Noniin. Face the facts. Koko varhaisteini-iän tunsin olevani ikäisteni tyttöjen sylkykuppina. Tai oikeastaan vain muutaman silmiinpistävimmän(ne huorannäköiset rääväsuuteiniprinsessat), mutta silti tuntui että lokaa tuli niskaan joka suunnalta. Kyllä ne satunnaiset ilkeät huomautukset ulkonäöstäni satuttivat, mutta selkärankaisena eliönä pystyin elää masentumatta. Kuitenkin selkärankaani juurtui käsitys, että olen yksi vastenmielisimmän näköisistä ihmisistä mitä löytyy.
Miksi oli näin? No, ensivaikutelma minusta oli todella ujo, ulkonäöltään arka ja kiltti, nössö, nörtti, koulussa menestyvä poika. Mihinkään teini-iän hulluuksiin(teinijuopottelu ym.) en koskaan osallistunut. Muihin poikiin verrattuna olen kuitenkin ollut aina selvästi sillä fyysisesti vahvemmalla puolella, vaikka en keskimääräistä pitempi/isompi ole ollutkaan. Olemukseni vastaisesti olin myös aina se hullu joka uskalsi kokeilla kaikkea mistä yleensä seurauksena oli fyysistä kipua. Ylimpien ominaisuuksien takia en ollut varsinaisesti suosittu, mutta alempien ominaisuuksien takia ei kenelläkään (pojalla) ollut syytä/varaa mua ylenkatsoa.
Niin, sitten vähän myöhemmin tuli se kirottu finnitauti. Ei mikään arpeuttava, mutta naama oli punanen kuin itse Saatanalla. Aluksi häpesin itseäni niin että en kehdannut katsoa ketään naispuoleista ihmistä silmiin. Sitten otin asenteen että ei mun tarvi muista välittää, kun ei nekään musta välitä paskan vertaa. No finnit katos lievällä lääkityksellä reilussa vuodessa aika hyvin.
Entäs nyt, 22-vuotiaana, ~4 vuotta yllämainituista? Ei mitään sydäntä sykähdyttävää. Yksin yksiössä jo kolmatta vuotta. Pää auki lasken laskuja, ja harrastan leuanvetoa, lenkkeilyä, kuntosalia ja joitain muitakin mainitsemisenarvoisia asioita(jotka jätän kuitenkin identiteettisuojan takia mainitsematta). Vähän tai pöljiä tai tylsiä "kavereita" on lähettyvillä. Olen sellainen ei-niin arvostettu kotieläin, suomenkieliseltä nimeltään sisäteekkari (kaukaista sukua erakkoravulle). Naispuoleisen ihmiseen kanssa en ole edelleenkään harrastanut vapaaehtoista reaaliaikaista kommunikaatiota luonnon tarjoamalla puhe-elimellä. Kerran olen onnistunut järkyttämään varatun tyttösen rauhaa häiriötäherättävällä tekstiviestilläni. No ei vaan, ei se oikeasti järkyttynyt.
Itsetuntoni alkaa olla jo niin hyvä kuin se näissä olosuhteissa voi olla. Hyvä fyysinen kunto pitää myös mielen terveenä(suhteellinen käsite). En ole ruma muutakuin niiden mielestä, jotka niin ajattelee, ja enhän suinkaan edes halua kaikkia miellyttää. Itseasiassa en ole ollenkaan pöllömmän näköinen. Itseasiassa poikamaisen himokas katseeni on herättänyt positiivista vastetta tietyissä, itseasiassa varsin vaikuttavissa nuorissa naishenkilöissä. Mutta kun olen edelleen niin ujo, että adjektiivia tekisi mieli painottaa tarkkaan valitulla perisuomalaisella voimasanalla. Julkisella paikalla tätä jässikkää ei saa tekemään tuttavuutta, ei sitten millään.
Kaikenlainen esilläolo muutenkin hermostuttaa aluksi(tottumiskysymys tosin; olinhan intissäkin "johtajana", eli jatkuvasti esillä). Siksi yleensä esiinnynkin silmät mieluummin "tekovihaisesti" kurtussa kuin ujosti pälyillen. En mä silti rehellisyyden nimissä mikään pelottava ilmestys ole, eikä se ole tarkoituskaan. Mun silmät ja kulmakarvat on jotenkin sellaiset, että ne paljastaa armotta milloin olen hämilläni. Ja käsien liike paljastaa myös. Oikea asenne liikkua ihmisten ilmoilla onkin siis lievästi vittuuntunut, ja olenkin useasti lievästi vittuuntunut. Yksistään sitä asiat alkaa pitemmän päälle kypsyä vähän liikaa ja alkaa keittään.
Kiitos! Olo on kuin olisi kalkkuna vierähtänyt sydämeltä.
Miksi oli näin? No, ensivaikutelma minusta oli todella ujo, ulkonäöltään arka ja kiltti, nössö, nörtti, koulussa menestyvä poika. Mihinkään teini-iän hulluuksiin(teinijuopottelu ym.) en koskaan osallistunut. Muihin poikiin verrattuna olen kuitenkin ollut aina selvästi sillä fyysisesti vahvemmalla puolella, vaikka en keskimääräistä pitempi/isompi ole ollutkaan. Olemukseni vastaisesti olin myös aina se hullu joka uskalsi kokeilla kaikkea mistä yleensä seurauksena oli fyysistä kipua. Ylimpien ominaisuuksien takia en ollut varsinaisesti suosittu, mutta alempien ominaisuuksien takia ei kenelläkään (pojalla) ollut syytä/varaa mua ylenkatsoa.
Niin, sitten vähän myöhemmin tuli se kirottu finnitauti. Ei mikään arpeuttava, mutta naama oli punanen kuin itse Saatanalla. Aluksi häpesin itseäni niin että en kehdannut katsoa ketään naispuoleista ihmistä silmiin. Sitten otin asenteen että ei mun tarvi muista välittää, kun ei nekään musta välitä paskan vertaa. No finnit katos lievällä lääkityksellä reilussa vuodessa aika hyvin.
Entäs nyt, 22-vuotiaana, ~4 vuotta yllämainituista? Ei mitään sydäntä sykähdyttävää. Yksin yksiössä jo kolmatta vuotta. Pää auki lasken laskuja, ja harrastan leuanvetoa, lenkkeilyä, kuntosalia ja joitain muitakin mainitsemisenarvoisia asioita(jotka jätän kuitenkin identiteettisuojan takia mainitsematta). Vähän tai pöljiä tai tylsiä "kavereita" on lähettyvillä. Olen sellainen ei-niin arvostettu kotieläin, suomenkieliseltä nimeltään sisäteekkari (kaukaista sukua erakkoravulle). Naispuoleisen ihmiseen kanssa en ole edelleenkään harrastanut vapaaehtoista reaaliaikaista kommunikaatiota luonnon tarjoamalla puhe-elimellä. Kerran olen onnistunut järkyttämään varatun tyttösen rauhaa häiriötäherättävällä tekstiviestilläni. No ei vaan, ei se oikeasti järkyttynyt.
Itsetuntoni alkaa olla jo niin hyvä kuin se näissä olosuhteissa voi olla. Hyvä fyysinen kunto pitää myös mielen terveenä(suhteellinen käsite). En ole ruma muutakuin niiden mielestä, jotka niin ajattelee, ja enhän suinkaan edes halua kaikkia miellyttää. Itseasiassa en ole ollenkaan pöllömmän näköinen. Itseasiassa poikamaisen himokas katseeni on herättänyt positiivista vastetta tietyissä, itseasiassa varsin vaikuttavissa nuorissa naishenkilöissä. Mutta kun olen edelleen niin ujo, että adjektiivia tekisi mieli painottaa tarkkaan valitulla perisuomalaisella voimasanalla. Julkisella paikalla tätä jässikkää ei saa tekemään tuttavuutta, ei sitten millään.
Kaikenlainen esilläolo muutenkin hermostuttaa aluksi(tottumiskysymys tosin; olinhan intissäkin "johtajana", eli jatkuvasti esillä). Siksi yleensä esiinnynkin silmät mieluummin "tekovihaisesti" kurtussa kuin ujosti pälyillen. En mä silti rehellisyyden nimissä mikään pelottava ilmestys ole, eikä se ole tarkoituskaan. Mun silmät ja kulmakarvat on jotenkin sellaiset, että ne paljastaa armotta milloin olen hämilläni. Ja käsien liike paljastaa myös. Oikea asenne liikkua ihmisten ilmoilla onkin siis lievästi vittuuntunut, ja olenkin useasti lievästi vittuuntunut. Yksistään sitä asiat alkaa pitemmän päälle kypsyä vähän liikaa ja alkaa keittään.
Kiitos! Olo on kuin olisi kalkkuna vierähtänyt sydämeltä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei uskoisi että noin sanavalmista nuorta miestä vaivaisi ujous, ehei. Nuoruudessa on potkittu monen itsekunnioitus alimpaan maanrakoon, mutta maailmaa odottaa avoimena, täynnä mahdollisuuksia, kun pääsee piinaajistaan eroon. Ole onnellinen ettei syrjiminen jatkunut uusissa kuvioissa aikuisiällä, sillä miten siinä kehität itseäsi, jos jatkuvasti saa olla varuillaan ja nöyristellä ympäristöään.
