Haluutteko kaikki tätä

Noista mulla on vain auto. Sinkkuna olen ollut yli 8 vuotta ja olen liian vanha tekemään lapsia. Olen melko tyytyväinen elämääni, onnen hetkiäkin on silloin tällöin. Tosi on että vaikka ihmisellä on kaikki nuo 'onnen edellytykset' ei hän välttämättä ole onnellinen. Perhehelvettejä on Suomi pullollaan. Parisuhdepalstallakin on enimmäkseen kirjoituksia ongelmista. Sinkkuus on ihan hyvä elämänmuoto. Ongelmansa on tosin sinkuillakin.

että haluan? Mä en tahdo naimisiin. En tahdo omakotitaloa - mä viihdyn kerrostalossa. Autolla en tee mitään kun ei ole ajokorttia. Ja kersat nyt on vihonviimeinen asia mitä mä elämääni haluan.

Mitä mä sitten tahdon? No, ison ihanan pörröpäämiehen joka pitäisi mua sylissä pimenevinä syysiltoina. Hellyydenkaipuu on tasan ainut asia jonka takia EN viihdy sinkkuna.

Avioliittoa en välttämättä tarvitse, mutta arvostan sitä instituutiona. En ainakaan ala heti avioon mankumaan jos tulee mahdollisuus LUOPUA sinkkuudesta.

Lapsista puhuen, en edes tiedä tahdonko lapsia, ehkä sitten jos löydän sen oikean isän niille :)

Auto tosiaan on, kompakti riisikuppi sinkun kauppareissuille. Tilavamman auton kyllä tahtoisin.. mutta vain itseni ja ostosteni kuljetukseen :))

Omakotitaloa en välttämättä tahdo. Siitä kun on niin paljon vaivaa.. Kelpaa aivan hyvin rivarisiivun osakkeet.. huoltoyhtiö auraa talvella jne.

Onnihan on tässä. On mulla helvetin hyvin asiat! (tämä ei ollut edes ironiaa)

Tällä hetkellä ajelen työsuhdeautolla, mutta saatan joskus hankkia omankin - mitä nopeamman sitä parempi ;) Talo ei oikein sovi elämäntapaani. Työ sekä vapaa-aika vievät minua ympäri maailmaa, jolloin omakotitalo aiheuttaisi liikaa huolta ja vaivaa. Mukava ja tyylikäs kaupunkiasunto on kuitenkin ostoslistallani heti kun taloudellinen tilanne sen sallii.

Lapset eivät ole oikein koskaan minua kiinnostaneet, eikä niiden hankkiminen kuulu ainakaan lähitulevaisuuteen. Avioliitto tai edes seurustelusuhde ei myöskään kiinnosta. Olen elänyt itsenäistä elämää siitä lähtien, kun muutin vanhempieni luota ja tämä elämäntapa sopii minulle parhaiten. En todellakaan pidä itseäni potentiaalisena aviomiehenä enkä varsinkaan isänä, vaan olen tyytyväinen nykyiseen elämääni. Vaikka sinkku olenkin, en ole harrastanut yhden yön irtosuhteita enää vuosiin. Mielestäni elämässä on paljon mielenkiintoisempiakin asioita kuin seksi tai parisuhdekuviot, joten en jaksa niihin juuri panostaa.

Mainittakoon nyt vielä sekin, että olen mies ja ikää on kertynyt jo 27 vuotta.

Kumppanin haluaisin. Ja vauvakuumekin minulla on, suorastaan tuskallinen. Autoa en tarvitse enkä halua, en myöskään pientaloa - pientaloasuminen ei ole ekologista. Unieni lapsen puolesta haluaisin siis parvekkeellisen ja takallisen omistusasunnon, joka kuitenkin toisi perusturvallisuuden tunteen.

vaikka koko elämä olis yhtä orgasmia.

talo ja auto ei nyt mitenkään niitä oikein voi laskea samaan kastiin lasten kanssa.. Jossain täytyy asua ja jollain kulkea kuitenkin. Ainakin hankalaa vähintään olisi, jos niitä ei olisi. Lapset ja oma rakas tuovat kyllä onnea mutta monta muutakin asiaa. Myöskään sinkkuilu ei tuo onnea, eikä epäonnea. Ei se ole kiinni noista, vaan siitä miten elämään suhtautuu, taakkana vai mahdollisuutena kokea kaikenlaista. Ei myöskään toinen ihminen voi tuoda sitä onnea tai epäonnea, mutta voi jakaa kumpaakin. Jaettu ilo on kaksinkertainen ja jaettu suru vain puolikas..
Minä voin kyllä sanoa, että jos on mahdollista, niin haluan nuo asiat, mutta en oletakaan, että se on joku sateenkaaren pää. Eikä ne ole mitään haihatteluja vaan aivan realistisia asioita suurimmalle osalle.

riittäis mulle, tai jotain...

Haluan kumppanin, luulen ihan oikeasti että se toisi paljon onnea.

...ei se nuin suoraviivasta ole...onnihan on pitkälti itsestä kiinni...perustana sinuus itsensä kanssa..tottakai pitää haihatella,elämässä pitää olla unelmia,niitä jotka on saavutettavissa ja niitä jotka pysyvätkin unelmina..liittyvät ne sitten mihin asiaan tahansa..jos sattuisi niin onnellisesti että se ikiomin sielunpuolisko tallustaisi rinnalla niin se jos mikä olis taivas...no,juniori miulla jo on ja täytyy sanoa että hän tuottaa niin suuren onnellisuuden tunteen että ihan aarteeksi asti riittäisi...joten joo,mie haluan ainakin juuri sitä..:-))

mulle riittää se RAKASTAVA ja LUOTETTAVA aviopuoliso. Loppu sitten onki täynnä vaihtoehtoja...

haluan vain merkityksellisen elämän. Jos jossain vaiheessa miehestä ja lapsesta tulee se merkitys, niin sitten lienee loogisinta mennä naimisiin. Eikä se virallistaminen mitenkään pakollista ole.

Ikioman kodin haluan ehdottomasti, oli perhettä tai ei.

Ja se auto...Kun tätä Suomen joukkoliikenne- ja kaavoituspolitiikkaa seuraa, niin sellainen on tulevaisuudessa pakko olla! Ikävä kyllä, ekologisista syistä suosisin muita tapoja mutta huonolta näyttää.