotilassa niin että meille tulee mahdolliseksi tutkia ja oivaltaa mikä on hyvää - oikeasti arvokasta ja tärkeää.
Olisiko näin?

Kristillisessä elämässä arvot eivät ole vain ulkokohtaisia, jonkin annetun normiston kautta tulevia ohjeita, joita kuuluu toteuttaa. Ne ovat elämää Jumalan yhteydessä.
Eletään sitä elämää.


( 26.8.05 klo 15:35 - 18:50 )