Voit luimistella kulmakarvojasi hamaan haaleaan asti, tosin oletko edelleen ympäristöllesi vihainen syrjinnästä? Noita asioita miettii niin kauan kun ei ole enää valmis kolhaisemaan takaisin ketään entistä kiusaajaansa. Teiniprinsessoista lähtien, sovit asiat omassa mielessäsi jokaisen tapaamasi hölmöläisen kanssa (hölmöläisellä korvattu liuta tulikivenkatkuisia ilmauksia).
Mitä naisten suhteen tulee, tämä on luultavasti hyvä keino asian korjaamiseen. Naiset arvostanevat leuanvedon ja itsesäälin lisäksi muitakin ominaisuuksiasi ja taitojasi, joten onnea omien vahvuuksiesi löytämiseen!
jotain vastattavaa.
"Ei uskoisi että noin sanavalmista nuorta miestä vaivaisi ujous, ehei"
-Ei ujous ja sanavalmius ole mitenkään toisiaan poissulkevia asioita. Mulla ujous on ainakin sitä että hermostun tietyissä sosiaalisissa tilanteissa, tai jo ennen niitä, niin pahasti että koko jätkä on ihan lamaantunut. Häpeän myös punastumistani, jonka kyllä itsekin aina huomaa.
Ei mua mielestäni ole koskaan kiusattu. Ne tytötkin jotka mun päälle kuvainnollisesti "sylkivät" olivat satunnaisia vieraita ihmisiä. Eikä se ollut jatkuvaa. Kuten sanoin, silloin kuitenkin tuntui että lokaa tuli niskaan joka suunnasta. Ja sen seurauksena itsekunnioitus oli pitkään nollassa.
Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa itseäni säälivää tekstiä vaikka alussa teksti siltä näyttääkin. Yritin vain kirjoittaa rehellisesti ja ehkä hieman itseironisesti.
No hei ei ainakaan torsti!
Viestisi oli todella liikuttava ja lopussa sitten nauroin tuolle kalkkunakommentille. Kiitos itsellesi, hyvää tekstiä on aina nautinto lukea. Se kertoo myös paljon itse ihmisestä, varsinkin kun kirjoittaa näin avoimesti itsestään.
Minä olen jo auttamatta ihan liian vanha sinulle, mutta juuri sinunlaisestasi miehestä nuorempana haaveilin (en löytänyt). Kyllä se sinullekin vielä kohdalle sattuu, se oikea, olen ihan varma. Rakkaudentäyteistä tulevaisuutta sinulle!
Käy nettitreffeillä, ja juo alkoholia ja mene baariin.
Ennen molempia, ota selvää netistä millaisista vaatteista/kengistä/partavesistä/jne naiset pitää.
Jottei töksähdä ensi alkuun tosi tönkösti.
Juon alkoholia, mutta olen käynyt vain muutaman kerran baarissa. Baari-illat ovat melkein tylsintä mitä tiedän. Ei ne naiset siellä mitenkään syliin hypi ja jos/kun ei itsekään mitään saa aikaiseksi, on melkein samantien parasta lähteä kotiin selviämään.
Pukeutumisyyliäni en ala muuttamaan. Se tietysti järkyttää monia(?). Käytän mustia kangashousuja tai tummansinisiä farkkuja. Housujen kuuluu roikkua paksuhkolla vyöllä pakaroista, eikä vyötäröstä. Paitana yleensä jotain tummahkoa ja yksiväristä. Paita joku housuissa tai vapaana(paidasta riippuen). Jaloissa yleensä jotkut tummahkot peruskengät, joissa karkeakuvioinen pohja(ei nahkaisia kenkiä). Hiukset sojottaa yleensä siihen suuntaan mihin ne herätessä sattuu osoittamaan. Ja jos ne ei oo tarpeeksi sekaisin, niin ne varmasti laitetaan sekaisin, tarvittaessa "myrkyllä".
Nettitreffit? Enpä tiedä. Saan varmaan sydänkohtauksen edeltävänä iltana pelkästä stressistä.
Eikö kavereillasi ole tyttöystäviä? Puhu niiden kanssa niin huomaat, etteivät naiset pure.
luontevasti kavereiden tyttöystävien kanssa ja ~ikäiseni siskoni kanssa. Mutta en mä heihin yritäkkään mitään vaikutusta tehdä.
Tuli melkein liioiteltua tuolla avauksessa. Tarkoitin vain, että en ole koskaan yrittänyt suullisesti "iskeä" naista, tai muutenkaan tehdä itseäni tykö. Katselemiseen olen tyytynyt.
heips:)
Olet sen verran älykäs tyyppi, että kyllä vielä löydät naisen. (Enkä tarkoita tuota älykästä nyt sillä, että osaat Planckin vakiot ja Maxwellit unissasikin).
