Kyllä on raivostuttavaa. Mies puhuu jatkuvasti kavereilleen minä-muodossa, vaikka kyseessä olisi meidän yhteinen tekeminen!
Esim. mies: "Menen elokuviin illalla." Menee siis yhdessä minun kanssa elokuviin. Tai: "Muutin uuteen asuntoon." Ja fakta on, että mies muutti minun kanssani uuteen asuntoon. Meillä on jo monta vuotta yhdessäasumista ja seurustelua takana, mutta silti miehen puheissa on vain hän itse.
Itselleni ei tulis mieleenkään puhua yksikössä "minä" vaikka totuus olisi monikossa "me". Raivostuttavaa!!
Esim. mies: "Menen elokuviin illalla." Menee siis yhdessä minun kanssa elokuviin. Tai: "Muutin uuteen asuntoon." Ja fakta on, että mies muutti minun kanssani uuteen asuntoon. Meillä on jo monta vuotta yhdessäasumista ja seurustelua takana, mutta silti miehen puheissa on vain hän itse.
Itselleni ei tulis mieleenkään puhua yksikössä "minä" vaikka totuus olisi monikossa "me". Raivostuttavaa!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihan tässä muistuu mieleen sukulaistäti, joka oli mökilleen rakentanut maakellarin. Esitteli sitten kellariaan ylpeänä, kun mies vielä varovasti kehtasi ehdottaa, että tekihän hänkin jotain (todellisuudessa mies oli siis koko kellarin tehnyt lähes alusta loppuun asti itse).
No huvittavaahan tuota esittelyä oli seurata, esitinpä kohteliaana poikana tädille muutaman tarkentavan kysymyksenkin rakennusprojektista...
entäs sinä sitten?
Me tahdomme käymään mun perheen luona, me tykkäämme viettää joulumme kotona. Me emme pidä oluesta
Jospa hän puhuu omasta toiminnastaan. Mitähän sitä sanois, tuskin parisuhdde nyt on ihan tuosta kiinni.
Samanlaisen miehen kanssa seurustelin monta vuotta. Hänelle oli hirveän vaikea todeta että teemme jotain yhdessä tai olemme jossain yhdessä.
Yhteisiä mielipiteitä EI tarvitse olla tyyliin "me emme pidä oluesta". Tuo on jo äiti-lapsi -puhetta, epänormaali symbioosi.
Mutta tekemisessä "me":n voisi mainita jos tulee puhetta!
Yhteishenkeä pitää olla, siihen parisuhde rakentuu!
Seurustelin miehen kanssa, joka oli juuri tällainen. Kaikki oli minä-muodossa hänen puheissaan. "Minä menen mökille", "Menen sen ja sen bändin keikalle illalla" jne. Näitä esimerkkejä voisi jatkaa loputtomiin.
Kyllä minusta voisi kertoa, jos on menossa jonkun kanssa jonnekkin tai tekemässä jonkun kanssa jotakin. Itsekkin käytän me-muotoa aina, kun kyse on muistakin kun minusta itsestäni. Sillä ei ole väliä, ketä ne muut ovat (ystäviä, sukulaisia, mieheni -ihan ketä vaan).
Aina sivusta kuunnellessani miehen puheita esim. kavereilleen, tyyliin "minä sitä, minä tätä" sai minut väkisinkin tuntemaan huonommuuden tunnetta. Minussa täytyi olla jotakin vikaa, kun ei voi kavereille tunnustaa olleensa minun seurassani. Mikä tosin oli ristiriitaista, koska tunsin tämän miehen kaverit hyvin ja olimme paljon yhdessä -usein jopa reissussa päiväkausia, eikä miehellä ollut ongelmia olla yhdessä kavereiden nähden.
Kyse ei siis luultavammin ollut siitä, etteikö hän kehdannut tunnustaa minun läsnäoloa -hän ei vaan tullut ajatelleeksi.
Niin tai näin -se oli silti raivostuttavaa. Ihan kuin minua ei olisikaan, enkä olisi mainitsemisen arvoinen.
Että puhuuko se mies kaikesta muustakin näin. Eli jos hän on niiden kavereiden kanssa lähdössä tai kaverin niin puhuuko hän me vai vaan hän. Koska ei se ole silloin mitenkään ajateltua toisen pois jättämistä jos kaikkien kohdalla näin toimii, se on vaan tahaton toimintamalli ja kuten tuolla on jo aikaisemmin mainittu, että naisilla tahtoo olla sitten se vika että se ME on joka asiassa, vaikka toisella ei olisi asian kanssa mitään tekemistä.
Älä valita ämmä! Kyllä se voi puhua kavereilleen minä muodossa jos haluaa. Oma on vikas jos niin pieni asia suututtaa.
Vittu mitä ääliöitä tänne kirjoittelee. Et taida ymmärtää sosiaalisista suhteista mitään.
Mies menee ja nainen roikkuu mukana. Kyllä mies saa sanoa minä muodossa. Eiköhän muut tiedä että kyllä se akka kulkee perässä, joten ei tarvitse sanoa "me mennään"
"Minä menen" on kieliopillisesti oikein, kun taas "me mennään" ei ole. Jälkimmäisessä tapauksessa tulisi sanoa "me menemme," mutta "me" voidaan myös jättää pois, sillä se sisältyy jo sanaan "menemme." Analogisesti on myös oikein, muttei välttämätönta, jättää sana "minä" pois, kun halutaan sanoa "minä menen," sillä pelkkä "menen" riittää siihen, että kuuli8ja ymmärtää, kuka on menossa. Jos miehesi ei osaa sanoa kieliopillisesti oikein "menemme," mutta silti arvostaa oikeinpuhuttua suomea, on parempi, että hän käyttää sanaa "menen," kuin passiivi-ilmaisua "mennään."
Toivottavasti tästä oli apua.
Sama homma meillä...siis mulla...vai meillä? :) Mies puhuu "minä tulen" jne. mutta onkin saanut palautetta siitä eikä tee sitä niinkään enää... paitsi välillä :) Ei se nyt maailmaa kaada mut onhan se välillä toki vähän ärsyttävää.