Täysremontti autoilun kustannuksiin

Lähiaikoina on ollut paljon puhetta autoverotuksesta, polttoaineen hinnasta ja autoilun kustannuksista yleensä. Suhteellisen vähän ajavana (alle 10 tkm vuodessa) haluaisin kiinnittää huomion autoilun kiinteisiin kustannukseen: käyttömaksu, katsastus, huollot, varaosat, vakuutukset. Nämä käsittävät kaksi kolmasosaa vuosittaisista kuluista, loput menevät polttoaineeseen. Mielestäni nimenomaan kiinteisiin kuluihin tulisi puuttua. Polttoaineen verotus on järkevää siinä mielessä, että se koskee suoraan niitä, jotka ajavat eniten (ja siten myös saastuttavat ja kuluttavat tieverkkoa eniten). Maksurakenteen pitäisi ohjata kulutusta ympäristöystävällisempään suuntaan.

Tässä ehdotukseni miten autoilun kustannusjakaumaa tulisi muuttaa:

1) Polttoainevero säilytetään ennallaan tai jopa nostetaan fossiilisten polttoaineiden osalta.

2) Biopolttoaineiden ja muiden uusiutuvien energianlähteiden vero puolitetaan tai poistetaan kokonaan.

3) Selkeä alennus polttoaineveroon kuljetusliikkeille ja julkiselle liikenteelle.

4) Tutkitaan ovatko katsastusasemat syyllistyneet laittomaan kartelliin - katsastusmaksut ovat nousseet huimasti, vaikka kilpailun piti niitä laskea.

5) Vuotuinen autojen käyttömaksu kokonaan pois - tämä suorastaan kannustaa ajamaan autolla niin paljon kuin mahdollista, sillä sen suuruus ei riipu ajetusta matkasta.

6) Mahdollisuus laittaa auto seisontavakuutuksiin vaikka yhdeksi päiväksi kerrallaan (vaikka lain avulla). 30 päivän karenssi on vain rahastusta vakuutusyhtiöiltä. Tämä kannustaisi jättämään auton kotiin koska heti päivänkin seisottamisesta olisi selkeää rahallista hyötyä. Minunlaisiani pari kertaa kuukaudessa autoa käyttäviä kismittää suunnattomasti maksaa täydet liikennevakuutukset jokaiselta kuukaudelta, vaikka ajoa ei paljoa ole.

Ei mulla muuta.
2293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pohtinut on selvästi pohtinut asioita ja esittää toimivia ja perusteltuja ehdotuksia liikenteen ja autoilun kehittämiseksi. Mutta onko kukaan koskaan huomannut että poliitikot olisivat uskaltaneet ryhtyä mihinkään merkittävään ja konkreettiseen hankkeeseen joka muuttaisi vanhoja kaavoja ? Viina- ja autoveron muutoksetkin toteutettiin vasta kun käytännössä muutokset olivat jo tapahtuneet. Ehei, kunnon poliitikko ei uskalla eikä voi ruveta tosissaan kehittämään tai olemaan konkreettisesti mieltä asioista. Elleivät äänestäjät hylkää niin puoluetoverit kyllä antaa tukiopetusta käytöstävoista...

Äänestä
  • Kannatan kaikkia muita kohtia paitsi valtion tukea fossiilisten polttoaineiden poltolle kuljetusliikkeiden autoissa. Kyllähän polttoainekustannukset tulisi voida laskuttaa tuotteiden hinnoissa.

    Auto- ja ajoneuvoverojen mukana saisi historiaan hävitä myös käyttövoimavero. Bensiiniin ja dieselpolttoaineeseen sama vero.

    Britanniassahan on jo kyetty ohjaamaan yrittäjiä verotuksella vähemmän saastuttavien kulkupelien hankintaan. Miksipä ei siis meilläkin?
    http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=myyntitilastot&article=121617

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asioita pohtinut kirjoitti:

Lähiaikoina on ollut paljon puhetta autoverotuksesta, polttoaineen hinnasta ja autoilun kustannuksista yleensä. Suhteellisen vähän ajavana (alle 10 tkm vuodessa) haluaisin kiinnittää huomion autoilun kiinteisiin kustannukseen: käyttömaksu, katsastus, huollot, varaosat, vakuutukset. Nämä käsittävät kaksi kolmasosaa vuosittaisista kuluista, loput menevät polttoaineeseen. Mielestäni nimenomaan kiinteisiin kuluihin tulisi puuttua. Polttoaineen verotus on järkevää siinä mielessä, että se koskee suoraan niitä, jotka ajavat eniten (ja siten myös saastuttavat ja kuluttavat tieverkkoa eniten). Maksurakenteen pitäisi ohjata kulutusta ympäristöystävällisempään suuntaan.

Tässä ehdotukseni miten autoilun kustannusjakaumaa tulisi muuttaa:

1) Polttoainevero säilytetään ennallaan tai jopa nostetaan fossiilisten polttoaineiden osalta.

2) Biopolttoaineiden ja muiden uusiutuvien energianlähteiden vero puolitetaan tai poistetaan kokonaan.

3) Selkeä alennus polttoaineveroon kuljetusliikkeille ja julkiselle liikenteelle.

4) Tutkitaan ovatko katsastusasemat syyllistyneet laittomaan kartelliin - katsastusmaksut ovat nousseet huimasti, vaikka kilpailun piti niitä laskea.

5) Vuotuinen autojen käyttömaksu kokonaan pois - tämä suorastaan kannustaa ajamaan autolla niin paljon kuin mahdollista, sillä sen suuruus ei riipu ajetusta matkasta.

6) Mahdollisuus laittaa auto seisontavakuutuksiin vaikka yhdeksi päiväksi kerrallaan (vaikka lain avulla). 30 päivän karenssi on vain rahastusta vakuutusyhtiöiltä. Tämä kannustaisi jättämään auton kotiin koska heti päivänkin seisottamisesta olisi selkeää rahallista hyötyä. Minunlaisiani pari kertaa kuukaudessa autoa käyttäviä kismittää suunnattomasti maksaa täydet liikennevakuutukset jokaiselta kuukaudelta, vaikka ajoa ei paljoa ole.

Ei mulla muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu