Onko olemassa paljonkin sellaisia matematiikan osa-alueita, joita ei voi soveltaa mihinkään muuhun tieteeseen tai käytäntöön? Miksi ihmeessä tällaista matematiikkaa pitää tutkia, jos sillä ei kerta kaikkiaan tee mitään!
Matematiikkaa matematiikan vuoksi
7
754
Vastaukset
Kukaan ei pysty sanomaan tällä hetkellä, mitä tietoa tulevaisuudessa tarvitaan. Siksi kaikki, nyt tarpeettomaltakin tuntuva tutkimus on tarpeellista. Esimerkiksi atomien ja hiukkasten miettiminen tai niiden mallintamiseen soveltuvan matematiikan kehittäminen on ollut lähes viime vuosisadan alkuun asti aivan tarpeetonta, nyt näihin tutkimuksiin nojautuu useita teollisuudenaloja.
Voi olla, että nykyisin pohditaan matematiikassa asioita, joiden sovelluksilla ratkaistaan maailman energiaongelma tai muu aivan yhtä tärkeä kysymys. Siksi kukaan ei voi varmasti tuomita mitään tutkimusta ennalta tarpeettomaksi.- on se sama
kuin Mars-luotaimissakin.
Ihminen on pohjattoman utelias.
Ja eihän sitä tutkimatta tiedä, jos vaikka joskus olisi hyötyäkin.
Kun Newton alkoi tutkia miksi omena putosi nimenomaan ALASpäin ei hän varmaan tiennyt mihin se johtaa.
Varmaan moni piti silloin moisen tutkimista täysin hyödyttömänä.- Lobotomix
Newtoniin liitetty omenajuttu on tiettävästi tekaistu...
- I.M. Besillius
... olla. Lukuteoriaa kai pidettiin joskus hömppänä, mutta esim. nettiturvallisuuden kannalta tärkeät salausohjelmat perustuvat siihen.
- jupsjups
Mites sitten nämä jotkut yliopistolla todistettavat yksinkertaiset kaavat, kuten 1
- jukepuke
..., nimittäin itse en ole ainakaan tuollaisiin vielä täällä törmännyt.
- jukepuke
...on ehkä mm. harjoitella todistamisen eri tekniikoita, sillä jos se ei helpoissa tilanteissa onnistu, niin saati sitten vaikeissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
VVM Riikka Purra ministerin asemassaan valehteli ja rikkoi perustuslakia.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (PS) kiisti Ylen ykkösaamussa luvanneensa ennen vaaleja, ettei pienituloisilta leikat227178Purra ennen vaaleja: "pienituloisten etuuksista leikkaaminen ei meille käy"
"...perussuomalaisten ero muun muassa kokoomukseen, joka haluaa leikata pienituloisten etuuksista, se ei meille käy."333489Ammattiliittojen jäsenmaksut valtion maksettavaksi
Ammattiliitot neuvottelvat jäsenilleen paremmat palkat, jotka lisäävät valtio verotuloja. Tästä syystä valton tulee maks213055Toksinen persuvasemmisto
Kun toksiset ihmiset eivät kykene hallitsemaan sinua, saamaan sinua näkemään asiat niin kuin he haluaa, toimimaan niin k192729Riikka Purra: Autoilu tulee Suomen valtiolle pyöräilyä edullisemmaksi! Siksi pyöräetu poistettiin!
🐸🐸🐸🐸🐸 Perussuomalaisten trollitehdas kiukkuaa kun Riikka Purra päästi taas sammakoita suustaan että autoilu tulee S3331765- 931157
- 94983
Hei sinä (m)
Meidän välinen tunnepyörremysky alkoi viime syksynä eikä ainakaan mun taholta ota laantuakseen. Tulet mun mieleen päivit1937Tikkunenällä on kovat luulot itsestään
Mut ei tarjottavana muuta kuin katkeruutta, ilkeyttä ja ilkeä luonne hyih.. oikea miesten nielijä Onneksi kaivatullani13933- 77906