Minulla on kohta kuuden vuoden suhde takanani, vaikka olen iältäni hyvin nuori. Tämän suhteen aikana olen pitänyt välillä lyhyitä ja välillä pitempiä sivusuhteita, mutta jatkuvasti tuntenut ihastusta toiseen mieheen.
Tuntuu että tämä jatkuva kierre ei vain katkea! Aina kun olen yhdestä sivusuhteesta päässyt eroon ja päättänyt etten enää ikinä petä rakastani, vaan olen uskollinen ja hänen ansaitsemansa kihlattu, alkaa uusi suhde!
Tämä lupaus ei siis pysy kauaa. Kuin tyhjästä elämääni ilmestyy joku mies johon tunteeni heräävät ja alan tapailemaan salaa ja aloitan jälleen kuukauden tai jopa puolivuotta kestävän suhteen. Kun alkukiihkeys ja jännitys ja ihastus on ohi, päätän katkaista suhteen ja olen jälleen hetken aikaa onnellinen ja tyytyväinen kultaani. Ja hetken päästä sama kierre! Nyt olen lopen kyllästynyt tähän elämäntyyliin ja haluan jättää mieheni tai oppia olemaan uskollinen! Mutta en tiedä pystynkö kumpaakaan. Tuntuu että haen jatkuvasti elämääni jotain jännitystä, ja kun jännitys menee ohi - oma mieheni on paras kaikista!
Mutta selvästikään en rakasta häntä kun voin tehdä hänelle näin! Mutta mikä minussa on vikana kun en pysty myöskään jättämään häntä?! Pelkään että jos jätän, en ikinä löydä hänen kaltaistaan - yhtä ihanaa miestä! Mutta tuntuu niin nairettavalta että ajattelen näin kun kuitenkin loukkaan häntä ja kohtelen todella väärin! Järkeni kertoo kyllä miten väärin teen, mutta silti niin tapahtuu!! En tiedä osaanko ikinä olla uskollinen, vai ihastunko ihastumiseen loppuikäni ja kärsin tästä!?
Hän on todella hyvä mies. Uskollinen, kiltti ja rehellinen. Kaikinpuolin sellainen jota toivoisin. Mutta joku mättää ja pahasti kun en pääse tästä kierteestä eroon. Välillä uskon itsekin että elämme elämämme onnellisena loppuun asti... Mutta tämä tunne kestää vain hetken kunnes jotain taas tapahtuu. Enhän minä voi elää hänen kanssaan jos en osaa olla uskollinen ja hänen ansaitsemansa nainen ja kihlattu! Paras olisi jos tunnustaisin kaiken, tai ehkei ihan kaikkea kannata tunnustaa... Hänhän varmasti murenisi täysin! Niin väärin olen häntä kohtaan vuosikaudet tehnyt!!! Parashan olisi jos vain jättäisin hänen ja kertoisin että olen hirveä ihminen eikä kanssani kannata elää. Mutta kai olen niin raukkamainen ja pelkuri etten pysty tähän. Tai itserakas paskiainen, joka ei ansaitsisi ketään. Olen kierteessä jonka pelkään kestävän loppuikäni. Vai voiko olla että kierre katkeaa kun tapaan sen oikean! Vaikka matkan varrella on ollut kaikenlaisia erittäin ihania mieheiä, kukaan ei ole omani arvoinen!! Mutta miksi en osaa kunnioittaa tätä?
Noh, sain hieman ajatuksiani kirjoitettua! Tämän tarkoitus ei ole kerjätä keneltäkään haukkuvia kommentteja, vaikka moni petetty varmasti haluaisi haukkua minut alimpaan helv***n. Rakentavia kommentteja, sillä ihminen olen minäkin - virheistäni huolimatta!
Tuntuu että tämä jatkuva kierre ei vain katkea! Aina kun olen yhdestä sivusuhteesta päässyt eroon ja päättänyt etten enää ikinä petä rakastani, vaan olen uskollinen ja hänen ansaitsemansa kihlattu, alkaa uusi suhde!
Tämä lupaus ei siis pysy kauaa. Kuin tyhjästä elämääni ilmestyy joku mies johon tunteeni heräävät ja alan tapailemaan salaa ja aloitan jälleen kuukauden tai jopa puolivuotta kestävän suhteen. Kun alkukiihkeys ja jännitys ja ihastus on ohi, päätän katkaista suhteen ja olen jälleen hetken aikaa onnellinen ja tyytyväinen kultaani. Ja hetken päästä sama kierre! Nyt olen lopen kyllästynyt tähän elämäntyyliin ja haluan jättää mieheni tai oppia olemaan uskollinen! Mutta en tiedä pystynkö kumpaakaan. Tuntuu että haen jatkuvasti elämääni jotain jännitystä, ja kun jännitys menee ohi - oma mieheni on paras kaikista!
Mutta selvästikään en rakasta häntä kun voin tehdä hänelle näin! Mutta mikä minussa on vikana kun en pysty myöskään jättämään häntä?! Pelkään että jos jätän, en ikinä löydä hänen kaltaistaan - yhtä ihanaa miestä! Mutta tuntuu niin nairettavalta että ajattelen näin kun kuitenkin loukkaan häntä ja kohtelen todella väärin! Järkeni kertoo kyllä miten väärin teen, mutta silti niin tapahtuu!! En tiedä osaanko ikinä olla uskollinen, vai ihastunko ihastumiseen loppuikäni ja kärsin tästä!?
Hän on todella hyvä mies. Uskollinen, kiltti ja rehellinen. Kaikinpuolin sellainen jota toivoisin. Mutta joku mättää ja pahasti kun en pääse tästä kierteestä eroon. Välillä uskon itsekin että elämme elämämme onnellisena loppuun asti... Mutta tämä tunne kestää vain hetken kunnes jotain taas tapahtuu. Enhän minä voi elää hänen kanssaan jos en osaa olla uskollinen ja hänen ansaitsemansa nainen ja kihlattu! Paras olisi jos tunnustaisin kaiken, tai ehkei ihan kaikkea kannata tunnustaa... Hänhän varmasti murenisi täysin! Niin väärin olen häntä kohtaan vuosikaudet tehnyt!!! Parashan olisi jos vain jättäisin hänen ja kertoisin että olen hirveä ihminen eikä kanssani kannata elää. Mutta kai olen niin raukkamainen ja pelkuri etten pysty tähän. Tai itserakas paskiainen, joka ei ansaitsisi ketään. Olen kierteessä jonka pelkään kestävän loppuikäni. Vai voiko olla että kierre katkeaa kun tapaan sen oikean! Vaikka matkan varrella on ollut kaikenlaisia erittäin ihania mieheiä, kukaan ei ole omani arvoinen!! Mutta miksi en osaa kunnioittaa tätä?
Noh, sain hieman ajatuksiani kirjoitettua! Tämän tarkoitus ei ole kerjätä keneltäkään haukkuvia kommentteja, vaikka moni petetty varmasti haluaisi haukkua minut alimpaan helv***n. Rakentavia kommentteja, sillä ihminen olen minäkin - virheistäni huolimatta!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Totuus on että sä et ansaitse häntä. Ole nainen ja pistä juttu poikki nyt eikä joskus!! Hän ansaitsee naisen joka ei petä, jos kerran on niin ihana. Sinkkuna ollessasi voit hakea sitä jännitystä elämään niin paljon kuin lystää.
Sinun olisi ymmärrettävä, ettei sinun ongelma häviä miestä vaihtamalla, olet ns. läheiriippuvainen ja haet hyväksyntää menemällä muiden juttuihin mukaan. Sinun olisi pystyttävä löytämään oma tahto. Kysy itseltäsi mitä itse haluat, muuten tulet olemaan muiden hyväksikäyttämä läpi elämäsi. Ongelmasi tulee jo lapsuuskodista, ja tuollainen ulkoaohjautuvuus sekä rakkausriippuvuus on hoidettavissa myös terapiassa, joka olisi sinulle hyvin suositeltavaa, ennenkuin tuhoat elämäsi täydellisesti.
hakeudu hoitoon. Sääliksi käy miestäsi. Ja itseasiassa vähän sinuakin.
Homma on niin, että sinun täytyisi lähteä hakemaan apua, keskustelemaan asiasta. Olet addiktoitunut ihastumiseen ja haet sitä, vaikket tahtoisi satuttaa rakastasi. Sanoo muut mitä sanoo, mutta nyt on kyse sinun tulevaisuudestasi.
