Minulla on aivan ihana anoppi. Käymme yhdessä konserteissa ja lenkkipolulla. Laitamme ruokaa ja käymme ostoksilla ym. Olemme jopa matkustelleet yhdessä appivanhempieni kanssa. Appiukostani olen pitänyt paljon heti alusta alkaen. Hän on todella hauska ja kohtelee minua kuin omaa tytärtään. Ja he kehuvat minua kilpaa tuttavilleen.
Mutta välillä anoppini muuttuu silmänräpäyksessä itse piruksi. Hän saattaa lähteä esim. hakemaan autostaan kauppakassia ja on palatessaan kuin toinen ihminen. Hän piikittelee ja saattaa sanoa mitä tahansa. Harmittelee, kun hän niin piti poikansa edellisestä tyttöystävästä ja toivoi, että olisi saanut hänestä miniän itselleen.
Hän kehuu tyttöä minulle, niin kuin olisin täysin ulkopuolinen.
Lisäksi hän alkaa ylistämään tuttaviaan, jotka ovat tehneet täysin päinvastaisia ratkaisuja elämässään kuin minä, jotta minusta tuntuisi, että kaikki mitä minä olen tehnyt on täysin idioottimaista. Tämä ihailtu ex olisi varmasti jäänyt kotiin lasten kanssa, sillä hän ymmärsi kuinka lyhyt elämä on ja mikä todella on tärkeää. (varmasti juuri siksi hänellä oli useampia poikaystäviä samaan aikaan, eikä hän opiskellut mitään, elämä on lyhyt). Hänen vanhempansakaan eivät olleet uraintoilijoita (kuten ei anoppi itsekään), vaan aitoja ihmisiä.
Hän sanoo kaiken tämän vain ilmaistakseen, ettei arvosta minun tekemisiäni tippaakaan.
Hän on tällainen myös vanhempieni aikana, jotka eivät olisi uskoneet sitä todeksi, jolleivat olisi itse nähneet.
On siis vaikeaa nauttia anopin seurasta hänen olleessaan mukava, kun seuraavana hetkenä hän saataa kääntyä täysin minua vastaan. Näin saattaa tapahtua pari kertaa päivässä.
Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta tuuliviiristä ja miten häneen tulisi suhtautua?
Mutta välillä anoppini muuttuu silmänräpäyksessä itse piruksi. Hän saattaa lähteä esim. hakemaan autostaan kauppakassia ja on palatessaan kuin toinen ihminen. Hän piikittelee ja saattaa sanoa mitä tahansa. Harmittelee, kun hän niin piti poikansa edellisestä tyttöystävästä ja toivoi, että olisi saanut hänestä miniän itselleen.
Hän kehuu tyttöä minulle, niin kuin olisin täysin ulkopuolinen.
Lisäksi hän alkaa ylistämään tuttaviaan, jotka ovat tehneet täysin päinvastaisia ratkaisuja elämässään kuin minä, jotta minusta tuntuisi, että kaikki mitä minä olen tehnyt on täysin idioottimaista. Tämä ihailtu ex olisi varmasti jäänyt kotiin lasten kanssa, sillä hän ymmärsi kuinka lyhyt elämä on ja mikä todella on tärkeää. (varmasti juuri siksi hänellä oli useampia poikaystäviä samaan aikaan, eikä hän opiskellut mitään, elämä on lyhyt). Hänen vanhempansakaan eivät olleet uraintoilijoita (kuten ei anoppi itsekään), vaan aitoja ihmisiä.
Hän sanoo kaiken tämän vain ilmaistakseen, ettei arvosta minun tekemisiäni tippaakaan.
Hän on tällainen myös vanhempieni aikana, jotka eivät olisi uskoneet sitä todeksi, jolleivat olisi itse nähneet.
On siis vaikeaa nauttia anopin seurasta hänen olleessaan mukava, kun seuraavana hetkenä hän saataa kääntyä täysin minua vastaan. Näin saattaa tapahtua pari kertaa päivässä.
Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta tuuliviiristä ja miten häneen tulisi suhtautua?
Vastaukset 14
Vanhimmat
juu-u mullakin on jokseenkin samanlaisia kokemuksia.paitsi että mun anoppi ei niinkään kehu mieheni edellisiä tyttöystäviä, vaan ihan kaikkia nuoria naistuttujaan. jopa heidän ulkonäköään(tosin siitä mun ei kai tarttis välittää sillä olen kyllä itsekin ihan ok ja sopusuhtainen).eipä silti tunnu kivalta.luulen kuitenkin että se on sellaista mun henkistä latistamista.olenhan vienyt anopilta pojan, ainoan lapsen(tosin jo 16vuotta sitten).appivanhempani ovat eronneet, appeni aloitteesta eikä oma poikakaan enään palvo äitiään vaan minua.ottaahan se koville.tämän kehumisen anoppini tekee kuitenkin täysin ilman ivaa äänessään.meissä kaikissahan on omat huonot puolemme, ehkä tämä on anopin huono puoli. jos muuten tuntuu kivalta viettää aikaa anopin kanssa, niin koeta jättää arvostelut omaan arvoonsa.tai voithan hieman vähentää tapaamisianne, ehkä anoppi silloin jopa ymmärtää mikset halua tavata häntä.tai yritä puhua hänelle.no kaikki hyvin, jos miehesi on tässä sinun puolellasi ja on muistanut aina tilanteiden sattuessa kertoa kuinka paljon rakastaa vain sinua.ehkä hän voisi sanoa tämän myös äidilleen.
Alkava dementoituminen anopillasi!? Minunkin anoppini käyttäytyy välillä hyvin kummallisesti ja asiaa lääkärin tutkittua muutama vuosi selvisi tämä syyksi anoppini oikutteluille yms. käyttäytymiselle. Nykyään anoppini elää jo ajoittain omissa maailmoissaan, eikä välillä tunnista edes omaa poikaansa. Itse en välitä, enkä varsinkaan enää pahoita mieltäni näistä kohtauksista. Päinvastoin, koetan olla tukena ja apuna anopilleni. Hän ansaitsee kunnioituksemme pitkästä ja työn täyteisestä elämästään meiltä nuoremmilta!
Tsemppiä ja voimia sulle kohdata avoimin mielin anoppisi oikuttelut!
Kuulostaa tutulta. Ja tuntui kauhealta. Aluksi ei oikein uskonut omia korviaan, sillä hetkittäin mukava anoppi oli kuin itse piru.
Jutut vain pahenivat aikaa myöten. Illalla saatoin olla sellaisen haukkuma- ja raivoryöpyn kohteena, että olisi luullut anopinkin tekevän aamulla jotain muuta kuin vain aurinkoisesti hymyillen toivottavan hyvät huomenet.
Ei ollut sinänsä iso ihme, ettei mieheni uskonut kertoessani anopin sanomisia, sillä vaikea oli itsekin aluksi uskoa kuulemaansa.
Otin asian anoppini kanssa puheeksi jossain vaiheessa, sillä näiden "kohtausten" aikana jutut alkoivat olla jo törkeitä, siis oikeasti niin törkeitä, ettei voi kuvitella. Anoppi suuttui kovasti ja väitti minun keksineen kaiken. Sanoipa minua mielenvikaiseksi ja tarjoutui tukijakseni ja auttajakseni.
Tänä päivänä en vielä tiedä, teeskentelikö anoppi muistinmenetystä (tai siis muistinmenetyksiä) vai onko jokin syy, miksi hän ei todellakaan tiedä, mitä hän suustaan latelee. Teeskentelyn puolesta puhuu kyllä se, että dementiakaan tuskin valitsee kohdettaan niin, että muistinmenetykset osuisivat vain miniälle mutta ei kenellekään muulle.
Mitään neuvoja on hankala antaa, koska syitä tuollaiseen ilkeyteen ja ajattelemattomuuteen voi olla useita. Myös sietokyky, eli miten pitkään ja millaisia asioita jaksaa kuunnella vaihtelee tietysti eri ihmisillä.
Minä kuuntelin useita vuosia, mutta tulihan se raja vastaan. Nykyään anoppi on kyllä ystävällinen, mutta vaikka puhunkin hänen kanssaan puhelimessa, en suostu tapaamaan. En halua olla niin arvaamattoman ihmisen kanssa tekemisissä lainkaan. Arvaamattomuuden lisäksi anopista on tullut alkoholisti, mikä ei todellakaan kielenkäyttöä paranna tai kohteliaisuutta tai tapoja opeta.
Jokainen tyylillään. Et ole yksin, mutta sinun on itse tehtävä päätöksesi.
...viinakset jo silloin, salassa. Siksipä iltaa kohden persoona muuttui kun känni kasvoi. Samaa koen minä, aamuisin ei muisteta, keksin kaikki sanomiset mukamas, eihän hän mitään pahaa pysty suoltamaan. Joopa. Ja viinaahan ei sitten ikinä enää juo, ööö, ainaskaa pariin päivään... hoh hoi.
Aina anoppi on osannut lasia kallistaa, eikä tosiaankaan salassa vaan rehvakkaasti "Meillä ei pulloja piilotella" -tyyliin. Juominen ei vain ollut jokapäiväistä tai ainakin saattoi olla joskus juomattakin.
Nyt... en viitsi edes sanoa, mutta suurin piirtein olisi pitänyt puteli sairaalaankin viedä.
Ei ole ainoa 60-vuotias nainen, jonka käytös muuttuu alkoholin myötä arvaamattomaksi. Turha silti on kieltää seuraavana päivänä sanomisiaan. Selvin merkki siitä, että anoppini itsekin tietää olevansa aika asiaton kännissä, on se, ettei hän ota koskaan mitään, jos paikalla on muita kuin "perhettä".
Tuollaiseen käytökseen on aina olemassa joku syy. Dementoituminen alkaa salakavalasti ja sairastunut ihminen pystyy kauan salaamaan läheisiltään asian. Se yhden henkilön kimppuun käyminen ja täysin toisenlainen suhtautuminen pienen ajan sisällä on oire sairaudesta.
Olen oman äitini kohdalla kokenut tuon. Ihmettelin itse kyllä hänen muuttunutta käytöstään ja arvaamattomia puuskiaan. Raivo ja haukkuminen kohdistui vain yhten ainoaan.
Anoppini on 57 vuotta.
Kohtaus iskee vain ollessamme kahden.
kylläkin. Ja nyt saatte vaikka kuinka nauraa, niin oletko ajatellut vaihdevuosia. Ne ovat monelle kova kokemus huolimatta hormooni korvaushoidoista.
Mutta vielä siihen dementiaan tai alkavaan. Aivan samoin käyttäytyi äitini ja vain sen yhden henkilön läsnäollessa ja varsinkin heidän ollessa kahden.
Mun anoppi käy aina kimppuun kun olen yksin. Ei ole sitten todistajia. Käyttäytyy todella kuin mielenvikainen, huutaa ja hajotaa tavaroita. Tämä viha kohdistuu vain minuun. Onneksi on älynnyt nyt tilata ajan pääkopan tutkimukseen. Jos ei sieltä löydy vikaa, tulee avoero miehestäni (jos ei halua muuttaa)Anoppi asuu naapuritalossa.Mieli muuttui viime keväänä yhtäkkiä ja on ollut hullu siitä lähtien.
Nykyään on kännykässäkin äänitys mahdolisuus. Tai sitten ostat jonkun pienen äänityslaitteen ja nauhoitat salaa anopin raivarit. Soitat sitten nauhan kotona miehelle niin jokohan suomut tippuu silmiltä :-)
Muistattehan sitten että EI KANNATA esitellä laitteistoa ja nauhaa varsinaisessa tilanteessa tyyliin. "lällää noitakka! sainpas nauhoitettua sun jutut! Nytpä kaikki saa selville millainen oikeasti olet" !!!! On nimittäin pienemmistäkin syistä ihmisiltä nirri lähtenyt ja tuollainen tilanne voi saada jonkun puolihullun napsahtamaan lopullisesti. Muistakaa siis, turvavälli!
mutta meillä tällainen turkin käännös tuli ilmi vasta lapsen synnyttyä
- vain hänen suunnitelmansa kelpasi ristiäisiin
- puuttui joka jumalan asiaan ainoana oikeana
- huolehtii ihan kaikesta
- ja puhuu todella typeriä ja kummallisia juttuja (vertaa minua tyttäreensä, heittää jonkin ajatuksen ilmaan ja pakenee keittiöön eli ei edes halua vastausta vaikka kysyikin jotain)
tuo dementiateoria on kyllä mielenkiintoinen, koska mummoni oli samanlainen ylihuolehtiva häsääjä kuin anoppi ja perhesuhteet ovat samanlaiset eli äitiä suojellaan viimeiseen asti myöntämättä mitään kummallista olevan olemassa...
Toisaalta kyse voi olla jostain yksinkertaisemmastakin, kuten ahdistus, kateus, kontrolloinnin tarve ym. jotka periytyvät osin ihan opittuna käyttäytymisenä ja lapsuuden kodista..
Minä olen viilentänyt välit anoppiin ja aion pitää ne viileinä.. Välit ovat viime aikoina parantuneet, mutta en kyllä luota enkä halua luottaa tähän ihmiseen... alkaa aina ahdistamaan jos muistelee hänen käyttäytymistään... Mies ei pitänyt anopin muuttunutta käyttäytymistä yhtään minään... Toisaalta mies käyttäytyi itsekin aika rumasti ja välinpitämättömästi lapsen synnyttyä.
Meillä on aivan tismalleen samanlaista.
Jos jotain on suunnitteila, niin anopilla on jo kaikki valmiiksi mietittynä. Itseltä menee sitten aina kiinnostus koko asiaa kohtaan, kun minun ideani on jyrätty, ennen kuin olen ehtinyt edes kertoa siitä.
Anoppi myös tietää kaiken ja kaikki tarvitsevat hänen neuvojaan (anopin mielestä).
Anoppi sanoo jotain aivan outoa ja poistuu sitten nopeasti paikalta, jotta en pysty vastaamaan hänelle mitään.
Hän saattaa olla muutaman päivän puhumatta (vain minulle), jos mieheni onkin pitänyt minun ajatustani hyvänä.
Mieheni sanoo, että hänen äitinsä on selvästikin kateellinen, koska hän on mielestään menettänyt asemansa.
Tämä on todella ahdistavaa, olipa syy sitten mikä tahansa. Olemmekin nyt harventaneet vierailujamme appivanhempieni luona ja se on minusta kurjaa miestäni kohtaan. Mutta hänkään ei ole kyllä saanut sanotuksi asiasta äidilleen.
Osaako kukaan selittää, mistä tällainen käytös johtuu?
Oman anoppini käyttäytymiseen kuuluu myös erittäin ivallinen hymy, jonka välityksellä hän ilmaisee pitävänsä ajatuksiani naurettavina.
Sain tänään kuulla, että anoppini on huomannut, ettemme enää vieraile heillä yhtä usein kuin ennen. Mutta en usko, että hän ymmärtää katsoa peiliin.
Mieheni vakuuttaa minulle huomanneensa äitinsä käytöksen ja sanoo, ettei meidän tarvitse käydä siellä niin usein. Mutta en usko, että anoppini käytös on hänestä yhtään kummallista. Luulen, että hän sanoo sen vain lohduttaakseen minua ja välttyy tällöin sanomasta asiasta äidilleen.
Uskon, että anoppina oloon vaikuttaa myös yleinen asenne anoppiuteen. Anopista kerrotaan kauheimmat vitsit, oletetaan, että anoppi kestää pahat jutut ja parjaukset. Heistä kerrotaan kauheita vitsejä. Toisaalla on roolimalli ihanasta mummosta ja toisaalla kauhukuva kamalasta anopista. Itse olen tulossa anopiksi, vähän pelottaa....