Ehkä kaukaa haettu vertaus, mutta viime aikojen onnettomuuksien jälkeen on puhuttu paljon siitä, kuinka tärkeää omaisille on saada tietää totuus, onko kadoksissa ollut kuollut ja saada heidät haudattua.
Mitä sitten, jos parisuhde päättyy niin, ettei toinen osapuoli tiedä edes syytä?
Miksi toinen lähtee sanomatta sanaakaan eikä suostu keskustelemaan?
Minusta tuntuu siltä kuin hän olisi kuollut, mutta minulta kielletään sureminen.
Mielestäni ansaitsisin edes pienen selvityksen eroon johtaneista syistä ja mikä lopulta johti eroon.
Tässä on tullut mieleen sen tuhannen selitystä ja syytä selittämättömyyteen, että yöunet ovat menneet.
Miksi mies ei puhu?
Hänen exänsä ovat kyllä soitelleet vielä vuosia suhteiden päättymisen jälkeenkin hänelle, eikä minulla ole ollut siihen mitään sanomista.
Miksi hän sitten minulta kieltää moisen oikeuden?
Kyllähän tähän paljon selvittämättömiä asioita jäi, eivätkä kysymysmerkit tunnu loppuvan lainkaan.
Toivon porukkaa mukaan keskusteluun ja pohtimaan asiaa.
Mitä sitten, jos parisuhde päättyy niin, ettei toinen osapuoli tiedä edes syytä?
Miksi toinen lähtee sanomatta sanaakaan eikä suostu keskustelemaan?
Minusta tuntuu siltä kuin hän olisi kuollut, mutta minulta kielletään sureminen.
Mielestäni ansaitsisin edes pienen selvityksen eroon johtaneista syistä ja mikä lopulta johti eroon.
Tässä on tullut mieleen sen tuhannen selitystä ja syytä selittämättömyyteen, että yöunet ovat menneet.
Miksi mies ei puhu?
Hänen exänsä ovat kyllä soitelleet vielä vuosia suhteiden päättymisen jälkeenkin hänelle, eikä minulla ole ollut siihen mitään sanomista.
Miksi hän sitten minulta kieltää moisen oikeuden?
Kyllähän tähän paljon selvittämättömiä asioita jäi, eivätkä kysymysmerkit tunnu loppuvan lainkaan.
Toivon porukkaa mukaan keskusteluun ja pohtimaan asiaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
OLetteko edes riidelleet? Olisitko voinut jotenkin verisesti loukata häntä? Pakko jotain on olla.
Olet oikeassa, että pakkohan eroon jokin syy on olla. Sen olisin halunnut tietääkin:)
Emme riidelleet.
Hänellä oli rinnakkaissuhteita, mutta hän piti kait kanssani jonkinlaista kulissia pystyssä minun avullani. Ensimmäinen rinnakkaissuhde sai raivon kyllä kiehumaan, mutta muuta pahaa ei tapahtunut kuin se, että paiskoin kukat, joista pidän erittäin paljon, pihalle.
Toisesta, kolmannesta tai neljännestä suhteesta en halunnut edes tietää. Pyysin vain, että älä tuo kuitenkaan tauteja kotiin.
Jokaisessa meissä on virheemme, ja syy siihen, etten itse lähtenyt rinnakkaissuhteiden takia lätkimään on se, että jos hänen heikkoutensa olivat "ruoho on vihreämpää aidan takana" -suhteet, kun muuten arki sujui mukavasti, niin eihän kaikkea hyvää voi saada. Miksi en olisi voinut elää sen hyvä kanssa, mitä hänessä muuten oli.
Suhteemme alussa hän kertoi, että hänellä on taipumus käydä vieraissa, mutta hän lupasi, vannoi ja vakuutti, että rinnakkaissuhteet ovat ohi.
Petturi on aina petturi niin kuin alkoholistikin.
Yksi osasyy saattoi olla viidenkympin villitys ja oman vanhenemisen pelko.
Temppu on kuitenkin sen verran ruma, että haluaisin tehdä surutyöni jatkaakseni elämää eteenpäin.
Nyt kävi niin onnellisesti, että sain eilen tiedon, että pääsin seurakunnan perheasiainneuvottelukeskuksen asiakkaaksi, jossa saan apua omien tunteideni työstämiseen, sillä kieltämättä viimeisen neljän kuukauden aikana olen löytänyt itsestäni tunteita, kuten vihaa ja katkeruutta, joita en ennen ole tuntenut omikseni.
Siihen halpaan en ole mennyt, että olisin vaipunut itsesääliin ja syyttänyt vain itseäni. Erossahan on aina kaksi tekijää. Uskon, että molemmissa oli syytä, mutta kyllä aikuisten ihmisten pitää kyetä puhumaan keskenään.
Kun hän jätti asiat puhumatta ja lähti kuin pyörremyrsky, niin tuskinpa parisuhteet onnistuvat tulevaisuudessakaan.
Luin jostain, että miehen tulee ensiksi päästä irti napanuorastaan eli äidistään ja sen jälkeen naissuhteet tulee päättää niin, että vanhat suhteet eivät tule haamuiksi uusiin suhteisiin.
Minulla on edelleen paha olo, enkä oikein jaksa uskoa siihen, että kukaan oikeasti toipuu erosta parissa kuukaudessa, ja luulen, että myös exällä on paha olla. Erosta puhuminen helpottaisi varmaan molempien oloa vaikkakin kummankin tahoillaan.
Uudesta yhteisestä alusta en edes haaveile, sillä loukkaus on ollut liian suuri.
Mutta johtuuko puhumattomuus siitä, että suhtesta on lähdettävä ryminällä, sillä muuten siitä ei pääse irti.
Hän oli aikanaan minun elämäni aurinko ja ilo.
Siitä olen kiitollinen.
Ja me kyllä keskustelimme, välillä kovastikin muun muassa politiikasta, mutta suhteestamme hän ei osannut/halunnut puhua.
No, toisaalta: miksi mies ei puhu? Hän ei ole saanut siihen mallia kotoa.
Ehkä on helpompi häipyä vaan paikalta kuin kantaa vastuu valinnastaan perustelemalla se. Perusteleminenhan tarkoittaa keskustelemista ja jos on ajautunut siihen pisteeseen, että on päättänyt häipyä, niin eipä siinä enää halua mitään selitellä saatika kuunnella jätetyn kritiikkiä, anomista, itkua, syytöksiä jne.
Kai se perimmäinen syy piilee siellä syvällä itsessä. (Tässä tapauksessa) mies ei ehkä luota omaan kykyynsä kyetä selvittämään sulle lähtönsä syitä niin, että sä niillä "hiljenisit" tai ehkä hän häpeää niitä syitään ja pelkää, että ne ovat liian heiveröiset, epäoikeudenmukaiset ja itsekkäät tms.
Ehkä hän ei kestä nähdä sun hätääsi ja suruasi, kiukkuasi ja vihaasi, joten pakenee mieluummin mitään selittämättä.
Miehen exiin sun on turha "verrata" itseäsi, sillä et voi tietää millaisia ne suhteet muinoin olivat.
Mulla oli kans joskus mies joka asui hetken mun kanssa ja sit tuli joku pieni riita tai jotain en itsekkään oikein hahmottanut et mitä, niin pakkas kassinsa ja lähti. Silloin tietty sattui ja tuntui aivan käsittämättömältä. Mut nyt olen onnellinen et lähti. Siis jos olis sen kanssa rakentanut jotain, lapsia, mitä vaan ja sit olis vaan lähtenyt. Sairasta et ihminen ei voi kohdata totuutta. Sanoa sitä ääneen. Nyt mulle riitti. En jaksa enempää. Mun on pakko mennä jne. Ja joutuu vielä kohtaamaan ne asiat, kun elämä ei jätä velaksi...
auttaisko tää:
pankaa oma suppusuu välillä kiinni ja
KUUNNELKAA !
Vaikea toisen on puhua jos ei kukaan kuuntele.
Silloin harvoin kun puhumaton mies jotain sanoo niin kuule kyllä kuunnellaan kaikki aistit tarkkana joka sana...
Mä oon nainen ja harkitsen jättäväni samalla tyylilla - puhumatta ja selittelemättä. Meidän tapauksessa tekisin niin siksi, että minun aikaisemmat keskusteluyritykset eivät ole saaneet mitään vastakaikua kumppanini puolelta. En vaan enää jaksa olla se, joka aina yrittää.
