Ketä vaivaa nuo sukulaisten ja kavereiden jatkuvat kyselyt siitä, että "miksi olet vielä sinkku?" ja "milloinkas se sinä löydät jonkun itsellesi?". Viimeisin oli erään sukulaisen kommentti, että "Kyllä tuossa iässä jo pitäisi olla joku nainen !". Niin varmaan pitäis. Toinen tapaus sattui, kun kävin toisen sukulaisen luona kylässä, jossa oli pari muutakin sukulaista ja ensimmäisenä tuli heti leikillinen kommentti, että "etkö kehdannut tuoda tyttöystää sisälle?". Enpäs kehdannut, kun en tiedä tälläkään hetkellä, missäs Se Oikea mennä viilettää.
Kyllä se on vähän noloa omille vanhemmilleenkin yrittää jotain selitellä. Kerran vain totesin, että ihan hetero olen, mutta ei vain ole kohdille sattunut. Eipähän jäänyt väärinkäsityksiä.
Luulisi, että tuo ympäristön paine pariutumiselle on suurin nimenomaan naisille. Miten on naiset ?
Kuinka yleistä teillä on tällainen lähipiirin jatkuva kysely ?
Kyllä se on vähän noloa omille vanhemmilleenkin yrittää jotain selitellä. Kerran vain totesin, että ihan hetero olen, mutta ei vain ole kohdille sattunut. Eipähän jäänyt väärinkäsityksiä.
Luulisi, että tuo ympäristön paine pariutumiselle on suurin nimenomaan naisille. Miten on naiset ?
Kuinka yleistä teillä on tällainen lähipiirin jatkuva kysely ?
Vastaukset 11
Vanhimmat
se sinua vaivaa?
...ole kyselty..ihme homma vaikka ikääkin on jo suht hyvästi kertynyt.
Poikakavereita on ollu 4 kappaletta (tähän ei lasketa niitä parin kuukauden suhteita) joista olen vanhemmilleni esitellyt 2 ja 1 on päässyt sukujuhliin asti. Hyvä asua vähän kauempana porukoitaan, ni välttyy suuremmilta kyselyiltä...
mitään kyselleet. Miksiköhän?
Ei ole kukaan sukulainen (tai edes tuttava) ahdistellut kysymyksillä sinkkuudesta!
.. mutta lastenlapsia pitäisi saada.. äiti siitä jaksaa aina muistuttaa.
Lisäksi kaiken huippu oli kun olin tätini luona vieraisilla (emme ole nähneet varmaan vuoteen) ja hän ryntäsi mitään sanomatta kokeilemaan vatsaani.
Menin ihan hämilleni ja tädin selitys oli että hänen piti varmistua että MINÄ en ole raskaana koska hänen tyttärensä oli, ja tahtoi olla sisaruksistaan ensimmäinen isoäiti.
Aika mautonta. Tuosta olisi voinut loukkaantua.
Aika vasta se alkoi, mutta siitä saakin sitten kuulla usein. Kaikki asiat johtuvat siitä, ettei ole miestä. Kaikki asiani paranisivat, jos olisi mies. Kaikkeen tekemisiini tarvitsisin kuulemma miestä jne.. Tuntuu, kuin olisin ala-arvoinen ilman miestä ja jos se olisi, niin sitten eläisin "normaalia" elämää. Jos olisi takana epäonnistuineitakin suhteita, niin sekin olisi parempi. Olen ottanut ihan huumorilla sen vielä. Mutta voin uskoa, että pitkän päälle voi alkaa ahdistamaan. Osa ihmisistä etsii puolitosissaan minulle "jokua", koska pitäisi olla "joku". Vanhemmille olen joskus suoraan sanonut, etteivät nämä geenit ole näyttäneet kelvanneen.
syyllistyin itsekkin tuohon "uteluun" tässä muutama viikko sitten. ja jälkeenpäin harmitti.. miestä en tarkemmin tuntenut edes, yritin vain jotain juttua siinä heittää. ei ehkä olisi pitänyt. ymmärrän nyt, että saatoin aiheuttaa pahaa mieltä. kaikkihan ei ole sinkkuja omasta halustaan.. ANTEEKSI!
No ei sikäli kysely, tai no muutaman kerran ovat kysyneet että millonkas sinä tuot tyttökaverin näytille mutta siinäpä se. Vastasin vaan että vaikea tuoda kun ei ole ja muutaman kerran on mainutti että etsihän sinäkin se tyttökaveri.
Asia mikä vaivaa on että sukulaiset pitää minua aivan poikasena kun ei ole suhteita takana tai edessä. Pitäisi aina olla valmis kaikkiin menoihin kun "eihän sinulla ole kenen luokse mennä" tai koska kukaan ei kaipaile minua. Se ärsytää ja muutenkin he taitavat hivenen sääliä minua, ainakin sen vaikutuksen saan.
Ja sitten myös vertailu serkkuihin ja mainostukseen kuinka "he ovat niin ihana pari" tai sillä ja sillä on tosi mukava poika/tyttökaveri.
Kaverit eivät ole pahemmin kyselleet, en tiedä miksi, ovat varmaan tarpeeksi fiksuja että tajuavat se on ihan oma asiani.
Suurin ongelma on ihan minussa itsessäni, olen nimittäin jumalattoman kateellinen ja ehkä jopa katkerakin ja vähän myöskin harmissani kun parikymppiset ihmiset ketä tunnen on jo tyttökaverit/poikakaverit, tuntuu vähänk uin olisin jäljessä tai että muilla onnistuu ja minulla ei. Alkaa vaikuttamaan siltä että kutakuinkin 20-25 alkaa jo ihmiset vakiintumaan. Olen jäljessä!
No ekat kyselyt alkoivat jo kun olin lukiossa. Tosin utelija oli äitini joka kysyi, että "onko siellä mukavia tyttöjä". Otti kerran luokkakuvan ja rupes valkkaammaan mieleisiään. Sitten armeijan jälkeen aloitin opiskelut yliopistossa. Tätini mies kyseli, että miten se ruuan laitto onnistuu? "Sun pitää hommata sinne joku ruokaa laittamaan... heh heh". Sitten isosiskon avomies huutaa aina isosiskon soittaessa, että "terveisiä tyttökaverille". Prkle, kun alkaa menemään kohta hermot. Luuleeko kaikki, että sitä mennään ja otetaan tuosta vain kumppani? Ehkä niin tehtiinkin 70-luvulla, mutta ennen oli ennen ja nyt on nyt. Olen monesti toivonutkin, että olisin ollut nuori 80-luvulla; Luullakseni silloin koulutus, luonne ja rehellisyys meinas jotain lihaksikkuuden ja trendivaatteiden lisäksi...
En ole sukulaisteni kanssa pahemmin tekemisissä, joten niistä ei ole ongelmia. Perheenjäseneni taas tuntee mut sen verran hyvin, että ei ne ole enään vuosiin ihmetelleet ikisinkkuuttani. :D En itse ole missään tekemisissä naisten kanssa ja voi ihan hyvin olla, että tulen elämään tällä tavalla läpi koko elämän.
Jos joku kyselisi noin henkilökohtaista asiaa, niin ainakin itse kokisin sen _erittäin_ tungettelevana käytöksenä. Hermo saattaisi hyvinkin mennä ainakin lievästi, oli kysyjä kuka tahansa. Sanoisin varmaan esim. sukulaiselle ihan suoraan, että ei voisi vähempää kiinnostaa, niin eiköhän loppuisi tuollaiset idioottimaiset kyselyt.
Mun mielestä on todella säälittävää, että tavisihmisille noi ylimääräiset ihmissuhteet on niin älyttömän tärkeitä. Välillä tuntuu, että monen ihmisen elämässä ei paljon muuta olekaan, kun irto- ja seurustelusuhteet.
mutta, jos joku vielä sanoo esim. häissä sinulle "oot sitte seuraava"(tms.) ni voit sitte hautajaisissa sanoa saman jollekki sukulaiselle..
Kyllähän noista välillä vaivaa on ollut. Etenkin kun ottaa huomioon sen että mikään perustelu ei menee kallon pohjalle, ei vaikka sen miten monta kertaa selittäisi :(
Olenkin siis koko suvun silmissä kaappihomo, pedofiili, tai muuten vain jokin omituinen skitsahtanut tyyppi ( sellaista vihjailua on jo kuulunut ). Jotenkin ei mene minulle jakeluun että miten jokin suhde tekee ihmisestä automaattisesti hyvän, tai miten kertakäyttösuhteetkin tai muu irstailu ovat hyväksyttävämpiä kun yksin eläminen.
Onneksi sentään ei tarvitse isommin sukulaisia nähdä. Kaverit jotka tuntevat minut luultavasti tietävät minusta sen verran miksi en halua alkaa suhteeseen, mutta siitä nyt ei sen enempää.
Vaikka joskus suhteeseen päätyisinkin niin taidan sanoa jatkossakin ihan kiusallanikin samat litaniat mitä tähän asti kun se niin paljon tuntuu porukkaa ahdistavan.