erilainen paniikkikohtaus?

Kiitos kun kerroit omat kokemuksesi. Kuvittelin jo olevani ainut jolla ei ole samankaltaiset paniikkikohtaukset kuin yleensä.

panic room kirjoitti:

Kiitos kun kerroit omat kokemuksesi. Kuvittelin jo olevani ainut jolla ei ole samankaltaiset paniikkikohtaukset kuin yleensä.

..minunkin paniikki kohtaukseni tulivat milloin vain. Tv,tä katsellessa, auton kyydissä istuessa, kesken lätkämatsin, bussin kyydissä,
Ei minullakaan ollut mitään pelkoa ihmisiä tai julkisia paikkoja kohtaan! Ne vain tulivat ja oireet olivat pahoja, kesti yli vuoden ennen kuin tajusin niiden olevan paniikkihäiriöitä. Eivätkä lääkäritkään edes ehdottaneet sitä, stressistä se kuulemma johtui, niin tai korvatulehduksesta, kuvasivat kuitenkin päänikin, eikä sieltäkään MITÄÄN löytynyt. Olen ollut ilman kohtauksia nyt pari vuotta, vähensin kahvin juontia, työnsin itseni väkisin ihmisten ilmoille, menin takaisin töihin, aloin liikkumaan enemmän ja aloin harrastamaan joogaa. Mieleni ja oloni on tällä hetkellä hyvä. Pelko on kuitenkin kohtausten takaisintulossa, oli se sen verran helvetillistä.

Mun paniikkikohtaukset on kans sellaisia,että saan niitä useimmiten illan saapuessa ja tarviin aina muiden ihmisten seuraa/hakeudun ihmisten ilmoille!Yhdessä vaiheessa kohtaukset menivät jo niin pitkälle,etten "uskaltanut" katsoa edes itseäni peilistä ja olo oli todella kamala,omat raajat ei ollu omat jne...Sit meni jopa niin pitkälle,etten voinu katsoo ketään silmiin,.ne oli jotenkin pelottavia ym...Kamala tunne,olin varma,et oon sairastunu johonki vakavaan mielisairauteen ja sillä sitten "ruokin" pelkoani lisää ja pelko senkun paheni...Rupesin kelaamaan kaikkee,et miks me ollaan täällä ja "mitä" ihmiset oikeen on jne...AIVAN KAMALAA!!!!Mutta kai tästä selvitään,aurinkoa ja rakkautta kaikille!:)

Amelie kirjoitti:

..minunkin paniikki kohtaukseni tulivat milloin vain. Tv,tä katsellessa, auton kyydissä istuessa, kesken lätkämatsin, bussin kyydissä,
Ei minullakaan ollut mitään pelkoa ihmisiä tai julkisia paikkoja kohtaan! Ne vain tulivat ja oireet olivat pahoja, kesti yli vuoden ennen kuin tajusin niiden olevan paniikkihäiriöitä. Eivätkä lääkäritkään edes ehdottaneet sitä, stressistä se kuulemma johtui, niin tai korvatulehduksesta, kuvasivat kuitenkin päänikin, eikä sieltäkään MITÄÄN löytynyt. Olen ollut ilman kohtauksia nyt pari vuotta, vähensin kahvin juontia, työnsin itseni väkisin ihmisten ilmoille, menin takaisin töihin, aloin liikkumaan enemmän ja aloin harrastamaan joogaa. Mieleni ja oloni on tällä hetkellä hyvä. Pelko on kuitenkin kohtausten takaisintulossa, oli se sen verran helvetillistä.

Lue lisää

Jep, mulla pahin oli juuri tuo paniikkikohtausten jälkeinen päivä. Tai sanotaan 3 päivää. Pelkäsin kaikkea mahdollista, tai pelkäsin että tulen hulluksi ja sekoan. Sekoamisen pelko on kovin pelko mitä mulla on, en sitä aiemmin tajunnut. Vasta terapiassa alkoi selvitä että elelin pienenä, veljeni kanssa joka sairastui skitsofreniaan ja kuinka ollakaan oli vuosia ennen psykoosia jo sekava. Vanhemmat vain eivät tehneet yhtään mitään. Paniikkikohtaukset ovat alkaneet helpottaa, kun tajusin että pelot juontavat jostain tosi kaukaa. Pahimpien paniikkikohtausten aikana ja jälkeen pelkäsin ihmisten naamoja jostain syystä. Aluksi tuo oli juuri se pahin asia. Ajattelin oikeasti tulevani hulluksi. Sitten terapeutti kertoi että se on varsin yleinen oire paniikkihäiriön kaverina.

panic room kirjoitti:

Kiitos kun kerroit omat kokemuksesi. Kuvittelin jo olevani ainut jolla ei ole samankaltaiset paniikkikohtaukset kuin yleensä.

Kannattaa muistaa että paniikkikohtauksia on monia erillaisia ja yksi tuttuni saa sellaisen että koko keho halvaantuu. Olen itse saanut sellaisia että jos alkaa oikeen pelottaan niin säikyn tosi helposti ja saattaa tulla pieni huudahdus ja välillä pelkään tulevani hulluksi mutta se on täysin normaalia🫶🏻et ole siis todellakaan ole yksin asian kanssa ja moni muu kokee samaa ja muista että aina on mahdollista hankkia apua🩷

Minulla paniikkikohtaukset ilmenee juuri tuollaisilla "kuolemanpelkohtauksina" ja se ajatus on niin ahdistava että alkaa sydän tykyttään ja henkeä ahdistaan jne...
Tyypillisimmillään ilmaantuu yksin ollessa ja iltaisin/nukkuun mennessä!!!

Kirjoitit:"Ajatus on aivan kamala, kuollessa joutuu ikuisiksi ajoiksi jonnekin, yksin, ei mitään pois pääsyä." Kuulostaa aivan kuin minun ajatukseltani. Pelkään tuota ikuisuutta. Olen ajatellut olevani tämän abstraktin pelkoni kanssa yksin ja mielestäni sitä on ollut vaikea kertoa muille, koska tuntuu ettei kukaan voi näin omituista pelkoa ymmärtää.

Esmerkki kirjoitti:

Kirjoitit:"Ajatus on aivan kamala, kuollessa joutuu ikuisiksi ajoiksi jonnekin, yksin, ei mitään pois pääsyä." Kuulostaa aivan kuin minun ajatukseltani. Pelkään tuota ikuisuutta. Olen ajatellut olevani tämän abstraktin pelkoni kanssa yksin ja mielestäni sitä on ollut vaikea kertoa muille, koska tuntuu ettei kukaan voi näin omituista pelkoa ymmärtää.

Lue lisää

samoin, tuntuu huojentavalta vihdoin lukea, etten ole ainoa, jonka paniikkikohtaukset eivät ole oppikirjasta. joku on varmaan ottanu nää ajatukset mun päästä tänne ku kuulostaa niiin tutulta. tällä jaksaa taas..

Eli oon 12v ja mulla tuli kummini luona paniikki kohtaus kanssa kuoleman pelosta.En oo sen kummemmin puhunu kenenkään kanssa. Päivällä ei tule mutta illalla alkaa kun alan ''kuvittelemaan'' Sitten minusta tuntuu että minulla on joku sairaus vaikka ei varmaan ole? Mä oon rampannnu lääkärissä että sattuu rintaa ym,.- Mutta ne ovatkin varmaan mun mielikuvitusta? :/ Helppii..

Minulla nämä alkoivat vasta alkuvuodesta anhempien eron jälkeen,ja niitä tuli ensalkuun tasan kahden vkon välein sunnuntai-illalla.Eka kohtaus kesti yli 6h nonstoppina.

En minäkään ole pelännyt kauppaaan lähteä tai mitään sellaista,mutta kun olen yksin kotona ne iskee helpoiten ja päivällä.
Se alkaa kurkun puristuksella,ihan kuin siellä olisi joku pala jumissa mikä liikkuu juodessa,puhuessa ja syödessä.Sitten alan kelaamaan sitä lisää ja "pam" sydän iskee 3-5krt täysillä rintaa vasten ja sitten mennään.
Tätä kirjoittaessani mulla on kohtaus päällä.Ihan kamalaa ku pelkään pyörtyväni ja sitä kautta kuolevani.Otin yhden rauhoittavan 10min sitten muttei ainakaa vielä ole auttanut.
Saan happea hyvin ja koordinaatio pelaa,mutta se huono olo ja jatkuva huimaus,sekä se etten "tunne itseäni".
Ensimmäisenä päähän välähti näky minusta arkussa äiti vieressä itkien.Se ruokkii sitä pelkoa...koko ajan hätänumero puhelimessa valmiina et voin soittaa jos sellanen tulee.
Rintaa puristaa ja keuhkoista pistelee ku hengitän liian syvään.
Miehen pitäis tulla kohta kotiin töistä,onneksi.

Onko muilla ollut sellaista että kohtauksen jälkeen/aina purskahtaa kovaan itkuun.Mulla se parkuminen saattaa kestää useita minuutteja,kerran yli tunnin.En edes tiedä mitä itken mut täytyy purkaa jotenkin.

mie vaa kirjoitti:

Minulla nämä alkoivat vasta alkuvuodesta anhempien eron jälkeen,ja niitä tuli ensalkuun tasan kahden vkon välein sunnuntai-illalla.Eka kohtaus kesti yli 6h nonstoppina.

En minäkään ole pelännyt kauppaaan lähteä tai mitään sellaista,mutta kun olen yksin kotona ne iskee helpoiten ja päivällä.
Se alkaa kurkun puristuksella,ihan kuin siellä olisi joku pala jumissa mikä liikkuu juodessa,puhuessa ja syödessä.Sitten alan kelaamaan sitä lisää ja "pam" sydän iskee 3-5krt täysillä rintaa vasten ja sitten mennään.
Tätä kirjoittaessani mulla on kohtaus päällä.Ihan kamalaa ku pelkään pyörtyväni ja sitä kautta kuolevani.Otin yhden rauhoittavan 10min sitten muttei ainakaa vielä ole auttanut.
Saan happea hyvin ja koordinaatio pelaa,mutta se huono olo ja jatkuva huimaus,sekä se etten "tunne itseäni".
Ensimmäisenä päähän välähti näky minusta arkussa äiti vieressä itkien.Se ruokkii sitä pelkoa...koko ajan hätänumero puhelimessa valmiina et voin soittaa jos sellanen tulee.
Rintaa puristaa ja keuhkoista pistelee ku hengitän liian syvään.
Miehen pitäis tulla kohta kotiin töistä,onneksi.

Onko muilla ollut sellaista että kohtauksen jälkeen/aina purskahtaa kovaan itkuun.Mulla se parkuminen saattaa kestää useita minuutteja,kerran yli tunnin.En edes tiedä mitä itken mut täytyy purkaa jotenkin.

Lue lisää

korjaus:
jälkeen/aikana

Nyt alkaa helpottamaan,mut edelleen kurkussa painaa jokin.PItteis varmaa raahautua päivystykseen et ne sais ultrata kaulan josko mulla syöpä tms olis...

mie vaa kirjoitti:

Minulla nämä alkoivat vasta alkuvuodesta anhempien eron jälkeen,ja niitä tuli ensalkuun tasan kahden vkon välein sunnuntai-illalla.Eka kohtaus kesti yli 6h nonstoppina.

En minäkään ole pelännyt kauppaaan lähteä tai mitään sellaista,mutta kun olen yksin kotona ne iskee helpoiten ja päivällä.
Se alkaa kurkun puristuksella,ihan kuin siellä olisi joku pala jumissa mikä liikkuu juodessa,puhuessa ja syödessä.Sitten alan kelaamaan sitä lisää ja "pam" sydän iskee 3-5krt täysillä rintaa vasten ja sitten mennään.
Tätä kirjoittaessani mulla on kohtaus päällä.Ihan kamalaa ku pelkään pyörtyväni ja sitä kautta kuolevani.Otin yhden rauhoittavan 10min sitten muttei ainakaa vielä ole auttanut.
Saan happea hyvin ja koordinaatio pelaa,mutta se huono olo ja jatkuva huimaus,sekä se etten "tunne itseäni".
Ensimmäisenä päähän välähti näky minusta arkussa äiti vieressä itkien.Se ruokkii sitä pelkoa...koko ajan hätänumero puhelimessa valmiina et voin soittaa jos sellanen tulee.
Rintaa puristaa ja keuhkoista pistelee ku hengitän liian syvään.
Miehen pitäis tulla kohta kotiin töistä,onneksi.

Onko muilla ollut sellaista että kohtauksen jälkeen/aina purskahtaa kovaan itkuun.Mulla se parkuminen saattaa kestää useita minuutteja,kerran yli tunnin.En edes tiedä mitä itken mut täytyy purkaa jotenkin.

Lue lisää

Kun luin näitä ketjun viestejä, oli kuin olisin lukenut kertomuksia omasta elämästäni. Olen kärsinyt 'kuolemanpelko-jaksoista' jo vuosien ajan.
Olin ollut ns. kuivilla jo usean vuoden ajan kunnes viime syksynä muutin opiskelemaan uudelle paikkakunnalle ja elämäni mullistui. Viime kuukausien ajan olen taas ollut vakuuttunut olevani kuolemansairas(ainakin kun olen iltaisin yksin kotona!!) ja usein pelko kasvaa niin hillittömäksi, että joudun soittamaan jollekulle tutulle rauhoittuakseni. Ongelmana itselläni on se, etten koskaan vaivaudu menemään lääkäriin, sillä päivisin koko ajatus sairaudesta ym. tuntuu lähes naurettavalta. Päivisin myös tiedostan, että pelkoni johtuvat 'vain' paniikkikohtauksesta, eikä mitään oikeata vaaraa ole. Iltaisin tilanne on kuitenkin aivan toinen. Kuulostaako tutulta?

Tänä iltana hengitysvaikeudet ja vatsakivut saivat minut etsimään netistä apua ja eksyin tälle keskustelupalstalle. Tuntuu uskomattoman hyvältä lukea toisten samanlaisista kokemuksista ja myönnän, että itkin helpotuksesta.

mietz kirjoitti:

Kun luin näitä ketjun viestejä, oli kuin olisin lukenut kertomuksia omasta elämästäni. Olen kärsinyt 'kuolemanpelko-jaksoista' jo vuosien ajan.
Olin ollut ns. kuivilla jo usean vuoden ajan kunnes viime syksynä muutin opiskelemaan uudelle paikkakunnalle ja elämäni mullistui. Viime kuukausien ajan olen taas ollut vakuuttunut olevani kuolemansairas(ainakin kun olen iltaisin yksin kotona!!) ja usein pelko kasvaa niin hillittömäksi, että joudun soittamaan jollekulle tutulle rauhoittuakseni. Ongelmana itselläni on se, etten koskaan vaivaudu menemään lääkäriin, sillä päivisin koko ajatus sairaudesta ym. tuntuu lähes naurettavalta. Päivisin myös tiedostan, että pelkoni johtuvat 'vain' paniikkikohtauksesta, eikä mitään oikeata vaaraa ole. Iltaisin tilanne on kuitenkin aivan toinen. Kuulostaako tutulta?

Tänä iltana hengitysvaikeudet ja vatsakivut saivat minut etsimään netistä apua ja eksyin tälle keskustelupalstalle. Tuntuu uskomattoman hyvältä lukea toisten samanlaisista kokemuksista ja myönnän, että itkin helpotuksesta.

Lue lisää

Itse kärsin myös paniikkihäiriöistä. Se iskee aivan täysin tilanteesta ja paikasta riippumatta. Ensin tuntee, kuinka sydän alkaa lyömään voimakkaammin ja nopeammin, sitten tulee kuolemanpelot ja kommunikointipelot. Omalla kohdallani ainoa tapa selvitä kesken päivää tulleesta kohtauksesta on se, että teen jotain jolla saan kokonaan ajatukset muualle päästäni. Esim. erittäin hyvä elokuva joka tempaa mukaansa, tepsii todella mainiosti. Asiasta puhuminen ihmisten kanssa ei juurikaan auta, eikä ainakaan omalla kohdallani lääkityksestä ole toistaiseksi ollut mitään hyötyä.

Voimia ja jaksamista kaikille teille jotka kärsitte samasta ongelmasta :)

mie vaa kirjoitti:

Minulla nämä alkoivat vasta alkuvuodesta anhempien eron jälkeen,ja niitä tuli ensalkuun tasan kahden vkon välein sunnuntai-illalla.Eka kohtaus kesti yli 6h nonstoppina.

En minäkään ole pelännyt kauppaaan lähteä tai mitään sellaista,mutta kun olen yksin kotona ne iskee helpoiten ja päivällä.
Se alkaa kurkun puristuksella,ihan kuin siellä olisi joku pala jumissa mikä liikkuu juodessa,puhuessa ja syödessä.Sitten alan kelaamaan sitä lisää ja "pam" sydän iskee 3-5krt täysillä rintaa vasten ja sitten mennään.
Tätä kirjoittaessani mulla on kohtaus päällä.Ihan kamalaa ku pelkään pyörtyväni ja sitä kautta kuolevani.Otin yhden rauhoittavan 10min sitten muttei ainakaa vielä ole auttanut.
Saan happea hyvin ja koordinaatio pelaa,mutta se huono olo ja jatkuva huimaus,sekä se etten "tunne itseäni".
Ensimmäisenä päähän välähti näky minusta arkussa äiti vieressä itkien.Se ruokkii sitä pelkoa...koko ajan hätänumero puhelimessa valmiina et voin soittaa jos sellanen tulee.
Rintaa puristaa ja keuhkoista pistelee ku hengitän liian syvään.
Miehen pitäis tulla kohta kotiin töistä,onneksi.

Onko muilla ollut sellaista että kohtauksen jälkeen/aina purskahtaa kovaan itkuun.Mulla se parkuminen saattaa kestää useita minuutteja,kerran yli tunnin.En edes tiedä mitä itken mut täytyy purkaa jotenkin.

Lue lisää

Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä varmaan jo 4 vuotta. On parempia kausia ja sitten taas iskee pahat kohtaukset ja niiden pelot. Se on sellanen noidankehä, kun pelkään kohtausta ja sitä että mitä jos lääkkeet ei autakkaan ja tulen hulluksi tai satutan jotakuta jne. Sitten jo omat ajatuksetkin alkaa kuulostaa tosi naurettavilta. Kun sanoit purskahtavasi itkuun aina kohtauksen jälkeen, niin tiedätkö, olet ensimmäinen joka kertoo noin käyvän. Ja itselläni se tapahtuu aina. Olen ajatellut sen olevan joku helpotus tms joka sitten purkautuu itkuna. Ennen kuukautisia mulla on ihan helvetilliset pms-oireet ja paniikit pahenee mielettömästi.

Pitäs tilata lääkäri, kun epäilen ettei noi cipralexit sovi mulle. Mua huimaa tosi usein ja siitä se kohtaus helposti alkaakin, kun menen paniikkiin että mikä sairaus minulla on.. Kärsin myös migreenistä, joten epäilen aina aivokasvainta.. Oikeesti, olen kävelevä lääkärikirja, etsin aina netistä tietoa mikä mulla vois olla.. ja ainahan kaikki oireet sopii. Ei varmaan ihan viisasta ruokkia omia oireitaan, mutta minkäs teet.

Myös sellanen tulee aina kohtauksen aikana että on pakko soittaa miehelle tai äidille. Varsinkin äidille soitan usein, koska hänellä on mahtava taito saada mut rauhottumaan. Mies ei välttämättä aina ota vakavasti tai ei jaksa kuunnella mua, kun stressaa omia asioitaan. Ja ihan varmana elämänmuutokset vaikuttaa tähän tautiin, koska me rakennetaan omaa taloa, niin mikäpä sen parempaa stressiä..
no nyt tuli pitkä sepustus. Toivottavasti omalla tarinallani voin helpottaa muiden oloa samalla tavalla kuin teidän kertomukset auttoi mua. Huomasin etten ole yksin, ainoa joka panikoi yksin ollessa pahemmin.

mie vaa kirjoitti:

Minulla nämä alkoivat vasta alkuvuodesta anhempien eron jälkeen,ja niitä tuli ensalkuun tasan kahden vkon välein sunnuntai-illalla.Eka kohtaus kesti yli 6h nonstoppina.

En minäkään ole pelännyt kauppaaan lähteä tai mitään sellaista,mutta kun olen yksin kotona ne iskee helpoiten ja päivällä.
Se alkaa kurkun puristuksella,ihan kuin siellä olisi joku pala jumissa mikä liikkuu juodessa,puhuessa ja syödessä.Sitten alan kelaamaan sitä lisää ja "pam" sydän iskee 3-5krt täysillä rintaa vasten ja sitten mennään.
Tätä kirjoittaessani mulla on kohtaus päällä.Ihan kamalaa ku pelkään pyörtyväni ja sitä kautta kuolevani.Otin yhden rauhoittavan 10min sitten muttei ainakaa vielä ole auttanut.
Saan happea hyvin ja koordinaatio pelaa,mutta se huono olo ja jatkuva huimaus,sekä se etten "tunne itseäni".
Ensimmäisenä päähän välähti näky minusta arkussa äiti vieressä itkien.Se ruokkii sitä pelkoa...koko ajan hätänumero puhelimessa valmiina et voin soittaa jos sellanen tulee.
Rintaa puristaa ja keuhkoista pistelee ku hengitän liian syvään.
Miehen pitäis tulla kohta kotiin töistä,onneksi.

Onko muilla ollut sellaista että kohtauksen jälkeen/aina purskahtaa kovaan itkuun.Mulla se parkuminen saattaa kestää useita minuutteja,kerran yli tunnin.En edes tiedä mitä itken mut täytyy purkaa jotenkin.

Lue lisää

Hei mie vaa!
Kuulostaa kovin tutulta nuo kokemasi asiat. Minä olen kärsinyt jo kohta kymmenen vuotta paniikkihäiriöstä. Tosin vuosia olen ollut oireeton. Nyt viime keväästä asti kohtaukset ovat olleet niin pahoja, että päätin hakeutua terapiaan ja sain myös rauhoittavia, joita minulle on määrätty jo aiemmin, mutta en ole niitä tarvinnut. Nyt tarvin ja niitä menee pari päivässä. Minäkään en nimenomaan pelkää ihmisiä, päin vastoin. Pelkään olla yksin. Pelkään että kuolen, sydän hakkaa, pyörryttää. Tarkistelen pulssia vähän väliä, pelkään että sydän pysähtyy. Se alkaa käsien tärinällä ja palan tunteella kurkussa. Kohtaus kestää yleensä 1-3 tuntia, sen jälkeen vain itken ja tuntuu että olen ihan sekaisin. Koko ajan joudun soittamaan joko parhaalle ystävälleni tai äidilleni jotka kyllä ymmärtävät. Tuntuu vaan etten jaksa rasittaa heitäkään enää liikaa...Olen naimisissa ja minulla on ihana mies joka on tukena, mutta ei hänkään täysin ymmärrä mitä joudun kokemaan. Koko ajan pitää olla puhelin kourassa, jotta saa soittaa jollekin kun pelkään että pyörryn tms..On helpotus tietää että muutkin kokevat samoja asioita ja jutteleminen auttaa. Jos haluat, voit laittaa sähköpostia, niin voidaan jakaa näitä asioita yhdessä. Sekin varmasti helpottaa. Myös muut, jos haluatte juttuseuraa, laittaa meiliä [email protected] :) Jaksamisia kaikille!

Kat kirjoitti:

Hei mie vaa!
Kuulostaa kovin tutulta nuo kokemasi asiat. Minä olen kärsinyt jo kohta kymmenen vuotta paniikkihäiriöstä. Tosin vuosia olen ollut oireeton. Nyt viime keväästä asti kohtaukset ovat olleet niin pahoja, että päätin hakeutua terapiaan ja sain myös rauhoittavia, joita minulle on määrätty jo aiemmin, mutta en ole niitä tarvinnut. Nyt tarvin ja niitä menee pari päivässä. Minäkään en nimenomaan pelkää ihmisiä, päin vastoin. Pelkään olla yksin. Pelkään että kuolen, sydän hakkaa, pyörryttää. Tarkistelen pulssia vähän väliä, pelkään että sydän pysähtyy. Se alkaa käsien tärinällä ja palan tunteella kurkussa. Kohtaus kestää yleensä 1-3 tuntia, sen jälkeen vain itken ja tuntuu että olen ihan sekaisin. Koko ajan joudun soittamaan joko parhaalle ystävälleni tai äidilleni jotka kyllä ymmärtävät. Tuntuu vaan etten jaksa rasittaa heitäkään enää liikaa...Olen naimisissa ja minulla on ihana mies joka on tukena, mutta ei hänkään täysin ymmärrä mitä joudun kokemaan. Koko ajan pitää olla puhelin kourassa, jotta saa soittaa jollekin kun pelkään että pyörryn tms..On helpotus tietää että muutkin kokevat samoja asioita ja jutteleminen auttaa. Jos haluat, voit laittaa sähköpostia, niin voidaan jakaa näitä asioita yhdessä. Sekin varmasti helpottaa. Myös muut, jos haluatte juttuseuraa, laittaa meiliä [email protected] :) Jaksamisia kaikille!

Lue lisää

Jees aika samanlainen meno o täällä ku mulla itellä. Tosin mulla eka kohtaus tuli käyttäessäni suuria määriä amfetamiinia.....ensin iskee epätodellisuuden tunne--> näköharhoja (ruumiita asunnossa, asunnosta ei pääse ulos, koska se on lukittu ulkopuolelta...jne...jne...)tämän jälkeen en muista mitään vaan havahdun keskellä yötä (ajasta ei tajua) nojaten kyykyssä makuuhuoneen ovenkarmiin pidellen käsiä polvien ympärillä pulssin vetäessä käsittämättömiä lukemia...Ainoa mitä tuosta muistan on sanoinkuvaamaton pelko, joka raastoi..raastoi..
Tämän tapauksen jälkeen on minulla ollut kohtauksia, joissa pelkään sydäntäni, että se menee epäkuntoon tai pysähtyy...tunnen aivan outoja pulssikuvioita aivan kun joka toisella sydän löisi paineen ja seuraavalla ottaisi verta sisään..noinhan se menee, mutta minä tunnen tasatahdein???.. ;P..rintaa alkaa puristaa aivan kuin ketjut kiristyisivät rintakehän päällä...on vaikeaa vetää ilmaa sisään keuhkojen alaosaan...se on mahdotonta.. hengitän vain keuhkojen yläosalla ja sekin tuntuu tuskallisesta....rintaa alkaa viiltämään...pelkoa....viiltoa..lisää pelkoa...olen varma että kuolen..enemmän pelkoa...ja pikkuhiljaa tämä rauhoittuu jonka jälkeen olen hyvin väsynyt ja yleensä nukahdan...minulla tämä ilmenee yleensä vain kotona, mutta poikkeuksiakin on...olen juuri muuttanut ja vaihtanut työpaikkaa, ja tämän jälkeen kohtaukset pahenivat ja yleistyivät..kesken autolla ajonkin saattaa alkaa ahdistamaan, mikä tosin ei ole suositeltavaa ;P hehehe.. normaalisti olen huumorintajuinen ja normaali nuorimies, mutta kohtauksen tullessa en saa sanaa suusta (kohtaukset muualla kun kotosalla eivät ole samanlaisia, ´vaan ilmenevät unenomaisuutena ja kommunikaatio vaikeuksina). Kotosalla kohtaukset ovat silkkaa helvettiä..ilmenee kesken riidan avopuolison kanssa ja saattaa kestää jälki maininkeineen 3 päivää ellei 4..asia tietysti jää käsittelemäti minun osalta...otetaan uudestaan..sama..taas ja taas...
minkäänlaista hoitoa en ole hakenut, koska siihen ei ole yksinkertaisesti trahaa eikä aikaa..myöskään en tunne tarvetta olla toisten ihmisten seurassa vaan vetäydyn yksinäisyyteen...puhuessani asiasta tunnen, että kohtaus on taas tulossa..pakko alkaa pelaamaan tai jotain muuta ettei pääsisi tulemaan....

Jaksamista teille kaikille asiassa -PEUKKUJA- :D:D

Kuivilla 10v kirjoitti:

Jees aika samanlainen meno o täällä ku mulla itellä. Tosin mulla eka kohtaus tuli käyttäessäni suuria määriä amfetamiinia.....ensin iskee epätodellisuuden tunne--> näköharhoja (ruumiita asunnossa, asunnosta ei pääse ulos, koska se on lukittu ulkopuolelta...jne...jne...)tämän jälkeen en muista mitään vaan havahdun keskellä yötä (ajasta ei tajua) nojaten kyykyssä makuuhuoneen ovenkarmiin pidellen käsiä polvien ympärillä pulssin vetäessä käsittämättömiä lukemia...Ainoa mitä tuosta muistan on sanoinkuvaamaton pelko, joka raastoi..raastoi..
Tämän tapauksen jälkeen on minulla ollut kohtauksia, joissa pelkään sydäntäni, että se menee epäkuntoon tai pysähtyy...tunnen aivan outoja pulssikuvioita aivan kun joka toisella sydän löisi paineen ja seuraavalla ottaisi verta sisään..noinhan se menee, mutta minä tunnen tasatahdein???.. ;P..rintaa alkaa puristaa aivan kuin ketjut kiristyisivät rintakehän päällä...on vaikeaa vetää ilmaa sisään keuhkojen alaosaan...se on mahdotonta.. hengitän vain keuhkojen yläosalla ja sekin tuntuu tuskallisesta....rintaa alkaa viiltämään...pelkoa....viiltoa..lisää pelkoa...olen varma että kuolen..enemmän pelkoa...ja pikkuhiljaa tämä rauhoittuu jonka jälkeen olen hyvin väsynyt ja yleensä nukahdan...minulla tämä ilmenee yleensä vain kotona, mutta poikkeuksiakin on...olen juuri muuttanut ja vaihtanut työpaikkaa, ja tämän jälkeen kohtaukset pahenivat ja yleistyivät..kesken autolla ajonkin saattaa alkaa ahdistamaan, mikä tosin ei ole suositeltavaa ;P hehehe.. normaalisti olen huumorintajuinen ja normaali nuorimies, mutta kohtauksen tullessa en saa sanaa suusta (kohtaukset muualla kun kotosalla eivät ole samanlaisia, ´vaan ilmenevät unenomaisuutena ja kommunikaatio vaikeuksina). Kotosalla kohtaukset ovat silkkaa helvettiä..ilmenee kesken riidan avopuolison kanssa ja saattaa kestää jälki maininkeineen 3 päivää ellei 4..asia tietysti jää käsittelemäti minun osalta...otetaan uudestaan..sama..taas ja taas...
minkäänlaista hoitoa en ole hakenut, koska siihen ei ole yksinkertaisesti trahaa eikä aikaa..myöskään en tunne tarvetta olla toisten ihmisten seurassa vaan vetäydyn yksinäisyyteen...puhuessani asiasta tunnen, että kohtaus on taas tulossa..pakko alkaa pelaamaan tai jotain muuta ettei pääsisi tulemaan....

Jaksamista teille kaikille asiassa -PEUKKUJA- :D:D

Lue lisää

Joilla tätä paniikkiongelmaa on. En tiedä kyllä varmaks itellä, mutta vähän epäilen jotain sen suuntasta. Tietysti oon kaikki aivokasvaimet yms. pelänny ja vieläkin pelkään, mutta ei sellasia kyllä jaksa jatkuvasti miettiä.

Itellä kävi siis esim. tänään niin, että töissä ensin tuli hirveen epätodellinen olo ja kattelin itteäni enempi jotenki ulkoapäin ku sisältä.. Tai miten sen nyt kuvailis, mutta jotain tohon suuntaan. Lisäks tietysti sydän hakkas ja nää normaalit oireet, mutta noita en oikeestaan tunne voimakkaasti, koska en välitä niistä ja toiseks en helposti huomaa, koska teen muutenkin suht. raskasta fyysistä työtä ja pulssi about koko ajan korkeella.

Mutta noissa tilanteissa, niitä on nyt kesästä 2007 lähtien/jälkeen tullu, niin ensimmäisen kerran lähdin kesken töiden ajamaan päivystykseen, kun luulin et on joku sisäinen verenvuoto tms. Kai se joku paniikkikohtaus oli. Nyt en vaan tiedä onko nää kohtaukset tosiaanki jotain vakavampaa, koska näössä tuntuu häiriöt ja kaikenlaista outoo.. Ok, voi olla jotai bentsoviekkareita, koska lopetin ne äskettäin. Ensimmäinen kohtaus tuli muuten kanssa heti sen jälkeen kun olin lopettanu lääkkeet. En tiedä kyllä mitä on, mutta ikäviä ovat. Jos ei kohta lopu, meen pään kuvauttamaan, jos siellä on jotai pahempaa.

Nisäkäsz84 kirjoitti:

Joilla tätä paniikkiongelmaa on. En tiedä kyllä varmaks itellä, mutta vähän epäilen jotain sen suuntasta. Tietysti oon kaikki aivokasvaimet yms. pelänny ja vieläkin pelkään, mutta ei sellasia kyllä jaksa jatkuvasti miettiä.

Itellä kävi siis esim. tänään niin, että töissä ensin tuli hirveen epätodellinen olo ja kattelin itteäni enempi jotenki ulkoapäin ku sisältä.. Tai miten sen nyt kuvailis, mutta jotain tohon suuntaan. Lisäks tietysti sydän hakkas ja nää normaalit oireet, mutta noita en oikeestaan tunne voimakkaasti, koska en välitä niistä ja toiseks en helposti huomaa, koska teen muutenkin suht. raskasta fyysistä työtä ja pulssi about koko ajan korkeella.

Mutta noissa tilanteissa, niitä on nyt kesästä 2007 lähtien/jälkeen tullu, niin ensimmäisen kerran lähdin kesken töiden ajamaan päivystykseen, kun luulin et on joku sisäinen verenvuoto tms. Kai se joku paniikkikohtaus oli. Nyt en vaan tiedä onko nää kohtaukset tosiaanki jotain vakavampaa, koska näössä tuntuu häiriöt ja kaikenlaista outoo.. Ok, voi olla jotai bentsoviekkareita, koska lopetin ne äskettäin. Ensimmäinen kohtaus tuli muuten kanssa heti sen jälkeen kun olin lopettanu lääkkeet. En tiedä kyllä mitä on, mutta ikäviä ovat. Jos ei kohta lopu, meen pään kuvauttamaan, jos siellä on jotai pahempaa.

Lue lisää

Itsellä alkoi paniikkikohtaukset vuonna 06 elokuussa, olin eräässä tapahtumassa kun alkoi huippamaan/pyörryttää, suuta kuivasi vaikka ostin 0,5l vichyn ja join sen suht nopiaan alas, vieläkin suutakin kuivasi sen jälkeen, ajattelin että ehkä en ole syönyt kunnolla sinä päivänä kun oli sellaisia oireita.

Menin jonottamaan erään ruokapaikan kassajonoon mutta jono oli niin pitkä että olotila vain paheni ja tuntui kuin jalat meinasivat lähteä alta, onneksi siinä lähellä oli ensi-apu piste jonne osasin hakeutua ja pääsin leipäilemään, sain myös ruokaa ja mehua, ajan kanssa olo alkoi paranemaan mutta vieläkin oli hieman heikohko olo.

Seuraavaana päivänä oli omituinen olo, pieni jännitys päällänsä koko ajan, menin töihin siinä puolen päivän jälkeen ja jossain vaiheessa alkoi tuntua että pyörryn, luulin ensiksi että se johtuu nestehukasta kun oli lämmin kesäpäivä, join kylläkin reilusti nestettä ja epäilin hieman että voisiko se johtua siitä.

Lopuksi olo iski niin pahaksi että oli pakko pyytää loppupäivä vapaaksi ja lähteä kotiin, ajattelin että voisiko tämä olla jonkinlainen tulehdus tai olenko esim kuumeessa ymv. menin apteekkiin ja koko sen ajomatkan sinne suuta kuivasi ja matkalla oli pakko pysähtyä ostamaaan juomista, apteekista ostin kuumemittarin ja buranaa koska luulin vain olevani normaalisti kipeä eikä paniikkikohtaus saatikka ahdistus voinut tulla edes mieleenkään.

Myöhemmin illalla kotona ollessani olo äityi niin pahaksi että oli pakko lähteä ajamaan ensi-apuun, kädet täristen, huimaten ja suuta kuivaten.
Olin siellä koko yön, ottivat sydänkäyrät, verikokeet ymv. mutta nissä ei ilmennyt mtn erikoista. pulssikin taisi olla lähemmäs kahtasataa, onneksi sain rauhoittavaa että pystyin nukkumaan yöni edes jotenkin.

Onneksi kyseisen tapahtuman jälkeen pääsin nopeasti lääkärin luo ja keskustelemaan tutun terapeutin kanssa asiasta. oireet todettiin paniikkikohtaukseksi ja ahdistuineisuudeksi.

Lääkityksesi sain Citalopram 20mg ja Oxamin 15mg tarvittaessa.

Monta kertaa olen jälkeenpäin miettinyt mistä nämä oireet ovat voineet johtua, tosin molemmat vanhempani sairastavat skitsofreniaa että sekin on voinut edes auttaa oireiden laukaisuun.

Joskus lääkityksen aikana on lieviä oireita tullut, sydämen muljahtelua, kipua rinnassa tai epätodellisia olotiloja.

Vähän aika sitten lopetin Citalopramin syönnin sen huonojen sivuvaikutusten takia, nivelten särky, väsymys, päänsärky ja pistely ymv.

Tarkoituksena olisi löytää uusi lääke joka toimisi hyvin ilman huonoja sivuvaikutuksia.

Tässä nyt jtn omaa kokemusta..

Hyvää syksyä kaikille samanlaisista oireista kärsiville ja voimia jaksamiseen :)

Jackaboi kirjoitti:

Itsellä alkoi paniikkikohtaukset vuonna 06 elokuussa, olin eräässä tapahtumassa kun alkoi huippamaan/pyörryttää, suuta kuivasi vaikka ostin 0,5l vichyn ja join sen suht nopiaan alas, vieläkin suutakin kuivasi sen jälkeen, ajattelin että ehkä en ole syönyt kunnolla sinä päivänä kun oli sellaisia oireita.

Menin jonottamaan erään ruokapaikan kassajonoon mutta jono oli niin pitkä että olotila vain paheni ja tuntui kuin jalat meinasivat lähteä alta, onneksi siinä lähellä oli ensi-apu piste jonne osasin hakeutua ja pääsin leipäilemään, sain myös ruokaa ja mehua, ajan kanssa olo alkoi paranemaan mutta vieläkin oli hieman heikohko olo.

Seuraavaana päivänä oli omituinen olo, pieni jännitys päällänsä koko ajan, menin töihin siinä puolen päivän jälkeen ja jossain vaiheessa alkoi tuntua että pyörryn, luulin ensiksi että se johtuu nestehukasta kun oli lämmin kesäpäivä, join kylläkin reilusti nestettä ja epäilin hieman että voisiko se johtua siitä.

Lopuksi olo iski niin pahaksi että oli pakko pyytää loppupäivä vapaaksi ja lähteä kotiin, ajattelin että voisiko tämä olla jonkinlainen tulehdus tai olenko esim kuumeessa ymv. menin apteekkiin ja koko sen ajomatkan sinne suuta kuivasi ja matkalla oli pakko pysähtyä ostamaaan juomista, apteekista ostin kuumemittarin ja buranaa koska luulin vain olevani normaalisti kipeä eikä paniikkikohtaus saatikka ahdistus voinut tulla edes mieleenkään.

Myöhemmin illalla kotona ollessani olo äityi niin pahaksi että oli pakko lähteä ajamaan ensi-apuun, kädet täristen, huimaten ja suuta kuivaten.
Olin siellä koko yön, ottivat sydänkäyrät, verikokeet ymv. mutta nissä ei ilmennyt mtn erikoista. pulssikin taisi olla lähemmäs kahtasataa, onneksi sain rauhoittavaa että pystyin nukkumaan yöni edes jotenkin.

Onneksi kyseisen tapahtuman jälkeen pääsin nopeasti lääkärin luo ja keskustelemaan tutun terapeutin kanssa asiasta. oireet todettiin paniikkikohtaukseksi ja ahdistuineisuudeksi.

Lääkityksesi sain Citalopram 20mg ja Oxamin 15mg tarvittaessa.

Monta kertaa olen jälkeenpäin miettinyt mistä nämä oireet ovat voineet johtua, tosin molemmat vanhempani sairastavat skitsofreniaa että sekin on voinut edes auttaa oireiden laukaisuun.

Joskus lääkityksen aikana on lieviä oireita tullut, sydämen muljahtelua, kipua rinnassa tai epätodellisia olotiloja.

Vähän aika sitten lopetin Citalopramin syönnin sen huonojen sivuvaikutusten takia, nivelten särky, väsymys, päänsärky ja pistely ymv.

Tarkoituksena olisi löytää uusi lääke joka toimisi hyvin ilman huonoja sivuvaikutuksia.

Tässä nyt jtn omaa kokemusta..

Hyvää syksyä kaikille samanlaisista oireista kärsiville ja voimia jaksamiseen :)

Lue lisää

Ihan kuin minun suustani!!!!
Sain ensimmäisen kohtauksen ollessani kahden lapseni kanssa kotona, lasten jo nukkuessa. Huimasi, heikotti, sydän löi toista sataa. Mitä enemmän tarkkailin oloani, sitä pahemmaksi se meni. Hälytin apua ja meni päivystykseen. Lääkäri osasi heti sanoa, mikä on homman nimi. Seuraava kohtaus oli jo "helpompi" kun tiesin, ettei siihen kuole. Epämiellyttävää ja rankkaa kylläkin. Lääkitykseski sain Cipralex 5mg vasta kuukausia myöhemmin. Joka kerran makasin sydänfilmissä, mutta mitään vakavaa ei löytynyt. Pulssi vain oli aina päälle sadan.

Pääsin lääkityksestä eroon 4 vuotta sitten. Nyt taas on tullut oireita, pahempina kuin ennen. Nyt huimaa välillä niin, että konttaan sänkyyn. Ihan hiki valuu kirjaimellisesti ja sydän hakkaa n 120 kieppeillä. Kädet tärisee, tekee pahaa, pelkään, pyörryttää. Sain uudestaan Cipralexin, edelleen 5mg käyttöön. Kohtauslääkkeeksi Propral 10mg, jota lääkäri käski nyt syödä ensin kaksi viikkoa annostuksella 1 x 3 ja sitten kokeilla vain kohtauksissa. Yritin olla päivän ilman ja raju kohtaus heti päälle. Propralilla meni ohitse 15 minuutissa. Makasin useamman tunnin nytkin tarkkailussa, sydänfilmissä ja verikokeissa. Mitään hälyyttävää ei kuitenkaan löytynyt. Syynä stressi, mitä ilmeisemmin. Takana rankka avioero, työpaikan meneminen alta ja ehkä nyt vasta annan itselleni luvan toipua. Erostakin jo 3 vuotta. Tähän asti on ollut pakko olla vahva ja jaksaa lasten takia. Ehkä elimistöni vaatii nyt pysähtymään ja rauhoittumaan.

Silti koko ajan on tunne, että tämä on jotain muuta. Migreeniäkin on, joten aivokasvain on mielessä, sydänperäistä, koska pulssi on niin korkealla. Huimausta, pahoinvointia.... Jotenkin ei ymmärrä tai halua ymmärtää, että tämä ei ole fyysistä. En häpeä puhua asiasta, joten siitä ei ole ainakaan kiinni. Olisi vaan helpompaa käsittää jokin fyysinen sairaus. Jos jalka on poikki, tietää, mistä kipu johtuu. Kun panikoin, mikä on syy? Kohtaus ei katso aikaa eikä paikkaa. Yleensä se tulee kotona, yön pitkinä tunteina ja unille mennessä. Juuri silloin, kun ei kehtaa herättää ketään saati soittaa minnekään. Silloin, kun tietää, että päivystys on kaukana.
Lohduttavaa, etten olekaan yksin. Ainoa laatuani.
Voimia ja jaksamisia, kestää oireet ja jaksaa eteenpäin, päivä kerrallaan

Tästä keskustelusta on ollut itselleni aivan mielettömästi apua, vaikka olenkin tätä lukenut ainoastaan jälkeenpäin keskustelujen (viimeinen viesti kirjoitettu heinakuussa :P ) mutta siis harmi kun tätä keskustelua ei pysty ilmeisesti nostamaan, koska uskon että myös muille olisi tästä hyötyä :)

Hei. Kerrassaan lohduttavaa löytää tämä ketju! Itse olen kärsinyt ahdistuneisuudesta jo pitkään, joka toissaviikolla äityi todella pahaksi paniikkikohtaukseksi. Pelkäsin tulevani hulluksi ja menettäväni täydellisesti kontrollin, kohtaus kesti monta tuntia ja juoksin lopulta läheiseen terveyskeskukseen, jossa auttoivat minua, määräsivät rauhoittavat jne. Lääkärille sain aluksi ajan vasta loppukuuhun, mutta n. viikkoa myöhemmin iski toinen kohtaus ja lähdin suoraan taksilla terveyskeskukseen kun en yksinkertaisesti kestänyt enää. Sain masennuslääkkeet ja rauhoittavat ja nyt toivon vain että olen joskus kunnossa..

Minullakin ahdistus kasvaa yksin ollessa, kun mietin kaikkia mahdollisia kauhukuvia mitä voisi tapahtua. Omalla kohdallani kauhukuvat liikkuvat kaikessa "näkymättömästä vaarasta" täydelliseen sekoamiseen ja itseni/muiden vahingoittamiseen. Aamut ja aamupäivät ovat pahimpia. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että hain apua, ja yritän päästä myös terapiaan mahdollisimman pian. Vielä muutama viikko sitten en olisi ikinä uskonut, että ahdistuneisuuteni kasvaa näin isoksi, paniikkikohtauksien myötä pelko uudesta kohtauksesta saa minut pelkäämään entistä enemmän, eikä koulunkäynnistä tule mitään (aloittelen graduani juuri).

Toivotan kaikille ketjussa olleille ja muillekin parasta mahdollista onnea ja toivon, että kaikki saavat apua! Tuntuu että paniikkikohtaus on liian vähän puhuttu ja hieman väärinymmärretty tila, josta tulisi keskustella enemmän - ehkä näin ei olokaan tuntuisi niin yksinäiseltä kun löytäisi vertaistukea.
Lämmintä ja parempaa kevättä kaikille!

ahdistunut kirjoitti:

Hei. Kerrassaan lohduttavaa löytää tämä ketju! Itse olen kärsinyt ahdistuneisuudesta jo pitkään, joka toissaviikolla äityi todella pahaksi paniikkikohtaukseksi. Pelkäsin tulevani hulluksi ja menettäväni täydellisesti kontrollin, kohtaus kesti monta tuntia ja juoksin lopulta läheiseen terveyskeskukseen, jossa auttoivat minua, määräsivät rauhoittavat jne. Lääkärille sain aluksi ajan vasta loppukuuhun, mutta n. viikkoa myöhemmin iski toinen kohtaus ja lähdin suoraan taksilla terveyskeskukseen kun en yksinkertaisesti kestänyt enää. Sain masennuslääkkeet ja rauhoittavat ja nyt toivon vain että olen joskus kunnossa..

Minullakin ahdistus kasvaa yksin ollessa, kun mietin kaikkia mahdollisia kauhukuvia mitä voisi tapahtua. Omalla kohdallani kauhukuvat liikkuvat kaikessa "näkymättömästä vaarasta" täydelliseen sekoamiseen ja itseni/muiden vahingoittamiseen. Aamut ja aamupäivät ovat pahimpia. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että hain apua, ja yritän päästä myös terapiaan mahdollisimman pian. Vielä muutama viikko sitten en olisi ikinä uskonut, että ahdistuneisuuteni kasvaa näin isoksi, paniikkikohtauksien myötä pelko uudesta kohtauksesta saa minut pelkäämään entistä enemmän, eikä koulunkäynnistä tule mitään (aloittelen graduani juuri).

Toivotan kaikille ketjussa olleille ja muillekin parasta mahdollista onnea ja toivon, että kaikki saavat apua! Tuntuu että paniikkikohtaus on liian vähän puhuttu ja hieman väärinymmärretty tila, josta tulisi keskustella enemmän - ehkä näin ei olokaan tuntuisi niin yksinäiseltä kun löytäisi vertaistukea.
Lämmintä ja parempaa kevättä kaikille!

Lue lisää

Se oli muistaakseni v. 2003 kun ensimmäisen kerran koin tällaista...
Olin töissä ja siivooja kulki ohitseni, tiputti vahingossa roskapussin maahan ja sanoi että "no nyt se tippui"
Se tuntui aivan siltä kuin tuo siivooja olisi sanonut jonkun maailman kauheimman lauseen tyyliin "kaikki perheenjäsenesi ja ystäväsi ovat kuolleet"
Haukoin henkeäni ja tuntui että karvat nousi pystyyn. Tuntuma oli vähän samankaltainen kuin menisi jääkylmään veteen, paitsi että päänsisäisesti fiilis oli tietysti todella pelottava ja epätodellinen. Vietin varmaan puoli tuntia vessassa tuon jälkeen.
Hieman sosiaalisesti avuttomana nuorena miehenä en tietenkään kehdannut mennä lääkäriin. Paniikkikohtauksista/häiriöstä en ollut tuolloin kuullutkaan.

Myöhemmin sain samanlaisen kohtauksen ehkä 5-7 kertaa parin vuoden sisään, mutta joka kerta pystyin hallitsemaan tilannetta hieman paremmin. Minulla nämä kohtaukset ovat olleet todella nopeita. Ne tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta hyin voimakkaina, eikä mitään ennusmerkkejä tule. Ne myös menevät ohi hyvin nopeasti. Alussa tietysti jäi pelko ja epätodellinen olo pidemmäksi aikaa mutta viimeisimmät kerrat olen pystynyt rauhoittumaan muutamassa kymmenessä sekunnissa.

Pariin vuoteen minulla ei noita ollutkaan, mutta nyt viime aikoina samankaltaisia kohtauksia on alkanut ilmaantua. Tosin nykyään ne tuntuvat pikemminkin huimauksenkaltaisilta ja hyvin epätodellisilta. En enää säikähdä samalla tavalla. Nyt vain pelottaa joka kerta että menetänkö kontrollin... Jotenkin tuntuu että olen aina todella lähellä menettää tilanteen hallinnan. Kohtaukset eivät kestä vieläkään pitkään ja saan itseni rauhoittumaan nopeasti, mutta sen hetken kun on "tilanne päällä" on hyvin epävarma olo. Kohtauksen ollessa päällä saatan kyetä puhumaan jotain ja ilmeisesti en edes vaikuta kovin sekopäiseltä, mutta tuntuu siltä että en ole itse paikalla ollenkaan ja pelkään että saatan puhua tai tehdä ihan mitä sattuu.

En ole vielä näistä lääkärille puhunut. Tiedän että pitäisi... Jotenkin en tajua sitä, että nyt mulla on mennyt vihdoin paljon paremmin muuten. Masennus on tiessään ja olen hyvin pirteä. Miksi tällainen pitää nyt ilmestyä? Epäreilua...

PZa kirjoitti:

Se oli muistaakseni v. 2003 kun ensimmäisen kerran koin tällaista...
Olin töissä ja siivooja kulki ohitseni, tiputti vahingossa roskapussin maahan ja sanoi että "no nyt se tippui"
Se tuntui aivan siltä kuin tuo siivooja olisi sanonut jonkun maailman kauheimman lauseen tyyliin "kaikki perheenjäsenesi ja ystäväsi ovat kuolleet"
Haukoin henkeäni ja tuntui että karvat nousi pystyyn. Tuntuma oli vähän samankaltainen kuin menisi jääkylmään veteen, paitsi että päänsisäisesti fiilis oli tietysti todella pelottava ja epätodellinen. Vietin varmaan puoli tuntia vessassa tuon jälkeen.
Hieman sosiaalisesti avuttomana nuorena miehenä en tietenkään kehdannut mennä lääkäriin. Paniikkikohtauksista/häiriöstä en ollut tuolloin kuullutkaan.

Myöhemmin sain samanlaisen kohtauksen ehkä 5-7 kertaa parin vuoden sisään, mutta joka kerta pystyin hallitsemaan tilannetta hieman paremmin. Minulla nämä kohtaukset ovat olleet todella nopeita. Ne tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta hyin voimakkaina, eikä mitään ennusmerkkejä tule. Ne myös menevät ohi hyvin nopeasti. Alussa tietysti jäi pelko ja epätodellinen olo pidemmäksi aikaa mutta viimeisimmät kerrat olen pystynyt rauhoittumaan muutamassa kymmenessä sekunnissa.

Pariin vuoteen minulla ei noita ollutkaan, mutta nyt viime aikoina samankaltaisia kohtauksia on alkanut ilmaantua. Tosin nykyään ne tuntuvat pikemminkin huimauksenkaltaisilta ja hyvin epätodellisilta. En enää säikähdä samalla tavalla. Nyt vain pelottaa joka kerta että menetänkö kontrollin... Jotenkin tuntuu että olen aina todella lähellä menettää tilanteen hallinnan. Kohtaukset eivät kestä vieläkään pitkään ja saan itseni rauhoittumaan nopeasti, mutta sen hetken kun on "tilanne päällä" on hyvin epävarma olo. Kohtauksen ollessa päällä saatan kyetä puhumaan jotain ja ilmeisesti en edes vaikuta kovin sekopäiseltä, mutta tuntuu siltä että en ole itse paikalla ollenkaan ja pelkään että saatan puhua tai tehdä ihan mitä sattuu.

En ole vielä näistä lääkärille puhunut. Tiedän että pitäisi... Jotenkin en tajua sitä, että nyt mulla on mennyt vihdoin paljon paremmin muuten. Masennus on tiessään ja olen hyvin pirteä. Miksi tällainen pitää nyt ilmestyä? Epäreilua...

Lue lisää

minulla on ollut aikalailla samankaltaiset oireet. olen reilu 5 vuotta kärsinyt kohtauksista. nyt tosin olen hakeutunut hoitoon ja syön lääkkeitä päivittäin. itse ajattelin myös että ne menee ajan kanssa ohitse ja välillä meni pitkiä aikoja ilman kohtauksia. kuitenkin kohtaukset palasivat ja lopulta äityi jo todella pahoiksi. tällä hetkellä en voi käydä kaupassakaan yksin saati sitten lähteä edes ulkoilemaan. tein virheen kun odotin hoitoon menoa. suosittelen heti hakeutumista lääkäriin kun tajuaa että kyseessä on paniikkihäiriö. mitä kauemmin odottaa sen vaikeampaa on parantuminen. itse olen ainakin niin epätoivoinen jo, koska tuntuu etten ikinä parannu ja voi elää samankaltaista elämää kuin ystävät, tutut jne... paniikkihäiriöistä parantuminen vie yhtä kauan aikaa kuin sitä on sairastanutkin.

hansu_ kirjoitti:

minulla on ollut aikalailla samankaltaiset oireet. olen reilu 5 vuotta kärsinyt kohtauksista. nyt tosin olen hakeutunut hoitoon ja syön lääkkeitä päivittäin. itse ajattelin myös että ne menee ajan kanssa ohitse ja välillä meni pitkiä aikoja ilman kohtauksia. kuitenkin kohtaukset palasivat ja lopulta äityi jo todella pahoiksi. tällä hetkellä en voi käydä kaupassakaan yksin saati sitten lähteä edes ulkoilemaan. tein virheen kun odotin hoitoon menoa. suosittelen heti hakeutumista lääkäriin kun tajuaa että kyseessä on paniikkihäiriö. mitä kauemmin odottaa sen vaikeampaa on parantuminen. itse olen ainakin niin epätoivoinen jo, koska tuntuu etten ikinä parannu ja voi elää samankaltaista elämää kuin ystävät, tutut jne... paniikkihäiriöistä parantuminen vie yhtä kauan aikaa kuin sitä on sairastanutkin.

Lue lisää

se on useimmiten paniikkihäiriön aiheuttaja.

Paniikkipalvelu kirjoitti:

se on useimmiten paniikkihäiriön aiheuttaja.

Olen viikon syönyt SSRI lääkettä ja toivon että saan apua siitä.Aiemmin oli ahdistuksia kassajonoissa tms paikoissa joissa mun PITI olla eikä pääsyä pois heti.
Mut selvisin ihan itekseni niistä mutta sitten sairastuin pahaan korvatulehdukseen ja poskiontelotulehdukseen.Joo lastetauteja mut vei mut ihan hajalle.
Korva puhkes ja se puhkaistiin,kaksi kuuria ja tinnitus.

Siitä alkoi tarkkailu,pulssia tsekkaan ja tarkkailen jatkuvasti.Mulla 5 lasta ja yrittäjä mies.
En voi sairastua,kukaan ei hoida lapsia.Se jotenkin stressas ihan liikaa ja paniikki kotona aina iltaisin tosi kova.
Nyt rauhoittavia ja tuo cipralex 5 mg menossa.
Ihme kihelmöintiä siitä tulee ja yöt olleet unettomia.
Mut kestää kai tuo että näkee tehon.

Voimia kovasti kaikille,meitä on monta!

ahdistunut kirjoitti:

Hei. Kerrassaan lohduttavaa löytää tämä ketju! Itse olen kärsinyt ahdistuneisuudesta jo pitkään, joka toissaviikolla äityi todella pahaksi paniikkikohtaukseksi. Pelkäsin tulevani hulluksi ja menettäväni täydellisesti kontrollin, kohtaus kesti monta tuntia ja juoksin lopulta läheiseen terveyskeskukseen, jossa auttoivat minua, määräsivät rauhoittavat jne. Lääkärille sain aluksi ajan vasta loppukuuhun, mutta n. viikkoa myöhemmin iski toinen kohtaus ja lähdin suoraan taksilla terveyskeskukseen kun en yksinkertaisesti kestänyt enää. Sain masennuslääkkeet ja rauhoittavat ja nyt toivon vain että olen joskus kunnossa..

Minullakin ahdistus kasvaa yksin ollessa, kun mietin kaikkia mahdollisia kauhukuvia mitä voisi tapahtua. Omalla kohdallani kauhukuvat liikkuvat kaikessa "näkymättömästä vaarasta" täydelliseen sekoamiseen ja itseni/muiden vahingoittamiseen. Aamut ja aamupäivät ovat pahimpia. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että hain apua, ja yritän päästä myös terapiaan mahdollisimman pian. Vielä muutama viikko sitten en olisi ikinä uskonut, että ahdistuneisuuteni kasvaa näin isoksi, paniikkikohtauksien myötä pelko uudesta kohtauksesta saa minut pelkäämään entistä enemmän, eikä koulunkäynnistä tule mitään (aloittelen graduani juuri).

Toivotan kaikille ketjussa olleille ja muillekin parasta mahdollista onnea ja toivon, että kaikki saavat apua! Tuntuu että paniikkikohtaus on liian vähän puhuttu ja hieman väärinymmärretty tila, josta tulisi keskustella enemmän - ehkä näin ei olokaan tuntuisi niin yksinäiseltä kun löytäisi vertaistukea.
Lämmintä ja parempaa kevättä kaikille!

Lue lisää

On ollu todella helpottavaa lukea tätä viestiketjua!
Itsellä paniikkikohtaukset alkoivat 2004, kun aloitin opiskelut uudella paikkakunnalla. Kaikki asiat jäivät kesken kotipaikkakunnallani (ihmissuhdesotkut) kun jouduin muuttamaan, mikä ahdisti suunnattomasti. "Liian" suuri elämän muutos kai kohtaukset lopulta laukaisi.
En pystynyt olemaan tunneilla saatika menemään lähikauppaan. Olo oli kauhea. Lääkäri määräsi Opamoxeja tarvittaessa. Söin lääkkeitä aina kohtauksen tullessa, mikä auttoi. Söin opamoxeja lopulta päivittäin estääkseni kohtaukset, mutta tuntui välillä että tuli jopa huonompi olo.
Lopetin lääkkeet ja kohtaukset loppuivat moneksi vuodeksi tai pystyin niitä kontrolloimaan. Kun tuntui että kohtaus iskee, alon ajattelemaan tai tekemään jotain muuta enkä antanut paniikin iskeä.

Nyt monen vuoden jälkeen paniikkikohtaukset ovat alkaneet taas. Teen vuorotyötä ja se välillä stressaa kun ei jää omaa aikaa ja on todella väsynyt. Alkuvuodesta tein paljon yövuoroja, jolloin syöminen ja nukkuminen jäi todella vähäseksi. En kerennyt/jaksanut nähdä ystäviäni, mikä ahdisti suunnattomasti. Luulen että nämä taas laukaisivat kohtaukset.
Olen nyt yli puoli vuotta saanut ajoittain kohtauksia, tuntuu että huimaa, jalat menee alta, sydän hakkaa ja on todella epätodellinen olo sekä tuntuu että pää sekoaa lopullisesti.
Opamoxeja olen tarvittaessa ottanut, mutta en haluaisi niitä ruveta säännöllisesti syömään. Tiedostan itse mistä kohtaukset johtuvat ja olen toivonut että ne sillä menisi ohitse. Liikun paljon, mikä helpottaa oloa ja toivon löytäväni itselleni jonkun ihanan ihmisen (miehen :) )vierelleni, ettei yksin tarviisi olla!=)

Tämä helpotti myös kovasti kun sai tänne hieman purkautua ja tietää ettei ole yksin oireiden kanssa!!=)

Itsellä on kohtauksia tullu 15-vuotiaasta. Oon aina ollu hermoileva ja aina vähäisestäkin päänsärystä oon ajatellu, että se on aivokasvain tai verenvuoto.
Ensimmäinen paniikkikohtaus tuli mökillä, kun mä olin menossa uimaan. Tuntui vain että ei pysty hengittämään ja mä luulin että se on loppu nyt.
Sen jälkeen on ollut ehkä neljä kohtausta, viimeisin eilen kun olin porukoiden kanssa elokuvissa. Alkoi huimaamaan ja tuntui etä sydän pettää. Käsiä ja naamaa alkoi pistelemään ja luulin että kuolen siihen. Hätäännyin niin että aloin itkeä ja nyyhkytin siinä sitten äidille ja siskolle. Meidän edessä istuva nainen kääntyi meihin päin ja hyssytteli ärtyneenä. Pilasi kyllä elokuvanautinnon melkein kokonaan.

moi,en tiiä laitanko oikein tän viesti ku en oo ennen tämmösiä lukenu tai kirjoitellu
mutta oon 36 jäppinen stadista on 2 lasta 2v ja4kk , n15 v ajanu motocrossii varmaa 20v soitellu bändeissä ollut keikoilla ym. olen sosiaalinen en oo pelänny yleisiä paikkoja mutta ehkä vähän kynsien pureskelia eli vähän hermoilia mutta en agressiivinen,
eli kaikki alkoi n 4vk sitten kun lippasin prätkällä metsässä reikä tuli kyynerpäähän
(luu esillä) en lyönyt päätä koska taju ei mennyt,käsi saatiin nippuun ja silleen olin viikon kumminkin duunissa ja sit olttii kaveritten kaa mökil joo otettiin viinaksia ja oli kankkunen lauantaina sunnuntai ok ,MUTTA MUTTA maanataina alko loma ja kova tois puoleinen päänsärky takaraivossa jatkui yön ja tiistaina otin jotai buranaa mutta tuli takas ku lakkas vaikutus no eiku lekurii ti iltap. sano ett on niska jumissa et johtuu lipoista no siitä fysikaaliseen siellä runnottiin oikeen kunnolla niskat ja kallonpohja ,hedari lähti MUTTA iltasella SE alkoi oltiin ajelulla perheen kaa yhtäkkii rupes yrjöttää,vapisee ja hiki virtas ku saavista kaatamalla
eukko kysy et mikä sulle tuli? sanoin et johtuu hieronnasta ja sama kohtaus tuli seuraavana päivänä ja sit alko tulee semmonen outo olo ku olis vieras pää aistit tosi herkät ,vähä semmone hotky.PE iltana laitoin kersoi koisaa ..nii sii olen ekaa kertaa aamusta iltaa kahen kersan kaa koska olen lomalla ja vanhemalla alkoi eka uhma melkeen siitä ku jäin himaan ,noh PE iltana pulssi nous yli 200 eiku sairaalaa ,rauhottu siellä puolen tunnin päästä propral huulee ja himaan nukummaa,outo olo jatkui seur. viikon sit lähettiin perheen kaa mökille(tutuilta saatiin lainaks)
kersa huus koko matkan, nukkumaan menon jälkeen n.23 alko huutaa huus pari tuntii ja nukahti, sitte mulla iski ihän järjetön vapina ja hikoilu säikädin tietenki n tunnin päästä otin sen opamoksin puolikkaan minka olin saanu sillo aikasemmin vapina loppu ja uni tuli ,paska olo oli koko mökkireissun joka ilta otin puolikkaan opamoksin ja tultii himaa menin lekurii KE sinä päivänä oli yihan jees fiilis,määräs paniikkihäiriöön sertralin 50mg ja opamox 15mg ,oon nyt ottanu eilen ja tänää puolikkaat sertralinit ja eilen illalla puolikkaan opamoksin mut olo on paskempi tosin tänää käytii korkeesaaressa siel tuli parempi fiilis mut ku tultii himaa ni taas se kutkutus,hötky,jännitys ja ihme kelaukset on päällä,luin tost sertralin ohjeesta että voi pahentaa alkuun oireita.KYSYMYS kuinkakohan kaun ne kestää on nimittäin aika hanurista ku pelkää itteensä ja toimiiks noi oikeesti? lauantaina on kaverin häät eikä todellakaa uskalla juoda ku limuu ja nyt on semmonen hötky et huh huh ja TI duunii, pitää soittaa huomen lekurille . p.s. parikymppisena mul oli jotain pientä huippausta ja pelkoa mikä meni kuurilla ohi

isäksi päivässä kirjoitti:

moi,en tiiä laitanko oikein tän viesti ku en oo ennen tämmösiä lukenu tai kirjoitellu
mutta oon 36 jäppinen stadista on 2 lasta 2v ja4kk , n15 v ajanu motocrossii varmaa 20v soitellu bändeissä ollut keikoilla ym. olen sosiaalinen en oo pelänny yleisiä paikkoja mutta ehkä vähän kynsien pureskelia eli vähän hermoilia mutta en agressiivinen,
eli kaikki alkoi n 4vk sitten kun lippasin prätkällä metsässä reikä tuli kyynerpäähän
(luu esillä) en lyönyt päätä koska taju ei mennyt,käsi saatiin nippuun ja silleen olin viikon kumminkin duunissa ja sit olttii kaveritten kaa mökil joo otettiin viinaksia ja oli kankkunen lauantaina sunnuntai ok ,MUTTA MUTTA maanataina alko loma ja kova tois puoleinen päänsärky takaraivossa jatkui yön ja tiistaina otin jotai buranaa mutta tuli takas ku lakkas vaikutus no eiku lekurii ti iltap. sano ett on niska jumissa et johtuu lipoista no siitä fysikaaliseen siellä runnottiin oikeen kunnolla niskat ja kallonpohja ,hedari lähti MUTTA iltasella SE alkoi oltiin ajelulla perheen kaa yhtäkkii rupes yrjöttää,vapisee ja hiki virtas ku saavista kaatamalla
eukko kysy et mikä sulle tuli? sanoin et johtuu hieronnasta ja sama kohtaus tuli seuraavana päivänä ja sit alko tulee semmonen outo olo ku olis vieras pää aistit tosi herkät ,vähä semmone hotky.PE iltana laitoin kersoi koisaa ..nii sii olen ekaa kertaa aamusta iltaa kahen kersan kaa koska olen lomalla ja vanhemalla alkoi eka uhma melkeen siitä ku jäin himaan ,noh PE iltana pulssi nous yli 200 eiku sairaalaa ,rauhottu siellä puolen tunnin päästä propral huulee ja himaan nukummaa,outo olo jatkui seur. viikon sit lähettiin perheen kaa mökille(tutuilta saatiin lainaks)
kersa huus koko matkan, nukkumaan menon jälkeen n.23 alko huutaa huus pari tuntii ja nukahti, sitte mulla iski ihän järjetön vapina ja hikoilu säikädin tietenki n tunnin päästä otin sen opamoksin puolikkaan minka olin saanu sillo aikasemmin vapina loppu ja uni tuli ,paska olo oli koko mökkireissun joka ilta otin puolikkaan opamoksin ja tultii himaa menin lekurii KE sinä päivänä oli yihan jees fiilis,määräs paniikkihäiriöön sertralin 50mg ja opamox 15mg ,oon nyt ottanu eilen ja tänää puolikkaat sertralinit ja eilen illalla puolikkaan opamoksin mut olo on paskempi tosin tänää käytii korkeesaaressa siel tuli parempi fiilis mut ku tultii himaa ni taas se kutkutus,hötky,jännitys ja ihme kelaukset on päällä,luin tost sertralin ohjeesta että voi pahentaa alkuun oireita.KYSYMYS kuinkakohan kaun ne kestää on nimittäin aika hanurista ku pelkää itteensä ja toimiiks noi oikeesti? lauantaina on kaverin häät eikä todellakaa uskalla juoda ku limuu ja nyt on semmonen hötky et huh huh ja TI duunii, pitää soittaa huomen lekurille . p.s. parikymppisena mul oli jotain pientä huippausta ja pelkoa mikä meni kuurilla ohi

Lue lisää

mulla kestää yleensä pari viikkoa että menee pahin ohi mutta on kyllä yhtä helvettiä alkuun. olen itse syönyt varmaan 7 eri pitkäaikais vaikutteista lääkettä mutta mistään ei ole apua ollut. usko menee kohta että tähän helvettiin saisi lääkkeillä apua. bentsoja olen yrittänyt kysyä mutta menen aina jumiin kun pitäisi kysyä. tulee sellainen olo että ei tuo minua usko (pitää muuten hoitaa puhelimessa kestustelut psykiatrin kanssa). niin ja lääkkeen lopetus todella kannattaa tehdä huolella itellä tuli joskus sellasia sähköiskun tapasia sätkylä jos lopetti lääkkeiden syönnin seinään. ne sätkyt oli ihan kauheita. Nukkumaan mennessäkin joskus säpsähti metrin ylös sängystä ja koko ajan huimas. hauskinta noissa sätkyissä oli se kun tuntui että jalat lähtee menee itestää mutta pää jää paikallee.

isäksi päivässä kirjoitti:

moi,en tiiä laitanko oikein tän viesti ku en oo ennen tämmösiä lukenu tai kirjoitellu
mutta oon 36 jäppinen stadista on 2 lasta 2v ja4kk , n15 v ajanu motocrossii varmaa 20v soitellu bändeissä ollut keikoilla ym. olen sosiaalinen en oo pelänny yleisiä paikkoja mutta ehkä vähän kynsien pureskelia eli vähän hermoilia mutta en agressiivinen,
eli kaikki alkoi n 4vk sitten kun lippasin prätkällä metsässä reikä tuli kyynerpäähän
(luu esillä) en lyönyt päätä koska taju ei mennyt,käsi saatiin nippuun ja silleen olin viikon kumminkin duunissa ja sit olttii kaveritten kaa mökil joo otettiin viinaksia ja oli kankkunen lauantaina sunnuntai ok ,MUTTA MUTTA maanataina alko loma ja kova tois puoleinen päänsärky takaraivossa jatkui yön ja tiistaina otin jotai buranaa mutta tuli takas ku lakkas vaikutus no eiku lekurii ti iltap. sano ett on niska jumissa et johtuu lipoista no siitä fysikaaliseen siellä runnottiin oikeen kunnolla niskat ja kallonpohja ,hedari lähti MUTTA iltasella SE alkoi oltiin ajelulla perheen kaa yhtäkkii rupes yrjöttää,vapisee ja hiki virtas ku saavista kaatamalla
eukko kysy et mikä sulle tuli? sanoin et johtuu hieronnasta ja sama kohtaus tuli seuraavana päivänä ja sit alko tulee semmonen outo olo ku olis vieras pää aistit tosi herkät ,vähä semmone hotky.PE iltana laitoin kersoi koisaa ..nii sii olen ekaa kertaa aamusta iltaa kahen kersan kaa koska olen lomalla ja vanhemalla alkoi eka uhma melkeen siitä ku jäin himaan ,noh PE iltana pulssi nous yli 200 eiku sairaalaa ,rauhottu siellä puolen tunnin päästä propral huulee ja himaan nukummaa,outo olo jatkui seur. viikon sit lähettiin perheen kaa mökille(tutuilta saatiin lainaks)
kersa huus koko matkan, nukkumaan menon jälkeen n.23 alko huutaa huus pari tuntii ja nukahti, sitte mulla iski ihän järjetön vapina ja hikoilu säikädin tietenki n tunnin päästä otin sen opamoksin puolikkaan minka olin saanu sillo aikasemmin vapina loppu ja uni tuli ,paska olo oli koko mökkireissun joka ilta otin puolikkaan opamoksin ja tultii himaa menin lekurii KE sinä päivänä oli yihan jees fiilis,määräs paniikkihäiriöön sertralin 50mg ja opamox 15mg ,oon nyt ottanu eilen ja tänää puolikkaat sertralinit ja eilen illalla puolikkaan opamoksin mut olo on paskempi tosin tänää käytii korkeesaaressa siel tuli parempi fiilis mut ku tultii himaa ni taas se kutkutus,hötky,jännitys ja ihme kelaukset on päällä,luin tost sertralin ohjeesta että voi pahentaa alkuun oireita.KYSYMYS kuinkakohan kaun ne kestää on nimittäin aika hanurista ku pelkää itteensä ja toimiiks noi oikeesti? lauantaina on kaverin häät eikä todellakaa uskalla juoda ku limuu ja nyt on semmonen hötky et huh huh ja TI duunii, pitää soittaa huomen lekurille . p.s. parikymppisena mul oli jotain pientä huippausta ja pelkoa mikä meni kuurilla ohi

Lue lisää

sivuoireet vuoden. Aivan siis kamala olo. Hyvä että selvisin. Oireet loppu vasta kunnes älysin itse lopettaa kyseisen lääkkeen. Mutta kun olo oli mitä paskin lääkkeen aloittaessa niin ei sitä olon pahenemista älynnyt laittaa lääkkeen syyksi.
Taustalle jäi vielä se vanha "olo" kun lopetin lääkkeen mutta vain murtoosa siitä mitä tuo "lääke" aiheutti.
Jos haittavaikutukset ei ala parissa viikossa loppumaan niin kannattaa vaihtaa lääkettä.

Mulla todettiin paniikkihäiriö viime vuonna ja sain lääkkeet ja loppui lyhyeen. Nyt ajoittain aina ahdistaa ja tuntuu että paniikkia pukkaa, mutta ei kunnolla pääse päälle. Elämäntilanne on ollut tosi raskas, äidillä todettiin syöpä(onneksi kuitenkin ajoissa), talo meni alta(kunnon vesivahingot) ja työttömyys painaa ja miehen kanssa välit rakoilee ja uhmaikäinen lapsi pahimmassa iässä. Tuntuu niin raskaalta välillä, että sitä on jotenkin eristäytynyt ja varuillaan, pitäen pientä välimatkaa ´muihin ihmisiin. Olen aina ollut iloinen ja räiskyvä persoona, mutta nyt tuntuu että aina vastustaa ja mikään ei näytä onnistuvan ja näin ollen ahdistaa ja ehkä vähän masentaakin kaikki nämä vastoinkäymiset ja paniikki yrittää aina, mutta olen vielä saanut sen rauhoitettua. Lääkkeenä on opamox 15 mg tosi harvoin käytän kyllä ja yritän pärjäillä toistaiseksi ilman lääkkeitä. Inhoan kaikkea esiintymistä ja julkisia kokoontumisia ja käytänkin aina propralia, kun menen johonkin julkiseen tapaamiseen. Yritän aina välillä lenkkeillä ja toki hyviä päiviäkin on, mutta en nykyään enää pidä itsestäni, sillä olen jotenkin muuttunut katkeraksi, vihaiseksi ja tiuskin läheisilleni paljon, ja aggressiivisuuttakin tuntuu löytyvän, kun haluttaa paiskata tavaroita lattialle. Joudumme asumaan ahtaalla, kun omassa talossa ei voi enää asua lainkaan ja on asumiskelvoton ja olemme taistelleet sen kanssa jo vuosia ja se on ollut erittäin raskasta aikaa kaikille. Haluaisin takaisin sen elämäniloni ja päivänpaisteeni ja toivon koko ajan että elämä muuttuisi paremmaksi. Elän päivän kerrallaan ja toivon parasta, vaikka toivo on joskus työn alla, mutta kyllä se silti on olemassa. Haluaisin vaan uuden elämän ja jaksaa jo lapsemme takiakin..Niin ja se vielä, että ahdistavat ajatukset on myös tulleet kuvioon, kun äitini sairastui ja pelkään koko ajan, että läheisilleni tapahtuu jotain pahaa, siis sairaus tai jotain.

villiruusutar kirjoitti:

Mulla todettiin paniikkihäiriö viime vuonna ja sain lääkkeet ja loppui lyhyeen. Nyt ajoittain aina ahdistaa ja tuntuu että paniikkia pukkaa, mutta ei kunnolla pääse päälle. Elämäntilanne on ollut tosi raskas, äidillä todettiin syöpä(onneksi kuitenkin ajoissa), talo meni alta(kunnon vesivahingot) ja työttömyys painaa ja miehen kanssa välit rakoilee ja uhmaikäinen lapsi pahimmassa iässä. Tuntuu niin raskaalta välillä, että sitä on jotenkin eristäytynyt ja varuillaan, pitäen pientä välimatkaa ´muihin ihmisiin. Olen aina ollut iloinen ja räiskyvä persoona, mutta nyt tuntuu että aina vastustaa ja mikään ei näytä onnistuvan ja näin ollen ahdistaa ja ehkä vähän masentaakin kaikki nämä vastoinkäymiset ja paniikki yrittää aina, mutta olen vielä saanut sen rauhoitettua. Lääkkeenä on opamox 15 mg tosi harvoin käytän kyllä ja yritän pärjäillä toistaiseksi ilman lääkkeitä. Inhoan kaikkea esiintymistä ja julkisia kokoontumisia ja käytänkin aina propralia, kun menen johonkin julkiseen tapaamiseen. Yritän aina välillä lenkkeillä ja toki hyviä päiviäkin on, mutta en nykyään enää pidä itsestäni, sillä olen jotenkin muuttunut katkeraksi, vihaiseksi ja tiuskin läheisilleni paljon, ja aggressiivisuuttakin tuntuu löytyvän, kun haluttaa paiskata tavaroita lattialle. Joudumme asumaan ahtaalla, kun omassa talossa ei voi enää asua lainkaan ja on asumiskelvoton ja olemme taistelleet sen kanssa jo vuosia ja se on ollut erittäin raskasta aikaa kaikille. Haluaisin takaisin sen elämäniloni ja päivänpaisteeni ja toivon koko ajan että elämä muuttuisi paremmaksi. Elän päivän kerrallaan ja toivon parasta, vaikka toivo on joskus työn alla, mutta kyllä se silti on olemassa. Haluaisin vaan uuden elämän ja jaksaa jo lapsemme takiakin..Niin ja se vielä, että ahdistavat ajatukset on myös tulleet kuvioon, kun äitini sairastui ja pelkään koko ajan, että läheisilleni tapahtuu jotain pahaa, siis sairaus tai jotain.

Lue lisää

Unikisu: olen juuri kuin sinä.

Kuolemanpelko on aivan kamala, 2-3pv aamupäivisin olen aivan säikkynä, pelkään peilejä, koska sieltä ei katso minä takaisin. Mietin kanssa koko maailmaa, ketä me ollaan ja mistä tullaan, mihin mennään. Pelkään melkein kaikkea. Iltaisin pelkään etten saa unta, ja sitten sitä unta ei myöskään saa. Päivät stressaa ja yöllä saa päivän stressistä painajaisia.
KOhtaus alkaa mennä nyt ohi kun luen etten ole yksin.
Syökö muut lääkkeitä? minä en ole vielä aloittanut, mutta harkitsen vakavasti.

Nikke____ kirjoitti:

Unikisu: olen juuri kuin sinä.

Kuolemanpelko on aivan kamala, 2-3pv aamupäivisin olen aivan säikkynä, pelkään peilejä, koska sieltä ei katso minä takaisin. Mietin kanssa koko maailmaa, ketä me ollaan ja mistä tullaan, mihin mennään. Pelkään melkein kaikkea. Iltaisin pelkään etten saa unta, ja sitten sitä unta ei myöskään saa. Päivät stressaa ja yöllä saa päivän stressistä painajaisia.
KOhtaus alkaa mennä nyt ohi kun luen etten ole yksin.
Syökö muut lääkkeitä? minä en ole vielä aloittanut, mutta harkitsen vakavasti.

Lue lisää

Minulla on vähän erikoinen paniikkihäiriö.
Elikkäs, vähän tietoa itsestäni. Olen 16vuotias opiskelia ja ihan perus nuori, tykkään urheilla,juhlia jne...
Mutta Paniikkihäiriö rajoittaa mun elämää ihan liikaa, busseilla kulkeminen on käynyt aivan helvetin vaikeaksi ja myös muut arkipäiväiset asiat.
Elikkäs, muilla näyttää olevan silleen että saavat kohtauksen ja silloin haluavat päästä poies sieltä missä ovat?...
Mulle kun kohtaus iskee niin tulee aivan järkyttävä kusihätä. Elikkäs joudun menemään vessaan, Saan "kohtauksia" vain ja ainaoastaan paikoissa missä en pääse vessaan tai kehtaa mennä vessaan, myöskin esimerkiksi busseissa mistä ei mielellään hyppää ulos kusihädän takia kun tietää että on ollut vessassa 15min sitten.
Esimerkiksi nytten, olen menossa hakemaan työpaikkaa koulun työoppimis jaksoa varten, joka alkoi jo viikko sitten mutta en ole saanu itseäni menemään kysymään paikkaa, olen myöskin ollut poissa koulusta viikkoja koska en suostu/halua mennä bussilla.
mikä avuksi? Käyn juttelemassa sairaanhoitajan/psykiatrin kanssa, olen ollut psykologin puheilla monta kertaa mutta tästä ei ole ollut apua.
Olen nuori kundi ja tämmöinen ongelma vaivaa jatkuvasti, sosiaalisuus kärsii.
Minulle on ehdotettu kaikenmaailman lääkkeitä mistä suostuin syömään vaan xanoreita koska ne oikeasti auttoivat, mutta en halua popsia nappeja loppuelämääni.
Sairaslomaa en suostu ottamaan koska tiedän että erakoidun aivan täysin sitten.
Mikä neuvoksi?
Haluaisin myös tietää onko muilla samanlaista wc ongelmaa liittyen paniikkihäiriöön?

Ps.Otin hetki sitten xanorin ja olo on paljon rennompi, vois ottaa toisen niin ei pitäis olla vaikeeta mennä hakemaan sitä työpaikkaa :)

elikkäs olen 23w jäpikkä asun vanhemmila koska vapauduin vankilasta 21.7.2010..itell alkaa kohtaukset:hirveen ahdistunut olo tuntuu et jokin on kurkussa päästä lähtee sähkönen piikin tunne käy koko kropan läpi hirveen ahdistunut olo ja ei uskalla mennä nukkumaan kun pelkään kohtauksen laukeavan...itell on tällä hetkell setralin 100mg ja zeldox 40mg...mitä olen täällä nyt lukenut niin setralin voi voi edes auttaa kohtauksen poikimista.....hyvä kumminkin tietää et en ole ainut ja kuoleman pelkokin on kova :(

sebu.o kirjoitti:

elikkäs olen 23w jäpikkä asun vanhemmila koska vapauduin vankilasta 21.7.2010..itell alkaa kohtaukset:hirveen ahdistunut olo tuntuu et jokin on kurkussa päästä lähtee sähkönen piikin tunne käy koko kropan läpi hirveen ahdistunut olo ja ei uskalla mennä nukkumaan kun pelkään kohtauksen laukeavan...itell on tällä hetkell setralin 100mg ja zeldox 40mg...mitä olen täällä nyt lukenut niin setralin voi voi edes auttaa kohtauksen poikimista.....hyvä kumminkin tietää et en ole ainut ja kuoleman pelkokin on kova :(

Lue lisää

rukousta, lue Isä Meidän rukousta. Turvaa JUMALAAN, itsellä oli paniikkitila yli kaksikymmentä vuotta, joskus useimmin joskus harvemmin. Ajattelin että ei Jumala tätä pysty parantamaan, siksi en niin paljon sitä rukoillut, mutta yhtenä iltana huokasin Jumalan puoleen ja jotain tapahtui aivankuin olisin ollut turvassa jonkun sylissä, suuri turvallisuuden tunne meni lävitseni, sen jälkeen kauhu ei ole saanut valtaansa vaan olisi kuin este edessä että se ei minuun pysty. Jumala on todellinen, olen parantunut muistakin sairauksista vain yksin rukoillessani.Huutakaa Jeesusta avuksi.

Yö on sellaista aikaa, että kaikki asiat tuntuvat suurilta ja ikäviltä. Kokeile sellaista konstia, että otat peukalon ja etusormen väliin korvannipukan ja hierot sitä varttitunnin. Se on rauhoittava akupiste ja minua se ainakin auttaa rentoutumaan.

Täällä ainakin yksi, jolle diagnosoitiin paniikkihäiriö.
Kunnes jouduin voimakkaasti homeelle haisevaan asuntoon ja se laukaisi erityisen voimakkaan kohtauksen. Sen jälkeen olen ymmärtänyt (ja haistanut), että "tavalliset" kohtaukset johtuivatkin vain lievemmin homeisista julkisista tiloista ja kauppojen likaisesta ilmanvaihdosta.

Eli siis et todellakaan ole yksin. Itse kärsin aivan samasta, tai no kärsin.. ja kyllä, ajatukset ovat tosi outoja paniikkinohtauksen aikana ja sen jälkeen ja muutenkin jokaisessa tilanteessa yleensäkkin. Mutta niinkun hyvä apu tuohon on, että annat vaan ajatuksen olla :D älä yritä työntää "häiritsviä ajatuksia" pois päästäsi, koska se vie hirveästi energiaa ja ärsyttää keskittymistäsi. Anna vain ajatuksen olla päässäsi rauhassa. Älä kiinnitä huomiota jos ajatus on mielestäsi häiritevä. Naura vaikka oudolle ajatukselle pääsi sisällä :) huomaat parin viikon päästä kun olet antanut vain ajatusten olla, on sun paljon helpompi elää ja jaksatkin paljon paremmin ja vähentää ahistusta ja huolestuneisuutta asiasta :) ja jos nyt on lohduttavaa kertoa, älä pelkää ajatuksias, ne vaan kuuluu tähän hetkeen ! Et ole outo tai epänormaali millään tavalla

toi on iha törkeetä! meijän kansan auttajat on harvoin fiksui ja välittää siit mitä toinen kertoo. ja tuputetaan lääkkeit kokoajan. ei se oo se ratkastu. vuoravaikutusta enemmän ja korvaavii positiivisia kokemuksia pelottaviin tilanteisiin. googleta sosiaalisten tilanteiden pelko et löytyiskö siel sulle vastaus ??

Ja loput viestistä jäi pois, mutta siis pahimmat kohtaukset jatkuu viikko tolkulla. Kokoajan ahdistaa. Pelkään joka flunssaa. Sydän hakkaa, rintaan koskee, pala kurkuss, tärisen, jalat ja kädet puutuu. Puhuminenkin on jotenkin vaikeeta. Nyt melkeen 20 vuotiaana pitäs muuttaa omaan kämpppään, mutta toi ajatus pelottaa mua ihan mielettömästi. Kun koti on ollu aina mulle tietynlainen turvapaikka, ja äiti ollut se ihminen joka mut saa rauhottumaan. En pysty kuvittelemaan itteäni oman onneni nojassa. Kamala ajatella miten toi yks paniikkikohtaus lätkäpelissä on laukassut tälläsen noidankehän mun elämässä. Rajottaa elämää helvetisti, kun tarvii kokoajan jonkun siihen vierelle, että ei sekoa. Kavereilla kaikilla parisuhde, joten oon enempi yksin kun koskaan. Tuntuu, että mun on ees turha haaveilla mistään parisuhteesta, koska kuka tällästä hullua jaksaa katella, joka meinaa seota lähes joka päivä. Mutta elän huomista varten, ja oootan vaan millon 'ahdistusaika' on ohi, että pystyy hetken ees rauhottumaan.
Oudointa on se, että aamulla pari tuntua ei ahdistanut ja kaikki oli ihan ok, niin se normaaliolo tuntu oudolta ja melkeen toivo, että tulis ahdistus niin tuntuis normaalimmalta? Ihan sairasta. En siis todellakaan näitä ahdistuskohtauksia haluis, mutta kai tähän on jotenki kasvanu kiinni?

Ja antteeks pitkä avautuminen :d

Rrrrrrr94 kirjoitti:

Ja loput viestistä jäi pois, mutta siis pahimmat kohtaukset jatkuu viikko tolkulla. Kokoajan ahdistaa. Pelkään joka flunssaa. Sydän hakkaa, rintaan koskee, pala kurkuss, tärisen, jalat ja kädet puutuu. Puhuminenkin on jotenkin vaikeeta. Nyt melkeen 20 vuotiaana pitäs muuttaa omaan kämpppään, mutta toi ajatus pelottaa mua ihan mielettömästi. Kun koti on ollu aina mulle tietynlainen turvapaikka, ja äiti ollut se ihminen joka mut saa rauhottumaan. En pysty kuvittelemaan itteäni oman onneni nojassa. Kamala ajatella miten toi yks paniikkikohtaus lätkäpelissä on laukassut tälläsen noidankehän mun elämässä. Rajottaa elämää helvetisti, kun tarvii kokoajan jonkun siihen vierelle, että ei sekoa. Kavereilla kaikilla parisuhde, joten oon enempi yksin kun koskaan. Tuntuu, että mun on ees turha haaveilla mistään parisuhteesta, koska kuka tällästä hullua jaksaa katella, joka meinaa seota lähes joka päivä. Mutta elän huomista varten, ja oootan vaan millon 'ahdistusaika' on ohi, että pystyy hetken ees rauhottumaan.
Oudointa on se, että aamulla pari tuntua ei ahdistanut ja kaikki oli ihan ok, niin se normaaliolo tuntu oudolta ja melkeen toivo, että tulis ahdistus niin tuntuis normaalimmalta? Ihan sairasta. En siis todellakaan näitä ahdistuskohtauksia haluis, mutta kai tähän on jotenki kasvanu kiinni?

Ja antteeks pitkä avautuminen :d

Lue lisää

Onko semmonen paniikkikohtaus kun heräsin yhtäkkiä yöllä ja tunsin kuolevani, yritin myös nousta istumaan sängyllä, mutta ei onnistunut. Sydän hakkasi iha hirveesti ja hikoilin ja kokoajan hoin mielessäni että " mene pois!" Se oli hirveetä.
Se on tapahtunut kolme kertaa, mutta se ei oo kestäny muuta ku 10 sekuntia sen jälkeen on tullu aina semmone tyhjä olo että miettii et onko kuollu tai huh, en kuollu