Valtaosa Suomalaisista ei usko työvoimapulaan

Elinkeinoelämän keskusliitossa kyselyn tulos aiheuttaa ihmetystä.

Enemmistö suomalaisista ei usko työvoimapulaan. Taloustutkimuksen Aamulehdelle tekemän kyselyn mukaan miltei 60 prosenttia suomalaisista ei usko Suomea uhkaavan sellainen pula työvoimasta, että apuun tarvittaisiin ulkomaista työvoimaa.

SAK:n kansainvälisen osaston johtajan Marjaana Valkonen kertoo, että vastauksissa näkyy huoli maan korkeasta työttömyydestä. Valkosen mukaan ihmiset kokevat tärkeäksi, että etusijalle asetetaan jo maassa asuvat työttömät.

Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtaja Seppo Riski ihmettelee kyselyn tulosta. Riski toteaa, että Suomeen ei koskaan pääsisi ulkomaalaisia, koska työttömiä löytyy Suomesta aina.

Miten päättäjät voivat olla niin eri mieltä kuin kansa?

Julkaistu 12.09.2005 03:50 (päivitetty 07:21) MTV3
9471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Miten päättäjät voivat olla niin eri mieltä kuin kansa?"
Kansa sattuu suurimmalta osalta olemaan niitä työttömiä, siis tavallinen kansa. Lisäksi kansa on köyhää ja päättäjät näitä rahakkaita eli rikkaita. Päättäjät eivät ole tunteneet köyhyyttä ja työttömyyttä omissa nahoissaan, niin miten he pystyisivät tietämään mitä se oikeasti on. Onhan se hyvä tuolla huudella Riskin että työttömiä on aina ollut. Pitääkö niitä lisää tehdä siten että tuodaan ulkomailta väkeä tekemään ne jäljellä olevat työt? Huomaa hyvin että haluavat vain halpatyövoimaa, niihin kun eivät TES:sit ja muut sopimukset päde. Silja jo itkee julkisesti kurjuuttaan kun joutuu Suomalaisia työllistämään.

Älkäämme käyttäkö Siljan lauttoja, vaan muita, matkustaessamme. Näytetään niille että köyhissäkin on voimaa ja valtaa jos vain tarvitaan.

Äänestä
  • Taas yritetään syyllistää "etteivät muka saa työttömien sankasta joukosta töihin tekijöitä".
    Polkisivat palkat ja työntekiöiden oikeudet halukkaasti vaikka alle "riisikuppi tasolle".

    On pääomapiireillä ja näillä omistajayrittäjillä kova hinku saada nuo "halpatyöntekijät" tänne. Osakkuudet ja tuotot vain on mielessä, eipä sen väliä mistä orjamarkkinasta se tulee..

    Äänestä

  • Tietääkö Tietäjä, että suomalaisen tuotteen hinnasta on veroja keskimäärin 65 %?

    Tietääkö Tietäjä, että työn osuus on keskimäärin 5 %?

    Tietääkö Tietäjä, että maassamme on hallitus, joka haluaa suuren työttömyyden?

    Tietääkö Tietäjä, että suuri työttömyys vie puolet veroista (Vrt tuo 65 %)?

    Tietääkö Tietäjä, että liike-elämä ei voi muuttaa hallitusta, sen voi tehdä vain kansa?

    Tietääkö Tietäjä, että liike-elämä ei voi vaikuttaa kansan valitsemaan hallitukseen, eikä se voi poistaa työttömyyttä, joten sen on yritettävä tuoda maahan halpoja ulkomaalaisia, jotka tekevät työt ruokapalkalla?

    Tietääkö Tietäjä, että jos joku tekee ruokapalkalla työtä, silloin maksettavien verojen määrä laskee, koska suuri osa veroista on kytketty palkkoihin?

    Tietääkö Tietäjä, että tällä tavoin liike-elämä voi tehdä tuotteita halvammalla ja köyhdyttää maata (vastaavasti hallitus voisi sallia työn tekemisen suomalaisille ja rikastuttaa maata)?

    Tietääkö Tietäjä, että hallituksemme tavoitteena on saada myös suomalaiset halpatyövoimaksi eli tekemään työt työttömyyskorvauksella eli 500 €/kk (toinen askel astuu ilmeiseti voimaan 1.1.2006)?

    Tietääkö Tietäjä, että kaikki nämä ongelmat voidaan poistaa hyvin helposti ja ilman kustannuksia, poistamalla rangaistukset työpaikkojen synnyttämiseltä eli laajentamalla vaikka työttömyysturvalaki koskemaan kaikkia ja työttömyyskorvauksen perusteeksi nykyisten työtuntien asemasta saadut tulot?

