... Olemme menossa naimisiin, lapsi on tulossa, asunto ostettu ja kaikki mallillaan. Oikeasti elämä on ollut meille molemmille hyvää ja palkitsevaa, olemme nauttineet yhteiselämästä ja iloinneet lapsesta ja häistä. MUTTA. Mieheni vietti surullisia polttareita -veti viinaa pään täyteen je heitti aivot narikkaan- ja heräsi vieraan ja tuntemattoman naisen luota. Juostessaan aamutunneilla pois, oli vannonut itselleen etten saisi koskaan tietää. Mutta eilen ei enää pystynyt elämään asian kanssa, joten kertoi minulle -tulevalle vaimolleen ja syntymättömän lapsensa äidille. Itki ja huusi. Vannoo, ettei koskaan tee sitä ja että kaikki on ollut suurta erehdystä, paniikkireaktio ennen lopullista sitoutumista.
Mitä minä teen? Pakkoko minun on vaan kestää ja koittaa elää asian kanssa? Ei muuten, mutta lapsen vuoksi, itseäni en osaa nyt ajatella. Pelottaa niin prkeleesti! Mutta onko vahvuutta antaa mahdollisuus vai onko se juuri sitä suurta heikkoutta? Haluaisin kuulla asiallisia kommentteja etenkin teiltä, jotka olette päättäneet jatkaa suhdetta. Kuinka jatkaa eteen päin?
Mitä minä teen? Pakkoko minun on vaan kestää ja koittaa elää asian kanssa? Ei muuten, mutta lapsen vuoksi, itseäni en osaa nyt ajatella. Pelottaa niin prkeleesti! Mutta onko vahvuutta antaa mahdollisuus vai onko se juuri sitä suurta heikkoutta? Haluaisin kuulla asiallisia kommentteja etenkin teiltä, jotka olette päättäneet jatkaa suhdetta. Kuinka jatkaa eteen päin?
Vastaukset 24
Vanhimmat
En tiedä, miten tuollaisesta toivutaan, koska en ole itse ollut tuollaisessa tilanteessa. Annan kuitenkin yhden neuvon: älä tee mitään hätiköityä. Sinulla on nyt tunteet pinnassa ja ajatuksissa käy varmaan ihan kaikenlaista. Anna ajan kulua hetken, ennen kuin päätät mitään. Katso, miltä sinusta tuntuu, kunhan hetken saat selvitellä päätäsi ja jutella asiasta miehesi kanssa.
Jarski hei !
Missä päin suomea asut ja oletko vapaa ja mikä on ikäsi?
Kommenttisi on herättäneet kiinnostukseni.
Kaisa
Asun Kaakkois-Suomessa ja olen 33 vuotta vanha. Ikävä kyllä en ole vapaa :( Meiliystäviäni elämääni kyllä mahtuu, jos sellainen kiinnostaa.
Kun tällaiselta palstalta olet vokottelemassa meiliystäviä.Jaa....moraalitonta!
Minä ihan oikeasti säälin sinua. Jos pelkkä vastakkaista sukupuolta oleva meiliystävä on sinusta moraalitonta, elät varmaan todella ahdistavassa ja rajoittavassa maailmassa. Sinulta jää puolet maailman ihmisistä tuntematta, kun rajoitat kommunikoinnin vain omaan sukupuoleesi.
Toivottavasti joskus pääset vapaaksi vankilastasi.
Käypä läpi vähän omia pahoja tekojasi vaikkapa puolen vuoden ajalta, ja sijoita mailiystävien kanssa kirjoittelu ko listaan. Mikä on oman moraalisi laita?
Mua sitten ärsyttää tuollaiset moralistit, jotka jaksavat vaahdota juuri sen asian paheellisuudesta, jota eivät itse satu harrastamaan. Arvostellaan työkavereita, hymähdetään kun ukko ajaa autoa pikkupienissä, kadehtitaan salaa sukulaisperheen lapsia ja sen varjolla v*ttuillaan kaikesta... Eihän noissa mitään, mutta vastakkaisen sukupuolen kanssa juttelu se vasta on kova synti.
Pidä turpasi kiinni asioista, joihin ei ole kysytty sun mielipidettä!
Samat sanat sinulle.Mikä oikeus sinulla on tulla kritisoimaan minun tapaani elää,jos itse vedät herneet nenään tällaista asioista.Ja täällähän juuri saa kertoa mielipiteensä ilman että tuollaiselta maailman kansalaiselta lupa kysytään.Opettele sinäkin jonkinlaista suvatsevaisuutta tällä saralla.Ja se on niin monta kertaa nähty ja koettu että se mailiystävyys on vain kulissi jonka takana voidaan touhuta ihan mitä vaan.Vaan jokainenhan kaivaa itselleen kuoppansa.
Onko Jarski vaihtamassa nyt sähköpostia sinun puolisosi kanssa? Minä en kritisoi sinun tapaasi elää, vaan sitä, kuinka hyökkäät vieraan ihmisen päälle kuin yleinen syyttäjä. Vai joko ehdit hakkeroida toisen sähköpostin auki ja löytää sieltä pornomaileja?
Jos Kaisa ja Jarski vaihtavat osoitteita, niin se tapahtuu keskustelun ulkopuolella vaikka he tekevätkin sen julkisesti. Sun tehtäväsi ei ole siihen puuttua! Jos joku kirjoittaisi tänne otsikolla "Onko mailiystävyys väärin", silloin voisit laukoa kannanottojasi mielin määrin.
Omassa avioliitossani sekä minulla että miehelläni on vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä. Vaikka emme mailiystävyyksiä harrasta, keskustelemme vieraiden ihmisten kanssa paljon ravintoloissa yms. Joskus tekee oikeasti hyvää tuulettaa ajatuksiaan täysin vieraan ihmisen kanssa, joka elää täysin erilaisissa ympyröissä.
Vielä on kesää jäljellä. Pistä ykköset päälle ja jätä vaikka alushousut pois alta, niin se voi vapauttaa vähän ajatusmaailmaasi. Haistele, maistele ja koe uusia tuulia: ei se maailma ole niin uhkaava paikka!
Lisäänpä vielä yhden jutun, joka liittyy keskusteluun.
Paras ystäväni on nainen. Tapasimme töiden merkeissä ja aluksi meilailumme oli vain työasioista. Pikkuhiljaa juttelimme enemmän ja enemmän yksityisasioitakin, kunnes totesimme, että meillä on paljon yhteistä ja meistä tulisi hyvät ystävät. Jossain välissä kerroin asiasta vaimolleni, joka hyväksyi tilanteen täysin. Nykyään vaimonikin tuntee tuon ystävänaiseni ja hänen miehensä. On täysin paskapuhetta sanoa, etteivätkö mies ja nainen voisi olla ystäviä. Ainakin minä voin, mutta minun elämääni ei määrääkään kyrpäni vaan minä itse.
Juu...tämän keskustelun palstan aihe on uskottomuus,jos te ette ole sattunut huomaamaan,joten minusta on vähän ihmeellistä että te sosiaaliset,ystävälliset ja seuralliset henkilöt olette täällä hakemassa nettiystäviä.Eikö teille ole ihan omat ystävän vonkaus paikkanne.Voitte siellä sitten valkata itsellene sopivia ystäviä ihan niin paljon kuin huvittaa,alushousut jalassa tai nilkoissa.
Minulle on aivan sama millaista ystäväpiiriä pyöritätte ja saatte olla niin avarakatseisia kuin huvittaa,mutta tehkää se jossakin muualla.
Eipä näytä olevan ihan sama, kun siitä noin kovasti jaksat piipittää? Pelkäätkö edelleen, että jompi kumpi kirjoittaa sähköpostia omalle puolisollesi? Mitä se on sulta pois, jos ihmiset vaihtavat täällä osoitteita?
sitä on potkia ja porskuttaa eteenpäin.. Mun mielestä toi on hyvä merkki että miehes kertoi ITSE. Kun on meitä jotka joutuu kauan elää epätiedossa, ja kun asiat tulee ilmi, niin siltikin mies kieltää kaiken.
