Siitä on aikaa, vajaa vuosi kun erosin silloisesta poikaystävästäni. Hän oli oikeastaan kaikkea sitä mitä toivon ja olin etsinyt. Menetin hänet kuitenkin 5kk seurustelun jälkeen jonka aikana koin ja tunsin kaikkea mukavaa hänen kanssaan.
Se, etten koskaan saanut oikein tietää miten sydämmeni särkyi ja minut jätettiin, en ole sitä koskaan saanut tietää. Hän vain kertoi ettei ollut valmis vielä vakavaan suhteeseen ja hän aikoo viettää poikamies elämää railakkaasti.
Joskus kuulen hänestä ja hän tulee minua kaupassa vastaan mutta liukenee kummasti ja todella nopeasti. En aina ehdi huomata ja itsellekin tulee sellainen olo, että on päästävä pois, ettei tule itku. Ehkä tämä kuuluu tähän elämän pieneen asioihin mutta se, että se repii ei kuulu enää.
Hän kirjoitti minulle, että on löytänyt ihanan tulevan vaimon, on uusi ja kallis auto ja on taloa rakentamassa ensi keväänä ja perhettä perustamassa. Tämän tiedon pitäisi tuntu iloiselta mutta kaikki ne muistot ym ja meidän puheemme noista asioista, sai kyyneleet tulemaan ja palan kurkkuun. Ennen tätä viestiä, näin hänet samaan aikaan tyttöystävänsä kanssa kaupassa. Tämä uusi oli vain vastakohta siitä mitä minä olisin voinut olla, laiha, vaalea ja kaunis ym. ja minusta puuttui jotain piirteitä ja vahvuuksia.
En koskaan olisi uskonut, että sydämeni särkyisi näin pahasti. Se on särkynyt monta kertaa mutta se, että se hajoitetaan, tuntuu kivulta.
Olisi mukava tietää, onko keskuudessa muita jotka olisivat kokeneet saman.
Tämä voi toisen lukemana tuntua että jaahas. Mutta tahtoisin mieluusti vaihtaa kokemuksia toisten kohtalotovereiden kanssa.
Se, etten koskaan saanut oikein tietää miten sydämmeni särkyi ja minut jätettiin, en ole sitä koskaan saanut tietää. Hän vain kertoi ettei ollut valmis vielä vakavaan suhteeseen ja hän aikoo viettää poikamies elämää railakkaasti.
Joskus kuulen hänestä ja hän tulee minua kaupassa vastaan mutta liukenee kummasti ja todella nopeasti. En aina ehdi huomata ja itsellekin tulee sellainen olo, että on päästävä pois, ettei tule itku. Ehkä tämä kuuluu tähän elämän pieneen asioihin mutta se, että se repii ei kuulu enää.
Hän kirjoitti minulle, että on löytänyt ihanan tulevan vaimon, on uusi ja kallis auto ja on taloa rakentamassa ensi keväänä ja perhettä perustamassa. Tämän tiedon pitäisi tuntu iloiselta mutta kaikki ne muistot ym ja meidän puheemme noista asioista, sai kyyneleet tulemaan ja palan kurkkuun. Ennen tätä viestiä, näin hänet samaan aikaan tyttöystävänsä kanssa kaupassa. Tämä uusi oli vain vastakohta siitä mitä minä olisin voinut olla, laiha, vaalea ja kaunis ym. ja minusta puuttui jotain piirteitä ja vahvuuksia.
En koskaan olisi uskonut, että sydämeni särkyisi näin pahasti. Se on särkynyt monta kertaa mutta se, että se hajoitetaan, tuntuu kivulta.
Olisi mukava tietää, onko keskuudessa muita jotka olisivat kokeneet saman.
Tämä voi toisen lukemana tuntua että jaahas. Mutta tahtoisin mieluusti vaihtaa kokemuksia toisten kohtalotovereiden kanssa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Älä itke ämmä! Jos olet nätti, niin ei sun tarvitse mennä kuin availemaan haarojasi seksikkäät vaatteet päällä jonnekin baariin, niin äkkiäkös niitä äijiä taas löytyy. Ainakin yhdeksi yöksi ;)
Terveisin
Renttu
eihän tuo mikään paha ehdotus ole.. sehän on vanha asia mutta, ei se niin herkkua ole kuunnella toisen leuhkintaa päin naamaan.
eikä ämmitellä siellä :)
Tiedän tarkalleen miltä susta tuntuu. Oon itse epätoivoisesti rakastunu erääseen poikaan. Hän on entinen poikaystäväni ja vaikka emme olleetkaan kauaa yhdessä, oli hän silti unelmieni täyttymys.. Sitten hän jätti minut, sanomatta minkäänlaista syytä. Tosin on minussa itesessänikin vikaa, en silloin tajunnut millaisen ihmisen olin löytänyt.