Syy ei ole rakkaassasi, vaan ... no, tekisi mieleni sanoa kuin Dr Phil (naurakoot ken tahtoo), saat mielihyvää rakastumisen tunteesta, joten sitä haet. Ja kun alkuhuuma on ohi, jätät suhteen kuin käytetyn rukkasen. Eli siihen pitäisi sinun keskittyä, se muuttaa. Ja helpoin tapa päästä siitä on hakea apua.
Näin ihan tavallista maalaisjärkeä käyttäen. Tuota menoa menetät kaiken! (Ja en tod. vertaa itseäni kehenkään tohtoriin, satuin vain kerran (!) katsomaan ohjelmaa ja huomasin, että sillä miehellä oli aika järkeviä kommentteja, ihan maalaisjärkisiä!)
vaimoni eli tuollaista kaksoiselämää noin 10 vuotta ennenkuin jäi kiinni suhteesta. Se oli minulle järkytys jota oli vaikea ymmärtää. Asiaa kun tonki, niin näitä suhteita oli ollut alusta asti ja paljon. Lähdettiin terrapiaan, ja siellä alkoi asia selvitä ns "kiltin tytön syndrooma" "läheisriippuvainen" "ukkoaohjautuva" millä tätä nyt halutaan kutsua, kun puhutaan ihmisestä jolla ei oikeastaan ole omaa tahtoa, vaan hyväksyntää haetaan muiden ehdoilla. Ihminen joka ei kykene kritisoimaan muita, ja joka on väärässä seurassa aina uhanalainen joutua hyväksikäytetyksi. Ihminen joka tarvitsee huomiota niin paljon, ettei kukaan ole kykenevä sitä pitkän päälle antamaan.
Välillä oli vaimollakin muutaman vuoden "kuiva kausi" kun oli oikein saanut "paskat naamalleen" jostai suhteesta, mutta homma luisui sitten taas samaan itsetuhon kierteeseen. Vääränlaiset "ystävät" oli yksi syy, mutta tuollaisella ihmisellä onkin ihmeellinen kyky löytää aina niitä vääränlaisia "ystäviä.
Meillä jaksoin sinnitelä avioliitossa, kunnes noin vuoden terapian jälkeen, nainen saatiin seisomaan omilla jaloilla. Yritettiin omaa liittoa vielä jatkaa, mutta omaa heikkouttani en enää kyennyt, vaan hain sitten avioeron.
Nykyään on ex-vaimo ihminen joka kykenee kohtaamaan elämän ja tietää mitä siltä ITSE haluaa. Eli tuosta kykenee parantumaan!
Minä sensijaan en ole kehuttavasti asiasta toipunut, enkä uskalla hakeutua vakavaan suhteeseen, vaikka asiasta on jo nelisen vuotta.
Jotenkin en uskalla enään naisiin luottaa, ajattelee aina mielenkiintoisen naisen kohdatessa, että jotain on varmaan tuollakin vinossa. terapiaan olen minäkin asiasta hakeutunut, ehkä sitä joskus uskaltaa yrittää, tai sitten ei.
miehesi ei ole sinulle oikea, ehkä kasvat vielä ja kokeilet, kunnes opit seisomaan jaloillasi. Älä anna tehdä itsellesi pahaa.
Kiitos mielipiteistänne ja avustanne.
Toiset osuivat enemmän oikeaan ja toiset taas menivät "tulkinnoissaan" täysin hakoteille! Lapsuuteni oli onnellinen eikä käytökseni voi kantautua sieltä, eikä olla opittua! Vanhempani ovat edelleen onnellisesti naimisissa ja samoin sisarukseni, eli hyvin tasapainoista on elämäni vuosien varrella ollut.
Oma tahto on minulla lujassa. Siis sekin että pystyn jättämään kaikki sivusuhteeni tunteista huolimatta vaatii kuitenkin aika paljon. Taisin antaa aivan vääränlaisen kuvan itsestäni, sillä olen erittäin vahva ihmisenä. Minulla on laaja ystävä piiri ja olen pidetty henkilö töissä ja ystävieni keskuudessa, joten hyväksyntää ei minun tarvitse hakea. Olen todella iloinen ja räiskyvä persoona. Läheisriippuvainen olen, sen tiedän ja pystyn ymmärtämään heikkoudekseni. Kaipaan ihmisiä ympärilleni ja ehkä olen epävarma vielä omasta itsestänikin, vaikka kaunis olenkin ja aika itsekeskeinen ja itserakas! Ehkä olen kuitenkin epävarma ja haen / tarvitsen jatkuvaa huomioimista muilta miehiltä. Mutta miten pääsen tästäkään yli? Milloin opin että minulle pitäisi riittää vain ja ainoastaan oman mieheni huomio!!
