Yli kymmenen vuotta lähes täydellistä yksinäisyyttä takana, jos työtä ei olisi, olisin jo erakoitunut täysin. Olen tylsä ja hiljainen, joten kukaan ei ole koskaan kaivannut seuraani. Sanotaan, että yksinäisyyteenkin tottuu, mutta ei se aivan niinkään mene. Minäkin kaipaan edelleen ystävää, aivan tavallista kaverisuhdetta. Olisi mukavaa käydä yhdessä esim. kävelyllä, leffassa yms., paikoissa joihin en yksin uskaltaudu. On helppo sanoa mene, harrasta, ole aktiivinen, kaikilta tuonlaista rohkeutta ei löydy. Kaipa sitä on sitten vain tyydyttävä tilanteeseen…
Yksinäisyydestä
ypöyksin
1586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ainaskin työpaikan ihmissuhteiden tärkeys todella korostuu, kun ne ovat ainoat päivittäiset ihmissuhteet. Työpaikan perheelliset eivät tätä aina ymmärrä, kun heillä on työn lisäksi toinenkin elämä. Pääkaupunkiseudun kylmä työilmapiiri oli ikävä yllätys, kun laman jälkeen jouduin tänne tulemaan työn perässä. Aivan tavallista on, että toisen ihmisen olemassaoloon ei reagoida millään lailla, vaikkapa edes tervehtimällä aamuisin. On kuin ei olisi olemassakaan. Nyt siihen on jo tottunut ja sopeutunut; onhan siitä oikeastaan välillä hyötyäkin, kun ei tarvi puhua kenellekään mitään.
Yksin ei joihinkin paikkoihin tai tapahtumiin voi mennä ollenkaan. Esim. ulos syömään yksin on mahdotonta mennä. Onneksi firma järjestää vuosittain joitain tapahtumia. Kerran oli kyllä aika pettymys, kun pikkujoulut peruttiin; sympatiasta yrityksen erästä huonostituottanutta yksikköä kohtaan. Niitä kemuja oli odottanut koko vuoden, heh. Messuille ja leffaan saattaa mennä yksin, jos asia kiinnostaa tosi kovasti. Tosin viime puutarhamessut oli aika epämukava kokemus, kun jostain syystä varsinaisen pääasian ohella näin kaikkialla vain kaksinaisia pareja ja kaveriporukoita..