Minun on vaikea ymmärtää miksi täällä Suomi24:kin on niin paljon nuoria 20-25 vuotiaita naisia (ja miehiä), joilla on 1-3 lasta ja ovat yksinhuoltajia.
Onko todellakin niin vaikeaa löytää miestä, joka rakastaa ja jonka voi elää loppuelämän?
Vai loppuuko naiselta usko? En ymmärrä.
Olen kahdesti seurustellut yksinhuoltajan kanssa. Ja voin sanoa, että kolmatta kertaa en sitä tee.
Maailmassa on hyviä miehiä roppakaupalla. Pitääkö valiat se väärä? Uusi mies on uudessa suhteessa arvoasteikossa viimeinen, -ex-miehen jälkeen! Kuka mies haluaa sellaiseen suhteeseen. En tunne mitään sympatiaa yh-äitejä kohtaan (pl. lesket).
Onko todellakin niin vaikeaa löytää miestä, joka rakastaa ja jonka voi elää loppuelämän?
Vai loppuuko naiselta usko? En ymmärrä.
Olen kahdesti seurustellut yksinhuoltajan kanssa. Ja voin sanoa, että kolmatta kertaa en sitä tee.
Maailmassa on hyviä miehiä roppakaupalla. Pitääkö valiat se väärä? Uusi mies on uudessa suhteessa arvoasteikossa viimeinen, -ex-miehen jälkeen! Kuka mies haluaa sellaiseen suhteeseen. En tunne mitään sympatiaa yh-äitejä kohtaan (pl. lesket).
Vastaukset 38
Vanhimmat
Ja samat ämmät ruikuttaa kuinka sitten kasvettiin eroon...parissa vuodessa!
Olen myös huomannut että lapsi on monesti vain vuoden tai kahden kun jo erotaan. On vaikea uskoa, että asiat muuttuvat erinomaisista todella huonoiksi niin lyhyessä ajassa.
Mutta helpompaa on tietenkin hakea uusi ja syyttää erosta sitä entistä.
Teidän otantanne on peräti 3 yh äitiä.. Huu!! sehän tarkoittaa sitä että KAIKKI on samanlaisia..kyllä..
Voi voi mikä tässä oli se pointti? muuta kuin se että teitä ärsyttää niin hemmetisti..Tuskinpa näillä yh äideillä tai heidän lapsillaan on mitään hätää tai koe että maailma olisi pilalla.. Kaikki ei aina niin mustavalkoista.. Ja entäs ne kaikki isät jotka ovat lähteneet litoon ja jättäneet lapsensa? niitä todennäköiseti vähintään yhtä paljon ellei enemmän. Entäs ne jotka hakkaa ja raiskaa naisia ja lapsia, entäs ne äidit jotka huume huuruissa synnyttävät lapsia ja antavat niitä pois, entäs ne perheet jotka on työttömiä ja köyhiä, "hyi hitto"?? Mutta Hei ei hätää kun minä ja te olette täydellisiä niin maailma pelastuu..
yleistetään toiseen suuntaan? Oliskos sitten jo värit?
Plääh. Yleistystä. Miten joku voi olla noin yllätyksetön? Varmaan joku yyhoo...
Musta esimerkkinä ei ole vain 3 yh:ta, haepa vaikka profiileista "sinkku yh lapsia on".
Kysymys taitaa kuulua "eikö muka ennen lasten tekoa osaa sanoa miehestä onko hänestä kumppaniksi ja isäksi"? Vai...
kerroppa mulle millaisesta miehestä on hyväksi isäksi rakastajaksi ja kumppaniksi.. ja miksi ihmeessä teitä muuten kiinnostaa niin hemmetisti yh äitien elämä??
Minun tapauksessa mies oli ennen lasta tällainen. Kävi töissä, ei ryypännyt koskaan, toi kukkia silloin tällöin, kertoi rakastavansa, rakasti oman kertomansa mukaansa lapsia, halusi naimisiin,halusi lapsia, teki kotitöitä, silitti ja helli, ei pettänyt.. Mutta kas kas todellisuus iski ku eihän se lapsi ollutkaan vaan pieni söpö käärö, sitähän joutu hoitamaankin ja ne kotityöt!! töissä viihtyi kumman pikään ja vaimo kultaahan ei voinut päästää minnekään, kun sehän olis pannut kaikkea..jep!
No 4 vuotta olin yh avioliitossa.. Valmis olisin ollut eroon jo 2v jälkeen jo uupumuksenkin takia, mutta toi minun sydän leikkaus vähän lykkäs sitä.. Nyt oon onnellinen yh, ei oo ku yksi lapsi hoidettavana aah!!
ja mies halusi yhteishuoltajuuden vain jotta pääsisi maksamasta elareista.. nyt sentään joka toinen vkoloppu on vapaata!!! luksusta!!!
Enpä oppinut 10 vuodessa tota toista ihmistä sittenkään tuntemaan..
Näin yh:na saan paljon enemmän tukea läheisiltä kun voi kamala, mähän hoidan lasta yksin.. niin no.. tietäsivätpähän vaan kuinka yksin sitä voi oikeasti olla..
En olisi koskaan tiennyt millainen mieheni olisi ollut isänä, ennen kuin hänestä sellainen tuli..
Jatkaakseni asiaa sen verran, että isoveljeni, joka koskaan ei lapsista niin ollut kiinnostunut ja oli vuosisadan gigolo ja naisten kaataja, tosin heitä jokaista syvästi arvostaen (mitä lie sekin tarkoittanut??).. Vaihtoi naista kuin sukkia.. Biletti matkusti ja eli kokoajan viimeistä penniä myöten. Täysi renttu siis..
Silti, hänestä kehkeytyi suurenmoinen isä, hoitaa lapset, kodin ja pitää vaimoansa kuin kukkaa kämmenellä, mutta tasavertaisena kumppanina.. Elänyt näin jo 5 vuotta ja on itsekin elämäänsä tyytyväinen ja onnellinen..
asia on helppo. Hae pahin renttu jonka tiedät ja pamahda sille paksuksi.
Se tulee oleen hyvä isä, omien sanojesi mukaan.
Vaikka sitten niin..
Pointti oli minulla vain se että kun väite oli että eikö sitä tiedä onko miehestä isäksi, niin EI!! Sen näkee vasta jälkikäteen.. Ja voi teitä raukkoja jotka elätte pikku kuplassanne..
että harvemmin se renttu kunnon isä on. Jos tuolla periaatteella lähtee hakemaan isää lapselleen, että mitä rentumpi mies sen parempi isä, en yhtään ihmettele että yksinhuoltajia on niin paljon!
...nauttikaa nuoruudestanne ja juoskaa juoksunne ennekuin sitoudutte parisuhteeseen ja hankitte lapsia.
Ei meistä monikaan olisi uskonut elävänsä joku päivä yksin lapsen/lapsien kanssa.
Asioilla vaan on niin monenlaista puolta,mietitäänpä tätälläistä esim.
On niin paljon miehiä (tiedän että myös naisia)jotka haluavat saada lapsia,jotka vannovat "ikuista " rakkautta,ja niin sitä mennään naimisiin ja hankitaan lapsi tai pari,ja kuinka ollakkaan huomataan vuoden parin jälkeen ,ei ollakaan valmiita elämään täysillä perheelämää.
No nyt jotkut ajattelevat ettei muija ole antanut tarpeeksi usein kun on "menty" vieraisiin -tai pelkkä kotona nyhvääjä ,läski ,ruma, päkättäjä tämä parempipuolisko ois muka ollut...ei pidä paikkaansa,ainakaan täällä.
Luulenpa vaan että se on vain tuo 30v ja 40v:n kriisi, joka näköjään aiheuttaa miehille (joillekin naisillekin ) ns."juoksuajan" ... ja kyllä jälkeenpäin kaduttaa, mutta kun luottamus on mennyt niin sitä ei hevin takaisin saa.
Ps. mutten valita ,onnksi on miehiä jotka kunnioittaa myös meitä yh-äitejä ja haluavat tutustua ja jopa myöhemmin elääkin meidän ja lapsiemme kanssa.
Taidat olla nuori veikko (sorry, kun en jaksanut tutkia tarkemmin)kun noin viisas olet.
Yleensä elämä menee kyllä niin, että se eletään opetellen. Siksi naiset sortuvat "vääriin" miehiin, ja siksi miehetkin sortuvat "vääriin" naisiin. Me kun olemme vain ihmisiä, emme enkeleitä.
Elämä voi koetella kaikin tavoin, mutta eräs asia on ja pysyy: en ole tavannut vielä yhtäkään vanhempaa, joka katuisi lapsiaan.
Lapset ovat minulle, jos ei koko elämä, niin ainakin melkein. Se, että lapsia kasvatetaan yksin, se ei ole mikään uusi asia ihmiskunnan (eikä edes Suomen) histtoriassa. Yleensä se vielä onnistuu oikein hyvin. Minullakin on jo kohta 2 insinööriä maailmalla, mikäli se nyt on sitten onnistumista se : ).
Enpä usko, että lapsen ammatti on se status, jota oikea äiti elämässään tavoittelee.
Luin josksu jostain, että JOKA äiti katuu lapsiaa jossain vaiheessa ja joka muuta väittää valehtelee.
YLEISTYSTÄ!
...siis se, että "saavutus kun insinöörejä"...siis insinöörejä....no, ei tainnut mennä huumoripläjäys perille.
nuoria ootte.
Harmillista jos elät sellaisissa yhteisöissä, missä lapsia kadutaan.
Itse olen kohta kolmekymmentä ja käyn suurta taistelua pitääkseni avioliittoni kasassa ettei mieheni olisi pian se ex. Itse olen näitä kysymyksiä pohtinut lähes vuoden et miksi tässä näin on käymässä. Mun piti rakastaa tätä miestä ja meidän onnen olisi pitänyt vain kasvaa ja vahvistua lapsen myötä.. Toisin kuitenkin kävi. Minä olen hoitanut lapsen lähes yksin ja kantanut vastuun kaikista itkuista ja tuskista mitä tässä on ollut. Mä tosiaan ajattelin et toi on hyvä mies. En halunnut pahaa miestä. Eikä mieheni ole paha siten et haluaa olla paha vaan hän ei osaa tukea ja auttaa minua lapsen hoidossa tai ottaa omaa paikkaansa ja vastuuta tästä perheestä. Toivon vieläkin et minusta ei tule yh en siksi että heissä olisi jotain vikaa vaan siksi et mieheni ymmärtäisi ja kuntelisi toiveitani ja me saatais tämä meidän perhe toimimaan. Vielä on hetki aikaa, mun ei loputtomiin.
Kyllä se usko voi loppua, kun tukee ja ymmärtää ja yrittää jaksaa ja mitään ei saa. Miehen pitäisi ottaa samallatavalla vastuu lapsesta kuin naisen ja antaa samallatavalla omaa-aikaa naiselle kuin itse haluaa. Varmasti siten saatais joitakin avioliittoja pysymään kasassa ja niitä yh-äitejä olisi edes hieman vähemmän...
etukäteenkö ei huomaa että tässä on mies, joka ei ota vastuuta?... vaikea uskoa
Normaalissa lapsettomassa elämässä kun ei sitä vastuuta oikeastaan edes ollut, muuta kuin vastuu itsestään tai vastuu alueet olivat hyvin pieniä. Hankkikaa niitä lapsia itse ennen kuin teette "viisaita" johtopäätöksiä.. Vastuu lapsesta ja kaikesta sen ympärillä 10 kertaistaa sen määrän mikä normaalissa arjessa on ja jos toinen ei otakaan sitä laisinkaan niin siinä on aika paljon yksin kannettavaksi..
voi ajatella jo etukäteen. Ei kannata sen takia hankkia kersaa että saa koettaa kuinka paljon se teettää yhdellä töitä. Jotkut tajuaa tuollaset jutut kokeilemattakin.
Sitä on tietenkin sellaisen vaikea ymmärtää, joka opiskelee kantapääkurssilla elämää...
Aika harvan elämä sujuu, kuten sen itse optimistissa kuvitelmissa ajattelee. Ainakin minä olen joutunut välillä huomaamaan, että omat teot eivät johda siihen, mihin haluaisi. Ihmiset myös muuttuvat vuosien mittaan. Oma mieheni vannotti minua uskollisuudesta ja sitoutumisesta perheeseen ja niin olen kaksikymmentä vuotta sitoutunutkin. Olen myös käynyt töissä ja omasta mielestäni ihan kohtuullisen näköinenkin. Niinpä vain kuitenkin ukkokulta löysi toisen sängyn lämmittäjän, vaikkei hänen takiaan minua jättänytkään. Mutten vain itse edes pienten lasten kanssa voisi kuvitella jatkavani suhteessa. Ulkopuoliset (jotka siis eivät tiedä toisesta naisesta) ovat sanoneet ihan suoraan minulle, että olen jättänyt "kunnon miehen".
Asioita ei valitettavasti voi ennustaa, vaikka sitä parisuhdetta kuinka testaisi. Esimerkiksi lasten vaikutusta parisuhteeseen ei tiedä, ennen kuin parisuhteessa on lapsia. Puhumalla ne asiat eivät valitettavasti selviä. En haluaisi yleistää, mutta ainakin minusta näyttää siltä, että miehillä on usein valitettavan lapsellinen mielikuva lapsiperheen elämästä.
Naiselle ei periaatteessa voi millään tulla lasta, jota hän ei halua. Että sinänsä on väitteesi puuta heinää, että elämässä olisi tämän suuntaisia ylklätyksiä, kuten laspen saaminen.
Ja vaikka kaikki eronneet muuta laulavat yhteiskuorossa, miestä ja parisuhdetta VOI testatat ja toista hebkilöä tuntemalla voi päätellä, MITÄ seuraa jos tähän vielä tulisi lapsia...
On melko epätonnäköistä että villisti menojaan menevä mies yhtäkkiä lapsen myöstä muuttaisi ainakaan pysyvästi tapojaa.
Itseään voi suojella, ei se ola naiseltakaan kiellettyä!
saman kokenut
No ei ne lapset tosiaankaan tulleet yllätyksenä vaan miehen käytöksen muuttuminen lasten tulon jälkeen. Oma mieheni ei todellakaan minkään mittapuun mukaan ollut ns. menevä mies. Ei edes ammattinsa puolesta. Hän ei vain kestänyt sitä, että lapset veivät huomioni hänestä ja elämä kotona muuttui. Seksielämää kuitenkin oli, joten se ei ollut syynä. Kenenkään ei tarvitse juosta kapakoissa edes viikoittain löytääkseen "ymmärtäjiä", jotka ovat valmiita salarakkaaksi. Pätee niin miehiin kuin naisiinkin.
Itse asiassa tiedän henkilöitä, jotka ovat eläneet aika villin ja pitkän nuoruuden ja sen jälkeen rauhoittuneet perhe-elämään. He tietävät, ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella ja kyse on heidän omasta valinnastaan ja he ovat valinneet perheen.
Oikeastaan yritän vain sanoa, että parisuhde muuttuu väistämättä lasten myötä ja omaa saati sitten toisen muutosta ei pysty aina ennakoimaan.
Jos ihmissuhdesotkuilta haluaa välttyä, tehokkain keino on olla yksin. Sekin on ihan varteenotettava vaihtoehto.
suhde ei välttämättä muutu huonompaan suuntaan kuin silloin, jos vanhemmat eivät molemmat olleet sitoutuneita vanhemmuuteen.
Useinhan nainen ei välitä kuunnella mitä mies haluaa, kun siltä kellon tikitykseltä ei toisen mielipidettä juuri kuule...
Sitten sanotaan että se muuttui kun itseasiassa ei vain välitetty tutustua...
Ikäraja avioliittoon ja laspen tekemiseen, onhan nyt jo yläikärajakin sille tuoreeltaan olemassa; lapsia ei saa enää adoptoida viisikymppiset...
Joten ikäraja lapsen hankintaan ja avioliittoon voisi olla vaikkapa kolmekymmentä, miehellä pari vuotta enemmän.
Jos lapsia syntyy ennen tuota ikää, ne huostaanotetaan/tai menettävät tuet (=lapsilisät, asumistuet yms. milloin lapsesta on selvä etu)
Moni mies haluaa lapsen tai lapsia.
Sitten kun lapsi syntyy sehän itkee ja sitä ei voi jättää yksin kotiin niinkuin koiran voi.
Isä jatkaa urheilua ja muita bingoiltoja niinkuin ennenkin. Pääsee kuulemasta sitä itkevää kakaraa. Nainen on yksin kuunnellen sitä lapsen itkua ja hoitaen lasta.
Mies käy vain kotona kokeilemassa äkkiseltään ataisko vaimo.
ARVATKAA ANTAAKO. Nykyään annan mutta helevetin tiukkaan piti miehelle selvittää, että mitä se yhteinen kasvatus merkitsee.
Vauvahan ei rahan päälle ymmärrä.
