Mitä te teette kun alatte kaivata jotakuta vierelle iltaa tai yötä viettämään?
Tämän vuoden aikana on monen illan aikana tullut sellainen olo että olisipa mukavaa jos olisi joku jonka kanssa saisi olla, ja jutella mistä hyvänsä. Mutta asiahan ei luonnollisestikaan ole niin yksinkertainen kuin voisi kuvitella.
Olen elämääni yksin varsin tyytyväinen noin muuten, ja lähinnä haluaisinkin kumppania vain pelkkään nukkumiseen ja lähekkäinoloon yms hömppään. Älkää kysykö miksi näin on, sitä en itsekään tiedä. Seksi minulle on varsin merkityksetöntä, ja koko ajatus siitä että minun tulisi suoraan sanottuna loistaa sängyssä on typerä. Vihaan suorittamista. Ja seksin tärkeyttähän kun nykyään ylistetään joka paikassa.
Lyhyesti sanottuna, haluaisin suhteen harvat hyvät puolet mutta en niitä lukuisia huonoja puolia. Mutta suhteen saamisen reaaliteetit ovat aika vähissä: En ole menevää tyyppiä enkä jaksa kiinostua kaiken maailman kissanristiäisistä. En ole komea, rikas, enkä menestyvä. En mielenkiintoinenkaan, enkä hauska. Minusta on mukavaa istua kotona ja lukea kirjaa, kuunnella musiikkia tai opetella sitä itse jne jne. Siis tylsä tyyppi.
Olen koko elämäni ollut varsin itsekäs, eikä tämä oma-napa-ensin ajattelumalli ole oikeastaan mikään yllätys minulle. Jos siis ei tuosta jo aiemmasta tekstistä ei käynyt ilmi, haluaisin suhteen puhtaasti itsekkäistä syistä.
Ja lisää seli-seliä: Sen lisäksi että olen itsekäs, tylsä jne. olen vielä pinnallinen, enkä voisi kuvitella olevani sellaisen henkilön kanssa joka ei näytä kivalta. Ja arvatkaapas mitä: olen varmaan vielä homokin, tai ainakin bi-seksuaali. Koko ominaisuusluettelo on siis massiivisuudessaan niin naurettava että sille nauravat nauriitkin.
Joten päästään viimeinkin siihen oikeaan kysymykseen: Miten voi hävittää nuo tunteet parisuhteen haluamisesta? Ne tuhoavat tehokasta työskentely / harrastus / kavereiden kanssa olo -aikaa ja aiheuttavat muutenkin päänsärkyä. En kerrassaan keksi mitään syytä miksi minun oikeasti pitäisi olla parisuhteessa koska siihen vaadittavia ominaisuuksia ei siis ole, mutta silti tuntuu että sellainen olisi mukava.
Ps. Ja asiallisia vastauksia sitten kiitos. Jos ei ole mitään järkevää sanottavaa niin parempi jättää sanomatta. Fleimeille ja vitun homo-kommenteille naureskellaan, joten voitte jättää nekin kirjoittamatta :)
Tämän vuoden aikana on monen illan aikana tullut sellainen olo että olisipa mukavaa jos olisi joku jonka kanssa saisi olla, ja jutella mistä hyvänsä. Mutta asiahan ei luonnollisestikaan ole niin yksinkertainen kuin voisi kuvitella.
Olen elämääni yksin varsin tyytyväinen noin muuten, ja lähinnä haluaisinkin kumppania vain pelkkään nukkumiseen ja lähekkäinoloon yms hömppään. Älkää kysykö miksi näin on, sitä en itsekään tiedä. Seksi minulle on varsin merkityksetöntä, ja koko ajatus siitä että minun tulisi suoraan sanottuna loistaa sängyssä on typerä. Vihaan suorittamista. Ja seksin tärkeyttähän kun nykyään ylistetään joka paikassa.
Lyhyesti sanottuna, haluaisin suhteen harvat hyvät puolet mutta en niitä lukuisia huonoja puolia. Mutta suhteen saamisen reaaliteetit ovat aika vähissä: En ole menevää tyyppiä enkä jaksa kiinostua kaiken maailman kissanristiäisistä. En ole komea, rikas, enkä menestyvä. En mielenkiintoinenkaan, enkä hauska. Minusta on mukavaa istua kotona ja lukea kirjaa, kuunnella musiikkia tai opetella sitä itse jne jne. Siis tylsä tyyppi.
