minusta irti. Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, kun avaudun hänelle siitä, etten häntä enää rakasta ja puhun avioerosta. Hän vetoaa lapsiin ja omaisuuteen, eikä suostu luovuttamaan. En ole edes ensimmäistä kertaa uskoton ja nyt minulla on todella mies elämässäni, jota uskoisin voivani rakastaa aina. Taas jäin tilanteeseen. Mikä miestäni vaivaa vai onko hän vain rakkaudessaan itsepäinen? Olenko tuomittu ikuisesti elämään rakkaudettomassa liitossa, joka ulkoisesti täyttää unelmaliiton puitteet?
Mies ei päästä
Riudun
274828
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Miehesi on ihan oikeassa.
Lupasitte rakastaa myötä ja vastamäessä. Etkö pidäkään lupaustasi höhlä?
Itseäsi? Jos sinä itse et rakasta miestäsi, niin miksi roikut siinä suhteessa? Jos sinulla on joku toinen, niin miksi sinä ihmettelet miehesi itsepäisyyttä? Varmaan joku provo koko sinun kirjoituksesi...
..se on sinulle aivan oikein! Olisit malttanut etsiä riittävän kauan sitä "todella miestäsi", etkä mennyt naimisiin,hankkinut omaisuutta ja tehnyt lapsia sen väärän kanssa.
Olet tehnyt elämässäsi tiettyjä päätöksiä ja lupauksia, eikä sinulla enää ole niiden jälkeen oikeutta alkaa etsiä uutta onnea perheesi ulkopuolelta!
Olet kylmäsydäminen ja itsekäs, vaimon irvikuva.
Sellainen ihminen ei ole rakkautta elämäänsä ansainnut.
Tunnetko olevasi nalkissa väärän miehen kanssa? Itse olet itsesi tilanteeseen ajanut: vastaappa nyt seurauksista aikuisen tavoin ja lopeta se ruikuttaminen:musta tuntuu ja musta ei tunnu!!!!!!
Se on ihan yksi lysti miltä susta tuntuu, kanna vastuusi äläkä yritä kiemurrella itseäsi ulos vaikeasta tilanteesta ja jätä miestäsi kantamaan vastuuta yksin lapsesta ja kodista. Aikuistu!!
Kanna vastuusi ja sitten kun lapsesi onvat isompia (18v) niin ala sitten miettiä MILTÄ SUSTA tuntuu.... Sitten olet vastuusi kantanut ja sinulla on oikeus miettiä VAIN ITSEÄSI JA omia tunteitasi.
Aika rajua tekstiä, katkerako. Meillä ongelmat alkoi kun lapsi syntyi (YLLÄTYS). Minä huomasin hoitavani ja vastaavani lapsesta lähes kokonaan yksin. Vuosi vierähti väsyneenä ja tuskaisena, tätäkö se ihana vauva-aika on? Mikä miehen rooli on, miten mies on isä, mikä on isän vastuu? Tässä olen sit yrittänyt kertoa puolisolleni mitä, missä, miksi? Huomaatko minä olen tässä ajatuksineni ja tunteineni.
Enkö sitten etsinyt tarpeeksi kauan? Siitäkö tämä johtuu? Olen epäonnistunut, koska uskoin. Sitten lapsi muutti koko paketin. Vain yksi meistä on edelleen itsekäs. Minä äitinä tiedän kuka tulee ensin. Yksin en sohvaperunaa ala kuitenkaan kannattamaan ja holhoamaan. Tässä on kaikilla oma rooli ja jos aikuinen ei siihen ISÄN rooliin osaa mennä, niin loputtomiin en häntä neuvo ja ohjaa, toivo ja pyydä..
Niin puhun hänen kanssaan hetken. Sen jälkeen lennät pihalle, kuin leppäkeihäs ja takaan, että saat häneltä ikuisen rauhan.
joku tuntematon voisi sanoa ja saada toisen jättämään, kun itse olen vastauksistakin päätellen tehnyt kaikki kamaluudet? Lapset ja talo jäisivät mulle eli vastuun voin kyllä kantaa. Ikävä tietysti, että toinen menettää kotinsa ja lapset 24h-isän. Kuinka pitkälle täytyy lasten takia mennä? Kai hänkin voisi löytää rinnalleen jonkun, joka oikeasti rakastaa.
jättäisi lapsia ja taloa miehelle, koska juuri sinä haluat eroa toisen takia? Miksi lasten pitäisi menettää 24h-isä sinun uuden rakkauden takia? Luulen, että miehesi on paljon halukkaampi eroon tällä tavoin.
Ota ero. Jos et rakasta miestäsi ei ole mitään syytä jatkaa - ei vaikka olisi lapsiakin. Kyllä lapset vaistoavat jos asiat ei ole kunnossa ja ennemmin tai myöhemmin te kuitenkin eroatte. Ei kannata pitkittää asiaa.
Ihmisellä on vain yksi elämä. Virheitä tulee tehtyä mutta aina voi jatkaa eteenpäin.
