Tajuan sen nyt, tai olen jo pitkään tajunnut. Kukaan ei ole koskaan minusta välittänyt eikä tule koskaan välittämään. Minä olen pitkään toivonut, että vaimoni olisi rehellinen ja jättäisi minut, koska hän ei minua rakasta.
Se olisi ollut minulle helpointa. Itse en aio enkä halua ottaa jättäjän roolia, vaikka henkisesti olen itse ollut se "jätetty".
kaikille helpoin ratkaisu on "onnettomuus" joka tekee vaimostani lesken.
Kiitos vain korkeimmalle.. Kai tällä minunkin elämälläni oli jokin tarkoitus.
Se olisi ollut minulle helpointa. Itse en aio enkä halua ottaa jättäjän roolia, vaikka henkisesti olen itse ollut se "jätetty".
kaikille helpoin ratkaisu on "onnettomuus" joka tekee vaimostani lesken.
Kiitos vain korkeimmalle.. Kai tällä minunkin elämälläni oli jokin tarkoitus.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onhan sinulla terveys, jota ei saa millään hinnalla. Nuorikin taidat olla. Sitäkään ei ole myytävänä. Naisia riittää. Ei yhden takia kannata heittää kirvestä kaivoon.
Nuku yösi rauhassa. Minun täytyy valitettavasti olla se työntouhussa. Kuumassa paikassa, jossa vähän säteileekin.
kirjoittele tuollaista!
Jokaisesta välitetään! Onhan vaimosikin sinusta aikoinaan välittänyt, kun on sinut halunnut ottaa!
Nyt pää pystyyn ja mitäs jos aloittaisit itse välittämään itsestäsi. Älä sulkeudu kuoreesi, mene ulos, hengitä raikasta ilmaa ja kiitä korkeinta siitä että saat elää ja olla olemassa!
Sinulla on vielä elämää elettävänä, ala elää sitä sitten vaikka toisin!
Onnea parempaan tulevaisuuteen sinulle, hyvä ystävä!
"Itse en aio enkä halua ottaa jättäjän roolia"
Niin kirjoitit. Mutta jos ratkaiset asian "onnettomuudella", sittenhän sinä vasta jättäjä oletkin. Elämä on suakin varten. Ja vaimoasi...
Jos sinulla tosiaan on noin huono olo, painu samantien terveyskeskuksen ensiapuun, ja pyydä mielialalääkkeitä. Ne eivät nykyisin sisällä rauhoittavia aineita, joten eivät aiheuta riippuvuutta. Ja puhu jollekulle joka pystyy sua auttamaan, aloita vaikka vaimolla.
Hassua. Olen täällä täysin samassa tilassa. Takana on toista vuotta alamäkeen mennyttä liittoa. Jo naimisiin meno tehtiin siviilissä, salaa muiden katseilta. Siitä kaikki on lähtenyt alamäkeen. Vaimo aloitti uudessa työpaikassa, stressiä ja muuta. Lapsentekoa suunniteltiin, mutta kaikki vaan menee huonommin. En jaksa enää nähdä tulevaisuutta tai ajatella pidemmälle. Ei tähän lasta voi enää ajatella. Seksielämä on loppunut kun ei toista enää kiinnosta, keksii jatkuvasti asioita, joista voi nostaa raivokohtauksen ja huutaa kurkku suorana. Lemmikkieläimet ovat ainoa asia mikä enää kiinnostaa.
Moni olisi kai jo lähtenyt ajat sitten mutta olen vain jäänyt ja kestänyt. En edes tiedä miksi. Sen kanssa ei voi puhua, minä vain syyllistän sitä. Luin juuri mitä kaikkea avioeroon tulee tehdä, mutta en jaksa käydä läpi sitä kaikkea. Asunnon myynti, auton myynti, muutto, omaisuuden jako. Kaikki tuo vaatisi liikaa. Olisi helpompi vaan järjestää "onnettomuus". Tuskinpa edes kaipaisi.
En tosiaan tiedä mitä tekisin. Aika lohduton elämä edessä jos tuolle raivoavalle hullulle ei saa järkeä päähän.
Oli vielä exällä suku mukan painamassa päälle. Ei elämää pidä kuitenkaan ottaa liian vakavasti. Avioeron kanssa samaan syssyyn sattui vielä parin läheisen kuolema, kuten olen täällä kertoillutkin. Niistä kaikista on kuitenkin noustu.
Paistaa se päivä risukasaankin, uskokaa pois!
tunsin itsekkin avioliiton etenkin lopussa etten ole mitenkään tärkeä ihminen, mutta erottiin ja totesin myöhemmin että olenkin aikas haluttu/tärkeä ihminen toiselle...että tsemppiä ja toivoa/iloa elämään uutta nuoruutta...:)
Kaikilla meillä on joskus suruja ja murheita, ja joskus todella vaikeita.
MUTTA älkää hyvät hyssykät syyttäkö puolisojanne ja muita asioita miksi teillä menee huonosti. Valitus ja marttyyrinä olo ei auta.
TE itse päätätte haluatteko olla jättäjä vai ette, jatkatte epätyydyttävässä suhteessa jne.
Itse kävin läpi rankan prosessin ja jouduin käymään psykiatrilla monesti. Siellä hän sai minut näkemään ITSESTÄNI vastuussa olevana ihmisen, eikä ihmisenä joka syytää puolisoaan tms.
MINÄ elin rumassa suhteessa, MINÄ päätin että se loppuu, MINÄ olin huonovointinen kun puolisoni oli lähes sadisti, MINÄ päätin että minua ei kohdella huonosti jne. Ymmärtäkää ymmärtää tämä, SE VAPAUTTAA!
Entisenä läheisriippuvaisen ihmisenä otin ja lähdin, rankkaa oli aluksi, mutta nyt on ihana tyyneys ja vapaus, josta en ikinä luovu.
Vanha ihmissuhde pahoine asioineen on takana. Syyllisyyttä ja katkeruutta en tunne, sillä MINÄ tein päätöksen ja poikkasin sen.
Ja vielä...
Niin kornilta kuin se tuntuukin; sinun vaimosi ei ole velvollinen olemaan kanssasi, eikä hänen tarvitse välittää sinusta. Ihanaa olisi jos hän välittäisi, mutta hänkin päättää omasta elämästään ja on päättänyt ettei välitä sinusta. Ei ole oikea ihminen välittämään sinusta.
Sinusta välittää joku toinen!
Älä hyvä ihminen masennu. Itsekin olen samassa tilanteessa, enkä toivoisi muuta kuin "onnettomuutta", mutta EN VOI. Mulla on lapsia ja elämää elettävänä.Ei heille voi sellaista tuskaa aiheuttaa.
En minäkään jaksa lähteä avieroprosesseihin, kun se tulis olemaan kaikin puolin raskasta.Tämmöstä se vaan on.Mutta on pakko jaksaa ja uskoa,että aika ja se korkein päättää jonakin päivänä auttaa tosissaan...
Nyt kipinkapin lääkärin pakeille. Kerrot samat asiat ja saat lääkehoitoa. Itselläni auttoi pääsemään masennuksesta ja siitä kun mikään ei huvita eikä jaksa tehdä mitään loppuun asti.
Suosittelen toimimaan viimeistään heti maanantaina. Kyseessä on vakavan kuuloinen oire!
Kuten muutkin ovat todenneet, olisiko hyvä käydä varmuuden vuoksi lääkärissä. Voisiko taustalla todellakin olla masennusta?
siis en todellakaan tiedä tapaustasi, mutta tuli mieleeni vaan sellainen juttu, että kun ihminen on masentunut, niin silloin ei ikään kuin kykene ottamaan rakkautta vastaan. Silloin tuntuu, että toinen ei rakasta. Mieli ikään kuin vääristyy ja näkee vain kaiken negatiivisen ja "unohtaa" sen hyvän. Näin kävi minun tapauksessani.
siis vielä kerran: en tiedä tapaustasi, enkä puutu sinänsä siihen. Mutta tuli vaan mieleen oma tilanteeni.