Kun Schubert ja muut varhaisromantikot löysivät uuden yhä useammilla sävellajivaihdoiksilla kuormitetun, soinnunkäytöltään rohkeamman, musiikillisen muoto-ja ilmaisukielen, jossa sointi on itsenäinen tekijä, joka pyrki eroon klassismin säännöistä hallitsevia sävellajisuhteita myöten, Antonio Rossini oli jo omana aikanaan taantumuksellista, ajastaan auttamati jälkeen jäänyttä, sekä paikallaan polkemaan jymähtänyttä musiikkia, sisältäen koulupojan syviä ja nöyriä kumarruksia ihailemilleen klassikoille, vailla väkevää tuoreutta ja yksilöllisyyttä huokuvaa persoonallista ilmaisuvoimaa, saaden oopperoissaan usein aikaan tahallisen ja ideaköyhän plagioimisen myötä tahattoman koomisia, ironisia, sekä suorastaan groteskeja ja makaabereja piirteitä, jättäen samalla kuulijansa emotionaalisia kokemuksia janoavana, kuin tyhjän päälle monotonisesti jumputtavan mekaanisen rytmiikan tuloksena fyysistä pahoinvointia tuntien, kuin pop-musiikissa ikään. Ihan tosi, laatta lentä aina kuullessani moista rämpytystä.
Tuhkimo ja tuhkakuppi?
Zaska jokunen
2152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Antonio Rossini?
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=gioacchino rossini&meta=
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=antonio rossini&meta=
että eihän meillä puhuta myöskään sennimisistä tasavallan presidenteistä kuin Kaleva Kekkonen, Henrik Koivisto, Oiva Ahtisaari ja Kaarina Halonen.