Kiinnostaisi kuulla vanhemman porukan kokemuksia, millaista oli olla työtön ennen 90-luvun alun laman alkua. Silloin kun työttömiä oli vähän niin varmasti päähän potkittiin ja haukuttiin vielä pahemmin kuin nykyaikana. Oliko työttömyys tuolloin pelkästään kouluja käymättömien ongelma vai joutuiko joku olemaan pitkään työttömänä kouluja käyneenäkin. Onko ikärasismi 90-luvun keksintö vai sorsittiinko vanhoja jo tuolloin työn haussa. Kuinka tukia ennen maksettiin, tietääkseni ainakaan nykyinen ansiosidonnainen päiväraha ole kovin vanha keksintö.
Työttömänä 80-luvulla ja aiemmin
dsfdsfdsf
91643
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Silloin ei ollut samanlaista päähän potkimista! Työttömät saivat mm. alennuksia monista palveluista.
Usko tai älä ammattikursseilla oli silloin paljon paremmat edut mm. ilmainen asuntolapaikka, 2 ateriaa, aeriakuponkeja viikonlopuksi, 2 maksettua matkaa kotipaikkakunnalle. Pv-rahaa tuntui ammattikurssilla jäävän säästöön.
v. 78 kun Hector lauloi 'mehän ei ollakaan mittään...' silloin oli vähän yli 200 000 työtöntä.
Silloinkin sai töitä helposti ilman ammattikoulutusta. Nykyisin koulutusta vaaditaan joka paikkaan ja on paljon enemmän työttömiä, ehkä kaksinkertainen määrä.
Minusta tuntuu siltä koska työttömyys on nykyisin toivottomampaa, on myös helpompi halveksia työttömiä, kiusaajat saavat nykyisin paremman mahdollisuuden.
Kyllä 80-luvulla sai helpommin työtä kuin nykyisin. Itse sain töitä jopa kävelemällä suoraan yrityksen työhönottoon. Soittivat sieltä pari puhelua ja hommiin vaan. Tämä siis noin vuosina 85-90 ja paikat olivat sellaisia, joissa ei välttämättä vaadittu mitään erityisosaamista. Riitti kun ilmoitti haluavansa töihin.
Aloitin työt -79 niinkutsuttuna tsupparina kohtalaisen suuressa firmassa. Kipusin sitten rattaita ylöspäin aika mukavasti - ihan ei ehtinyt tämä kuuluisa "juoksupojasta johtajaksi" juttu toteutua - kun firmassa 1980-luvun lopussa tehtiin suuria muutoksia. Alkoivat nämä ulkoistamiset ja työn tehostamiset tulla muotiin. Osastoni lakkautettiin - sain siis kenkää.
Työkkärissä ilmoitin että voisin tehdä myös alaani sivuavia hommia, joita en osannut mutta jotka kiinnostivat. Ehdin olla muistaakseni 3-4 kuukautta työttömänä, kun tärppäsi ummikolle paikka. Liksa oli hyvä, työhön opastettiin täydellä palkalla ilman mitään orjaharjoitteluja ja paikka oli vakituinen alusta alkaen.
Sitten tuli tämä Suuri Lama ja tietokoneet ja veivät hommat. Siirryttiin pätkätyö/työtöntyötön/yrittäjä/freelancer -sektorille.
Noin yleensä ottaen 1980-luvun loppuun asti työmarkkinoilla oli varsin kivaa. Hiostusta ei juuri ollut, työtahti oli inhimillinen. Voitiin hyvin toteuttaa tätä unelmaa "alkaa alusta" ja kohota pikkuhiljaa yhä ylöspäin sinnikkyydellä ja taitoja kartuttamalla. Olin yksityissektorilla, ja mitä omistajien/johtajien elintasoa pääsin kurkkimaan, erittäin vauraasti voivat, ajoivat ja asuivat. Vallitsi varsin suuri tyytyväisyys sekä työntekijöiden että työnantajien keskuudessa.
Nyt, kun tuottavuus ja sen tuoma vauraus ovat tuohon aikaan nähden lähes kaksinkertaisia, asiat ovat "tavallisen ihmisen" kannalta päin hemmettiä. Tulee väkisinkin mieleen, että jos Pelle Pelottoman aikakoneen saisi handuihinsa, matkaisi sillä parikymmentä vuotta taaksepäin ja jumittaisi masiinan sinne. Elinkeinoelämän on vallannut ahneus: lisää, lisää pitää saada, vaikka paljon pienemmälläkin pärjättiin aikoinaan aivan helevetin paksusti.
Mutta tollompi porukka ei tätä huomaa. Ne, jotka onnekseen ovat saaneet työelämään jäädä, kuvittelevat ettei mitään radikaalia ole tapahtunut. Että mahdollisuudet ovat aivan samat kuin ennenkin, ennen valtavia tulonsiirtoja teollisuudelle, automatiikan ja tietotekniikan esiinmarssia, globalisaatiota ja kaiken tämän mahdollistamaa ahneuden kasvua.
Yhä useammat alkavat jo heräillä Ruususen unestaan. Mutta monille tälläkin palstoilla kirjoitteleville ei tunnu aikojen muutos millään kristallisoituvan. Olisi heidän omankin etunsa mukaista alkaa ajatella, kuinka pitkälle kannattaa vielä edetä elinkeinoelämää nuoleskelemalla ja odottelemalla, josko sieltä jotain hyvää pöydältä tipahtaisi - vai olisiko jo aika alkaa vaatia inhimillisyyden palautusta työ/työttömyyselämään.
että minäkin voin allekirjoittaa edellisen kirjoittajan sanat.
Nykyisin ei ajatella kuin rahaa, rahaa ja rahaa ja sitä miten sitä saisi jostain lisää. Mikään ei riitä ja mitään ei toisille jaeta eikä anneta. Paidankin päältä veisivät mikäli se vain olisi mahdollista, silkkaa ahneuttaan. Suuri AHNEUS on vallannut nämä joilla jotain jo ennestään on. Mutta sen voin varmuudella sanoa että loppu tällekin ahneudelle joku päivä tulee. Ellei muuta niin viimeistään siinä vaiheessa kun arkun ruuveja ruuvataan kiinni.
Kysyn vaan että mikä on henkinen maksu kaikesta siitä rahasta mitä ahnehditaan? Sekö ettei kukaan jaksa sellaista ihmistä kauaa katsella ja yksinjääminen on siten aina väistämätöntä. Itsekkyys ja ahneus myöskin syövät ihmisen sisältäpäin, jättäen jälkeensä vain ja ainoastaan tyhjyyden tunteen.
Entisaikoina alinta luokkaa kohdeltiin todella huonosti. Työttömiä koottiin keskitysleireille, eli siirtotyömaille, joissa "palkka" oli suurinpiirtein soppaa. "Työt" olivat sitä, että talvisaikaan jäistä maata kaivettiin hakulla ja lapiolla. Jos eivät nämä työt kelvanneet, vaihtoehtona oli roskalaatikot. Esimerkiksi Stadissa tuntui jokatoisen talon roskalaatikossa olevan vakituinen asukki.
Monet entisajan herran ammatit eivät ole enää sitä. Sibeliusakatemian nuotinpiirtäjä esimerkiksi oli tosi hieno etu-Töölössä asuva laatukansalainen, joka vittuili kovaan ääneen kadunlakaisijolle, kun se astui koiranpaskaan. Nuotinpiirtäjä siis piirsi nuotteja käsin puhtaaksi, vaativa homma, jonka nykyään tekee tietokone tuhannesosahinnalle.
ei ollut keskitysleirejä
Ennen oli esim. työllisyys työt parempi
palkkaisia ei mitään yhdistelmätukitöitä.
Palkka oli 85% normaali palkasta.
Työaika myös.1/2 vuottta.
Mä pääsin esim armeijasta päästyäni.
Puolen vuden kuluttua valtiolle töihin.
Ja sitä jatku monta vuotta kunnes tuli lama.
Ja valtiolle tuli pakkomielle maksaa valtion velka pois.
Mutta esim ruotsi satsasi silloin työllisyyteen
toisin kuin suomi.
Nykyään ihmisiä pidetään yhdistelmätuki töissä
1 vuosi mutta puolella työajalla.
Miksei voisi pitää 1/2 vuotta täydellä työajalla.
Luulen että tilastojen kaunistelemiseksi.
Asiaa voi yrittää katsella nuoren silmin, mutta se onkin yllättävän vaikeaa. Jos nyt siirtyisin ajassa taaksepäinn 20v. - olisi myös vaikea arvioida tilannetta, vaikka elin silloin. Moni piippuisia juttuja. Tykkään ihmettelystä.