Ja erikseen haluaisin kiittää nimimerkki kkh:ta, joka kertoi oman elämänsä kokemuksen! Se tuntui erittäin pahalta puolestasi ja auttoi ymmärtämään kuinka väärin teen! En vain usko että vaikka kuinka asian tiedostaisin saisin tätä kierrettä loppumaan. Ja terapiastakin joku puhui. Ei varmasti huono idea, mutta tämän kokoisella paikkakunnalla jolla asun on mahdotonta päästä terapiaan, vaikka olisi miten vaikea ongelma. Tuntuu vain etten pysty hallitsemaan tunteitani, kun komea mies tulee elämääni. Aluksi kaikki lähtee viattomalla flirttailulla ja ennenkuin huomaankaan on tunteeni jo pelissä ja ajattelen tätä ihmistä päiviän ja öin, oman mieheni ollessa vieressäni. Olenkin joskus ajatellut että tosipaikan tullen, jos jäisin kiinni ja mieheni jättäisi minut, että mitä tuntisin! Uskoisin että katuisin kaikkea ja pyytäisin vain uutta mahdollisuutta! Mutta oppisinko silti?! Olen todella yksin tämän asiani kanssa. Ei tälläisesta voi puhua kenellekään... Sekavia ajatuksia jälleen kirjoitettuna kiitän vastauksista!
Kuule... Ootko kuullu Al-Anon tai AAL ryhmistä? Aattelin vaan, että vaikka sun laspuus on onnellinen ollutkin, niin ainakin AAL:n ryhmät on avoimia, ja sieltä ainakin minä olen saanut apua vastaavaan laisiin asioihin. Kun kuitenkin, vaikka se kuinka pahalta tuntuukin, niin ongelma on kiinni vain meistä itsestämme... Halusin vain sanoa, että kyllä tällasista asioista voi puhua, mutta oikean foorumin löytäminen on tosi vaikeaa... Itse olen vasta irrottautumassa tuosta tarpeestani huumaantua miehestä. Kipeää tekee, mutta olen kuullut että tästäkin voi selvitä...
Kiitos Heidi viestistäsi. En ole kuullut tälläisistä ryhmistä. Mistä voi hakea tietoa ja kuinka näihin liittyä ja minkälaisia ryhmiä nämä ovat?
Tiedostan kyllä että asia on kiinni vain ja ainoastaan itsestäni ja vain ja ainoastaan minä pystyn asioita muuttamaan, mutta en tiedä kuinka?! Auttaisiko asian kertominen jollekin, vai mitä voisin tehdä? Kuinka itse pääsit oikealle polulle, jonka avulla tästä kierteestä pääsee eroon?
Nuo mainitsemani ryhmät on pistänyt alulle alkoholistien läheiset, mutta AAL:n ryhmät ovat avoinna kaikille asiasta kiinnostuneille. Ne ovat sitoutumattomia vertaistyhmiä. "AAL on... ...nimetön toveriseura, jonka jäsenet haluavat tervehtyä ja tiedostaa itselleen tuhoisat käyttäytymismallinsa jakamalla keskenään kokemuksensa, voimansa ja toivonsa."
www.aal.fi -sivuilta löydät tietoa ja ryhmäluettelon. Kun luet noita sivuja, niin voit hyvin jokaisen "alkoholistin aikuisen lapsen" tai "toimimattoman perheen lapsen" tilalle ajatella sanan "läheisriippuvainen". (Tämä on minun mielipiteeni.) Ryhmään ei oikeastaan liitytä, vaan sinne vain "mennään". Olet jonkin ryhmän jäsen jos itse niin sanot. Itsetutkistelu on ollut mulle avuksi, ja siihen taas ryhmät ovat ohjanneet omalla painollaan. Kun on päässyt syyllisyydestä, niin voinut jatkaa eteen päin. Pidä huoli itsestäsi! =)
hei!
kiinnostasko tutustua lähemmin...?