Luulenpa, että naiset menevät uudelleen ja uudelleen siihen samaan vanhaan ansaan; kuvittelevat olevansa muita naisia parempia, kun ovat synnyttäneet. Näinhän ei todellisuudessa TODELLAKAAN ole. Se on aikoinaan patriarkaalisen yhteiskunnan tuotos, miten saadaan nainen jäämään lasten kanssa kotiin; ylistämäälä hänen äidin ominaisuuksiaan. Kotiäiti on ylistämällä alistettu.
Tämä on niin syvällä naisihmisessä, että se ei häviä sitten millään!
Itse olen kanssa yrittänyt seurustella kahden yh-äidin kanssa. Vaikka kumpikin oli omalla tavallaan huipputyyppejä, joiden kanssa oli helppo olla kaveria, niin kyllähän sen huomasi että se lasten isä oli aina mielessä ensimmäisenä, eikä siitä seurustelusta tullut yhtään mitään. Exä tekee sitä ja exä tekee tätä, mennään exän luokse, exä tulee katsoon lapsia. Aina exä oli ensimmäisena mielessä kun piti suunnitella jotain. Eihän siitä tule mitään jos jatkuvasti tuntee olevan kolmas (ylimääräinen?) pyörä...
Olen ollut viisitoista vuotta naimisissa ja sen ikäinen, että olen nähnyt monen menevän naimisiin ja perustavan perheen ja joidenkin myös eroavan. Nuorena sitä kuvitteli, että elämä olisi jotenkin ennustettavissa ja hallittavissa omien tekojen avulla. Valitettavasti elämä tuo yllätyksiä ja niihin ei voi aina itse vaikuttaa.
Yhden tuttavani mies sairastui erittäin vakavasti henkisesti ensimmäisen lapsen synnyttyä. Mies vaikutti etukäteen ajatellen erittäin perhekeskeiseltä "hyvä isä" -tyypiltä. Nykyään hän on perheen vaikein lapsi. Toisen ystävätteren mies "hiljainen suomalainen luotettava" -mies seurusteli vuosia salarakkaan kanssa kenenkään tietämättä. Pitäisikö vaimon noissa tilanteissa vain tyytyä elämään miehensä kanssa perheensä koossa säilyttääkseen? Onko se oikein edes lapsia kohtaan? Harva ulkopuolinen esimerkiksi tietää, jos parisuhde päättyy pettämisen takia. Varsinkaan jos pettäjän ja salarakkaan suhteesta ei tule mitään sen enempää. Siksi ei kannata tuomita ketään yksittäistä ihmistä, koska ulkopuoliset harvoin tuntevat koko tilannetta.
Vaikka viestissäsi yleistät aika hurjasti niin silti pitää sanoa pari sanasta asiasta.
Nuoret, 20-25-vuotiaat naiset ovat suurelta osin kokemattomia ihmissuhteissaan. Siis ihmissuhteissa. Tällä en siis tarkoita seksikumppaneiden lukumäärää... Kun he ensi kerran oikein kunnolla ihastuvat/rakastuvat niin se on menoa se. Ei siinä jarrutella, koska tunnetaan niin syviä tunteita toista kohtaan. Ikävä kyllä järkeä näissä rakastumisissa on erittäin vähän ja silti kaamea hoppu perustaa perhettä. Lapsi on laitettava alulle ennenkuin lumous haihtuu!
Veikkaisin vielä niillä, joilla on enemmän seksikumppaneita olevan paljon vähemmän kokemusta todellisista ihmissuhteista, vuorovaikutuksesta. Jos siitä on pulaa ja puutetta tehdään helposti ja nopeasti vääriä valintoja.
"Paras" tietämäni tapaus on, jossa tutustuttiin elokuussa. Nainen oli raskaana kuukauden päästä. Vauva syntyi keväällä ja kesällä uusi lapsi ilmoitti jo tulostaan. Päätettiin sitten mennä naimisiin. Pari on ollut yhdessä nyt kaksi vuotta, heillä on kaksi lasta ja mieskin on alkanut osoittaa tyytymättömyyttään kaikkeen. Nainen on tehnyt sitä jo vuoden. Eli siis: Kannattaa ensin opetella OIKEASTI tuntemaan kumppaninsa eikä vain toimia omien tunteiden vallassa hätiköidysti.
