Suhteemme oli vaikea, jo vuosien ajan riitelyä, erolla uhkailua, haukkumista, toimimatonta kommunikointia, jopa henkistä väkivaltaa. Ongelmat kasautuivat, kun niitä ei pystytty järkevästi selvittämään. Lopulta viime keväänä päätimme erota. Vielä siinäkin vaiheessa toivoin asioiden muuttuvan, en voinut uskoa, etteivät kaksi aikuista ihmistä pysty selvittämään asioitaan, varsinkin kun kyse minun mielestäni oli ennen kaikkea kommunikaatio-ongelmista ja rakentavaa viestintää on mahdollista opetella, jos halua siihen löytyy. Mutta sinä et halunnut yrittää muuttua ja kasvaa yhdessä kanssani, vaan syytit kaikista ongelmistamme minua, minun vääränlaista luonnettani. Et halunnut nähdä, että parisuhde on kahden kauppa, jonka onnistumiseen vaaditaan molempien panosta. Jätit minut yksin selviämään lapsen hoidosta, muutosta, omaisuuden jakamisesta ja kaikista muista eroon liittyvistä käytännön järjestelyistä. Sinun vastuusi yhteisistä asioista päättyi mielestäsi siihen.
Eron jälkeen olen ajatellut asioita paljon ja oppinut paljon. Näen nyt entistä selvemmin myös omat virheeni ja olen niistä pahoillani, vaikken kaikkea syytä omille niskoilleni otakaan. Yritin kertoa sinulle avoimesti ajatuksistani ja tunteistani ja pyysin sinuakin miettimään asioita. Halusin tilanteen rauhoituttua selvittää, vieläkö jotain voitaisiin tehdä asioiden korjaamiseksi. En ollut ihan vielä valmis kokonaan luovuttamaan, rakastinhan sinua kuitenkin edelleen ja onhan meilä yhteinen lapsikin. Mutta sinä et ollut miettinyt yhtään omaa osuuttasi ongelmiimme, syytit lähes kaikesta edelleen vain minua. Ja olit kuulemma jo selvittänyt kaikki eroon liittyvät asiat muutamassa kuukaudessa ja jatkanut elämääsi eteenpäin, löytänyt itsellesi jopa uuden naisen.
Nyt olen valmis päästämään irti, vihdoinkin. Olen ymmärtänyt, ettet koskaan tule tulemaan minua puolitiehen vastaan. Minun täytyy nyt muuttaa suuntaa ja jättää sinut taakseni, toivoen, etten kuitenkaan katkeroituisi kaikesta tästä. Ja että yhteistyö lapsen asioissa toimisi edes jotenkin hyvin, vaikka lähes kaikki vastuu sitten kuitenkin jäi minulle. Mutta nyt tunnen jo oloni paremmaksi ja vahvemmaksi ja tiedän selviäväni. Hyvästi!
Eron jälkeen olen ajatellut asioita paljon ja oppinut paljon. Näen nyt entistä selvemmin myös omat virheeni ja olen niistä pahoillani, vaikken kaikkea syytä omille niskoilleni otakaan. Yritin kertoa sinulle avoimesti ajatuksistani ja tunteistani ja pyysin sinuakin miettimään asioita. Halusin tilanteen rauhoituttua selvittää, vieläkö jotain voitaisiin tehdä asioiden korjaamiseksi. En ollut ihan vielä valmis kokonaan luovuttamaan, rakastinhan sinua kuitenkin edelleen ja onhan meilä yhteinen lapsikin. Mutta sinä et ollut miettinyt yhtään omaa osuuttasi ongelmiimme, syytit lähes kaikesta edelleen vain minua. Ja olit kuulemma jo selvittänyt kaikki eroon liittyvät asiat muutamassa kuukaudessa ja jatkanut elämääsi eteenpäin, löytänyt itsellesi jopa uuden naisen.
Nyt olen valmis päästämään irti, vihdoinkin. Olen ymmärtänyt, ettet koskaan tule tulemaan minua puolitiehen vastaan. Minun täytyy nyt muuttaa suuntaa ja jättää sinut taakseni, toivoen, etten kuitenkaan katkeroituisi kaikesta tästä. Ja että yhteistyö lapsen asioissa toimisi edes jotenkin hyvin, vaikka lähes kaikki vastuu sitten kuitenkin jäi minulle. Mutta nyt tunnen jo oloni paremmaksi ja vahvemmaksi ja tiedän selviäväni. Hyvästi!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kauanko erostanne on aikaa ? Kerro minulle ne keinot miten voi sanoa hyvästit ja päästää irti lopullisesti ?! Meidän erosta on pari kk ja tunteeni ja ylipäätänsä kaikki asiat menevät välillä ok ja tunnen olevani vahva, kun taas tulee se alamäki ja ryven kaikessa tässä. Miten ylipäätäsä kukaan selviää...varsinkin, kun on lapsia ja avioliitto.
Meidän eropäätöksestä on sen verran aikaa, että avioeron puolen vuoden harkinta-aika alkaa kohtapuoliin olla täynnä. Mutta erosta puhuttiin kyllä ennen sitä jo melko pitkään. Kyllä ne tunteet minullakin heittelevät edelleen, välillä on parempia päiviä ja joskus taas niin hemmetin tuskallisia hetkiä, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottaa.
Ratkaisevaa kai tässä on ollut se, että nyt näen sen, ettei toivoa asioiden korjaamisesta todellakaan ole. Olemme keskustelleet asiat läpi, tai minä ainakin olen saanut asiani puhuttua. Ja se oli minulle todella tärkeää, ettei mitään jäänyt sanomatta ja kaivelemaan. Annoin toiselle vielä erilleen muuttamisen jälkeen, ensin asioita itsekseni kunnolla mietittyäni, mahdollisuuden harkita sitä, haluaako hän yrittää tehdä tästä yhteisen kasvukokemuksen vai haluaako hän luovuttaa ja jatkaa elämäänsä ilman minua. Häneltä ei löytynyt tahtoa ensimmäiseen, joten miksi viitsisin enää hakata päätäni seinään. Asioiden korjausyritys kun vaatisi todella paljon työtä molemmilta.
Tottakai paljon työtä on vielä tehtävänä, ennen kuin erosta kunnolla yli pääsee. Lapsen asiatkin pitää saada järjestymään parhain päin vielä vuosien ajan. Ja suru omista menetetyistä unelmista ja lapsen kärsimyksestä on suuri. Mutta enää en halua rypeä siinä ajatuksessa, että jospa vielä kuitenkin. Aion ottaa tästä opikseni kaiken, mitä voin ja jatkaa elämääni eteenpäin.
Itse olen lueskellut Bruce Fisherin kirjaa Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy eroon ja sen avulla yrittänyt selvitellä omia ajatuksiani ja tunteitani. Voin kyllä suositella sitä muillekin, siinä on ihan järkeviä ajatuksia. Ja tietysti on tärkeää, että olisi ihmisiä, joille voi puhua kaikesta, mitä käy läpi.
Voimia ja jaksamista myös sinullekin!
Kiitos vastauksestasi, tarvitsit juuri tällaista viestiä ja kuinka pahalta se tuntuukaan, niin näitten asioitten kanssa ei ole yksin, että tässä maailmassa on myös muita, jotka käyvät näitä samoja asioita läpi ja jaksavat vielä vastata.
Avioerostani on aikaa, mutta jatkoimme yhdessä eron jälkeen mm. harrastamalla seksiä. Olin sen verran ihmisessä kiinni, että suostuin, vaikka
rakastelun jälkeen vähän arpeutuneet haavat repeilivät auki ja haavasta tuli entistä syvempi.
Toinen osapuoli suunitteli kuitenkin elämäänsä eteepäin. Olin kuin sokea "rampa" en nähnyt todellisuutta. Olin uskossa, että elämämämme yhdessä jatkuu. Ex-puoliso löysi uuden, mutta oli silti valmis seksisuhteeseen kanssani. Näin tapahtuikin, kunnes romahdin ja seuraus oli masennus ja jouduin kasvokkain sen tosiasian kanssa, että suhteemme on ohi.. ja minua ei enään rakasteta. Tästä on alkanut hidas toipuminen. Kirjoitan tämän siksi, että tämä olisi opetus eronneille, ettei tälläiseen suhteeseen kannata lähteä. Ero vain pitkittyy ja tuottaa enemmän surua.
Kuin omasta suustani ja minulta meni siihen erilleen muuton jälkeen reilu vuosi. Vuoden ajan lähtijä antoi toivoa ja otti toivon pois kunnes uusi onni astui kuvaan ja auttoi päästämään irti haaveesta, josta ei voinut yksin rakentaa.
Tänä päivänä olen iloinen, että erosin. Tunnen olevani elossa enkä tukehtuvani toimimattomaan parisuhteeseen. Haikeutta menneeseen ei ole on vain toivoa tulevaisuuden suhteen sitten joskus sen oikeamman kanssa : ).
Kuinka toivonkaan voivani joskus kirjoittaa tänne, että olen osannut sanoa hyvästit ja voin jo hyvin! Tunteet ja päivät ovat aikamoista vuoristorataa. Erohakemus on jo jätetty, joten siltä pohjalta päiviä viedään eteenpäin.
Aika parantaa. Toivon niin.
Itse erosin 10 vuotta kestäneestä avoliitosta viime marraskuussa. Minulla on 2 lasta. Ero oli vaikea koska minä halusin yrittää mutta ex oli jo luovuttanut. Siinä vaiheessa mietti paljon asioita mitä olisi ja pitänyt tehdä eri lailla, mutta eihän se enään auttanut mitään. Ensimmäiset 2 kuukautta oli kauheaa kun oli itsellä niin paha olla ja piti käydä töissä ja hoitaa lapset. Ilman töitä olisi varmaan "pää levinnyt". Pahinta oli se että mies muutti samantien uuden naisen luo. Tuntui ettei se ollut välittänyt minusta koskaan. Vei lapsia uuden naisen luo vaikka kielsin.Sitten kun pääsin muuttamaan lasten kanssa omaan kotiin niin alkoi tulevaisuus näyttää paremmalta.
Nyt meillä on ex:n kans suhtkoht hyvät välit ja yhteishuoltajuus. Mitä nyt välillä riitaa lastenhoidosta. Mutta olen vihdoin ymmärtänyt sen että meillä ei ikinä tulisi enään olemaan mitään välillämme. Kesti kuitenkin kauan ennenkuin pääsi eroon siitä katkeruudesta ja vihasta. Ehkä minua otti päähän se että hän oli jo löytänyt uuden ja minulla ei ollut ketään. Täytyy kuitenkin ajatella positiivisesti eteenpäin elämässä. Ei kannata jäädä murehtimaan menneitä vaan katsoa eteenpäin. Ja nyt olen löytänyt uuden miehen elämääni ja todella toivon että hänen kanssaan voisin olla onnellinen...
Jäin miettimään, kun itse olen vasta eronnut. Mieheni löysi uuden ja on muuttanut tämän kanssa yhteen 2 vkon jälkeen, kun minulle yllätyksenä erostaan kertoi, no tämä taustaksi. Haluaisin kuulla, miltä oikeasti tuntui löytää tämä "uusi" oliko kenties ensimmäinen, jonka kanssa olet eron jälkeen ja tunsitko samallalailla, kun tavatessasi miehesi ja mitä tunsit ? Mitä etsit, siis silloin, kun aloit olla valmis uuteen suhteeseen ja oletko todella jättänyt taaksesi vihan ja katkeruuden ?
Kuulosti aivankuin olisin itse kirjoittanut tekstisi.Olen todella pahoillani erostanne.Tunteet myllertävät syyllisyyden, entä jos väliä,mutta järki kulta palauttaa maanpinnalle.epäilemättä suhteen pitäisi olla kahden kauppa ei sitä yksin kauan jaksa pystyssä pitää ja ihmiset kasvavat,joko yksin tai yhdessä.Yksin kasvu yhdessä luo aika monimutkaisen suhteen.Ex-äni syytti vain minua,mutta en enään hyväksy sitä-tekee kyllä eron helpommaksi itsestään.Nyt kahden lapsen yksinhuoltajana olen tyytyväisempi ja elämäni näyttää meille valoisemmalta ilman miestä,joka suhteessakin ajatteli vain itseään .Minä voin ajatella nyt niin...tietenkään lapsia unohtamatta.
Kuulosti tutulta sinun tarinasi. Monesti asiat huomaa vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä ja se on surullista. Jatkuva riitely ja uhkailu tekee pahaa rakkaudelle ja luottamukselle. Joskus syyt ovat siinä, että toinen osapuoli ei hyväksy toisen edellistä elämää ja siitä se kierre on valmis alkamaan, jonka seurauksena kaikki menee päin seiniä.
Tämä oli minun näkökulmani asiasta.