Olen koko elämäni ollut varsin itsekäs, eikä tämä oma-napa-ensin ajattelumalli ole oikeastaan mikään yllätys minulle. Jos siis ei tuosta jo aiemmasta tekstistä ei käynyt ilmi, haluaisin suhteen puhtaasti itsekkäistä syistä.
Ja lisää seli-seliä: Sen lisäksi että olen itsekäs, tylsä jne. olen vielä pinnallinen, enkä voisi kuvitella olevani sellaisen henkilön kanssa joka ei näytä kivalta. Ja arvatkaapas mitä: olen varmaan vielä homokin, tai ainakin bi-seksuaali. Koko ominaisuusluettelo on siis massiivisuudessaan niin naurettava että sille nauravat nauriitkin.
Joten päästään viimeinkin siihen oikeaan kysymykseen: Miten voi hävittää nuo tunteet parisuhteen haluamisesta? Ne tuhoavat tehokasta työskentely / harrastus / kavereiden kanssa olo -aikaa ja aiheuttavat muutenkin päänsärkyä. En kerrassaan keksi mitään syytä miksi minun oikeasti pitäisi olla parisuhteessa koska siihen vaadittavia ominaisuuksia ei siis ole, mutta silti tuntuu että sellainen olisi mukava.
Ps. Ja asiallisia vastauksia sitten kiitos. Jos ei ole mitään järkevää sanottavaa niin parempi jättää sanomatta. Fleimeille ja vitun homo-kommenteille naureskellaan, joten voitte jättää nekin kirjoittamatta :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luultavasti huono sellainen. Pitäisi hommata sänkyyn sellanen isoiso tyyny, jota voi sitten yöllä halailla tai voi nukkua selkä sitä vasten, että melkeen tuntuis niinku sängyssä olis joku toinen.
Oon itseasiassa ajatellut itelle hommata vastaavan. Vaikka ei se tyyny osaa silitellä, eikä rohmua koko peittoa, eikä varasta tyynyä sillä aikaa kun ite käy yöllä vessassa..
Ja mikäs ihme se on, jos haluat suhteesta vaan ne jutut jotka vaikuttaa hyviltä ja mitä kaipaat. Eikös me kaikki. Kuitenkin pitää joko olla yksin tai ottaa koko paketti, joten pitää kaiken muun hankaluuden lisäks löytää oikeenlainen ihminen, jolle ite olis samalla se oikee.. Voi helvetti kun elämän pitääkin olla ihanaa.
Eikö Japanissa valmisteta naisia varten sellaisia miehen yläkroppaa jäljitteleviä tyynyjä. Sillä taisi olla kädetkin, joilla nukke voi halia.
Itse myös välillä mietin, että olisi kiva välillä kokea läheisyyttä, mutta aikuisena miehenä sitä ei voi saada kun parisuhteessa. Naisethan halailevat yms. paljon toisiaan, mutta miehet ei koskaan (ja jos joku mies yrittäisi mua halata, niin saisi kyllä turpaan :p).
Valitettavasti toisen ihmisen kosketuksessa on jotain sellaista, että sitä joskus kaipaa, vaikka ei oikeen tiedäkään, miltä se oikeasti tuntuu. Mulla on lapsuudesta jotain etäisiä muistoja halaamisesta ja yhdistän niihin varsin positiivisia ajatuksia.
Noh, käytännössä olen kuitenkin lähes tunteeton äärirealisti, joka ei yleisesti ottaen pidä ihmisistä. Tähän kun vielä yhdistetään absolutismi ja hc superkriittinen suhtautuminen omaan kehoon, niin mitään kontaktia ei voi edes teoriassa syntyä minun ja naisten välille. :P Toistaiseksi yksineläminen on ollut mulle luonnollinen ja ainut vaihtoehto, mutta toki sitä joskus miettii, että seuraako tästä jotan kriisejä joskus keski-iässä. :)
Jos et halua seksiä, niin sitten on kai etsittävä sellainen kumppani, joka ei myöskään sitä halua. Oletko aivan varma, ettet halua seksiä kummankaan sukupuolen kanssa? Mistä päättelet olevasi homo, jos et halua seksiä miehenkään kanssa? Hmm... Hanki unikaveriksi nalle. Keskustella voit sitten niiden kavereidesi kanssa.