LÄhestyt nyt vaan asiaa tieteellisesti. Tutkimustyökin on suurimmaksi osaksi "turhaa" työtä, eli sata kertaa yritetään ja niistä ehkä yksi onnistuu. Eli nyt vaan alat lähestyä tyttöjä, mieluiten ilman mitään sen suurempaa taka-ajatusta kuin vaikka puhuminen tuntemattomalle. Niin ainakin pääset paremmin eroon sosiaalisten tilanteiden aiheuttamasta kammosta, koska niitäkin, ihan niinkuin mitä tahansa muutakin, voi harjoitella.
Kai siellä luennoilla edes jonkin verran naisia pyörii, kyselet vaan vaikka, että missä se ja se luento on tai tiedätkö milloin demot tai tentti on, eikä sen kummempaa aluksi. UNOHDA VAIKUTUKSEN tekeminen!!!! jos et omana itsenäsi kelpaa, niin henkilö oli väärä. Kyllä tytötkin ilahtuu siitä, että niiltä joku joskus edes jotain kysyy.
"Kai siellä luennoilla edes jonkin verran naisia pyörii, kyselet vaan vaikka, että missä se ja se luento on tai tiedätkö milloin demot tai tentti on, eikä sen kummempaa aluksi."
Et nähtävästi tiedä, millainen paikka TKK on. Olin viime keväänä kurssilla, jonka reilusta sadasta ilmoittautuneesta opiskelijasta noin viisi oli naisia. Heistäkin vain kaksi kävi aktiivisesti luennoilla. Ne harvat naiset, joita meilläpäin näkee, ovat useimmiten miesten piirittäminä.
öö.. toi on kieltämättä paha ongelma. Olen kuullut huhuja tkk:n tilanteesta, mutten tiennyt sen olevan noin paha:(
Pakkohan sinun on tilanteesi jotenkin ratkaista, helpoimmalla kyllä pääsisit, jos tutustuisit tyttöihin opiskelujen yhteydessä. (Kanssakäyminen huomattavasti luontevampaa kuin baarissa).
Jos et jaksa anoa erillistä oikeutta sivuaineeseen jossakin toisessa korkeakoulussa, (suosittelisin humanistista tiedekuntaa), niin lähde sitten vaan vaikka syömään kyseisiin laitoksiin. Tai käy kuuntelemassa pari luentoa huviksesi ja yritä kysyä edes pari käytännön juttua. On sekin alku ja parempi kuin ei mitään.
Kemian laitokset ja biotieteet ovat myös suosittuja tyttöjen keskuudessa, niistä ehkä saattaisi löytyä jotain opiskeltavaakin:)
En siis ollut alkuperäinen kirjoittaja, vaikka teekkari olenkin. Itse en ole aivan yhtä erakoitunut kuin ketjun aloittaja, sillä minulla on jopa pari naispuolista kaveria. Silti minullakin on pyörinyt ajatuksia sivuaineen ottamisesta yliopistolta, koska Otaniemessä naisiin ei ole kovin helppo tutustua. Ongelmana on vain se, ettei humanistisella puolella, jossa tyttöjä on paljon, ole oikein mitään sellaista, mitä haluaisin opiskella. Matemaattisluonnontieteellisessä tiedekunnassa voisi olla jotain kiinnostavaa. Vaikka siellä onkin miesenemmistö, niin ainakin naisten osuus on käsittääkseni huomattavasti suurempi kuin TKK:lla.
Kumpulassakin alkaa nyt pyöriä jo enemmän miehiä, kun matematiikka ja tietojenkäsittely siirtyivät sinne, mutta kyllä kemman laitos siinä vieressä on edelleen hyvin naisvaltainen. Ja onhan mantsakin siinä, siellä käy myös paljon biologeja, (kemmalla myös), tekemässä sivuaineita.
Viikissä ainakin pyörii enemmän naisia kuin miehiä, genetiikka ja tietojenkäsittely/matematiikka ovat kova yhdistelmä. (Jos tietty olet jollain raksa puolella, niin ehkä sitten voi olla hankala yhdistää). Tosin mikrobilsaa voi yhdistää siihenkin ja kemiaa varsinkin.
Mutta eikös se Saarisen Esa luennoi siellä Otaniemessä, joten ehkä joku filosofian kokonaisuus voisi mennä läpi sieltä humanistisesta. Tai opettajan pätevyys? Siellä ainakin on naisia.
Kauppakorkeassa käsittääkseni pyörii ainakin nättejä tytsyjä.
En lukenut tekstiäsi kunnolla... Eli kyse siis oli ilmeisesti siitä, mitä HALUAISIT opiskella, ei siitä mitä käytännössä pystyisi...
Luulisin silti mat-luon.tieteellisestä tai biotieteellisestä löytyvän jotain kiinnostavaa, jos teekkari olet.