Jos teillä on useampi lapsi, niin onko sellaisesta kokemusta, että anoppi tai appi kohtelee esim. esikoista jotenkin erityisemmin kuin muita? siis hemmottelee ja jättää muut lapset huomiotta? Omasta kokemuksesta voin sanoa, että esikoinen pääsee aina retkille ja saa uusia vaatteita yms. ja muut katselee vierestä :( Mutta ajattelen näin, että itseppähän appivanhemmat pilaavat suhteensa lapsenlapsiin tuolla tavoin..surullista kuitenkin :( Miksi ihmeessä pitää jokin tietty lapsi laittaa toisen edelle???
Onko kohtalotovereita?
No minä
82130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ollut, kun he olivat haudassa ennen kuin minä ehdin mukaan. Sivusta sain seurata, kun itseäni vanhemmat serkut tulivat äideiksi ja tätini käyttäytyi juuri mainitsemallasi tavalla. Oikein riivinrauta naiseksi (rauha hänen sielulleen, on jo kuollut). Vanhin ja ensimmäinen lapsenlapsi oli se, joka huomioitiin aina ja ainoastaan. Perästä tulleet, eri perheeseenkin, saivat tyytyä kakkossijaan oikein kunnolla.
Ei sellaisten ihmisten päätä käännä mikään. Jääräpäisiä idiootteja on ollut ja ilmeisesti tulee olemaan. Vanhempien on vain entistäkin tarkemmin itse huomioitava lapsensa. Sääli vain, kun mummu ja pappa olisi niin kiva kaikille tenaville yhtä lailla.
näin kävi minulle:
omat isovanhemmat paapoivat isoveljeäni ja myöhemmin pikku siskoani, sillä olihan hän kuopus. Itse en saanut mitään huomiota. Tässä muutama tosi tarina jotka todistavat sen:
1. veljeni ja minun ollessa pieniä(meillä on vain vuosi ikäeroa)mummoni ja ukkini pyysivät viisi vuotiasta veljeneäni heidän kanssaan marjaan. Hän ei halunnut lähteä, johon he vastasivat että kyllä ukki sinut kantaa, ja meillä on eväitä ja kaikkea vaikka millä mitalla yms. Sitten minä tulin paikalle ja sanoin että haluaisin lähteä heidän mukaansa.Siihen sanottiin: eihän me nyt sinua jakseta ottaa, kun sinua pitäisi kantaa ja ukilla on huono selkä ja eihän meillä ole ruokaa yms. Kaikki toisin sanoen oli nyt pielessä!
2. Veljeni sai syntymäpäivä lahjaksi hienon stiga rattikelkan ja minä sain sukkahousut.
3. joululahjaksi veljeni sai polkupyörän, minä sain karkkipussin ja pyyhkeen.
4. vielä aikuisenakin tämä samanlainen kohtelu näkyy mm. siinä että minä ja siskoni kävimme siivoamassa isovanhempieni taloa heidän muuttaessa pienempään asuntoon. Mummo kutsui siskoni sivummalle ja antoi hänelle 200 mk ja sanoi että kun olet ollut niin ahkera. Minä en saanut edes kiitosta. Tämä tapahtui meidän ollessa siis jo 19 ja pikku siskoni 15.
5. Myöhemmin tilanne kärjistyi niin pahaksi, että katkaisin välini isovanhempiini, aina kunnes ukkini kuoli muutama vuosi sitten. Tämä välien katkaisu johtui siitä, että kuulin ukkini haukkuvan minua humalassa huoraksi, siivellä eläjäksi yms. Mummoni on pyytänyt nyt vuosia tuon tapahtuman jälkeen anteeksi ukkini käytöstä, mutta sanotaanko että ei aika kaikkia haavoja paranna.
Itse olisin isovanhemmiltani ennen kaikkea kaivannut kannustusta ja hyväksyntää, sellaista toimintaa mitä he harjoittivat veljeäni ja siskoani kohtaan. Lahjoista ja tavaroista en välitä! Harmittaa, mutta menneet ovat menneitä ja toivon että omat vanhempani eivät koskaan kohtele noin omia lapsiani.
Yhtä ihmissuhdetta köyhempi olen, muuta katkeruutta en enää tunne. välinpitämyyttä enemmänkin.
Voimia sinulle! Puutu asiaan ennenkuin asiat kärjistyvät liikaa!
Ihan järkyttävää käytöstä isovanhemmiltasi! Oikein paha mieli tuli puolestasi.