"Mies ei päästä...", "Mikä miestäni vaivaa.." SIIS MITÄ??? Sua vaivaa joku! Miten niin ei päästä, sinähän et itse lähde. Ihan kiva sanoo että mies ei päästä... Sinä teet päätöksen ja lähdet jos haluat!!
jotain umpiuskovaisia noi ensimmäisten vastausten kirjoittajat, kun noin hermot paloivat.
Mutta todellakin, kyllä sinä olet yhtä lailla vastuussa ratkaisusta kuin miehesi. Eli jos haluat erota, eroa. Et voi odottaa, että miehesi tekee päätöksen puolestasi. Se oli reiluinta kailille. Loppujenlopuksi luultavasti myös lapsille. Sillä lapset kärsivät, jos kodissa on ahdistusta.
Minullekin ja tiedän mistä puhut ja tunnen tunteesi lähes ominani.Ei se ole aina niin helppoa lähteä vaikka se sivullisista siltä tuntuukin.Ja jos mies ei anna eroa on todella vaikeaa lähteä verissäpäin omaisuuksista riitelemään.Kai se jotain miehestä kertoo kun varmasti näkee ja tuntee,että toinen ei enään välitä yhtään koko avioelämästä ja hän vain kynsin ja hampain pitää kiinni siitä,että yhdessä ollaan kunnes kuolema eroittaa.Omaisuuksia ei jaeta.Miten helppoa se olisi aivan sovussa pistää kantapäät vastakkain ja sen jälkeen kertoa,että erottiin ystävinä.Vaan ei varmasti onnistu.Itse olen niin tunneihminen,etten viitsisi riitelemään ruveta vaan ihan todella sopuisasti ratkaisisin kaiken.Kun ero menee riidaksi siinä hiuksetkin halkaistaan ettei vain toinen saisi enemmän.Ja hyvin miehinen tapa on tehdä kiusaa kaikin keinoin,että oikein asiat menisivät hankalaksi.Jos minä ja me naiset olisimme oikein tunneköyhiä ei tallaisia jahkailuja tarvittaisi vaan tekisimme juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuisi toisen tunteista viis.Mutta vielä tässäkin tilanteessa suuret tunteet miestämme kohtaan estää nopeita ratakaisuja tekemästä.Jotenkin sitä odottaa, että se mieskin älyäisi saman ettei liittoa enään voi ja kannata jatkaa.Eli riita halki ja molemmat uutta omaa elämää rakentamaan.
Taidat olla egoisti!
Olen itse myös elänyt kulissi avioliitossa pitemmän aikaa. Miettinyt erilleen muuttoa, mutta kun on lapsia ratkaisu tuntuu todella vaikeelta.Ollaan oltu yhdessä 20 vuotta,eli koko aikuisiän. Mieheni kanssa olen puhunut erilleen lähtemisestä, mutta hänestä se ei ole oikein vaan meidän pitäis vaan yrittää pysyä yhdessä. Mutta kun mielestäni tässä ei ole mitään mieltä ,koska meillä ei ole mitään yhteisiä juttuja. Vain lapset on pitäneet minua kiinni tässä kaikessa.Kuinka saisin miehen ymmärtämään,että kannattais kokeilla erillään oloa ja katsoa miltä tuntuu koska minä alan ainakin olla henkisesti melko loppu.
Sinulla toinen mies kaikki hyvin ymmärräny herranen aika sitä miestäsi jot sillä on hätä mullaki on ollu etsä voi tietää miltä siitä tuntuu mut sun pitää olla vahva ja jättää se lähde ei sääli auta enää tos vaihees kyllä miehes selviää mäki selvisin mut se ottaa vain niin helvetin kipeetä lähde ja kestä syyllisyyden tunteet muista et säkää paha oo mut ymmärrä jot miehelläs on hätä tilanne
hän on hätää kärsimässä. Ei tästä noin vain lähdetä. Miten hän voi toisaalta antaa itseään heitellä näin? Jos ei antaisi, tilanne voisi olla toinen. Joskus mietin kyllä miksen rakasta miestäni, hyvä mies, osaa olla vmäinenkin, ainakin nyt kun uhkaa riitauttaa kaiken. Muuten kiltti, antelias, tai oon miettinyt niinkin, että yrittääkö ostaa rakkauttani. Edellisen kriisin jälkeen olisin voinut pyytää mitä vaan ja kaikkea sain. Ainoa vaan, ettei sitä rakkautta rahalla saa.
.. sama tilanne ollut jo noin kymmenen vuotta! Pysähdyin oikein ajattelemaan, että 10 vuotta elämästäni on mennyt aivan hukkaan. Rakkautta ei ole kummallakaan; olemme kuin sisko ja sen veli.. tosin viime aikoina kuin susi ja karhu!! Riitelemme päivittäin, ja olen sanonut miehellenikin, että en jaksa.. etkä varmaan sinäkään.Joskus olen jopa valehdellut, että minulla on uusi mies.. mutta sekään ei auta!
Ja se miksi ei vielä ole sitten erottu.. mies roikkuu minussa. Kun sanon että olen laittanut asuntopaperit vetämään; hän aloittaa uhkailun, kiristyksen jne. Lähinnä lapsiin kohdistuvaa! Ja minä olen aina antanut periksi, ja jatkanut tätä riutumista. Sitä miksi ei tosiaan lähde.. ei voi kukaan muu ymmärtää kuin joku joka on samanlaisessa tilanteessa.
Nyt olen sen kuitenkin päättänyt, että loppuelämääni en heitä hukkaan, vaan lähden!! Asuntoasiat on pian järjestyksessä, ja lapsetkin lähtevät minun mukaani. Sosiaalitoimistosta tuleen suosituksen mukaan näin parempi!
On kumma että te akat ette osaa päättää! Teillä on aina niin helvetin kiire ensin saada ukko itsellenne ja kohta vingutte vapauteen. Eläisitte yksin. Minulle riittää kun saa silloin tällöin irtopimpsaa, en jaksaisi teidän valitusta kuunnella. Enkä ymmärrä äijiä, jotka roikkuu jossain vanhassa lumpussa, kun uutta ruohoa on aidan takana vaikka miten. Mukavaa olla vapaa mies!
vaan niistä irtonaisista. Jos et ole sattunut huomaamaan niin on olemassa paljon naisia jotka ovat tyytyväisiä parisuhteessa. Heidän kun ei tarvitse valittaa keskustelupalstoilla. Eikä heidän miestensä tarvitse uhota täällä niinkuin sinä nyt teet. He ovat tyytyväisiä meihin "vanhoihin lumppuihin". Ihan kiva sinulle kun sulla on niin mukavaa ja uutta ruohoa aina saatavilla aidan takana. Vai onko...?
aina vihreämpää... heh, mitäs itse sitten täällä teet rva "tyytyväinen"? Enkä minä uhoa enkä ole kenenkään mies, joten jos olet rouva minulla lienee "suurempi oikeus" heilua täällä.
"Vanha lumppu" oli vain kuvakieltä, hyytyneen parisuhteen hylätystä naisesta.
Uutta ruohoa on hyvin saatavana, mutta en minä sillä kersku. Kun tietää saavansa ei ole pakko ahmia kaikkea kerralla. Märehdin hyvää naista huolellisesti ja pitkään;-)
rouva? Tyytyväinen kyllä. Kyllähän me täällä molemmat mahdutaan heilumaan. Se sopii minulle. Minusta kyllä ruoho aidan toisella puolella näyttää enimmäkseen huonokuntoiselta ja auringonpolttamalta. Kyllä se minun oma ruohoni on parempaa. Ja mieluummin märehdin sitä, oikein huolellisesti ja pitkään.
Vai huonokuntoiselta! Ei taida meidän tilukset olla naapureina. Sinun henk.koht. ruohosi, mättääsi:) tuoksuu herkulliselta tänne saakka. Maiskuttelen sitä mielessäni. Kohta hyppään kaikkien välissä olevien aitojen yli...
aikasen hauska veikko. Olen iloisesti yllättynyt sinun huumoristasi sen ensimmäisen viestin perusteella. Hyvät jatkot sinulle vihreiden mättäiden parissa ja muutenkin, siirryn nyt omien tilusteni hoitoon.
Yhyy!!! :-(( hyviä syyslaitumia sinullekin.
No enpä minkään päästäis muijaani lähtemään, menis kaikki. Lapset, oma asunto, naapurit. Ainoana ehtona jos päästäisin muijan, niin kämppä jäis mulle ja muksujen huoltajuus. Riudu rauhassa vaan siinä suhteessa,eipä se uusi suhdekkaan kauan kestä, meette naimissin, pyöräytätte muksun, ja mies lähtee. Ajatteles siltä kantilta.Et paas vaan pysyen sen sun ukkos vieressä, ja tottelet hänen käskyjään.
ajattelee. Entäs jos tilanne olis toisinpäin!? Ukko olis löytänyt toisen, eikä minua enää rakastaisi, ei varmaan ajattelis näin tai tuntisi sen suurempaa tuskaa. Lähtisi vain liukkaasti. Kyllä se äidin tehtävä on ensisijaisesti lapsistaan huolta pitää. Miehet ne voi tuikkia siemeniään minne sattuu. Nyt on lapset ja talo tärkeämpiä kuin ikinä. Kyllä on ihmeellistä.
Pari vaihtoehtoa. Alat yöypymään ja olemaan useammin sen sun uuden miesystäväs kanssa, niin eiköhän tältä sun entiseltä ala kärsivällisyys loppua. Tai "unohdat" sen uuden, ja palaat kotia, olet niin lällyn lällyn lää sitä sun miestäs kohtaan, että hän häipyy maisemista. Ehkä vuosi menee maksimissaan tähän hommaan.