Periaatteessa kysymys ei ole pelkästään seksistä. Jotenkin minulla on vain sellainen mielikuva nykyajan suhteista että kaikilla osa-alueilla ( mukaanlukien seksi ) vaaditaan jatkuvaa suorittamista. Kaiken pitää aina olla täydellistä, mahtavaa, ja upeaa. Enemmän kokemuksia, nopeammin, paremmin, kalliimmin, pidempään jne jne. En tiedä että luulenko vain tilanteen olevan näin, mutta kun lueskelee näitäkin foorumeita niin tuo mielikuva vain vahvistuu. Mutta ei minusta ole sellaiseen, olen vain pieni ihminen. Ja kun olen muutenkin melko vähään tyytyväinen mikä tuntuu nykyään olevan harvinaista :/
Eli ehkä enemmänkin pelkään sitä että en ole riittävän hyvä. En minä kaipaa mitään suorituspaineita suhteeseen. Tarkoitus olisi että suhteessa olisi hyvä ja turvallista olla ihan omana itsenään, siis sellaisena tavallisen laiskana jullina joka tykkää rauhallisista illoista stressaavien töiden vastapainoksi.
Btw, voisi kuvitella että seksillä ei välttämättä ole mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa.. voihan sitä rakastua muutenkin ihmiseen ilman sitä ainaista seksistä jauhamista? Vai eikö?
En tiedä että onko tässä nyt mitään järkeä... ja aikamoista tajunnanvirtaahan tämä taitaa olla. Tunnen olevani vain niin riittämätön suhteeseen, mutta silti jokin minussa haikailee sellaisen perään. Se tässä nyt on keskeisenä ajatuksena.
Joskus iskee lähes sietämätön läheisyyden kaipuu, eikä siihen tuo kuin pientä helpotusta ehdotettu ison tyynyn halailu. Töiden- ja harrastusten takia ei kovin usein ehdi "baanalle", joten mahdollisuudet jäävät rajallisiksi varsinkin kun en ulkoisesti näytä trendin mukaiselta. Myöskään en ole kiinnostunut seksistä tuntemattoman naisen kanssa, rakastelen kyllä mutta vain jos todella rakastan. Vielä kun tunteeni syttyvät ja kasvavat hitaasti niin...
Aina tavatessani naisen, jonka seurassa olen baarista poistunut yhdessä, olen tuonut selvästi nämä asiat esille mutta aina on seurannut myös mökötystä sekä napinaa kun en mene "loppuun asti" ja homma on jäänyt sitten siihen yhteen yöhön.
Tilanne kyllä syö miestä, mutta en ala omista moraalisista rajoistani lipeämään. Inhoaisin itseäni aivan liikaa myöhemmin, kokeiltu juttu.
tuttu tunne. haluaisi katsoa telkkaria, laittaa ruokaa ja aina olisi ystävä lähellä jonka kanssa jakaa arjen ja tunteet.
ajatus läheisyydestä ja rakkaudesta vetää mielen mustaksi kun kaikilla kavereilla on jo tytöt, eikä enää jahdata naisia samalla tavalla, umpikuja sanoisinko. yksin tulee paljon vietettyä aikaa, mutta ei oikein kehtaa pyytää ketään "jatkoille" kun on yksin. ja tytöt joihin yleensä tutustuu ovat hyvin pinnallisia. sitä alkaa luopumaan toivosta löytää koskaan elämänkumppania vierelleen koska etsii niin paljon erilaisempien piirien ihmisiä kun itse on, ja erilaisen taustan omaavat tytöt ei vain kiinnostu. olen väärä ihminen.
mitä tehdä kun baarien peruspanot eivät jaksa innostaa? ja machinen kysymystä lainaten: kuinka tuhota täysin luonnolliset tunteet? ja sulkea osan ihmisen perusvieteistä?
taitaapi kevyt kemikaali nuuterointi olla melkeinpä ainoa vaihtoehto heh heh
Minulla on sama. Usein tulee sietämätön läheisyyden kaipuu ja tuntuu että halkean.
En löydä ikinä baareista naisia enkä haluaisikaan yhdenyönjuttuja.
Vaatimustasokin on korkeahko, naisen pitäisi olla älykäs, koulutettu, normaalivartaloinen ja kaunis.
Oma itsetuntoni taas on niin olematon että tuollaisen naisen saaminen tulee jäämään haaveeksi.
Olen kyllä erittäin fiksu, luova ja empaattinen tyyppi mutta eivät naiset sitä ensimmäiseksi huomaa vaan epävarmuuden ja keskinkertaisen ulkonäon.
Tuovottavasti nämä tunteet kuihtuisivat pois...jäisipähän enemmän aikaa ja aivokapasiteettia työlleni eikä ikävöintiin.