Tervehdys,
tämä on nyt tällainen purkaus. Aluksi lyhyt tausta:
olen ollut yhdessä vaimoni kanssa nyt 10 vuotta eli yhden kolmanneksen elämästäni. Niin ja meillä on kaksi pientä lasta. Olin nuorena vähän ujo ja arka naisten suhteen eikä naisille oikein jäänyt edes aikaa urheilulta ja pelaamiselta. Vaimoni on siis ensimmäinen nainen, jonka kanssa olen edes seurustellut.
Ongelmani:
Nyt minuun on iskenyt hirmuinen vapauden kaipuu. Haluaisin tavata muita naisia (no olen salaa tavannutkin), mutta salailu ei ole hyvästä minulle eikä tapaamilleni naisille. Monet sanovat, että ei se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella, mutta se vain vetää puoleensa.
Suhteeni on ollut todella tiivis, ja omaa aikaa ei urheilua lukuun ottamatta ole ollut. Tunnen tavallaan tukehtuvani suhteeseeni ja sen tuomiin pakottaviin velvoitteisiin. Kun joskus kavereiden kanssa lähtee ulos tai sitten työmatkalle, saan tyydytystä vapauden kaipuuseeni, mutta vain väliaikaisesti.
Haluaisin lähteä suhteesta, mutta ongelmana on, että en haluaisi loukata vaimoani (no teen sitä jo nyt hänen tietämättään, mutta kumminkin) tai haitata lastemme tulevaisuutta. Olemme kyllä keskustelleet ongelmasta kerran pari, mutta tuloksia ei mielestäni ole juuri saatu.
Onko jollakin samanlainen tilanne tai kokemusta tällaisesta tilanteesta. Miten ratkaisitte tilanteen?
tämä on nyt tällainen purkaus. Aluksi lyhyt tausta:
olen ollut yhdessä vaimoni kanssa nyt 10 vuotta eli yhden kolmanneksen elämästäni. Niin ja meillä on kaksi pientä lasta. Olin nuorena vähän ujo ja arka naisten suhteen eikä naisille oikein jäänyt edes aikaa urheilulta ja pelaamiselta. Vaimoni on siis ensimmäinen nainen, jonka kanssa olen edes seurustellut.
Ongelmani:
Nyt minuun on iskenyt hirmuinen vapauden kaipuu. Haluaisin tavata muita naisia (no olen salaa tavannutkin), mutta salailu ei ole hyvästä minulle eikä tapaamilleni naisille. Monet sanovat, että ei se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella, mutta se vain vetää puoleensa.
Suhteeni on ollut todella tiivis, ja omaa aikaa ei urheilua lukuun ottamatta ole ollut. Tunnen tavallaan tukehtuvani suhteeseeni ja sen tuomiin pakottaviin velvoitteisiin. Kun joskus kavereiden kanssa lähtee ulos tai sitten työmatkalle, saan tyydytystä vapauden kaipuuseeni, mutta vain väliaikaisesti.
Haluaisin lähteä suhteesta, mutta ongelmana on, että en haluaisi loukata vaimoani (no teen sitä jo nyt hänen tietämättään, mutta kumminkin) tai haitata lastemme tulevaisuutta. Olemme kyllä keskustelleet ongelmasta kerran pari, mutta tuloksia ei mielestäni ole juuri saatu.
Onko jollakin samanlainen tilanne tai kokemusta tällaisesta tilanteesta. Miten ratkaisitte tilanteen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikka saisin räntää niskaani, niin sanonpahan kuitenkin: Vapauden pitäisi olla ihan normaali asia parisuhteessakin ja olisi jopa suotavaa tapailla muitakin ihmisiä kuin kumppaniaan! Missä merkeissä sitten tapailee tai tutustuu onkin jo hieman eri asia...
Minulla on paljon erilaisia ystäviä (mies-ja naispuolisia, iältään 20-45-vuotiaita, todella eri ammattiryhmien/koulutuksen edustajia jne). Heitä tapaamalla mitä erikoisemmissa paikoissa tutustun edelleen uusiin ihmisiin. Tulisin hulluksi jos nyhräisin vuodesta toiseen pelkästään perheeni parissa, vaikka mieheni ja lapset ovatkin niitä maailman parhaita. Viime aikoina olen myös alkanut tehdä sellaisia asioita, jotka ennen ei olisi edes tulleet mieleen. Saatan poiketa yksin baariin, taidenäyttelyyn ohikulkiessani tai vaikkapa jäädä kesällä istumaan torille ihmisiä tarkkailemaan. Hyvin yksinkertaisia asioita, mutta ne avartavat maailmaa yllättävän paljon.
Kerran tuossa kesällä muuten pohdin, että avioerotilastot eivät olisi niin synkkiä jos avioliitostakin pidettäisiin lomapäiviä :). Koen itse erittäin kantavana voimana liitossa sitä, ettei molempien/koko perheen tarvitse aina esim. viettää koko kesälomaansa yhdessä. Mahdollisuuksien mukaan pitäisi edes yrittää järjestää jokaiselle ihan oikeaa lomaa, sellaista mistä jokainen tosissaan itse tykkää.