Pelottaa. Vuosi on katseltu kaukosuhdetta, nähty viikonloppuisin ja kesällä hieman pidempiäkin aikoja yhdessä. Nyt syksyllä koittaisi uusi auvoisuus: yhteinen kämppä.
Varoittakaa minua. Mitä ongelmia on muilla tullut vastaan? Olen ymmärtänyt, että alku on aina takkuista, mutta tasoittuu ajan kanssa. Minkä kaiken voi laittaa alkutakkuilun piikkiin? Kaukosuhteillessa kaikki toimii loistavasti, rakastetaan ja hellitään ja hemmotellaan. Seksihaluja riittää. Enkä halua päätyä yhteenmuuton takia tilanteeseen, jossa tajuan, ettei tämä oikeasti toimikaan. Onko näin käynyt jollekin?
Kiitän kommenteista.
Varoittakaa minua. Mitä ongelmia on muilla tullut vastaan? Olen ymmärtänyt, että alku on aina takkuista, mutta tasoittuu ajan kanssa. Minkä kaiken voi laittaa alkutakkuilun piikkiin? Kaukosuhteillessa kaikki toimii loistavasti, rakastetaan ja hellitään ja hemmotellaan. Seksihaluja riittää. Enkä halua päätyä yhteenmuuton takia tilanteeseen, jossa tajuan, ettei tämä oikeasti toimikaan. Onko näin käynyt jollekin?
Kiitän kommenteista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olenpa minä hyväuskoinen(?) sillä itselläkin puolentoistavuoden kaukosuhde on vaihtumassa avoliittoon. Näen sen ehdottomasti hyvänä ja suhdetta parantavana asiana. Omaa rauhaa ja aikaa voi saada avoliitossakin. Toisen kaipaaminen luonnollisesti vähentyy, mutta kunhan kumpikin ymmärtää ettei toinen ole itsestäänselvyys ei sekään suhdetta varmaan kaada. Mieheni uskoo, että riitaakaan ei tule samalla tavalla ja alan itsekin sille kannalle kallistua: Itse olen saanut kaukosuhteessa riitoja aikaan vain siksi, että olen purkanut pahaa oloa, jonka pohjimmainen syy on ollut kaipaus toista kohtaan.
Kaukosuhde on parhaimmillaan hyvä pohja suhteelle, sillä siitä puuttuu symbioottinen rakastumisvaihe, jossa ollaan 24 tuntia vuorokaudesta yhdessä ja usein harrastukset ja kaveritkin jäävät taka-alalle. Kaukosuhde opettaa jatkamaan omaa peruselämää rakastumisesta huolimatta, opettaa (väkisinkin) kahden ihmisen erillisyy´den ja sen, että toiseen on voitava luottaa ilman vahtimisia. Kun lähisuhteessa tulee vaihe, jossa kumppanit alkavat ottaa irrallisuutta toisesta, kaukosuhteen lähisuhteeksi muuttavat parit saavat ikään kuin uuden kutuvaiheen.
Meillä on ainakin elelty tavallista arkea sen verran, ettei minun sotkuinen luonteeni tule yllätyksenä saati sitten miehen liiallinen kiinnostus seurata urheilua televisiosta...
Ihanan kannustava viesti, kiitos siitä. Tiedän, että ensimmäinen viestini kuvasti enimmäkseen (lue: vain) niitä epävarmuuden tunteita, joita yhteenmuutto aiheuttaa. Mutta tietysti olen innoissani ja onnellinen, tästähän sitä on haaveiltu. Ja voi olla, että meilläkin jää muutamat "ikävöimisriidat" käymättä..:)
Enkä epäile lainkaan, että kaukosuhde olisi ollut huono aloitus meidän suhteelle. Molemmilla on oma elämä ja kaverit, eikä yhteenliimautumista olisi kestänytkään. Ja riitojen välillä ajattelee pakostakin niitä toisen hyviä puolia kieriskellessään ikävässä. Eikä ole meilläkään arkea piiloteltu, likaiset, nurinkuriset sukat ovat jääneet lattialle jo nyt ja aamulla herätty rähmä silmässä.
Mutta rakastan niin paljon, että en usko kestäväni, jos elämä menee riitelyksi, tai jopa joudutaan Sen Pahimman eteen. Mies ei ole antanut uskoa yhtään vähempää, tunteiden puuttumista en siis tässä suhteessa pelkää. Vain sitä, että huomaan luonteidemme olevan sittenkin liian erilaisia. Viikonloput viihdymme yhdessä todella hyvin, yhdessä laitetaan ruokaa, käydään mökillä, juodaan viinaa tai katsellaan elokuvia. Suhde on muuttunut koko ajan paremmaksi. Ja silti..
Myönnän kyllä olevani luonne, joka mieluiten pelkää pahinta, ja yllättyy positiivisesti. Enkä tiedä, onko hyvä vai paha, että kumpikaan meistä ei ole aikaisemmin edes seurustellut vakavasti, saati asunut kenenkään kanssa yhdessä. Tiedän vain, että olen muuttamassa yhteen ihanan miehen kanssa, jota alunperin kuvittelin tapailevani max. muutaman kuukauden. Kun oltiin niin erilaisia..
Tulihan pitkä vuodatus, sen siitä saa kun pyörittelee asioista päässään..:)
Hyvin on pelannut kaukosuhde.Yli 2v mennyt niin että välimatkaa 500km.Nähdään kolmen viikon välein ja ihanaa on,koskaan ei ole vielä riideltykkään!
Jatkuva ikävä painaa,toista kaipaa...
Aika näyttää muutetaanko vielä kimppaan asumaan? Mutta...miksi kiirehtiä,tämävaihe ei toistu enää koskaan kun yhteen on muutettu : )
Nyt on hyvä näin!
Me muutettiin yhteen muutaman kuukauden kaukosuhteen jälkeen. Oltiin oltu kaikki viikonloput ja lomat saman katon alla, käyty ruokakaupassa ja kokkailtu yms "arkista". Eli eipä tuo elämä miksikään aikoinaan muuttunut, ihanammaksi vain kun ei tarvinnut viikkoja "kärsiä" :)
Itse elin kaukosuhteessa (välimatka 100km) vuoden minkä jälkeen uskaltauduimme ostamaan yhteisen kämpän avokkini kotikaupungosta. Meillä ainakin on mennyt tosi hyvin vaikka jossain määrin erilaisia luonteita olemmekin.
Käyn vanhassa kotikaupungissani töissä ja samalla tulee pidettyä tiiviisti myös omaan kaveripiiriin yhteyttä. Olen aktiivisesti myös uudessa kotikaupungissa hankkinut harrastuksia ja uusia ystäviä.
En voi muuta sanoa kuin että meillä ainakin homma toimii paremmin kuin hyvin, ihanaa kun ei enää ole sitä ikävöintiä vaan voi joka ilta kömpiä oman kullan kainaloon. Ja silti on oma elämä ja itsenäisyys säilynyt.