Nyt hänellä on uusi tyttöystävä ja minuun koskee niin valtavasti että tuntuu kuin sydän hajoaisi tuhansiksi palasiksi (ehkä vähän huono vertaus, mutta siltä se tosiaan tuntuu).
Nyt mietin vain, olisinko voinut tehdä jotain toisin jotta hän vielä pitäisi minusta
Tajuan kuitenkin etten voi muuttaa itseäni sellaiseksi josta hän pitäisi.
Tälläiset jutut ei oo ikinä helppoja ja itsekään en tiennyt että sydän voi särkyä näin pahasti. Haavat paranevat hitaasti, itsekään en pystynyt lukemaan juttuasi tai kirjoittamaan sinulle omaa tarinaani itkemättä.
Eletään kuitenkin siinä toivossa että aika parantaa haavat ja joskus voimme muistella näitä juttuja ilman että alkaa itkettää. Tosin tällä hetkellä tuo tulevaisuus tuntuu liian kaukaiselta, mutta pakko on yrittää. Eihän sitä oikein muuten jaksa eteenpäin. Jaksamisia sinulle ja oikein hyvää syksyn alkua
Kiitos, edes yksi kohtalon toveri.
Vaikka erostamme on vajaa vuosi, hänen näkemisensä ym, sattuu. Rehellisesti jos sanon niin, en ole voinut olla itkemättä kun tulee entisestäni puhetta.
Itse koin hänen kanssaan sen mitä kuka tahansa nuori nainen voi kokea, sen mahassa pistävän ja lepattavan rakkauden ettei tahtoisi olla erossa toisesta.
Hän vaan halusi olla vapaa ja villi poikamies joka ei ollut vielä valmis vakaavaan suhteeseen.
Se sattui kun näin hänet uuden kanssa.
Ehkä tämä kuullostaa tyhmältä mutta kun katsoin pikaisesti tätä uutta, huomasin, että minussa oli kaikki päin helvettiä. En ollut sitä mitä hän muka etsi. Minusta puuttui kuulema se räväkkä puoli.
Tiedän sen kuitenkin, etten koskaan unohda häntä, en koskaan mutta en aio pitää asiaa päälimäisenä.
Vaikka katson eteenpäin, hän on mielessäni. Ehkä siksi koska en tiedä vieläkään, että miksi ja miksi hän mietti kuukauden, että kertoisi siitä.
Eikä tämä sattuisi niin paljon jos hän ei olisi kertonut että hänellä on ihana tuleva vaimo, he ovat perustamassa perhettä ja alkavat pian rakentamaan taloa. Tämä voi murtaa kenen tahansa.
Ikävä on ja tunteita ym, mutta en koskaan palaisi enää entiseen, se sattuisi enkä haluaisikaan.
Tyttö85, jos olet vielä kuulolla ja käyt lukemassa niin olisi mukava vaihtaa paremmin tuntemuksia aiheesta. Yleensä puhuminen auttaa..
Viestisi lukeminen oli jollain tavalla helpotus, koska se sai minut tajuamaan että en ole ainut, jolle on käynyt näin.
Omassa tapauksessani pahinta oli se, että tämä poika sanoi mulle että ei osaa seurustella eikä halua edes opetella, eikä hänellä ole muutenkaan mitään mielenkiintoa seurustella.
Nyt hän on löytänyt aivan äskettäin uuden tytön, jonka kanssa hän luullakseni seurustelee. Eli se, että että hän ei osaa/halua seurustella, koskikin vain minua. Ei hänellä varmastikaan ole mitään seurustelua vastaan, hän ei vain halunnut seurustella minun kanssani. Olisiko se ollut niin vaikea sanoa se suoraan, eikä valehdella päin naamaa?
Tosin valehtelu on suuri syy siihen, miksi roikun hänessä yhä. Hän on loistava puhumaan naisille ja joka kerta ollessaan kännissä, hän vakuutti minulle että rakastaa minua ja haluaa olla kanssani. Tiesin kuitenkin, ettei se ollut totta ja näillä puheilla yritti vain saada sitä yhtä asiaa.. Hävettää myöntää, mutta välillä hän onnistui. Jossain vaiheessa annoin periksi, koska en halunnut menettää tilaisuutta saada olla hänen vieressään edes yhtä yötä. Jotenkin tyhmästi kuvittelin, että jos hän sittenkin joskus tarkottaisi mitä sanoo. Ja se pienen pieni mahdollisuus oli se mihin lankesin niin usein.
Toisin kuin sinä, minä edelleen ottaisin hänet takaisin (niin uskomattomalta kuin se varmaan kuulostaakin).
Ja nyt muuten kun mietin asiaa, olin melko onnellinen silloinkin kun hän kännissä soitteli ja halusi kaikenlaista. Kuitenkin minulla oli hänet edes jollain tavalla. Mutta nyt.. Tiedän että tämä kuulostaa nyt jokseenkin sairaalta, mutta se uusi tyttö on vienyt sen paikan jota pidin niin pitkään omanani. Ja jostain syystä olen vihainen tästä sille tytölle, en hänelle.
Olet Melena muuten aivan oikeassa, puhuminen (tai kirjoittaminen) auttaa. Olen jutellut monien ystävieni kanssa, tyttöjen sekä poikien, mutta ei se ole sama. Jotenkin tuntuu etteivät he ymmärrä minua, koska eivät ole itse kokeneet samaa.
Jollain tavalla on muutenkin paljon helpompaa puhua täällä tuntemattomille, koska olen melko ujo enkä halua joistain asioista ja tunteistani puhua edes parhaille kavereille.
Joten kiitoksia sinulle jos jaksat lukea viestini ja vielä vastata niihin. Ystäväni taitavat olla jo kyllästyneitä valitukseeni;)
on jättää toinen jos ei pysty selittämään asiaa, minulle on käynyt aivan samalla tavalla kuin sinulla muutama vuosi sitten. Myös hetki sitten toinen suhteeni hajosi ja mies alkoi rehvastella kuinka hänellä on kaikki hyvin, uusi ihana tyttöystävä, hieno auto, hieno uusi koti, rahaa ym... Tuntuu todella loukkaavalta, mutta uskonpa että asiat eivät aivan niin hienosti ole kuin puhuvat... miksi sitä pitäisi kehuskella jos asiat kerran ovat niin hyvin, luulen että hänellä on vielä tunteita sinua kohtaan ja siksi tekee sinulle noin.. Koita jaksaa
Se on kaikkein pahinta. Ja sekin kävi niin, että oltiin sovittu että viikonloppuna tavataan ja alkoi viikonloppu lähestyä niin otin yhteyttä mutta ei mitään kuulunut ei mitään.
Sitten pistin viestin että ootko siellä vielä, et miten on niin sain siten kännisen viestin että hän on ajatellu ei tämä ole ikuista ym.
En oikeestaan koskaan saanu muuta selville kuin sen, että hän haluaa olla vapaa poikamies ja se, että hän ei ole vielä valmis vakavaan suhteeseen koska ei pysty vielä vakiintumaan. Ei pysty? aijaa. kuitenkin on..
Mutta se, että kehuu ja leuhkii että on uus B sarjan mersu, uusi ihana tuleva vaimo jne... ja taloa aletaan rakentaan ja perhettä perustaan. Ei siis.. Tosin...
Uskon myös, ettei asiat ole niin loistavasti tai mistä sitä tietää.
Vaikea sanoa, että hänellä olisi mitään tunteita enää jäljellä. Sanoihan hän että tahtoo unohtaa menneet ja keskittyy tähän.
Vaikka erosta on vuosi ylikin jäljellä, silti jotenkin sydän kaipaa toista ja ajattelee.. Mutta pitäisi varmaan unohtaa mutta ei se unohdus onnistu niin helposti.
Pitäisi vaan päästää irti ja helpottaa mutta jokin pitää kuitenkin kovasti kiinni.
Niinhän sitä pitäisi osata päästää irti, mutta miksi se on niin vaikeaa..???
Jos järkevästi ajattelee niin minullekin olisi varmasti parempi, etten tietäisi mitään entiseni uudesta tytöstä tai mitään muutakaan heistä. Kuitenkin huomaan masokistin lailla kyseleväni heistä ystäviltäni.. Koska jos en tiedä miten asiat oikeasti ovat, kuvittelen itse päässäni kaikenlaista. Ja tietysti kuvittelen aina sitä kaikkein pahinta. Se tietämättömyys on kaikista pahin.
Haluaisin silti minäkin uskoa että hänellä voisi olla vielä joitain tunteita minua kohtaan. En suostu uskomaan että ne joskus niin vahvat tunteet voivat noin vain hävitä jonnekin
(nimimerkistäni huolimatta, mikä ei kauheasti kiinnosta)
Sitä irrottamista olen itsekkin miettinyt, että miten saisin kaikesta irti, miten saisin sen narun joka pitää kiinni takan olevassa niin irti. Vaikea selittää mutta en ole saanut sitä vielä katkeamaan.
En tahtoisi tietää heistä, enkä haluakkaan. Kuitenkin entiseni tulee kaupassa vastaan tai uuden naisensa kanssa, yritän olla huomaamatta tai sitten, että menen muualle (pakoilua) mutta ei sitä pysty menemään liian lähelle.
