Tässä pikku kaljoissaan herää todella "henkeviä" ajatuksia päähän tämän hetken elämäntilanteestani. Monivuotinen avoliittoni päättyi päivälleen 5 kuukautta sitten ja tässä sitä nyt sitten on vaan sinkkuna tösötetty menemään eteenpäin. Ei siinä, nyt vasta parin kuukauden ajan olen vasta ns. nauttinut sinkkuudestani mutta mikä sen tekee, että kuitenkin haaveilee siitä OIKEASTA jonka kanssa jakaa haaveet sun muut lässytykset kun tuntuu siltä, että henkisesti sitä kuitenkin saa pidemmän päälle turpaansa siinä suhteessa. Pettämisiä sun muuta mukavaa oheistoimintaa. Kuinkahan sitä saisi kylmetettyä itsensä niin ettei kaipaisi sitä toisen fyysistä kosketusta, joka on tällä hetkellä ainut asia mitä parisuhteesta kaipaa.? Ja en nyt puhu seksistä, sitä on saatu ihan tarpeen mukaan mutta vaikkapa se tunne kun menee illalla nukkumaan toisen kylkeen kiinni ja tuntuu, että pakahtuu siihen hyvän olon tunteeseen.....Hmmm...
Mutta toisaalta silloin kun asuin avokkini kanssa, haaveilin sinkkuudesta. Mitä silloin voisi tehdä toisin... Ei vinde..Sitä ei näköjään koskaan osaa olla täysin tyytyväinen elämäntilanteeseensa vaikka kaikin puolin kaikki onkin suht.ok. Lopetan tän lässytyksen kyllä nyt hyvän sään aikaan... Kalja tuo kummia ajatuksia päähän..Otampa lisää
Mutta toisaalta silloin kun asuin avokkini kanssa, haaveilin sinkkuudesta. Mitä silloin voisi tehdä toisin... Ei vinde..Sitä ei näköjään koskaan osaa olla täysin tyytyväinen elämäntilanteeseensa vaikka kaikin puolin kaikki onkin suht.ok. Lopetan tän lässytyksen kyllä nyt hyvän sään aikaan... Kalja tuo kummia ajatuksia päähän..Otampa lisää
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla on juuri samat tunteet tällä hetkellä! Erosta on saman verran aikaa ja en kaipaa seksiäkään niin paljon kuin sitä toisen läheisyyttä ja koskettamista. Huokaus. Tuntuu, etten juuri tällä hetkellä haluaisi toisaalta itseäni sitoakaan kehenkään ja tunnen pärjääväni yksinkin, mutta toisaalta varsinkin nukkumaan ruvetessa ja aamulla herätessä olisi niin ihana kun joku olisi siinä vieressä. Joku jota sivellä ja hyväillä...
Pelkään, etten enää koskaan voi luottaa toiseen ja mitä pitempään haavekuviani kehittelen, sitä vaikeampi on löytää sellainen mies, joka niitä vastaisi. Olen kyllä osannut nauttia yksinolostakin ja siitä, ettei ole kellekään selitysvelvollinen menoistaan, mutta aika pian tälläinen hulvaton sinkkuelämäkin menettää hohtonsa. Mutta eikai se auta kuin yrittää kylmettää itsensä...
paitsi, että kaipaan myös sitä seksiä. Tässä iässä siinäkin alkaa olla saantivaikeuksia vaikka olisi ulkonäkönsä kohtuullisen kunnossa pitänytkin.
Vapaus on muuten mahtavaa, mutta kerran viikossa vois olla joku siinä vieressä ihan kaikkeen tarkoitukseen.
Oisko sellainen vuokramies mitä?
Omalla kohdallani se on ainakin ollut niin, että se on ollut piiiitkä ja kivinen tie se "sisimpänsä kylmettäminen", kuten asian ilmaisit. Itse käyttäisin ehkä ilmausta "erakoituminen". Varmaan se on aika yksilöllistä, mutta mulla tuntuu vielä 5 vuoden harjoittelunkin jälkeen olevan homma pahasti kesken. Erittäin lupaavalla alulla kuitenkin...;)))
Edellinen suhteeni teki sen, että en oikeastaan enää usko parisuhteen onnellisesti onnistuvan kohdallani. En uskalla enää toivoa, luottaa jne. kun pettymys sieltä tulee kuitenkin, yleensä ennen kuin edes koko suhde kunnolla alkaa. Toisaalta asiani ovat hyvin, on ystäviä, harrastuksia, mielenkiintoinen työ ja mahdollisuus matkustella lähelle ja kauas.
En niinkään kaipaa seuraa mutta hellyydenkipeys vaivaa... (no, olisihan se ihanaa tavata sellainen mies joka olisi sydänystävä ja rakastettu, kunnon kaveri ja rakastaja mutta lienee haavetta vain). Olen miettinyt millä tuon hellyyden ja rakastetuksi tulemisen kaipuun voisin itsestäni kuolettaa. Mitään satunnaista seksiä en kaipaa, en saa siitä oikeastaan mitään. Sen sijaan olisi tosiaan pakahduttavan mukava nukkua sylissä, suukotella jne.. ääh.. miten sitä itsensä kylmettäisi, ei kai mitenkään?