aika karseeta luettavaa. voin olla sitä alinta pohjasakkaa, jos niin halutaan ajteltavan, mutta olen myös täydellisen onnellinen omista, hienoista, rakkaista lapsistani, joita on 3KAPPALETTA!!! tähän alimpaan kastiin minut voidaan nakata, koska OLEN JOPA NIIN LUUSERI, ETTÄ LAPSENI OVAT KAHDELLE ERI ISÄLLE!!! JOO, OIKEIN LUIT!!!
ensimmäinen suhteeni kesti 6 vuotta, siitä erottiin sovussa, aloimme seurustelemaan kun olimme 14-v.. lapsi oli vahinko, mutta maailman ihanin sellainen. toinen suhteeni kesti 5 ja puoli vuotta. en antanut periksi, vaikka mieheni ei auttanut minua kotiasioissa, oli jatkuvasti pois kotoa, kulki baareissa, petti jne!!! hoidin lapset ja toivoin suuntaa parempaan. no, kas kummaa, mies piti kuukauden kahta naista ja valitsi loppujen lopuksi sen HELPOMMAN reitin, elämän ilman lapsia, perhettä ja velvotteita. JA ET PER***E VOI KÄSITTÄÄ MITEN SINUN KIRJOITUKSET VOIVAT LOUKATA JA ÄRSYTTÄÄ!!! KAIKEN KESTIN KUITENKIN, LIIKAAKIN!!!
JOTEN KUULOSTAAKO SILTÄ, ETTÄ VIRHE ON OLLUT MINUN??? JA SIITÄ VOI MINUA SYYTTÄÄ???!!!
ei paskiaisista nää päällepäin että millaisia ne on..ensinäkemällä ollaan *punainen tupa ja perunamaa* sitten tulee kakat pöksyyn ja lähetään litomaan..oma koti kullin kallis =o
Kyllähän se asia on niin,että hyvin hyvin monet miehet ovat "muka"valmiita ja halukkaita lapsen saamiseen.Autappa armias kun tulee aika jolloin lapsi syntyy ja saa vaivoikseen esim.koliikin niin kummasti näillä miehillä lyö päälle paniikki,alkaa taas kapakat kiinnostaa ja se vanha elämä,mitä on ollut ennen kumppania.Eikä asiaa auta yhtään se että on niin riippuvainen kavereistaan,ei uskalla ottaa vastuuta valinnoistaan.Monet tällaiset kaverit ovat vain houkuttimia pois kotoa,etenkin kun heillä ei itsellä ole lapsia ja on kaikki maailman aika kaarrella kapakoissa.Näitä tapauksia olen sivusta seurannut pahoinvoiden.Miesten pitäisi osata vähentää menemistään lapsen synnyttyä,olen monia pitkään aviossa olleita puhuttanut ja he ovat olleet ihmeissään tästä nykymeinigistä,että pitää olla erikseen(ilman kumppania)oikein kapakkailtoja aamuun asti.Ennen,hyvään aikaan kun se oma aika on revitty harrastuksista,ei alkoholi siinä näytellyt suurta osaa.Kyllähän sen tietää ettei kova humalatila ole koskaan ollut suhteelle hyväksi.
Ja mitä nämä miehet sitten pakenee?Arkea,väsynyttä vaimoa,itkevää lasta.Sen sijaan että he hieman helpottaisivat vaimonsa taakkaa että vaimollakin on omaa elämää,siten vaimokin pitäisi sen turpansa kiinni turhasta.(Ainakin jos on viisas)Ennenkaikkea nöyryyttä kaivataan nykyliittoihin lisää,vähemmän itsekkyyttä.Ja kun muistaa vielä ajatella asiat ensin omalle kohdalle.Sekunnissa eläminen voi tuoda suhteeseen jännitystä mutta entäpä sitten kun sekunnissa eläjä vetää lärvit,arvaat varmaan loput.
Olisi kiva saada jonkun miehen kannanotto näihin kapakoissa laukkaamisinn vaikka se nyt ei itseäni sinänsä koskekaan.
Itse löysin miehen joka on jalat maassa tyyppi,eikä elele pilvilinnoissa ja hyvä niin.. :0)
Ajat ja arvot muuttuvat, mutta tätä yksinhuoltajien PARINVAIHTORUMBAA en katso hyvällä! En ymmärrä, miten aikuiset ihmiset kehtaavat esitellä omille lapsillensa jokaisen uuden seurustelukumppanin. Heti kun ollaan oltu kolme viikkoa yhdessä, niin äiti tuo Villen röhnöttämään kotisohvalle. Seuraavassa kuussa ilmestyy Pete ja kohta Pasi. Minkälaisen perheenmallin lapset tästä saavat?