Meillä sylikummini ja koko heidän perheensä (mm läheisin serkkuni) ovat erityisen ihastuneita pikkusiskooni. Siskoni on niiiin ahkera ja kaunis ja hyvin menestynyt ja plaa plaa. Minä olen se lihava ja ärsyttävä, ei niin toivottu vieras. Ei minulla vissiin niin hyvinkään mene heidän mielestään. Välillä kirpii, etenkin kun serkkuni pyysi siskoani sylikummiksi omalle lapselleen. Koin jääneeni hyvin ulkopuoliseksi.
Mun omat vanhemmat pitävät meitä lapsia eriarvoisessa asemassa. Koskaan en ole saavuttanut samaa asemaa vanhempieni sydämessä, joka veljelläni on. Hän on asemansa saavuttanut tekemättä mitään.
Minun lapsieni kohdalla tämä sama käytös ukin ja mummon puolelta toistuu niin, että esikoispojallani on tuo veljeltäni peritty "mantteli". Tyttäreni ovat samanlaisessa asemassa, kuin itse olin aikoinani.
Joskus asian otin puheeksi ja kysyin, että miksi lapset ovat eriarvoisessa asemassa toisiinsa verrattuna. Sanoivat poikien olevan tärkeämpiä.
"kivat" vanhemmat...
Veljeni on itse asiassa melkoinen kusipää, mutta hän saa kaikki möhläyksensä anteeksi ja äitini selittelee hänen tekemisiään vaikka saattaa itsekin valitella jotain veljen sanomisia. Mutta me tyttäret olemme varmaan miljoona kilometriä veljemme alapuolella äitimme mielestä. Vaikka siis miten päin yrittäisimme olla. Mikään ei koskaan kelpaa kuitenkaan. Ja veljemme "loistaa" tähtenä äitimme taivaalla varmaan hänen loppuelämänsä.
Minun ex-mieheni on ns. lehtolapsi. Isänsä ei ole häntä koskaan tunnustanut,mutta hän on kyllä myöntänyt suullisesti isä olevansa.
Ovat kyllä sen verran samannäköisiäkin, ettei voi erehtyä.
Äidilleen ja ystävilleen hän ei ole isyyttä myöntänyt koskaan. Hänellä on toinen poika, joka on avioliitossa syntynyt ja vain tämä poika on hänen OIKEA poikansa.
Sanoin miehelleni aikanaan monesti, että miksi et vaadi isyyden selvittelyä. Varsinkin kun hän niin kovasti kärsi ulkopuolelle jätetyksi tulemisesta.
Ei Kuulemma viitsinyt, kun isä suuttuu.
Kun meille syntyi poika, niin tuntui pahalta, että pojaltani oli riistetty ikäänkuin oikeus oikeaan omaan nimeen heti syntyessään.
Mieheni isä oli olevinaan innostunut isovanhemmuudestaan. Hänen toinen poikansa oli myös tulossa isäksi ja sekin tuntui olevan kovin tärkeä juttu, tietenkin.
Kun sitten mieheni kanssa erosimme, loppui isoisän mielenkiinto sinä päivänä.
Oli todella järkyttävää kuulla yhteisiltä tuttavilta, että tämä isoisä ei edes pitänyt poikaani lapsenlapsenaan. Hän tuli kuulemma ensimmäisen kerran vaariksi kun tämä hänen toinen poikansa tuli isäksi.
En todellakaan tiedä, miten joku voi olla noin sydämetön.
Ainoastaan vakavasti sairas ihminen sulkee viattoman lapsen ulos elämästään.
Meidän Anopilla on hyvin selkeät suosikki-kuviot: hänellä itsellä kolme lasta, joista yksi ehdottomasti ylitse muiden ja hänen tekemisiensä mukaan pitäisi meidän muiden perheiden elää. Aluksi yritettiin joustaa, mutta ei enää - ja sitten saatiin tietty haukut miten ikäviä ihmisiä me muut ollaan. No, tämä sama suosikkiasetelma jatkuu, tämän "prinsessan" lapset menevät suvereenisti kaikesta muusta edelle, ja he saavat kaikki suurimmat ja kalleimmat lahjat, he ohittavat muut serkkunsa mm. jo sovituista lomalla mummilassa käynneissä jne. Omalle lapselleni luvattiin jopa pieni matka Anopin kanssa ja kuinka ollakaan, tämä "prinsessa" suuttui siitä, ja niinpä tilalle pääsikin hänen saman ikäinen poikansa. Että silleen, kyllä nämä suosikkijutut jyräävät edelleen - vaikka eletäänkin niin tasa-arvoista aikaa... Harmittaa vain niin lasten vuoksi, kun on niin törkeän näkyvää, että lapsetkin jo ihmettelevät - mutta niin vastataan kuin huudetaan, eli eivät enää halua mummilaansa ;)