Että mitä h****tiä se tarkoittaa jos mies on "Liian hyvä"?
Tapasin naisen, viihdyttiin ja tuntui synkkaavan hyvin. Kehui minua, sanoi kuinka paljon tykkää ja kuinka ihana olen.
Sittenpä eräänä päivänä sanoi ettei pysty tähän. Kertoi että olen hyvä mies ja en voi uskoakaan kuinka paljon hän minusta pitää. Paria päivää ennen oli sanonut että olen "liian hyvä mies"
Kun sitten eron hetkellä asiaa puitiin, niin kysyin, että olenko sitten liian kiltti, niin tähän vastasi, "ei, et todellakaan ole liian kiltti"
Että mikä siinä on että annetaan ensin ymmärtää että jutusta voisi jotain tulla, ja sitten rättiä naamaan noilla sanoilla.
P***ele kun olisi kerrankin sattunut kohdalle sellainen nainen jonka kanssa olisi voinut elää vaikka koko loppuelämän.
Sattuu, eikä ihan vähän satukaan.
Tapasin naisen, viihdyttiin ja tuntui synkkaavan hyvin. Kehui minua, sanoi kuinka paljon tykkää ja kuinka ihana olen.
Sittenpä eräänä päivänä sanoi ettei pysty tähän. Kertoi että olen hyvä mies ja en voi uskoakaan kuinka paljon hän minusta pitää. Paria päivää ennen oli sanonut että olen "liian hyvä mies"
Kun sitten eron hetkellä asiaa puitiin, niin kysyin, että olenko sitten liian kiltti, niin tähän vastasi, "ei, et todellakaan ole liian kiltti"
Että mikä siinä on että annetaan ensin ymmärtää että jutusta voisi jotain tulla, ja sitten rättiä naamaan noilla sanoilla.
P***ele kun olisi kerrankin sattunut kohdalle sellainen nainen jonka kanssa olisi voinut elää vaikka koko loppuelämän.
Sattuu, eikä ihan vähän satukaan.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Itse olen käyttänyt juuri tuota 'olet liian hyvä mies mulle' repliikkiä silloin kun olen halunnut erota hienotunteisesti, toista mahdollisimman vähän loukaten. Vaikka ainahan jätetyksi tuleminen satuttaa ja loukkaa. Joskus enempi, joskus vähempi.
On todella helppo keino sanoa toiselle tämän olevan liian hyvä ihminen juuri minulle...tämä voi tarkoittaa tilanteesta riippuen käännettynä, että ' Joku toinen kiinnostaa sua enempi ja ei tästä olisi tullut koskaan mitään' tai muuten vaan tuntuu, ettei ole tarpeeksi sähköä kyseisen ihmisen kanssa, mutta silti voi vilpittömästi tarkoittaa sitä, että todella toinen olisi liian hyvä mies juuri mulle.
Pelkästään siitäkin syystä, että jos ei kiinnosta tarpeeksi ja toinen antaa itsestään kaiken: tulee huono omatunto, joka aiheuttaa tunteen, että toinen on liian hyvä. (koska toinen antaa itsestään niin paljon ja itse ei kertakaikkiaan kykene samaan)...
toivottavasti sait jotain tolkkua ja toivottavasti särkynyt sydämesi on pian taas ehjä ja entistä vahvempi :)
No tepä olette neropatteja jos teitä on enemmänkin jotka käyttää tuota repliikkiä.
Ihan vaan tiedoks, että se kylmä totuus sieltä alta kannattaa sanoa.
Tuo "liian hyvä" on pahin mahdollinen. Tällä hetkellä ainut sana mikä päässä pyörii on 'MIKSI'. Ja pyörii siellä vielä pirun kauan. Kun sanoo totuuden niin ei jää epäselväks. Vastapuolella voi olla helpommin jopa jotain opittavaa omassa itsessä, kun saa suoran totuuden silmille.
