Olen kiinnostuneena seuraillut näitä väittelyjä täällä parin viime päivän ajan.
Itse en todellakaan tunnista itsessäni mitään noista piirteistä joista tatuointien vastustajat puhuvat. Olen kohta nelikymppinen, pitkälle opiskellut ja hyvässä ammatissa - en missään kovin erikoisessa kuitenkaan; tietokoneiden parissa. Teen töitä toimistossa siistit vaatteet päällä. En seuraa muotia oikeastaan ollenkaan vaan pukeudun kuten itsestäni hyvältä tuntuu (hameisiin useimmiten, farkkuja en edes omista). Ns. rock-henkinen en ole koskaan elämässäni ollut, enemmänkin sellainen rauhallinen, kiltti ja tasainen, kovasti kotona viihtyvä. En myöskään elä tälläkään hetkellä minkäänlaista kapinavaihetta, vaan olen erittäin tyytyväinen elämääni, olosuhteisiini ja ihan kaikkeen. Suurin toiveeni on että asiat jatkuisivat mahdollisimman pitkään juuri sellaisina kuin ne juuri nyt ovat. :-)
Tatuointeja minulla ei ole enkä ole koskaan edes harkinnut, mutta viime kuukausina olen miettinyt että entäs jos sittenkin ottaisi ihan sellaisen pienen ja sievän, sellaiseen paikkaan että se peittyy vaatteiden alle - niin että se olisi vain se yhden ja ainoan ihmisen silmille. Ajattelin siis ottaa rakkaan aviomieheni nimikirjaminen tai ehkä hänen lempinimeensä viittaavan tatuoinnin. Jokainen päivä tämän miehen kanssa on ilo, ja minusta tuntuu jotenkin mukavalta ajatus että minulla olisi jotain hänestä muistuttavaa täysin pysyvää joka olisi minussa vielä satavuotiaanakin..
Itse en todellakaan tunnista itsessäni mitään noista piirteistä joista tatuointien vastustajat puhuvat. Olen kohta nelikymppinen, pitkälle opiskellut ja hyvässä ammatissa - en missään kovin erikoisessa kuitenkaan; tietokoneiden parissa. Teen töitä toimistossa siistit vaatteet päällä. En seuraa muotia oikeastaan ollenkaan vaan pukeudun kuten itsestäni hyvältä tuntuu (hameisiin useimmiten, farkkuja en edes omista). Ns. rock-henkinen en ole koskaan elämässäni ollut, enemmänkin sellainen rauhallinen, kiltti ja tasainen, kovasti kotona viihtyvä. En myöskään elä tälläkään hetkellä minkäänlaista kapinavaihetta, vaan olen erittäin tyytyväinen elämääni, olosuhteisiini ja ihan kaikkeen. Suurin toiveeni on että asiat jatkuisivat mahdollisimman pitkään juuri sellaisina kuin ne juuri nyt ovat. :-)
Tatuointeja minulla ei ole enkä ole koskaan edes harkinnut, mutta viime kuukausina olen miettinyt että entäs jos sittenkin ottaisi ihan sellaisen pienen ja sievän, sellaiseen paikkaan että se peittyy vaatteiden alle - niin että se olisi vain se yhden ja ainoan ihmisen silmille. Ajattelin siis ottaa rakkaan aviomieheni nimikirjaminen tai ehkä hänen lempinimeensä viittaavan tatuoinnin. Jokainen päivä tämän miehen kanssa on ilo, ja minusta tuntuu jotenkin mukavalta ajatus että minulla olisi jotain hänestä muistuttavaa täysin pysyvää joka olisi minussa vielä satavuotiaanakin..
Vastaukset 6
Vanhimmat
..ota ihmeessä mut älä liian pientä. mielipide on se että pitäis erottaa selkeästi vähän kauempaakin. luomeksi luultuja töherryksiä löytyy.. ne on yyhh ikävii..
ottamaan tatskaa! Itse otin ensimmäisen kuvani pari vuotta sitten vähän yli neljäkymppisenä pähkäiltyäni asiaa ensin parinkymmenen vuoden ajan. Olen hyvän koulutuksen ja työn omaava kahden lapsen äiti, eli melkein kuin olisin lukenut kuvausta omasta itsestäni, kun viestiäsi luin. Siksi onkin pistänyt hymyilyttämään näiden muutamien kohkaajien väitteet tatuoinnin omistavien huonosta sosiaalisesta asemasta, moraalista ja älykkyydestä. Miten rajoittunut voikaan joidenkin ihmisten ajatusmaailma olla! Mutta siis alkuperäiseen aiheeseen: jos kerran mielesi tekee tatuointia, niin siitä vaan valitsemaan sopivaa kuvaa. Omastani en enää luopuisi, vaikkei se mikään suunnattoman omaperäinen olekaan. Mutta sillä onkin piilomerkityksiä, joita ei tiedä kukaan muu kuin minä...
Vanha viisaus: älä koskaan tatuoi itseesi muiden nimiä kuin äitisi (tai lastesi, jos olet nainen).
Tai ainakin sitten niin pienellä se tatska, että saa peitettyä jos huonosti käy.
"viisautesi". Olen mies ja minulla on tatuoituna vaimoni, tyttäreni sekä poikani nimet.
Vaimon sikäli ymmärrän, jos aiot vedota esim. mahd. avioeroon (ei tapahtumassa), mutta se ei mahdu nuppiini, että minkä takia vain nainen voi ottaa lastensa nimet ihoonsa?
Kyllähän omat lapset pysyy ainiaan lapsinasi. Eikö?
Luultavasti kirjoittaja viittaa siihen, että isyydestään ei mies aina voi olla 100 %:n varma...
Kaunista ajatusta miehesi nimikirjaimista, mutta vaikka itse rakastan miestäni kovasti, en ikinä ottaisi hänen nimeään/nimikirjaimia itelleni, koska tilanteet muuttuu...
Tänään rakastavaisia ,huomenna vihamiehiä...ja sillompa ei tatuointi enää niin hyvältä tuntuiskaan.
Ja oikeasti elä osoita rakkautta miehellesi tatuoinnin avulla, kerro se muuten.En usko ,että miehesi rakastaa sinua yhtään sen enempää tai vähempää tatuointisi takia...ja sitäpaitsi joku kaunis pieni kuva intiimi paikassa voi antaa todellista potkua parisuhteelle ja eipä ole harmittamassa myoh. mutta tää vaan mun mielipide.
Ja tulipa taas tekstiä enemmän kuin aijoin...