Onnistuin saamaan itseni äärimmäisen epämiellyttävään tilanteeseen, johon ei edelleenkään loppua tunnu näkyvän. Tapasin tyttöystäväni vuoden 2002 elokuussa ja kaikki alkoi hyvin. Niihin aikoihin olin valitettavasti kokematon seurusteluasioissa, enkä koskaan aikaisemmin ollut ns. vakavassa suhteessa. Jotenkin tilanne alkoi tuntua ahdistavalta, sillä ajattelin että parisuhteeseen joutuminen merkitsisi jollain tapaa vapauden menettämistä. Iski toisin sanoen sitoutumiskammo. Ratkaisevan virheen tein siinä että sanoin hänelle että eläisimme ns. vapaassa suhteessa ilman turhia rajoitteita. Ajattelin että se keventäisi mukavasti ilmapiiriä ja poistaisi suhteesta stressiä. Aikomuksenani ei siis ollut että alan sen pohjalta ramppaamaan vieraissa.
Seuraavan n. 8-9 kk. aikana tapailimme säännöllisesti, puhuimme puhelimessa ja harrastimme mitä laadukkainta seksiä, eli kaikkea mitä hyvään parisuhteeseen kuuluukin. Puheet vapaasta suhteesta olivat jääneet taustalle. Tapahtui myös siirtyminen ehkäisymuodossa pillereihin. Sitten ohimennen puolivakavissani otin puheeksi seksitautien riskin välillämme (tyttöystävällä sattui niihin aikoihin olemaan jokin harmittomaksi osoittautunut hiivatulehdus). Siihen hän sitten vastasi huolettomaan äänensävyyn että onhan hän viime kuukausien aikana naiskennullut runsaasti ympäriinsä, mutta on kuitenkin tarkistuttanut itsensä. Hetkessä tuntui maailma romahtavan. Kysyin sitten että "monenko kanssa?". Hän vastasi ettei muista! Lopulta enemmän tivattuani sain tietää määrät yksityiskohdat tapahtumista, niin pitkälti kuin ne oli muistettavissa. Tyttöystävä vetosi siihen että meillähän oli sopimus! Minulla ei näin ollen ollut mitään oikeutta valittaa. Olisi pitänyt lopettaa suhde siihen, mutta kun mitään yhteisiä sääntöjä ei oltu rikottu, en siihen omannut perusteita ja suhdetta jatkettiin.
Sanoin myöhemmin että hommahan kuittaantuu sillä että saan tehdä saman. Yritin hedelmättömästi sitä seuraavat 24 kk. mutta en edes uskaltanut lähestyä ketään koska koko homma tuntui niin pirun oudolta. Päätin että odotan jonkun lähestyvän minua, mutta se oli turhaa, koska eihän tässä kulttuurissa naiset iske yleensä miehiä ja tuskin varsinkaan masentuneen oloisia.
Lopulta löysin voimaa suhteen lopettamiseen n. 2 kk. sitten. Totesin vain kylmästi että en voi olla ajattelematta sitä mitä tyttöystäväni oli muiden miesten kanssa puuhaillut. Nyt tuntuu että olen juuri heittänyt kolme vuotta elämää roskiin, eikä tunnu siltä että pystyisin enää koskaan löytämään ketään. Tunnen itseni idiootiksi, enkä tiedä miten saisin enää elämäni kasaan saatika jonkinlaista rauhaa siltä mitä on tapahtunut. Onkohan kellään antaa mitään hyviä neuvoja?
Seuraavan n. 8-9 kk. aikana tapailimme säännöllisesti, puhuimme puhelimessa ja harrastimme mitä laadukkainta seksiä, eli kaikkea mitä hyvään parisuhteeseen kuuluukin. Puheet vapaasta suhteesta olivat jääneet taustalle. Tapahtui myös siirtyminen ehkäisymuodossa pillereihin. Sitten ohimennen puolivakavissani otin puheeksi seksitautien riskin välillämme (tyttöystävällä sattui niihin aikoihin olemaan jokin harmittomaksi osoittautunut hiivatulehdus). Siihen hän sitten vastasi huolettomaan äänensävyyn että onhan hän viime kuukausien aikana naiskennullut runsaasti ympäriinsä, mutta on kuitenkin tarkistuttanut itsensä. Hetkessä tuntui maailma romahtavan. Kysyin sitten että "monenko kanssa?". Hän vastasi ettei muista! Lopulta enemmän tivattuani sain tietää määrät yksityiskohdat tapahtumista, niin pitkälti kuin ne oli muistettavissa. Tyttöystävä vetosi siihen että meillähän oli sopimus! Minulla ei näin ollen ollut mitään oikeutta valittaa. Olisi pitänyt lopettaa suhde siihen, mutta kun mitään yhteisiä sääntöjä ei oltu rikottu, en siihen omannut perusteita ja suhdetta jatkettiin.
Sanoin myöhemmin että hommahan kuittaantuu sillä että saan tehdä saman. Yritin hedelmättömästi sitä seuraavat 24 kk. mutta en edes uskaltanut lähestyä ketään koska koko homma tuntui niin pirun oudolta. Päätin että odotan jonkun lähestyvän minua, mutta se oli turhaa, koska eihän tässä kulttuurissa naiset iske yleensä miehiä ja tuskin varsinkaan masentuneen oloisia.
Lopulta löysin voimaa suhteen lopettamiseen n. 2 kk. sitten. Totesin vain kylmästi että en voi olla ajattelematta sitä mitä tyttöystäväni oli muiden miesten kanssa puuhaillut. Nyt tuntuu että olen juuri heittänyt kolme vuotta elämää roskiin, eikä tunnu siltä että pystyisin enää koskaan löytämään ketään. Tunnen itseni idiootiksi, enkä tiedä miten saisin enää elämäni kasaan saatika jonkinlaista rauhaa siltä mitä on tapahtunut. Onkohan kellään antaa mitään hyviä neuvoja?
Vastaukset 15
Vanhimmat
ja unohdat tuon tytön. Tapaile naisia ihan kaverimerkeissä, kyllä tapaat vielä sellaisen jonka kanssa todella haluat olla ja joka haluaa olla sinun kanssasi ilman syrjähyppelyjä.
Äskeinen seurustelusuhde ei kuulosta kummoiseltakaan välittämiseltä kummaltakaan puolelta, joten sitä ei kannata jäädä märehtimään.
oletko kuullut sanonnan; "kakkua ei voi sekä syödä, että säästää". Oma moka. mitä oikein kuvittelit??? Vituttaa tolaset äijät tyyliin, että " Itse ei tykkää, mutta muutkaan ei saisi tykätä." THINK!
Voi herranjumala! Jos SINÄ ITSE olet ehdottanut, että elätte vapaassa suhteessa, niin sinulla ei ole valitusoikeutta siinä tilanteessa, kun toinen elää antamasi informaation pohjalta. Et tainnut kovin syvällisesti ajatella, mitä tuo "vapaa suhde" tarkoittaa? Ajattelit ehkä, että se on sinulle mukavaa ja helppoa? Et voi vaatia toista elämään vapaassa suhteessa kanssasi, jos et kykene itse antamaan toiselle vapautta.
Lopeta märehtiminen ja AIKUISTU! Tyttöystäväsi ei tehnyt mitään väärää, sen sijaan sinä olet käyttäytynyt harvinaisen lapsellisesti. Et voi napsia ihmisistä ja suhteista vain parhaita puolia, samat oikeudet koskevat myös suhteen toista osapuolta. Ja se, ettei itselläsi käynyt flaksi, ei ole missään tapauksessa tämän tytön syy.
Sanoit siis sille tytölle, että teillä on vapaa suhde??? Jätitkö vaihtoehtoja? Kävikö kuitenkin niin, että nainen halusi jotain vakavaa, ehkä vaan sut ihan tavalliseen suhteeseen edes kokeeksi tosissaan, mutta ilmoitit, että sulle sopii vain vapaa suhde?
Aika rankkaa, tiedän kokemuksesta. Silloin tuntuu, että toinen haluaa vielä vähän etsiä parempaa eikä tyytyä muhun, mutta pitää varalla. Siis jos molemmat ei odota samaa ja vain sitä. Mieti, miltä tuntuis toisinpäin. Onko hyvä aloittaa seurustelua niin, että on samalla muiden kanssa?
Muuten turha muistella vanhoja, sait mitä tilasit. Miehet pelkää sitoutumista jotain 40-vuotiaks, tai missähän vika? Meneekö se niin, että jos ei sitoudu, anna eikä lupaa kellekään, siis yhdelle naiselle mitään, saa enemmän kaikilta naisilta? Keneltä?!!! No se nähdään, mitä saa, kun ei ajattele...Sorry. Ne mun kanssa vapaaseen suhteeseen halunneetkin soittelee vielä vuosien päästä, että nyt heille sopisi. Ei tainnut oikein käydä flaksi tai tajusivatko muuten mokansa. Häiritsevät joka tapauksessa. Arvaa jäinkö odottelemaan, kun löytyi asiallisempaa seuraa ja tilaisuus sitoutua siihen, että saa yhdeltä ihmiseltä kaiken, mitä joutuisi muuten turhaan haeskelemaan keneltä tahansa tuntemattomilta baareista. Muut ei kiinnosta, kun kotona on kaikki hyvin.
Aikuistu tai jatka vaan vapauttas ihan vapaasti, saat mitä tilaat. Ja vanhoja on turha nuistella, itepä käskit naises olla vapaa.
Kyllähän se on ilmeistä että olen itse liemeni keittänyt. Järkyttävintä oli että minulle tuli täytenä yllätyksenä että kuvassa oli ollut muita. Kun puhuin tyttöystävälleni vapaasta suhteesta, niin tarkoituksena oli antaa vain vaikutelma siitä etten halunnut heti alkuun alkaa rajoittamaan meidän molempien elämää. Surullisen ironista oli että tyttöystäväni kertoi jälkeenpäin halunneen alunperin minun sanovan etten suvaitse hänen olevan muiden kanssa. Kuvittelin että kun hän on muutenkin niin kiltti ja sievä, niin eihän hän nyt mitään muiden kanssa muutenkaan tekisi! Kävikin ilmi että kyseinen neitokainen ei juuri paljon muuta ollutkaan tehnyt kun en ollut paikalla. Sanotaan että pitäisi vaan olla ajattelematta tapahtunutta, mutta kun sitä ei ole millään saanut mielestäänkään. Kärsimystä on ollut parin vuoden ajan kuvitella aamusta iltaan mielessään mitä muija on muiden kanssa häärinyt. Nyt kun suhde on loppu, niin ei kuitenkaan meinaa saada ajatuksia uusille urille ja joutuu kaiken lisäksi olemaan yksin! On tapauksessani helppo lyödä lyötyä varsinkin kun olen tehnyt jälkikäteen katsottuna niin ilmiselvän virheen.
voi vittu.aikuistu ja lopeta ruikutus ja itsesääli. Tätä on elämä. Hyväksy se, että KAIKKEA ET VOI SAADA. Tuliko yllätyksenä??
Jos elämä kerta on näin kovaa, niin ei se tarkoita sitä että siitä olisi pakko pitää. Iso osa kokemastani tuskasta tulee siitä että mustasukkaisuuden lisäksi tunnen myös kateutta. Jos verrataan tilannetta jälleen kakkuun, on kuin olisin leiponut meille yhteisen kakun jonka se nainen söikin salaa itse kokonaan, eikä jättänyt palaakaan mulle vaikka alun perin koko kakku oli tarkoitettu koristeeksi. Lisäksi raivostuttaa kun useiden yhteisten kuukausien jälkeen käy ilmi että muija onkin ollut täysi jakorasia, jota jotkut muut äijät on tosta vaan päässy mielin määrin kiksauttamaan. Kyllähän se pistää harmittamaan aivan jumalattomasti ja on lisäksi omiaan romuttamaan miehisen itseluottamuksen. Tuntuu kuin jotkut olisivat ajelleet salaa pyörälläni säännöllisesti pitkät ajat vaan sen takia etten laittanut kapistusta lukkoon. En tarkoita sitä että nainen ja polkupyörä olisivat samassa kategoriassa, vaan sitä tunnetta mikä tapahtuneesta seurasi. Väkisinkin tulee kieriskeltyä itsesäälissä kun saattanut itsensä tälläiseen jamaan. Tällaista koettuaan ei mikään enää jaksa innostaa.