Onko sillä sitten tekemistä toisen osapuolen huonon itsetunnon kanssa? Ei kukaan ole liian hyvä toiselle. Ei se hyvyys "velvoita" toista mihinkään. Nauttikoon jos sitä saa osakseen.
miten joku edes voisi olla liian hyvä? Tarkoitan, että jokainenhan nimenomaan haluaa olla hyvän ihmisen kanssa, eikö vaan? Sanojalla pitää kyllä olla huono itsetunto, jos ei tunne ansaitsevansa hyvää miestä.
Miksei voi vain sanoa, että minusta tuntuu ettei tästä tulee mitään eikä ole järkeä mennä pidemmälle? Ei siinä ole mitään julmaa, mitä pitäisi sensuroida toisen mielen pahoittamisen pelossa.
Jos itsellä on sellaisia luurankoja kaapissa, joita ei usko hyvän ihmisen voivan hyväksyä..? Siinä kohtaa ei kenties edes viitsi lähteä kertomaan / jatkaa suhdetta, koska kuitenkin tulisi jätetyksi, kun ei ole yhtä hyvä ihminen kuin se toinen..? Tai sitten tietää, että vetäisi toisen lokaan, ts. ei osaisi kohdella toista sen arvoisesti, kuin tämä hirveän hyvänä ihmisenä ansaitsee.. Näitä veikkailisin syiksi sille, että toinen voi ihan oikeasti olla liian hyvä (omasta mielestä). Itselleni ei luonnollisesti ole koskaan käynyt niin, koska olen itsekin niin hyvä. ;)
olin minäkin ja ammoin kaiken tälle k***päälle..joka vuoden jahkaili ja huopaili ja väliin antoi toiveita yhteenmuutosta ja sitten taas pakki päälle!!!ex kuulemma häiritsi meidän suhdetta liikaa,toisnaan se oli uusioperhekammo mikä esti muuton..ja toisaalta taas ,ei lapset ole niin isoja että ne pystyisivät käsittelemään tällaista!perkele että syitä riitti..eläkkellä ehkä sitten niin!soitellaan ja ollaan ystäviä..
että sanoppas jätettynä miehenä,vaikka minä olenkin nainen ja samassa tilanteessa että, MISSÄ MÄTTÄÄ?
Helvetistäkö minä tiedän missä mättää. Samat asiat selitti mulle, että ex sotkee liikaa. En sitten tiedä onko tuo "exä" nykyään se kaikkein kätevin tekosyy aina pakkien antamiseen. S****na.
Olisihan se kylmän totuuden kautta parempi yrittää itsekin jotain oppia virheistään, jos niitä on tehnyt. Sitäkin häneltä kysyin että teinkö jotain väärin, ärsyttääkö minussa jokin mutta kun ei, "entinen elämä painaa päälle". Vaikka sisuskaluissani tunnen että se ei ollut todellinen syy.
Häneltä en enää syitä saa selville, vaikka tenttaamalla kyselisin, koska yhteydet on katkaistu. "Yritetään uudelleen kun olet saanut pääsi selväksi". Pään selvittely tosin vie varmaan loppuiän. Eipä sillä, en minä kuvittelekaan että hän koskaan takaisin tulee, kun TIEDÄN ettei tule.
Eli. "liian hyvä" tarkoittaa sitä, ettei teidän välillä ollut "kemiaa" mutta muuten olisit ollut hyvä.
Toisinsanoen loogisesti ajateltuna olisit ollut hyvä, mutta et onnistunut herättämään niitä tunteita.
Sähkö puuttui...
PS. ja se ettei sitä kemiaa ollut voi hyvinkin johtua siitä, että olit liian kiltti, ja annoit kaiken...
Miten ihmeessä liian hyvä on yhtä kuin ei ole kemiaa?? Kuulostaa erikoiselta.