En usko että hän tuntee minua kohtaan enää mitään, mutta ehkä mutta ei ei.. Se katse ja liukkaasti pois niin tarkoittaa paljoa. Tai sitten hän tuntee mutta ei enää uskalla kertoa sitä, ettei satuta entisestään. mutta´tuota uskon kaikkein vähiten.
Itseltä ei ne tunteet katoa, ehkä sitten kun taas löydän sen joka vie sydämmeni täysin. Mutta häntä ajattelen vaikka pitäisi katsoa eteenpäin.
Ehkä en olisi saanut rakastua, tuntea mitään niin olisi parempi.
Mutta kuitenkin, sitä pistoa sydämmessä, unettomia itkuisia öitä, en unohda.
Eron aikana tajusin, että oikeasti rakastin ja paljon, mutta olo oli kuin jotain karmeaa.
Kaipaan häntä, en kiellä sitä ja tunnen paljon mutta sitä en saa koskaan kertoa, enkä aio.
Mutta sen olen mielessäni päättänyt, että joku kaunis päivä, tahdon ottaa selvän, että miksi.
Tiedän ainakin ja olo helpottuu, epätietoisuus ja kysely loppuu..
kiitos, tyttö85 ( saman ikäiset ollaan)
on mukava löytää kohtatoverieta ja saada tietää miten toinen on selvinnyt eteenpäin jne.. :)
miten itse olet jaksanut kaiken yli?
Kyllähän se tässä menee, päivä kerrallaan.. On hyviä sekä huonoja päiviä. Tänään onneksi ollut hyvä päivä ja on jopa saanut jotain tehdyksi päivän aikana:)
Mutta ne huonot päivät ovatkin sitten kaikista kamalimpia, ei huvita mikään ja itkettää kaikki ja on paha mieli.
Kamalalta tuntuu jos sattuu sen exän jossain näkemään. Sen jälkeen tulee aina mietittyä että näkikö hän minut ja mitä mahtaa ajatella.
Tunteet eivät tosiaan varmasti katoa ikinä, tosin varmasti muuttuvat erilaisiksi ajan myötä, mutta tulen aina muistamaan häntä erityisellä lämmöllä..Olihan/onhan hän ensirakkauteni, en ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin vahvasti ja juuri nyt tuntuu vaikealta ajatella että voisin tuntea ketään muuta kohtaan samoin. Vaikka varmaankin niin tulee tapahtumaan, enhän voi roikkua hänessä lopun ikääni. Toivottavasti Se Oikea tulee sitten joskus vastaan:)
Olen varma se tulee tapahtumaan sinullekin, ennemmin tai myöhemmin:)
Täytyy vain ajatella että nämä miehet eivät olleet meille ne oikeat, ja tosi rakkaus on vielä tuolla jossain
Mitenkäs sinulla Melena menee? Oletko päässyt sen pahimman tuskan (unettomat yöt, itkut yms.) ylitse?
Aivan, se on kamala tunne. Tulee sellanen vaivautunut olo jotenkin ja sellanen, että tahtois nopeesti pois siitä tilanteesta.
Itse on tuota samaa miettinyt mutta ikävä kyllä entiseni on minut nähnyt joka ikinen kerta. Ehkä jonakin päivänä pääsen livahtamaan niin, ettei näkökontaktia synny.
Ajan myötä tunteet rauhottuu ja muuttuu. Itsekkään en häntä unohta, en koskaan vaikka joskus tuntuukin todella pahalta, että ei, ei kestä eikä jaksa. Mutta koskaan en tule häntä unohtamaan. Koin hänen kanssaan sen verran paljon, etten voi unohtaa. Vaikka en ajattele jatkuvasti en unohda.
Se oikea? Olen miettinyt sitä, että mahtaako sellaista miestä, sitä oikeaa oikeasti olla edes olemassa? Tuntuu jotenkin liian kaukaiselta.
Ennen uutta suhdettahan pitäisi irroittaa vanhasta ja katsoa eteenpäin.
Ehkä jonakin päivänä kohtaamme sellaiset miehet jotka voittavat mennen tulen sen mitä meillä oli. Emme tietenkään unohda heitä mutta kun kohtaamme ne jotka vievät jalat alta, meidän pitää päästää irti menneestä,vanhasta.
Eron ensimmäisinä päivinä, viikkoina nukkuminen oli vähän, ei mitään. Nukkumaan mennessä ja viikonloppua kohden mennen tuli entistä puristava olo joka repi, se repi oikeasti paljon.
Vuoden kun on aikaa mennyt, ei niitä enää ole ollut. Ei enää niin paljon vaikka joskus kun muistaa, ei lauantai tulee. Muistaa kaiken.
Ja nyt kun entiseni tuli vastaan, tuli se sama vahva kivun tunne ja itkut. Yritin peitellä sitä, etten hajoaisi ihan täysin enkä tahtonut näyttää sitä. Ja se sai eniten muistot mieleen kun näin hänet uuden kanssa. Kyyneliltä en voinut välttyä.
Joskus kävi sekin mielessä, etten oikeasti jaksa enää, en. Mutta joku veti minut ylös.
Se, että tahtoisin saada entiseni pois mielestäni on osoittautunut vaikeaksi. En saa häntä pois ajatuksista.
Joskus on sellanen olo, kuin auto karkaa käsistä, ei pysty ohjaamaan ja tulee äkki jarrutus ja pelästyy tapahtunutta.
Selvitittekö te asiat eronne aikana? Silloin kun erositte. Suunnittelitteko mitään sellaista joka tulisi nyt mieleesi ja ajattelet sitä ja sellasta että mitä olisit voinut tehdä toisin?
Exäni jätti minut ilmoittamatta siitä mitenkään. Yhtäkkiä ei vain enää soittanut tai tekstaillut ja kun yritin kysellä että mikä on vikana, ei hän aluksi edes vastannut viesteihini. Lopulta kuulin kaveriltani, jolle exäni oli puhunut, että syy eroon oli se että olimme liian erilaisia (todella omaperäinen selitys) eikä halua seurustella muutenkaan juuri silloin.
Eli minä jäin vähän niinkuin tyhjän päälle, ihmettelemään että teinkö jotain väärää vai mistä se kaikki oikein johtui.
Meillä ei varsinaisesti ollut mitään yhteisiä suunnitelmia, ehdimme olla yhdessä niin vähän aikaa. Mutta hän oli yhdessä vaiheessa halukas esittelemään minut perheelleen, jota minun tietääkseni hän ei ollut tehnyt muiden kanssa. Lisäksi muille hän oli puhunut miten hän pitää minusta eikä ole ikinä tykännyt kenestäkään aiemmin niin paljon. Joten kyllä se yhtäkkinen ero yllätti.
Se mikä mietityttää, on hänen perheensä. Olisin oikeasti halunnut tavata hänen äitinsä, kuulemma todella ihana (mitä olen muilta kuullut).
Myös hänen äitinsä olisi ollut halukas tapaamaan minut. Myös eromme jälkeen kuulemma harmitteli ku exä ei tuonut minua näytille (tämän kuulin suoraan exältäni itseltään). Oli ilmeisesti puhunut minusta paljon äidilleen.
Hän myös puhui välillä yhteisestä tulevaisuudesta, tosin vain lähiajoista mutta kuitenkin. Loppujen lopuksi, se halu erota taisi tulla hänellekin täysin yllättäen
Näin ei saisi varmaankaan ajatella, mutta jos juttumme olisi toiminut, olisi meillä kuukauden päästä kaksivuotis-päivä. Tosin ei pitäisi miettiä sitä, alkaa vain v*tuttaa aivan turhaan
Tietysti mietin olisinko voinut tehdä jotain toisin tai olla erilailla mutta kuten muistaakseni sanoin aikaisemmassa viestissäni, en kuitenkaan voi muuttaa itseäni ja luonnettani sellaiseksi josta hän pitäisi.
Oliko teillä mitään yhteisiä suunnitelmia? Puhuiko hän koskaa teidän yhteisestä tulevaisuudestanne?
Tuntuuko sinusta että olisit voinut tehdä jotain toisin?
Mitä sinä muistelet eniten yhteisistä hetkistänne?
Täytyy myöntää, että todella törkeä tapa kun rupeaa ajattelemaan näin ulkopuolisen näkökannasta mutta kuullostaa todella törkeältä.
Kuullostaa kyllä siltä osin varsin tutulta kun itsekkään en exääni saanut mitään kontaktia, en mitään vastausta soittoon, en viestiin en mitään. Kerran taisi vahinko viesti tulla mutta sitten se olikin hiljaista kunnes eron päivät lähestyivät, vaikken sitä tiennyt. Ajattelin silloin, että nyt olen löytänyt sen joka välittää ym. Mutta olin väärässä.
Ja se, ettei halunnut seurustella enään, tuntuu varsin ilkeältä ja se että ilmaisee sen tuolla tavalla.
Exäni halusi olla vain villi ja vapaa poikamies.
Itse kyllä näin hänen äitinsä ja tämän miesystävän. Hänen vanhempansa olivat eronneet kun hän oli pieni. Näin hänen isänsäkin ensimäisen ja viimisen kerran isänpäivänä. Muistan kun hänen isänsä toivoi meidän kuvaa, jotta saisi sen kirjahyllyynsä.
Mutta muuten tutustuin hänen perheeseensä ja hän minun. Enemmän kuitenkin vietimme aikaa hänen luonaan.
Meidän seurustelumme alkoi 2003 syksyllä ja loppu 2004 keväällä. Tasan 5kk olimme yhdessä kunnes hän toi tavarani, kun pyysin ne.
Muistan sen aina, kun otin vain tavarakassini hänen etupenkiltään mitään sanomatta ja laitoin oven kiinni. En edes katsonut taakseni, en voinut enkä voinut sanoa mitään, en voinut.
Sinäpäivänä ne 5kk pyöri pikaelokuvana mielessä ja silmissä.
Ennen kuin edes osasin ajatella eroa, jouluna puhuimme jo kesästä. Entiseni suunnitteli, että ottaa nyt pitkän kesäloman kun on sihen syykin, että voitas lähtee jonnekki ja sitten oltaisiin kysytty hänen mummolta ja ukilta, että voidaanko me mennä heidän mökille. Hänellä oli mukavat isovanhemmat. Ensimäisenä päivänä kun näin heidät hänen mummonsa halasi minua ja oli todella iloinen näkemästään.
Ja sitten siitä, että meillä olisi joskus yhteinen lapsi ym ym.
Nyt hän suunnittelee näitä asioita toisen kanssa.
Yhteisistä hetkistä muistelen eniten sitä, että sai olla toisen lähellä ja jutella. Nukahtaa joskus toisen kainaloon ja olla. Yhteisiä öitä, joita ei pitäisi enää edes muistella mutta muistoja nekin ovat. Ja sitä kun taistelimme lottonumeroista,heh. Sitä kun teimme yhdessä ruokaa ja sitä miten hän teki hernekeittoa, tahtoi yllättää. Toden totta yllätti.Kaikkia niitä yhdessä olon hetkiä ja kokemuksia meillä oli paljon. Kaikkein parhaiten muistan ne asiat kun ensikerran näimme, hän antoi minulle ruusun. Tunnustettakoon, että se on minulla vieläkin, en ole pistänyt sitä pois enkä kadottanut. Ja sitä kun hän toi minut illalla kotiin, näimme miten kuu loisti kirkkaana ja isona taivalla. Nimitimme sen meidän kuuksi.
Kuullostaa ehkä lapselliselta mutta se tuntui silloin minusta kauniilta ja ihanalta.
Ja yhteinen tulevaisuus:
"jos me joskus erotaan, se eropäätös ei tuu mun kautta" nämä sanat mä muistan aina. Ne ei katoa.
jos olisin voinut tehdä jotain toisin, olisin jättänyt sen viestin lähettämättä jossa sain tietää ettei meidän juttu enää jatku.
Olisin voinut olla erillainen mutta en osaa muuttaa itseäni miksikään muuksi kuin olen.
Olen sellainen kun olen, vaikken hänen mielestään ollut räväkkä, en pönkittänyt kuulema hänen itsetuntoaan tarpeeksi ja minun olisi pitänyt olla jotenkin radikaalimpi. En sitten tiedä. Olin ihan sekaisin, että millainen minun pitäisi olla jos en saa olla oma itseni.
Miten te tapasitte? Ystävien kautta? Koulussa? Netissä?
Mikä on sulle se tärkein muisto hänestä jota et unohda ja kokemus jota et tahdo koskaan unohtaa?
Onko mitään asiaa mikä vaivaisi vielä joka edelleen kun muistuu mieleen tulee paha olla?
Mitkä olivat teidän parhaat yhteiset hetket?
Se todella oli munkin mielestä todella törkeä tapa jättää toinen. Pitäisi olla sen verran pokkaa että voisi suoraan sanoa että ei halua seurustella, joko puhelimitse tai kaikkein mieluiten suoraan päin naamaa.
Tapasin exäni ystävien kautta, asutaan melko pienellä paikkakunnalla joten on paljon yhteisiä ystäviä. Hän laittoi vain viestin että haluaisinko lähteä kahville ja siitä se lähti.
Hän osaa olla halutessaan erittäin kohtelias ja huomaavainen toisia kohtaan ja se juuri oli yksi syy miksi pidin hänestä jo silloin. Hänellä oli tapana avata minulle ovet ja laittoi joka ilta, jos ei ollut luonani, hyvän yön viestin.
Tärkeimmät muistot? Voi niitä on niin paljon, sekä seurustelumme ajalta sekä muutamia myöhemmiltäkin ajoilta. Ehkä ne kaikkein parhaimmat ja rakkaimmat ovat ne pienet hellyyden osoitukset ja sen sellaiset.
Kerran lähtiessään mun luota kotiin, suuteli hän minua otsalle ja katsoi sen jälkeen silmiin ja hymyili. Juuri nämä asiat ovat niitä joita kaipaan. Kerran hän myös ollessaan kavereiden kanssa baarissa (olin silloin kipeänä enkä siksi päässyt mukaan) soitti minulle illalla ja kyseli vointia ja sanoi että on ikävä. Tuntui niin hyvältä kuulla että hän välittää.
