Hitto että sitä tulee kriittiseksi ja kyyniseksi kariutuneiden parisuhteiden myötä. Nyt näyttää taas uhkaavasti siltä että sinkkuus saa jatkua, vaikka nyt sentään pystyin kuukauden uskomaan siihen että olisin löytänyt sen lopullisen. En jaksaisi tätä alkuvaihetta, siis siinä mielessä että kun ei tunne vielä toista kokonaan, niin ei voi heti tietää tuleeko tästä jotain vai ei. On niin turhauttavaa taas huomata että ei. Mietin pitkään että onko minulla nyt aidot tunteet pelissä, vai onko tämä enemmänkin halua olla toisen ihmisen kanssa. Sain vastauksen kun eräs vastakkaista sukupuolta oleva puolituttu kysyi että seurustelenko. Menin ihan hiljaiseksi kun en osannut sanoa mitään. Tottakai sen voisi laskea seurusteluksi jos kerran näemme melkein joka päivä. Mutta kun en osannut/pystynyt sanoa että kyllä, niin kertoohan se jo jotain. En ole rakastunut, olenkohan edes ihastunut. Mitenköhän pääsisi tästä naivismista eroon? Vaikka en sitä muille ehkä myönnäkään, niin odotan silti samanlaista rakkaustarinaa kuin jossain elokuvissa ja saduissa. Ei ole väliä missä se alkaisi, millaisessa tilanteessa.. kunhan vaan saisi tuntea jotain aitoa täydellä liekillä. Että en kai mä ihan kyynistynyt kuitenkaan vielä ole kun ees pieni toivon kipinä vielä löytyy.
Saako purkautua...
kyynistynyt
3649
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täällä vähän sama ongelma,mutta vähän toisinpäin.
Nyt näyttää siltä,että itse törmään aina naisiin jotka eivät ole valmiita sitoutumaan ehkä yritän liikaa.
En vain ole ymmärtänyt mikä menee pieleen.
Saattaahan siinä olla että ikäiseni naiset ovat aika varauksellisia uusiin suhteisiin enkä osaa olla tarpeeksi kärsivällinen,kun itse taas katson enempi eteenpäin enkä pähkäile mennyttä.
Täytynee kokeilla seuraavalla kerralla jotain nettitreffejä näköjään baareista tulee joko itse iskettyä tai tulee isketyksi enempi ulkomuodon kuin luonteen mukaan.
Kyllä se kuitenkin on parasta elämässä,että on ihminen rinnalla jota rakastaa ja jonka tiedät rakastavan juuri sinua.
uskallusta peliin myös sinulle ajttele mitä suhde voi antaa ei sinkkuskaan aina ole mukavaa vaikka on siinäkin hyvät puolensa,loppujen lopuksi ihminen kaipaa lajitoveriensa seuraa miksei se sitten voisi olla oma kulta.
Minulla taas ollut miehiä jotka jauhavat loputtomiin menneitä enkä minä jaksaisi. Haluaisin vaan mennä eteenpäin enkä jäädä rannalle ruikuttamaan....
En enää edes halua elää miehen kanssa. Riittää ystävyyssuhde miehen kanssa, mutta eletään kumpikin omissa asunnoissa. Satunnaisesti deittailen muita miehiä ja heistä riittää kavereiden kanssa hauskaa juttua, että tämmönen tapaus. On niitä joka lähtöön... yleensä riittää ne ensimmäiset treffit, jonka jälkeen on helppo lopettaa siihen. En enää edes odota mitään prinssiä, sillä ei sellaista ole olemassa kuin elokuvissa ja paremmissa piireissä, jos sielläkään. On ollut turhauttavaa pettyä monta kertaa miehiin ja kompensoin tätä nykyään sillä, että käännän vitsiksi koko jutun, surullista mutta hauskaa! En ole enää aikoihin ihastunut tai rakastunut, se oli nuoruuden aikaa se. Sivullisena kyllä näyttää, että suurimmassa osassa avioliittoja on rakkaus kaukana, sellaiseen helvettiin en tule koskaan astumaan. Hankin mielummin itselleni vaikka koiran, jota voi paijata ja helliä. Fiksumpikin se on kuin moni mies...