Olen jutellut ja lukenut monen ihmisten tarinoita paniikkikohtauksestaan.
Koen olevani erilainen. En ahdistu kaupassa, en julkisissa kulkuneuvoissa, en missään erikseen.
Minun paniikkikohtaukseni saattaat alkaa kotona, illan pimetessä. Kohtaus vain tulee, eikä se ole ohi 15 minuutissa. Jos saan aamulla kohtauksen, se kestää lähestulkoon koko päivän. Ja vaikka menisikin ohi, olo ei normalisoidu. Vielä seuraavana päivänäkin voin tuntea itseni "säikyksi".
Monet kertovat, että pelkäävät kuolevansa. Minä en, viime kohtauksen yhteydessä se tuntui jopa helpottavalta ajatukselta, vaikka normaalissa elämässä pelkään kuolemaa yli kaiken.
Kohtauksen aikana pelkään tulevani hulluksi, että kaikki kontrolli katoaa ja sekoan ja alan väkivaltaiseksi, jota en oikeasti ole.
Lehtien tarinat tappajaäideistä ovat vaikuttaneet pelkoihini niin paljon että en uskalla tehdä lapsia, koska pelkään että jonain päivänä minulla napsahtaa ja minusta tulee samanlaisia kuin heistä.
Onneksi minulla ei ole kohtauksia joka päivä. Ja monesti pystyn itseäni psyykkaamalla estämään kohtauksen tulon, ensioireiden ilmaannuttua. Ensimmäinen kohtaus oli 2001, ja nyt kolmeen vuoteen en ole pahemmin oireillut, kunnes taas tänä kesänä...
Selvisin viime "sumasta" ja selviän tästäkin sumasta.. Onneksi uskon huomiseen.
erilainen paniikkikohtaus?
66
26110
Vastaukset
- Toinen säikky
Avasin tuohon juuri keskustelun "paniikki iskee yöllä", eli ei minuakaan ihmismassat pelota. Päin vastoin, tarvin jonkun ihmisen lähelleni jos nämä ns. oireet alkavat ilmaantua. Ja kun tuon ensimmäisen kohtauksen sain, olin aivan "pöllähtänyt" koko seuraavan päivän. Ja ennen kaikkea olin todella säikky. Pelästyin kaikenlaisia äänia aivan älyttömästi. Telkkaria en pystynyt katsomaan lainkaan. Ihmisten ilmeetkin pellottivat!?!?! Yleisesti ihmisten kasvot pelottivat minua koko päivän, mikä toisaalta kuullosta aivan naurettavalta...
Eikä minuakaan kuolema pelottanut, enemmänkin juuri se täydellinen kontrollin menettäminen. Muistan katsoneeni omaan kättäni ja ajatelleen ettei se tuntunut lainkaan omaltani. Aivan kuin pään ja loppuruumiin välillä ei olisi ollut minkään laista yhteyttä.
Jälkeenpäin muistan myös ensimmäistä kohtausta edeltäneenä iltana olleeni lenkillä ja kuunnelleeni korvalappuja, ja aivan yllättäen pelästyin musiikkia aivan mielettömästi. Jotain tiettyä ääntä sieltä. En sitä silloin pannut sen kummemmin merkille mutta jälkeenpäin ajattelin sen varmasti olleen sitä samaa säikkyyttä.- panic room
Kiitos kun kerroit omat kokemuksesi. Kuvittelin jo olevani ainut jolla ei ole samankaltaiset paniikkikohtaukset kuin yleensä.
- Amelie
panic room kirjoitti:
Kiitos kun kerroit omat kokemuksesi. Kuvittelin jo olevani ainut jolla ei ole samankaltaiset paniikkikohtaukset kuin yleensä.
..minunkin paniikki kohtaukseni tulivat milloin vain. Tv,tä katsellessa, auton kyydissä istuessa, kesken lätkämatsin, bussin kyydissä,
Ei minullakaan ollut mitään pelkoa ihmisiä tai julkisia paikkoja kohtaan! Ne vain tulivat ja oireet olivat pahoja, kesti yli vuoden ennen kuin tajusin niiden olevan paniikkihäiriöitä. Eivätkä lääkäritkään edes ehdottaneet sitä, stressistä se kuulemma johtui, niin tai korvatulehduksesta, kuvasivat kuitenkin päänikin, eikä sieltäkään MITÄÄN löytynyt. Olen ollut ilman kohtauksia nyt pari vuotta, vähensin kahvin juontia, työnsin itseni väkisin ihmisten ilmoille, menin takaisin töihin, aloin liikkumaan enemmän ja aloin harrastamaan joogaa. Mieleni ja oloni on tällä hetkellä hyvä. Pelko on kuitenkin kohtausten takaisintulossa, oli se sen verran helvetillistä. - unikisu
Mun paniikkikohtaukset on kans sellaisia,että saan niitä useimmiten illan saapuessa ja tarviin aina muiden ihmisten seuraa/hakeudun ihmisten ilmoille!Yhdessä vaiheessa kohtaukset menivät jo niin pitkälle,etten "uskaltanut" katsoa edes itseäni peilistä ja olo oli todella kamala,omat raajat ei ollu omat jne...Sit meni jopa niin pitkälle,etten voinu katsoo ketään silmiin,.ne oli jotenkin pelottavia ym...Kamala tunne,olin varma,et oon sairastunu johonki vakavaan mielisairauteen ja sillä sitten "ruokin" pelkoani lisää ja pelko senkun paheni...Rupesin kelaamaan kaikkee,et miks me ollaan täällä ja "mitä" ihmiset oikeen on jne...AIVAN KAMALAA!!!!Mutta kai tästä selvitään,aurinkoa ja rakkautta kaikille!:)
- JOJOJOJO
Amelie kirjoitti:
..minunkin paniikki kohtaukseni tulivat milloin vain. Tv,tä katsellessa, auton kyydissä istuessa, kesken lätkämatsin, bussin kyydissä,
Ei minullakaan ollut mitään pelkoa ihmisiä tai julkisia paikkoja kohtaan! Ne vain tulivat ja oireet olivat pahoja, kesti yli vuoden ennen kuin tajusin niiden olevan paniikkihäiriöitä. Eivätkä lääkäritkään edes ehdottaneet sitä, stressistä se kuulemma johtui, niin tai korvatulehduksesta, kuvasivat kuitenkin päänikin, eikä sieltäkään MITÄÄN löytynyt. Olen ollut ilman kohtauksia nyt pari vuotta, vähensin kahvin juontia, työnsin itseni väkisin ihmisten ilmoille, menin takaisin töihin, aloin liikkumaan enemmän ja aloin harrastamaan joogaa. Mieleni ja oloni on tällä hetkellä hyvä. Pelko on kuitenkin kohtausten takaisintulossa, oli se sen verran helvetillistä.Jep, mulla pahin oli juuri tuo paniikkikohtausten jälkeinen päivä. Tai sanotaan 3 päivää. Pelkäsin kaikkea mahdollista, tai pelkäsin että tulen hulluksi ja sekoan. Sekoamisen pelko on kovin pelko mitä mulla on, en sitä aiemmin tajunnut. Vasta terapiassa alkoi selvitä että elelin pienenä, veljeni kanssa joka sairastui skitsofreniaan ja kuinka ollakaan oli vuosia ennen psykoosia jo sekava. Vanhemmat vain eivät tehneet yhtään mitään. Paniikkikohtaukset ovat alkaneet helpottaa, kun tajusin että pelot juontavat jostain tosi kaukaa. Pahimpien paniikkikohtausten aikana ja jälkeen pelkäsin ihmisten naamoja jostain syystä. Aluksi tuo oli juuri se pahin asia. Ajattelin oikeasti tulevani hulluksi. Sitten terapeutti kertoi että se on varsin yleinen oire paniikkihäiriön kaverina.
- Anonyymi
panic room kirjoitti:
Kiitos kun kerroit omat kokemuksesi. Kuvittelin jo olevani ainut jolla ei ole samankaltaiset paniikkikohtaukset kuin yleensä.
Kannattaa muistaa että paniikkikohtauksia on monia erillaisia ja yksi tuttuni saa sellaisen että koko keho halvaantuu. Olen itse saanut sellaisia että jos alkaa oikeen pelottaan niin säikyn tosi helposti ja saattaa tulla pieni huudahdus ja välillä pelkään tulevani hulluksi mutta se on täysin normaalia🫶🏻et ole siis todellakaan ole yksin asian kanssa ja moni muu kokee samaa ja muista että aina on mahdollista hankkia apua🩷
- Miisa
Oma kohtaukseni on aivan kamala. Sain ekan kerran joskus 12-vuotiaana kamalan kuolemanpelkokohtauksen kotona. Sen jälkeen se on tullut harvakseltaan. Nyt kun olen käynyt useamman vuoden terapiassa ja moni asia on mennyt parempaan suuntaan, kuten työ, tämä kohtaus on tullut useammin. ja se tulee aina illalla, usein nukkumaan mennessä. Ajatus on aivan kamala, kuollessa joutuu ikuisiksi ajoiksi jonnekin, yksin, ei mitään pois pääsyä. Ja tämä on aivan väistämätöntä. Silloin iskee sydämentykytystä päässä kohisee ja olen aivan kauhuissani. Tulee jopa aivan ristiriitainen ajatus, että voi kun kuolis niin ei tarttis enää pelätä tätä kuolemaa. Tämä on niin kuin oire jostain, mutta mistä. Ja se on tosi ahdistava. Päivällä ei koskaan pelko iske.
- myös...
Minulla paniikkikohtaukset ilmenee juuri tuollaisilla "kuolemanpelkohtauksina" ja se ajatus on niin ahdistava että alkaa sydän tykyttään ja henkeä ahdistaan jne...
Tyypillisimmillään ilmaantuu yksin ollessa ja iltaisin/nukkuun mennessä!!! - Esmerkki
Kirjoitit:"Ajatus on aivan kamala, kuollessa joutuu ikuisiksi ajoiksi jonnekin, yksin, ei mitään pois pääsyä." Kuulostaa aivan kuin minun ajatukseltani. Pelkään tuota ikuisuutta. Olen ajatellut olevani tämän abstraktin pelkoni kanssa yksin ja mielestäni sitä on ollut vaikea kertoa muille, koska tuntuu ettei kukaan voi näin omituista pelkoa ymmärtää.
- ah
Esmerkki kirjoitti:
Kirjoitit:"Ajatus on aivan kamala, kuollessa joutuu ikuisiksi ajoiksi jonnekin, yksin, ei mitään pois pääsyä." Kuulostaa aivan kuin minun ajatukseltani. Pelkään tuota ikuisuutta. Olen ajatellut olevani tämän abstraktin pelkoni kanssa yksin ja mielestäni sitä on ollut vaikea kertoa muille, koska tuntuu ettei kukaan voi näin omituista pelkoa ymmärtää.
samoin, tuntuu huojentavalta vihdoin lukea, etten ole ainoa, jonka paniikkikohtaukset eivät ole oppikirjasta. joku on varmaan ottanu nää ajatukset mun päästä tänne ku kuulostaa niiin tutulta. tällä jaksaa taas..
- Ansk--
Eli oon 12v ja mulla tuli kummini luona paniikki kohtaus kanssa kuoleman pelosta.En oo sen kummemmin puhunu kenenkään kanssa. Päivällä ei tule mutta illalla alkaa kun alan ''kuvittelemaan'' Sitten minusta tuntuu että minulla on joku sairaus vaikka ei varmaan ole? Mä oon rampannnu lääkärissä että sattuu rintaa ym,.- Mutta ne ovatkin varmaan mun mielikuvitusta? :/ Helppii..
- anskuliini
mä oon kärsiny paniikki kohtauksista jo 5 vuotta,minulle tuli ensimmäinen kohtaus ihan ostoskeskuksessa ja siitä lähtien olen siitä kärsinyt!olen kokeillut terapiaa ja kaikkea mahdollista mutta mikään ei auttanut...loppu vaiheessa viime vuonna olin niin huonossa kunnossa paniikki kohtausten takia että en edes kauppaan päässyt ilman kavereita tai jotain läheistä.mutta sitten viime vuonna pääsin uuteen kouluun ja oli tosi hyvä olla,tänä vuonna kuumminkin koulu jäi tauolle ja paniikkikohtaukseni palasi juuri ku luulin että kaikki on hyvin ja voin taas elää normaali elämää...mutta niin ei käynytkään...nyt taisten taas samaa helvettiä kun vuosi sitten ja mikä parasta ensin kävin huimauksen takia lääkärissä ja sain jotkut huimaus lääkkeet ja fysioterapiaa kunnes itse tajusin että mulla on varmaan taas niitä paniikkikohtauksia luulin ensin että ne oli sairudestani johtuvia sivu vaikutuksia...laittakaa lisää tarinoita niitä on hyvä lukea ja huomata että ei ole yksin....=)
- mie vaa
Minulla nämä alkoivat vasta alkuvuodesta anhempien eron jälkeen,ja niitä tuli ensalkuun tasan kahden vkon välein sunnuntai-illalla.Eka kohtaus kesti yli 6h nonstoppina.
En minäkään ole pelännyt kauppaaan lähteä tai mitään sellaista,mutta kun olen yksin kotona ne iskee helpoiten ja päivällä.
Se alkaa kurkun puristuksella,ihan kuin siellä olisi joku pala jumissa mikä liikkuu juodessa,puhuessa ja syödessä.Sitten alan kelaamaan sitä lisää ja "pam" sydän iskee 3-5krt täysillä rintaa vasten ja sitten mennään.
Tätä kirjoittaessani mulla on kohtaus päällä.Ihan kamalaa ku pelkään pyörtyväni ja sitä kautta kuolevani.Otin yhden rauhoittavan 10min sitten muttei ainakaa vielä ole auttanut.
Saan happea hyvin ja koordinaatio pelaa,mutta se huono olo ja jatkuva huimaus,sekä se etten "tunne itseäni".
Ensimmäisenä päähän välähti näky minusta arkussa äiti vieressä itkien.Se ruokkii sitä pelkoa...koko ajan hätänumero puhelimessa valmiina et voin soittaa jos sellanen tulee.
Rintaa puristaa ja keuhkoista pistelee ku hengitän liian syvään.
Miehen pitäis tulla kohta kotiin töistä,onneksi.
Onko muilla ollut sellaista että kohtauksen jälkeen/aina purskahtaa kovaan itkuun.Mulla se parkuminen saattaa kestää useita minuutteja,kerran yli tunnin.En edes tiedä mitä itken mut täytyy purkaa jotenkin. - mie vaa
mie vaa kirjoitti:
Minulla nämä alkoivat vasta alkuvuodesta anhempien eron jälkeen,ja niitä tuli ensalkuun tasan kahden vkon välein sunnuntai-illalla.Eka kohtaus kesti yli 6h nonstoppina.
En minäkään ole pelännyt kauppaaan lähteä tai mitään sellaista,mutta kun olen yksin kotona ne iskee helpoiten ja päivällä.
Se alkaa kurkun puristuksella,ihan kuin siellä olisi joku pala jumissa mikä liikkuu juodessa,puhuessa ja syödessä.Sitten alan kelaamaan sitä lisää ja "pam" sydän iskee 3-5krt täysillä rintaa vasten ja sitten mennään.
Tätä kirjoittaessani mulla on kohtaus päällä.Ihan kamalaa ku pelkään pyörtyväni ja sitä kautta kuolevani.Otin yhden rauhoittavan 10min sitten muttei ainakaa vielä ole auttanut.
Saan happea hyvin ja koordinaatio pelaa,mutta se huono olo ja jatkuva huimaus,sekä se etten "tunne itseäni".
Ensimmäisenä päähän välähti näky minusta arkussa äiti vieressä itkien.Se ruokkii sitä pelkoa...koko ajan hätänumero puhelimessa valmiina et voin soittaa jos sellanen tulee.
Rintaa puristaa ja keuhkoista pistelee ku hengitän liian syvään.
Miehen pitäis tulla kohta kotiin töistä,onneksi.
Onko muilla ollut sellaista että kohtauksen jälkeen/aina purskahtaa kovaan itkuun.Mulla se parkuminen saattaa kestää useita minuutteja,kerran yli tunnin.En edes tiedä mitä itken mut täytyy purkaa jotenkin.korjaus:
jälkeen/aikana
Nyt alkaa helpottamaan,mut edelleen kurkussa painaa jokin.PItteis varmaa raahautua päivystykseen et ne sais ultrata kaulan josko mulla syöpä tms olis... - mietz
mie vaa kirjoitti:
Minulla nämä alkoivat vasta alkuvuodesta anhempien eron jälkeen,ja niitä tuli ensalkuun tasan kahden vkon välein sunnuntai-illalla.Eka kohtaus kesti yli 6h nonstoppina.
En minäkään ole pelännyt kauppaaan lähteä tai mitään sellaista,mutta kun olen yksin kotona ne iskee helpoiten ja päivällä.
Se alkaa kurkun puristuksella,ihan kuin siellä olisi joku pala jumissa mikä liikkuu juodessa,puhuessa ja syödessä.Sitten alan kelaamaan sitä lisää ja "pam" sydän iskee 3-5krt täysillä rintaa vasten ja sitten mennään.
Tätä kirjoittaessani mulla on kohtaus päällä.Ihan kamalaa ku pelkään pyörtyväni ja sitä kautta kuolevani.Otin yhden rauhoittavan 10min sitten muttei ainakaa vielä ole auttanut.
Saan happea hyvin ja koordinaatio pelaa,mutta se huono olo ja jatkuva huimaus,sekä se etten "tunne itseäni".
Ensimmäisenä päähän välähti näky minusta arkussa äiti vieressä itkien.Se ruokkii sitä pelkoa...koko ajan hätänumero puhelimessa valmiina et voin soittaa jos sellanen tulee.
Rintaa puristaa ja keuhkoista pistelee ku hengitän liian syvään.
Miehen pitäis tulla kohta kotiin töistä,onneksi.
Onko muilla ollut sellaista että kohtauksen jälkeen/aina purskahtaa kovaan itkuun.Mulla se parkuminen saattaa kestää useita minuutteja,kerran yli tunnin.En edes tiedä mitä itken mut täytyy purkaa jotenkin.Kun luin näitä ketjun viestejä, oli kuin olisin lukenut kertomuksia omasta elämästäni. Olen kärsinyt 'kuolemanpelko-jaksoista' jo vuosien ajan.
Olin ollut ns. kuivilla jo usean vuoden ajan kunnes viime syksynä muutin opiskelemaan uudelle paikkakunnalle ja elämäni mullistui. Viime kuukausien ajan olen taas ollut vakuuttunut olevani kuolemansairas(ainakin kun olen iltaisin yksin kotona!!) ja usein pelko kasvaa niin hillittömäksi, että joudun soittamaan jollekulle tutulle rauhoittuakseni. Ongelmana itselläni on se, etten koskaan vaivaudu menemään lääkäriin, sillä päivisin koko ajatus sairaudesta ym. tuntuu lähes naurettavalta. Päivisin myös tiedostan, että pelkoni johtuvat 'vain' paniikkikohtauksesta, eikä mitään oikeata vaaraa ole. Iltaisin tilanne on kuitenkin aivan toinen. Kuulostaako tutulta?
Tänä iltana hengitysvaikeudet ja vatsakivut saivat minut etsimään netistä apua ja eksyin tälle keskustelupalstalle. Tuntuu uskomattoman hyvältä lukea toisten samanlaisista kokemuksista ja myönnän, että itkin helpotuksesta. - dallas
mietz kirjoitti:
Kun luin näitä ketjun viestejä, oli kuin olisin lukenut kertomuksia omasta elämästäni. Olen kärsinyt 'kuolemanpelko-jaksoista' jo vuosien ajan.
Olin ollut ns. kuivilla jo usean vuoden ajan kunnes viime syksynä muutin opiskelemaan uudelle paikkakunnalle ja elämäni mullistui. Viime kuukausien ajan olen taas ollut vakuuttunut olevani kuolemansairas(ainakin kun olen iltaisin yksin kotona!!) ja usein pelko kasvaa niin hillittömäksi, että joudun soittamaan jollekulle tutulle rauhoittuakseni. Ongelmana itselläni on se, etten koskaan vaivaudu menemään lääkäriin, sillä päivisin koko ajatus sairaudesta ym. tuntuu lähes naurettavalta. Päivisin myös tiedostan, että pelkoni johtuvat 'vain' paniikkikohtauksesta, eikä mitään oikeata vaaraa ole. Iltaisin tilanne on kuitenkin aivan toinen. Kuulostaako tutulta?
Tänä iltana hengitysvaikeudet ja vatsakivut saivat minut etsimään netistä apua ja eksyin tälle keskustelupalstalle. Tuntuu uskomattoman hyvältä lukea toisten samanlaisista kokemuksista ja myönnän, että itkin helpotuksesta.Itse kärsin myös paniikkihäiriöistä. Se iskee aivan täysin tilanteesta ja paikasta riippumatta. Ensin tuntee, kuinka sydän alkaa lyömään voimakkaammin ja nopeammin, sitten tulee kuolemanpelot ja kommunikointipelot. Omalla kohdallani ainoa tapa selvitä kesken päivää tulleesta kohtauksesta on se, että teen jotain jolla saan kokonaan ajatukset muualle päästäni. Esim. erittäin hyvä elokuva joka tempaa mukaansa, tepsii todella mainiosti. Asiasta puhuminen ihmisten kanssa ei juurikaan auta, eikä ainakaan omalla kohdallani lääkityksestä ole toistaiseksi ollut mitään hyötyä.
Voimia ja jaksamista kaikille teille jotka kärsitte samasta ongelmasta :) - Panikoija
mie vaa kirjoitti:
Minulla nämä alkoivat vasta alkuvuodesta anhempien eron jälkeen,ja niitä tuli ensalkuun tasan kahden vkon välein sunnuntai-illalla.Eka kohtaus kesti yli 6h nonstoppina.
En minäkään ole pelännyt kauppaaan lähteä tai mitään sellaista,mutta kun olen yksin kotona ne iskee helpoiten ja päivällä.
Se alkaa kurkun puristuksella,ihan kuin siellä olisi joku pala jumissa mikä liikkuu juodessa,puhuessa ja syödessä.Sitten alan kelaamaan sitä lisää ja "pam" sydän iskee 3-5krt täysillä rintaa vasten ja sitten mennään.
Tätä kirjoittaessani mulla on kohtaus päällä.Ihan kamalaa ku pelkään pyörtyväni ja sitä kautta kuolevani.Otin yhden rauhoittavan 10min sitten muttei ainakaa vielä ole auttanut.
Saan happea hyvin ja koordinaatio pelaa,mutta se huono olo ja jatkuva huimaus,sekä se etten "tunne itseäni".
Ensimmäisenä päähän välähti näky minusta arkussa äiti vieressä itkien.Se ruokkii sitä pelkoa...koko ajan hätänumero puhelimessa valmiina et voin soittaa jos sellanen tulee.
Rintaa puristaa ja keuhkoista pistelee ku hengitän liian syvään.
Miehen pitäis tulla kohta kotiin töistä,onneksi.
Onko muilla ollut sellaista että kohtauksen jälkeen/aina purskahtaa kovaan itkuun.Mulla se parkuminen saattaa kestää useita minuutteja,kerran yli tunnin.En edes tiedä mitä itken mut täytyy purkaa jotenkin.Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä varmaan jo 4 vuotta. On parempia kausia ja sitten taas iskee pahat kohtaukset ja niiden pelot. Se on sellanen noidankehä, kun pelkään kohtausta ja sitä että mitä jos lääkkeet ei autakkaan ja tulen hulluksi tai satutan jotakuta jne. Sitten jo omat ajatuksetkin alkaa kuulostaa tosi naurettavilta. Kun sanoit purskahtavasi itkuun aina kohtauksen jälkeen, niin tiedätkö, olet ensimmäinen joka kertoo noin käyvän. Ja itselläni se tapahtuu aina. Olen ajatellut sen olevan joku helpotus tms joka sitten purkautuu itkuna. Ennen kuukautisia mulla on ihan helvetilliset pms-oireet ja paniikit pahenee mielettömästi.
Pitäs tilata lääkäri, kun epäilen ettei noi cipralexit sovi mulle. Mua huimaa tosi usein ja siitä se kohtaus helposti alkaakin, kun menen paniikkiin että mikä sairaus minulla on.. Kärsin myös migreenistä, joten epäilen aina aivokasvainta.. Oikeesti, olen kävelevä lääkärikirja, etsin aina netistä tietoa mikä mulla vois olla.. ja ainahan kaikki oireet sopii. Ei varmaan ihan viisasta ruokkia omia oireitaan, mutta minkäs teet.
Myös sellanen tulee aina kohtauksen aikana että on pakko soittaa miehelle tai äidille. Varsinkin äidille soitan usein, koska hänellä on mahtava taito saada mut rauhottumaan. Mies ei välttämättä aina ota vakavasti tai ei jaksa kuunnella mua, kun stressaa omia asioitaan. Ja ihan varmana elämänmuutokset vaikuttaa tähän tautiin, koska me rakennetaan omaa taloa, niin mikäpä sen parempaa stressiä..
no nyt tuli pitkä sepustus. Toivottavasti omalla tarinallani voin helpottaa muiden oloa samalla tavalla kuin teidän kertomukset auttoi mua. Huomasin etten ole yksin, ainoa joka panikoi yksin ollessa pahemmin. - Kat
mie vaa kirjoitti:
Minulla nämä alkoivat vasta alkuvuodesta anhempien eron jälkeen,ja niitä tuli ensalkuun tasan kahden vkon välein sunnuntai-illalla.Eka kohtaus kesti yli 6h nonstoppina.
En minäkään ole pelännyt kauppaaan lähteä tai mitään sellaista,mutta kun olen yksin kotona ne iskee helpoiten ja päivällä.
Se alkaa kurkun puristuksella,ihan kuin siellä olisi joku pala jumissa mikä liikkuu juodessa,puhuessa ja syödessä.Sitten alan kelaamaan sitä lisää ja "pam" sydän iskee 3-5krt täysillä rintaa vasten ja sitten mennään.
Tätä kirjoittaessani mulla on kohtaus päällä.Ihan kamalaa ku pelkään pyörtyväni ja sitä kautta kuolevani.Otin yhden rauhoittavan 10min sitten muttei ainakaa vielä ole auttanut.
Saan happea hyvin ja koordinaatio pelaa,mutta se huono olo ja jatkuva huimaus,sekä se etten "tunne itseäni".
Ensimmäisenä päähän välähti näky minusta arkussa äiti vieressä itkien.Se ruokkii sitä pelkoa...koko ajan hätänumero puhelimessa valmiina et voin soittaa jos sellanen tulee.
Rintaa puristaa ja keuhkoista pistelee ku hengitän liian syvään.
Miehen pitäis tulla kohta kotiin töistä,onneksi.
Onko muilla ollut sellaista että kohtauksen jälkeen/aina purskahtaa kovaan itkuun.Mulla se parkuminen saattaa kestää useita minuutteja,kerran yli tunnin.En edes tiedä mitä itken mut täytyy purkaa jotenkin.Hei mie vaa!
Kuulostaa kovin tutulta nuo kokemasi asiat. Minä olen kärsinyt jo kohta kymmenen vuotta paniikkihäiriöstä. Tosin vuosia olen ollut oireeton. Nyt viime keväästä asti kohtaukset ovat olleet niin pahoja, että päätin hakeutua terapiaan ja sain myös rauhoittavia, joita minulle on määrätty jo aiemmin, mutta en ole niitä tarvinnut. Nyt tarvin ja niitä menee pari päivässä. Minäkään en nimenomaan pelkää ihmisiä, päin vastoin. Pelkään olla yksin. Pelkään että kuolen, sydän hakkaa, pyörryttää. Tarkistelen pulssia vähän väliä, pelkään että sydän pysähtyy. Se alkaa käsien tärinällä ja palan tunteella kurkussa. Kohtaus kestää yleensä 1-3 tuntia, sen jälkeen vain itken ja tuntuu että olen ihan sekaisin. Koko ajan joudun soittamaan joko parhaalle ystävälleni tai äidilleni jotka kyllä ymmärtävät. Tuntuu vaan etten jaksa rasittaa heitäkään enää liikaa...Olen naimisissa ja minulla on ihana mies joka on tukena, mutta ei hänkään täysin ymmärrä mitä joudun kokemaan. Koko ajan pitää olla puhelin kourassa, jotta saa soittaa jollekin kun pelkään että pyörryn tms..On helpotus tietää että muutkin kokevat samoja asioita ja jutteleminen auttaa. Jos haluat, voit laittaa sähköpostia, niin voidaan jakaa näitä asioita yhdessä. Sekin varmasti helpottaa. Myös muut, jos haluatte juttuseuraa, laittaa meiliä [email protected] :) Jaksamisia kaikille! - Kuivilla 10v
Kat kirjoitti:
Hei mie vaa!
Kuulostaa kovin tutulta nuo kokemasi asiat. Minä olen kärsinyt jo kohta kymmenen vuotta paniikkihäiriöstä. Tosin vuosia olen ollut oireeton. Nyt viime keväästä asti kohtaukset ovat olleet niin pahoja, että päätin hakeutua terapiaan ja sain myös rauhoittavia, joita minulle on määrätty jo aiemmin, mutta en ole niitä tarvinnut. Nyt tarvin ja niitä menee pari päivässä. Minäkään en nimenomaan pelkää ihmisiä, päin vastoin. Pelkään olla yksin. Pelkään että kuolen, sydän hakkaa, pyörryttää. Tarkistelen pulssia vähän väliä, pelkään että sydän pysähtyy. Se alkaa käsien tärinällä ja palan tunteella kurkussa. Kohtaus kestää yleensä 1-3 tuntia, sen jälkeen vain itken ja tuntuu että olen ihan sekaisin. Koko ajan joudun soittamaan joko parhaalle ystävälleni tai äidilleni jotka kyllä ymmärtävät. Tuntuu vaan etten jaksa rasittaa heitäkään enää liikaa...Olen naimisissa ja minulla on ihana mies joka on tukena, mutta ei hänkään täysin ymmärrä mitä joudun kokemaan. Koko ajan pitää olla puhelin kourassa, jotta saa soittaa jollekin kun pelkään että pyörryn tms..On helpotus tietää että muutkin kokevat samoja asioita ja jutteleminen auttaa. Jos haluat, voit laittaa sähköpostia, niin voidaan jakaa näitä asioita yhdessä. Sekin varmasti helpottaa. Myös muut, jos haluatte juttuseuraa, laittaa meiliä [email protected] :) Jaksamisia kaikille!Jees aika samanlainen meno o täällä ku mulla itellä. Tosin mulla eka kohtaus tuli käyttäessäni suuria määriä amfetamiinia.....ensin iskee epätodellisuuden tunne--> näköharhoja (ruumiita asunnossa, asunnosta ei pääse ulos, koska se on lukittu ulkopuolelta...jne...jne...)tämän jälkeen en muista mitään vaan havahdun keskellä yötä (ajasta ei tajua) nojaten kyykyssä makuuhuoneen ovenkarmiin pidellen käsiä polvien ympärillä pulssin vetäessä käsittämättömiä lukemia...Ainoa mitä tuosta muistan on sanoinkuvaamaton pelko, joka raastoi..raastoi..
Tämän tapauksen jälkeen on minulla ollut kohtauksia, joissa pelkään sydäntäni, että se menee epäkuntoon tai pysähtyy...tunnen aivan outoja pulssikuvioita aivan kun joka toisella sydän löisi paineen ja seuraavalla ottaisi verta sisään..noinhan se menee, mutta minä tunnen tasatahdein???.. ;P..rintaa alkaa puristaa aivan kuin ketjut kiristyisivät rintakehän päällä...on vaikeaa vetää ilmaa sisään keuhkojen alaosaan...se on mahdotonta.. hengitän vain keuhkojen yläosalla ja sekin tuntuu tuskallisesta....rintaa alkaa viiltämään...pelkoa....viiltoa..lisää pelkoa...olen varma että kuolen..enemmän pelkoa...ja pikkuhiljaa tämä rauhoittuu jonka jälkeen olen hyvin väsynyt ja yleensä nukahdan...minulla tämä ilmenee yleensä vain kotona, mutta poikkeuksiakin on...olen juuri muuttanut ja vaihtanut työpaikkaa, ja tämän jälkeen kohtaukset pahenivat ja yleistyivät..kesken autolla ajonkin saattaa alkaa ahdistamaan, mikä tosin ei ole suositeltavaa ;P hehehe.. normaalisti olen huumorintajuinen ja normaali nuorimies, mutta kohtauksen tullessa en saa sanaa suusta (kohtaukset muualla kun kotosalla eivät ole samanlaisia, ´vaan ilmenevät unenomaisuutena ja kommunikaatio vaikeuksina). Kotosalla kohtaukset ovat silkkaa helvettiä..ilmenee kesken riidan avopuolison kanssa ja saattaa kestää jälki maininkeineen 3 päivää ellei 4..asia tietysti jää käsittelemäti minun osalta...otetaan uudestaan..sama..taas ja taas...
minkäänlaista hoitoa en ole hakenut, koska siihen ei ole yksinkertaisesti trahaa eikä aikaa..myöskään en tunne tarvetta olla toisten ihmisten seurassa vaan vetäydyn yksinäisyyteen...puhuessani asiasta tunnen, että kohtaus on taas tulossa..pakko alkaa pelaamaan tai jotain muuta ettei pääsisi tulemaan....
Jaksamista teille kaikille asiassa -PEUKKUJA- :D:D - Nisäkäsz84
Kuivilla 10v kirjoitti:
Jees aika samanlainen meno o täällä ku mulla itellä. Tosin mulla eka kohtaus tuli käyttäessäni suuria määriä amfetamiinia.....ensin iskee epätodellisuuden tunne--> näköharhoja (ruumiita asunnossa, asunnosta ei pääse ulos, koska se on lukittu ulkopuolelta...jne...jne...)tämän jälkeen en muista mitään vaan havahdun keskellä yötä (ajasta ei tajua) nojaten kyykyssä makuuhuoneen ovenkarmiin pidellen käsiä polvien ympärillä pulssin vetäessä käsittämättömiä lukemia...Ainoa mitä tuosta muistan on sanoinkuvaamaton pelko, joka raastoi..raastoi..
Tämän tapauksen jälkeen on minulla ollut kohtauksia, joissa pelkään sydäntäni, että se menee epäkuntoon tai pysähtyy...tunnen aivan outoja pulssikuvioita aivan kun joka toisella sydän löisi paineen ja seuraavalla ottaisi verta sisään..noinhan se menee, mutta minä tunnen tasatahdein???.. ;P..rintaa alkaa puristaa aivan kuin ketjut kiristyisivät rintakehän päällä...on vaikeaa vetää ilmaa sisään keuhkojen alaosaan...se on mahdotonta.. hengitän vain keuhkojen yläosalla ja sekin tuntuu tuskallisesta....rintaa alkaa viiltämään...pelkoa....viiltoa..lisää pelkoa...olen varma että kuolen..enemmän pelkoa...ja pikkuhiljaa tämä rauhoittuu jonka jälkeen olen hyvin väsynyt ja yleensä nukahdan...minulla tämä ilmenee yleensä vain kotona, mutta poikkeuksiakin on...olen juuri muuttanut ja vaihtanut työpaikkaa, ja tämän jälkeen kohtaukset pahenivat ja yleistyivät..kesken autolla ajonkin saattaa alkaa ahdistamaan, mikä tosin ei ole suositeltavaa ;P hehehe.. normaalisti olen huumorintajuinen ja normaali nuorimies, mutta kohtauksen tullessa en saa sanaa suusta (kohtaukset muualla kun kotosalla eivät ole samanlaisia, ´vaan ilmenevät unenomaisuutena ja kommunikaatio vaikeuksina). Kotosalla kohtaukset ovat silkkaa helvettiä..ilmenee kesken riidan avopuolison kanssa ja saattaa kestää jälki maininkeineen 3 päivää ellei 4..asia tietysti jää käsittelemäti minun osalta...otetaan uudestaan..sama..taas ja taas...
minkäänlaista hoitoa en ole hakenut, koska siihen ei ole yksinkertaisesti trahaa eikä aikaa..myöskään en tunne tarvetta olla toisten ihmisten seurassa vaan vetäydyn yksinäisyyteen...puhuessani asiasta tunnen, että kohtaus on taas tulossa..pakko alkaa pelaamaan tai jotain muuta ettei pääsisi tulemaan....
Jaksamista teille kaikille asiassa -PEUKKUJA- :D:DJoilla tätä paniikkiongelmaa on. En tiedä kyllä varmaks itellä, mutta vähän epäilen jotain sen suuntasta. Tietysti oon kaikki aivokasvaimet yms. pelänny ja vieläkin pelkään, mutta ei sellasia kyllä jaksa jatkuvasti miettiä.
Itellä kävi siis esim. tänään niin, että töissä ensin tuli hirveen epätodellinen olo ja kattelin itteäni enempi jotenki ulkoapäin ku sisältä.. Tai miten sen nyt kuvailis, mutta jotain tohon suuntaan. Lisäks tietysti sydän hakkas ja nää normaalit oireet, mutta noita en oikeestaan tunne voimakkaasti, koska en välitä niistä ja toiseks en helposti huomaa, koska teen muutenkin suht. raskasta fyysistä työtä ja pulssi about koko ajan korkeella.
Mutta noissa tilanteissa, niitä on nyt kesästä 2007 lähtien/jälkeen tullu, niin ensimmäisen kerran lähdin kesken töiden ajamaan päivystykseen, kun luulin et on joku sisäinen verenvuoto tms. Kai se joku paniikkikohtaus oli. Nyt en vaan tiedä onko nää kohtaukset tosiaanki jotain vakavampaa, koska näössä tuntuu häiriöt ja kaikenlaista outoo.. Ok, voi olla jotai bentsoviekkareita, koska lopetin ne äskettäin. Ensimmäinen kohtaus tuli muuten kanssa heti sen jälkeen kun olin lopettanu lääkkeet. En tiedä kyllä mitä on, mutta ikäviä ovat. Jos ei kohta lopu, meen pään kuvauttamaan, jos siellä on jotai pahempaa. - Jackaboi
Nisäkäsz84 kirjoitti:
Joilla tätä paniikkiongelmaa on. En tiedä kyllä varmaks itellä, mutta vähän epäilen jotain sen suuntasta. Tietysti oon kaikki aivokasvaimet yms. pelänny ja vieläkin pelkään, mutta ei sellasia kyllä jaksa jatkuvasti miettiä.
Itellä kävi siis esim. tänään niin, että töissä ensin tuli hirveen epätodellinen olo ja kattelin itteäni enempi jotenki ulkoapäin ku sisältä.. Tai miten sen nyt kuvailis, mutta jotain tohon suuntaan. Lisäks tietysti sydän hakkas ja nää normaalit oireet, mutta noita en oikeestaan tunne voimakkaasti, koska en välitä niistä ja toiseks en helposti huomaa, koska teen muutenkin suht. raskasta fyysistä työtä ja pulssi about koko ajan korkeella.
Mutta noissa tilanteissa, niitä on nyt kesästä 2007 lähtien/jälkeen tullu, niin ensimmäisen kerran lähdin kesken töiden ajamaan päivystykseen, kun luulin et on joku sisäinen verenvuoto tms. Kai se joku paniikkikohtaus oli. Nyt en vaan tiedä onko nää kohtaukset tosiaanki jotain vakavampaa, koska näössä tuntuu häiriöt ja kaikenlaista outoo.. Ok, voi olla jotai bentsoviekkareita, koska lopetin ne äskettäin. Ensimmäinen kohtaus tuli muuten kanssa heti sen jälkeen kun olin lopettanu lääkkeet. En tiedä kyllä mitä on, mutta ikäviä ovat. Jos ei kohta lopu, meen pään kuvauttamaan, jos siellä on jotai pahempaa.Itsellä alkoi paniikkikohtaukset vuonna 06 elokuussa, olin eräässä tapahtumassa kun alkoi huippamaan/pyörryttää, suuta kuivasi vaikka ostin 0,5l vichyn ja join sen suht nopiaan alas, vieläkin suutakin kuivasi sen jälkeen, ajattelin että ehkä en ole syönyt kunnolla sinä päivänä kun oli sellaisia oireita.
Menin jonottamaan erään ruokapaikan kassajonoon mutta jono oli niin pitkä että olotila vain paheni ja tuntui kuin jalat meinasivat lähteä alta, onneksi siinä lähellä oli ensi-apu piste jonne osasin hakeutua ja pääsin leipäilemään, sain myös ruokaa ja mehua, ajan kanssa olo alkoi paranemaan mutta vieläkin oli hieman heikohko olo.
Seuraavaana päivänä oli omituinen olo, pieni jännitys päällänsä koko ajan, menin töihin siinä puolen päivän jälkeen ja jossain vaiheessa alkoi tuntua että pyörryn, luulin ensiksi että se johtuu nestehukasta kun oli lämmin kesäpäivä, join kylläkin reilusti nestettä ja epäilin hieman että voisiko se johtua siitä.
Lopuksi olo iski niin pahaksi että oli pakko pyytää loppupäivä vapaaksi ja lähteä kotiin, ajattelin että voisiko tämä olla jonkinlainen tulehdus tai olenko esim kuumeessa ymv. menin apteekkiin ja koko sen ajomatkan sinne suuta kuivasi ja matkalla oli pakko pysähtyä ostamaaan juomista, apteekista ostin kuumemittarin ja buranaa koska luulin vain olevani normaalisti kipeä eikä paniikkikohtaus saatikka ahdistus voinut tulla edes mieleenkään.
Myöhemmin illalla kotona ollessani olo äityi niin pahaksi että oli pakko lähteä ajamaan ensi-apuun, kädet täristen, huimaten ja suuta kuivaten.
Olin siellä koko yön, ottivat sydänkäyrät, verikokeet ymv. mutta nissä ei ilmennyt mtn erikoista. pulssikin taisi olla lähemmäs kahtasataa, onneksi sain rauhoittavaa että pystyin nukkumaan yöni edes jotenkin.
Onneksi kyseisen tapahtuman jälkeen pääsin nopeasti lääkärin luo ja keskustelemaan tutun terapeutin kanssa asiasta. oireet todettiin paniikkikohtaukseksi ja ahdistuineisuudeksi.
Lääkityksesi sain Citalopram 20mg ja Oxamin 15mg tarvittaessa.
Monta kertaa olen jälkeenpäin miettinyt mistä nämä oireet ovat voineet johtua, tosin molemmat vanhempani sairastavat skitsofreniaa että sekin on voinut edes auttaa oireiden laukaisuun.
Joskus lääkityksen aikana on lieviä oireita tullut, sydämen muljahtelua, kipua rinnassa tai epätodellisia olotiloja.
Vähän aika sitten lopetin Citalopramin syönnin sen huonojen sivuvaikutusten takia, nivelten särky, väsymys, päänsärky ja pistely ymv.
Tarkoituksena olisi löytää uusi lääke joka toimisi hyvin ilman huonoja sivuvaikutuksia.
Tässä nyt jtn omaa kokemusta..
Hyvää syksyä kaikille samanlaisista oireista kärsiville ja voimia jaksamiseen :) - Tennissukka
Jackaboi kirjoitti:
Itsellä alkoi paniikkikohtaukset vuonna 06 elokuussa, olin eräässä tapahtumassa kun alkoi huippamaan/pyörryttää, suuta kuivasi vaikka ostin 0,5l vichyn ja join sen suht nopiaan alas, vieläkin suutakin kuivasi sen jälkeen, ajattelin että ehkä en ole syönyt kunnolla sinä päivänä kun oli sellaisia oireita.
Menin jonottamaan erään ruokapaikan kassajonoon mutta jono oli niin pitkä että olotila vain paheni ja tuntui kuin jalat meinasivat lähteä alta, onneksi siinä lähellä oli ensi-apu piste jonne osasin hakeutua ja pääsin leipäilemään, sain myös ruokaa ja mehua, ajan kanssa olo alkoi paranemaan mutta vieläkin oli hieman heikohko olo.
Seuraavaana päivänä oli omituinen olo, pieni jännitys päällänsä koko ajan, menin töihin siinä puolen päivän jälkeen ja jossain vaiheessa alkoi tuntua että pyörryn, luulin ensiksi että se johtuu nestehukasta kun oli lämmin kesäpäivä, join kylläkin reilusti nestettä ja epäilin hieman että voisiko se johtua siitä.
Lopuksi olo iski niin pahaksi että oli pakko pyytää loppupäivä vapaaksi ja lähteä kotiin, ajattelin että voisiko tämä olla jonkinlainen tulehdus tai olenko esim kuumeessa ymv. menin apteekkiin ja koko sen ajomatkan sinne suuta kuivasi ja matkalla oli pakko pysähtyä ostamaaan juomista, apteekista ostin kuumemittarin ja buranaa koska luulin vain olevani normaalisti kipeä eikä paniikkikohtaus saatikka ahdistus voinut tulla edes mieleenkään.
Myöhemmin illalla kotona ollessani olo äityi niin pahaksi että oli pakko lähteä ajamaan ensi-apuun, kädet täristen, huimaten ja suuta kuivaten.
Olin siellä koko yön, ottivat sydänkäyrät, verikokeet ymv. mutta nissä ei ilmennyt mtn erikoista. pulssikin taisi olla lähemmäs kahtasataa, onneksi sain rauhoittavaa että pystyin nukkumaan yöni edes jotenkin.
Onneksi kyseisen tapahtuman jälkeen pääsin nopeasti lääkärin luo ja keskustelemaan tutun terapeutin kanssa asiasta. oireet todettiin paniikkikohtaukseksi ja ahdistuineisuudeksi.
Lääkityksesi sain Citalopram 20mg ja Oxamin 15mg tarvittaessa.
Monta kertaa olen jälkeenpäin miettinyt mistä nämä oireet ovat voineet johtua, tosin molemmat vanhempani sairastavat skitsofreniaa että sekin on voinut edes auttaa oireiden laukaisuun.
Joskus lääkityksen aikana on lieviä oireita tullut, sydämen muljahtelua, kipua rinnassa tai epätodellisia olotiloja.
Vähän aika sitten lopetin Citalopramin syönnin sen huonojen sivuvaikutusten takia, nivelten särky, väsymys, päänsärky ja pistely ymv.
Tarkoituksena olisi löytää uusi lääke joka toimisi hyvin ilman huonoja sivuvaikutuksia.
Tässä nyt jtn omaa kokemusta..
Hyvää syksyä kaikille samanlaisista oireista kärsiville ja voimia jaksamiseen :)Ihan kuin minun suustani!!!!
Sain ensimmäisen kohtauksen ollessani kahden lapseni kanssa kotona, lasten jo nukkuessa. Huimasi, heikotti, sydän löi toista sataa. Mitä enemmän tarkkailin oloani, sitä pahemmaksi se meni. Hälytin apua ja meni päivystykseen. Lääkäri osasi heti sanoa, mikä on homman nimi. Seuraava kohtaus oli jo "helpompi" kun tiesin, ettei siihen kuole. Epämiellyttävää ja rankkaa kylläkin. Lääkitykseski sain Cipralex 5mg vasta kuukausia myöhemmin. Joka kerran makasin sydänfilmissä, mutta mitään vakavaa ei löytynyt. Pulssi vain oli aina päälle sadan.
Pääsin lääkityksestä eroon 4 vuotta sitten. Nyt taas on tullut oireita, pahempina kuin ennen. Nyt huimaa välillä niin, että konttaan sänkyyn. Ihan hiki valuu kirjaimellisesti ja sydän hakkaa n 120 kieppeillä. Kädet tärisee, tekee pahaa, pelkään, pyörryttää. Sain uudestaan Cipralexin, edelleen 5mg käyttöön. Kohtauslääkkeeksi Propral 10mg, jota lääkäri käski nyt syödä ensin kaksi viikkoa annostuksella 1 x 3 ja sitten kokeilla vain kohtauksissa. Yritin olla päivän ilman ja raju kohtaus heti päälle. Propralilla meni ohitse 15 minuutissa. Makasin useamman tunnin nytkin tarkkailussa, sydänfilmissä ja verikokeissa. Mitään hälyyttävää ei kuitenkaan löytynyt. Syynä stressi, mitä ilmeisemmin. Takana rankka avioero, työpaikan meneminen alta ja ehkä nyt vasta annan itselleni luvan toipua. Erostakin jo 3 vuotta. Tähän asti on ollut pakko olla vahva ja jaksaa lasten takia. Ehkä elimistöni vaatii nyt pysähtymään ja rauhoittumaan.
Silti koko ajan on tunne, että tämä on jotain muuta. Migreeniäkin on, joten aivokasvain on mielessä, sydänperäistä, koska pulssi on niin korkealla. Huimausta, pahoinvointia.... Jotenkin ei ymmärrä tai halua ymmärtää, että tämä ei ole fyysistä. En häpeä puhua asiasta, joten siitä ei ole ainakaan kiinni. Olisi vaan helpompaa käsittää jokin fyysinen sairaus. Jos jalka on poikki, tietää, mistä kipu johtuu. Kun panikoin, mikä on syy? Kohtaus ei katso aikaa eikä paikkaa. Yleensä se tulee kotona, yön pitkinä tunteina ja unille mennessä. Juuri silloin, kun ei kehtaa herättää ketään saati soittaa minnekään. Silloin, kun tietää, että päivystys on kaukana.
Lohduttavaa, etten olekaan yksin. Ainoa laatuani.
Voimia ja jaksamisia, kestää oireet ja jaksaa eteenpäin, päivä kerrallaan
- aivan sama homma
Kuulostaa aivan omalta elämältäni! Samasta syystä olen lykännyt ja lykännyt lapsen tekoa (joka tällä menolla lykkäytyy hautaan saakka). Hyvä etten ruvennut itkemään helpotuksesta, kun löysin tekstisi ja tajusin etten ole ainoa joka tuntee pelkoa hallinnan menettämistä.
Itselläni kohtaukset tulevat myös illalla, juuri nukkumaan mennessä, vaikka nykyään onneksi pystyn rauhoittamaan itseni melko nopeasti pahimmasta, mutta ajatus toisen vahingoittamisen pelosta piilee mielessäni myös päivällä. Ja mulla kanssa kohtaukset tulee silloin kun oon yksin/kahdestaan jonkun kanssa, sitä harvemmin mitä enemmän ihmisiä on ympärillä. Kaikista pahin on, jos olen jonkun kanssa kahdestaan ja toinen menee minua ennen nukkumaan, niin että jään yksin valvomaan, siitä minulle seuraa lähes välittömästi paniikkikohtaus.
Toivottavasti tätä keskustelua vielä joku lukee, vaikka onkin jo vuosia vanha, mutta minua ainakin helpotti aivan suunnattomasti tietää, etten ole ainoa näiden oireiden kanssa. Kiitos siitä sinulle panic room! :)- ilmassa
Tästä keskustelusta on ollut itselleni aivan mielettömästi apua, vaikka olenkin tätä lukenut ainoastaan jälkeenpäin keskustelujen (viimeinen viesti kirjoitettu heinakuussa :P ) mutta siis harmi kun tätä keskustelua ei pysty ilmeisesti nostamaan, koska uskon että myös muille olisi tästä hyötyä :)
- starsgirl
Ensinnäkin on sanottava, että olen niin kiitollinen tämän keskustelun löytämisestä. Tuntuu, että itsekin saan paniikkikohtauksia silloin tällöin. En tosin ole lääkärin juttusilla käynyt, koska tajusin itse asiassa vasta tänään, että nämä tuntemukset voisivat johtua paniikkihäiriöstä.
Kaikki alkoi talvella 2007. Aloin iltaisin/öisin pelätä nukkumaan menoa ja saada jonkinlaisia kohtauksia. Itse asiassa koen samanlaisia tuntemuksia tälläkin hetkellä, en meinaa saada edes selväjärkistä suomea aikaiseksi. Kuitenkin, näihin kohtauksiin liittyy pelko siitä, että alan nähdä kaikkea ei-normaalia ympärilläni, rintaa alkaa puristaa, en meinaa saada kunnolla henkeä, tärisen, koen aivan outoa tunnetta jota ei voi sanoin kuvata ja alan pelätä ihan kaikkea. Ilman valoja ei voi olla, eikä edes valot päällä voi nukkua kun ei uskalla sulkea silmiä. Minulla nämä kohtaukset saattavat kestää kauankin, en esimerkiksi tällä hetkellä voisi edes kuvitella meneväni nukkumaan. Kohtauksia tulee aina silloin tällöin, ei onneksi kovinkaan usein, tai ainakaan ole tähän mennessä tullut. Viimeisin kohtaus ennen tätä yötä on ollut viime kesänä.
Toivon vain, että selviän ilman lääkäriä vielä nelisen kuukautta, sillä asun ulkomailla enkä täällä tahdo tämän vuoksi mennä lääkärin juttusille. Toivon myös että saisin nukuttua, sillä minulla on ilman näitä kohtauksiakin nukkumisvaikeuksia ja se alkaa haitata koulunkäyntiä toden teolla.
Toivon kaikille jaksamista ja voimia, sekä mukavaa talven jatkoa!- ahdistunut
Hei. Kerrassaan lohduttavaa löytää tämä ketju! Itse olen kärsinyt ahdistuneisuudesta jo pitkään, joka toissaviikolla äityi todella pahaksi paniikkikohtaukseksi. Pelkäsin tulevani hulluksi ja menettäväni täydellisesti kontrollin, kohtaus kesti monta tuntia ja juoksin lopulta läheiseen terveyskeskukseen, jossa auttoivat minua, määräsivät rauhoittavat jne. Lääkärille sain aluksi ajan vasta loppukuuhun, mutta n. viikkoa myöhemmin iski toinen kohtaus ja lähdin suoraan taksilla terveyskeskukseen kun en yksinkertaisesti kestänyt enää. Sain masennuslääkkeet ja rauhoittavat ja nyt toivon vain että olen joskus kunnossa..
Minullakin ahdistus kasvaa yksin ollessa, kun mietin kaikkia mahdollisia kauhukuvia mitä voisi tapahtua. Omalla kohdallani kauhukuvat liikkuvat kaikessa "näkymättömästä vaarasta" täydelliseen sekoamiseen ja itseni/muiden vahingoittamiseen. Aamut ja aamupäivät ovat pahimpia. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että hain apua, ja yritän päästä myös terapiaan mahdollisimman pian. Vielä muutama viikko sitten en olisi ikinä uskonut, että ahdistuneisuuteni kasvaa näin isoksi, paniikkikohtauksien myötä pelko uudesta kohtauksesta saa minut pelkäämään entistä enemmän, eikä koulunkäynnistä tule mitään (aloittelen graduani juuri).
Toivotan kaikille ketjussa olleille ja muillekin parasta mahdollista onnea ja toivon, että kaikki saavat apua! Tuntuu että paniikkikohtaus on liian vähän puhuttu ja hieman väärinymmärretty tila, josta tulisi keskustella enemmän - ehkä näin ei olokaan tuntuisi niin yksinäiseltä kun löytäisi vertaistukea.
Lämmintä ja parempaa kevättä kaikille! - PZa
ahdistunut kirjoitti:
Hei. Kerrassaan lohduttavaa löytää tämä ketju! Itse olen kärsinyt ahdistuneisuudesta jo pitkään, joka toissaviikolla äityi todella pahaksi paniikkikohtaukseksi. Pelkäsin tulevani hulluksi ja menettäväni täydellisesti kontrollin, kohtaus kesti monta tuntia ja juoksin lopulta läheiseen terveyskeskukseen, jossa auttoivat minua, määräsivät rauhoittavat jne. Lääkärille sain aluksi ajan vasta loppukuuhun, mutta n. viikkoa myöhemmin iski toinen kohtaus ja lähdin suoraan taksilla terveyskeskukseen kun en yksinkertaisesti kestänyt enää. Sain masennuslääkkeet ja rauhoittavat ja nyt toivon vain että olen joskus kunnossa..
Minullakin ahdistus kasvaa yksin ollessa, kun mietin kaikkia mahdollisia kauhukuvia mitä voisi tapahtua. Omalla kohdallani kauhukuvat liikkuvat kaikessa "näkymättömästä vaarasta" täydelliseen sekoamiseen ja itseni/muiden vahingoittamiseen. Aamut ja aamupäivät ovat pahimpia. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että hain apua, ja yritän päästä myös terapiaan mahdollisimman pian. Vielä muutama viikko sitten en olisi ikinä uskonut, että ahdistuneisuuteni kasvaa näin isoksi, paniikkikohtauksien myötä pelko uudesta kohtauksesta saa minut pelkäämään entistä enemmän, eikä koulunkäynnistä tule mitään (aloittelen graduani juuri).
Toivotan kaikille ketjussa olleille ja muillekin parasta mahdollista onnea ja toivon, että kaikki saavat apua! Tuntuu että paniikkikohtaus on liian vähän puhuttu ja hieman väärinymmärretty tila, josta tulisi keskustella enemmän - ehkä näin ei olokaan tuntuisi niin yksinäiseltä kun löytäisi vertaistukea.
Lämmintä ja parempaa kevättä kaikille!Se oli muistaakseni v. 2003 kun ensimmäisen kerran koin tällaista...
Olin töissä ja siivooja kulki ohitseni, tiputti vahingossa roskapussin maahan ja sanoi että "no nyt se tippui"
Se tuntui aivan siltä kuin tuo siivooja olisi sanonut jonkun maailman kauheimman lauseen tyyliin "kaikki perheenjäsenesi ja ystäväsi ovat kuolleet"
Haukoin henkeäni ja tuntui että karvat nousi pystyyn. Tuntuma oli vähän samankaltainen kuin menisi jääkylmään veteen, paitsi että päänsisäisesti fiilis oli tietysti todella pelottava ja epätodellinen. Vietin varmaan puoli tuntia vessassa tuon jälkeen.
Hieman sosiaalisesti avuttomana nuorena miehenä en tietenkään kehdannut mennä lääkäriin. Paniikkikohtauksista/häiriöstä en ollut tuolloin kuullutkaan.
Myöhemmin sain samanlaisen kohtauksen ehkä 5-7 kertaa parin vuoden sisään, mutta joka kerta pystyin hallitsemaan tilannetta hieman paremmin. Minulla nämä kohtaukset ovat olleet todella nopeita. Ne tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta hyin voimakkaina, eikä mitään ennusmerkkejä tule. Ne myös menevät ohi hyvin nopeasti. Alussa tietysti jäi pelko ja epätodellinen olo pidemmäksi aikaa mutta viimeisimmät kerrat olen pystynyt rauhoittumaan muutamassa kymmenessä sekunnissa.
Pariin vuoteen minulla ei noita ollutkaan, mutta nyt viime aikoina samankaltaisia kohtauksia on alkanut ilmaantua. Tosin nykyään ne tuntuvat pikemminkin huimauksenkaltaisilta ja hyvin epätodellisilta. En enää säikähdä samalla tavalla. Nyt vain pelottaa joka kerta että menetänkö kontrollin... Jotenkin tuntuu että olen aina todella lähellä menettää tilanteen hallinnan. Kohtaukset eivät kestä vieläkään pitkään ja saan itseni rauhoittumaan nopeasti, mutta sen hetken kun on "tilanne päällä" on hyvin epävarma olo. Kohtauksen ollessa päällä saatan kyetä puhumaan jotain ja ilmeisesti en edes vaikuta kovin sekopäiseltä, mutta tuntuu siltä että en ole itse paikalla ollenkaan ja pelkään että saatan puhua tai tehdä ihan mitä sattuu.
En ole vielä näistä lääkärille puhunut. Tiedän että pitäisi... Jotenkin en tajua sitä, että nyt mulla on mennyt vihdoin paljon paremmin muuten. Masennus on tiessään ja olen hyvin pirteä. Miksi tällainen pitää nyt ilmestyä? Epäreilua... - hansu_
PZa kirjoitti:
Se oli muistaakseni v. 2003 kun ensimmäisen kerran koin tällaista...
Olin töissä ja siivooja kulki ohitseni, tiputti vahingossa roskapussin maahan ja sanoi että "no nyt se tippui"
Se tuntui aivan siltä kuin tuo siivooja olisi sanonut jonkun maailman kauheimman lauseen tyyliin "kaikki perheenjäsenesi ja ystäväsi ovat kuolleet"
Haukoin henkeäni ja tuntui että karvat nousi pystyyn. Tuntuma oli vähän samankaltainen kuin menisi jääkylmään veteen, paitsi että päänsisäisesti fiilis oli tietysti todella pelottava ja epätodellinen. Vietin varmaan puoli tuntia vessassa tuon jälkeen.
Hieman sosiaalisesti avuttomana nuorena miehenä en tietenkään kehdannut mennä lääkäriin. Paniikkikohtauksista/häiriöstä en ollut tuolloin kuullutkaan.
Myöhemmin sain samanlaisen kohtauksen ehkä 5-7 kertaa parin vuoden sisään, mutta joka kerta pystyin hallitsemaan tilannetta hieman paremmin. Minulla nämä kohtaukset ovat olleet todella nopeita. Ne tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta hyin voimakkaina, eikä mitään ennusmerkkejä tule. Ne myös menevät ohi hyvin nopeasti. Alussa tietysti jäi pelko ja epätodellinen olo pidemmäksi aikaa mutta viimeisimmät kerrat olen pystynyt rauhoittumaan muutamassa kymmenessä sekunnissa.
Pariin vuoteen minulla ei noita ollutkaan, mutta nyt viime aikoina samankaltaisia kohtauksia on alkanut ilmaantua. Tosin nykyään ne tuntuvat pikemminkin huimauksenkaltaisilta ja hyvin epätodellisilta. En enää säikähdä samalla tavalla. Nyt vain pelottaa joka kerta että menetänkö kontrollin... Jotenkin tuntuu että olen aina todella lähellä menettää tilanteen hallinnan. Kohtaukset eivät kestä vieläkään pitkään ja saan itseni rauhoittumaan nopeasti, mutta sen hetken kun on "tilanne päällä" on hyvin epävarma olo. Kohtauksen ollessa päällä saatan kyetä puhumaan jotain ja ilmeisesti en edes vaikuta kovin sekopäiseltä, mutta tuntuu siltä että en ole itse paikalla ollenkaan ja pelkään että saatan puhua tai tehdä ihan mitä sattuu.
En ole vielä näistä lääkärille puhunut. Tiedän että pitäisi... Jotenkin en tajua sitä, että nyt mulla on mennyt vihdoin paljon paremmin muuten. Masennus on tiessään ja olen hyvin pirteä. Miksi tällainen pitää nyt ilmestyä? Epäreilua...minulla on ollut aikalailla samankaltaiset oireet. olen reilu 5 vuotta kärsinyt kohtauksista. nyt tosin olen hakeutunut hoitoon ja syön lääkkeitä päivittäin. itse ajattelin myös että ne menee ajan kanssa ohitse ja välillä meni pitkiä aikoja ilman kohtauksia. kuitenkin kohtaukset palasivat ja lopulta äityi jo todella pahoiksi. tällä hetkellä en voi käydä kaupassakaan yksin saati sitten lähteä edes ulkoilemaan. tein virheen kun odotin hoitoon menoa. suosittelen heti hakeutumista lääkäriin kun tajuaa että kyseessä on paniikkihäiriö. mitä kauemmin odottaa sen vaikeampaa on parantuminen. itse olen ainakin niin epätoivoinen jo, koska tuntuu etten ikinä parannu ja voi elää samankaltaista elämää kuin ystävät, tutut jne... paniikkihäiriöistä parantuminen vie yhtä kauan aikaa kuin sitä on sairastanutkin.
- Paniikkipalvelu
hansu_ kirjoitti:
minulla on ollut aikalailla samankaltaiset oireet. olen reilu 5 vuotta kärsinyt kohtauksista. nyt tosin olen hakeutunut hoitoon ja syön lääkkeitä päivittäin. itse ajattelin myös että ne menee ajan kanssa ohitse ja välillä meni pitkiä aikoja ilman kohtauksia. kuitenkin kohtaukset palasivat ja lopulta äityi jo todella pahoiksi. tällä hetkellä en voi käydä kaupassakaan yksin saati sitten lähteä edes ulkoilemaan. tein virheen kun odotin hoitoon menoa. suosittelen heti hakeutumista lääkäriin kun tajuaa että kyseessä on paniikkihäiriö. mitä kauemmin odottaa sen vaikeampaa on parantuminen. itse olen ainakin niin epätoivoinen jo, koska tuntuu etten ikinä parannu ja voi elää samankaltaista elämää kuin ystävät, tutut jne... paniikkihäiriöistä parantuminen vie yhtä kauan aikaa kuin sitä on sairastanutkin.
se on useimmiten paniikkihäiriön aiheuttaja.
- Nimetön 74
Paniikkipalvelu kirjoitti:
se on useimmiten paniikkihäiriön aiheuttaja.
Olen viikon syönyt SSRI lääkettä ja toivon että saan apua siitä.Aiemmin oli ahdistuksia kassajonoissa tms paikoissa joissa mun PITI olla eikä pääsyä pois heti.
Mut selvisin ihan itekseni niistä mutta sitten sairastuin pahaan korvatulehdukseen ja poskiontelotulehdukseen.Joo lastetauteja mut vei mut ihan hajalle.
Korva puhkes ja se puhkaistiin,kaksi kuuria ja tinnitus.
Siitä alkoi tarkkailu,pulssia tsekkaan ja tarkkailen jatkuvasti.Mulla 5 lasta ja yrittäjä mies.
En voi sairastua,kukaan ei hoida lapsia.Se jotenkin stressas ihan liikaa ja paniikki kotona aina iltaisin tosi kova.
Nyt rauhoittavia ja tuo cipralex 5 mg menossa.
Ihme kihelmöintiä siitä tulee ja yöt olleet unettomia.
Mut kestää kai tuo että näkee tehon.
Voimia kovasti kaikille,meitä on monta! - ashtraygirl
ahdistunut kirjoitti:
Hei. Kerrassaan lohduttavaa löytää tämä ketju! Itse olen kärsinyt ahdistuneisuudesta jo pitkään, joka toissaviikolla äityi todella pahaksi paniikkikohtaukseksi. Pelkäsin tulevani hulluksi ja menettäväni täydellisesti kontrollin, kohtaus kesti monta tuntia ja juoksin lopulta läheiseen terveyskeskukseen, jossa auttoivat minua, määräsivät rauhoittavat jne. Lääkärille sain aluksi ajan vasta loppukuuhun, mutta n. viikkoa myöhemmin iski toinen kohtaus ja lähdin suoraan taksilla terveyskeskukseen kun en yksinkertaisesti kestänyt enää. Sain masennuslääkkeet ja rauhoittavat ja nyt toivon vain että olen joskus kunnossa..
Minullakin ahdistus kasvaa yksin ollessa, kun mietin kaikkia mahdollisia kauhukuvia mitä voisi tapahtua. Omalla kohdallani kauhukuvat liikkuvat kaikessa "näkymättömästä vaarasta" täydelliseen sekoamiseen ja itseni/muiden vahingoittamiseen. Aamut ja aamupäivät ovat pahimpia. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että hain apua, ja yritän päästä myös terapiaan mahdollisimman pian. Vielä muutama viikko sitten en olisi ikinä uskonut, että ahdistuneisuuteni kasvaa näin isoksi, paniikkikohtauksien myötä pelko uudesta kohtauksesta saa minut pelkäämään entistä enemmän, eikä koulunkäynnistä tule mitään (aloittelen graduani juuri).
Toivotan kaikille ketjussa olleille ja muillekin parasta mahdollista onnea ja toivon, että kaikki saavat apua! Tuntuu että paniikkikohtaus on liian vähän puhuttu ja hieman väärinymmärretty tila, josta tulisi keskustella enemmän - ehkä näin ei olokaan tuntuisi niin yksinäiseltä kun löytäisi vertaistukea.
Lämmintä ja parempaa kevättä kaikille!On ollu todella helpottavaa lukea tätä viestiketjua!
Itsellä paniikkikohtaukset alkoivat 2004, kun aloitin opiskelut uudella paikkakunnalla. Kaikki asiat jäivät kesken kotipaikkakunnallani (ihmissuhdesotkut) kun jouduin muuttamaan, mikä ahdisti suunnattomasti. "Liian" suuri elämän muutos kai kohtaukset lopulta laukaisi.
En pystynyt olemaan tunneilla saatika menemään lähikauppaan. Olo oli kauhea. Lääkäri määräsi Opamoxeja tarvittaessa. Söin lääkkeitä aina kohtauksen tullessa, mikä auttoi. Söin opamoxeja lopulta päivittäin estääkseni kohtaukset, mutta tuntui välillä että tuli jopa huonompi olo.
Lopetin lääkkeet ja kohtaukset loppuivat moneksi vuodeksi tai pystyin niitä kontrolloimaan. Kun tuntui että kohtaus iskee, alon ajattelemaan tai tekemään jotain muuta enkä antanut paniikin iskeä.
Nyt monen vuoden jälkeen paniikkikohtaukset ovat alkaneet taas. Teen vuorotyötä ja se välillä stressaa kun ei jää omaa aikaa ja on todella väsynyt. Alkuvuodesta tein paljon yövuoroja, jolloin syöminen ja nukkuminen jäi todella vähäseksi. En kerennyt/jaksanut nähdä ystäviäni, mikä ahdisti suunnattomasti. Luulen että nämä taas laukaisivat kohtaukset.
Olen nyt yli puoli vuotta saanut ajoittain kohtauksia, tuntuu että huimaa, jalat menee alta, sydän hakkaa ja on todella epätodellinen olo sekä tuntuu että pää sekoaa lopullisesti.
Opamoxeja olen tarvittaessa ottanut, mutta en haluaisi niitä ruveta säännöllisesti syömään. Tiedostan itse mistä kohtaukset johtuvat ja olen toivonut että ne sillä menisi ohitse. Liikun paljon, mikä helpottaa oloa ja toivon löytäväni itselleni jonkun ihanan ihmisen (miehen :) )vierelleni, ettei yksin tarviisi olla!=)
Tämä helpotti myös kovasti kun sai tänne hieman purkautua ja tietää ettei ole yksin oireiden kanssa!!=)
siis minunkin alkuajan paniikkikohtaukset muistuttivat aika lailla kuvaamiasi tilanteita.
Olen kuitenkin sairastanut paniikkihäiriötä jo yli seitsemän vuotta ja tänä aikana kohtausten laatu on muuttunut paljonkin.
Nykyisin tuntuu,että olen elävä esimerkki paniikkihäiriö esitteestä. :)
Alussa tosin kesti aikaa ennenkuin saatiin minkään laista diaknosia,juuri kohtausten poikkeavuuden vuoksi.- hermoraunio
Itsellä on kohtauksia tullu 15-vuotiaasta. Oon aina ollu hermoileva ja aina vähäisestäkin päänsärystä oon ajatellu, että se on aivokasvain tai verenvuoto.
Ensimmäinen paniikkikohtaus tuli mökillä, kun mä olin menossa uimaan. Tuntui vain että ei pysty hengittämään ja mä luulin että se on loppu nyt.
Sen jälkeen on ollut ehkä neljä kohtausta, viimeisin eilen kun olin porukoiden kanssa elokuvissa. Alkoi huimaamaan ja tuntui etä sydän pettää. Käsiä ja naamaa alkoi pistelemään ja luulin että kuolen siihen. Hätäännyin niin että aloin itkeä ja nyyhkytin siinä sitten äidille ja siskolle. Meidän edessä istuva nainen kääntyi meihin päin ja hyssytteli ärtyneenä. Pilasi kyllä elokuvanautinnon melkein kokonaan.
- Pipsa89
Oi, kyllä helpotti tietää että jollakin muullakin kestää kohtaus koko päivän. Sillä kaikkialta ku on lukenut sen pitäisi mennä ohi, mutta ei mulla ainakaan. Ja se että voi olla vuosiakin välissä ennenkuin se ilmaantuu uudestaan. aloin jo vähän epäilemään että onkohan tämä sittenkään tätä..
- isäksi päivässä
moi,en tiiä laitanko oikein tän viesti ku en oo ennen tämmösiä lukenu tai kirjoitellu
mutta oon 36 jäppinen stadista on 2 lasta 2v ja4kk , n15 v ajanu motocrossii varmaa 20v soitellu bändeissä ollut keikoilla ym. olen sosiaalinen en oo pelänny yleisiä paikkoja mutta ehkä vähän kynsien pureskelia eli vähän hermoilia mutta en agressiivinen,
eli kaikki alkoi n 4vk sitten kun lippasin prätkällä metsässä reikä tuli kyynerpäähän
(luu esillä) en lyönyt päätä koska taju ei mennyt,käsi saatiin nippuun ja silleen olin viikon kumminkin duunissa ja sit olttii kaveritten kaa mökil joo otettiin viinaksia ja oli kankkunen lauantaina sunnuntai ok ,MUTTA MUTTA maanataina alko loma ja kova tois puoleinen päänsärky takaraivossa jatkui yön ja tiistaina otin jotai buranaa mutta tuli takas ku lakkas vaikutus no eiku lekurii ti iltap. sano ett on niska jumissa et johtuu lipoista no siitä fysikaaliseen siellä runnottiin oikeen kunnolla niskat ja kallonpohja ,hedari lähti MUTTA iltasella SE alkoi oltiin ajelulla perheen kaa yhtäkkii rupes yrjöttää,vapisee ja hiki virtas ku saavista kaatamalla
eukko kysy et mikä sulle tuli? sanoin et johtuu hieronnasta ja sama kohtaus tuli seuraavana päivänä ja sit alko tulee semmonen outo olo ku olis vieras pää aistit tosi herkät ,vähä semmone hotky.PE iltana laitoin kersoi koisaa ..nii sii olen ekaa kertaa aamusta iltaa kahen kersan kaa koska olen lomalla ja vanhemalla alkoi eka uhma melkeen siitä ku jäin himaan ,noh PE iltana pulssi nous yli 200 eiku sairaalaa ,rauhottu siellä puolen tunnin päästä propral huulee ja himaan nukummaa,outo olo jatkui seur. viikon sit lähettiin perheen kaa mökille(tutuilta saatiin lainaks)
kersa huus koko matkan, nukkumaan menon jälkeen n.23 alko huutaa huus pari tuntii ja nukahti, sitte mulla iski ihän järjetön vapina ja hikoilu säikädin tietenki n tunnin päästä otin sen opamoksin puolikkaan minka olin saanu sillo aikasemmin vapina loppu ja uni tuli ,paska olo oli koko mökkireissun joka ilta otin puolikkaan opamoksin ja tultii himaa menin lekurii KE sinä päivänä oli yihan jees fiilis,määräs paniikkihäiriöön sertralin 50mg ja opamox 15mg ,oon nyt ottanu eilen ja tänää puolikkaat sertralinit ja eilen illalla puolikkaan opamoksin mut olo on paskempi tosin tänää käytii korkeesaaressa siel tuli parempi fiilis mut ku tultii himaa ni taas se kutkutus,hötky,jännitys ja ihme kelaukset on päällä,luin tost sertralin ohjeesta että voi pahentaa alkuun oireita.KYSYMYS kuinkakohan kaun ne kestää on nimittäin aika hanurista ku pelkää itteensä ja toimiiks noi oikeesti? lauantaina on kaverin häät eikä todellakaa uskalla juoda ku limuu ja nyt on semmonen hötky et huh huh ja TI duunii, pitää soittaa huomen lekurille . p.s. parikymppisena mul oli jotain pientä huippausta ja pelkoa mikä meni kuurilla ohi - teme123
isäksi päivässä kirjoitti:
moi,en tiiä laitanko oikein tän viesti ku en oo ennen tämmösiä lukenu tai kirjoitellu
mutta oon 36 jäppinen stadista on 2 lasta 2v ja4kk , n15 v ajanu motocrossii varmaa 20v soitellu bändeissä ollut keikoilla ym. olen sosiaalinen en oo pelänny yleisiä paikkoja mutta ehkä vähän kynsien pureskelia eli vähän hermoilia mutta en agressiivinen,
eli kaikki alkoi n 4vk sitten kun lippasin prätkällä metsässä reikä tuli kyynerpäähän
(luu esillä) en lyönyt päätä koska taju ei mennyt,käsi saatiin nippuun ja silleen olin viikon kumminkin duunissa ja sit olttii kaveritten kaa mökil joo otettiin viinaksia ja oli kankkunen lauantaina sunnuntai ok ,MUTTA MUTTA maanataina alko loma ja kova tois puoleinen päänsärky takaraivossa jatkui yön ja tiistaina otin jotai buranaa mutta tuli takas ku lakkas vaikutus no eiku lekurii ti iltap. sano ett on niska jumissa et johtuu lipoista no siitä fysikaaliseen siellä runnottiin oikeen kunnolla niskat ja kallonpohja ,hedari lähti MUTTA iltasella SE alkoi oltiin ajelulla perheen kaa yhtäkkii rupes yrjöttää,vapisee ja hiki virtas ku saavista kaatamalla
eukko kysy et mikä sulle tuli? sanoin et johtuu hieronnasta ja sama kohtaus tuli seuraavana päivänä ja sit alko tulee semmonen outo olo ku olis vieras pää aistit tosi herkät ,vähä semmone hotky.PE iltana laitoin kersoi koisaa ..nii sii olen ekaa kertaa aamusta iltaa kahen kersan kaa koska olen lomalla ja vanhemalla alkoi eka uhma melkeen siitä ku jäin himaan ,noh PE iltana pulssi nous yli 200 eiku sairaalaa ,rauhottu siellä puolen tunnin päästä propral huulee ja himaan nukummaa,outo olo jatkui seur. viikon sit lähettiin perheen kaa mökille(tutuilta saatiin lainaks)
kersa huus koko matkan, nukkumaan menon jälkeen n.23 alko huutaa huus pari tuntii ja nukahti, sitte mulla iski ihän järjetön vapina ja hikoilu säikädin tietenki n tunnin päästä otin sen opamoksin puolikkaan minka olin saanu sillo aikasemmin vapina loppu ja uni tuli ,paska olo oli koko mökkireissun joka ilta otin puolikkaan opamoksin ja tultii himaa menin lekurii KE sinä päivänä oli yihan jees fiilis,määräs paniikkihäiriöön sertralin 50mg ja opamox 15mg ,oon nyt ottanu eilen ja tänää puolikkaat sertralinit ja eilen illalla puolikkaan opamoksin mut olo on paskempi tosin tänää käytii korkeesaaressa siel tuli parempi fiilis mut ku tultii himaa ni taas se kutkutus,hötky,jännitys ja ihme kelaukset on päällä,luin tost sertralin ohjeesta että voi pahentaa alkuun oireita.KYSYMYS kuinkakohan kaun ne kestää on nimittäin aika hanurista ku pelkää itteensä ja toimiiks noi oikeesti? lauantaina on kaverin häät eikä todellakaa uskalla juoda ku limuu ja nyt on semmonen hötky et huh huh ja TI duunii, pitää soittaa huomen lekurille . p.s. parikymppisena mul oli jotain pientä huippausta ja pelkoa mikä meni kuurilla ohimulla kestää yleensä pari viikkoa että menee pahin ohi mutta on kyllä yhtä helvettiä alkuun. olen itse syönyt varmaan 7 eri pitkäaikais vaikutteista lääkettä mutta mistään ei ole apua ollut. usko menee kohta että tähän helvettiin saisi lääkkeillä apua. bentsoja olen yrittänyt kysyä mutta menen aina jumiin kun pitäisi kysyä. tulee sellainen olo että ei tuo minua usko (pitää muuten hoitaa puhelimessa kestustelut psykiatrin kanssa). niin ja lääkkeen lopetus todella kannattaa tehdä huolella itellä tuli joskus sellasia sähköiskun tapasia sätkylä jos lopetti lääkkeiden syönnin seinään. ne sätkyt oli ihan kauheita. Nukkumaan mennessäkin joskus säpsähti metrin ylös sängystä ja koko ajan huimas. hauskinta noissa sätkyissä oli se kun tuntui että jalat lähtee menee itestää mutta pää jää paikallee.
- terveeksi kahdessa 2p
isäksi päivässä kirjoitti:
moi,en tiiä laitanko oikein tän viesti ku en oo ennen tämmösiä lukenu tai kirjoitellu
mutta oon 36 jäppinen stadista on 2 lasta 2v ja4kk , n15 v ajanu motocrossii varmaa 20v soitellu bändeissä ollut keikoilla ym. olen sosiaalinen en oo pelänny yleisiä paikkoja mutta ehkä vähän kynsien pureskelia eli vähän hermoilia mutta en agressiivinen,
eli kaikki alkoi n 4vk sitten kun lippasin prätkällä metsässä reikä tuli kyynerpäähän
(luu esillä) en lyönyt päätä koska taju ei mennyt,käsi saatiin nippuun ja silleen olin viikon kumminkin duunissa ja sit olttii kaveritten kaa mökil joo otettiin viinaksia ja oli kankkunen lauantaina sunnuntai ok ,MUTTA MUTTA maanataina alko loma ja kova tois puoleinen päänsärky takaraivossa jatkui yön ja tiistaina otin jotai buranaa mutta tuli takas ku lakkas vaikutus no eiku lekurii ti iltap. sano ett on niska jumissa et johtuu lipoista no siitä fysikaaliseen siellä runnottiin oikeen kunnolla niskat ja kallonpohja ,hedari lähti MUTTA iltasella SE alkoi oltiin ajelulla perheen kaa yhtäkkii rupes yrjöttää,vapisee ja hiki virtas ku saavista kaatamalla
eukko kysy et mikä sulle tuli? sanoin et johtuu hieronnasta ja sama kohtaus tuli seuraavana päivänä ja sit alko tulee semmonen outo olo ku olis vieras pää aistit tosi herkät ,vähä semmone hotky.PE iltana laitoin kersoi koisaa ..nii sii olen ekaa kertaa aamusta iltaa kahen kersan kaa koska olen lomalla ja vanhemalla alkoi eka uhma melkeen siitä ku jäin himaan ,noh PE iltana pulssi nous yli 200 eiku sairaalaa ,rauhottu siellä puolen tunnin päästä propral huulee ja himaan nukummaa,outo olo jatkui seur. viikon sit lähettiin perheen kaa mökille(tutuilta saatiin lainaks)
kersa huus koko matkan, nukkumaan menon jälkeen n.23 alko huutaa huus pari tuntii ja nukahti, sitte mulla iski ihän järjetön vapina ja hikoilu säikädin tietenki n tunnin päästä otin sen opamoksin puolikkaan minka olin saanu sillo aikasemmin vapina loppu ja uni tuli ,paska olo oli koko mökkireissun joka ilta otin puolikkaan opamoksin ja tultii himaa menin lekurii KE sinä päivänä oli yihan jees fiilis,määräs paniikkihäiriöön sertralin 50mg ja opamox 15mg ,oon nyt ottanu eilen ja tänää puolikkaat sertralinit ja eilen illalla puolikkaan opamoksin mut olo on paskempi tosin tänää käytii korkeesaaressa siel tuli parempi fiilis mut ku tultii himaa ni taas se kutkutus,hötky,jännitys ja ihme kelaukset on päällä,luin tost sertralin ohjeesta että voi pahentaa alkuun oireita.KYSYMYS kuinkakohan kaun ne kestää on nimittäin aika hanurista ku pelkää itteensä ja toimiiks noi oikeesti? lauantaina on kaverin häät eikä todellakaa uskalla juoda ku limuu ja nyt on semmonen hötky et huh huh ja TI duunii, pitää soittaa huomen lekurille . p.s. parikymppisena mul oli jotain pientä huippausta ja pelkoa mikä meni kuurilla ohisivuoireet vuoden. Aivan siis kamala olo. Hyvä että selvisin. Oireet loppu vasta kunnes älysin itse lopettaa kyseisen lääkkeen. Mutta kun olo oli mitä paskin lääkkeen aloittaessa niin ei sitä olon pahenemista älynnyt laittaa lääkkeen syyksi.
Taustalle jäi vielä se vanha "olo" kun lopetin lääkkeen mutta vain murtoosa siitä mitä tuo "lääke" aiheutti.
Jos haittavaikutukset ei ala parissa viikossa loppumaan niin kannattaa vaihtaa lääkettä.
- nuormiesvaan
TÄMÄ KESKUSTELU AUTTOI MINUA TODELLA PALJON, KIITOS TEILLE KAIKILLE JA VOIMIA! HYVÄKSYKÄÄ ITSENNE, VAIN ELÄMÄÄ EI SEN ENEMPÄÄ!
- villiruusutar
Mulla todettiin paniikkihäiriö viime vuonna ja sain lääkkeet ja loppui lyhyeen. Nyt ajoittain aina ahdistaa ja tuntuu että paniikkia pukkaa, mutta ei kunnolla pääse päälle. Elämäntilanne on ollut tosi raskas, äidillä todettiin syöpä(onneksi kuitenkin ajoissa), talo meni alta(kunnon vesivahingot) ja työttömyys painaa ja miehen kanssa välit rakoilee ja uhmaikäinen lapsi pahimmassa iässä. Tuntuu niin raskaalta välillä, että sitä on jotenkin eristäytynyt ja varuillaan, pitäen pientä välimatkaa ´muihin ihmisiin. Olen aina ollut iloinen ja räiskyvä persoona, mutta nyt tuntuu että aina vastustaa ja mikään ei näytä onnistuvan ja näin ollen ahdistaa ja ehkä vähän masentaakin kaikki nämä vastoinkäymiset ja paniikki yrittää aina, mutta olen vielä saanut sen rauhoitettua. Lääkkeenä on opamox 15 mg tosi harvoin käytän kyllä ja yritän pärjäillä toistaiseksi ilman lääkkeitä. Inhoan kaikkea esiintymistä ja julkisia kokoontumisia ja käytänkin aina propralia, kun menen johonkin julkiseen tapaamiseen. Yritän aina välillä lenkkeillä ja toki hyviä päiviäkin on, mutta en nykyään enää pidä itsestäni, sillä olen jotenkin muuttunut katkeraksi, vihaiseksi ja tiuskin läheisilleni paljon, ja aggressiivisuuttakin tuntuu löytyvän, kun haluttaa paiskata tavaroita lattialle. Joudumme asumaan ahtaalla, kun omassa talossa ei voi enää asua lainkaan ja on asumiskelvoton ja olemme taistelleet sen kanssa jo vuosia ja se on ollut erittäin raskasta aikaa kaikille. Haluaisin takaisin sen elämäniloni ja päivänpaisteeni ja toivon koko ajan että elämä muuttuisi paremmaksi. Elän päivän kerrallaan ja toivon parasta, vaikka toivo on joskus työn alla, mutta kyllä se silti on olemassa. Haluaisin vaan uuden elämän ja jaksaa jo lapsemme takiakin..Niin ja se vielä, että ahdistavat ajatukset on myös tulleet kuvioon, kun äitini sairastui ja pelkään koko ajan, että läheisilleni tapahtuu jotain pahaa, siis sairaus tai jotain.
- Nikke____
villiruusutar kirjoitti:
Mulla todettiin paniikkihäiriö viime vuonna ja sain lääkkeet ja loppui lyhyeen. Nyt ajoittain aina ahdistaa ja tuntuu että paniikkia pukkaa, mutta ei kunnolla pääse päälle. Elämäntilanne on ollut tosi raskas, äidillä todettiin syöpä(onneksi kuitenkin ajoissa), talo meni alta(kunnon vesivahingot) ja työttömyys painaa ja miehen kanssa välit rakoilee ja uhmaikäinen lapsi pahimmassa iässä. Tuntuu niin raskaalta välillä, että sitä on jotenkin eristäytynyt ja varuillaan, pitäen pientä välimatkaa ´muihin ihmisiin. Olen aina ollut iloinen ja räiskyvä persoona, mutta nyt tuntuu että aina vastustaa ja mikään ei näytä onnistuvan ja näin ollen ahdistaa ja ehkä vähän masentaakin kaikki nämä vastoinkäymiset ja paniikki yrittää aina, mutta olen vielä saanut sen rauhoitettua. Lääkkeenä on opamox 15 mg tosi harvoin käytän kyllä ja yritän pärjäillä toistaiseksi ilman lääkkeitä. Inhoan kaikkea esiintymistä ja julkisia kokoontumisia ja käytänkin aina propralia, kun menen johonkin julkiseen tapaamiseen. Yritän aina välillä lenkkeillä ja toki hyviä päiviäkin on, mutta en nykyään enää pidä itsestäni, sillä olen jotenkin muuttunut katkeraksi, vihaiseksi ja tiuskin läheisilleni paljon, ja aggressiivisuuttakin tuntuu löytyvän, kun haluttaa paiskata tavaroita lattialle. Joudumme asumaan ahtaalla, kun omassa talossa ei voi enää asua lainkaan ja on asumiskelvoton ja olemme taistelleet sen kanssa jo vuosia ja se on ollut erittäin raskasta aikaa kaikille. Haluaisin takaisin sen elämäniloni ja päivänpaisteeni ja toivon koko ajan että elämä muuttuisi paremmaksi. Elän päivän kerrallaan ja toivon parasta, vaikka toivo on joskus työn alla, mutta kyllä se silti on olemassa. Haluaisin vaan uuden elämän ja jaksaa jo lapsemme takiakin..Niin ja se vielä, että ahdistavat ajatukset on myös tulleet kuvioon, kun äitini sairastui ja pelkään koko ajan, että läheisilleni tapahtuu jotain pahaa, siis sairaus tai jotain.
Unikisu: olen juuri kuin sinä.
Kuolemanpelko on aivan kamala, 2-3pv aamupäivisin olen aivan säikkynä, pelkään peilejä, koska sieltä ei katso minä takaisin. Mietin kanssa koko maailmaa, ketä me ollaan ja mistä tullaan, mihin mennään. Pelkään melkein kaikkea. Iltaisin pelkään etten saa unta, ja sitten sitä unta ei myöskään saa. Päivät stressaa ja yöllä saa päivän stressistä painajaisia.
KOhtaus alkaa mennä nyt ohi kun luen etten ole yksin.
Syökö muut lääkkeitä? minä en ole vielä aloittanut, mutta harkitsen vakavasti. - sama ongelma jo 2v
Nikke____ kirjoitti:
Unikisu: olen juuri kuin sinä.
Kuolemanpelko on aivan kamala, 2-3pv aamupäivisin olen aivan säikkynä, pelkään peilejä, koska sieltä ei katso minä takaisin. Mietin kanssa koko maailmaa, ketä me ollaan ja mistä tullaan, mihin mennään. Pelkään melkein kaikkea. Iltaisin pelkään etten saa unta, ja sitten sitä unta ei myöskään saa. Päivät stressaa ja yöllä saa päivän stressistä painajaisia.
KOhtaus alkaa mennä nyt ohi kun luen etten ole yksin.
Syökö muut lääkkeitä? minä en ole vielä aloittanut, mutta harkitsen vakavasti.Minulla on vähän erikoinen paniikkihäiriö.
Elikkäs, vähän tietoa itsestäni. Olen 16vuotias opiskelia ja ihan perus nuori, tykkään urheilla,juhlia jne...
Mutta Paniikkihäiriö rajoittaa mun elämää ihan liikaa, busseilla kulkeminen on käynyt aivan helvetin vaikeaksi ja myös muut arkipäiväiset asiat.
Elikkäs, muilla näyttää olevan silleen että saavat kohtauksen ja silloin haluavat päästä poies sieltä missä ovat?...
