Elän avioliitossa joka ei toimi, ei millään osa-alueella. Mieheni ei suostu kanssani keskustelemaan mistään, ei edes avioerosta.
Olen pitempään pohdiskellut mitä tehdä, olen kuitenkin erittäin huono tekemään ratkaisevia päätöksiä...Lähteminen liitosta on koko ajan mielessä. Saisinpa jostakin "sysäyksen" ottaa ratkaisevan askeleen. Kaipaan lähelleni keskustelevaa ja kuuntelevaa ihmistä sekä hellyyttä. Onko kohtalatovereita?
Olen pitempään pohdiskellut mitä tehdä, olen kuitenkin erittäin huono tekemään ratkaisevia päätöksiä...Lähteminen liitosta on koko ajan mielessä. Saisinpa jostakin "sysäyksen" ottaa ratkaisevan askeleen. Kaipaan lähelleni keskustelevaa ja kuuntelevaa ihmistä sekä hellyyttä. Onko kohtalatovereita?
Vastaukset 6
Vanhimmat
hakea kohtalotoveita jotka ovat samassa tilanteessa tai saman tilanteen seurauksena eronneet. Paremminkin sellaista jotka ovat saaneet parisuhteen jatkumaan. Tilanteesi on kyllä hankala mutta asiaa tuntematta siitä on vaikea sanoa mitään. Suosittelisin että menet juttelemaan ammatti-ihmiselle, silloin voit saada paloja nytkähtelemään paikoilleen pikku hiljaa.
Tiedät varmaan että jos nyt löydät lähellesi keskustelevan, kuuntelevan ja hellyyttä antavan miehen, se tietää eroa. On kyllä sellaisiakin suhteita jotka pysyvät sen varassa, että hellyyttä saadaan suhteen ulkopuolelta. En usko että sellainen suhde voisi koskaan säilyä pelkkänä hellyyden antamisena, vaan se ennen pitkää muuttuu uskottomuudeksi. Siksi on rehdimpää erota ensin, ja hakea sitten mitä hakeekin.
Vaikea ratkaisut vievät aikaa. Kun miehes ei suostu puhumaan mistään, potkaise sitä persuuksille ja kysy onko kieli pudonnut. Kaikkeen on syynsä, sinun pitäisi saada ne syyt selville.
Kyllä meitä muitakin samanlaisessa tilanteessa olevia on. Ollaan oltu mieheni kanssa 12v. yhdessä ja alamäki alkoi 7v. sitten, puhua olen yrittänyt, selittänyt, itkeny ja välillä huutanut, mies sanoo ymmärtävänsä mikä mättää ja että kaipaan seuraa, hellyyttä ja läheisyyttä. (Ehkä tänään se sitä antaa jos siitä mainitsen, huomenna hän on jo sen unohtanut, tosin enää en edes pyydä). Sitten hän ihmettelee miksi en viihdy kotona kun hänellä on vapaa päivä, miksi olisin kotona kun ei jutella? katsellaan vaan tuppisuina tekkaria eri sohvilta. Ennemmin menen likka kaverille istumaan iltaa tai jonkun kaverin kanssa kuppilaan ja onneksi minulla on hyviä ystäviä myös miehissä joiden kanssa voin jutella ja joiltakin olen myös saanut sitä mitä kaipaan. Jos haluat niin voit mailata ja keskutellaan enemmän. [email protected]
Kuten joku jo sanoikin, kaikkeen löytyy syynsä. Ei kukaan varmaan ole tuppisuuna vain toisen kiusaksi, vaan hänellä on silloin jokin ongelma, joka on liian kipeä edes juteltavaksi.
Itselläni oli tällainen vaihe, kun olimme seurustelleet vasta muutaman kuukauden. En edelleenkään tiedä mikä minua vaivasi, olin vain masentunut ja itsetuhoinen, ajattelin jotenkin "rakastavani liikaa" ja ehkä siksi yritin ottaa etäisyyttä, vaikka oikeasti halusin läheisyyttä. Minua ei seksi haluttanut, mutta alistuin siihen toisen mieliksi. Siitä kuitenkin tuli niin hyväksi käytetty olo, etten enää pystynyt pitämään teatteriani yllä.
Mietin jatkuvasti jopa eroamista ihan siitä syystä, että olin liian riippuvainen kullastani. Minua vaivasi myös jatkuva pettämisen pelko, näin jopa unia että kultani pettää minua.
On niin vaikeaa enää tänä päivänä luottaa, kun kaikki vaan pettää ja eroaa..
Mutta vasta kun olimme seurustelleet yli vuoden, aloin vihdoinkin rauhoittua.
-Hän oli yhä kanssani oikuistanikin huolimatta.
Voisin luottaa häneen.
Outo käytös kuvastaa, että luottamusta ei ole, jostain syystä. Mikä se syy sitten on? Se pitää ottaa selville. Kehoittaisin sanomaan suoraan, että tuntuu siltä kuin olisi luottamuspula, jos ei toinen kerran voi kertoa mistä kiikastaa.
Juu..
Mulla on moisia ongelmia mieheni kanssa. Hän ei luota jostain syystä keneenkään. Syytä en tiedä.
Usein ihan tavallisissa asioissa hän väittää ihmisten valehtelevan. Kaverit muka valehtelevat aivan kaikesta. Kun sitten kysyn, että miksi muka kaikki vain valehtelevat hänelle ,hän vain kohauttaa hartioita.
Itseasiassa tilanne vain pahenee kokoajan enkä tiedä kauanko jaksan oikkuilua ..? (nyt tätä pahenevaa vaihetta on kestänyt n. vuoden)
Kokoajan yritän teoilla ja sanoilla osoittaa että hän voi luottaa , mutta ei näytä auttavan. Kun esim. kerron hänelle että rakastan häntä hän saattaa sanoa vain että mitä sitten...?? Tuntuu tosi pahalta !Silti tiedän että hän välittää ..Tunnen hänet niin hyvin että näen hänen silmistään ettei kaikki ole kohdallaan.. mutta en voi tehdä mitään.
Tuntuu että hän ajautuu kokoajan kauemmas ja kauemmas..
Tiedän, että hän ei puhu/luota keneenkään ei edes veljiinsä joihin hänellä on muuten läheiset välit.
Hän pitää kaiken sisällään....
Huh huh ...
Mitä voin tehdä....
Luottaako hän koskaan...
Hei!
Vaikutti tutulta kuviolta.
Itse olen tämänkin päivän pyöritellyt mielessäni, miten joku ihminen (miesystäväni) voi olla niin sulkeutunut, ettei keskustele mistään muusta kanssani kuin aivan välttämättömimmät. Olemme seurustelleet vajaan vuoden, mutta tulevaisuus on täysi kysymysmerkki.
Jos kerron hänelle esim. jostain tapahtumasta/asiasta, mikä mua harmittaa erityisesti, siis normaalisti kerron tuntemuksistani, niin hän kuuntelee juuri ja juuri, muttei anna minkäänlaista kommenttia/palautetta/kerro omia ajatuksiaan asiasta. En tiedä, mutta toi on jotenkin loukkaavaa, että vaikka hän näkisi, että mulla on jostain paha mieli, ei tipu lohdutusta, ei mitään kommenttia. Hän kertoi jo alkuvaiheessa olevansa todella "huono riitelemään". No, se kertoo ylikiltistä luonteesta, hänestä ei saa kaveria kiistelylle, muttei sitten kyllä millekään muullekaan keskustelulle. Todella rasittavaa!! Mieti siinäkin nyt sitten tulevaisuutta, koska tottahan se on, että esim. seksin osuus "vähenee" parisuhteen edetessä, keskustelun päinvastoin kasvaa. Miten keskustella puhumattoman kanssa. Ja kuten sääkin ilmeisesti, niin määkin haluaisin, että se OMA MIES olisi se luottoystävä, paras ystävä, jolle mistä vain voisi puhua.
Ilmeisesti liikaa toivottu!?
Ehkä meidän molempien miehet ovat luonteeltaan sulkeutuneita, karttavat keskustelua riidan (?) pelossa, jotain sen suuntaista? Masentuneisuus voi olla myös taustalla tuollaseen sisäänpäinkääntyneisyyteen. Ja siihenhän saisi parhaan avun asiantuntijalta. Vaikeaa on, sen vaan voin todeta.
Yritä saada miestäsi avautumaan ja kerro rehellisesti tuntemuksistasi, ehkä siitä sittenkin on vielä apua. Hyvää kesää sulle ja jaksamista!!
en ole tämän miehen kanssa aviossa, emme edes "seudustele", välillä tapailimme kerran viikossa, nyt hyvä jos kerran kuussa, koska hän ei halua suhdetta kenenkään kanssa, mutta minä haluisin kyllä, textailemme kyllä kerran kaksi viikossa. Hän ei ole kertonut mitään syytä, mutta olen saanut sen käsityksen että hän ei uskalla alkaa vakavaan suhteeseen ja tykästyä kehenkään, koska pelkää pettyvänsä samanlailla kun exäänsä. Hän kyllä on kova juttelemaan muuten ja on hauska, mutta jos sanon tykkääväni hänestä tai kehun häntä niin saan vastaukseksi "jaa" tai että "ei mussa oo mitään miks joku musta tykkäis" välillä tuntuu kun olisin hirveän vastenmielinen kun hän ei koske, eikä tee suutelemiseen aloitetta, mutta sitten kun suudellaan niin se on todella hellää ja tunnen että hänestä tuntuu hyvältä. Hän on kyllä sanonut kaipaavansa hellyyttä, mutta välillä tuntuu kun hän pelkäisi sitä hyvän olon tunnetta mikä siitä tulisi ja itse taas pelkään että jos liikaa itseäni hänelle tyrkytän niin saatan menettää hänet kokonaan. Kunpa tietäisin mitä pitäisi tehdä..?