Mieheni joutuu työnsä puolesta matkustamaan todella paljon ulkomaille ja on öitä poissa jatkuvasti. Rakastan häntä kovasti, mutta välillä tuntuu etten jaksa enää. En jaksa jatkuvasti keksiä tekemistä viikonlopuille ja illoille kun olen yksin. Nytkin hän on poissa. Ulkona paistaa aurinko ja haluisin lähteä ulos hänen kanssaan, mutta minun pitää mennä yksin. Tuntuu, että joudun keräilemään pieniä rakkauden murusia nopeasti kun nään hänet. Tiedän että hän rakastaa minua paljon, mutta miten minä jaksan? Minulle on puhjennut vanha bulimia takaisin, en kai osaa käsitellä tunteitani paremmin.. Pelkään välillä, että kestääkö avioliittomme mieheni matkustelun. Onko kenelläkään kokemuksia?
Mieheni työ ahdistaa
Suru
5893
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinuna ryhdistäytyisin oikein kunnolla. Sinulla on sinun elämäsi elettävänä ja se menee hukkaan kotona ikävöiden. Kaikella on myös puolensa. Jos miehesi ei matkustelisi, niin hän ei välttämättä kuitenkaan haluaisi kotona tehdä sitä mitä sinä haluat. Monet työmatkustelevat tuttavani sanovat, että suhde pysyy tuoreena, kun ei olla jatkuvasti yhdessä.
Meille tuli ikävä kyllä ero jonka yksi syy oli miehen jatkuva reissaaminen. Tunteet haalistuivat kummaltakin ajan saatossa, kummatkin huomasivat että ei tarvitse enää toista.
..ikävä kyllä..
Vaikka tuo miehen matkustelu saattaa jonkun mielestä kuulostaa aika pieneltä ongelmalta, sinulle se saattaa olla se viimeinen pisara, joka tekee suhteestanne mahdottoman onnistua. Jokainen parisuhde kestää jonkun määrän ongelmia ja määrä ei ole kaikissa suhteissa sama. Yhden liitto kariutuu toisen uskottomuuteen, jonkun toisen ei. Jollekin jatkuva matkustelu on ongelma, joku toinen ottaa siitä hyödyt irti.
Voisit kuitenkin miettiä, onko oma onnesi liikaa miehestäsi kiinni. Jos et pysty rakentamaan omaan onneasi ilman miestäsi, se asiahan ei paremmaksi muutu erotessanne ja toisaalta kukaan toinen mieskään ei ole sinun onnestasi vastuussa.
Vastaavaa kokeneena voin sanoa että oma onni ei ole suoranaisesti miehestä kiinni. Asia ei ole sen kummempi kuin jos kaksi toistaan rakastavaa ihmistä asuu samalla paikkakunnalla mutta eri osoitteissa ja tapaavat toisiaan vain satunnaisesti vaikka haluaisivat olla toistensa lähellä aamuin illoin. Aivan oikein, sellaisissa tilanteissa yleensä muutetaan yhteen ja eletään yhteistä arkea.
Mutta vaikka asuttaisi yhdessä ja toinen matkustaa about puolet vuodesta niin se tuntuu ihan yhtä yksinäiseltä. Yksi vaihtoehto on että mies vaihtaisi työtä. Sitähän ei oikeasti kumpikaan haluaisi. Miehellä on oikeus tehdä työtä josta nauttii. Harvalla on niin hyvä onni. Vasta jos mies alkaa pitää kotiaan ja vaimoaan tärkeämpänä kuin työ, vasta sitten asiaan tulee muutos. En minäkään silti haluaisi miehen siirtyvän vähemmän antoisaan työhön minun takiani.
Ymmärrän alkuperäistä kirjoittajaa hyvin. Kyse ei ole siitä että haaveilee jostakin ihanasta ihmisestä, vaan siitä että elää luvallisesti ja virallisesti ihmisen kanssa, jota rakastaa ja joka rakastaa, mutta jota ei paljon tapaa. Mitä sille yksinäisyyden tunteelle todellakin voi tehdä? Minä en pystyisi "ottamaan korviketta" tai hakeutua muihin suhteisiin. En kertakaikkiaan. Miestäni ei kukaan korvaa. Ystävät ovat tärkeitä, mutta eivät korvikkeita.
Jos elämä kohtelee suotuisasti, saamme joskus jäädä yhdessä eläkkeelle ja SITTEN meillä on aikaa. Nauttikaamme nykyelämästä siltä osin kuin voi. Huonomminkin voisi.
Kiitos lohduttavista sanoista!
Mieheni tekee nyt työtä, joka on hänen unelma-ammattinsa. En todellakaan pysty enkä halua pyytää että hän vaihtaa työpaikkaa minun takiani. En myöskään halua ketään muuta, en korvikkeita enkä suhdetta.
Totta on, että asiat voisivat olla huonomminkin. .
Minä saan tavata rakasta miestäni liian vähän, mutta ainakin minä rakastan. Ja tiedän että minua rakastetaan.