Jos on pakko tyydyttää maallisia himojansa, niin eikö sitä voisi pöllyyttää patjoja silloin kun lapset ovat vkl-isän luona tai isovanhemmillansa. Onko jokainen seurustelukumppani PAKKO esitellä omille mukuloille?
Jos mun mies lähtisi kävelemään, niin miettisin kyllä kahdesti, kenet esittelisin lapsilleni. Kyllä hävettäisi, jos skidit kertoisivat tarhassa, että taas äidillä oli uusi "kaveri" kylässä. Vanhempien erokin on lapsille jo kova pala purtavaksi, niin onko muutoksia pakko kasata lapsille vielä lisää. Hävetkää!
Eron jälkeen en ole antanut yhdenkään sivullisen tulla meidän elämään. Ajattelen juuri niinkuin sinä, lapset ovat minun ja mieheni ja kukaan ulkopuolinen ei tule sotkemaan lasteni elämää. Kauheeta katsoa pareja jotka eoavat, löytää uuden, eroavat ja taas uusi ehdokas. Miltä se lapsista tuntuukaan, sopeutua aina vain vanhempien mielijohteiden mukaan. Ajatellaanko silloin enää lasta?
Minäkin luulin löytäneeni vihdoin, kypsässä iässä, ihanan miehen. Olimme niiiin onnellisia ja rakastuneita. Kolmen vuoden seurustelun jälkeen tulin raskaaksi ja saimme lapsen, menimme naimisiin, hankimma kodin jne. Olin tosi onnellinen, vaikka kyllä huomasin, ettei mies osallistunut kotitöihin ja hänen menonsa olivat aina tärkeimmät (matkat, urheilu, kaverit, työt). Kun palasin töihin ja odotin sitten toista lasta samalla, huomasin, ettei meno muuttunut, vaan minä sekä tein töitä 8-17, hoidin yksin kodin ja lapset. Aloin olla tosi uupunut. En jaksanut enää olla iloinen itseni. Ilmeisesti mies huomasi saman, mutta mitä teki: hankki uuden lapsettoman nuoren naisen, joka jaksoi antaa hänelle huomiota ja jonka kanssa hän sai mennä ja olla vapaasti ilman kotitöitä ja lastenhoitoa. Uuden kanssa muutettiin heti yhteen ja lapset saivat heti tutustua äitipuoleen, joka kömpii aamulla isin sängystä. Itse en ole suhteita hankkinut, enkä haluakaan. Lapset ovat tärkeintä. Jos uusi tulee, kestää kyllä aikansa ennen kuin hänet esittelen lapsille. Minä en ole yh-äitinä todellakaan etsimässä uusia miehiä vaan pikemminkin hyvin varovainen niiden suhteen.
sekoavat yksinhuoltajiin kuuluvat kakkosluokkaan, koska ilmeisesti kynnet ei riitä vapaisiin suhteisiin vaan toisen käytetty kelpaa.
Yksinhuoltajia syntyy kuin sieniä sateella ja missä on syy?
Minä en missään nimessä ala kenenkään lapsikatraan äidiksi. En koskaan!
Minusta alkoot kuka hyvänsä vaikka joulupukiksi ja tonttulauman isäksi tai muoriksi, oma valinta.
Hiihdän omia latujani kesät talvet.
Elämä on yllätyksiä täynnä ja parhaaltakin näyttänyt mies saattaa muuttua välinpitämättömäksi petturiksi lasten synnyttyä. Minun alkoi käydä vieraissa, kun ei ymmärtänyt miksi olin aina niin uupunut. Hoidin kolmea pientä yksin kotona, ilman apua (ei isovanhempia edes), hoidin kodin, enkä saanut juuri koskaan omaa aikaa - paitsi tehdäkseni suursiivouksen, mies otti eron ja lähti lapsettoman matkaan. En haikaile todellakaan exäni perään. huh.
Moneksi. Minä ottaisin kumppaniksi vaikka 3 lapsen yksinhuoltajan, jos se ei vaan haikaile exän perään. Ei lapset ole mikään kauhistus vaan yksi osa suhdetta ja vaikka ne ei omia olisi niin kyllä niiden kanssa voi aikaa viettää.