Selkeä tapaus, olet liian kiltti. Sen kertoo jo suhtautumisesi lopetusheittoon. Sun olisi pitänyt käskeä tyttöä lopettamaan paskanjauhanta, ei näin sanoin, mutta tyylikkään loukkaantuneesti. Koska peli on tossa tilanteessa jo menetetty, voit ainakin varmistaa, ettei hän tee sitä muille ja osoittaa, että sulla on edes jonkin verran itsetuntoa ja kiltti olit hänelle vain ystävällisyydestä.
Liian hyvä on sellainen joka saa tuntemaan itsensä kusipääksi kun toinen osaa aina käyttäytyä...
kyseistä "olet mulle liian hyvä"-kommenttia siinä tapauksessa, jos vastapuoli on kuin puhdas pulmunen minun rinnallani; ts. ei ole "elettyä" elämää takanaan. Ja senhän tietää, ettei sellaisesta suhteesta mitään tule pitemmän päälle, joten syytä lopettaa alkutekijöihinsä.
No eipä natsannut tuo ainakaan. Kun "elettyä elämää" on takana ja hän sen tiesi.
Vanha viesti, mutta vastaanpa kuitenkin. Olen samaa mieltä nimimerkkien cindy80 ja Siia30 kanssa. "Liian hyvä" ei ole sama asia kuin liian kiltti. "Liian hyvässä" ei ole mitään vikaa, "kemiat" vaan ei kohtaa. Liian kiltissä taas on tosiaan vikana se liika kiltteys ja mielipiteiden puute.
Eipä tuo Siia30 mainitse kommentissaan mitään kemioiden kohtaamisesta...?
Olisitko jättänyt hänet rauhaan, jos hän olisi sanonut: "Olisit ihannekumppani, mutta en vain ole rakastunut sinuun"? Vai olisitko kenties yrittänyt saada hänet rakastumaan? Olisitko pyytänyt jatkoa, että asia voitaisiin kunnolla varmistaa tms.?
Itse kerroin aikoinaan rehellisesti, etten vain yksinkertaisesti ole rakastunut kyseiseen kaveriin. Hän ei suostunut millään jättämään minua rauhaan. Hän roikkui koko ajan kintereilläni. Aloin lopulta inhota koko tyyppiä, ja kerran sitten hermostuin niin että sanoin todella rumasti. Sen jälkeen sain olla rauhassa, mutta hän varmasti poti pahaa mieltä pitkään.
Onko niin, että teitä miehiä vain yksinkertaisesti on loukattava eron yhteydessä?
Minulle sanoi kerran yksi mies että hän ei vain yksinkertasesti ole rakastunut minuun, ja jatkettiin kavereina. Eipä ehditty kovin pitkää vain kavereita olla kun hän oli jo aivan rakastunut...
Minulle liian hyvä tarkoittaa että mies on "liian"täydellinen. Hänen seurassaan tuntee itsensä "ei täydelliseksi". En ikinä sanoisi liian hyvä vain halutessani erota hienotunteisesti. Sellainen kuulostaisi ainakin minusta hölmöltä.
Tuntuis siltä, että kyseessä olis sellanen tilanne, missä nainen kyllä tykkää miehestä, mutta jotain puuttuu, mikä lie sitten onkaan? Täydellistä miestä ei kannatakkaan odotella, se on utopiaa. Joku näkymätön, tiedostamaton rima on olemassa kullakin sisällään ja sinä et sitä rimaa jostain kohtaa ylittänyt.
Hei, olen itse käyttänyt tuota, kun olen todennut että se toinen on minulle liian hyvä. Minulla on menneisyys ja painolastia, ja sitä ei nää päälle. Olen hauska, mukava ja nätti ja kyllä minuun ihastutaan, mutta silti minulla on painolastia, mitä ei kaikki ymmärrä. En ole varmaan millään mittarilla hyvä ja olen ihastunut hyvää mieheen: hän on hauska ja kiva ja terve. Hänen kanssaan on mukavaa ja hän on mielestäni maailman kaunein ihminen. Hänellä on ollut tavallinen elämä, hänen perheensäkin on mukava. Hänellä ei ole traumoja, hän ei ole juoppo eikä väkivaltainen. Hän on fiksu. Voisin jäädä hänen syliinsä vaan ikuisiksi ajoiksi. Hän ON maailman kaunein ihminen. Minä en.
Minä olen menettänyt liikaa, tullut petetyksi, joutunut kadulle. Minä ehdin jo nuorena juodakin liikaa ja tehdä virheitä. Minua on haukuttu, kiusattu ja minut on raiskattu. Minä näin vuosia painajaisia, ja olen pysyvästi mieleltäni sairastunut, en tule terveemmäksi enää koskaan. Ne suhteet mistä hain lohtua, olivat vääriä (tosin, pettymyksenä kaikille, ne olivat vakituisia siinä mielessä, kun siellä nyt on, yhden illan juttuja en harrastanut.) Nyt alkaa itseäkin naurattaa, mutta onneksi en saanut aidsia, se kun ei kaukana olisi ollut sekään, mutta herpeksen sain. Minusta tuli juoppo, olin jopa väkivaltainen. Lähtökohtia myöten elämässäni ei ole mitään hurraamista: olen köyhyydestä kotoisinkin. Köyhyyttä, väkivaltaa, sairautta, kuolemaa. En voi lähteä suhteeseen esittämään, ettei ne vaikuttaisi tai niitä olisi, mutta miten sellaista voi viedä suhteeseen mukanaan ja sanoa, että rakastaa? En halua siis niitä painolastiksi kenellekään muulle, mutta en niistä eroonkaan pääse: jos siis ottaa minut, saa kaupan päälle kaikkea muuta. Hyvä kauppa?
Ja minä en ole vanha. Minä olen nyt taistellut itselleni toisen elämän. Olen se nätti ja kivan näköinen, voi että ja kun ihmiset ne jaksaa ihmetellä, miten nuorelta oikein näytänkään: en ole vanha, mutta olenhan mä aikuinen. Mulla on varmaan ollut helppo elämä! Kun olen aina niin iloinenkin.
Enkä taatusti mene takaisin: jätin kaiken vanhan taakseni, ja kyllä siellä on rakkaitakin asioita. Niin vaan ei voi elää.
Mutta en voi elää hänenkään kanssaan. En voi kertoa, en tiedä mitä kertoa. En halua liata häntä, vaan suojella. Onhan hän aikuinen, mutta katsos, tässä maailmassa on maailmoja, joista kaikki ei tiedä mitään. En halua, että hän tietää, puhumattakaan että hän joutuisi maksamaan. En parane koskaan, millään tasolla, niin ettei se, joka minua lähinnä on, voisi olla kärsimättä myös. Joten päästän irti. Hän on liian hyvä mies minulle. Olisin halunnut, ja toivoisin sitä enemmän kun mitään, mutta mä en pysty tähän.
Katsos, se sattuu nyt paljon, mutta ihminen joka tietää kivusta lähes kaiken, tietää myös, että se korjaantuu: sinä unohdat ja menet eteenpäin. Minä olen elämääni syntynyt ja virheeni tehnyt ja maksan niistä. Ainoat, kenellä on yhtä paljon elettyä elämää takanaan kun minulla tässä iässä, on niitä ketä yritän itsekin välttää. Me emme voi enää kohdata.
"Ei kukaan ole liian hyvä toiselle."
Kyllä on. Anna anteeksi.
Näinhän se juuri on.
Rikkinäisen ihmisen on vaikea olla eheän ihmisen seurassa. Silloin ollaan niin eri tasoilla. Kaksi rikkinäistä ymmärtävät paremmin toisiaan, eikä kummankaan tarvitse potea huonommuutta suhteessaan toiseen.
Tähän tyyliin minäkin sen "liian hyvän" ymmärrän.
Kysymys. Mutta eikö sen rikkinäisen elämästä voisi saada jotain, oppia, miten selvitään, nähdä epätäydellisenkin kauniina? Eikö sen eheän elämästä voisi saada voimaa ja kauneutta? Eikö kaksi rikkinäistä vaan sohisi toistensa haavoja ja pahimmillaan vedä toisensa takaisin alas ja kaksi eheääkin saattaisi sortua, vähintään ylimielisyyteen tai heti vaikeuksien kohdatessa, kun ei ole mitään tietoa muusta. Eikö vastakohdat täydennä? Voisi olla voimaannuttavaa olla niin erilaisia? Eikö eheällä ihmisellä voi olla myötätuntoa ymmärtää silti? Voiko eheäksi syntyä, vai mitä jos siihen sittenkin pitää kasvaa vaikeuksien kautta?
Ja onko ihminen loppujen lopuksi vain kasa virheitä tai jos lähtökohdat on huonot, eikö koskaan saa uutta mahdollisuutta? Eikö kolhittukin saisi antaa itselleen luvan levätä ehjässä paikassa? Kyllä kai elämä runttaa kaikkia vuorollaan jossain vaiheessa, en usko, että kenenkään täytyisi olla huolissaan siitä, että vaikeudet loppuisivat kesken, vaikkei niitä heti olisikaan.
Tuntuu surulliselta, että rakkautta pitää heittää hukkaan maailmassa, missä sitä ei liiemmin muutenkaan aina ole. Vaan siksi, että elämässä nyt on aina arpajaiset menossa eikä kukaan tiedä minkä lähtökäden saa. Mitä jos sille eheällekin antaisi edes mahdollisuuden yrittää? Ja se rikkinäinen voisi nähdä elämässään rikkauttakin? Saattaisi moni yllättyä. Ehkä meillä siksi on niin paljon yksinäisiä ja avun tavoittamattomissa olevia, ettei ne maailmat nimenomaan koskaan kohtaa: ehkä niitten nimenomaan pitäisi kohdata.
eikö oiski helepompaa ku naiset ossais sanua suoraan mitä ne aattelee eikä kierrellä tommosilla yleellisyyksillä jos kerta on jo jättämässä nii ois kiva ku ne sanos sen syyn suoraan. siittä joko suuttuu hemmetin palio tai sitte suuttuu vähän aina se josaki tuntuu. vaa ei siitä tottuuesta kuolis kumminkaa. oisha se kiva tietää jos naine ei halua kattoo nii sanos suoraa ei tarttis itte jäähä pähkäileen että mitä mää nyt sitte ite tekkiin väärin.
Ehkäpä se sanoikin suoraan, mut joskus asioita on vaikea selittää sen enempää. Ihan oikeesti. Ite oon sanonut kerran yhdelle miehelle, että hän on tavallaan liian hyvä. Sillä oli erittäin hyvä työpaikka, talous kunnossa, pystyi elämään normaalia ja onnellista elämää ja halus minut osaksi sitä. En kuitenkaan pystyny mihinkään kummempaan, koska oon vielä niin nuori häneen verrattuna siltä kannalta, etten ole saanut elämääni kuntoon oikein miltään osalta ja rymisten mennään koko ajan alemmas. Ei kuitenkaan ollut edes sellainen ihminen, kenelle haluaisin avautua menneisyyteni asioista että ymmärtäisi paremmin. Harvoin kaikin tavoin "paremmassa kunnossa" olevat ihmiset edes täysin ymmärtää vaikka miten kertoisi kaikkea mitä vaan osaa ja haluaa. Sillon tuntuu että toinen on vaan jotenkin liian hyvä eikä se muutenkaan sitten oikein natsaa.
samoin miehet
Aivan.
Miehet eivät itse kestä jätetyn naisen raivareita, mutta ovat silti vaatimassa, että naisten pitäisi kestää jätetyn miehen raivari. Mies on raivostuneena kuitenkin kymmenenkertaa pelottavampi ilmestys kuin nainen.
Kyllä raivostunut nainenkin voi tehdä mitä vaan, olla väkivaltainen, jopa niin että henki lähtee.
"Liian hyvä" on synonyymi miehelle joka ei kiinnosta. Ei siinä sen kummempaa. Nainen, joka sanoo noin, kuvittelee että lemput tuntuu sinusta vähemmän pahalta kun sanoo jotain ulkokultaista höpinää siihen mukaan.
Sama ilmiö kun mies vaan häviää kuvioista ilmoittamatta ja sanomatta edes "oli kiva tavata mutta ei kiitos". Ne oikeasti kuvittelee että nainen loukkaantuu vähemmän. Tämän on eräs kyseiseen sukupuoleen kuuluva minulle myöntänyt. Eli siis silkkaa filantropiaa on vaan hävitä yhtäkkiä naisen elämästä.
Eli, suomennettuna, molemmat on oman pelkurimaisen käytöksen kuorruttamista kermavaahdolla (ei niitä kiinnosta se, miltä toisesta tuntuu, vaan se, miltä itsestä tuntuu. Voi kuvitella että juttu loppui sillee kivasti).
"Liian hyvä mulle" fraasin käyttäminen voi myös tarkoittaa sitä, että kyseinen henkilö pelkää aloittaa suhdetta jonkun kanssa. Hänellä saattaa olla taustalla aika rankka tai muuten "mielenkiintoinen" suhde tai hän saattaa tuntea itsensä ja omat oikkunsa suhteessa ja pelkää saman toistuvan sinun kanssasi. Toisin sanoen hän ei halua pilata välejänne alkamalla suhteeseen, jonka hän uskoo melko varmasti kaatuvan samoihin selvittämättömiin ongelmiin, johon edelliset suhteet kaatuivat. Jos hän haluaa olla edelleen kaverisi, niin kyse voisi olla tuollaisesta. "Liian hyvä" jollekin voi olla myös tyhmä vale tai sitten hän voi oikeasti ajatella sinua liian hyvänä hänelle (=huono itseluottamus). Uskon, että kyse on joko pelosta tai sitten kusipäästä, joka ei voi sanoa asiaa suoraan.
Näin itse naisena en kyllä koskaa ole tuota "olet liian hyvä"-lausetta käyttänyt! Enkä tule käyttämään. Mitä hemmettiä, eihän siinä ole edes mitään järkeä.
Liian hyvä = tyypissä ei ole mitään vikaa. Itse en halua loukata ketään menemällä ikäviin yksityiskohtiin, jos siihen ei ole tarvetta.
Miksi aiheuttaa turhasta stressiä jos syy on sinänsä vähäpätöinen (ja vain minulle tärkeä) ja homman sabotoiva juttu.
Liian hyvä.. Ei ole ainakaan mulle mikään fraasi vaan mahdollinen vastaus. Itse rikkonaisen paskan lapsuuden eläneenä vaikeaan nuoruuteen ja aikuisuuden vaikeuksien läpi kahlanneena toinen tosiaan voi olla liian hyvä. Hän ei tulis ymmärtämään mun mahdottomuutta ottaa vastaan hyvää elämässäni, koska mä tiedän, että mikään ei ole itsestäänselvyys ja kaikella on hintansa, varsinkin rakkaudella ja mä tiedän, että joka asiasta tulee jonkinlainen lasku perässä. Enkä mä koskaan osaa odottaa tai vaatia keneltäkään mitään. Mun on joutunut kaikki mahdolliset asiat rakentaa tulitikuista itse pystyyn.