Kyllästyin noin 5 vuotta sitten siihen, että mies ei koskaan tehnyt aloitetta keskusteluihin. Päätin katsoa mitä tapahtuu kun jään odottamaan hiljaa, että hän olisi joskus aloitteellinen ja haluaisi jakaa kanssani asioita ja osoittaa hellyyttä ja läheisyyttä ilman seksiä. Nyt jälkeen päin olen saanut tietää, että mies "kärsi" hiljaa puolisen vuotta ja sitten ryhtyi seurustelemaan toisen naisen kanssa :-/ Yhden uskottomuuden annoin anteeksi mutta vuosi sitten paljastui toinen ja nyt meillä on ollut virallinen ero 3 kuukautta. Perheneuvolassa mieheni sanoi terapeutille, että minun olisi pitänyt olla kuin ennenkin kun häneltä kysytiin mitä minä vaimona olisin voinut tehdä toisin. Meidän parisuhteemme oli minun varassani...valitettavasti ja minun olisi pitänyt jatkaa sitä subjektina oloa loputtomiin. Sanokaa, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin? Uuden naisen kanssa on ihanaa ja toisenlaista, ehkäpä hänellä vielä puhetta riittää. Tunnen suurta surua mutta myös vapautta. YHteinen vanhuus sellaisen miehen kanssa, jota en tunne ja jonka ajatukset minun aina piti arvata, tuntui kammottavalta.
Elän parasta aikaa suhteessa, jossa ei puhuta eikä varsinkaan ongelmista. Keskusteleminen tapahtuu huomenna, mutta sitä huomenta ei vielä ole näiden seitsemän vuoden aikaan tullut. Mieheni edelliset suhteet ovat kariutuneet siihen, että hän on alkanut rinnakkaissuhteeseen toisen kanssa. Tätä on laskujeni mukaan käynyt kolme kertaa 12 vuoden sisällä, taitaa olla tapa. Minä olen nyt se kolmas suhde, josta paetaan pikku kikkailuun. Sain eilen tietää, että kaksi tapausta on ollut viimeisen kahden vuoden sisään kierroksessa. Ilmeisesti mieheni on täysin kyvytön kohtaamaan arkea ja ongelmia, jotka pitkä suhde tuo tullessaan. Ehkä olen liian hellyyden ja seksikipeä, liian tuttu, ehkä se ei enää ole kivaa liian tutun kanssa, mene ja tiedä kun ei puhuta. Olen viettänyt unettoman yön, aamulla pitäisi keskustella... Mistäs keskustelet, kun toisen mielestä ei mitään anteeksi pyydettävää ole ja minä olen nyt se kauhea ämmä, joka osasi käyttää hoksottimiaan ja sai selville miehen uskomattoman typerät teot. Siis mies narahtaa ja saa senkin tuntumaan siltä, että minä tässä olenkin loukannut häntä, haloo! Kummallinen tapa hoitaa parisuhdetta! En tiedä auttaako tässä enää mikään, voiko tästä ylipäätään päästä yli muuta kuin eroamalla. Luultavasti mieheni jatkaa eron jälkeen ramaa rataa ja pilaa tulevat parisuhteensa jatkuvasti tällaisella idioottimaisella hölmöilyllä. Tällä menolla hänellä on edessä hyvin yksinäinen elämä ja exiä kaupunki täynnä... Säälittävää.
Kaverin kohta exmies on ihan samanlainen ja kaverini onkin nyt lähtökuopissa. Onneks niillä ei oo lapsia...
Kaverini tuli viimein siihen tulokseen, ettei jaksa enää antaa anteeksi toisen jatkuvaa hölmöilyä ja vastuuttomuutta, joten parasta pelastaa itsensä ja ottaa kunnon etäisyys satuttavaan osapuoleen.
Johonkinhan se raja on vedettävä itse kunkin.
Joo, että jotkut pojat ne on ikuisesti vaan poikia...
Inspiksiä voi saada muiden käyttäytymisestä, mutta kyllä se työ on tehtävä aina itse.
Eli jos ihminen ei halua muuttaa itseään ja tapojaan, oppia ilmaisemaan itseään paremmin jne., niin eipä sitä voi tehdä kukaan hänen puolestaankaan.
Sääli, ettei sunkaan ex kyennyt vaatimaan itseltään enemmän.