Tuo kakkuvertauksesi oli ontuva. Tilanne oli ennemminkin se, että leivoit kakun ja ilmoitit, että kakkua saa kumpikin syödä vapaasti. Ja nyt sinua harmittaa, kun tyttöystäväsi söi enemmän kakkua ja sinulle jäi vain rippeet. Jos olisit kakkua halunnut, sinun olisi pitänyt ilmoittaa se ajoissa. Ei toinen voi lukea ajatuksiasi. Jos kerran ilmoitit haluavasi vapaan suhteen, niin tottakai toinen elää sen mukaan.
Mustasukkaisuuden ja petetyksi tulemisen tunteesi ovat inhimillisiä ja ihan tavallisia. Koeta nähdä tämä arvokkaana käytännön läksynä rakkaudesta; jos siitä pitää liian tiukasti kiinni, se kuolee. Jos siitä pitää liian löysästi kiinni, se lentää pakoon...
Ota vastuu teoistasi, äläkä syytä tyttöystävääsi. Aikuisten maailmassa ei ole vain "hyviä" ja "kilttejä" ihmisiä tai "pahoja" ja "tuhmia", vaan ihmiset ovat jännittävä sekoitus odotuksia, pelkoja, toiveita ja toisinaan ristiriitaista käytöstä. Toivon, että jonakin päivänä tajuat tämän ja uskallat jälleen luottaa sekä itseesi että kumppaniisi.
Hei, sulla oli koko kakku... Pidä parempi huoli herkuistas ensi kerralla, niin menee paremmin. Vanhoissa rypeminen vie eteenpäin, kunhan ei jatku liian kauaa. Opi virheestä ja sitten vaan uutta matoa koukkuun, mikä muu auttaa? Eihän voi sitoutua, jos ei siltä tunnu. Et varmaan ole kovin vanha, sulla parempi elämä edessä, katso vaikka.
Joo, olisi ollut vaan mukavampi jos tyttöystäväni olisi heti kertonut aloittaneensa kakunsyönnin. Sitten en olisi menettänyt niin paljon aikaa. Nyt olen jo 25 ja tuntuu että kolme kallista viriiliä vuotta on mennyt siihen että on tullut vain nöyryytetyksi. Olen ollut koko ajan varma että jos löytäisin uuden niin kaikki korjaantuu. Pelkään koko ajan että aika loppuu kesken enkä enää ehdi löytää ketään. Sitten vaan stressaannun enemmän ja mahdollisuudet uuteen suhteeseen tai edes satunnaiseen seksiin heikkenevät entisestään. Vaikuttaa kuin edessä olisi noidankehä surullisella lopulla. Jos joskus vielä onnistun, niin en ainakaan lähde samalla strategialla liikkelle kuin tämän ensimmäisen kanssa.
Kylmä totuus on se, että kun mies sanoo haluavansa suhteen ilman sitoumuksia, se kuulostaa naisen korvissa tältä: "Oon tavannut kivan tytön ja haluisin naida sitä, mutta haluan silti tapailla sua". Ja sitten sä vielä odotat, että tyttö kertoisi omista hoidoistaan sulle. Sehän on ollut kohtelias sua kohtaan, kun ei ole kertoillut näistä jutuista sulle. Vai sovitteko, että sitten aina kerrotaan, kun on ollut jotain säätöä..? Tuskinpa.
Lopeta tuo kitinä!
Itsehän olet soppasi keittänyt! Nyt syöt sen vikisemättä ja sen jälkeen aloitat uuden.
Jos kerran olet ollut noin helvetin tyhmä niin otat nyt siitä opiksesi ja et enää ikinä tee samaa virhettä! Ymmärrätkö! Siis et toista tuota idioottimaista virhettäsi! Et myöskään kaada asiaa / kosta / kierrätä tuskaasi eteenpäin, tekemällä jotain uutta todella idioottimaista asiaa jollekkin toiselle täysin ulkopuoliselle ihmiselle.
Katsoppas Jasu kun tässä ihmiselämässä pitää ihan itse kantaa vastuu omista teoistaan ja sen jälkeen siirtyä eteenpäin. Tuo sinun valittamisesi vaikuttaa osittain kyllä pahemman laadun hermoromahdukselta. Vois olla että ei ole liioiteltua tavata jotain ammattiauttajaa - vaikka pari kertaa, niin pääset eteenpäin.
Eli Snap out of it, ja jatka elämääsi!
Pakko kai tässä on jotenkin taas saada paketti kasaan ja moottori jälleen käyntiin, mutta rankkaa se on. Ainakin tällainen kokemus antaa perspektiiviä elämään, niin etten voisi ikinä kuvitella tekeväni samaa kenellekään muulle kuin mitä se nainen teki mulle. Sitä mitä olen sen tiimoilta saanut kestää ei kyllä soisi kenellekään tapahtuvan.
Totaalinen hermoromahdus ja voimakas, syvä masennustila kuvaavat ehkä parhaiten tragediasta aiheutunutta tilaa. Lisää vettä myllyyn lisäsi se että vielä pyysin häntä kuvaamaan niin tarkkaan kuin mahdollista mitä oli tapahtunut niiden tyyppien kanssa. Ajattelin että sitten en ainakaan joutuisi turhia arvailemaan. Hän ei muistanut kaikkia suutelemisia ja lääppimisiä mitä oli baareissa tapahtunut, mutta kaikki yhdynnät kuitenkin. Sain mm. tietää tapahtumien sijainteja ja jopa kuulla siitä millaiset verhot yhdellä hepulla oli asunnossaan (ihanat Marimekon verhot, jotka oli saanut isoäidiltään). Sain kuulla niistä miehistä, niiden ulkonäöstä (joku oli tosi pitkä, jollakin oli lihaksikkaat käsivarret ja harrasti uintia jne.) ja luonteesta. Kun on saanut kuulla riittävän graafisesti asioista, niin on niitä helppo kuvitella mielessään. Lopulta en sitten paljoa muuta miettinytkään parin vuoden ajan. Kävin jopa yhdellä asuinalueella, katsellen rakennuksia ja miettien että missäköhän niistä asunnoista se oli ollut. Koitin tähyillä niitä verhojakin, mutten löytänyt. Tunnin ajan tuli siellä pakkasessa kierreltyä. Tyttöystäväkin kehotti menemään ammattiauttajalle, mutta sanoin että kyllä mä itse osaan ongelmani selvittää. Lopputulos oli se että lopulta hän meni itse terapiaan, sillä ei kuulemma kestänyt seurata kuinka kärsin. Nyt suhteen päätyttyä olen saanut jo hieman ajatuksiani muihin asioihin ja pyrkinyt harrastamaan liikuntaa ym. Koitan parhaani mukaan selviytyä päivistä ja aina suunnata katseen huomista kohden. Voihan sitä pahempaakin ihmiselle sattua.
olet idiootti.
No niin. Oli kiintoisaa saada tietää mitä ajatuksia tapaukseni lukijoissa herätti. Osasin jo alunpitäen arvata että tulee kaikenmaailman syytöksiä ja menkkaisten naisten sähinöitä (ilmeisesti on feministejä jotka tykkäävät tallata miestä ahdingossa), mutta oli miellyttävää myös saada rakentavia ja eteenpäin kannustavia kommentteja.
Oma logiikkani tapauksessa oli selkeä. Olin varma ettei naiseni katsoisi muita kun hänellä oli ennestään jo minut. Eli ajattelin että eihän kukaan rupea koeajamaan Ladaa kun omistaa jo Mersun. Nyt olen oppinut että naiset eivät yleisesti ottaen kykene ajattelemaan järjellä näissä asioissa, vaan säntäävät heti vieraisiin ellei heitä erikseen niin kiellä tekemästä. Nyt ymmärrän miksi siveysvyö alunperin keksittiin. Tyttöystävälläni oli kämppäkaveri, joka oli ihan samanlainen, eli antoi heti jos vaan joku mies osoitti vähäänkään huomiota ja piti monia samaan aikaan. Näköjään seura tekee kaltaisekseen ja oli ihan turha olettaa omansa olevan yhtään sen kummempi kuin muutkaan! Selvästikin jos haluaa pitää naisensa vain itsellään, täytyy heti alkuun asettaa ehdottomia rajoja, kieltoja ja sääntöjä. Minulle kävi niin kuin kävi kun sanoin etten halua niin tehdä. En osannut heti arvata että naiselle pitää vääntää rautalangasta että ei ole mukavaa jos toinen naiskentelee muiden kanssa.