Hei,
olen tilanteessa jossa huomaan että arvostamme kuitenkin aika eri asioita. Olen itse aika säästäväinen, koska raha ei kasva puussa (asuntolainat, opintolainat jne maksettava), ja olen toivonut että jossain vaiheessa jos jotain säästöön jäisi niin voisi sitten perheen kanssa tehdä jotain kivaa, tai kunnostaa kotia tms. kuitenkin perhekeskeistä. Yhteiset rahat on ollut alusta asti. Nyt kuitenkin mies on alkanut toteuttaa unelmiaan - ja ostelee minun mielestäni päättömästi. Esim. puolen vuoden sisällä kaksi moottoripyörää (ensin yksi jonka vaihtoi vielä kalliimpaan toiseen), joka ei siis hyödytä perhettämme ollenkaan, vaan on miehelle leluja. niitä sitten maksellaan seuraavat viisi vuotta. Itse olen vähän katkera - enkä niin vähänkään - sillä meillä on pienet lapset ja olin toivonut että perhe pysyisi yhteisenä yrityksenä. Tämä ei ole mitään villitystä, vaan ainahan tuo on ollut tuollainen, että laittaa rahaa itseensä, mutta aiemmin jaksoin vielä kinastella niin että saatoin estellä pahimmat tuhlaukset, mutta nyt tuntuu etten jaksa enää tapella ja olla "unelmien esteenä"(jota olen jos sanon että meillä ei ole rahaa niin isoihin ostoksiin). Tekisi mieli nostaa kytkintä. Olen itsekin työssä käyvä ihminen, ja en voisi kuvitellakaan, että pistäisin itseeni tuollaisia summia rahaa. Olen jo vuosia sitten huomannut että mieheni on egoisti, mutta on silti ihan ookoo isä, ja olen ollut sitten tasapainoittamassa noita ihme päähänpistoja, mutta kun ikää on karttunut, niin enää ei huvittaisi olla se joka saa harmaita hiuksia toisen vallattomista itsensätoteuttamisostoksista. Olen oikeasti aika hermoromahduksen partaalla tämän asian kanssa - koska omat pienet säästämisyritykseni ovat naurettavia siihen nähden mitä toinen tuhlaa tosta vaan. Tiedän, että erilliset rahat olisi yksi ratkaisu, mutta olisi vähän hankala alkaa laskemaan lasten ruokakuluja ja vaatemenoja ja asumismenoja puoliksi...Viimeisen ostoksen jälkeen olen kysellyt vaivihkaa tutuilta, ja kaikki ovat sitä mieltä, että en ole väärässä enkä liioittele ollessani pettynyt. Onhan näitä ongelmia muitakin, mutta niitä kestin vielä ennen tätä viimeistä hullutusta.
olen tilanteessa jossa huomaan että arvostamme kuitenkin aika eri asioita. Olen itse aika säästäväinen, koska raha ei kasva puussa (asuntolainat, opintolainat jne maksettava), ja olen toivonut että jossain vaiheessa jos jotain säästöön jäisi niin voisi sitten perheen kanssa tehdä jotain kivaa, tai kunnostaa kotia tms. kuitenkin perhekeskeistä. Yhteiset rahat on ollut alusta asti. Nyt kuitenkin mies on alkanut toteuttaa unelmiaan - ja ostelee minun mielestäni päättömästi. Esim. puolen vuoden sisällä kaksi moottoripyörää (ensin yksi jonka vaihtoi vielä kalliimpaan toiseen), joka ei siis hyödytä perhettämme ollenkaan, vaan on miehelle leluja. niitä sitten maksellaan seuraavat viisi vuotta. Itse olen vähän katkera - enkä niin vähänkään - sillä meillä on pienet lapset ja olin toivonut että perhe pysyisi yhteisenä yrityksenä. Tämä ei ole mitään villitystä, vaan ainahan tuo on ollut tuollainen, että laittaa rahaa itseensä, mutta aiemmin jaksoin vielä kinastella niin että saatoin estellä pahimmat tuhlaukset, mutta nyt tuntuu etten jaksa enää tapella ja olla "unelmien esteenä"(jota olen jos sanon että meillä ei ole rahaa niin isoihin ostoksiin). Tekisi mieli nostaa kytkintä. Olen itsekin työssä käyvä ihminen, ja en voisi kuvitellakaan, että pistäisin itseeni tuollaisia summia rahaa. Olen jo vuosia sitten huomannut että mieheni on egoisti, mutta on silti ihan ookoo isä, ja olen ollut sitten tasapainoittamassa noita ihme päähänpistoja, mutta kun ikää on karttunut, niin enää ei huvittaisi olla se joka saa harmaita hiuksia toisen vallattomista itsensätoteuttamisostoksista. Olen oikeasti aika hermoromahduksen partaalla tämän asian kanssa - koska omat pienet säästämisyritykseni ovat naurettavia siihen nähden mitä toinen tuhlaa tosta vaan. Tiedän, että erilliset rahat olisi yksi ratkaisu, mutta olisi vähän hankala alkaa laskemaan lasten ruokakuluja ja vaatemenoja ja asumismenoja puoliksi...Viimeisen ostoksen jälkeen olen kysellyt vaivihkaa tutuilta, ja kaikki ovat sitä mieltä, että en ole väärässä enkä liioittele ollessani pettynyt. Onhan näitä ongelmia muitakin, mutta niitä kestin vielä ennen tätä viimeistä hullutusta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei teillä yhteisiä rahoja ole. Kummallakin on lain mukaan omat rahansa. Verottaja vain ei ehdi vahtimaan keskinäisiä lahjojanne.
noh, kyllähän minä tuon tiesin, puhuin lähinnä siitä että taloutta on hoidettu yhteisesti ja tili on yhteinen, johon molempien palkat menevät. Periaatteessa sillä ei ole väliä, onko yhteinen tili vai ei, koska alunperin menimme yhteen niin, että olimme "tiimi", emmekä miettineet mitä kukakin tienaa. Enkä miettisi vieläkään, jollei tuo ongelmani ilmentäisi myös jonkinlaista arvoristiriitaa. Eli vaikka rahasta ei puhuttaisi, en silti käsittäisi tuota egoistisuutta.
Saman olen minäkin läpi käynyt. Narsisti on mikä on, ei niille mitään mahda. Jos henkinen kantti kestääkin, alkaa fyysinen puoli oireilla. Minuakin kehotti lääkäri eroamaan, kun syy kummallisiin vaivoihini selvisi.
Jos on pienet lapset, on homma mutkikkaampi. Toisaalta, jos puolisokin on "lapsi", ei siinä kannata polttaa kynttiläänsä molemmista päistä.
Minullekin jäi muuan fyysinen vaiva, joka taitaa kiusata koko loppuelämän.
Voi H......ti!!!! ite oon eronnu pari vuotta sitte en tosta syystä mut oon aina ihmetelly kuinka jokku miehet kehtaa panostaa omiin juttuihin se on kyllä noloa!!!!! sitte kumminki ollaan pikkupoikia(niinku minäki)jos vaimo sanoo jotta haluan eron itku pääsee!!älä missään tapauksessa hyväksy tollasta rupee äkkiä puhumaan ja lopeta toi heti pitää olla omiaki juttuja mut niistä neuvotellaan puhuny heti!!!
Mistä syystä nämä miehet joista tässä nyt puhutaan, eivät osaa ottaa toista huomioon? Sellaisia miehiä on paljon. Eikö miehille kotona opeteta huomaavaisuutta, vai missä on vika? Tietääkö kukaan??
Vituttaa itseäkin egosentrinen mies. Kyllä se oli huomaavainen, rakastava ja kaikkea ihanaa ensimmäiset puolitoista vuotta. Kun sitten yhteinen kämppä ja asuntolaina napsahti niin jo kaikki muuttui. Ikäänkuin se olisi lupa alkaa porsastella. En ottanut mieheksi sitä yksilöä, joka kotonamme nyt asuu. Jossain hässäkässä jopa menimme naimisiin. Sitä ennen miehellä taisi olla taas joku huomaavaisuusjakso (kesällä pari kk) jonka päätteksi kysyi avioliitosta ja minä vastasin KYLLÄ. Tyhmä minä. Mies unohti, että avioliitosta voi myös erota ja että yhteisestä kämpästäkin voi päästä eroon. Ottakoon kultakalan itselleen, sitä ei niin hirveästi tarvitse huomioida.
itse asiassa tiedän että osittain syy on kyllä itsessänikin, kun en pistä kovaa kovaa vasten, mutta kun olen luonteeltani perinteisesti kiltti, ja koen hankalana sen että pitäisi oikeasti olla tosi tiukkana - enkä haluaisi olla "äitinä" kieltämässä isoa miestä - kun haluaisin tasavertaisen kumppanin, jonka varaan voi luottaa. SIis miksi mun pitäisi olla kieltämässä - eikös jo järki pitäisi sanoa jotain itsellänsäkin. Vai kuuluisiko minunkin sitten heittäytyä vaan ja luottaa että kyllä olen niin arvokas että minun kannattaa tuhlata järjettömiä summia...
Ihan samaa, ehkä pienemmässä mittakaavassa, mutta vähissä rahoissa ison perheen kanssa joka ropo olisi enemmän kuin tarpeeseen. Aikani uskoin ja toivoin, puhuin ja järjestin raha-asioita. Toinen viittaa kintaalla kerta toisensa jälkeen, sanoo minun vain v...uilevan, jos uskallan puhua rahasta, tuntuu idioottimaiselta säästää euro siellä euro täällä, kun toinen surutta pistää kymmenen menemään samaan aikaan. Itse mietin, mitä ostan, ja ostanko. Mies ostaa, kun tekee mieli, eikä taida miettiä koskaan hintaa tai onko rahaa. Meillä kanssa yhteinen tili, toistaiseksi....
Älä nyt itseäsi syytä, ettet jaksa pitää miestäsi kurissa rahan käytön suhteen. Valitettavasti näissä parisuhdejutuissa näyttää käyvän siten, että seurustellessa jotkut piirteet huomaa, mutta ne eivät elämää haittaa. Rahankäytön leväperäisyyden huomasit, mutta sillä varmaan on merkistystä vasta sitten, kun perheessä on lapsia. Ihminen ei voi huomioida kaikkea etukäteen. Toisaalta et ole miehesi holhooja ja ainoa mahdollisuutesi on hyväksyä hänet suurin piirtein sellaisena kuin hän on tai jättää hänet.
Meillä vaimonkanssa kyllä on toiminut, että molemmilla on aina ollut omat pankkitilit. Talous on hoidettu puoliksi lasten menot ja asuntolaina. Itselleni olen säästöistäni vaihatanut auto uudempaan ja tietokonetta mutta kyllä ne hyödyttää mielestäni koko perhettä.
niin, tiedän kyllä että periaatteessa mies voi käyttää rahat mihin huvittaa, mutta kun 15 vuotta ollaan eletty suht tasaisesti talouden suhteen, ja joustettu molemmin puolin aina elämäntilanteen mukaan. Nyt tuntuu että se joka joustaa on aina minä. Ja toisaalta kun on yhteinen perhe ja molemmat tienaa suurin piirtein samaa tasoa, niin miksi pitäisi yhtäkkiä laittaa rahat erilleen, paitsi tietysti sen vuoksi että toinen käyttää yhtäkkiä enemmän kuin toinen - kuten nyt. Ei minua läheskään ne rahat rassaa niin paljoa, vaan se mitä ne minulle edustaa- miehelle se kulutettu raha menee omaan itseen, tekniikkaan ja omiin unelmiin, kun minulle se kulutettu raha merkitsee turvattomuutta, kodin riskeeraamista, ja menetettyjä kivoja hetkiä poissa arjesta (eli emme taaskaan tule ikinä esim. käymään missään, vaan nyt sitten istutaan kotona ...) eli lyhyesti- mies elää yli varojen, jotka ovat minun silmissäni yhteisiä, vaikkeivät lain silmissä sitä olisikaan. Ja on sellanen avioliitto aika mahdoton missä toinen on rikas kuin kroisos ja toinen köyhä - niin ettei se tasapainottuisi jollain tavalla.