Itseasiassa tämä saattaa kuulostaa vähän oudolta, mutta yksi parhaimmista muistoista on viime keväältä kun taas kerran olin ottanut hänet yöksi kun en osannut sanoa ei. Yleensä hän lähti seuraavana aamuna suuremmin edes puhumatta mitään, mutta kerran hän jäi hieman pidemmäksi aikaa ja juttelimme kaikenlaista ja hän makasi pää sylissäni.
Miten sinä tapasit exäsi? Mikä sai sinut ihastumaan/rakastumaan häneen?
Mikä on sinun paras ja rakkain muistosi hänestä?
Onko sinulla ollut ketään exäsi jälkeen, joka olisi edes vähän kiinnostanut?
On sulla kuitenki hyviä ja kauniita muistoja hänestä,kaikesta huolimatta. Kuten tiedät, niitä on vaikea unohtaa heti.
Kuullostaa melko mukavalta, ja se että sai jutella toisen kanssa rauhassa ja sillä tavalla sanoisinko näin, että kauniisti :)
Hyvän yön toivotukset olivat aina kauniita saada :) toivottelimme mekin joka ilta tai soitimme toisillemme :)
Itse asiassa tapasin tai pikemminkin löysin hänet, netissä. Vastasin rohkeasti ilmoitukseen ja meinasin, että kokeillaan, että en häviä mitään. Mutta toisin kävi.
Aloimme kirjotella sähköposteja, tutusta ja vaihdettiin numerot, kuvat jne.
Kunnes tapasimme. Tapaamisemme oli aika hauska, mienattiin eksyä eräisiin häihin kuokkavieraaks mutta onneks käännyttiin ajoissa pois :)
Mut sai rakastumaan häneen oli se, että hän oli mulle niin kiltti, ja se, että me oltiin aika paljon samallaisia, pidettiin samoista asioista ym. Rakastuin hänen mustanruskeisiin silmiinsä, :)Ne saivat sydämmeni sekaisin ja hänen pitkä ja hellä suudelmansa.
Muistoina minulla on hänestä se ruusu, joka on mulla edelleen. Hänen joku pieni lappusensa jossa on jotain kivaa kirjotettu ja sit hajuvesi. Se tuoksu on mun lempituksu.
Muistoja on niin paljon, en saa niitä kaikkia ulos ja jos saan tulee olo, että itku tulee.
Eron jälkeen tapasin erään miehen, hän oli vuoden entistäni vanhempi eli meitä 4 vuotta vanhempi ku entiseni on 3 vuotta.
Ajattelin, että ei tästä tule mitään ja mä en ollu valmis mihinkää vielä sillon. Tämä yritti väkisin pussata, kaikkea mahdollista. Ku oltii muutaman kerran nähty hän oli jo ihan siin uskos että me oltas yhdessä vaikkei mitää oltu puhuttu enkä mä edes antanu mitään merkkejä siitä, että olisin hänetä kiinnostunut. Kerroin hänelle fiksusti että hän löytää kyllä itselleen sellaisen ihmisen joka pitää hänestä. Mulla oli sillon ero takana ja en ollu valmis mihinkää vielä. Tätä hän ei ymmärtäny. Sit kuukauden kulutta hän lähetti mulle viestin ja haukkus mut pystyy ku olin pistäny ilmotuksen nettiin, ajattelin, että mitäs se sua häiritsee..
Sitten, oon tuntenu vuoden verran erään kaks vuotta vanhemman miehen :) oikeen mukava ja ihana. ei aina oltu yhteydessä ku hän asu vielä kotona, mutta nyt kun hän muutti, melkein mun lähelle ni ollaan oltu enemmän yhteydessä.
Hänessä on jotain sellaista joka saa mut uskoon, että kaikki on vielä jonaki päiväni ihan jees, että menneet on menneitä ja niitä ei kannata kaivella ja jos jokin painaa, puhuu niistä, ettei haudo sisällään niitä asioita.
tämä uusi jota olen nähnyt ja pitänyt yhteyttä, pitää minusta ja olemme erittäin hyviä ystäviä. Hän on kuin minä, herkkä ja ujo.
Vaikka olen tavannut hänet (uuden ystävän) ajattelen joskus entistäni ja miten hänellä menee.Vaikka mun pitäs kattoa eteenpäin.
Entäs sinä? oletkos sä tavannut ketään sellasta ihmistä sun entisen jälkeen josta voisit olla kiinnostunut ja tämä sinusta ja näyttäisi sen?