Miten mä pystyn elämään ihmisen kanssa, jolla on ollut onnellinen rakastava toimeentuleva perhe, hyvä kasvua tukeva ympäristö, aina ystäviä ja menestystä, joka ei tiedä mun näkökulmasta elämän varjopuolista mitään, muuta kuin sen periporvarillisen elämänkatsomuksen, että jos jonkun ihmisen elämä on mennyt vaikeasti, niin hän on itse sen valinnut. Se toisen omavaltaisuus ja hallinnan tunne koko elämää kohtaan on niin toista kuin itselläni, joka tiedän, että millekään asioille elämässä ei todellakaan ole takeita. Ja mä joudun aina varmistelemaan elämässä kaiken. En osaa luovuttaa mitään asioita kenellekään, koska kuka mistään mitään huolehtiskaan. Toinen ei myöskään tajuais mun katkeruutta tai silkkaa kateutta joitakin asioita kohtaan. Eikä hyväksyis sitä, että mä en luota asioiden sujumiseen, ja ihmissuhteisiin tai ongelmien järjestymiseen tippaakaan, koska se ei ole totta mun elämässä.
Enkä mä itsekään jaksaisi katsella ihmistä, jolle kaikki on aina helppoa, mä voisin ehkä katkeroitua ja ajatella vaan mun paskoja elämänkokemuksia, jotka ei oo vahvistanut, vaan syönyt voimia. Mä tunnistan senkin, että voisin tulla jopa todella kateelliseksi toisen helposta elämästä, se viiimeistään olis suhteen tuho. En mä jaksa olla niin vahva, että käännän kaiken huono vahvuudeksi, se on paskapuhetta että vaikeudet vahvistaa.
Jos joku on liian hyvä, se on joillekin oikeasti totta, eikä mitään selittelyjä.
Mä en halua ihmistä, jolla on liian helppo elämä ollut, en kestäsi sitä, koska se alleviivaisi, muistuttaisi ja korostaisi aina sitä, mitä mulla ei ole.
Naisella on alemmuuskompleksi, luulee ehkä ettei riitä sulle ja pelkää ehkä että kaikki hyvä loppuu kuitenkin. Millään ei tuollaista ihmistä voi auttaa, jos rohkeus puuttu. Ja usko itseensä.
Joo olen samaa mieltä. Toisaalta. Rohkeus ei tarkoita samaa kuin se että pariskunta ymmärtäisi toistaan. Suhtautumiset asioihin lähtee niin eri maailmoista. Toiselle tärkeät asiat ei ole toiselle mitään. Toisen ihmeet on toisen itsestäänselvyydet.
Ja usko itseensä, mitä merkitystä sillä on silloin kun on asioita, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. On aivan eri asia huudella hyvästä elämästä, että usko itseesi, niin johan kaikki muuttui. Monesti vaikeita kokemuksia nähnyt ei usko nimenomaan mihinkään muuhun kuin itseensä. itseensä voi sentään luottaa.
Niin toinen on se, jonka elämässä toteutuu kaikki suht hyvin, uskoi tai oli uskomatta, toisella taas ei toteudu, eikä sillä ole vain sinisilmäisen luottamuksen kanssa mitään tekemistä. Kun se realismi on niin äärtä ja laitaa. Toiselle asiat on uskon asioita, toiselle arkijärjen ja kokemuksen, vaikka kyse olis yksinkertaisesti sosiaalisista luokkaeroista, joka näkyy kaikessa, vaikka nimellistä kastijärjestelmää ei ole olemassa, käytäntö on eri asia. Jos on vähänkään vaikeempia elämänkokemuksia tietää, ettei niitä vaikeudet vahvista ja positiivisuus on kuin ***tuilua sillloin, kun se ei muuta vaikeaa arkea.
Mutta tuostahan se lähtee; kun et ymmärrä toista ja toisen lähtökohtia, on helppo huudella alemmuudesta. Kuule jos tässä maailmassa ihan asenteella velatkin muuttuu saataviksi, niin mitäs ongelmaa kellään koskaan olisikaan. Mutta niin helppo on huudella ja leimata tosi ongelmien kohtaamat ihmiset vain "asennevammaisiksi" tai alemmuuskompleksiseksi. Itsehän kun ei tarvitse sieltä omasta pikkupilvilinnastaan paljon käsiänsä tän maailman sontaan sotkea.
Ja jos sä luulet, että joku luulee hyvän loppuvan? Esitän vastakysymyksen; kuka tässä maailmassa on edes mitään hyvää kellekään luvannut? Kenellä on oikeus olettaa elämänsä olevan jotain huviretkeä? Sä vastaat tasan omasta navastasim etkä voi yhtään sen enempää ylemmyydentuntoisesti sieltä vain huudella, että joo kaikille on hyvä elämä ja jotkut "luulee" jotain muuta. Ikävä, et ne luulee niin? eikö? Luulis jotenkin muuten, näinhän susta kaikki asiat varmaan korjaantuis.
Alemmuuskompleksi = tarkoitatko sitä, että helpomman elämän elänyt ajattelee juuri noin, että toisen elämä on halvempiarvoista, toisen kokemukset sellaisia, että niistä kuuluukin tuntea itsensä huonoksi. Alentavuus toisen puolelta ei ole toisen alemmuutta!
Aika monet on vastailleet, että "liian hyvä mies" ei osaisi ymmärtää heidän rikkonaisuuttaan. Tuo voi olla ihan totta, mutta on ylimielistä tai pelkuruutta olettaa niin jo etukäteen. Toimiva suhde vaatii tietysti avoimmuutta ja avoimmuus huomattavaa rohkeutta, uskallusta luottaa siihen toiseen, luottamusta että toinen jää siihen viereen, vaikka hän tietää kauheimmat salaisuutesi. Kaikki tahtovat, että olisi joku joka rakastaa, vaikka tietääkin mitä menneisyydessä on ollut, mutta kuitenkaan ei uskalleta antaa "liian hyvälle miehelle" mahdollisuutta rakastaa tuolla tavalla.
Joo, vaan jokainen hyvä mies haluaa olla jalo. Mutta ei jaksa arkea, kun ne asiat realisoituu. Mies haluaa tehdä itsestään sankarin, toisesta raukan. Mutta ei parisuhteen pidä olla niin epätasa-arvoinen, mies kuvittelis pelastavansa toisen tämän elämästä, mitä ei voi tehdä. Toinen olis siinä raukan ja ymmärrettävän roolissa, mikä ei kiinnosta. Ja niin hyvää miestä ei olekaan, etteikö se teoriassa haluis muka kohdata ongelmia ja alkaa jalosti filosofoimaan niitä, mutta käytännössä kuitenkin ei kauan katselisi.
Eikä lisäksi miehenkään tehtävä ole olla mikään terapeutti, jonka niskaan kaadetaan kaikki asiat, mihin ei ole ennenkään ollut ratkaisua. Ei tulis ymmärtämistä. Eikä tule. Ei ole pelkuruutta vaan näin tämä sosiaalinen maailma toimii. .En usko sellaisen miehen ymmärtämykseen, joka haukkuu naapurin työttömän, tai sairaan sukulaisen, vastoinkäymisiä kohdanneen ystävänsä tai muuten vain kompastuneen sisaruksensa, mutta puolisoa ymmärtäisi muka niin täydellisesti. Paskan marjat.
Ja vaikka se hyvä mies haluis rakastaa, niin kerrompa sen, ettei kukaan nainen halua tulla "tuolla tavalla" raukkana reppanana, mitä sinäkin ehkä kuvittelet. Olis siinäkin suhteen lähtökohdat, siinähän se ylemmyys-alemmuus asetelma vasta korostuiskin, jos miehen antais rakastaa varskinkin kun ensin kaatais sen niskaan kaiken huonon ja sitten esittäis säälittävää. Hyi että. Kyllä nainen haluaa olla ihan normaalinaisena rakastettu, eikä minkään ongelmien kautta säälistä tykätty.
Ja siksi on vaikea, kun toinen ei ymmärrä tai jos ymmärtää, niin ymmärtää sen ylemmyyden tai säälin kautta, mutta ei samalta tasolta.
Yks tyttö sanoi mulle kans kerran et olen muuten täydellinen mut olen liian lyhyt.
Olen 166 tai 167cm pitkä, tai siis lyhyt. Tyttö oli 162 cm.