Heips! Olen mielestäni hyvin tunteellinen ihminen ja kaipaan läheisyyttä, yhdessäoloa, hellyyttä, halailua, suukkoja, mutta...Sitten kun mahdollisuus tuohon kaikkeen tuli, mies oli huomaavainen ja sellainen, millaiseksi olin kuvitellut "unelmieni" miehen, ainakin tuon tunne puolen osalta, en itse osannutkaan olla täysin sellainen, mitä hän odotti ja halusi, ja mitä minä halusin olla! Aikaisemmassa suhteessa ei juuri tuota mitään ollut ja seksikin tuntui lähes vastenmieliseltä ja harvoin sitä olikin. Nyt halusin seksiäkin enemmän, eikä se tuntunut enää niin "hävettävältä" ja löysin itsestäni piirteitä, joita en olisi ennen kuvitellutkaan..Mutta silti, en pystynyt täysin avautumaan, luottamaan, olemaan niin intohimoinen ja spontaani, kuin hän olisi halunnut ja itsekin olisin.En pystynyt näyttämään tunteitani, kertomaan että välitän ja mistä hänessä pidän, kehumaan jne. Omaan huonon itsetunnon ja ehkä sen vuoksi minulle on vaikeaa ottaa kohteliaisuuksia vastaan ja myös antaa niitä. Sain kuulla olevani ihana, hyvä, mukava, seksikäs ja muuta, mistä hän minussa piti ja hän olisi myös halunnut sen kuulla. En vain pystynyt ja yksinhän minä jäin...Ja sitten kun vielä ex otetaan muistuttamaan, millainen hän oli, niin...Yksinhän minä jäin suruineni ja taas itsetunto sai kolahduksen! Pahinta on, etten pysty unohtamaan, koska uskoin, että meillä asiat oli hyvin ja pikkuhiljaa tästä itse alkaisin "rentoutumaan" ja minusta tulisi sellainen ihminen kuin haluan. Haluan myös uskoa, että hän välitti/välittää ja kaikki voisi muuttua vielä hyväksi, vaikka sisimmässäni tunnen epäonnistuneeni ja pilanneeni kaiken...Olenko siis täysin tunteeton, kylmä nainen ja haluan aina tulla vain jätetyksi?! Onko muilla samanlaisia tunteita/kokemuksia? Etenkin miehiltä olisi kiva kuulla, miten asiaan suhtaudutte...
Tunteellinen vaiko tunteeton?!
Ananas
121235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
No, oletko tapaillut hyvin suorituskeskeisiä ihmisiä? Niille ehkä tärkeintä on tekniikka. Tunteet voivat vaikuttaa em. asiaan mutta..Kuitenkin VÄHÄN eri asia kuin jokin esim. seksiongelma joka voi olla anatominen. Vaikea sanoa missä on se raja. Anyway, hyvän tyypin kanssa tekniset ongelmat ratkaistaan, huonon kanssa niistä tulee vain tekosyy erota.
Naiset tykkää saada hellyyttä. Eivät kuitenkaan itse osaa/halua antaa sitä. Toi on ihan normaalia naisen käyttäytymistä.
Älähän yleistä. Meillä on asia päinvastoin. Mutta en ole jättämässä miestäni vaan toivon että hänkin tuosta reipastuu ja oppii puhumaan sekä osoittamaan tunteitaan avoimemmin. Toisille se vain on vaikeampaa kuin toisille.
Pitäis yrittää vaan päästää irti menneisyydestä ja elää rohkeesti tätä päivää, siten se itsetuntokin alkais vahvistua. Mitä pidempään vanhoissa roikkuu ja niitä kelaa ja niillä itseäänkin syyllistää, sitä enemmän ne vaikuttaa nykyhetkeen.
Mennyt on mennyttä, ota opiksi siitä ja ryhdy ajatteleen itsestäsi positiivisemmin. Sussa on paljon hyvää, joten kaiva ne puolet esiin joka päivä ja uskalla elää ja olla onnellinen. Sitä rohkeutta sulle ei muut voi antaa tai opettaa, se on löydettävä itse itsestä.
Näin on, että ellei osaa antaa itselleen anteeks ja sitten päästää menneisyydestä irti, niin kyllä se hallitsee loputtomiin eikä orastava itsetunto pääse sen painolastin alta ikinä kasvamaan.
intiimi suhde voi olla noin SciFi, huuhaa, problemaattinen. Joko toimii tai ei, mutta ainakaan en itse hylkäisi rakastettua vain siksi että sillä olisi teknisiä ongelmia sängyssä. Minusta olisi vain yhteinen asia tehdä niille jotain jos tahtoa olisi.
olin mielestäni ottanut opikseni edellisestä suhteestani ja virheistäni..Pystyin jo enemmän luottamaan ja tunsin, että olisin tullut avoimemmaksi ja nauttinut seksistäkin enemmän, koska hänellä oli "oikea" ote, vaadin vain harjoitusta ja ymmärrystä henkisellä ja fyysisellä tasolla. Mutta päinvastoin kuin yleisesti luullaan, mies olikin tässä se joka halusi enemmän läheisyyttä, vaikka mielestäni nyt annoin ja sain sitä enemmän kuin koskaan! Rakasteluakin oli päivittäin, ei ehkä niin spontaania, mutta kuitenkin ja sekin asia olisi varmasti muuttunut. Hänen exänsä veroista minust tuskin koskaan olisi tullut siltikään...Tiedän, etten voi syyttää itseäni, mutta kyllä se syö, kun tuntee löytäneensä sellaista mitä on hakenut, eikä ole siihen uskonut. Olen siis kutakuinkin hajalla...
Jos olisit sanonut sanat jotka tänne kirjoitit miehellesi, olisitte todennäköisesti edelleen yhdessä.. Niele ylpeytesi ja kehu sitä äijää, kukaan ei ole ajatustenlukija. Äijäpaha varmaan luulee ettet rakasta sitä.. Se on kummallista miten jotkut kuvittelevat muuttuvansa jotenkin huonommaksi kun kehuu toista, asiahan on juuri päinvastoin. Elämä ei ole kilpailu siitä ketä kehutaan tahi rakastetaan enemmän tms., varsinkaan parisuhte-elämä.. Mielummin kilpailu KUMPI kehuu enemmän.
Kyse ei ole ylpeydestä vaan henkisestä puolesta, jollain tapaa pelkää tulevansa petetyksi ja hylätyksi ja tunteiden paljastaminen tekee siten haavoittuvaisemmaksi, mitä jos toinen ei tunnekaan niin?! Juuri kun aloin luottamaan enemmän hänen tunteisiinsa, hän taas erkaantui minusta ja siinä kohdassa hänen exänsä tuli kuvioihin hänen mielessään, en ollut luonteeltani kuin tämä ex ja jos tätä ei olisi ollut, asia olisi voinut olla toinen kuulemma...Mutta voiko ketään olla hänelle kuin se entinen, enpä usko...Silti näen asian niin, että minussa on vikaa, kaikki miehethän haluavat sellaisen naisen...
Ihan oikein sule että tulet aina jätetyksi lutka
Mä olen samanlaisessa tilanteessa. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni hyvässä suhteessa, tunnen että haluan olla hänen kanssaan. Mutta en osaa ottaa vastaan kohteliaisuuksia, hellyyttä ja seksiä. En ymmärrä itseäni. Olen yrittänyt järkeillä asiaa siten, että en tunne itseäni sellaiseksi kuin mies sanoo minun olevan. En ole kaunis, fiksu tai seksikäs omasta mielestäni. Olen jo 27v, joten olisi kai jo aika minunkin hankkia itsetunto, mutta miten?
Mies on tähän asti kestänyt hommaa, mutta puhuminenkin on äärimmäisen vaikeaa, koska mies ei puhu myöskään mistään vakavasta. Suhteemme on vasta aluillaan, olemme olleet yhdessä pari kuukautta, joten senkin takia on vaikea alkaa puhua vakavia. Olen tähän asti vain odottanut, että kasvan siihen kaikkeen suhteen kehittyessä, mutta nyt tuntuu, että asiaan on tartuttava, ennen kuin käy huonosti. En vain tiedä, kuinka teen sen...
Olet ollut miehen kanssa vasta kaksi kuukautta. Tajuttoman pienen aikaa. Ei siinä ajassa ehdi tutustua toiseen kunnolla, ihan pintapuolisesti vain. Olet hitaamminsytyvää sorttia, joten älä edes vaadi itseltäsi "vastaanottavuutta" seksin ja hellyyden suhteen. Tunnet sitten, kun on niiden aika. Mielestäni vakaviakaan ei kannata alkaa puhua kuin joskus tuossa puolen vuoden tuntemisen jälkeen.