Käyttekö aina uuden kumppanin tullessa kuvioihin yhdessä testeissä, vai onko jokin aika jonka jälkeen vain luotatte ettei toisella ole mitään tautia?
Missä vaiheessa jätätte kondomin pois?
tiityy
61375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei niitä oikeita seurustelukumppaneita eteen niin vain putkahtele. Eli testeihin, kun on aika molempien mielestä jättää kumi pois ja käyttää esim. hormonaalista ehkäisyä. Todella pieni vaiva ja tulokset saa nopsaan. Ei ne taudit aina päällepäin näy. Ja kyllä testeissä käynti osoittaa, että välittää toisesta ja itsestään.
Testeihin. Ei ole sellaista aikaa, jonka jälkeen voisi olla varma, ettei ole tauteja. Osa taudeista kun voi olla oireettomia, pahimpana näistä HIV.
Noh, suhteen alussa, mä olin neitsyt ja poikakaverin kanssa juteltiin nää asiat läpi ihan suullisesti.entiset petikaverit , ja onko kumi ollut mukana. miekkosellani oli takana kahden neitsyen korkkaus kumin kanssa,sekä yhden tuntemattoman kanssa kännisäätö,kumi oli mukana. no luotimpa siihen ettei tauteja ollut, ja pillerit käyttöön sitte otettiin. Eikä ole tauteja tullut mulle, puhtaita ollaan molemmat, ei ainakaan ole koskaan mitään papassa näkynyt (näkyykö siinä edes??) eikä kumpikaan ole oireillut mitenkään...
poikkaveri kävi huumetesteissä, jossa näky ainakin HIV ja kai jotain muitakin juttuja.
poikkaveri kävi huumetesteissä, jossa näky ainakin HIV ja kai jotain muitakin juttuja.
joka oli tietysti negatiivinen ;)