Kirjotan lähinnä tyhjentääkseni pään, mutta jos jollain on omia kokemuksia tai yhtä raivostuttavia ystäviä kuin minä ;) olisi kiva kuulla mielipiteitä tilanteesta.
Seurustelin mieheni kanssa puolisen vuotta. Olimme liikaa yhdessä, rupesi kumpaakin ahdistamaan ja päätettiin olla ainakin hetki erossa.
Nyt pitäisi antaa toisen miettiä ja olla rauhassa ainakin se hetki ja sitten katsoa mitä tästä tulee. Minulta se kuitenkaan ei kovin kummoisesti näytä onnistuvan. Suhteessa pystyn antamanaan toiselle omaa aikaa ja tarvitsen sitä paljon itsekin, mutta en tiedä mikä minuun nyt on mennyt. Odotan kokoajan toiselta viestiä tai soittoa, ja kun sitä ei kuulu (tietenkään koska on sovittu että ollaan hetki omissa oloissamme) sorrun itse "piinaamaan" toista viestillä tai soitolla.
Välillä inhoan itseäni kun "alistun odottelemaan" tulisiko tästä mitään.
Puhuttiin asiat selväksi, ei ole juuri mitään syytä miksei tästä vielä tulisi vaikka mitä kunhan vaan pystyisin pitämään pääni ja olemaan soittelematta toiselle!
Oma elämäni muuten on nyt aika sekaisin ja haen ymmärrystä ystäviltä ja sitä saankin, mutta jos en juuri sillä "epätoivon" hetkellä, sorrun soittamaan.
En kaipaa mitään kommenttia "säälittävä, etsi itsellesi uusi mies tai elämä" -juttuja.
Seurustelin mieheni kanssa puolisen vuotta. Olimme liikaa yhdessä, rupesi kumpaakin ahdistamaan ja päätettiin olla ainakin hetki erossa.
Nyt pitäisi antaa toisen miettiä ja olla rauhassa ainakin se hetki ja sitten katsoa mitä tästä tulee. Minulta se kuitenkaan ei kovin kummoisesti näytä onnistuvan. Suhteessa pystyn antamanaan toiselle omaa aikaa ja tarvitsen sitä paljon itsekin, mutta en tiedä mikä minuun nyt on mennyt. Odotan kokoajan toiselta viestiä tai soittoa, ja kun sitä ei kuulu (tietenkään koska on sovittu että ollaan hetki omissa oloissamme) sorrun itse "piinaamaan" toista viestillä tai soitolla.
Välillä inhoan itseäni kun "alistun odottelemaan" tulisiko tästä mitään.
Puhuttiin asiat selväksi, ei ole juuri mitään syytä miksei tästä vielä tulisi vaikka mitä kunhan vaan pystyisin pitämään pääni ja olemaan soittelematta toiselle!
Oma elämäni muuten on nyt aika sekaisin ja haen ymmärrystä ystäviltä ja sitä saankin, mutta jos en juuri sillä "epätoivon" hetkellä, sorrun soittamaan.
En kaipaa mitään kommenttia "säälittävä, etsi itsellesi uusi mies tai elämä" -juttuja.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Uskomatonta. Kun luin tuota viestiä, löysin itseni välittömästi. Vaikka itse olen meillä ollut jättäjä, silti minä olen tässä se "epätoivoinen"... Kai sitä vain kaipaa, että toinen kaikesta tapahtuneesta huolimatta kertoisi kuinka tärkeä olen jne, kun tavoite ei missään vaiheessa ole ollut päästä eroon toisesta. Päinvastoin.
Mutta minä kyllä ymmärrän sua ihan 100%. Et siis ole yksin. :)