    Tietääkö Tietäjä, että jos köyhät haluavat näyttää valtaa, he toimivat tuolla linkissä olevan ohjeen mukaan, jolla poistetaan työttömyys tietämyksen lisääntymisen myötä?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000010466094

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Tietääkö Tietäjä, että suomalaisen tuotteen hinnasta on veroja keskimäärin 65 %?

    ei paljoa lohduta, kun mitään ei tapahdu vaikka kuinka tietäisi. Keinot puuttuu, ei niitä päättäjien toimia tavallinen kansa voi muuttaa niin kauan kun markkinatalous (markkinavoimat/kapitalistit/suuromistajat) hallitsevat maata ja johtavat tätä piilossa puolueen taustalla, maksaen kansanedustajille siitä että tekevät kuten eliitti täällä sanelee ja määrää. Kansa on hiljaa,ne kun eivät ymmärrä tästä "politiikasta" yhtään mitään. Tämän ne tekivät ihan tahallaan ja aika näkyvästikin, mutta eivät ne kauan enää täällä juhli. Kyllä tämä Kansakin herää tästä unestaan pikkuhiljaa, näkemään missä mennään ja missä tähän on syy.

    Kyllä Tietäjä tietää paljonkin, vaan ei siitä paljoa apuja hallitusnikkarille ole. Hallitusnikkari kun ajaa omia etujaan enemmän kuin tämän Kansan etuja. Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta pitkään seurailleena tiedän kyllä mistä puhun.

    Äänestä

  • TIETÄJÄ kirjoitti:

    perään? Se on toiminun aina ja kaikkialla aivan loistavasti, en ymmärrä mihin tällaista markkinataloutta tarvitaan...

    Äänestä

  • siis kommunismin kirjoitti:

    perään? Se on toiminun aina ja kaikkialla aivan loistavasti, en ymmärrä mihin tällaista markkinataloutta tarvitaan...

    on muuten muutakin järkevää jakoa olemassa kuin kommunismi. Tuo on vain turhaa jäkätystä markkinatalouden kannattajalta. Sulla on vain musta ja valkoinen, minulla löytyy laaja skaala muitakin värejä. Onneksi löytyy monelta muultakin jo! Paitsi sinulta.

    miten sinä nykymaailmassa ohjaat markkinoita? Eli siis konkreettisesti, miten estät sen, ettei pääomalla ole viimeistä sananvaltaa asioihin? Ja ennen kaikkea, miten saat sellaisen yhteiskunnan toimimaan ja tuottamaan hyvinvointia kansalaisille?

    Pääomaa ei voi kahlita vaan se etsii äärimmäisen tehokkaasti tuottavimmat kohteet.

    Äänestä

Työvoimapula on pitkälti hallituksen ja työministeriön toiveajattelua. Ko. instituutio hoitelee edelleen maamme maahanmuuttoasioita, joten on ymmärrettävää, että he nyt turvautuvat tähän oljenkorteen, kun omat keinot hoitaa työttömyyttä ovat jatkuvasti pieleen. Taas kerran pelastus saapuu merten takaa :)

On totta, että laskennallisesti väkeä poistuu alkaen nyt työmarkkinoilta noin 10 000 enemmän joka vuosi kuin tulee uutta tilalle. Mutta kun samaan aikaan työpaikat karkaavat samaa tahtria tai nopeammin maastamme, niin lopputulos on sama tai vielä huonompi. Ainakin kilpailu kovenee, kun koulutetun väen osuus on hurja.

Se menee ehkä niin, että jonkin verran tulee olemaan pulaa ns. ulkomaisista huippuosaajista, esimerkiksi tieteen ja tekniikan parissa, mutta heidän osuutensa on vähäinen.

Äänestä

Tutkimuksen tuloksessa ei ole mitään uutta, kuten ei myöskään eliitin mielipiteessä, eikä myöskään tutkimuksen hämmästelyssä. Se, mikä tässä ihmetetyttää, on tuon tutkimuksen julkaisu. Eihän tuollaista saa esittää täällä "yhden totuuden maassa".

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hans Kruger kirjoitti:

Elinkeinoelämän keskusliitossa kyselyn tulos aiheuttaa ihmetystä.

Enemmistö suomalaisista ei usko työvoimapulaan. Taloustutkimuksen Aamulehdelle tekemän kyselyn mukaan miltei 60 prosenttia suomalaisista ei usko Suomea uhkaavan sellainen pula työvoimasta, että apuun tarvittaisiin ulkomaista työvoimaa.

SAK:n kansainvälisen osaston johtajan Marjaana Valkonen kertoo, että vastauksissa näkyy huoli maan korkeasta työttömyydestä. Valkosen mukaan ihmiset kokevat tärkeäksi, että etusijalle asetetaan jo maassa asuvat työttömät.

Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtaja Seppo Riski ihmettelee kyselyn tulosta. Riski toteaa, että Suomeen ei koskaan pääsisi ulkomaalaisia, koska työttömiä löytyy Suomesta aina.

Miten päättäjät voivat olla niin eri mieltä kuin kansa?

Julkaistu 12.09.2005 03:50 (päivitetty 07:21) MTV3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu