Ongelmani on, että olen varsinainen erakko luonteeltani. Odotan ensimmäistä lastani. Asia, joka huolestuttaa minua on se, pitääkö äitiyden myötä muuttua sosiaaliseksi. Esimerkiksi ajatus hiekkalaatikon reunalla istumisesta ja muiden äitien kanssa seurustelusta tuntuu vieraalta.
Olen naiseksi hieman erikoinen, en ole mm. kiinnostunut yhtään sisustamisesta, siivoamisesta enkä muutenkaan sellaisista perinaisellisista asioista. Olen ollut elämäni aikana kaikissa naisporukoissa outolintu. En kertakaikkiaan jaksa kiinnostua esim. sisustuspuheista, epäilen myös että kakkavaippajutut eivät ole sydäntä lähellä sittenkään kun olen äiti. Tulen ne kyllä hoitamaan, mutta en halua niistä puhua.
Lisäksi olen vähän ujo. Tykkään vain tarkkailla ihmisiä sivusta, enkä ole kova puhumaan varsinkaan isoissa ryhmissä. Asia vaivaa minua kuitenkin, esim. hiekkalaatikoiden ohi kävellessä muut äidit tuntuvat niin seurallisilta ja itsevarmoilta. Pelkään, etten tule sopeutumaan äitien joukkoon.
Olisi kiva tietää, olenko ainoa...
Olen naiseksi hieman erikoinen, en ole mm. kiinnostunut yhtään sisustamisesta, siivoamisesta enkä muutenkaan sellaisista perinaisellisista asioista. Olen ollut elämäni aikana kaikissa naisporukoissa outolintu. En kertakaikkiaan jaksa kiinnostua esim. sisustuspuheista, epäilen myös että kakkavaippajutut eivät ole sydäntä lähellä sittenkään kun olen äiti. Tulen ne kyllä hoitamaan, mutta en halua niistä puhua.
Lisäksi olen vähän ujo. Tykkään vain tarkkailla ihmisiä sivusta, enkä ole kova puhumaan varsinkaan isoissa ryhmissä. Asia vaivaa minua kuitenkin, esim. hiekkalaatikoiden ohi kävellessä muut äidit tuntuvat niin seurallisilta ja itsevarmoilta. Pelkään, etten tule sopeutumaan äitien joukkoon.
Olisi kiva tietää, olenko ainoa...
Vastaukset 23
Vanhimmat
kun olet noin epäsosiaalinen? Eikö lapsesi isä ota vastuuta lapsensa kasvatuksesta lainkaan?
Pakkohan sinun on sosiaalistua edes hieman, muutoin lapsestasikin tulee erakko ja outolintu, jonka elämä ei lapsena tule olemaan helppoa...
Kiitos tuostakin empaattisesta viestistä. Kuinka olen näin epäsosiaalinen...Siinä onkin monitahoinen kysymys. Minulla on ikäviä kokemuksia ihmisistä.
Minulla on ystäviä, mutta ryhmissä olen mieluiten ujo tarkkailija. Ilmeisesti olen siis mielestäsi huono ihminen.
että isäni vaimo on kaltaisesi erokko: hän elää suunnilleen neljän seinän sisällä, kaupassa ei käy koskaan (isäni käy), sukujuhlissa tämä nainen kiertelee kauempana eikä halua jutella kenenkään muun kuin omien perheenjäsentensä kanssa. Siinä muutama esimerkki.
Sitten asiaan. Minulla on kaksi sisarpuolta siis isäni ja tämän hänen vaimonsa yhteisiä. Molemmat lapset ovat tulleet äitiinsä: kavereita tosi vähän, ovat ujoja ja arkoja, eivät oikein tartu mihinkaan ja pelkäävät kaikkea uutta ja uusia tilanteita.
Uskoisin sisarusteni olevan onnellisempia lapsia, jollei heidän äitinsä olisi erakko hiirulainen, joka pelkää ja vieroksuu muita ihmisiä.
Jotenkin surullista, että tuomitset noin voimakkaasti hiljaiset ihmiset. Oma äitini on ollut aina mitä seurallisin ja sosiaalisin ihminen ja minusta tuli sanojesi mukaan 'hiirulainen'. Aina ei siis äidin esimerkki vaikuta siihen millaisia lapsista tulee.
Ymmärrän hyvin isäsi vaimon sukujuhlakäyttäytymistä. Minullekin sukujuhlat ovat piinaa. Juttelen kyllä mielelläni jossain sivustalla kahden kesken jonkun mukavan ihmisen kanssa, mutta mitään tarinaniskijää suuressa porukassa minusta ei saa.
Uskon, että ujous ja rohkeus on jossain määrin temperamenttikysymys. Toki tässä asiassa on mahdollista kehittyä, mutta on aika yksioikoista vetää johtopäätös että lapsista tulee arkoja jos äiti on sellainen.
Miksi muuten puheliaisuus ylipäätään on suuremmassa arvossa kuin hiljaisuus? Mikä hiljaisessa ihmisessä on niin pelottavaa?
Älä kuules erakko turhaan murehdi, kyllä meitä on muitakin ! Kyllä sinne hiekkalaatikon reunalle sopii meitä ujojakin, itselle sinne meno hirvitti, mutta siihenkin tottui , ja tuollaisissa sukujuhlissa en koskaan ole käynyt.
Eikä lapsista välttämättä tule arkoja ja ujoja, kunhan niille näyttää ulkoilmaa ja antaa touhuta muiden lasten kanssa. Älä ole huolissasi, kyllä se siitä......
Olen ihan samaa mieltä siitä, ettei kaikkien tarvitse todellakaan huutaa ja mesota. Pääasia siellä hiekkalaatikollakin on varmaan tulevaisuudessa olla lähellä omaa lasta. Ehkä sitä tutustuu kuin itsestään hieman samanhenkisiin ihmisiin.
Itse pidän rasittavina ihmisiä, jotka ovat koko ajan äänessä eivätkä osaa kuunnella toisia. Toisaalta on myös hienoa, että on lämminhenkisiä ulospäinsuuntautuneita persoonia, jotka saavat tämmöisen hiirulaisenkin ulos kuorestaan.
En itse viihdy sukujuhlissa tai muissa kissanristiäisissä ollenkaan. Keskustelu juhlissa on pintapuolista small talkia. Paljon mukavampaa on jutella kahdestaan hyvän ystävän tai sukulaisen kanssa, koska silloin ei ole erityistä 'ryhmäroolia' kenelläkäkään. Ihmiset käyttäytyvät jotkut hyvin eri tavalla ryhmässä mitä kahden kesken.
Aion kaikesta huolimatta hyväksyä itseni hiljaisena hiirulaisena. Ehkä sitä kautta myös lapseni saavat mallin hyväksyä itsensä sellaisena kuin he ovat.
Mukavaa kun tänne vastasi yksi muukin ujo! Pidetään pintamme me ujot. Itse pidän ujoista ihmisistä ja hiljaisuudesta.
onneksi olkoon raskautesi johdosta.
maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkiaa.. niin se lasten laulu menee ja voisin verrata sitä tähän kirjoitukseen eli kaikki ihmiset on erilaisia, ei ole samanlaista äitiä tai lasta, joten nauttikaa elämästä hyvät ihmiset ja lapsistanne. kyllä se elämä kantaa kun luottaa tarpeeksi! tsemppiä!!
Älä huolehdi. Saat kyllä äitinäkin olla oma itsesi ja valita itsellesi mieleistä seuraa olla valitsematta, jos siltä tuntuu. Itse, aika ujona, varmaan mietin samoja asioita aikoinaan, kun eka lapsi oli tulossa. Huomasin kuitenkin jo synnytyslaitoksella, että oli mukavaa ja huojentavaakin, jakaa kokemuksia muiden äitien kanssa. Tuli sellainen 'samassa veneessä ollaan' tunne, joka auttoi voittamaan ujouden. En silti pidä kohtuullista ujoutta minään sairautena, jota pitäisi hoitaa. Tulet kenties jatkossa huomaamaan, että lapsen kanssa tutustuu helpommin ihmisiin ja voi siten löytää samanhenkisiä ystäviä itsellesi ja lapsellesi. Omalla kohdalla olen pannut merkille, että mitä enemmän vuosia kertyy, niin ujouskin karisee.
mUTTA ANNA LAPSELLESI MAHDOLLISUUS VALITA!!!
iTSEKIN OLEN ERAKKOLUONNE, MUTTA VUOSIEN VARRELLA OLEN OPPINUT, ETTÄ LAPSEN RAKASTAMINEN EI AINA OLE HELPPOA ERAKOLLE. jOSKUS PITÄÄ VAAN RAAHAUTUA SINNE PUISTOON TAI LAPSI VIEDÄ PÄIVÄKOTIIN, LÄÄKÄRIIN, KAVERIN SYNTTÄREILLE, UIMARANNALLE, ANOPILLE HOITOON TMS. EPÄMIELLYTTÄVÄÄ.
vAIKKEN ITSE VÄLITTÄISI, TEEN TUON KAIKEN JA PALJON MUUTA LAPSEN TAKIA.
lAPSENI (tOINEN VARSINKIN ) ON KANSSA AIKA UJO. mUTTA OLEN HALUNNUT ANTAA HÄNELLE MAHDOLIISUUDEN JA TEHNYT TOSI PALJON TYÖTÄ ETTÄ HÄN ON SAANUT MUUTAMAN KAVERIN JA KIVAN HARRASTUKSEN, KOKENUT ERILAISIA SOSIAALISIA TILANTEITA JNE.
äITIYS JA RAKKAUS LASTANI KOHTAAN PAKOTTI MINUT ULOS KUORESTANI, EIKÄ SE KIELTÄMÄTTÄ PAHITTEEKSI OLE OLLUT MINULLE ITSELLENIKÄÄN. eN SILTI OLE MIKSIKÄÄN SOSIAALIPOMMIKSI MUUTTUNUT. iTSETUNTO VAIN ON HIEMAN KOHENTUNUT ELÄMÄNKOKEMUKSEN MYÖTÄ.
oN VAPAUTTAVAA HUOMATA, ETTÄ TOSI ASIASSA SITÄ VAIN KUVITTELEE OLEVANSA PALJON OUDOMPI KUIN MUUT!! lOPPUJEN LOPUKSI ME OLLAAN IHMISINÄ KAIKKI VÄHÄN OUTOJA, TOISTEN IHMISTEN KAUTTA LÖYTÄÄ ITSENSÄKIN PAREMMIN.
ota se caps lock pois päältä, helpompaa lukea, kiitos.
Itse olen erakkomamma, mutta lapseni ei ole. Sosiaalisesti lahjakas, menestyy hyvin kaveriporukassa ym. Parit sukujuhlat käyty, ei muita. En juuri välitä niistä. Kun uskallat käydä kerhoissa yms lapsesi itse hoitaa sen sosiaalisen puolen, menet vaan mukaan.
ei kaikkien tarvitse hölöttää koko ajan.
Hyvä siitä tulee, onnea.
Ei kai sitä ole pakko sosiaaliseksi väkisin ryhtyä. Itswelläni on vähän sama homma että pienessä ryhmässä voin joskus olla oikea räpätäti ja ystavien kesken. Suuressa joukossa välillä tuntuu ettei saa sanaa suustaan. Toki jo lapsen takia tulee monia paikkoja ja tilanteita, mihin joutuu lähtemään väkisinkin. Neuvola, lääkäri jne.. Mutta saahan sinne hiekkalaatikolle mennä kuuntelemaan toisten juttuja, enempää ei tervitse kenellekkään puhua kuin huvittaa. Antaa muiden höpistä.. Ja toisten kanssa vaan tulee juttuun heti ja toisten kanssa ei.. Eli jokainen on niin kuin itse haluaa..outo tai ei. Jokainen ihminen on erilainen. Onnellista odotusta.
En ole koskaan ollut mikään sukujuhlien keskipiste. Monet teennäiset kokoontumiset ahdistavat. Koulussa en koskaan ollut se luokan suosituin ja äänekkäin tyttö, kaukana siitä.
Sen sijaan minulla on aina ollut aivan ihania ystäviä. Heidän kanssaan juttelemme kaikesta, tapaamme usein ja teemme kaikkea kivaa. Viihdyn pienissa porukoissa joissa jokainen saa suunvuoron ja kaikkia todellakin kuunnellaan. Rakastan myös kaupungin vilinässä kiertelyä, sitä että saan kuljeskella ihan rauhassa yksin ihmisvilinän keskellä...
Lapsen myötä olen saanut uusia mamma-tuttuja ja alkanut käydä joissain vauvaharrastuspiireissä. Ihan saadakseni päiviin elämää ja nähdäkseni muita aikuisia ihmisiä. Hassua, sillä töistä pois jäädessäni, tuntui ihanalta saada olla ihan rauhassa yksin kotona. Ilman että joku kävi useamman kerran tunnissa tökkimässä vatsaa ja kyselemässä miten voin (ihan ystävyydellä sen tekivät, mutta jotenkin koin silti ahdistavaksi).
Varsinaisena erakkona tai kummallisuutena en ole itseäni koskaan pitänyt. Olen vaan hyväksynyt sen että olen tällainen hiljaisen puoleinen, rauhallinen ihminen joka osaa arvostaa myös omaa rauhaa. Uskon olevani elämääni tyytyväisempi kuin sellainen jonka täytyy olla kokoajan äänessä eikä osaa olla hetkeäkään yksin.
Mutta tänne maalimaan meitä mahtuu niin monenlaista joten nautitaan vaan tästä erilaisuuden kirjosta!
Kiitos teille lämminhenkisistä viesteistänne :) Luulen, että näen välillä itseni vähän liian mustavalkoisesti, enkä ole oppinut hyväksymään hiljaista puoltani osana koko persoonaani.
Minullakin on paljon ystäviä, joten ihan erakko en siis ole. Pidän vain nähdä enemmän ihmisiä kahden kesken. Hiekkalaatikolla varmaan kuuntelen mieluummin toisten juttuja, ainakin aluksi. Toisaalta on aina mukavaa antaa samanhenkisille tai erilaisillekin ihmisille elämässään tilaa.
Kaupassa käyn kyllä ja opiskelemassa myös, joten siinäkään mielessä en ole erakko. En vain ole ns. laumahenkinen ihminen. Minäkään en ollut suosittu tyttö koulussa, päinvastoin. Minua pidettiin nörttinä lukutoukkana ja ehkä se leima on varjostanut elämää myös myöhemmin.
Ehkä pointti on siis siinä, että minun pitäisi hyväksyä itseni, sellaisena kuin olen. Se onkin suurin haaste, sillä ajoittain suorastaan inhoan persoonaani. Inhoan etenkin silloin, kun ujous ja ihmispelko valtaa mielen, enkä saa sanaa suustani suuremmissa ryhmissä.
Uskon myös siihen, että lapset ovat varmaan sosiaalisia luonnostaan, toki on myös ujoja lapsia. Ehkäpä kaikki menee lopulta omalla painollaan.
Kuulun myös niihin ihmisiin jotka eivät mielellään tuo isossa porukassa millään tavalla itseään esille. Ja iso osa luonteenpiirrettä on asioiden ja tilanteiden murehtiminen etukäteen. Lapsi on sellainen myllertävä luonnonvara, että monenmoisia tilanteita voi tulla eteen niin ettei niistä ehtii huolehtimaan. Jälkeenpäin huomaa selvinneensä melkeinpä vaikka mistä ja hiljalleen huomaa joiltakin osin itsekin muuttuneen. Ei ehkä puheliaammaksi tms, mutta sillä tavalla ettei itse enää ajattele niin itseään ja tuntuu aika saman tekevältä mitä muut ajattelevat. Ja silloinhan se on sama vain painaa omalla tyylillään eteenpäin :)
Ei todellakaan.
Se on luonteenpiirre ihan ku vilkkaus tai mikä muu hyänsä.Kaikki ei voi eikä onneksi tarvikaan olla samanlaisia.
Minä olen kolmen lapsen äiti.Aina oon ollu ujo ja syrjäänvetäytyvä.Mulle se ei ole ongelma mutta oon kyllä huomannu usein,että joillekin muille ihmisille se voi olla hyvinki suuri ongelma.Koskaan en oo ymmärtäny MIKSI,mutta sehän ei oo mun ongelmani.
Tsemppiä sulle!
Tuut varmasti pärjäämään äitinä.
Minäkin olen erakko-henkinen äiti, mutta löytyy minusta se sosiaalinenkin puoli... tai sanotaanko näin, että toinen puoli minusta haluaa olla yksin ja rauhassa - toinen puoli ihmisten joukossa.
Kaikki lapseni ovat erittäin sosiaalisia ja heillä on paljon ystäviä, jota ihmettelen suuresti! :)
No, nuorimmainen on kyllä vähän samantapainen kuin minäkin... ei kai siinä mitään, jokainen on omanlaisensa.
Epäsosiaalisuuteni johtuu kyllä osittain laiskuudestani; kun en jaksa pitää kotia tiptop, niin ei viitsi pyytää vieraitakaan.
En myöskään voi ymmärtää supersosiaalisia naisihmisiä, joita naapurustoni tuntuu olevan tulvillaan. Samalla tavalla he eivät voi ymmärtää minunlaistani itsekseen viihtyvää tyyppiä. Jos en halua muuttua, minun pitää hyväksyä oma erilaisuuteni ja elää niinkuin elän.Yksi rakas ystävä riittäisi mulle... toivossa on hyvä elää! :)
Muuten, saan rukouksesta voimaa niihin tilanteisiin, joissa on pakko olla ihmisten joukossa. Ilman Jumalan apua en pärjäisi, sen verran paljon äitinä oleminen vaatii.
Toivon, että sinäkin turvautuisit Jumalaan, kun tulee äidin velvollisuudet eteen.Teistä tulee varmasti soma perhe! :)
Siunausta ja onnea tulevan vauvan johdosta!
Kamalaa verrata koiraa lapsiin, mutta tuli vaan niin elävästi oma tilanne mieleen. Hankin siis koiran 8 kk sitten. Ihan vain itselleni; elämäntoveriksi ja seuraksi. Rakastan koiria. Mutta mitä siitä seurasikaan! Näköjään se on tarkoittanut sitä, että minun on pakko jutella jokaisen vastaantulevan ihmisen kanssa ja pako antaa kaikkien lääppiä koiraani. Jokaisella ihmisellä on oikeus kuvitella, että koirani on yleistä omaisuutta ja koska olen koirien ystävä, olen myös kaikkien ihmisten ystävä. Että minä vihaan sitä! Haluaisin vain rauhassa käydä lenkillä koirani kanssa, mutta vaikka kuinka tuijotan maata ja sanon koiran olevan koulutuksessa (ei saa koskea), jäävät räpättäjät kyselemään ja kertoilemaan elämäntarinoitaan.
Huoh.
Tykkään itsekkin tarkkailevista ihmisistä sillä olen sellainen itsekkin. Eikä se tarkoita aina että tarkkailija vois olla erakko vaan riippuu tilanteesta ja ihmisistä milloin on avoimella päällä. Sillä tarkkailija valitsee seuransa tarkemmin kuin muut. Itsevarmuus, joksi luulet sitä avoimuutta ja puheliasuutta on vaan näyttelemistä joka ei todellisuudessa vastaa sitä ulospäin annettua kuvaa vaan se on keino peittää asioita ja ongelmia.
Kuka tahansa ei saa sinua puhumaan mitä tahansa vaan sinun täytyy ensin luoda ja tuntee luottamusta ihmiseen jolle alkaisit keskusteleen niitä sun näitä juttuja, eikö niin? Sehän on tarkkailevan ihmistyypin ominaispiirre. Et voi sietää tungettelevia ihmisiä vaan teet itse päätöksen keneen haluat tutustua.
Kasvata itseesi ja mene rohkeesti omana itsenäsi sinne sekaan vaan, tee aloitteita itseesi kiinnostavista jutunaiheista ja kokeile jos ne joitain kiinnostaa. Äläkä loukkaannu jos ne ei kiinnosta ketään ja ole silti oma itsesi jatkossakin. Muista sekin että kaikki "hölpöttäjätkin" ovat yhtä epävarmoja itsestään mutta he koittavat peittää sen tyhjänpäiväisten jutustelun alle.
Miten niin sosiaalisuusko tarkoittaako puheliaisuutta? Itse koen ainakin sen että on rikkautta kun meitä ihmisiä on erilaisia ja kaikkien ei tarvitse ollakkaan suuna ja päänä joka paikassa hölpöttäjiä! Sosiaalisuus ei tarkoita sitä että on joka paikan höylä ja hölpöttäjä vaan sosiaalisempi voi olla ja onkin monessa tapauksessa se harkitsevampi ja hiljaisempi ihminen!
Moikka luin sun juttus niin pitäiskö sinussa muka olla jotain vikaa?? en minä ainakaan tajua...
Mutta minä olen taas minä ja muut on muut jotenka asiaan en itsekkään ole ollut hiekkalaatikoiden ääressä muitten kanssa juttusilla tai ollu kiinnostunu noista sisustus jutuista joten en kyllä huolehtis noisista asioista. ;-)
Itse olen taas sellanen että kun joku "näyttää" hieman ujolta niin menen jutskaamaan et moi onpas nyt kiva sää ja niin pois päin ja kyllä se juttu siitä sitten alkaa luistaa.
Ei kaikkia ole luotu pölisemään jotkut on luotu kuuntelemaan,ilman hiljasia immeisiä tää maailma hukkuisi pölinään eikös vaan.
Ei mun tietääkseni ole mitään sääntöä että sun on
PAKKO olla muiden kanssa tekemisissä jos se seurallisuus ei sinulta luonnistu niin sitten ei mutta ei mun järjen mukaan se pakottamallakaan onnistu.
Mutta tulevalle äitille paljon onnea ja kivoja hetkiä lapsesi kanssa.
Olen aika erakko, mulla on kaksi hyvin sosiaalista lasta ja lisäksi olen yksinhuoltaja. Joten kai ne lapsoset saa geeneistä kiittää isäänsä. Tai sosiaalisuudesta koululaitosta tai ehkä sitä että olen yrittänyt kuitenkin heidän itsetuntoansa pitää yllä ja työntänyt kaikenlaisiin ryhmiin. Ei sun tartte olla kuin naistenlehtien sekopää-emakko-sisustja-kokkaaja-meikkaaja-seksipommi-ihmepakkaus. Kaikki me ei tosiaankaan olla koti-ihmisiä vaikka erakoita ollaan. Erakkouttakin on niin monenlaista. Itse olen ujo, mutta asialliset asiat hoidan ja ammatti ei vaadi hirveää suuna päänä oloa. Mieluiten lueskelen rauhassa ja olen kakaroitten kanssa, ei sitä tarvitse niin suuria seurapiirejä ollakaan. Jokunen ystävä riittää, toivottavasti sulla on niitä.
Tämä aika on semmoinen, että palkitaan narsistiset itsensäkorostajat ja pidetään oikeina ihmisinä kaikenlaisia kaakattajia (vaikkei mitään uutta sanottavaa sitten olisikaan).
Ei minuakaan kiinnosta tutustua muihin äiteihin. Tuntuu että neuvolassa tyrkytetään kaikenlaisia äiti-lapsi piirejä yms. En ole kiinnostunut muiden lapsista, vain omastani. Minulla on tarpeeksi ystäviä ja kavereita entuudestaan, mitä niitä uusia väkisin hankkimaan. Eikä lapselle ole välttämätöntä mennä johonkin muskariin tms. vaan tärkeintä on omat rakastavat vanhemmat. Ole rohkeasti oma itsesi ja tee asiat kuten itse parhaaksi näet. Kyllä lapsesi ehtii myöhemminkin tutustumaan ikätovereihinsa esim.päivähoidossa ja esikoulussa. Sukulaiseni lapsi hoidettiin kokonaan kotona, ei sisaruksia. Esikoulu oli ensimmäinen paikka missä oli ryhmässä. Ihan hyvin on lapsi sosiaalinen jne. ja nyt pärjää hyvin koulussa ja on paljon kavereita.
vanhemmat ovat olleet erakoita, lähinnä sen takia ettei tavalliset jutut kiinnosta. Toinen oli harrastelija taiteilija ja toinen harrastelija tieteilijä. No, minusta tuli yllätys, yllätys myös erakko. Kai se on geeneissä. Toisaalta tykkään ihmisistä tai tarkemmin sanottuna lapsista ja eläimistä. Aikuiset on kieroja ja tylsiä.
Tartuin erään edellisen kirjoittajan lauseeseen " sosiaalisuus ei aina tarkoita puheliaisuutta". Minulle sanottiin eräässä koulutuspaikassa palautekeskustelussa että voisin tuoda itseäni enemmän esille ja aukasta suun useammin, MUTTA sinusta pidetään joten kyllä sinä jollain tavalla sosiaalinen olet. Niin, mielestäni otan kaikkien mielipiteet huomioon, välillä se tekee minusta sovittelijan, lisäksi olen enemmän kiinnostunut ruumiin kielestä ja ilmaisen sillä itseänikin hyvin, ja se tehostaa puhetta. Pieni hymy sopivassa tilanteessa on usein parempi kuin suuna päänä huutaminen :JOOOOO!! Mä oon NIIIIN samis sun kanz!!!!
Mä joudun välillä pakottaa itteni sinne hiekkalaatikon reunalle, mutta mentävähän sinne on. Joskus jaksan ja saan juttua aikaseksi muiden kanssa, mutta olen yllättynyt miten epäsosiaalinen sielläkin saa olla :)