Juu, naimisiin en kylläkään menis ton jälkeen. Sovi miehes kanssa että lykkäätte häitä. Ja kun aika tuntuu SUN mielestä sopivalta (jos tuntuu) niin sit uusiks..
Mä lupaan että parikin vuotta voi vierähtää, ennen kun saat edes rippeitä luottamuksesta takaisin..
Ei tule olemaan helppoa, mutta luultavasti sen rääkin arvoista..
Mitä naimisiinmenon lykkääminen enää muuttaa tuossa tilanteessa, kun lapsikin on tulossa ja tyypit mitä ilmeisemmin päättävät jatkaa suhdettaan. Kun on yhteinen lapsi, niin naimisissa sitä käytännössäkin ollaan.
Sen verran se avioliitto tietysti muuttaa, ettei tarvitse mennä isyyden tunnustukseen ja puoliso saa leskeneläkkeen tarvittaessa.
Älä ainakaan tee mitään hätiköityä vaan anna tunteiden tasaantua. Paniikkiratkaisuista ei ole koskaan mitään hyötyä. Kyllähän toi osoittaa, että miehelläsi on moraalia, kun kertoi, katuu ja itkee.
Kerron meidän tarinan, jos auttaa sua. Ollaan oltu yhdessä 2,5 vuotta. Mulla lapsia miehellä ei. Ei asuta yhdessä, mutta käytännössä ollaan joka päivä yhdessä. Mies jäi kiinni venäläisellä huoralla käymisestä. Halusin hänet pois elämästäni, koska voiko naista pahemmin loukata. Hän rukoili ja pyysi, että jatkaisimme, koska hänellä ei ole ollut näin hyvä olla koskaan. Ja silti... Hän pyysi, että yhdessä kestäisimme tämän kriisin puhuen ja itkien. Syyksi hän ilmoitti alkoholin ja sitoutumispelon. Rakastan miestäni ja siksi yritän vielä. Koko kesä on mennyt kuin sumussa. Lasten kanssa en olisi jaksanut, ellei hän olisi auttanut. Alkoholin käyttöä hän vähensi rajusti ja nyt hän hankki meille pienen mökin maalta. Ja mua satuttaa vieläkin ihan helvetisti. Kuitenkin olen päättänyt yrittää. Mies vannoo ettei tee enää mitään vastaavaa. En kyllä enää kestäiskään.
Ehkä voisit harkita sitä avioitumista vielä. Naimisiin kerkiätte, kunhan käsittelette tämän avohaavan ensin pois. Teille tulee yhteinen lapsi. Koita jaksaa. Mieti tarkkaan tunteitasi. Et unohda koskaan, mutta voit antaa anteeksi. Luottamus tulee vasta ehkä vuosien päästä.
Niin minä tekisin. Eikö olisi kamalaa olla kirkossa ja sanoa "tahdon" miehelle, joka juuri kävi niksauttamassa vierasta naista ?
Miten voit nauttia hääpäivästäsi ? Senhän pitäisi olla naisen paras päivä !!!
Sínuna siirtäisin häät tuonnemmaksi jotta saisin pään selvitettyä.
Onnea tulevan vauvan johdosta. Koita kestää. Tekee ihan pahaa sun puolesta.
Paskapuhetta: uskon, että juuri tuon takia erot ovat niin yleisiä, kun mennään naimisiin häiden takia. Häitä valmistellaan 13 vuotta, ja sitten masennutaan, kun pitsihuuma ei jatkukaan ikuisesti.
Älkää hyvät ihmiset odottako liikaa hääpäivältä. Kivaa se on, mutta ei suinkaan elämän tarkoitus. Parempia päiviä tulee lasten syntymän, läheisen sairaudesta parantumisen ja ties minkä myötä.
Jos päätät jatkaa elämääsi miehen kanssa ja antaa anteeksi, niin naimisiin vaan. Ei se häiden lykkääminen mitään edistä, kun lapsesi myötä joudut kuitenkin käytännössä naimisiin.
Mikä Einstein sieltä tulla tupsahti? Olet tainnut sekoittaa häät ja avioliiton pahemman kerran. Juuri tuollaisia tilanteitahan varten avioliitto on, että yhdessä mennään myötä- ja vastamäkeen.
En nyt tarkoita sitä, että pettäminen kuuluu aina antaa anteeksi tai että avioliitto suojaisi siltä.
Mutta jos mies on kertonut, katunut ja pahoitellut niin mielestäni hän ei ole aivan toivoton tapaus.
Rakas alkuperäinen. Kun sulla on lapsikin tuloillaan, niin aivan yhtä vaikeaa sun on lähteä avoliitosta kuin avioliitosta. Samat huoltajuuskiistat ne on edessä joka tapauksessa. Avioliitto säästää sinut isyyden tunnustamiselta ja perinnöttömäksi jäämiseltä ero- ja kuolemantapauksessa.
Tilanteesi ei ole helppo ja itse joudut ratkaisusi tekemään. Voin vain yhtyä muiden neuvoon, että älä tee mitään hätiköityä. Suhteenne jatkumisen puolesta puhuu monta seikkaa. Miehesi katuu tapahtunutta, kyse on vain yhden illan panosta juovuspäissään. Mielestäni yhdestä virheestä ei saisi loputtomiin rangaista, mutta onhan se niinkin, että miehen pettäessä raskausaika kyseessä on tosi paha munaus ja loukkaus.
En tiedä, miten lähellä häänne ovat ja oletteko jo esimerkiksi lähettäneet kutsut. Muiden ihmisten mielipiteistä ei kannata välittää, mutta eihän se selittelykään hauskaa ole ja tuota pettämisjuttua ei varmasti kannata kaikille kertoa, jos kuitenkin päätätte jatkaa yhdessä. Lapsi kuitenkin syntyy ja kumpi lienee käytännössä pahempi vaihtoehto, olla menemättä naimisiin tai erota sitten myöhemmin. Siis siinä tapauksessa, että ette voi elää yhdessä. Tietenkään ei ole kiva mennä naimisiin jonkinlaisessa "pakkoraossa", mutta olet varmaan tilanteessa, jossa mikään vaihtoehto ei ole varmasti hyvä vaan joudut nyt valitsemaan pienimmän pahan periaatteella.
Olen melko varma, että pystyt jossain vaiheessa pääsemään asian yli, jos teillä molemmilla on siihen halua. Olisi varmaan hyvä, jos saisit rauhassa käsitellä asiaa, mutta se taitaa olla käytännössä vaikeaa. Pettämisen käsittelyyn menee parhaassakin tapauksessa kuukausia.
Itse olen työni tähden kolunnut useammatkin polttarit. Jännä ilmiö muuten avioon menevissä miehissä on se, että he haluavat vielä ennen papin aamenta kokea vielä kerran vierasta naista. Tuskin tuo vieras nainen on merkinnyt miehellesi mitään muuta, kuin poikien leikkejä. Odottele siis rauhallisin mielin pienokaistanne ja anna miehellesi anteeksi ja mikä tärkeintä: luottavainen katse tulevaisuuteen, se kannattaa teitä mikäli niin tahdot.
Oot sitten antanut sitä pesääkin siinä strippauksen ohessa, kuuluuko ihan standardikuvioihin?
En aina, mutta sillointällöin.
Perseen heiluttaja.Voi helvetti millaisia lumppuja maa päällään kantaa....
..kokemusta. En ollut raskaana, (oli kaksi lasta edellisestä liitosta) ja mieheni kertoi kohta häiden jälkeen (n. viikko) pettäneensä mua vähän ennen häitä, ei polttareissa vaan baari-illan jälkeen. Mies oli se meistä joka halusi mennä naimisiin, mä olisin voinut odottaa vielä.
Kun ihmettelin, miksei ollut kertonut ENNEN häitä, jos nyt kerran kertoa välttämättä halusi, hän silmät suurena, että enhän mä sitten olis mennyt naimisiin ollenkaa. Minut tuntien hän tiesi, että juuri näin siinä olis käynyt vaikka oltiin jo kutsutkin lähetetty.
Meidät muuten vihittiin maistraatissa ja kahvit vain lähipiirille, eli mitään suuria häitä ei pidetty, haluttiin vaan naimisiin. Periaattella "loppu elämä yhdessä"!
Mä sitten päätin, että yritetään sitten vielä, kun nyt kerran oltiin jo naimisissa. Unohtaan en tietenkään pystynyt.
Kolmen vuoden avioliiton jälkeen tajusin, että mies pettää mua aina tilaisuuden tullen tai siis haki suorastaan tilaisuuksia. Kärähteli niin helposti, ettei valehtelun varaa ollut ja tunnusti aina. Ekan avioliitossa tapahtuneen pettämisen jälkeen hän sanoi, ettenhän minä häntä sen ekan kerran (ennen liitoa) jälkeenkään jättänyt. Ja ihmetteli, miksi nyt vaahtoan pettämisistä.
6-vuotta oli tällaista, ennen kun sain tarpeekseni ja otin eron, mistä mies oli suuresti yllättynyt. Yhdessä mua piti ne välillä olevat hyvät jaksot.
Nyt asiasta on kulunut 15-vuotta, enkä vieläkään tajua, miksi suostuin jatkamaan. Tällä järjellä olisin ottanut eron sen viikon päästä välittämästä kenenkään mielipiteistä ja olisin myös kertonut syyn eroon jos joku olisi kysynyt.
Silloin uskoin vielä ihmisiin vaikken mieheeni enää uskonutkaan. Kai pelkäsin yksinoloa. Aivan turhaa. Eron jälkeen otin heti kun mahdollista tyttönimeni takaisin ja olo helpottui jo siitäkin. Halusin pyyhkiä koko avioliiton petoksen pois ja voin sanoa, ettei ollut vaikeaakaan. Niin paljon kaikki valheet ja petokset mua rassas siinä liitossa.
Kun katselen taaksepäin, olen tullut siihen tulokseen, että täysin naivi ja lapsellinen olin kun jatkoin liitoa niinkin kauan. Se oli turhin ihmissuhde joka mulla on ikinä ollut, loppuaikoina oli myös jo väkivaltaa johtuen paradoksaalisesti MIEHEN mustasukkaisuudesta. Siitä jäi ikuinen näön menetys toisesta silmästä. Se olikin se viimenen niitti.
Mä en anna sulle minkäänlaisia ohjeita koska meillä kaikilla on oma tahto, minä valitsin väärin ja saan katua koko liitoa. Eikä kenenkään tarina ole samanlainen, mutta tarinoita kannattaa kuunnella, aina niistä jotain voi oppia. Ei kaikkien tarvi kaikkea kantapään kautta oppia.
Kysyn sulta vaan, et odotatko häitä vai yhteistä loppuelämää ja millaiseksi sen kuvittelet, pystytkö siihen. Jos kuvittelet pystyväsi, toivotan onnea, oikeasti. Jos päätät nyt perua tai siirtää häitä, toivotan onnea valitsemallesi tielle.
Pääasia lienee, että harkitset tarkkaan. Lapsen tulevaisuuteen vaikuttaa moni asia, mutta ei välttämättä tarvitse naimisiin mennä, että lapsella on "parempi elämä". Ei se sitä takaa vaan muut aivan asiat. Mun lapsista on ainakin tullut kunnon ihmisiä vaikka eivät isänsä kanssa olekaan eläneet kun pari ensimmäistä vuotta, hän muutui väkivaltaiseksi toisen lapsen syntymän jälkeen.
Vaikea on sunkin tilanteesi, voimia!
Jos mies on tuolla tasolla avioliiton aattona niin eipä kannata ukolle loppu elämää uhrata.Antaa hänen vaan katella strippareita elämänsä loppuun asti ja herätä vaikka veneen alta.Ei hän ole todellakaan sinun arvoinen!