Mulle kun kohtaus iskee niin tulee aivan järkyttävä kusihätä. Elikkäs joudun menemään vessaan, Saan "kohtauksia" vain ja ainaoastaan paikoissa missä en pääse vessaan tai kehtaa mennä vessaan, myöskin esimerkiksi busseissa mistä ei mielellään hyppää ulos kusihädän takia kun tietää että on ollut vessassa 15min sitten.
Esimerkiksi nytten, olen menossa hakemaan työpaikkaa koulun työoppimis jaksoa varten, joka alkoi jo viikko sitten mutta en ole saanu itseäni menemään kysymään paikkaa, olen myöskin ollut poissa koulusta viikkoja koska en suostu/halua mennä bussilla.
mikä avuksi? Käyn juttelemassa sairaanhoitajan/psykiatrin kanssa, olen ollut psykologin puheilla monta kertaa mutta tästä ei ole ollut apua.
Olen nuori kundi ja tämmöinen ongelma vaivaa jatkuvasti, sosiaalisuus kärsii.
Minulle on ehdotettu kaikenmaailman lääkkeitä mistä suostuin syömään vaan xanoreita koska ne oikeasti auttoivat, mutta en halua popsia nappeja loppuelämääni.
Sairaslomaa en suostu ottamaan koska tiedän että erakoidun aivan täysin sitten.
Mikä neuvoksi?
Haluaisin myös tietää onko muilla samanlaista wc ongelmaa liittyen paniikkihäiriöön?
Ps.Otin hetki sitten xanorin ja olo on paljon rennompi, vois ottaa toisen niin ei pitäis olla vaikeeta mennä hakemaan sitä työpaikkaa :)
- onko muita?
Minulla kohtaus alkaa yleensä nukkumaan mennessä, kun sammutan valot. Päässä alkaa tuntua kummalta ja pahanolon aalto syöksyy kehon läpi. Yleensä joudun oksentamaan vatsani tyhjäksi. Sitten nukkuun ja aamulla kaikki melkein ok... hieman sekava olo. Pisin kohtaus kesti 4pv. (alkoi lauantaina ja tänään keskiviikko) pahinta oli, kun ei ollut mitään oksennettavaa ja tuntui kuin olisin itseni ulkopuolella. En pystynyt syömään enkä juomaan mitään. Lopulta sain lääkäristä Librax:ia ja Opamox:ia ja sain kohtauksen kuriin. No kuriin ja kuriin.. kohtaus jatkui vielä sekavana olona ja toivon, että huomenna olisi kaikki ok, mutta ainahan toivoa saa. Päivittäinen lääkitys on tähän asti toiminut minulla Optipar 50mg/pv
- sebu.o
elikkäs olen 23w jäpikkä asun vanhemmila koska vapauduin vankilasta 21.7.2010..itell alkaa kohtaukset:hirveen ahdistunut olo tuntuu et jokin on kurkussa päästä lähtee sähkönen piikin tunne käy koko kropan läpi hirveen ahdistunut olo ja ei uskalla mennä nukkumaan kun pelkään kohtauksen laukeavan...itell on tällä hetkell setralin 100mg ja zeldox 40mg...mitä olen täällä nyt lukenut niin setralin voi voi edes auttaa kohtauksen poikimista.....hyvä kumminkin tietää et en ole ainut ja kuoleman pelkokin on kova :(
- ddddddssssddddd
sebu.o kirjoitti:
elikkäs olen 23w jäpikkä asun vanhemmila koska vapauduin vankilasta 21.7.2010..itell alkaa kohtaukset:hirveen ahdistunut olo tuntuu et jokin on kurkussa päästä lähtee sähkönen piikin tunne käy koko kropan läpi hirveen ahdistunut olo ja ei uskalla mennä nukkumaan kun pelkään kohtauksen laukeavan...itell on tällä hetkell setralin 100mg ja zeldox 40mg...mitä olen täällä nyt lukenut niin setralin voi voi edes auttaa kohtauksen poikimista.....hyvä kumminkin tietää et en ole ainut ja kuoleman pelkokin on kova :(
rukousta, lue Isä Meidän rukousta. Turvaa JUMALAAN, itsellä oli paniikkitila yli kaksikymmentä vuotta, joskus useimmin joskus harvemmin. Ajattelin että ei Jumala tätä pysty parantamaan, siksi en niin paljon sitä rukoillut, mutta yhtenä iltana huokasin Jumalan puoleen ja jotain tapahtui aivankuin olisin ollut turvassa jonkun sylissä, suuri turvallisuuden tunne meni lävitseni, sen jälkeen kauhu ei ole saanut valtaansa vaan olisi kuin este edessä että se ei minuun pysty. Jumala on todellinen, olen parantunut muistakin sairauksista vain yksin rukoillessani.Huutakaa Jeesusta avuksi.
- 1+2
Olen 22 vuotias mies ja mul on muuten sama juttu ku sul paitsi että joskus luulen että kuolen rintakipuu mikä yleensä tulee ja yleensä ei huvita paljo liikkua jos kunnon paniikkikohtaus iskee.
Mulla kestää kans loppupäivän yleensä eikä oo hetkes ohitse.Mul tulee kans iha yhtäkkiä,ei kato aikaa eikä paikkaa.Kerran tuli suihkussa ku olin paniikkikohtaus ;D
Toivottavasti jatkossaki pystyt estämää paniikkikohtauksen ensioireitten ilmaannuttua :) Mulla paniikkikohtaukseen kuuluu käsien ja jalkojen puutuminen, sydän hakkaa ku ois tulossa ulos rinnasta, huimausta, epätodellista tunnetta. Tänään on ollut paniikkikohtaus koko päivän. Alkoi aivan yhtäkkiä ja jatkuu edelleen. kokeilin nukkumista, mutta eihän siitä mitään tullut. Jalat ovat kuin tulessa ja samoin kädet. Aina ku meinasin nukahtaa säpsähdin hereille, sydän hakkaa tosi lujaa. Pelko siitä mitä tapahtuu seuraavaksi lietsoo kohtausta ja se pahenee. Mulla on periaatteessa paniikki päällä joka päivä, toisena päivänä se on niin lievä, että sen kanssa pystyy olemaan, toisena taas aivan jotain muuta. yhdessä vaiheessa kädet ja jalat ovat aivan kylmät, hetkessä aivan kuumat ja turvoksissa. Lääkärissä on tullut rampattua ja kaikilta sama vastaus, paniikkihäiriö/yleistynyt ahdistuneisuus. Mutta vaikka sen moni lääkäri on sanonut, sitä on vaikea uskoa, eiväthän ne oo tutkinut mitään muuta vaihtoehtoa. Pitääkö siis vain niellä tämä diagnoosi ja alkaa popsia niitä mielialalääkkeitä?!
Joku selvyys tähän on kuitenkin saatava. koska eihän tässä helvetissä pysty elämään!!! Tää on tehnyt musta toisia ihmisiä pelkäävän ja välttelevän säikyn. En halua jatkuvasti pelätä uutta kohtausta, haluan elää ja nauttia kaikesta ihanasta mitä mulla on. Mutta tällä on luja ote musta ja joka kohtauksen edessä mä oon entistä heikompi....- JormaSin
Kuolema.
Kaikki loppuu.
Tyhjyys.
Ikuisesti hävinny.
Kaikki päättynyt.
Ei ole mitään.
Mitään en voi tehdä.
Kuolema saapuu kuitenkin.
Juoksen ajatusta pakoon.
Toiseen päähän taloa.
Työnnän ajatuksen syrjään.
Ensi kertaan. - sick and tired
Täällä samankaltaisia kokoemuksia. Mulla tuli eilen illalla aivan kauhea paniikkikohtaus jolloin olin varma että kuolen. Soitin kriisipuhelimeen ja juttelin 45min ja sit rauhoituin sen verran että sain unenpäästä kiinni. Yöllä kuitenkin puolen neljän aikaan heräsin yhtäkkiä aivan pirteänä ja sama rumba jatkui. Yhtäkkiä tuli aivan kauhea kuoleman pelko, närästi, vatsa meni sekaisin, sydän tykytti ja löi lujaa, henkeä ahdisti ja tärisytti. Soitin ensin 24h terveysneuvontaa mutta siellä ei osattu sano muuta kun että päivystykseen omien tuntemusten mukaan. Noh sit tietysti aloin tarkkailla niitä tuntemuksia ja puolen tunnin kuluttua oli pakko soittaa hätänumeroon. Juttelin sit hetken siellä olevan naisen kanssa joka oli aivan vakuuttunut että kyseessä on paniikkihäiriö, eikä sydänkohtaus tai muu vastaava. Sen jälkeen en ole saanut unta, olen siis ollut neljästä asti valveilla ja kohtaus ei ota laantuakseen. Välillä helpottaa mut sit tulee taas puristava tunne rintakehään ja alkaa kuvottamaan ja vasenta kättä särkemään.
Mulla on ollut nuoruusiästä asti paniikkikohtauksia, niiden esiintymistiheys on saattanut vaihdella 3 vuodesta aina pariin viikkoon. Välillä on parempia jaksoja, mutta nyt esimerkiksi on ollut puoli vuotta taas puljaamista tämän kanssa. Nuorena kohtaukset liittyivät yleisiin kulkuneuvoihin, tilanteisiin joista "ei pääse pois" (esim. koulun juhlat, konsertit).
Nykyään kohtaukset nimenomaan liittyvät yksin oloon ja kuolemanpelkoon. Se on aivan käsittämätöntä minkälaisen olon ja minkälaiset oireet mieli pystyy tuottamaan. Kohtauksen tullessa päälle en meinaa ikinä uskoa että kyseessä on paniikkikohtaus. Pelkään aina jotain sairauskohtausta tai kuolemaa. Olen vasta nuori, joten se on ihan hullua että pelkään kuolemaa ja kohtauksia.
Olen yrittänyt miettiä mistä tämä johtuu. Silloin kun nämä kohtaukset taas alkoivat, olin pari kuukautta ennen sitä kuullut erään läheisen nuoren ihmisen kuolemasta. Kohtaukset alkoivat kun olin viikon ollut lomalla omien ajatusteni kanssa.
Nyt kävi samoin, olen ollut viikon sairaana kotona yksin, omien ajatusteni kanssa. En jotenkin osaa enää sairastaa edes perusflunssaa tai kuumetta ajattelematta että no niin nyt mulla on joku kuolemansairaus. Pelkään aina pahinta. Ja nimenomaan sitä yksin olemista.
KAIKISTA hassuinta tässä sairaudessa on se, että vaikka pahoja kohtauksia on tullu kuinka ja paljon, jokaisen uuden kohtauksen aikana ei vaan meinaa uskoa että siitä selviää. Joka kerta tähän asti on selvinnyt, niin miksei tälläkin kertaa... Tämän kanssa alkaa jossain vaiheessa olla keinot käytetty ja voimat lopussa. Lääkärit, psykologit ja luontaishoitajat on kaikki ravattu läpi. Mistään ei tähän mennessä ole apua tullut.
Puuh.... - Tuntee helpotusta
Olen 16 vuotias ja minulla on ollut näitä iltaisia pelko/ahdistus kohtauksia, joissa olen pelännyt omaa kuolemaa tai muiden läheisten. Niitä on ollut jo n.6 vuotta ja olen luullut itseäni hulluksi silä oireet eivät olleet samanlaisia kuin normaalissa paniikkikohtauksessa. Nyt kun kävin täällä oloni on paljon parempi sillä tiedän mikä minua vaivaa ja osaan jo hieman kontrolloida sitä ajattelemalla vain hyviä asioita kohtauksen alkaessa.
Oireeni ovat: illalla nukkumaan laittaessa ahdistuksen ja masennuksen tunne kuolemaa kohtaan. Alan täristä ja itkeä enkä voi kitkeä ajatuksiani millään. Olen monesti soitellut ihmisille yöllä kun tunnen pelkoa jonkun läheisen kuolemasta enkä vii lopettaa pahaa oloani emmenkuin olen soittanut. Aamulla oloni on tyhmä ja häpeän itseäni mutta ilalla taas ajattelen erillä tavala aivan kuin minulla olisi kaksi minää. Minulla kohtaukset saattavat kestää joskus jopa koko yön. Tunnen myös että sekoan enkä palaa normaliksi enää. ( laitoin oireet alas sillä pää pointti oli ylempi teksti.:) )Yö on sellaista aikaa, että kaikki asiat tuntuvat suurilta ja ikäviltä. Kokeile sellaista konstia, että otat peukalon ja etusormen väliin korvannipukan ja hierot sitä varttitunnin. Se on rauhoittava akupiste ja minua se ainakin auttaa rentoutumaan.
- vertaistukeavailla
eikö kenelläkään ole kokemusta paniikkikohtauksesta, joka ilmenee lähinnä ajatuksissa, ilman suurempia fyysisiä oireita.. mulla on todettu paniikkihäiriö 5 vuotta sitten. suurimmaksi osaksi oireet ovat olleet fyysisiä, välillä parempia kausia, välillä huonompia, nyt viime päivinä ahdistus on saanut melkein ylivallan, ajatuksia pyörii päässä pakonomaisesti, sekoamisen pelkoon ja psykoosiin liittyen.
- 94n
moi itsellän on pankkikihäiriö ja tulee sydämmen tykytyset ja kaikki sen jälkeen jäää hirveet kivut rintaan ja tosi inhottava olo kestää aina joku 3 päivää onks normaalii???
- mine
Minäkin olen saanut paniikki kohtauksia jotka liittyvät kusihätään. Vaikka olisin juuri käynyt vessassa niin tulee tunne että kusettaa niin pirusti että on pakko jännittää kaikki paikat ettei vaan tulisi housuun. Vaikka tiedän ettei sieltä mitään tulekkaan mutta yritäppä sitä itsellesi vakuuttaa kun hikoilu alkaa, pulssi nousee ja tuntuu että sekoat. Olen 28-vuotias nainen ja tuntuu niin vitun lapsellisesta että aina kun stressi nousee liian korkealle en pysty ajattelemaan normaalisti vaan päässä takoo koko ajan ettei vaan nyt tulisi kusihätä ja sen mukana paniikkikohtaus. Vaikeuttaa niin pirusti työelämää ja samoin sosiaalista elämää. Sain ensimmäisen kohtaukseni noin 3 vuotta sitten sen jälkeen kertaakaan ei kohtaus ole mennyt niin pitkälle että sitä kukaan ympärilläni oleva näkisi mutta en myöskään ole vieläkään käynyt lääkärillä asiasta mutta nyt alkaa tuntua että kohta on pakko ennen kuin tää perkele pilaa mun työt sekä sosiaaliset suhteet. Tuntuu niin tyhmältä että pelkään housuun kusemista yhtä paljon kun toiset kuolemaa tai siltä se minusta ainakin silloin tuntuu. Aina välillä on pitkiä kausia kun asia ei vaivaa ollenkaan ja sitten aivan yht'äkkiä taas ne tulee ja joutuu miettimään kaiken uusiksi.
- Kysy itseltäsi
Nykyisin olisi AINA kiinnitettävä huomiota ympäristöön kun tulee paniikkikohtaus, sillä usein syy löytyy sieltä. Meidät on vain niin aivopesty psykologisesti, että automaattisesti rupeamme pitämään itseämmme vähintäänkin henkisesti sairaana ja lääkitystä tarvitsevana.
Suurin paniikkioireiden syy löytyy huoneistojen koneellisesta ilmastoinneista joka laittaa elimistömme hengityksen äärimmäiseen stressiin. Kaupat taitavat olla pahimpia, joihin ei tule juuri koskaan ulkopuolista raitista ilmaa, vaan sama kiertää sisällä vuodesta toiseen. Lisäksi kaikki koneet haihduttavat ilmaan epämääräistä pölyä. Koneellisessa ilmastointi synnyttää lisäksi epänormaalia ilmanpainetta huoneistoon, johon hengitys ja keuhkot reagoivat.
Ei tarvitse kuin pieni ylimääräinen rasitus tai stressitekijä niin paniikkikohtaus on valmis. Sitten sitä tulee säikyksi ja rupeaa pelkäämään, koska hengitys on elämää ylläpitävä toiminto, kun se lakkaa tai salpautuu, kuolee.
Ajatelkaapa myös tältä kannalta aisaa. Toinen voi olla myös energiajuomat jos niitä juo paljon.- homemyrkytys
Täällä ainakin yksi, jolle diagnosoitiin paniikkihäiriö.
Kunnes jouduin voimakkaasti homeelle haisevaan asuntoon ja se laukaisi erityisen voimakkaan kohtauksen. Sen jälkeen olen ymmärtänyt (ja haistanut), että "tavalliset" kohtaukset johtuivatkin vain lievemmin homeisista julkisista tiloista ja kauppojen likaisesta ilmanvaihdosta.
- kukili
Itselläni on myös paniikkihäiriön tapasia oireita. Mutta olen lievittänyt kohtauksia ajattelemalla että mistä tämä kaikki johtuu. Ensinnäki siitä että ihminen elää kahleissa koko sen elämän jos ei tajua mitä oikeesti täällä maan päällä tapahtuu kannattaa alkaa elämään niin kuin itse haluaa eikä niin miten muka pitäis elää. Ootteko koskaan ajatelleet mitä voisi kuoleman jälkee tapahtua minä ainakin uskon siihen että elämä jatkuu sieluna eläimenä. Mehän olemme vain rahan teko koneita niille isoille herroille täällä niin tää yhteiskunta toimii "herää koti kauppa koti telkkari nuku" ihme että ihminen ahdistuu.
- yksinkö ajattelen
Tuleeko teille muille outoja ajatuksia paniikkikohtauksen aikana? Mulla ajatukset kommentoi toisten ihmisten sanomisia, omia ajatuksiani ja puheitani...morkkaavasti ja välillä härskistikin. Siitä menen vielä sitten enemmän paniikkiin ja pelkään että muut ihmiset lukevat ajatukseni silmistäni. Siksi en pysty katsomaan ketänn ihmistä kasvoihin/ silmiin kohtaukaen aikana.
- 17v poju
Eli siis et todellakaan ole yksin. Itse kärsin aivan samasta, tai no kärsin.. ja kyllä, ajatukset ovat tosi outoja paniikkinohtauksen aikana ja sen jälkeen ja muutenkin jokaisessa tilanteessa yleensäkkin. Mutta niinkun hyvä apu tuohon on, että annat vaan ajatuksen olla :D älä yritä työntää "häiritsviä ajatuksia" pois päästäsi, koska se vie hirveästi energiaa ja ärsyttää keskittymistäsi. Anna vain ajatuksen olla päässäsi rauhassa. Älä kiinnitä huomiota jos ajatus on mielestäsi häiritevä. Naura vaikka oudolle ajatukselle pääsi sisällä :) huomaat parin viikon päästä kun olet antanut vain ajatusten olla, on sun paljon helpompi elää ja jaksatkin paljon paremmin ja vähentää ahistusta ja huolestuneisuutta asiasta :) ja jos nyt on lohduttavaa kertoa, älä pelkää ajatuksias, ne vaan kuuluu tähän hetkeen ! Et ole outo tai epänormaali millään tavalla
- suomi3456788
Mä en tiedä, mutta mulla löytyy oireita. Meen ihan lukkoon ihan mistä tahansa opiskelujen ohessa tapahtuvasta esitelmästä tms. Saan fyysisii oireita ja oon jopa jutellut asiasta, mutta sitä tunnutaan pidettävän vitsinä "kaikkia jännittää". Mut kun kyse ei ole jännityksestä. Kyse on isommasta.
Kun menet lääkärille niin ensimmäisenä vastauksena on: MASENNUSLÄÄKITYS. (Whaaat???).
Toisena: No kuule työ elämäänsä opettaa.
Eli tässä on mun kokema apu.- vaikee elämä
toi on iha törkeetä! meijän kansan auttajat on harvoin fiksui ja välittää siit mitä toinen kertoo. ja tuputetaan lääkkeit kokoajan. ei se oo se ratkastu. vuoravaikutusta enemmän ja korvaavii positiivisia kokemuksia pelottaviin tilanteisiin. googleta sosiaalisten tilanteiden pelko et löytyiskö siel sulle vastaus ??
- vaikee elämä
MOI!
mä sain just paniikkikohtauksen ja haluun kertoo millanen se oli mulla.
alkoi unettumuudella, joka on jokaöistä koska en saa ajatuksiltani rauhaa öisin. sit aloin kelaa just niit vastoinkäymisii mitä mun elämässä on ollu ja niit edellisimpia jotka on tullu kaikki päällekkäin. aloin siis tajuta kuinka vitun epäreilusti mun vuos on menny. ja mul on diagnosoitu masennus ja sosiaalisia pelkoja. käyn niitä hoitamassa psykoterapiassa. mut sit tuli itkukohtaus ja hengenahdistusta ja sitä et mä haluun kuolla. ja ajatuksena oli et miks kukaan ei auta muamä oon ihan yksin. koen et mul ei ooketään henkilöö kuka ottais mut näiden asioiden kanssa vastaan. paitsiterapia, siel on kivaa jos pääsee siit jännitysfiiliksest eroon. kyl suosittelen terapiaa, ja asioita jotka tekee just sut onnelliseks = hyvä parantumiscombo - Rrrrrr94
Ensimmäisen paniikkikohtauksen sain muutama vuosi sitten lätkämatsissa. Oltiin edeltävänä päivänä kavereiden kanssa oltu risteilyllä, jossa mun pää jäi mm. raskaan oven väliin. No seuraavana päivänä oli hirvee flunssa ja varmaan myös aivotärähdys, ku sen verran kovaa se ovi paiskautu mun päälle. Aiemmin päivällä olin itkenyt pahaa oloa, mutta siltikään ei voinut jäädä kotiin. Bussissa matkalla matsiin iski hirvee sairaskohtaus. Päästä alaspäin lähti tunto koko kropasta, enkä pystynyt liikkumaan. Huusin vaan kaverille, että soittaa ambulanssin ja en haluu kuolla. Tähän kaveri tokas, että itekki on samanlaisen kohtauksen saanu ja kohta se loppuu. No oikeassa oli tämä kaveri. Ku bussista jäätiin pois niin olo alko helpottua aika paljon ja fiksuna tyttönä ajattelin, että peliin pitää päästä (17 vuotiaan ajattelua) . Oltuani pari minuuttia täydessä jäähallissa iski täydellinen paniikki ja pelko siittä, että kohtaus toistuu uudestaan. Kamala hetki, kun ei tiedä yhtään mitä käy ja luulee tosissaan, että kuolee siihen paikkaan. Sama kohtaus meinas alkaa sitte kesken pelin ja tilasin taksin kotiin ja itkin koko loppuillan.
- Rrrrrrr94
Ja loput viestistä jäi pois, mutta siis pahimmat kohtaukset jatkuu viikko tolkulla. Kokoajan ahdistaa. Pelkään joka flunssaa. Sydän hakkaa, rintaan koskee, pala kurkuss, tärisen, jalat ja kädet puutuu. Puhuminenkin on jotenkin vaikeeta. Nyt melkeen 20 vuotiaana pitäs muuttaa omaan kämpppään, mutta toi ajatus pelottaa mua ihan mielettömästi. Kun koti on ollu aina mulle tietynlainen turvapaikka, ja äiti ollut se ihminen joka mut saa rauhottumaan. En pysty kuvittelemaan itteäni oman onneni nojassa. Kamala ajatella miten toi yks paniikkikohtaus lätkäpelissä on laukassut tälläsen noidankehän mun elämässä. Rajottaa elämää helvetisti, kun tarvii kokoajan jonkun siihen vierelle, että ei sekoa. Kavereilla kaikilla parisuhde, joten oon enempi yksin kun koskaan. Tuntuu, että mun on ees turha haaveilla mistään parisuhteesta, koska kuka tällästä hullua jaksaa katella, joka meinaa seota lähes joka päivä. Mutta elän huomista varten, ja oootan vaan millon 'ahdistusaika' on ohi, että pystyy hetken ees rauhottumaan.
Oudointa on se, että aamulla pari tuntua ei ahdistanut ja kaikki oli ihan ok, niin se normaaliolo tuntu oudolta ja melkeen toivo, että tulis ahdistus niin tuntuis normaalimmalta? Ihan sairasta. En siis todellakaan näitä ahdistuskohtauksia haluis, mutta kai tähän on jotenki kasvanu kiinni?
Ja antteeks pitkä avautuminen :d - Joku hullu
Rrrrrrr94 kirjoitti:
Ja loput viestistä jäi pois, mutta siis pahimmat kohtaukset jatkuu viikko tolkulla. Kokoajan ahdistaa. Pelkään joka flunssaa. Sydän hakkaa, rintaan koskee, pala kurkuss, tärisen, jalat ja kädet puutuu. Puhuminenkin on jotenkin vaikeeta. Nyt melkeen 20 vuotiaana pitäs muuttaa omaan kämpppään, mutta toi ajatus pelottaa mua ihan mielettömästi. Kun koti on ollu aina mulle tietynlainen turvapaikka, ja äiti ollut se ihminen joka mut saa rauhottumaan. En pysty kuvittelemaan itteäni oman onneni nojassa. Kamala ajatella miten toi yks paniikkikohtaus lätkäpelissä on laukassut tälläsen noidankehän mun elämässä. Rajottaa elämää helvetisti, kun tarvii kokoajan jonkun siihen vierelle, että ei sekoa. Kavereilla kaikilla parisuhde, joten oon enempi yksin kun koskaan. Tuntuu, että mun on ees turha haaveilla mistään parisuhteesta, koska kuka tällästä hullua jaksaa katella, joka meinaa seota lähes joka päivä. Mutta elän huomista varten, ja oootan vaan millon 'ahdistusaika' on ohi, että pystyy hetken ees rauhottumaan.
Oudointa on se, että aamulla pari tuntua ei ahdistanut ja kaikki oli ihan ok, niin se normaaliolo tuntu oudolta ja melkeen toivo, että tulis ahdistus niin tuntuis normaalimmalta? Ihan sairasta. En siis todellakaan näitä ahdistuskohtauksia haluis, mutta kai tähän on jotenki kasvanu kiinni?
Ja antteeks pitkä avautuminen :dOnko semmonen paniikkikohtaus kun heräsin yhtäkkiä yöllä ja tunsin kuolevani, yritin myös nousta istumaan sängyllä, mutta ei onnistunut. Sydän hakkasi iha hirveesti ja hikoilin ja kokoajan hoin mielessäni että " mene pois!" Se oli hirveetä.
Se on tapahtunut kolme kertaa, mutta se ei oo kestäny muuta ku 10 sekuntia sen jälkeen on tullu aina semmone tyhjä olo että miettii et onko kuollu tai huh, en kuollu
- Peppermint123
Onpas kiva ollut kuulla teidän erilaisia kokemuksia... Mulle tuli ensimmäinen kohtaus koulussa tunnilla, jonka jälkeen en uskaltanut mennä kyseisille tunneille enää ollenkaan. Sydän hakkas,hiki,epätodellinen mielentila, en kuullut enää mitä luokassa puhuttiin, ja koitin vaan pitää itseni jotenkin kasassa tunnin loppuun.
Sen jälkeen on tullut muissa tilanteissa kohtauksia, seurassa kaikki.
Pahin ikinä tuli valvotun yön jälkeen, en ollut syönyt mitään pitkään aikaan ja siihen pari kuppia kahvia niin huhhuh. Eli mulla ainakin fyysiset tekijät on huomattavassa osassa paniikin laukaisemisessa. Mutta tiedän että jotain muutakin pelkoa tähän liittyy, tosin kuolemaa en pelkää koska uskon Jumalaan, ja usko onkin antanut voimaa tän asian käsittelyssä.
Fyysisten oireitten lisäks mun tekee mieli juosta/huutaa/paeta, eli semmonen pakokauhun tunne tulee, enkä välttämättä tajua ollenkaan mitä ihmiset ympärillä puhuu. Tosin se helpottaa kun joku on lähellä, se tuo jotenkin takasin tähän maailmaan siitä epätodellisuuden tunteesta. Kohtausta ennen ahistaa ja sen tulon jotenkin aavistaa, mutta sen jälkeen on rauhallinen olo, ja elämä jatkuu niinku ennenkin, tosin vähän vaan väsynyt olo.
Lentokoneissa ja junissa ahistaa, mutta ei kuitenkaan paniikkiin asti.
Beetasalpaajaa oon käyttänyt pari kertaa kun oon tienny, että on tulossa ahistava tilanne, ja kyllähän se rauhottaa. En oo mitään muita lääkkeitä halunnu, kun nämä kohtaukset on aika harvassa olleet, mutta nyt muutamien viikkojen aikana on tullut kolme kohtausta sydämen tykytyskohtauksia, jotka on menny ohi (ei täyttä paniikkia siis), joten en tiedä mitä tässä pitäis tehdä... Psykologille oon kyllä menossa. Missä teidän mielestä menee raja, että kannattaa alottaa lääkitys? - Maijax
Mä sain ekat paniikkikohtaukset joskus parikymppisenä, isot elämänmuutokset ja kova stressi laukaisi ne. Heräsin esim. aamuyöstä aivan hiestä märkänä, rintaa puristi, sydän hakkas hulluna, hengitin tiheesti, käsiä pisteli ja ne hikoili, jne. Pelkäsin sydäriä jne. Ravasin näiden kohtauksien takia päivystyksessä, kaikkea mahdollista tutkittiin, kunnes joku lääkäri tajusi sanoa, että kärsin paniikkihäiriöstä. Pääsin kohtauksista eroon, kun ymmärsin mistä oli kysymys ja opin ottamaan rennosti.
Nyt lähemmäs nelikymppisenä oon saanut tämän riesan takaisin pitkän sairastelun myötä. Enää en pystykään hallitsemaan kohtauksia järjellä, sanomalla itselleni, ettei ole mitään hätää, ei syytä panikoida, kaikki on ihan hyvin. Nyt puskee vain ajatuksiin pelkoja, entä jos minulla onkin jokin vakava sairaus, entä jos entä jos. Typerää jossittelua, pelkään ihan kaikkea. Yksinoloa, kuolemaa, vaikka mitä. Normaalisti en pelkää juuri mitään. Saan jotenkin hallittua tilanteen niin, ettei kunnon kohtauksia tule päälle, mutta olen vähän niin kuin jatkuvassa ahdistustilassa. Syke koholla, kädet puutuu, ahdistaa, pelottaa. Yritän keskittyä kaikkeen muuhun, osan päivästä onnistun ja osan päivästä vain makaan sängyssä, kun en jaksa yhtään mitään. Ahdistaa tämä tilanne, pelottaa etten saa itseäni kasaan. En halua mitään lääkitystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta812067Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt181773- 161644
50+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin211460Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu641394hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo191331- 761318
Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61292En voi sille mitään
Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee121274Miten joku voi käyttää koko elämänsä
siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää111245