Mikä oli entisessäsi se jota rakastit kaikkein eniten? Mitä kaipaat hänessä ja mitä et?
Muutamia ihan pieniä juttuja on ollut. Ei mitään vakavaa, en usko että juuri nyt haluaisin edes sellaista. Ottajia olisi kuulemma useampikin, yksi jopa exäni paras kaveri, jotka varmasti kohtelisivat paremmin kuin exäni ja rakastaisivat minua juuri tälläisenä mutta...
Jostain syystä vertaan uusia miehiä aina entiseeni ja löydän heistä jotain vikaa, eikä kukaan ainakaan tähän asti ole pärjännyt vertailussa.
Ehkä pitäisi vain kokeilla rohkeasti, ehkä se unohtaminenkin olisi helpompaa.
Mitä rakastin exässäni kaikkein eniten? No, yksi suuri juttu joka vaikutti siihen oli se että hän oli hauska ja sai minut nauramaan. Hän oli ja on edelleen yksi hauskimmista ihmisistä joita tunnen. Huumorintaju on muutenkin minulle tärkeä ominaisuus jota mieheltä täytyy löytyä.
Ja toinen asia jota rakastin ja kaipaan, on se että hän oli niin huomaavainen ja kohtelias. Ovien avaaminen yms. vaikka yleensä en sellaisesta välitäkkään, oli kuitenkin kiva että toinen huomioi sillä tavalla ja se tavallaan osoitti että hän välitti.
Kaipaan myös hänen juttujaan. Kuten jo sanoin, hän oli/on tosi hauska. Hänen onnistui löytää joka tilanteeseen oikeat sanat ja ne tulivat luonnostaan, ei niin että olisi niitä väkisin keksinyt ollakseen hauska. Sitä on vähän vaikea selittää, mutta toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan.
Ja se mitä en kaipaa hänessä?
Enpä muuten just nyt keksi mitään sellaista. Eikös se ole niin, että rakastuneena on sokea toisen pikkuvirheille (tai jotenkin noin se taisi mennä)..
Mutta jos oikein yritän niin tupakointi oli sellainen. En itse polta, mutta ei hänen tupakointinsa onneksi kuitenkaan paljonkaan häirinnyt.
Ja suhteen alussa hän kysyikin minulta, häiritseekö että hän polttaa. Olisi ilmeisesti ollut valmis lopettamaan tai ainakin vähentämään tupakointia.
Tälläiset muistot ovat tosiaan ihania, ja niitä tulee mieleen yhtäkkiä ihan pienistä arkipäiväisistä asioista.
Luuletko että voisit joskus olla ystäviä exäsi kanssa? Entä ottaisitko hänet joskus takaisin jos hän pyytäisi?
On mukavaa, kun voi jutella näistä asioista jonkun kanssa, joka on kokenut saman.
Jos sinua kiinnostaa jutella vaikka vähän laajemmin asioista, niin kirjoittele osoitteeseen
[email protected]
Ei sitten tarvitse täällä kaiken kansan nähtävänä sitten kertoa kaikkea;)
eikä edes vierestä, vaan ihan muuta.
Miksi sun nimimerkkis on "melena"?
Lääketieteessä tarkoittaa veriulostetta.
heh :D
Sinä, lääketieteen erikois tuntija, kannatasko lukea nimierkki vähän tarkemmin????
Melenalla ja Melaenalla on pikku ero!
Heips
Vastasin sulle mailiin, mukavamapi tosiaan kirjotella. Piti illalla sanoa samaa mutta keskityin meidän jutusteluun täysin.
Mutta jatketaan kirjoittelua mailissa
lähteestä!
Ja erikoistuntija on yhdyssana, ei erikseen..
Kertoo sun sivistyksen tasosta.
ihan sama että mikä on ja mitä ei ole. Ei kauheesti kiinnosta. Jos sä olet joku pilkun tarkka ni jatka samaan malliin. Kyl sulle hommia löytyy.
Sun sivistyksen taso ei ole kauheen korkee ku jaksat jauhaa samast asiasta loputtomiin.
Keskity sä vaan toisten nimien morkkaamiseen ja niiden selvittelyyn, et mitä ne tarkottaa ja mitä ei tarkota.
Ja mitä se sua liikuttaa mikä nimimerkki kenelläki on. Älä näe päänvaivaa ja menetä yöunias.
Ketään ei oikeasti kiinnosta sun puhees.
Ehkä sä et vaan ollut sille se oikea sitten. Ehkä kaikki olisi toisin, jos olisitte tutustuneet joskus myöhemmin. Nyt sillä on uusi eukko. Älä nyt enää sitä itke. Voi olla että jättää vielä senkin muijan. Jos ei jätä, niin siinä on sitten hyvä pari. Ollaan onnellisia heidän puolestaan. Aamen!