Siis nyt riiti sinkkuilu....

Siis ihan oikeasti. Nyt alkaa kyllästyttämään. Olen viimeiset 3 vuota ollut kai ikisinkku, olen irvistänyt kaikille liian lähelle tuleville miehille, nauranut poissaolevasti lapsiensa kanssa hääriville tuttavaperheille ja hymistellyt niille vastarakastuneille jotka huokailevat rakkautensa perään.... Minäkin olen nyt rakastunut!!!!

Mutta mutta... Mitäpä sitten tapahtuu, kun minä ai niin ronkeli yritän lähestyä tätä kohdetta.... ? Hämmennystä, sillä hän on vasta eronnut. Kuulemma pitäisi antaa lisää aikaa, sillä hän haluaa toipua kunnolla pitkästä suhteestaan. Hänen mukaansa ei kuitenkaan olisi ihme vaikka myöhemmin päätyisimme yhteen...

Siis hemmetti! Senkin kerran kun jostakin sytyn niin, että perhoset tuntuu vastanpohjassa, niin mitään ei tapahdukaan. Olo on kuin yläasteikäisenä, jolloin joutui ihailemaan ihastuksen kohdettaan kauempaa. Voiko oma mieli mennä näin täysin pieleen, sillä olisin voinut vaikka vannoa, että kyseinen hlö ajattelee ihan samalla tavalla.... Nyt tuntuu tyhjälä jälleen. Miksi käy näin... ja vielä kolmikymppiselle....
3820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

valveutunut, ja hoitaa vanhat pois alta. Olisko kiva päästä laastarisuhteeseen, joka hajoaa heti kun haavat on nuoltu?

Äänestä

Et varmaan mitään laastarisuhdetta etsi, olisiko mukavaa kun suhde hajoaa heti, kun haavat on nuoltu. On järkevää ensin hoitaa menneisyys pois alta, ennen uuteen suhteeseen menoa.

Äänestä

Sait musta kohtalotoverin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minäpäs ite kirjoitti:

Siis ihan oikeasti. Nyt alkaa kyllästyttämään. Olen viimeiset 3 vuota ollut kai ikisinkku, olen irvistänyt kaikille liian lähelle tuleville miehille, nauranut poissaolevasti lapsiensa kanssa hääriville tuttavaperheille ja hymistellyt niille vastarakastuneille jotka huokailevat rakkautensa perään.... Minäkin olen nyt rakastunut!!!!

Mutta mutta... Mitäpä sitten tapahtuu, kun minä ai niin ronkeli yritän lähestyä tätä kohdetta.... ? Hämmennystä, sillä hän on vasta eronnut. Kuulemma pitäisi antaa lisää aikaa, sillä hän haluaa toipua kunnolla pitkästä suhteestaan. Hänen mukaansa ei kuitenkaan olisi ihme vaikka myöhemmin päätyisimme yhteen...

Siis hemmetti! Senkin kerran kun jostakin sytyn niin, että perhoset tuntuu vastanpohjassa, niin mitään ei tapahdukaan. Olo on kuin yläasteikäisenä, jolloin joutui ihailemaan ihastuksen kohdettaan kauempaa. Voiko oma mieli mennä näin täysin pieleen, sillä olisin voinut vaikka vannoa, että kyseinen hlö ajattelee ihan samalla tavalla.... Nyt tuntuu tyhjälä jälleen. Miksi käy näin... ja vielä kolmikymppiselle....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu